Unna Tuomi-Nikula: Tervehdys! Olen 22-vuotias nainen, ja olen siksi vainottu. Minua ei käsketä armeijaan, koska minua ei pidetä yhtä tärkeänä Suomen puolustukselle kuin miehiä. Saan toki mennä jos haluan, mutta ei minua sinne kukaan käske. Jos mokaan töissä, saan heti haukut, koska olen nainen. Saavat tietysti miehetkin, mutta minä saan haukut, koska olen nainen. Jos päätän jonakin päivänä erota miehestäni, on varmaa, että hän ei ainakaan lapsiamme (joita tosin ei vielä ole) saa. Olenhan nainen, vainottu, ja oikeutettu saamaan ainakin kantamani lapset. Niin ja minulla on kuukautisetkin, mitä miehillä ei ole, joten he eivät voi tietää mitään kärsimyksistäni.
Tämä koskee etenkin vain naisia koskevaa lapsensurmaa, josta voi selvitä pelkillä sakoilla tai ehdollisella, mutta niiden rangaistusten koventamisesta Sofi tuskin innostuu - niin ainakin oletan - onhan niissä nainen raukka poloinen feministisen ihmiskäsityksen mukaan itsekin uhri - kenties pahemminkin uhri, kuin teurastettu puolustuskyvytön vauva:
Olisivat saaneet tytöt vielä kokeilla ihan rohkeasti, että kuinka käsistä lähtevät nakit lentoon tuolla Mitä tapahtuu, jos sähkövatkaimen työntää hiuksiin? Teinitytöt ottivat selvää -videolla.
HUOMATTAVIA MUUTOKSIA rikoslakiin Ruotsissa. Merkittävimpiä muutoksia ovat seuraavat. Murha; henkirikoksissa tuomittiin harkitusta surmaamisesta aiemmin vankeutta kahdesta vuodesta elinkautiseen. Uudessa laissa vähäisin rangaistus on kuusi vuotta ja suurin kymmenen vuotta vankeutta. Samalla otetaan huomioon rikoksen olosuhteet. Kun kysymyksessä on lapsenmurha ja erityisesti aviottoman lapsen tapaus, jossa äiti ottaa heti lapsen synnyttyä tältä hengen, on rangaistus lievempi ja korkeintaan kuusi vuotta vankeutta. Rangaistukset ovat lievempiä myös naimissa olevien äitien kohdalla. Naisrauha; naisiin kohdistuvaan rauhanrikkomiseen luetaan kuuluvaksi myös naisen hätyyttäminen (26.11.62).
iltalehti.fi: Vuonna 2008 amerikkalainen Jonathan Montgomery tuomittiin seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen muun muassa alaikäisen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Montgomery väitti kiven kovaan, että hän on syytön. Lopulta kävi ilmi, että hän todella puhui totta.
Yli neljä vuotta vankilassa istunut Montgomery vapautettiin viime viikolla sen jälkeen, kun hänen väitetty uhrinsa oli vihdoin kertonut valehdelleensa.
Anonyymi: Miehet ovat tosiaan lainsuojattomia. Tyttö ei ilmeisesti saa edes sakkoja valehtelusta tai joudu maksamaan korvauksia???
Juttu on varmaankin kesken.
iltalehti.fi: Tiedossa ei ole, mikä lopulta sai Coastin kertomaan totuuden. Häntä syytetään nyt väärästä valasta.
The Daily Press: Accuser recants, but innocent jailed man waits Judge in Hampton Circuit Court orders verdicts vacated, but state Attorney General's office blocks release, saying judge had no authority to rule
Kalpea Ratsastaja hoiti homman himaan. Tappoi ainakin tusinan roistoja, sai äidin ja tyttären kuumaksi. Pani äitiä ja tytärkin olisi halnnut, mutta oli liian nuori.
Siinä oli selkärankainen sankari joka kelpaisi kelle tahansa naiselle nyt ja heti.
Jollain kumman tavalla nämä tarinat ovat nautittavaa katsottavaa kaikessa karussa yksinkertaisuudessaan nykyisten tehoste pelleilyjen seassa.
Kuukauden western Kalpea ratsastaja (Pale Rider/USA 1985) Clint Eastwood
Kyse kakkostyypin diabeteksesta. Tätähän sairastaa hyvin moni tietämättään, mikä on varsin ikävä asia, sillä etenkin hoitamattomana tämä lisää huimasti sydäntautiriskiä ja riskiä moniin muihinkin vakaviin sairauksiin:
Viittaa The Local: Court frees accused rapist: 'no' isn't enough … "In my mind, there's no doubt whatsoever that the woman perceived this as an attack. But the man never realized that."
MGTOWfi: Pidän itseäni suhteellisen fiksuna miehenä, mutta en ymmärtänyt tuon kirjoituksen pointtia ollenkaan.
Kommentoija oli ymmärtänyt oleellisen?
Tapio Ahti: Miehet elävät pari vuotta naisia lyhyemmän elämän biologisista syistä. Loppuero johtuu miesten kastraatiopelosta ja muusta typeryydestä eikä suinkaan yhteiskunnan rakenteista. …
When Chrystia Freeland began researching her new book on the global super-rich, she discovered there were almost no female plutocrats. Here, she tells Rachel Cooper why. ...
Tiukkaa tilastofaktaa on toki, että Helsingissä on n. 10 000 sinkkunaista enemmän kuin miestä.
Valtakunnallisesti katosen miehinä on ikäluokittain enemmin 50 vuotiaisiin asti, sen jälkeen naisia en enemmin kun miehet ovat kuolleet pois. Tarkkoittaako tämä 10 000 sinkkunaista Helsingissä myöskin sitä että itse asissa miehet ovat kuolleet pois ?
Penisvertailulinkki näyttäisi toimivan mobiilina. Mutta vaikka tämä väitti kopioineensa urlin leikepöydällee, niin en saa sitä liitetty tähän. selvitellään....
Taas tällaista älytöntä kukkahattutätimäistä moralisointia, joka on itsesään ongelma ja voi synnyttää neuroottisia estoja seksuaalisuuteen. Toisin kuin porno, josta juuri koskaan ei ole mitään haittaa - ja käytännössä jokainen poika on ties kuinka kauan nähnyt pornoa nuorella iällä, ilman että siitä käytännössä kukaan muu kuin kukkahattutädit ovat oikeasti ahdistuneet:
Hannu T. Sepposen "50 vuotta sitten" -postituslistalta poimittua:
NAISASIANAISET NÄLKÄLAKOSSA. Viisisataa bolivialaista naisasianaista on ryhtynyt nälkälakkoon tukeakseen maan kongressin naispuolista jäsentä, joka on haastanut puoluejohtajansa kaksintaisteluun pistooleilla. Bolivian hallitsevan Kansallisen Vallankumousliikkeen MNR:n 33-vuotias kongressiedustaja Rosa Lema Dolz on haastanut puoluejohtaja Armando Bascopen kaksintaisteluun, koska tämä erotti neiti Lema Dolzin puolueesta, syystä ettei hän totellut puoluekuria. Neiti Lema Dolz väittää Bascopen pakoilevan haastetta, jonka naispuoliset sekundantit ovat hänelle jättäneet. "Opin käsittelemään aseita jo lapsena ja olen erittäin hyvä ampuja. Siksi Bascope on osoittanut pelkäävänsä eikä halua taistella, koska hän tietää minun tappavan hänet", sanoi neiti Lema Dolz. Hän ilmoitti valitsevansa aseiksi 38 kaliiperin pistoolit, joilla ammutaan 12 metrin päästä kaksintaistelussa (29.11.62).
En yleensä puffaa omia tekstejäni täällä, mutta koska kommentit eivät näytä menevän läpi Ilta-Sanomien artikkeliin, kirjoitin vastauksen blogilleni: Seksuaalinen kaltoinkohtelu.
