Arto Jokista muistellen

Teoria miesten väkivaltaisuudesta

Arto Jokisen kirja (ja lisensiaatintutkimus 1999) "Panssaroitu maskuliinisuus" on eräs harvoista suomalaisten miestutkijoiden kirjoista, jota käytetään laajasti naistutkimuksen oppikirjana. Kirjaa on kuvattu muun muassa "suomalaisen miestutkimuksen klassikoksi". Kirjassa kirjoitetaan seuraavasti (s. 20-47):

• Patriarkaatti ei merkitse vain miesten ylivaltaa naisista ja naisten sortoa; se merkitsee myös naisten syyllistämistä tästä sorrosta. Naiset ovat syyllisiä myös hallitsevan miesluokan ongelmiin. Nainen on sekä uhri että syyllinen uhriuteensa... Nainen nimetään syylliseksi miesten toisiin miehiin kohdistamaan väkivaltaan, miehen itseensä kohdistamaan väkivaltaan sekä vielä naiseen itseensä kohdistuvaan väkivaltaan. Miesten väkivaltaisuutta pyritään siis siirtämään naisten syyksi.
• Lapsiin kohdistuva väkivalta on naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Oman itsensä vahingoittaminen tai sillä uhkaaminen voi olla naiseen tai lapsiin kohdistuvia väkivallan tekoja esimerkiksi painostuskeinoina. Joissain tapauksissa mies saattaa ennen itsemurhaansa tappaa vaimonsa ja lapsensa. 
• Seksuaalista väkivaltaa on huomautella tuntemattomille naisille näiden ulkonäöstä tai epätoivottu viheltely tai huutelu. Sitä on myös takapuolelle taputtelu ja kaikki muu ei-toivottu koskettelu, kähmiminen ja käpälöinti... Seksuaalista väkivaltaa on pakottaminen yhdyntään esimerkiksi vetoamalla aviovaimon velvollisuuksiin tai omiin tarpeisiin. Yleisin seksuaalisen väkivallan muoto on raiskaus, joista useimmat tapahtuvat kotioloissa.
• Perhettä käsittelevässä tutkimuksessa on puolestaan unohdettu, että kyse on lähes poikkeuksetta miehen väkivallasta naisia ja lapsia kohtaan.
• Perheessä tapahtuva väkivalta on lähes poikkeuksetta miehen fyysistä väkivaltaa naista ja lapsia kohtaan. 
• Tilastotietojen mukaan väkivallan tekijät ovat lähes poikkeuksetta miehiä.
• Käsitys että miesten tuntemiinsa naisiin kohdistama väkivalta juontuu ns. henkisestä väkivallasta tai jopa seksuaalisesta väkivallasta, ovat osa naisiin kohdistuvan väkivallan puhe- ja ajattelutapaa eli diskurssia. Edelleen väite, että suomalainen väkivalta tutkimus on keskittynyt miesten tuntemiinsa naisiin kohdistaman väkivallan tutkimukseen, on virheellinen ja osa naisiin kohdistuvan väkivallan diskurssia.

Kirjassa toistetaan moneen kertaa, että väkivallan tekijät ovat lähes poikkeuksetta miehiä ja sen lisäksi annetaan ymmärtää, että lapsiin kohdistuvan väkivallan tekijät ovat miehiä. Miesten väkivaltaisuutta käsittelevää feminististä tutkimusta ei saisi kyseenalaistaa, koska tuollainen kritiikki on osa naisiin kohdistuvan väkivallan diskurssia.

Teoria homososiaaliaalisuudesta

Teoria homososiaalisuudesta on ollut kriittisten miestutkijoiden lempilapsi (sosiobiologian sijaan). Jokinen kertoo homososiaalisuuden teoriastaan Aviisissa:

• Jokinen alkaa piirtää kuviota. "Tässä on kolme asiaa, jotka liittyvät toisiinsa: homososiaalisuus, pakkoheteroseksuaalisuus ja valta. Nämä kolme ovat se juttu, josta muodostuu mieskeskeinen yhteiskunta."
• Jokisen mukaan miehillä on sukupuolena taipumus muodostaa keskenään liittoumia, jotka voivat olla soturiyhteisöjä, moottoripyöräkerhoja tai olutseuroja. Liittouman ydin on juuri sukupuoli: se yhdistää ja toisaalta erottelee naiset joukosta.
• Kokonaan ilman naista ei silti pärjättäisi. Ei, vaikka lisääntyminen pystyttäisiin hoitamaan miesten kesken. Tässä tulee kuvioon Jokisen kolmijaon toinen osatekijä, pakkoheteroseksuaalisuus. Miehet tarvitsevat halulleen ja suhteensa sidokseksi jonkin objektin, joka usein on nainen.
• "Suomalainen yhteiskunta on homososiaalinen, mutta samalla pakkoheteroseksuaalinen. Miehen on haluttava naista, mutta hänen pitää silti pysyä miesten leirissä. Heteroseksuaalisen halun kohde on nainen, mutta homososiaalisen halun kohde on toinen mies."
• Miesten välinen solidaarisuus siis toteutuu Jokisen mukaan usein naisten kustannuksella. Homososiaalisuus voi hetkeksi ylittää luokkarajatkin, kun toimitusjohtaja ja huoltomies liittoutuvat seksistiselle vitsille nauraessaan tai toimiston nuoren naistyöntekijän takapuolta kommentoidessaan.
• Naisia tuskin lohduttaa tieto siitä, että kun miesporukka huutelee terassilta ohikulkeville naisille törkeyksiä, ei pääasia ole naisten halventaminen, vaan miesten välisen sidoksen vahvistaminen.
• Vielä naisiakin alempana homososiaalisessa yhteiskunnassa ovat homot. "Naiset ovat seksuaalisesti haluttavia, mutta sosiaalisesti arvottomia. Homot ovat seksuaalisesti mahdottomia, mutta myös sosiaalisesti arvottomia", Jokinen tiivistää.
• Silti homososiaalisten heteromiesten kanssakäyminen saa usein homoeroottisia piirteitä. Väännetään kättä, painitaan, poseerataan kameralle - usein alasti. "Miksi ne eivät harrasta seksiä keskenään? Voisi olettaa se olisi kaikkein järkevin ratkaisu, kun ne kerran toisiaan haluavat ainakin jossain mielessä", Jokinen pohtii.

