tiistaina, huhtikuuta 05, 2016

MGHOW mies

Nyt tulevat MGTOW-miehet – joko heitä löytyy sinun tuttavapiiristäsi?

53 kommenttia:

  1. Anonyymi5/4/16 17:02

    Lieksan kaupunki: Turvapaikanhakijat menivät uimahallissa kielloista huolimatta naisten pesutiloihin

    Lieksassa selvitetään edelleen 3-4 turvapaikanhakijamiehen henkilöllisyyttä, jotka säännöistä ja valvoja kielloista piittaamatta olivat menneet naisten puolelle maaliskuun puolivälissä. Tapahtuman vuoksi kaupunki on ohjeistanut henkilökunnan kutsumaan paikalle vartiointiliikkeen, jos vastaavaa tapahtuu jatkossa.

    Lieksan uimahallissa hälytetään jatkossa vartiointiliike paikalle, jos joku asiakas jatkaa sääntöjen rikkomista valvojan ohjeista välittämättä.

    Kaupunki on päättänyt ryhtyä poikkeuksellisiin toimiin siksi, että maaliskuun puolivälissä joukko turvapaikanhakijamiehiä oli mennyt kielloista huolimatta allasosaston puolelta naisten pesutiloihin ja pyrkinyt myös naisten pukuhuoneeseen.

    Sivistysjohtaja Arto Sihvonen kertoo, että uimahallissa oli silloin kymmenkunta turvapaikanhakijaa, joista kolme tai neljä rikkoi tieten tahtoen ja räikeästi sääntöjä.

    Näiden miesten henkilöllisyyttä selvitetään edelleen kaupungin ja Lieksan Märäjälahden vastaanottokeskuksen kanssa. Heille on tiedossa porttikielto.

    VastaaPoista
  2. Minä olen MGTOW. Mikä siinä nyt feministejä hiertää? Me annamme feministien tehdä mitä mielivät. Se ei ole meidän asiamme. Jos joku haluaa treffeille, eli ravintolaan syömään miehen rahoilla, niin menköön toki. Minun rahoillani se ei vain passaa. Pitäisikö kaikkien miesten rahat ja aika olla kaikkien naisten yhteistä omaisuutta? Ei minusta.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/4/16 17:22

    Nuori aikuisviihdetähti löydettiin kuolleena kotoaan

    Amber Raynen epäillään menehtyneen nukkuessaan kotonaan Los Angelesissa.

    Aikuisviihdetähti Amber Rayne oli menehtyessään 31-vuotias. Raynen kuolisyytä ei ole vahvistettu, mutta hänen epäillään kuolleen nukkuessaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

    Kuolinsyytutkijan mukaan kyseessä saattoi olla yliannostus tai onnettomuus.

    Rayne ehti olla mukana aikuisviihdebisneksessä vuosikymmenen ajan.

    – Hän oli hyvä ystävä ja yksi parhaista näyttelijöistä ja esiintyjistä, jonka kanssa olen saanut työskennellä. Olen onnellinen, että sain kutsua häntä ystäväkseni, ohjaaja Stormy Daniels toteaa AVN:lle (Adult Video News).

    Amber Rayne on myös yksi kymmenestä naisesta, joka nosti syytteen aikuisviihdetähti James Deeniä vastaan. Rayne syytti Deeniä väkivaltaisuudesta kuvaustilanteessa. Deen on kiistänyt väitteet.

    Rayne on menneisyydessään kertonut avoimesti sairastaneensa kohtusyöpää. Hän kuitenkin kukisti sairauden vuonna 2011.

    Lähteet: Mirror, The Guardian

    VastaaPoista
  5. Pientä rajaa5/4/16 18:17

    31 vee aikuisviihdetähti ei ole nuori millään mittarilla.