... Helsinkiläinen kokoomuspoliitikko, ja europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola sanoo blogissaan, että ”nuoret, vähän koulutetut yksinhuoltajateiniäidit hankkivat lapsia taatakseen itselleen toimeentulon”. Tuet ovat lapsilisä sekä toimeentulotuki.
Korhola perustelee väitteensä sille, että on kuullut asian demariystävältään, jolle sosiaaliviranomaiset ovat kertoneet asiasta yksityisissä keskusteluissa. Sosiaaliviranomaiset ovat ilmaisseet huolensa ilmiöstä, joka on tuttu ”jostakin New Yorkin Harlemista” ja nyt havaittavissa pääkaupunkiseudulla. ...
... Miehellä ei ollut aiempaa rikostaustaa 23-vuotias nainen ja vauva eivät saaneet tilanteessa fyysisiä vammoja. Nainen teki tapahtumista ilmoituksen hätäkeskukseen.
- Neuvolassa työskennellyt hoitaja ja surmasta epäilty mies eivät tietääksemme olleet entuudestaan tuttuja, kertoo rikoskomisario Järveläinen.
Järveläisen mukaan surmasta epäilty ei ollut entuudestaan tuttu poliisille, eikä hänellä ollut väkivaltarikoksia taustallaan. ...
Feministit perustelevat lapsensurman olemassaoloa rikoslaissa usein sillä, että vain naisilla on synnytyksen jälkeistä masennusta. Todellisuudessa sellaista on myös miehillä, joten eikö laki ole selvästi sukupuolisyrjivä?:
Isien synnytyksen jälkeinen masennus on yleisesti tuntematon ilmiö. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii kuitenkin jopa 6,5 prosenttia miehistä, kertoo Svend Aage Madsen Kööpenhaminan yliopistollisesta sairaalasta. ...
... Pienten lasten isien masennus on yleistynyt. Arvion mukaan sen esiintyvyys on lähes samaa luokkaa kuin äitien, ja huomattavasti yleisempää kuin ajatellaan. Tarkkoja lukuja on vaikea sanoa, sillä ilmiö on jäänyt sivuun myös tutkimuksessa. ... Miesten masennuksen tavoittaminen ei ole vain neuvoloiden haaste, vaan se koskee koko terveydenhuoltoa. Miehet kyllä sitoutuvat hoitoon, jopa paremmin kuin naiset. ... Riihimäki muistuttaa, että jostakin on lähdettävä: nyt on äitien hoito saatu paremmalle tolalle. Seuraava vaihe voisikin olla isien masennukseen tarttuminen. Isien masennusta ei luultavasti seulota missään, ja siitä kannattaisi tehdä pilottitutkimus. Isille voisi myös olla oma isäkäynti tietyn ikäisen lapsen kanssa. ...
... Miesten epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteet näyttäisivät liittyvän puolison, lähipiirin ja neuvolan ja koko yhteiskunnan epäluuloon isyyttä kohtaan.
Miehet eivät tunnekaan saavansa tarpeeksi apua vanhemmuuteensa. Väestöliiton perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaan mukaan miehet saavat eniten apua toisilta isiltä. ...
... Mutta miesten synnytyksen jälkeisellä masennuksella on englantilaistutkimuksen mukaan huomattavan suuri vaikutus poikavauvojen kehitykseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kolmevuotiailla pojilla, joiden isillä oli ollut synnytyksen jälkeinen masennus, oli kaksi kertaa useammin henkisiä ja sosiaalisia ongelmia tai hyperaktiivisuutta kuin pojilla, joiden isillä ei ollut ollut synnytyksen jälkeistä masennusta.
Vaikka koiranartut eivät olekaan samalla tavalla ällöttäviä ja hirveita kuin ihmisnartut (nukun itsekin koiranartun vieressä juoksuaikaankin), on mielenkiintoista, että nimistä tehdyn tulkinnan mukaan minusta vaikuttaa siltä, että selvä enemmistö palkkion saajista on uroksia, eikä narttuja:
... Muun muassa kaksi naista kynsi hurjistuneena toisiaan. Heidän kerrotaan väitelleen siitä, kumpi oli Camachon oikea tyttöystävä. Riidoissa osallisina oli myös nyrkkeilijän siskoja. ...
Juuri näin, Saarikoski! Toit feministiseen diskurssiin terveen järjen äänen. Jo yliopistoaikana olin ymmälläni siitä, miksi sukupuolten tasa-arvoa ajavat - sinänsä hyvällä asialla olevat - tapasivat reagoida niin vauhkoontuneesti ja erittäin voimakkaiden ennakko-oletusten perusteella. Esimerkkejä: toimin tuolloin yliopiston kokoomusopiskelijoissa, joka oli sukupuoliroolien kannalta mitä tasa-arvoisin porukka. Ei ollut kerrassaan mitään jakoa naisten ja miesten hommiin, vaan tapahtumajärjestelyt, luottamustehtävät, edustukset ja poliittinen toiminta jaettiin täysin kiinnostuksen mukaan. Ei tarvittu sukupuolikiintiöitä eikä jäsenten sukupuoli noussut koskaan edes minkäänlaiseksi keskustelunaiheeksi. Olin välillä puheenjohtajana kuten toisinaan muutkin naiset, tietysti. Yhdistyksemme oli jostakin syystä Yliopiston Akkaryhmän nimellä toimiville feministeille kivi kengässä. He kävivät edustajistovaalin alla solvaamassa meitä naisopiskelijoita "pahimman luokan patriarkaatin ylläpitäjiksi" ja "porvarimiesten kahvikeittäjiksi". Vähänkö meitä nauratti. Kun yritimme perustella, että meitä ei kuulkaas kukaan täällä sorra ja kahvia keittelee se, kuka kulloinkin ehtii, saimme osaksemme halveksuntaa: "Te ootte siis ihan sokeita teitä alistaville piilorakenteille. Siks te ette voi tajuta feministististä diskurssia!" Akkaryhmän iskulauseena edustajistovaalissa oli "Pimppiä hallintoon". Oi niitä aikoja! Oli siellä joku ihan fiksukin joukossa, mm. Marjaana Toiminen, joka ei halveksinut ketään henkisen barrikadin takaa vaan puhui kuin ihminen ihmiselle. Hänestä tulikin myöhemmin sitten naistenlehtikonseptien kehittäjä ja Bonnier Publications Oy:n toimitusjohtaja. Vielä toinen esimerkki. Kun Jyväskylän yliopistossa opiskelijat perustivat tasa-arvotoimikunnan vahtimaan yliopiston virantäytön sukupuolista tasavertaisuutta ja kutsuivat tasa-arvoasioista kiinnostuneita opiskelijoita mukaan, eräs tasa-arvoasioista kiinnostunut opiskelijakaveri ilmoittautui mukaan. Hänet torjuttiin jyrkästi, perusteena että "tää on kuule vaan naisille". Vähänkö meitä nauratti.
www.hs.fi: Katuprostituutio on vähentynyt Helsingissä. Pro-tukipisteen mukaan samalla on vähentynyt seksityöntekijöiden luottamus poliisiin. Yhdistyksen mukaan rikoksia jää ilmoittamatta. Uhkana on, että mahdollinen paritus tai ihmiskauppa jäävät piiloon.
…
Partiot kiertävät Kamppia muiden tehtävien lomassa ja nyt pelkästään poliisiauton näkeminen saa naiset ottamaan jalat alle.
"Se muutos on tapahtunut, että aiemmin naiset eivät reagoineet poliisiautoon, kun he ajattelivat, että poliisia ei kiinnosta heidän toimintansa."
…
Esimerkiksi vähemmistövaltuutetun toimisto on huolissaan ja ihmeissään siitä, miksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ei Suomessa juuri päädy naisia prostituution kautta.
