sunnuntai, helmikuuta 07, 2016

Manosfäärin ideologiat sekaisin

Laasasen ideologioihin on viitattu virheellisesti useissa viime aikaisissa kirjoituksissa.

Saku Timosen blogista löytyy seuraava pätkä:
Neomaskuliinisuuden tai menimismin nimellä kulkevassa liikkeessä yhdistyvät naisvihamielisyys ja seksuaalinen markkina-arvoteoria. Suomessa tätä aatesuuntaa edustavat muun muassa Henry Laasanen ja Timo Hännikäinen.
Minä en edusta uusmaskuliinisuutta. Mutta Hännikäinen edustaa. Roosh V on sekä PUA (pelimiesguru) että uusmaskuliinisuuden kannattaja. Hännikäinen ei kannata PUA teoriaa, eikä Hännikäisen uusmaskuliinisuus ole aivan sama asia kuin RooshV:llä.

Meninismi on feminismille irvaileva huumoriliike, jota minä en myöskään edusta. Kutsun itseäni maskulistiksi tai miesasiamieheksi.

Erilaisten sukupuoli-ideologioiden kartta löytyy tästä.



Miesasiamiehet yrittävät vaikuttaa tasa-arvopolitiikan sisältöön, mutta uusmaskuliinisuuden kannattajat eivät pidä koko tasa-arvon käsitteestä.

Nyt-liite kirjoittaa:
Nyt perutun tapahtuman organisoija on amerikkalainen Daryush Valizadeh, taiteilijanimeltään Roosh V. Häntä kutsutaan muun muassa ”internetin kuuluisimmaksi naisvihaajaksi.”

36-vuotias mies on pokauskulttuurin näkyvimpiä hahmoja ja yksi radikaalin miesasialiikkeen idoleista (meninismistä voi lukea lisää tästä viimekeväisestä Nyt.fi:n jutusta). Suomen meninisteistä esimerkiksi Henry Laasanen on jakanut Valizadehin tekstejä blogissaan.
Roosh V ei edusta miesasialiikettä, eikä edes radikaalia miesasialiikettä, vaan uusmaskuliinisuutta.

27 kommenttia:

  1. Anonyymi7/2/16 18:46

    Tuon Nyt-liitten lukemisesta paloi hermo taas hesarin valikoivaan järjenkäyttöön. Ei voi tietenkään olla varma, että kyseessä olisi tahallinen väärinymmärrys. Mutta on näitä vahingossa tahallaan väärinymmärtämisiä jo aviisille kertynyt melkoinen pino Elliot Rodgerssin MRA-kytköksistä gamergateen. Näiden yllä korjaamiesi lisäksi kirjoituksessa otti pattiin mahdollisuus raiskaus-ryhmätapaamisen olemassaolosta Suomessa. Se oli itsessään seksistisempi ajatus kuin mikään lukemani voice for men:in juttu on ikinä ollut. Myöskään Rooshin satiirijutun oikeata tarkoitusta ei viitsitty sitten tuoda esille, eli islamiin ja sen pelkoonhan herra tällä satiirillaan viittasi. Satiiri ei ehkä ole vielä kokonaan kuollut taiteenlaji, mutta tähän sound-bite-aikaamme se tuntuu sopivan erityisen huonosti. Ehkä se on vaan kirjoitettu jollain muinaisella kielellä, jota aletaan ymmärtämään vasta myöhemmillä vuosikymmenillä tai -sadoilla.

    VastaaPoista
  2. Journalisti: Tapahtui näinä päivinä (4.2.2016)
    Jos tiedotusväline uutisoi asiasta, joka ei perustu mihinkään todennettaviin seikkoihin, se on tismalleen sama asia kuin huhun levittäminen, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

    VastaaPoista
  3. Iltalehti: Sunnuntaisuomalainen: Ulkomaalaisilla kovemmat raiskaustuomiot Suomessa (7.2.2016)
    Savon Samomat: Ulkomaalaiset saavat suomalaisia kovempia raiskaustuomioita
    Mtv: Sunnuntaisuomalainen: Ulkomaalaisilla kovemmat raiskaustuomiot (07.02.2016)
    Ulkomaalaiset saavat Suomessa kovempia raiskaustuomioita kuin suomalaiset, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.

    Alempien oikeusasteiden raiskaustuomioissa lähes puolet ulkomaalaisista tuomitaan ehdottomaan vankeuteen. Kun syytettynä on Suomen kansalainen, ehdottomien tuomioiden osuus on noin neljännes.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi8/2/16 02:23

    Tässäkö selitys sille miksi islamistit ovat femakkojen erikoissuojeluksessa?:

    Islamic Eduction Part one

    ...
    7) When going to the toilet do not face the Qibla. Never perform urination or excretion in front of anyone else. Always urinate in the sitting position. To urinate in a standing position is wrong and is forbidden. Never undress before going to the toilet. After you have finished what you are doing always cleanse yourself with you left hand never use your right hand. To cleanse with you right hand is wrong.