    VastaaPoista
  6. MGHOW mies

    MGHOW ≟ Man Going His Own Way.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi5/4/16 19:12

    Miehet, huomio! Muotimokat, joita naiset eivät voi sietää

    Naiset eivät liputa ainakaan liian lyhyiden shortisen puolesta.
    Muoti ja muodikkuus ovat asioita, jotka ovat toisille tärkeämpiä kuin toisille. Joillekin se on lähes elämäntapa, toiset pukeutuvat vain vaatteisiin, jotka aamulla käteen sattuvat osumaan.
    Etenkin miehet saattavat sortua muotimokiin, jotka eivät useinkaan miellytä naisten silmää. Kysyimme suomalaisilta naisilta mikä heitä ärsyttää ja listasimme yleisimmät ärsytyksen aiheet alle.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi5/4/16 19:13

    Tutkimus: Naiset eivät tykkää Donald Trumpista

    Yhdysvaltalaisnaisista 70 prosentilla on kielteinen mielikuva presidentiksi pyrkivästä Donald Trumpista. Kielteisesti Trumpiin suhtautuvien naisten määrä on kasvanut viime heinäkuusta 12 prosentilla.
    Samaan aikaan myös myönteisesti Trumpiin suhtautuvien määrä on laskenut. Republikaaniehdokkaan taakse asettuu enää vain 23 prosenttia amerikkalaisnaisista. Vastaava luku oli viime heinäkuussa 29.

    Tiedot käyvät ilmi tutkimusyhtiö Gallupin tilastosta.

    Myös miesten mielestä Trumpin imago on useammin kielteinen kuin myönteinen. Kielteiseksi Trumpin kokee 58 prosenttia yhdysvaltalaismiehistä. 36 prosentilla on myönteinen mielikuva Trumpista.

    Naiset kokevat myönteisimmäksi ehdokkaaksi toisen republikaaniehdokkaan: John Kasichsin. Kaikkiaan arviot Kasichin julkisuuskuvasta jäivät 18 prosenttia myönteisen puolelle.

    Miinuksen puolelle meni presidenttikilvan ainoa naisehdokas, demokraattien Hillary Clinton. Clintonin julkisuuskuva jäi naisten arvioissa kolme prosenttia miinukselle. Clinton on kuitenkin suositumpi naisten kuin miesten keskuudessa. Miesten keskiarvossa Clintonin mielikuva koettiin 20-prosenttisesti kielteiseksi.

    Gallupin tutkimus toteutettiin haastattelemalla. Tutkimukseen osallistui yli 3 600 amerikkalaista.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi5/4/16 19:50

    Kohun synnyttänyt perhesosiologi: Suomessa nainen ei saa puolustaa miestä, ainoastaan vaatia

    NÄKÖKULMA Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarasen mukaan edes mies ei nouse puolustamaan nyky-yhteiskunnassa miehen tunteita.

    Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kirjoitti maaliskuussa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla olevansa huolissaan Suomessa vallitsevasta, miehiä väheksyvästä asenneilmapiiristä.

    Kirjoitus nostatti valtavan kohun, jota muun muassa verkon keskustelupalstoilla puidaan yhä kiivaasti.

    Vaaranen itse uskoo kohun syntyneen, koska Suomessa ei ole traditiota, jossa nainen puolustaa miestä.

    – Meillä ollaan osittain jakauduttu leireihin: on miesten leiri ja on naisten leiri.

    – Nyt yksi sosiologi Vaaranen nousi niskavuoriasemista ja sanoi jotakin hyvää toisesta leiristä, miehistä. Herätti tulikuumia tunteita, kun nainen kysyi, voisiko naisella olla jotakin tekemistä miehen pahan olon kanssa, Vaaranen tiivistää.

    Kohussa hänet yllätti täysin, millainen tabu miehen tunteet ovat.

    – Erityisesti miehen loukkaantuneet tunteet parisuhteessa ovat asia, josta ei puhuta.

    Vaarasen mukaan mieheltä odotetaan yhä vanhan roolin täyttämistä ja toteuttamista, vaikka ajat ovat muuttuneet.

    – On vaikea olla maskuliininen, valovoimainen perheenpää ja kuunteleva sekä hoivaava puoliso yhtä aikaa. Silti tämä kaksoisrooli on ikään kuin miehen velvollisuus.

    – Ajassamme vain miehen velvollisuudet ovat julkisesti tunnistettavia asioita, Vaaranen summaa.

    Kohun seurauksena Vaaranen on saanut vyöryn kiitoskirjeitä – miehiltä.