Kansainvälisten kokemusten perusteella voisi olettaa, että uhreja olisi Suomessakin enemmän kuin on tullut ilmi.
Tällä haavaa auttamisjärjestelmässä on 26 seksuaalisen ihmiskaupan uhria.
Heistä suurimmalla osalla on turvapaikanhakijatausta.
Onhan se tietysti monien mielestä huolestuttavaa että prostituution kieltämistä perustellaan ihmiskaupalla, ja ihmiskauppatapaukset tulee kuitenkin muualta kuin prostituutiosta.
avatv.fi: AVA kysyi lukijoiltaan, kuinka pian he ovat valmiita seksiin uuden kumppanin kanssa. Kyselyyn tuli yli 1590 vastausta. Vastaajista peräti 44 prosenttia olisi valmis seksiin vaikka heti ensimmäisellä tapaamisella.
AVAlaiset kertoivat, miten pian he ovat valmiita seksiin uuden kumppanin kanssa. Kyselyyn tuli yli 1590 vastausta. Vastaajista peräti 44 prosenttia olisi valmiita seksiin vaikka heti ensitapaamisella. 28 prosenttia koki kuitenkin olevansa valmiita seksiin vasta sen jälkeen, kun on tutustunut uuteen kumppaniin kunnolla. 24 prosenttia oli valmiita seksiin muutamien treffien jälkeen. Neljä prosenttia perusteli päätöstään muilla tavoin.
"Olin äskettäin Helsingin yliopiston järjestämässä lastensuojelua koskevassa asiantuntijaseminaarissa. Se todisti minulle, että lastensuojelu Suomessa perustuu perhevastaiseen vihapropagandaan. Sen juuret ovat feministisen ideologian uusimassa vaiheessa: informaatiosodassa perheitä, lapsia, äitejä ja isiä vastaan. Yhteiskuntamme muuttuisi paremmaksi, jos feminismi nykymuodossaan kriminalisoitaisiin. Kyse ei ole enää naisten tasa-arvosta, vaan perhe- ja lapsivastaisesta vihapropagandasta. Feministit ovat kuin natsi-Saksan SS. Olen kerran sanonut, että feminismi on rikos ihmiskuntaa vastaan. Toivoisin, että lainsäätäjä kiinnittäisi asiaan huomiota."
"Olen kiinnostunut venäläisistä äideistä, koska he ovat luokka-asemaltaan täydellinen vastakohtani. Heillä ei ole mitään oikeuksia. Suomalaisten feministien syvä viha venäläisiä äitejä kohtaan on jotakin käsittämätöntä. Suomalainen ja venäläinen nainen ovat täysin erilaisista maista ja kulttuureista. Venäläinen nainen on kuitenkin onnellisempi, koska hän ei ole feministi."
Elämänhallintasarjan valmennusjaksot alkavat vihdoin. Ensimmäisenä tavataan Nina Mikkonen, joka hoitaa sairasta puolisoaan Timo T.A:ta perheen kodissa. Ninan hermot ovat koetuksella ja tarkoituksena on, ettei hän enää raivoaisi parin lapsille niin paljon kuin aiemmin.
Miten olisi lutkamarssien hengessä joululahjaksi vain tytöille suunnattu joululahja - hutsun vaatteet meikkien kera? Sillähän voisi sitten vaikka ensi vuonna lähteä mukaan marssimaan lutkamarssille.
Naisoikeutta?:
VastaaPoistaCaylee Anthonyn kuolema
Search For "Foolproof Suffocation" Missed In Casey Anthony Case
Seattle PR firm reveals efforts to free Amanda Knox
Laasasen ja Pasi Malmin kiista naisiin vetoavasta miestyypistä
VastaaPoistaMitä tapahtuu, jos sähkövatkaimen työntää hiuksiin? Teinitytöt ottivat selvää
VastaaPoistaVaimo luuli miestään paholaisen pojaksi: ”Jeesus käski puukottaa”
VastaaPoistaTämä tapa karkottaa mahdolliset treffikumppanit!
VastaaPoistaNaisilla riittää huonoja puolia – yksikään mies ei pidä kumppaniaan täydellisenä
VastaaPoistaHäh? Mr. Lothar ja Johanna tekivät pornovideon!
VastaaPoistaIL: Suurtutkimus paljastaa – näistä syistä suomalaiset eroavat
VastaaPoistaErektiolääke yhä nuorempien lääkekaapissa
VastaaPoistaPitkä ja kaunis nainen ansaitsee enemmän
VastaaPoistaSulhanen toi häihinsä virtuaalisen tyttöystävänsä
VastaaPoistaNäin saat hyvää seksiä yhden illan suhteessa
VastaaPoistaMiten rakkaus löytyy?
VastaaPoistaMiehet törsäävät tuoreen kumppanin joululahjaan
VastaaPoistaVanki sai käyttää tietokonetta – pyöritti miljoonien pornobisnestä
VastaaPoistaSofi Oksanen jyrähti A-studiossa: Suomessa käsittämättömistä rikoksista vain ehdollista!
VastaaPoistaA-studio Jakso 32/342
VastaaPoistaOtsikot huutavat vai tilastot paljastavat: tappaako suomalainen yhä useammin?
Unna Tuomi-Nikula: Olen nainen, ja siksi vainottu
VastaaPoistaAnonyymi: Unna Tuomi-Nikula: Olen nainen, ja siksi vainottu
PoistaUnna Tuomi-Nikula: Tervehdys! Olen 22-vuotias nainen, ja olen siksi vainottu. Minua ei käsketä armeijaan, koska minua ei pidetä yhtä tärkeänä Suomen puolustukselle kuin miehiä. Saan toki mennä jos haluan, mutta ei minua sinne kukaan käske. Jos mokaan töissä, saan heti haukut, koska olen nainen. Saavat tietysti miehetkin, mutta minä saan haukut, koska olen nainen. Jos päätän jonakin päivänä erota miehestäni, on varmaa, että hän ei ainakaan lapsiamme (joita tosin ei vielä ole) saa. Olenhan nainen, vainottu, ja oikeutettu saamaan ainakin kantamani lapset. Niin ja minulla on kuukautisetkin, mitä miehillä ei ole, joten he eivät voi tietää mitään kärsimyksistäni.
Tuo on hyvä.
Laumasieluisuuden pehmeä ydin. Bloggaaja naiset ilman meikkiä
VastaaPoistaIhan "kaikkien" naisbloggaajien oli päästävä näyttämään naamansa ilman meikkiä kun kaikki muutkin teki saman. Mitä v.....???
Eikös tämä Tervo vielä jokin aika sitten tuntunut kannanotoillaan tuntunut haluavan profiloitua pikemmin jonnekin profeministiselle linjalle?:
VastaaPoistaYle: Jari Tervolta tyly viesti Tarja Haloselle - "Turha ruikuttaa"
Jari Tervo: Marttyyrit
Tämä koskee etenkin vain naisia koskevaa lapsensurmaa, josta voi selvitä pelkillä sakoilla tai ehdollisella, mutta niiden rangaistusten koventamisesta Sofi tuskin innostuu - niin ainakin oletan - onhan niissä nainen raukka poloinen feministisen ihmiskäsityksen mukaan itsekin uhri - kenties pahemminkin uhri, kuin teurastettu puolustuskyvytön vauva:
VastaaPoistaSofi Oksanen jyrähti A-studiossa: Suomessa käsittämättömistä rikoksista vain ehdollista!