    VastaaPoista
  5. HS: Miten ystävällisestä miehestä tuli vihaviestien lähettäjä: ”Halusin päästä sun ihosi alle” (8.2.2016)
    Toimittaja tapasi miehen, joka lähetti hänelle raiskausviestin.

    Joulukuussa sain poikkeuksellisen vihaviestin. Se ei ollut vihaviestien väkivaltaisimmasta päästä, mutta se oli ensimmäinen, jossa tuotiin esiin myös perheeni.

    Viestissä luki näin: ”Ilmeisesti sun kaltainen maailmanparantaja ymmärtää asian (turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset) vasta kun jihadisti astuu sinuun tai tyttäreesi. Joka päivä se hetki on päivän lähempänä.”

    Päätin ottaa yhteyttä viestin lähettäjään ja yrittää selvittää, millainen ihminen lähettelee – omalla nimellään ja omasta työsähköpostistaan – tämänkaltaisia viestejä ja miksi. Otin häneen yhteyttä ja sovimme tapaamisesta.

    VastaaPoista
  6. Ilta-Sanomat: Kouvolalainen lääkäri Ashraf varoittaa Suomea lepsuudesta turvapaikanhakijoiden suhteen: ”Puhuminen ei riitä” (2016-02-08)
    Egyptiläinen erikoislääkäri Ashraf Benyamin muutti 20 vuotta sitten Kairosta Kouvolaan. Nyt hän pelkää synnyinmaansa negatiivisten ilmiöiden tekevän tuloaan Suomeenkin – ja uskoo tietävänsä asiaan ratkaisun.

    Egyptiläissyntyisen Ashraf Benyaminin suomalainen vaimo ja kotona asuva tytär eivät ole viime syksyn jälkeen liikkuneet iltaisin yhtä vapaasti kuin ennen. Perhe on huolissaan mediassa kerrotuista ahdistelutapauksista, joihin jotkut Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista ovat syyllistyneet.

    Huolen syynä eivät ole ennakkoluulot ja tietämättömyys: 47-vuotias Benyamin tuntee Lähi-idän maiden kulttuuria hyvin, ja pari asui aikoinaan Kairossa kolmen vuoden ajan. Myös talvella mediailmiöksi noussut taharrush gamae, joukolla tehtävä seksuaalinen ahdistelu, on Benyaminille tuttu käsite.




    Valistuksen sijaan Benyamin ottaisi tiukan linjan ja karkottaisi kaikki raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista tuomitut ulkomaalaiset. Hän uskoo, että sana leviäisi ja ahdistelu vähenisi jo muutaman karkotuksen jälkeen.

    – Jos saadaan kymmenen tapausta, voin vakuuttaa, että ilmiö loppuu kokonaan, hän väittää.


    Kouvolan Sanomat: Kairosta Kouvolaan kotoutunut Ashraf Benyamin pelkää ensi kesää (7.2.2016)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi8/2/16 09:15

    We need a Mandemic

    "Most women have some men in their lives that they dearly love. There are tons of wonderful men! So sure, it will be sad and tragic when the Mandemic rages with the fire of a thousand suns and randomly selects enough male victims to disrupt the current power structure around the world. This will be necessary to create an opening for women to become equal — maybe even dominant."

    VastaaPoista
  8. Anonyymi8/2/16 09:18

    Miesten tasa-arvo ry:n kannanotto uhkailua vastaan ja avoimen keskustelun puolesta

    "Naisasialiitto Unioni on kertonut tehneensä rikosilmoituksen nettikeskustelussa saatujen uhkailujen vuoksi . Miesten tasa-arvo ry tuomitsee kaiken uhkailun, loukkaavin termein nimittelyn sekä sen, että joku kertoo toivovansa toisen joutuvan rikoksen uhriksi. Tämänkaltaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä tasa-arvotyön kanssa eikä se edistä miesnäkökulman tuomista tasa-arvokeskusteluun ja tasa-arvopolitiikkaan millään tavalla, vaan päinvastoin.

    Miesten tasa-arvo ry muistuttaa kuitenkin, että varsinkin ei-feministisessä miesliikkeessä mukana olevat ovat saaneet osakseen asiatonta kirjoittelua internetin keskustelupalstoilla. Tämä ei ole tietenkään yhtä vakavaa kuin uhkailu vakavilla rikoksilla, mutta viitaten Naisasialiitto Unionin kommenttiin, että ”keskustelun on pysyttävä asiallisena ja ystävällisenä”, niin tämän saman linjan mukaista kohtelua toivomme keskustelun kaikille osapuolille.

