Katsojat saivat hieraista silmiään, kun Suuressa Feminismikeskustelussa Rosa Meriläistä ja Saara Särmää haastatteli hämmentävän paljon Tuomas Enbusken näköinen hahmo.
Patriarkaatti FM: Markkina-arvoiltamat med Henry Laasanen15.9.2016
Feministinen Tulva-lehti saa ensimmäisen miespäätoimittajan, mutta lehteä julkaisevan Unionin jäseneksi hän ei voi liittyä
Suomessa aloittavalla tanskalaisyrityksellä tiukka henkilöstöpolitiikka: palkkaa vain komeita miehiä
Leopardikorot
Why I'll never date a feminist
Sukupuolentutkimus on monille kova pala purtavaksi
Meriläinen, Särmä ja Vehkoo – vitunvirkkausohje | MV!!??
VastaaPoistaMies tarjosi opiskelijatytölle drinkin baarissa – tyttö ällistyi parin viikon jälkeen saamaansa tekstiviestiä - Viihde - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaNainen saa rangaistuksetta sen sijaan viedä tuhkatkin pesästä:
Kuvat paljastavat avioeroriidan karun päätöksen: Mies vei talosta kaiken laminaattilattiaa ja wc-pönttöä myöten - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Tuo Shirley, "Koko", Hubara on kyllä tehnyt itsestään melkoisen pellen yrittämällä epätoivoisesti rodullistaa itseään ja saada sillä tavalla huomiota ja rahaa paremmin kuin mitä muuten saisi. Joku Keisarin uudet vaatteet -versio blackface-esityksestä.
VastaaPoistaMiksi nainen pihtaa parisuhteessa? Naiset vastaavat
VastaaPoista"Miksi parisuhteessa oleva nainen rupeaa pihtaamaan, niin, että seksiä on noin kerran puolessa vuodessa?" kysyy nimimerkki jätin jo.
↑ Miksi nainen pihtaa parisuhteessa? Naiset vastaavat
PoistaNaisten vastaus näyttää olevan oleellisesti tuo sama, jota lainasin aiemmin (Kreettta):
On ihan luonnollista, että mies haluaa ajatella, että akka on kuiva frigidi jota ei kiinnosta seksi noin ylipäätään, kuin katsoa sitä tosiasiaa silmiin, että se ei vain halua SINUA.
Tuohan on paljon:
seksiä on noin kerran puolessa vuodessa
PORNON MAAILMAAN SIJOITTUVIA ELOKUVIA ON TEHTY PALJON – TÄSSÄ SEITSEMÄN PARASTA
VastaaPoistaLoaded-lehti teki listan heidän mielestään parhaista pornon maailmaan sijoittuvista elokuvista. Listalta kannattaa harkita ainakin Boogie Nights ja Larry Flynt – minulla on oikeus -elokuvien katsastamista.
⇧ Why I'll never date a feminist
VastaaPoista⇖ Koulu opettaa kysymään luvan kerran 10 minuutissa - muuten kyse voi olla raiskauksesta
Tätähän halusitte (ja sitten ei olekaan niin mukavaa?)
“I find that men are more and more interested in ensuring that I’m consenting before sex, which would seem like a good thing,” Columbia student Dylan Hunzeker said. “But sometimes I don’t necessarily feel that way. Especially when I have to answer a man’s question: ‘are you sure you’re not too drunk?’ Or ‘you want to have sex with me?’ In a sense, it’s annoying and debilitating to be constantly questioned about whether or not I have agency and am a sexual human being.”
Heatstreet: Columbia Student: The Damage Done By ‘Mattress Girl’ (June 17, 2016)
Tähän voisi todeta vaikka: "On ihan luonnollista, että nainen haluaa ajatella, että miehet, työelämä ja yhteiskunta syrjivät naisia noin ylipäätään, kuin katsoa sitä tosiasiaa silmiin, että vika on suurimmmalta osaltaan SINUSSA".
VastaaPoistaTämän jälkeen suomalaisen keskivertofeministin ajatuksen kulkua on paljon helpompi seurata. He käyttäytyvät tässä valossa joppa "järkevästi".
Muistavatko nuo femakkonartut itse kysyä kerran kymmenessä minuutissa, että onko heidän seksipartnerinsa kiinnostunut edelleen seksistä vaiko ei (lesboilla molemminpuolisesti). Vai onko niin, että tämä velvoite koskee vain miehiä taas kerran?
VastaaPoistaVihreät äänesti asevelvollisuudesta – tavoite vapaaehtoisesta asepalveluksesta voitti
VastaaPoistaVantaalla kokoontunut vihreiden puoluevaltuuskunta on hyväksynyt ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapaperin, jossa halutaan syventää puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa ja vahvistaa EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapaperin käsittelyssä eniten huomiota herätti suhtautuminen asevelvollisuuteen.
Linjapaperia valmistelleen työryhmän alkuperäisessä esityksessä todettiin vain lyhyesti, että asevelvollisuus on uudistettava sukupuolia tasa-arvoisesti kohtelevalla tavalla.