    – He kiittävät siitä, että nainen puolustaa miestä. Heikkoon asemaan joutuminen parisuhteessa on niin hävettävää, ettei siitä voi puhua, miehet kertovat. Edes suomalainen mies ei puolusta toista suomalaista miestä parisuhdeahdingossa, Vaaranen kuvaa.

    Kirjoituksen aiheuttamasta keskustelusta onkin Vaarasen mukaan paljon opittavaa.

    – Myös mies haluaa pitää kiinni oikeuksistaan. Oikeudesta lepoon, omaan rauhaan, omaan tahtiin ja omiin tapoihinsa tehdä asioita.

    – Ja mies haluaa tulla nähdyksi miehenä, ei ainoastaan isänä. Miehellä ei myöskään voi olla yksityisessä elinpiirissään pelkästään velvollisuuksia.

    Vaaranen on omassa työssään havainnut, että miehen asioista puhuu nyky-yhteiskunnassa usein nainen.

    Hänestä tilanteeseen on korkea aika tulla muutos.

    – Mies on vapautettava puhumaan omista asioistaan ja tunteistaan. Miehellä ei ole ollut omaa ääntä tähän asti, mutta nyt on.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi5/4/16 22:06

    kuulee ensimmäistä kertaa...

    niin varmaan joo

    VastaaPoista
  11. Jotain hyvin olennaista koko teidän mies-nainen keskustelun tasosta kulminoituu tähän. M.Pyykkönen kuulee "Men going their own way"-asiasta ensimmäistä kertaa, käy miesasia.fi-sivulla katsomassa pari meemiä ja PING on täysin vakuuttunut siitä, että on pätevä antamaan ylimielistä hekottelua asiantuntijalausuntonaan.
    M.Pyykkönen on valitettavasti vain ymmärtänyt asian aivan väärin. Me emme nynnää "naisten luvalla" missään miesluolassa pitämässä poikakerhon kokouksia ja leikkimässä pikkuautoilla. Me emme tarvitse miesluolia. Me olemme missä mielimme, menemme minne haluamme ja teemme mitä huvittaa.
    Jos miehen ja naisen välinen suhde on kahden kauppa, niin naiset ovat hinnoitelleet itsensä ulos. Minä en maksa Nissan micrasta Ferrarin hintaa. Hinta on älyvapaa. Jos joku minua tästä syystä pitää typeränä peräkammarin poikana, niin sitten pitää. Jos joku haluaa laittaa koko ihmisyytensä ja omaisuutensa pingisturnauksen osallistumismaksuun, jossa voi voittaa tarjoustalokrääsää, niin se on hänen asiansa. Minä en laita.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi6/4/16 19:32

    Ei vain miesten pulma – yli puolet naisistakin haluaisi enemmän seksiä

    Suomalaiset harrastavat entistä vähemmän seksiä – vaikka kaipaavat sitä enemmän kuin ennen.

    Tiedot käyvät ilmi viime vuonna kerätystä Finsex-aineistosta. Hankkeessa on seurattu suomalaisten seksuaalielämässä tapahtuneita muutoksia vuodesta 1971.

    Tuoreimman tutkimuksen mukaan 40 prosenttia miehistä ja 47 prosenttia naisista on tyytyväinen nykyiseen yhdyntöjen määrään.

    Lopuista vastaajista lähes kaikki toivovat, että seksiä olisi parisuhteessa nykyistä enemmän.

    Finsex-tutkimuksesta vastaavan Väestöliiton mielestä toteutumattomat yhdyntätoiveet ovatkin ”epäilemättä erityisen suuri haaste suomalaisissa parisuhteissa”.

    Seksi on nimittäin vähentynyt molemmilla sukupuolilla sekä avioliitoissa, avoliitoissa että erillissuhteissa.

    Avoliitoissa yhdyntöjä on noin kuusi kertaa kuukaudessa, avioliitoissa noin neljä kertaa kuukaudessa eli kerran viikossa. Erillissuhteissa yhdyntöjä on nykyisin eniten, seitsemän kertaa kuukaudessa.

    Vertailun vuoksi: vielä vuonna 1971 naimisissa olleilla miehillä ja naisilla oli yhdyntöjä jopa kaksi kertaa useammin kuin nyt.