Markku Jokisipilä

Jokisipilä kirjoittaa.

Soikkeli

Soikkeli kirjoittaa:

Muihin humanisteihin verrattuna Axu oli kova luu. Fysiikaltaan ja mieleltään vahvimpia ihmisiä, mitä tunsin. Itsekkäimpiä, itsenäisimpiä, ja varmasti itseironisin. Iron Man.
Siksi hänen poismenonsa tuntuu mahdottomalta. Diabetes oli jatkuva kiusa, mutta sellaisiin asioihin Axu suhtautui järjestelmällisesti, jopa korostetun vähättelevästi. Hän treenasi itseään niin aikidossa kuin elämässä, ehkä enemmän eli yksinäisemmin kuin kukaan muu tuntemani olento.

Axu oli ennen kaikkea hankalin ihminen mitä tunsin. Eihän sellaiset ihmiset kuole.
Axu oli aina hieman pelottava vaikka hänet tunsi kuinka hyvin, helposti ärtyvä ja nopeasti etäinen tai ivallinen, arvaamaton. Siksi Axua näki mieluiten kahdestaan, ja yhä harvemmin, vaikka mistään muualta ei saanut yhtä rehellistä kommenttia tästä asioiden maailmasta kuin häneltä.

Kirjoittaminen yhdisti meidät nekin vuodet, kun pidimme yhteyttä satunnaisesti. Puhuimme epäselvästi, elimme epäselvästi, asettumatta mihinkään. Olimme molemmat hankalia persoonia, miestapaisesti kyllä, niin ystävien kanssa kuin parisuhteissa. Tiesimme sen toisistamme, mutta erityisen hyvin tiesimme millaiseen kulttuurisotaan osallistuimme.

Silti Axu oli se, joka jaksoi naureksia takakireille miestutkimuksen ivaajille, hännikäisille ja laasasille, ihmetellä niiden elämäntapaa. Axu jaksoi osallistua miesjärjestöjen politiikkaan juuri sellaisella keskustelevalla vakaumuksella, jota voi pitää ihanteena kaikelle politiikalle. Kun Axu päätyi Tasa-arvoasiain neuvottelukuntaan virkamieheksi, hänellä oli takanaan melkoinen kouliintuminen tehtävään, niin teorian kuin käytännön keskusteluista. Hän oli siinä aiheessa veteraani jos kuka.

Mutta Axua kuvaa parhaiten se millainen hän oli alkoholistina.
Kun Axu alkoi juoda Impilinnan kämpässään, se näytti yhtä hölmöltä kuin kehno näyttelijä esittäisi alkoholistia lavalla, samalla kun miettii seuraavaa shakkisiirtoa. Hän oli aina yhtä terävä ja aina yhtä tietoinen tilastaan. Hän joi olutta kuin kone.
Kun Liisa oli lyönyt Axua paistinpannulla päähän, hän otti makuupussinsa ja meni yöksi metsään nukkumaan. Hän kertoi tätä ylpeän tyytyväisenä. Parisuhde ja alkoholi olivat hänelle tapoja kostaa maailmalle. Axu oli samurai. Axu oli punk.

Kun näytin Axulle artikkeliani alkoholismikuvauksista, hän totesi ykskantaan: "Ihan hyvä, mutta yksinäisyydestä et ole kirjoittanut mitään."

Vielä sittenkin kun Axu alkoi käydä AA-kerhon kokouksissa, tulin ehdottaneeksi hänelle pistäytymistä seminaarioluella. Axu siihen: "Oletko sä tosissasi?" Teki mieli vastata samalla mitalla: oletko SINÄ tosissasi? Sinähän olet ainoa ihminen, johon viina ei vaikuta.

Axun elämäntapa näytti siltä, että hänen oli helppo mennä rooleihin ja olla välittämättä siitä, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Hän oli mukana bdsm-piireissä, mutta sekin näytti ulkoapäin yhtä kylmän koomiselta roolileikiltä. Hänelle se tuntui olevan ainoa tapa elää todeksi fiktiota.

Sama päti teksteihin. Itsekritiikki ei ollut Axulla niinkään tekstin laatuun kuin todenmukaisuuteen liittyvää. Fiktio ja mielikuvitus olivat hänelle, kirjallisuuden rakastajalle, kiinnostavia käytännöllisyydessään, mutta scifin ja fantasian kaltainen proosa olivat hänestä lapsellisia. Samoin kuin akateeminen teoriapaatos.

Axu teki väitöskirjaa vuosien sijaan vuosikymmenet, ja viime syksynä hänellä oli jälleen yksi "viimeinen editointi" meneillään. Aina hän epäili tekemisensä merkitystä, ei niinkään tekstin laadun vuoksi, vaan jotta siinä ei olisi sitä teoriaksi naamioitunutta valhetta.
"Uskotko sä siihen OIKEASTI?" Axu saattoi kysyä muiden tutkijoiden teorianrakennuksesta. Ja hän tarkoitti sitä.

R.I.P

Kuolleet: Laajasti tunnettu miestutkija Arto Jokinen 1964–2016