Puoluevaltuuskunnassa tehtiin useita muutosehdotuksia, joissa viitattiin vuoden 2014 puoluekokouksen päätöksiin ja vuonna 2010 hyväksyttyyn, valikoivaa asevelvollisuutta koskevaan ohjelmaan.
Puolustuskyvyn korostaminen hävisi
Puoluevaltuuskunnan keskustelun pohjalta linjapaperia käsitellyt työryhmä ehdotti uutta muotoilua, jonka mukaan olisi selvitettävä mahdollisuutta uudistaa asevelvollisuutta pitkällä aikavälillä vapaaehtoiseen suuntaan, riittävästä puolustuskyvystä huolehtien.
Työryhmän kompromissiesitys ei puoluevaltuuskunnalle kelvannut. Äänestyksessä puoluevaltuuskunta hyväksyi äänin 18–12 kannan, jonka mukaan asevelvollisuutta on uudistettava valikoivan asevelvollisuuden suuntaan ja pitkän aikavälin tavoitteena on asepalveluksen täysi vapaaehtoisuus.
Ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjapaperiin jäi kuitenkin muun muassa maininta, jonka mukaan Suomen vahvat maavoimat ja Ruotsin ilma- ja merivoimat täydentävät toisiaan hyvin.
Miehet ja naiset tasavertaisesti armeijaan
Vihreiden valikoivaan asevelvollisuuteen tähtäävässä ohjelmassa reservin määrä karsittaisiin 75 000–150 000 sotilaaseen. Tämä voitaisiin vihreiden mukaan saavuttaa, jos noin 8–20 prosenttia koko ikäluokasta, mukaan lukien sekä miehet että naiset, suorittaisi varusmiespalveluksen.
Vihreät ajaa feminististä turvallisuuspolitiikkaa – tavoitteena asepalveluksen täysi vapaaehtoisuus
VastaaPoistaVihreät katsoo ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjapaperissaan vain yhdelle sukupuolella pakollisen asevelvollisuuden ihmisoikeuksien vastaiseksi.
Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyi ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapaperin kokouksessaan Vantaalla sunnuntaina. Vihreät peräänkuuluttavat linjapaperissa muiden muassa feminististä turvallisuuspolitiikkaa. Vain yhdelle sukupuolelle pakollinen asevelvollisuus katsotaan ihmisoikeuksien vastaiseksi. Sen katsotaan myös lisäävän yhteiskunnan sukupuolittumista.
– Maanpuolustus on uudistettava sukupuolia tasa-arvoisesti kohtelevalla tavalla valikoivan asepalveluksen suuntaan. Pitkän aikavälin tavoitteena on asepalveluksen täysi vapaaehtoisuus, linjapaperissa sanotaan.
Puolue haluaa selvittää mahdollisuutta uudistaa asevelvollisuutta pitkällä aikavälillä vapaaehtoiseen suuntaan niin, että riittävästä puolustuskyvystä huolehditaan.
”Koko maata on puolustettava”
Linjaus herätti heti tuoreeltaan kritiikkiä. Keskustan kansanedustaja, kapteeni evp. Mikko Kärnä katsoi tiedotteessaan, että ”vihreiden valikoivaan asevelvollisuuteen tähtäävässä ohjelmassa reservin määrä karsittaisiin 75 000–150 000 sotilaaseen”.
– Vihreiden ratkaisun myötä joutuisimme sanomaan hyvästit alueelliselle puolustukselle ja koko maan puolustamiselle. Tällainen reservi ei siihen yksinkertaisesti riitä. On huolestuttavaa, mikäli puolustuspolitiikassakin halutaan siirtyä keskittämiseen. Pelkästään suurten kaupunkiseutujen turvaaminen ei riitä, vaan koko maata on puolustettava, Kärnä kirjoitti.
Vihreät ajaa Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventämistä. Puolue haluaa myös Euroopan unionin jäsenmaiden tiivistävän turvallisuus- ja puolustusyhteistyötään.
Kärnä pitää puolustusyhteistyön syventämistä Ruotsin ja EU:n kanssa tärkeänä, mutta huomauttaa, että pelkästään tätä kautta ei voida taata kansallista puolustuskykyä. Suomen linjan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden ytimessä on uskottava kansallinen puolustus. Siihen puolestaan tarvitaan isoa reserviä.
– Pidän tärkeänä, että asevelvollisuus on jollain tasolla valikoivaa, mutta pikemminkin pyrkisin ulottamaan kutsunnat koskettamaan koko ikäluokkaa, niin miehiä kuin naisiakin, ja järjestäisin sotaväen sekä siviilipalveluksen rinnalle mahdollisuuden koulutukseen siviilikriisinhallinnassa, Kärnä kirjoitti.
Hänen mukaansa kaikkien ei tarvitse suorittaa varusmiespalvelusta, mutta mahdollisen kriisin aikana jokaisen panosta tarvitaan.
”Vihreät haluavat Ruotsin tielle”
Myös puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari (sd) katsoi, että vihreiden linjaus vaarantaisi toteutuessaan Suomen turvallisuutta perustavaa laatua olevalla tavalla.