    Pudotus on merkittävä myös silloin, kun verrataan viimeisen viikon aikana seksiä harrastaneiden määrää vuonna 1971 ja 2015.

    Viime vuonna yhdynnässä oli ollut viimeisen viikon aikana kaikista miehistä 39 prosenttia ja naisista 33 prosenttia.

    Vuoteen 1971 verrattuna seksin määrä oli pudonnut miltei viidenneksen eli 20 prosenttiyksikköä.

    Suhteellisesti eniten yhdyntämäärät ovat vähentyneet 30–40-vuotiailla nuorilla aikuisilla. Tätä elinvaihetta kutsutaan myös lapsiperheiden ruuhkavuosiksi.

    Vaikka naisetkin haluavat seksiä enemmän kuin saavat, vähän yli joka toisessa parisuhteessa mies oli seksiä useammin haluava puoliso. Noin 30 prosentissa parisuhteista puolisot halusivat seksiä yhtä usein.

    Tutkimuksessa kysyttiin myös, kuinka usein vastaajat tuntevat seksuaalista halua.

    Miehet raportoivat halua huomattavasti naisia useammin.

    Miehistä 39 prosenttia ja naisista 12 tunsi halua ainakin kerran päivässä. Muutaman kerran viikossa halua tunsi 77 prosenttia miehistä ja 46 prosenttia naisista. Naisista 40 prosenttia tunsi halua harvemmin kuin kerran viikossa, mutta miehistä vain 12 prosenttia. Naisista 9 prosenttia ja miehistä kaksi prosenttia ei tuntenut lainkaan seksuaalista halua.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi6/4/16 21:02

    25-vuotias pornotähti kertoo elämästään: "Olen fiksu ja koulutettu - tämä ura oli oma valintani"

    Lana Jade ei pidä siitä, että häntä pidetään alistettuna ja voimattomana - hän kun itse rakastaa ammattiaan.
    Lana Jade on 25-vuotias kaunis vaaleaverikkö. Aamuisin hän herää, käy suihkussa, syö aamupalan, tarkistaa sähköpostinsa - ja harrastaa sitten seksiä useiden miesten kanssa kameroiden edessä rahasta.
    Jade on pornotähti, mutta toisin kuin monesti saatetaan ajatella, hän ei koe olevansa millään tavalla alistettu tai ammattiinsa pakotettu.
    - Jokaisia kuvauksia ennen keskustelen ohjaajan ja tiimin kanssa siitä, mitä minä suostun tekemään ja mitkä ovat omat rajani, Jade kertoo.
    Australiassa asuva Jade selittää, että Australian pornomarkkinat ovat pienet ja siksi monet ammattilaiset tuntevat toisensa jo entuudestaan.
    "Rakastan työtäni"
    Suurin osa australialaisista pornotähdistä tekee pornoa vain sivutyönä, sillä markkinoiden pieni koko saa aikaan myös sen, että rahaa ei ole tarjolla suuria määriä. Jaden mukaan hänen pitäisi muuttaa Amerikkaan, mikäli hän mielisi todella tehdä rahaa omalla alallaan.
    Nainen kuitenkin nauttii työstään niin paljon, että ei edes harkitse lopettamista.
    - Olen fiksu, olen kouluttautunut ja tämä ura ei ollut minulle mikään pakollinen valinta, vaan teen tätä omasta tahdostani, hän sanoo.
    Jadella on myös tiukka mielipide ihmisistä, jotka arvostelevat hänen valintaansa.
    - Jos minä saan muutamassa tunnissa saman verran rahaa kuin joku, joka tekee 50 tuntia töitä viikossa, ja rakastan sitä, mitä teen, on se ihmisen oma ongelma, jos hän ei sitä hyväksy - ei minun.