Vältä sokeria tästäkin syystä:
VastaaPoistaTutkimus: Limsanjuonti lisää ärhäkästä eturauhassyöpää
Ruotsalaistutkijoiden mukaan limsanjuonti lisää ärhäkästä eturauhassyöpää
Olisivat saaneet tytöt vielä kokeilla ihan rohkeasti, että kuinka käsistä lähtevät nakit lentoon tuolla Mitä tapahtuu, jos sähkövatkaimen työntää hiuksiin? Teinitytöt ottivat selvää
VastaaPoista-videolla.
Kolumni
VastaaPoistaMyytti hyvistä naisjohtajista
Moraalinen paniikki 2. Ruotsin epäillyt satanistiset lapsenmurharituaalit
VastaaPoistaJapanilaisäidit voivat teettää sikiöstä patsaan ja kännykorun
VastaaPoistaTutkimus: Naiset jättäisivät poikaystävänsä lemmikkieläimen takia
VastaaPoista19 vuoden avioliiton jälkeen paljastui: vaimo olikin alunperin mies
VastaaPoistaDildot ja muut seksilelut karkkihyllyn viereen – koska myös Suomessa?
VastaaPoista160 km/h kaahannut nainen poliisille: ”Jumala ohjasi minua!”
VastaaPoistaNaisiin kohdistuvaa väkivaltaa vähätellään näinkin: Turvakotipaikat vähenevät yhä
VastaaPoistaNo iso TÄH! Thai-seksiä saa nyt poliisilaitoksen talosta!
VastaaPoistaHannu T. Sepposen "50 vuotta sitten" listalta:
VastaaPoistaHUOMATTAVIA MUUTOKSIA rikoslakiin Ruotsissa. Merkittävimpiä muutoksia ovat seuraavat. Murha; henkirikoksissa tuomittiin harkitusta surmaamisesta aiemmin vankeutta kahdesta vuodesta elinkautiseen. Uudessa laissa vähäisin rangaistus on kuusi vuotta ja suurin kymmenen vuotta vankeutta. Samalla otetaan huomioon rikoksen olosuhteet. Kun kysymyksessä on lapsenmurha ja erityisesti aviottoman lapsen tapaus, jossa äiti ottaa heti lapsen synnyttyä tältä hengen, on rangaistus lievempi ja korkeintaan kuusi vuotta vankeutta. Rangaistukset ovat lievempiä myös naimissa olevien äitien kohdalla. Naisrauha; naisiin kohdistuvaan rauhanrikkomiseen luetaan kuuluvaksi myös naisen hätyyttäminen (26.11.62).
Kati Sinenmaa: Naiseus on totta vain normeissa ja avuttomuudessa
VastaaPoistaFBI löysi kadonneen 3-vuotiaan ruumiin roskien seasta - äiti pidätetty
VastaaPoistaPornon katselusta narahtanut tyttö valehteli
VastaaPoistaSyytön mies vuosiksi vankilaan
Anonyymi: Pornon katselusta narahtanut tyttö valehteli
PoistaSyytön mies vuosiksi vankilaan
iltalehti.fi: Vuonna 2008 amerikkalainen Jonathan Montgomery tuomittiin seitsemäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen muun muassa alaikäisen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Montgomery väitti kiven kovaan, että hän on syytön. Lopulta kävi ilmi, että hän todella puhui totta.
Yli neljä vuotta vankilassa istunut Montgomery vapautettiin viime viikolla sen jälkeen, kun hänen väitetty uhrinsa oli vihdoin kertonut valehdelleensa.
Miehet lainsuojattomia?
Mies, tässä asiassa sekunneilla on merkitystä!
VastaaPoistaTukiaisen oikeudenkäynnistä farssi - "Härskiä meininkiä"
VastaaPoistaKovan luokan erotiikkaa Wikipediassa - TOP 10 härskeimmät K-15 kuvat!
VastaaPoistaHormoneja kaupataan myös kauneuden kasvattamiseen
VastaaPoistaMies, tässä asiassa sekunneilla on merkitystä!
VastaaPoistaKaksoisolentokisa: Heidät sekoitetaan Suomi-rokkareihin: "Tuntuu kelpaavan naisille"
Miehet ovat tosiaan lainsuojattomia. Tyttö ei ilmeisesti saa edes sakkoja valehtelusta tai joudu maksamaan korvauksia???
VastaaPoistaAnonyymi: Miehet ovat tosiaan lainsuojattomia. Tyttö ei ilmeisesti saa edes sakkoja valehtelusta tai joudu maksamaan korvauksia???
PoistaJuttu on varmaankin kesken.
iltalehti.fi: Tiedossa ei ole, mikä lopulta sai Coastin kertomaan totuuden. Häntä syytetään nyt väärästä valasta.
The Daily Press: Accuser recants, but innocent jailed man waits
Judge in Hampton Circuit Court orders verdicts vacated, but state Attorney General's office blocks release, saying judge had no authority to rule
The Daily Press: Montgomery allowed to spend Thanksgiving with family in North Carolina
Tässä olisi esimerkillinen nainen yliopistolla tyhjää
VastaaPoistanyhjääville vasemmistofeministeille ja feministimiehille
vaan eipä taida muu kiinnostaa kuin oman kakun kasvattaminen
ja lihominen suojatyöpaikka viroissaan
Teinitytöt tekivät karmean pilan luokkatovereilleen
VastaaPoistaHaluatko seksiä, mutta et suhdetta? Näin se sujuu turvallisesti
VastaaPoistaMustasukkaisuutta ystävien kesken? – Älä anna tunteille liikaa valtaa
VastaaPoistaKehonrakennus lähti käsistä - tunnetko tätä korstoa naiseksi?
VastaaPoistaMiksi roistoilla käy flaksi? Tutkimus tarjoaa mahdollisen vastauksen
VastaaPoistaPolitiikkaradio
VastaaPoistaPäivän kansanedustaja Merja Kyllönen (vas). Rakettimaisesti politiikan huipulle noussut liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) on sanavalmis ja suorapuheinen kainuulaispoliitikko. Kyllönen on hallituksen nuorin ministeri, vasta toisen kauden kansanedustaja Suomussalmelta. Liikenneministerinä Kyllönen on elänyt viime viikot keskellä vakavaa johtamisongelmaa ja määrärahasotkua. Ovatko liikenneministeriön johtamisongelmat jo taakse jäänyttä elämää? Kuka johtaa ministeriötä, virkamies vai poliitikko? Toimittajana on Tapio Pajunen.
Äidille vankeustuomio lapsikaappauksesta
VastaaPoistaKalpea Ratsastaja hoiti homman himaan. Tappoi ainakin tusinan roistoja, sai äidin ja tyttären kuumaksi. Pani äitiä ja tytärkin olisi halnnut, mutta oli liian nuori.
VastaaPoistaSiinä oli selkärankainen sankari joka kelpaisi kelle tahansa naiselle nyt ja heti.
Jollain kumman tavalla nämä tarinat ovat nautittavaa katsottavaa kaikessa karussa yksinkertaisuudessaan nykyisten tehoste pelleilyjen seassa.
Kuukauden western Kalpea ratsastaja
(Pale Rider/USA 1985) Clint Eastwood
Should military marriages include a 'deployment sex pact'?
VastaaPoistaKyse kakkostyypin diabeteksesta. Tätähän sairastaa hyvin moni tietämättään, mikä on varsin ikävä asia, sillä etenkin hoitamattomana tämä lisää huimasti sydäntautiriskiä ja riskiä moniin muihinkin vakaviin sairauksiin:
VastaaPoistaAake Kalliala antoi kasvot vakavalle sairaudelle
Sukupuolineutraaleja lelukuvastoja kauhistellaan maailmalla
VastaaPoistaKim Jong-un – maailman seksikkäin mies?