    Miesten tasa-arvo ry toteaa, että minkään aatesuunnan, tai minkäänlaisten ajatusten, ei pitäisi kuitenkaan olla vapaassa yhteiskunnassa (jossa kokemiaan epäkohtia on jokaisen oikeus tuoda esiin) kritiikiltä suojattu. Näin ollen aiomme jatkossakin esittää armotonta ja terävää kritiikkiä sellaista tasa-arvopolitiikkaa kohtaan, jossa arvioimme miesten tasavertaisen aseman, tai miesten oikeusturvan, jäävän vaillinaisesti huomioiduksi."

    VastaaPoista
  9. Anonyymi8/2/16 12:54

    Man, 19, charged with terrorism offences

    "A 19-year-old man who was arrested at Stansted Airport has been charged with terrorism offences.

    Finnish national Cubeyda Hassan Jama, of London Road, Thornton Heath, London, was charged with "engaging in conduct in preparation for giving effect to intention to commit acts of terrorism".

    He is due to appear at Westminster Magistrates' Court on Monday.

    Detectives from the Met's Counter Terrorism Command arrested him at Stansted Airport on Friday."

    Tässä infoa tapauksesta, josta Helsingin Sanomat vaikenee täysin. YLE puhuu vain suomen kansalaisesta, suomalaismiehestä ja nuorukaisesta.

    Vieläkö joku ihmettelee vaihtoehtomedian suosiota?

    VastaaPoista
  10. Paljastuuko tämä uutisankaksi?

    Ilta-Sanomat: Poliisi: Alle 15-vuotiasta lasta kosketeltiin seksuaalisesti uimahallissa (2016-02-08)
    Poliisi sai sunnuntai-iltana tietää Imatran uimahallissa tehdystä alle 15-vuotiaan lapsen seksuaalisesta ahdistelusta.

    Imatran poliisi sai sunnuntai-iltana Imatran uimahallin valvojilta tiedon lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ahdistelusta kertoi uimavalvojille lapsen huoltaja. Alle 15-vuotias lapsi oli kertonut ahdistelusta huoltajalle.




    – On kerrottu, ettei koskettelija ole suomalainen, vaan ulkomaalainen. Asiasta ei voi tässä sen tarkemmin sanoa. Ulkomaalaisia voi olla monenlaisia ja voi olla myös tummatukkaisia, ulkomaalaiselta näyttäviä suomalaisia.

    Hänninen ei halua paljastaa, oliko uhri tyttö vai poika. Poliisi haluaa suojella asianomistajaa.

    Hännisen mukaan teko täyttää lainvastaisen koskettelun ja seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit. Poliisi tutkii tapausta rikoksena.

    – Rikoslaki sanoo, että jos koskettelee alle 16-vuotiasta siten, että teko on seksuaalisesti olennainen, kyseessä on rikos. Näiden tietojen valossa, joita meillä on, tässä on tällaisesta koskettelusta kyse eli aika vakavasta rikoksesta.


    VastaaPoista
  11. Anonyymi9/2/16 02:18

    Microsoft's Cortana Doesn't Put Up With Sexual Harassment - Slashdot

    Valkoiset femakotkin joutumassa vähitellen luomansa hirviön tulilinjalle?:

    Github: The full inside story - Business Insider

    Sanchez is known for some strong views about diversity. She wrote an article for USA Today shortly before she joined GitHub titled, "More white women does not equal tech diversity."

    At one diversity training talk held at a different company and geared toward people of color, she came on a bit stronger with a point that says, "Some of the biggest barriers to progress are white women." Here's a photo of the talk, which was shared with Business Insider.

    More white women does not equal tech diversity

    Latvian politiikasta saisi saippuasarjan – Kaksi naista taisteli vallasta, presidentti sairaalaan | Yle Uutiset | yle.fi

    Bill Clinton hylkäsi maltin ja ryöpytti puheessaan Bernie Sandersia – Syytti kannattajia naisvihasta | Yle Uutiset | yle.fi

    VastaaPoista
  12. Anonyymi9/2/16 09:22

    http://www.thumotic.com/the-killing-fields-of-the-21st-century/

    VastaaPoista
  13. Anonyymi9/2/16 13:43

    https://www.youtube.com/watch?v=CD6ajfna7tE&feature=youtu.be&a Roosh V:n tiedotustilaisuus, feminismien valehtelusta ja maahanmuuton sensuurista.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".