    VastaaPoista
  15. Tappisilmä7/4/16 09:42

    Lana Jaden kotisivulta selviää, että neidin pornoilu näyttäisi olevan lähinnä hänen tarjoamiensa markkinahintaa kalliimpien prostituutiopalvelujen markkinointia.

    http://www.lanajadeescort.com/

    VastaaPoista
  16. Anonyymi7/4/16 12:58

    Jos fat shamingiä ei saisi tehdä, vaikka läskiyys on vakava terveysongelma, niin eikö pitäisi myös lopetettaa anorexia shaming? Eläköön valinnanvapaus!:

    B&M sells 'pro-anorexia' weight scales with Kate Moss slogan | Daily Mail Online

    VastaaPoista
  17. Anonyymi7/4/16 15:07

    Ranskassa saa nyt 1 500 euron sakot seksin ostamisesta – kiistelty laki hyväksyttiin
    Ranskasta tuli viides Euroopan maa, joka kieltää täysin seksin ostamisen. Tuomittu voi joutua myös valistukseen.


    RANSKAN parlamentti on hyväksynyt kiistellyn lain, joka kieltää seksin ostamisen. Parlamentti päätti asiasta keskiviikkona kahden ja puolen vuoden väittelyn jälkeen.

    Ranskasta tuli viides Euroopan valtio, joka on päättänyt lainsäädännöllä rangaista prostituutiossa ostajia.

    Uuden lain mukaan seksin ostamisesta rangaistaan 1 500 euron sakoilla. Rikoksen uusijoiden sakko voi nousta 3 750 euroon.

    Seksinostosta tuomitut voivat myös joutua valistukseen, jossa heille kerrotaan seksibisneksen toiminnasta ja prostituoitujen heikosta asemasta. Lain mukaan valistus voi olla vaihtoehto sakolle.

    RANSKASSA lakimuutosta tuki sosialistipuolueen johtama hallitus. Sen mukaan lailla voidaan puuttua prostituutiojärjestelmään.

    Pääministeri Manuel Valss kutsui Twitterissä äänestystulosta ”suureksi voitoksi ihmisyyden kunnioittamiselle ja naisten oikeuksille”.

    Naisten oikeuksien ministeri Laurence Rossignol sanoi päätöksen olleen hänelle voitto kymmenen vuoden kamppailussa ”naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan”.

    Laki kieltää yhtä lailla seksin ostamisen miesprostituoiduilta.

    SEKSIN ostokiellon vastustajien mukaan ostajien kriminalisointi vie prostituutiota entistä enemmän maanalaiseksi toiminnaksi ja lisää prostituoitujen turvattomuutta.

    Ruotsi oli ensimmäinen maailman maa, joka asetti seksin oston täyskieltoon. Laki otettiin käyttöön vuonna 1999.

    Kymmenen vuotta myöhemmin Ruotsin hallitus arvioi muutoksen tulokset myönteiseksi. Katuprostituution arvioitiin vähentyneen puoleen.

    Viime vuonna julkaistu tutkimusraportti kuitenkin esitti, ettei prostituution vähenemisestä ole vankkaa näyttöä. Raportin mukaan seksin ostokiellolla ei välttämättä ole ollut oletettuja vaikutuksia. Raportin teetti seksuaalivalistusta tekevä RFSU.

    Ranskan ja Ruotsin lisäksi seksin ostaminen on nyt täysin kielletty Norjassa, Islannissa ja Liettuassa.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi7/4/16 15:55


    Naisten parisuhdeväkivalta ahdistaa miehiä

    http://www.uta.fi/ajankohtaista/yliopistouutiset/ilmoitus.html?id=115540

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisten parisuhdeväkivalta ahdistaa miehiä

      Tampereen yliopisto: Naisten parisuhdeväkivalta ahdistaa miehiä (6.4.2016)

      Kati Federley sai miehiltä kiitosta siitä, että hän nosti vaietun aiheen esiin tutkielmassaan

      Miehiin voi kohdistua parisuhteissa sanallista ja sanatonta julmuutta, sosiaalista manipulointia, kontrollointia ja epäsuoraa kaltoinkohtelua. Väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö jättävät pitkäaikaisia vaikutuksia miehiin.

      Kati Federley yllättyi väkivallan monimuotoisuudesta tehdessään hoitotieteen pro gradu -tutkielmaa aiheesta, johon oli aluksi vaikea löytää haastateltavia. Miesten kokemukset naisten tekemästä parisuhdeväkivallasta on vaiettu asia, josta ei haluta puhua sen häpeällisyyden vuoksi.