VastaaPoistaMitä naisen tulee pukea sänkyyn? Näistä mies haaveilee
VastaaPoistaNettideiteillä pyörivät samat tyypit
VastaaPoista”Miehet käyttäytyvät kuin karkkikaupassa”
VastaaPoistaPelialalla kohdattu seksismi puhuttaa sosiaalisessa mediassa
VastaaPoistaTV-tähti varoittaa: Älä osta näitä joululahjoja miehelle
VastaaPoistaNainen, opettele mestariflirttaajaksi - 5 neuvoa!
VastaaPoistaMies, näin vältät tökeröt iskumokat!
VastaaPoistaMiehet ovat sallivampia tilintarkastajia kuin naiset
VastaaPoistaYhdysvalloissa naissotilaat vaativat oikeutta osallistua maataisteluihin
VastaaPoistaMieskeskus on tukena hyvänä ja huonona hetkenä
VastaaPoista24-vuotias nainen pahoinpiteli poikaystävänsä, joka tuli sängyssä liian aikaisin
VastaaPoistaVastaaPoista
Naisen kieltäytyminen ei ”tarpeeksi ponnekas” – Mies vapautettiin raiskaussyytteestä
VastaaPoistaAnonyymi: Naisen kieltäytyminen ei ”tarpeeksi ponnekas” – Mies vapautettiin raiskaussyytteestä
PoistaViittaa
The Local: Court frees accused rapist: 'no' isn't enough
…
"In my mind, there's no doubt whatsoever that the woman perceived this as an attack. But the man never realized that."
Enbuske lyttää naiskiintiöt. Varoitus! Antifeminististä kielenkäyttöä
VastaaPoistaKoulutytön yliajaneelle lapinlahtelaisnaiselle lähes kolme vuotta vankeutta
VastaaPoistaLähes puolet suomalaisnaisista kokee elämässään miehen tekemää väkivaltaa tai sen uhkaa
VastaaPoistaKauhajoki-lehti: Nainen huijasi toimeentulotukea lähes 11 000 euroa
VastaaPoistaMiesten lyhempi elämän ennuste johtuu sukupuolielimistä
VastaaPoistaMiesten lyhempi elämän ennuste johtuu sukupuolielimistä
VastaaPoistaMiesten lyhempi elämän ennuste johtuu sukupuolielimistä
VastaaPoistaPidän itseäni suhteellisen fiksuna miehenä, mutta en ymmärtänyt tuon kirjoituksen pointtia ollenkaan.
MGTOWfi: Pidän itseäni suhteellisen fiksuna miehenä, mutta en ymmärtänyt tuon kirjoituksen pointtia ollenkaan.
PoistaKommentoija oli ymmärtänyt oleellisen?
Tapio Ahti: Miehet elävät pari vuotta naisia lyhyemmän elämän biologisista syistä. Loppuero johtuu miesten kastraatiopelosta ja muusta typeryydestä eikä suinkaan yhteiskunnan rakenteista. …
Finnairin lentoemännät paljastavat noloimmat möläytyksensä: ”Tulen myöhemmin tarjoamaan piparia”
VastaaPoistaSooloseksihistoriikki paljastaa: puolet naisista masturboi töissä
VastaaPoista@Kari Hurtta
VastaaPoistaKommentoija oli ymmärtänyt oleellisen?
OK, nyt selkisi.
Rauni-Leena Luukanen-Kilde @ Radio Rock 1/3
VastaaPoistaOikeuslaitoksen kieroutuneiden käytäntöjen mukaan olisi luultavasti tullut halvemmaksi, jos kunnianloukkauksen sijaan olisi piessyt uhrin:
VastaaPoistaHuorittelu ja tappouhkaus tulivat kalliiksi – nuori nainen tuomittiin maksamaan 5 500 euroa
Naista syytetään lottovoittajan murhasta – tarjosi rahaa tunnustamisesta
VastaaPoistaChrystia Freeland: Where are the super-rich women?
VastaaPoistaWhen Chrystia Freeland began researching her new book on the global super-rich, she discovered there were almost no female plutocrats. Here, she tells Rachel Cooper why.
...
Onko miehistä tullut pihtaajia?
VastaaPoistaTästä
Vallilan Irma: Villistä sinkkuseksistä
Tiukkaa tilastofaktaa on toki, että Helsingissä on n. 10 000 sinkkunaista enemmän kuin miestä.
Valtakunnallisesti katosen miehinä on ikäluokittain enemmin 50 vuotiaisiin asti, sen jälkeen naisia en enemmin kun miehet ovat kuolleet pois. Tarkkoittaako tämä 10 000 sinkkunaista Helsingissä myöskin sitä että itse asissa miehet ovat kuolleet pois ?
Carla Bruni Twitter-tulitukseen feminismilausumien takia
VastaaPoistaTOP 5: Nämä ammatit tekevät miehestä halutun
VastaaPoistaMikä sammuttaa kiinnostuksen suhteen alussa? Miehet vastaavat!
VastaaPoistaNaiset hankkivat suuremman takapuolen hinnalla millä hyvänsä - näinkin karusti voi käydä
VastaaPoistaMiehen hyvät välit anoppiin saattavat pelastaa avioliiton
VastaaPoistaTOP 15: Näiltä seksikokemuksilta ei välty kukaan
VastaaPoistaAnonyymi: TOP 15: Näiltä seksikokemuksilta ei välty kukaan
PoistaJotenkin vaan en usko tuota otsikkoa.
Sinkkunainen, löydä mies kaupasta - ostoskori paljastaa ketä lähestyä
VastaaPoistaHups, nainen puhui ohi suunsa televisiossa – lipsautti nolon paljastuksen
VastaaPoista”Minua on tytötelty, mutta ei se minua haittaa”
VastaaPoistaJälleen suomalaiset feministit löytävät todisteita siitä, kuinka naista alistetaan Suomessakin
VastaaPoistaKieltäytyi kosinnasta Afganistanissa: 14-vuotiaan kurkku viillettiin auki
Suomalaisten feministien mielestä tämä on ihan sitä samaa "kunniaväkivaltaa", jota suomessakin on aina harjoitettu.
Liian lihavaa naista ei päästetty lennolle - kuoli odottaessaan seuraavaa lähtöä
VastaaPoista"Lentoyhtiöt saattavat joutua maksamaan miljoonakorvauksia amerikkalaisnaisen kuoleman johdosta."
Mitenkä nainen oli päässyt ulkomaille?
VastaaPoistaNainen oli juonut vaikka mitä, puhalsi poliisin alkometriin 5,2 promillea
VastaaPoistaTutkimus: Puolet suomalaismiehistä on pettänyt puolisoaan ruotsinlaivalla
VastaaPoistaNainen yllättyy penisvertailussa
VastaaPoistaFloppaatko sängyssä? Tutkimuksen mukaan syynä voi olla työsi
VastaaPoistaAuttaisiko tähän muutama päivä sitten TV:ssä ollut design-vittuleikkaus?:
VastaaPoistaVaimon väljä pillu
Tuo Nainen yllättyy penisvertailussa -linkki ei tunnu toimivan. Ehkä se on joutunut sensuurin hampaisiin. Mistä siinä oikein oli kyse?
VastaaPoistaLindsay Lohan pidätettiin naisen pahoinpitelystä
Nainen ratissa puhalsi yli 5 promillea Vantaalla
Penisvertailulinkki näyttäisi toimivan mobiilina. Mutta vaikka tämä väitti kopioineensa urlin leikepöydällee, niin en saa sitä liitetty tähän. selvitellään....
PoistaNainen yllättyi penisvertailussa (mobiilisivu) - toivottavasti sain linkin oikein.