      Tutkielman valmistuttua Federley sai haastattelemiltaan miehiltä kiitosta siitä, että ongelma on vihdoinkin nostettu esiin. Nyt Federley asettuu mielellään uhreiksi joutuneiden puhemieheksi.


      Eiköhän hän huomaa kohta, että joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

      yle.fi: Naiset, jotka vihaavat feministejä (07.04.2016)

      A: Ensisijaisesti työmahdollisuuksiini liittyvien pelkojeni takia. Valtaosa akateemisesta yhteisöstä ja siten myös rahoituksesta päättävistä tahoista kuuluu feminismiä kannattavaan vihervasemmistoon. Olen huomannut jo aiemmin, että muutamia kannanottojani on katsottu pahalla. Mahdollisuuteni edetä tieteellisellä uralla ja saada rahoitusta huononevat merkittävästi, jos kritisoisin feminismiä ja feministejä julkisesti.

      Eli siis naisten parisuhdeväkivaltaa tutkineet huomaavat / tulevat huomaamaan että rahoitusta sen jälkeen ei löydy.

      Poista
  19. Anonyymi7/4/16 16:48

    Tapaus Norjassa:

    Somaliraiskaajan uhriksi joutunut norjalaismies säälii raiskaajaansa | MV!!??

    Norjalaisen vasemmistopuolueen edustaja Karsten Nordal Hauken joutui nuorempana somalialaisen turvapaikanhakijan raiskaamaksi. Nordal Hauken kertoo olevansa heteromies.

    Nyt hän tuntee voimakasta syyllisyyttää siitä, että somali karkotettiin.
    ...

    Tapaus Suomessa:

    Syyttäjä: Vanhusta raa’asti pahoinpidellyt somaliprostituoitu on ”erittäin vaarallinen” | MV!!??

    VastaaPoista
  20. Anonyymi7/4/16 16:58

    Mielenkiintoinen yksityiskohta tämä pelko feministien suhtautumisesta:

    I was raped by a man - Freedom

    How is it to be a man and raped? How is it to be young HTVs, feminist and anti-racist, and raped by a Somali man?
    ...
    I feel forgotten and ignored. But I dare not talk about it, I'm afraid of attacks from all sides. I am afraid that no girls want me, and that other men laugh at me. Afraid that I'll be perceived as anti feminist when I say that young men who are struggling should get more attention.

    VastaaPoista
  21. Anonyymi7/4/16 19:11

    Feministi paljastaa halveksuntansa nuoria naisia kohtaan
    Modernin feminismin väitetään ajavan naisten asiaa, mutta käytännössä vain yhdenlaisten naisten: niiden, jotka toimivat ja ajattelevat juuri kuin feministit haluavat.


    Konkarifeministi Gloria Steinem päästi helmikuussa melkoisen lipsahduksen, johon tiivistyivät feministien todelliset tuntemukset naisia kohtaan. Hän pohdiskeli sitä, miksi Yhdysvalloissa vanhemmat naiset äänestävät Hillary Clintonia ja nuoret Bernie Sandersiä.

    “Naiset ovat voimakkaammin Hillaryn kannalla kuin miehet. Miehillä on taipumus tulla konservatiivisemmaksi iän myötä, koska he saavat lisää valtaa ikääntyessään. Naisista tulee radikaalimpia, koska he menettävät valtaa ikääntyessään.”

    “Heistä tulee aktivismiin taipuvaisempia iän myötä. Ja kun ollaan nuoria, ajatellaan ‘Missä pojat ovat? Pojat ovat Bernien leirissä.'”

    Feministi Steinem onnistui yhdellä kommentilla lyttäämään nuorten naisten äänestyspäätöksen poikien perässä juoksemiseksi. Myöhemmin Steinem pahoitteli lipsahdusta tietyllä tavalla, mutta ei ottanut mitään vastuuta, vaan sälytti vian kriitikkojen niskaan, jotka hänen mukaansa ymmärsivät hänen puheensa väärin.