PoistaTaas tällaista älytöntä kukkahattutätimäistä moralisointia, joka on itsesään ongelma ja voi synnyttää neuroottisia estoja seksuaalisuuteen. Toisin kuin porno, josta juuri koskaan ei ole mitään haittaa - ja käytännössä jokainen poika on ties kuinka kauan nähnyt pornoa nuorella iällä, ilman että siitä käytännössä kukaan muu kuin kukkahattutädit ovat oikeasti ahdistuneet:
VastaaPoistaÄlypuhelimet tuovat pornon lasten ulottuville
Älypuhelimet tuovat pornon lasten ulottuville
VastaaPoistaKolumni
VastaaPoistaHyvin kasvatettu tyttö ei tottele
Suomi kieltää sukupuolivakuutukset
VastaaPoistaKoolla on väliä: Mies joutui vankilaan lyötyään naista peniksellään
VastaaPoistaKaupunki yrittää panna yleisen ongelman kuriin drive-in-seksikopeilla
VastaaPoistaLuokkasotureille muutama huomio
VastaaPoistaYle Uutiset Suora linja
VastaaPoistaNainen julkaisi videon epäonnistuneen kauneusleikkauksen tuloksesta
VastaaPoistaEn ole enää ihan varma siitä, ovat ko kaikki naiset ihan järjissään. Alkaa nämä hullutukset olla sitä luokkaa. "Käänneltävä" jättiperseimplantti.
Onko naisen parittelukilpa geeni seonnut kaikista kemikaaleista, joita naiset tamppaavat itseensä järjettömät määrät. Mikä naista oikein vaivaa???
Uusi tutkimus väittää: Nainen ei etsikään machomiestä!
VastaaPoistaNuoret naiset pilaavat internetin
VastaaPoistaNainen ei saanut orgasmia – pahoinpiteli poikaystävänsä
VastaaPoistaAvioliitto on suuri päätös - näistä tiedät, että olet valmis (osa1)
VastaaPoistaMistä miehen seksivaikeudet johtuvat?
VastaaPoistaLehti: Strauss-Kahnin vanha seksirikosjuttu setvitty?
VastaaPoistaÄiti kielsi 52-vuotiaan näyttelijän teinivaimoa tekemästä pornoa
VastaaPoistaHannu T. Sepposen "50 vuotta sitten" -postituslistalta poimittua:
VastaaPoistaNAISASIANAISET NÄLKÄLAKOSSA. Viisisataa bolivialaista naisasianaista on ryhtynyt nälkälakkoon tukeakseen maan kongressin naispuolista jäsentä, joka on haastanut puoluejohtajansa kaksintaisteluun pistooleilla. Bolivian hallitsevan Kansallisen Vallankumousliikkeen MNR:n 33-vuotias kongressiedustaja Rosa Lema Dolz on haastanut puoluejohtaja Armando Bascopen kaksintaisteluun, koska tämä erotti neiti Lema Dolzin puolueesta, syystä ettei hän totellut puoluekuria. Neiti Lema Dolz väittää Bascopen pakoilevan haastetta, jonka naispuoliset sekundantit ovat hänelle jättäneet. "Opin käsittelemään aseita jo lapsena ja olen erittäin hyvä ampuja. Siksi Bascope on osoittanut pelkäävänsä eikä halua taistella, koska hän tietää minun tappavan hänet", sanoi neiti Lema Dolz. Hän ilmoitti valitsevansa aseiksi 38 kaliiperin pistoolit, joilla ammutaan 12 metrin päästä kaksintaistelussa (29.11.62).
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201211300122238_uu.shtml
VastaaPoistaToivottavasti nuoret tytöt välttävät katuja hetken tai pukeutuvat burkhaan, jotta Suomi saa säästää sekä mt-huollossa että vankein hoidossa.
Anonyymi: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201211300122238_uu.shtml
Poistailtalehti.fi: Nuoren tytön surmaajalle ei tuomiota - oikeus katsoi syyntakeettomaksi
Nuoren tytön murhasta Varkaudessa syytetty mies on jätetty tuomitsematta.
Pohjois-Savon käräjäoikeus katsoi, että 43-vuotias mies on rikokset tehdessään ollut syyntakeeton.
Ilta-Sanomat: Mitä on seksuaalinen kaltoinkohtelu? Näin tunnistat rajat
VastaaPoistaEn yleensä puffaa omia tekstejäni täällä, mutta koska kommentit eivät näytä menevän läpi Ilta-Sanomien artikkeliin, kirjoitin vastauksen blogilleni: Seksuaalinen kaltoinkohtelu.
MGTOWfi: … kommentit eivät näytä menevän läpi Ilta-Sanomien artikkeliin …
PoistaOlen huomannut samaa ilmiötä (vaikkakin eri artikkeliin).
Naiset äänestivät: Tässä maailman ihanin aviomies!
VastaaPoistaMiehet, olkaa tarkkana henki- ja eläkevakuutuksissa
VastaaPoista”Isän sivuuttaminen neuvoloissa voi johtaa perhesurmaan”
VastaaPoistaVaro sinkkunainen – elämme vaarallisia aikoja!
VastaaPoistaHelsinkiläinen kokoomuspoliitikko: ”Yh-teiniäidit hankkivat lapsia parantaakseen toimeentuloaan”
VastaaPoista...
VastaaPoistaHelsinkiläinen kokoomuspoliitikko, ja europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola sanoo blogissaan, että ”nuoret, vähän koulutetut yksinhuoltajateiniäidit hankkivat lapsia taatakseen itselleen toimeentulon”. Tuet ovat lapsilisä sekä toimeentulotuki.
Korhola perustelee väitteensä sille, että on kuullut asian demariystävältään, jolle sosiaaliviranomaiset ovat kertoneet asiasta yksityisissä keskusteluissa. Sosiaaliviranomaiset ovat ilmaisseet huolensa ilmiöstä, joka on tuttu ”jostakin New Yorkin Harlemista” ja nyt havaittavissa pääkaupunkiseudulla.
...
Neljä 14-vuotiasta tyttöä vihitty avioliittoon Suomessa
...
– Hakemuksissa mainittuja yleisimpiä erityisiä syitä ovat olleet muun muassa raskaus, uskonnollinen vakaumus ja kulttuurilliset syyt.
...
Hyvätuloiset lähtevät, vähävaraiset tulevat
Jakomäessä joka neljäs lapsi lastensuojelun asiakas – "Getoista ei voi puhua"
Tuohon
VastaaPoista”Isän sivuuttaminen neuvoloissa voi johtaa perhesurmaan” -juttuun liittyen tuli tällainen uutinen vastaan:
Poliisi: Toinen Lappeenrannan surmatuista terveydenhoitaja
...
Miehellä ei ollut aiempaa rikostaustaa
23-vuotias nainen ja vauva eivät saaneet tilanteessa fyysisiä vammoja. Nainen teki tapahtumista ilmoituksen hätäkeskukseen.
- Neuvolassa työskennellyt hoitaja ja surmasta epäilty mies eivät tietääksemme olleet entuudestaan tuttuja, kertoo rikoskomisario Järveläinen.
Järveläisen mukaan surmasta epäilty ei ollut entuudestaan tuttu poliisille, eikä hänellä ollut väkivaltarikoksia taustallaan.
...
Feministit perustelevat lapsensurman olemassaoloa rikoslaissa usein sillä, että vain naisilla on synnytyksen jälkeistä masennusta. Todellisuudessa sellaista on myös miehillä, joten eikö laki ole selvästi sukupuolisyrjivä?:
VastaaPoistaVäestöliitto: Synnytyksen jälkeistä masennusta myös miehillä
Isien synnytyksen jälkeinen masennus on yleisesti tuntematon ilmiö. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii kuitenkin jopa 6,5 prosenttia miehistä, kertoo Svend Aage Madsen Kööpenhaminan yliopistollisesta sairaalasta.
...
IL: Isän babyblues
VastaaPoistaLääkärilehti: Kunpa isi jaksaisi
...
Pienten lasten isien masennus on yleistynyt. Arvion mukaan sen esiintyvyys on lähes samaa luokkaa kuin äitien, ja huomattavasti yleisempää kuin ajatellaan. Tarkkoja lukuja on vaikea sanoa, sillä ilmiö on jäänyt sivuun myös tutkimuksessa.
...
Miesten masennuksen tavoittaminen ei ole vain neuvoloiden haaste, vaan se koskee koko terveydenhuoltoa. Miehet kyllä sitoutuvat hoitoon, jopa paremmin kuin naiset.
...
Riihimäki muistuttaa, että jostakin on lähdettävä: nyt on äitien hoito saatu paremmalle tolalle. Seuraava vaihe voisikin olla isien masennukseen tarttuminen. Isien masennusta ei luultavasti seulota missään, ja siitä kannattaisi tehdä pilottitutkimus. Isille voisi myös olla oma isäkäynti tietyn ikäisen lapsen kanssa.
...
Miesten synnytyksen jälkeinen masennus luultua yleisempää
Henry Laasanen: Lapsensurmasta liian pienet rangaistukset naisille
VastaaPoista...
Johtopäätös
Naisia ei rangaista lapsensurmasta paljon mitenkään ja siksi Suomi on länsimaiden lastensurmatilastojen kärjessä.
...
Isän masennus synnytyksen jälkeen on vaiettu asia
Isien masennus lisääntynyt
...
Miesten epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteet näyttäisivät liittyvän puolison, lähipiirin ja neuvolan ja koko yhteiskunnan epäluuloon isyyttä kohtaan.
Miehet eivät tunnekaan saavansa tarpeeksi apua vanhemmuuteensa. Väestöliiton perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaan mukaan miehet saavat eniten apua toisilta isiltä.
...
Synnytyksen jälkeinen masennus – miehillä
...
Mutta miesten synnytyksen jälkeisellä masennuksella on englantilaistutkimuksen mukaan huomattavan suuri vaikutus poikavauvojen kehitykseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kolmevuotiailla pojilla, joiden isillä oli ollut synnytyksen jälkeinen masennus, oli kaksi kertaa useammin henkisiä ja sosiaalisia ongelmia tai hyperaktiivisuutta kuin pojilla, joiden isillä ei ollut ollut synnytyksen jälkeistä masennusta.
Vaikka koiranartut eivät olekaan samalla tavalla ällöttäviä ja hirveita kuin ihmisnartut (nukun itsekin koiranartun vieressä juoksuaikaankin), on mielenkiintoista, että nimistä tehdyn tulkinnan mukaan minusta vaikuttaa siltä, että selvä enemmistö palkkion saajista on uroksia, eikä narttuja:
VastaaPoistaKennelliiton 19 sankarikoiraa palkitaan ihmishenkien pelastamisesta
Sairaalassa paljastui rikos - sairaanhoitaja vei huumaavia lääkkeitä
VastaaPoista...
Esitutkinnan ohessa kävi myös ilmi, että toistakymmentä sairaalan työntekijää on ottanut lääkehuoneesta lääkkeitä, joihin ei ole ollut lupa
Kuinka kuvottavaa, että vanha nainen, joka alkaa olla mummotauti-iässä, jahtaa miehiä, jotka voisivat olla hyvin hänen omia lapsiaan:
VastaaPoistaDemi Moorella, 50, lähes puolet nuorempi toyboy
Riitaisat hautajaiset: tyttöystävätkin tappelivat avoimen arkun äärellä
VastaaPoista...
Muun muassa kaksi naista kynsi hurjistuneena toisiaan. Heidän kerrotaan väitelleen siitä, kumpi oli Camachon oikea tyttöystävä. Riidoissa osallisina oli myös nyrkkeilijän siskoja.
...
Eikö tämä esineellistäkään naista, niin kuin femakkojen vastustamat "pornoistuneet" mainokset, porno ja prostituutio?:
VastaaPoistaKotimaa24: Cheerleader-äläkkä jatkuu
"Tietysti naiset saavat heiluttaa pyllyä"
Feministisen Tulva-lehden vt. päätoimittaja Atlas Saarikoski kommentoi Kotimaa24:lle cheerleader-keskustelua.
...
Kotimaa 24 -lehden kommenteista:
VastaaPoistaHeli Karhumäki | 29.11.2012 20:57:11
Juuri näin, Saarikoski! Toit feministiseen diskurssiin terveen järjen äänen.
Jo yliopistoaikana olin ymmälläni siitä, miksi sukupuolten tasa-arvoa ajavat - sinänsä hyvällä asialla olevat - tapasivat reagoida niin vauhkoontuneesti ja erittäin voimakkaiden ennakko-oletusten perusteella.
Esimerkkejä: toimin tuolloin yliopiston kokoomusopiskelijoissa, joka oli sukupuoliroolien kannalta mitä tasa-arvoisin porukka. Ei ollut kerrassaan mitään jakoa naisten ja miesten hommiin, vaan tapahtumajärjestelyt, luottamustehtävät, edustukset ja poliittinen toiminta jaettiin täysin kiinnostuksen mukaan. Ei tarvittu sukupuolikiintiöitä eikä jäsenten sukupuoli noussut koskaan edes minkäänlaiseksi keskustelunaiheeksi. Olin välillä puheenjohtajana kuten toisinaan muutkin naiset, tietysti. Yhdistyksemme oli jostakin syystä Yliopiston Akkaryhmän nimellä toimiville feministeille kivi kengässä. He kävivät edustajistovaalin alla solvaamassa meitä naisopiskelijoita "pahimman luokan patriarkaatin ylläpitäjiksi" ja "porvarimiesten kahvikeittäjiksi". Vähänkö meitä nauratti. Kun yritimme perustella, että meitä ei kuulkaas kukaan täällä sorra ja kahvia keittelee se, kuka kulloinkin ehtii, saimme osaksemme halveksuntaa: "Te ootte siis ihan sokeita teitä alistaville piilorakenteille. Siks te ette voi tajuta feministististä diskurssia!"
Akkaryhmän iskulauseena edustajistovaalissa oli "Pimppiä hallintoon". Oi niitä aikoja!
Oli siellä joku ihan fiksukin joukossa, mm. Marjaana Toiminen, joka ei halveksinut ketään henkisen barrikadin takaa vaan puhui kuin ihminen ihmiselle. Hänestä tulikin myöhemmin sitten naistenlehtikonseptien kehittäjä ja Bonnier Publications Oy:n toimitusjohtaja.
Vielä toinen esimerkki.
Kun Jyväskylän yliopistossa opiskelijat perustivat tasa-arvotoimikunnan vahtimaan yliopiston virantäytön sukupuolista tasavertaisuutta ja kutsuivat tasa-arvoasioista kiinnostuneita opiskelijoita mukaan, eräs tasa-arvoasioista kiinnostunut opiskelijakaveri ilmoittautui mukaan. Hänet torjuttiin jyrkästi, perusteena että "tää on kuule vaan naisille". Vähänkö meitä nauratti.
Jooel Jaakkola: Miehet herätys!
VastaaPoistaPoliisi-tv Jakso 30/33
VastaaPoistaSeksin oston täyskielto ei saa varauksetonta kannatusta. Monissa ammattiryhmissä on pakko opiskella väkivaltaisten tilanteiden varalle. Hyönteisiä voidaan käyttää rikostutkinnan apuna. Poliisin matkassa olemme Porvoossa.
Iskelmälaulaja teki rikosilmoituksen Johanna Tukiaisesta
VastaaPoistaNorjan hallituksessa seksiskandaali - Valtionsihteerillä suhde 17-vuotiaan kanssa
VastaaPoistaNainen, katso mitä miehen eleet ja elekieli paljastaa hänen todellisesta luonteestaan!