    “Puhuin sivu suuni Bill Maher -show’ssa ja pyydän anteeksi sitä, mitä on virheellisesti tulkittu vihjaukseksi siitä, että nuoret naiset eivät ole poliittisesti vakavamielisiä.”

    Maito kaatui kuitenkin jo.

    Steinem muotoili tehokkaasti feministien ajattelun, jonka mukaan oikeaoppisia, ajattelevia naisia voivat olla vain toiset feministit, jotka ajattelevat joka asiasta prikulleen samoin kuin puhuva feministi itse.

    Jos joku poikkeaa siitä mielipiteestä, feministi ei voi hyväksyä, että poikkeaminen voisi johtua itsenäisestä ajattelusta, vaan lyttää sen tyhmyytenä.

    Lähde: Washington Post

    VastaaPoista
  22. Anonyymi7/4/16 20:41

    MV-lehdestä:

    Rodunsekoitusvideon nainen EI ole murhattu Elin Krantz

    Aiemmin tänään MV-lehti julkaisi SVT:n Grotesco-sketsisarjan musiikkivideon, jolla vaalea nainen laulaa Ruotsin kansallislaulua afrikkalaisen miehen kanssa seksiä harrastaen. Netissä on jo pitkään liikkunut huhuja, että hän olisi henkirikoksen uhriksi joutunut Elin Krantz, ja huhu nousi esille myös juttumme kommenttiosiossa. Joissain versioissa peräti väitetään tappajankin olleen videolla näkynyt mies.

    Se on pelkkä huhu. Elin Krantz ei edes näytä videon naiselta, joka on näyttelijä nimeltä Michaela Eklund. Samoin videon musta mies on aivan eri henkilö kuin Elinin tappaja. Musiikkivideolla ei siis ole mitään tekemistä murhan kanssa.
    ...

    VastaaPoista
  23. Anonyymi8/4/16 09:34

    Refugee backers switch after hearing this voice

    ...
    Steyn provided a random sampling from 10 days of German migrant crimes in January.

    “A 16-year-old boy raped inside Wolfsburg City Hall, a 13-year-old girl sexually assault near a railway station in Erlangen, three girls sexually assaulted in a swimming pool in Amsbeck, a 15-year-old girl raped at a railway station in Wuppertal. Attempted rape of a 15-year-old girl in Gelsenkirchen. I could go on and on,” he said. “These are all rapes and gang rapes in public places. Trains, streets, parks, and even city hall. And I congratulate you on getting big laughs on that Simon because if I’d known that I’d be doing open-mic night on gang rape at a comedy club. It isn’t funny. It isn’t funny. And it gets to the heart of the question.”
    ...

    VastaaPoista
  24. Anonyymi8/4/16 10:35

    Chinese singletons reveal how their parents shame them if they don't marry by 25 | Daily Mail Online

    'You are a leftover woman': Chinese singletons reveal how their parents shame them if they don't marry by the age of 25 - calling them ugly and disrespectful
    ...

    British musician jailed in Dubai tells how 'corrupt police gave him electric shocks' | Daily Mail Online

    Two British men imprisoned in Dubai have described the horrific torture and abuses they suffered at the hands of their Emirati jailers.
    Karl Williams, who was jailed for a year in 2012, saw men being stabbed to death, had electric shocks administered to his testicles and feared corrupt police would gang rape him.
    ...
    Inside prison - which he only survived due to a friendship with a Russian gangster - he described seeing groups of men stabbing each other in packs while guards stood by without intervening.
    'I saw men get stabbed in the neck and others sliced down their faces. Blood splattered every surface as prisoner after prisoner was sliced.'
    He also said the prison was run by Russian gangsters, who would use HIV-positive inmates to rape and infect others as a means of punishment.
    ...

    Charlene Carasco tricked her ex-boyfriend into paying her 'ransom' with fake kidnap | Daily Mail Online

    VastaaPoista
  25. Anonyymi8/4/16 14:23

    Naispelintekijälle sataa uhkauksia koska klassikkopeliin tehtiin transhahmo – tästä on kyse

    Pelaajat ovat suuttuneet, koska he joutuvat tietokoneroolipelissä kohtaamaan transsukupuolisen hahmon. Pelinkehittäjät ovat saaneet jo uhkauksiakin asian takia.