VastaaPoistaOnnettomuustilastojen louhinta paljasti: nämä ovat mies- ja naiskuskein suurimmat riskit
VastaaPoistaLuurankonainen pääsi vapaaksi odottamaan tuomiota
VastaaPoistanisex-lastenvaatteet kasvattavat suosiotaan
VastaaPoistaSeksielämä kuntoon – pariskunnat maksavat terapeutille seksinsä katsomisesta
VastaaPoistaAvioliitto on suuri päätös - näistä tiedät, että olet valmis (osa2)
VastaaPoistaIS:n lukijat kertovat, kuinka nainen isketään - "eräänlainen esikarsinta"
VastaaPoistaPoliisi epäilee: Nainen murhasi päähän ampumalla
VastaaPoistaNaiset valehtelevat kuukautisista välttääkseen seksin
VastaaPoistaPitäisikö suomalaisnaisen avioitua laasaslaisittain ylöspäin lastensa vuoksi?
VastaaPoistaAlkoholin suurkuluttaja heikentää koko työyhteisöä
VastaaPoistaEnsitreffeistä läpi käänteispsykologian avulla
VastaaPoistaIhanat thaivaimot
VastaaPoistaAnonyymi: Ihanat thaivaimot
PoistaNämä Seppo ja Pin oli tuossa Kummisetäni thaimorsian.
61 kuoli työssä Suomessa. Valtaosa heistä oli miehiä.
VastaaPoistaPoliisi laittoi seksikaupan kuriin Helsingissä
VastaaPoistaAnonyymi: Poliisi laittoi seksikaupan kuriin Helsingissä
Poistawww.hs.fi: Katuprostituutio on vähentynyt Helsingissä. Pro-tukipisteen mukaan samalla on vähentynyt seksityöntekijöiden luottamus poliisiin. Yhdistyksen mukaan rikoksia jää ilmoittamatta. Uhkana on, että mahdollinen paritus tai ihmiskauppa jäävät piiloon.
…
Partiot kiertävät Kamppia muiden tehtävien lomassa ja nyt pelkästään poliisiauton näkeminen saa naiset ottamaan jalat alle.
"Se muutos on tapahtunut, että aiemmin naiset eivät reagoineet poliisiautoon, kun he ajattelivat, että poliisia ei kiinnosta heidän toimintansa."
…
Esimerkiksi vähemmistövaltuutetun toimisto on huolissaan ja ihmeissään siitä, miksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ei Suomessa juuri päädy naisia prostituution kautta.
Kansainvälisten kokemusten perusteella voisi olettaa, että uhreja olisi Suomessakin enemmän kuin on tullut ilmi.
Tällä haavaa auttamisjärjestelmässä on 26 seksuaalisen ihmiskaupan uhria.
Heistä suurimmalla osalla on turvapaikanhakijatausta.
Onhan se tietysti monien mielestä huolestuttavaa että prostituution kieltämistä perustellaan ihmiskaupalla, ja ihmiskauppatapaukset tulee kuitenkin muualta kuin prostituutiosta.
Suomalaiset paljastavat: Näin pian olen valmis seksiin uuden kumppanin kanssa!
VastaaPoistaAnonyymi: Suomalaiset paljastavat: Näin pian olen valmis seksiin uuden kumppanin kanssa!
Poistaavatv.fi: AVA kysyi lukijoiltaan, kuinka pian he ovat valmiita seksiin uuden kumppanin kanssa. Kyselyyn tuli yli 1590 vastausta. Vastaajista peräti 44 prosenttia olisi valmis seksiin vaikka heti ensimmäisellä tapaamisella.
AVAlaiset kertoivat, miten pian he ovat valmiita seksiin uuden kumppanin kanssa. Kyselyyn tuli yli 1590 vastausta. Vastaajista peräti 44 prosenttia olisi valmiita seksiin vaikka heti ensitapaamisella. 28 prosenttia koki kuitenkin olevansa valmiita seksiin vasta sen jälkeen, kun on tutustunut uuteen kumppaniin kunnolla. 24 prosenttia oli valmiita seksiin muutamien treffien jälkeen. Neljä prosenttia perusteli päätöstään muilla tavoin.
Väitös: Elämän kuormittavuus ajaa erokriisiin
VastaaPoistahttp://www.ess.fi/?article=394387
VastaaPoistaNainen on marginaalissa elokuvassakin
VastaaPoistahttp://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/kolumnit/nainen_on_marginaalissa_elokuvassakin_38418.html
Nainen petkutti ja pahoinpiteli taksikuskia
VastaaPoistaRakastavaiset löysivät toisensa 60 vuoden jälkeen
VastaaPoistaMiksi äidit ovat nipoja, kysyy Asta Leppä
VastaaPoistaJohan Bäckmanin vastaukset Helsingin Sanomien kysymyksiin
VastaaPoistaJohan Bäckman feminismistä ja feministeistä:
"Olin äskettäin Helsingin yliopiston järjestämässä lastensuojelua koskevassa asiantuntijaseminaarissa. Se todisti minulle, että lastensuojelu Suomessa perustuu perhevastaiseen vihapropagandaan. Sen juuret ovat feministisen ideologian uusimassa vaiheessa: informaatiosodassa perheitä, lapsia, äitejä ja isiä vastaan. Yhteiskuntamme muuttuisi paremmaksi, jos feminismi nykymuodossaan kriminalisoitaisiin. Kyse ei ole enää naisten tasa-arvosta, vaan perhe- ja lapsivastaisesta vihapropagandasta. Feministit ovat kuin natsi-Saksan SS. Olen kerran sanonut, että feminismi on rikos ihmiskuntaa vastaan. Toivoisin, että lainsäätäjä kiinnittäisi asiaan huomiota."
"Olen kiinnostunut venäläisistä äideistä, koska he ovat luokka-asemaltaan täydellinen vastakohtani. Heillä ei ole mitään oikeuksia. Suomalaisten feministien syvä viha venäläisiä äitejä kohtaan on jotakin käsittämätöntä. Suomalainen ja venäläinen nainen ovat täysin erilaisista maista ja kulttuureista. Venäläinen nainen on kuitenkin onnellisempi, koska hän ei ole feministi."
Tänään Elämä pelissä -ohjelmassa:
VastaaPoistaElämänhallintasarjan valmennusjaksot alkavat vihdoin. Ensimmäisenä tavataan Nina Mikkonen, joka hoitaa sairasta puolisoaan Timo T.A:ta perheen kodissa. Ninan hermot ovat koetuksella ja tarkoituksena on, ettei hän enää raivoaisi parin lapsille niin paljon kuin aiemmin.
En ole mikään eläin. Robottiko nainen sitten luulee olevansa vai joku keiju tms satuolento tai muumi (o)?
VastaaPoistaVuoden seksistisin joululahja? ”Lasten siivouskärryt – vain tytöille”
VastaaPoistaMiten olisi lutkamarssien hengessä joululahjaksi vain tytöille suunnattu joululahja - hutsun vaatteet meikkien kera? Sillähän voisi sitten vaikka ensi vuonna lähteä mukaan marssimaan lutkamarssille.
VastaaPoistaKuka ihmeen Jorma?
VastaaPoista"Jos kyseenalaistaa feministisen tasa-arvokäsityksen, on naisvihaaja. Jos kyseenalaistaa islamin uskonnon epäkohtia, on islamofobi."
VastaaPoistaNuorten naisten pätkätyöt yleistyneet
VastaaPoistaWulffmorgenthaler
VastaaPoista3.12.2012
Pornotähti pidätettiin McDonaldsin autokaistalla – pidätyskuva julki
VastaaPoistaTutkimus: Ilkeät ihmiset viehättävimpiä
VastaaPoistaPanu: Kuriton tyttö ihmisihanteena
VastaaPoistaVuoden paras vitsi:
VastaaPoistaSofi Oksaselle Pro Finlandia