    Peli on legendaarisen roolipelin Baldur’s Gaten lisäosa Siege of Dragonspear, jonka ilmestyminen on sinällään jo uutisen arvoinen. Pc- ja mac-tietokoneille ladattava lisäosa nimittäin ilmestyi huikeat 18 vuotta varsinaisen pelin jälkeen – epäilemättä alan ennätys.

    Maailman suosituimman pöytäroolipelin Dungeons & Dragonsin sääntöjä käyttävässä pelissä pelaaja kohtaa Mizhena-nimisen hahmon, joka kertoo, että hänet kasvatettiin poikana, mutta ”myöhemmin ymmärsin olevani oikeasti nainen.”

    Mizhenasta suuttuneet pelaajat ovat syyttäneet pelin kanadalaista kehittäjää Beamdogia poliittisesta korrektiudesta, LGBT-kiintiöstä ja tiukkapipojen miellyttämisestä.

    Pelin käsikirjoittaja Amber Scott on saanut verkossa uhkauksia ja häirintää. Tapauksessa toistuu siis sama naispelinkehittäjiin kohdistuva vihailmiö, joka käynnisti Gamergateksi kutsutun selkkauksen pari vuotta sitten.

    Beamdog kommentoi selkkausta ja saamiaan syytöksiä. Asiasta kertoo muun muassa Polygon-pelijulkaisu.

    ”Osa negatiivisesta palautteesta ei ole keskittynyt Siege of Dragonspear -peliin, vaan yksittäisin Beamdogin työntekijöihin, siinä määrin että kyse on jo nettiuhkailusta ja -ahdistelusta”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Trent Oster.

    Osterin mukaan firma ei aio perääntyä kritiikin tähden, päinvastoin. Läksy, joka Osterin mukaan opittiin, oli että transsukupuolisesta hahmosta olisi pitänyt tehdä monipuolisempi. Mizhenan persoonallisuutta tullaankin syventämään pelin tulevassa päivityksessä.

    VastaaPoista
  26. Anonyymi8/4/16 17:46

    Hyi rumat femakot, teistä ei kukaan tykkää!

    VastaaPoista
  27. Anonyymi9/4/16 14:01

    MIEHET ARVOSTELEVAT YLIPAINOISIA NAISIA ANKARAMMIN KUIN YLIPAINOISIA MIEHIÄ

    Sen sijaan naisten mielestä ylipainoiset ovat yhtä epäviehättäviä sukupuoleen katsomatta.

    Ylipainoisia arvostellaan ja syrjitään heidän painonsa takia, vaikka tutkimuksetkin ovat osoittaneet, ettei negatiivinen arvostelu painon perusteella johda mihinkään hyvään.

    Uusi tutkimus on nyt selvittänyt, miten ylipainoisuus vaikuttaa työtä hakiessa ja tulokset eivät ole ilahduttavat etenkään naisten kohdalla.

    Surreyn ja Oxfordin yliopistojen psykologit analysoivat Cosmopolitanin mukaan sitä, miten mies- ja naishaastattelijat arvioivat mahdollisten työntekijöiden viehättävyyttä. Naishaastattelijat arvioivat ylipainoiset hakijat yhtä epäviehättäviksi sukupuoleen katsomatta.

    Miehet sen sijaan päästivät oman sukupuolensa edustajat helpommalla, arvoiden ylipainoisten mieshakijoiden viehättävyyden pienemmäksi ongelmaksi. Ylipainoisten naishakijoiden suhteen he taas ilmaisivat selvää vastenmielisyyttä.

    “Osoitimme, että paino on olennaisesti yhteydessä viehättävyyteen ja naiset ovat ankarimpia arvostelemaan ja heitä arvostellaan ankarimmin”, päätutkija, professori Sonia Oreffice totesi.

    Cosmopolitanin mukaan uusi tutkimus ei suoraan osoita, että ylipainoisten on vaikeampi saada töitä, mutta muut tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että korkeamman painoindeksin omaavat ohitetaan usein alustavissa työtarjouksissa sekä ylennykset voivat jäädä heiltä todennäköisemmin saamatta kuin hoikemmilta työkavereilta.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".