– Vihreät yrittävät nyt viedä Suomen sille tielle, joka mm Ruotsissa on osoittautunut virheelliseksi ja josta Ruotsi nyt yrittää palata takaisin yleiseen asevelvollisuuteen. Tänään Euroopassa yleisesti arvostetaan Suomen yleisen asevelvollisuuden järjestelmää, joka tuottaa korkean suorituskyvyn ja on tärkeä vakautta lisäävä tekijä Pohjolassa, Kari kirjoitti tiedotteessaan.
Vihreät ajavat linjapaperissa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, joka kunnioittaa kansainvälistä oikeutta, nojaa laajaan turvallisuuskäsitykseen ja pyrkii konfliktien ennaltaehkäisyyn.
Vihreä liikehän on entisten stalinistien miehittämä ja Neuvostoliiton aikoinaan tukema länsimaiden heikentämiseksi ja samoilla linjoilla tuntuu edelleen nämä hörhöt liikkuvan.
VastaaPoistaBiologia vaikuttaa parinvalintaan enemmän kuin haluamme myöntää, evoluutiopsykologi sanoo tiedeohjelma Sfäärissä | Sfääri | HS
Parisuhdeasiantuntija: ”2000-luvun naisilla on suuri tehtävä kasvattaa pojat suvereeneiksi kotitöissä”
VastaaPoistaOsa vanhemmista on kasvattanut lapsistaan osaamattomia aikuisia passaamalla – ja se näkyy parisuhdeterapiassa, missä riidat kotitöistä ovat yleisimpiä aiheita, Väestöliiton parisuhdeterapeutti Heli Vaaranen kertoo.
SUOMALAISISSA perheissä riidellään siivoustöiden jakamisesta varsinkin silloin, kun perheessä on pieniä lapsia, ilmenee Henkel Nordenin teettämästä pohjoismaisesta tutkimuksesta. Joka toinen suomalaisnainen sanoo, että kotitöistä tulee riitaa. Miehistä 38 prosenttia kertoo riidelleensä siivouksesta.
VÄESTÖLIITON parisuhdekeskuksen johtaja, psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että kotitöistä riitely tulee hyvin usein esille, kun pariskunnat hakeutuvat terapeutin vastaanotolle. Se kuuluu viiden eniten riitaa aiheuttavien syiden joukkoon. Muita ovat yhteinen aika, raha, läheisyys ja lasten kasvatus.
Kun kotitöistä syntyviä riitoja aletaan purkaa, Vaarasen mielestä on tärkeää ymmärtää aluksi molempien osapuolien lähtökohta.
PUOLISOLLA voi olla sellainen kotitausta, jossa hän ei ole oppinut tarttumaan kotitöihin. Kotityöt koetaan automaatioksi, jotka tulevat valmiina kuin ruoka pöytään.
”2000-luvun naisilla on suuri tehtävä kasvattaa pojat suvereeneiksi kotitöissä. Poikien pitää oppia itsenäisesti siivoamaan, korjaamaan jälkensä ja laittamaan hikiset pelipaidat pyykkikoneeseen. Toki sama koskee tyttöjen kasvatusta”, Vaaranen sanoo.
Osaamattomuuden taustalla on usein se, että omat vanhemmat ovat tehneet kotityöt lasten puolesta.
”Vanhemmat kokevat syyllisyyttä, koska joutuvat olemaan pois kotoa töiden takia. Syyllisyyttä pehmennetään passaamisella, ja onhan se ihana tunne passata kukoistavaa nuorta. Nuoren palvelemiseen voi liittyä myös itsekästä altruismia.”
Nuoret tytöt himoitsevat seksiä iloisesti näissä ruotsalaiselokuvissa, Helsingissä vieraileva ohjaaja kertoo, miksi se on tärkeää
VastaaPoistaGöteborgissa syntynyt ja kolmea eri elokuvakoulua käynyt Ninja Thyberg (s. 1984) tekee elokuvia, joissa seksiä ja sukupuolirooleja kuvataan tabuja rikkoen. Useimmiten tytöt himoitsevat poikia ja hakevat seksuaalista tyydytystä rohkeasti.
Thyberg puhuu tänään elokuvistaan Helsingissä Korjaamolla järjestetyssä Kuuluuko seksi nuorille? -keskustelutilaisuudessa, johon osallistuu muun muassa vloggari Soikku eli Sonja Hämäläinen sekä tutkija Saara Särmä.
Wumo 19.9.2016
VastaaPoistaSami Sarvilinna askeleen lähempänä Helsingin kansliapäällikkyyttä – sdp, vasemmistoliitto ja keskusta vastustavat
VastaaPoistaHelsingin kaupunginhallitus esittää Helsingin kansliapäälliköksi kaupunginlakimies Sami Sarvilinnaa. Sarvilinna voitti kaupunginhallituksen kokouksessa käydyn äänestyksen äänin 9–5. Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd) sai äänestyksessä viisi ääntä.
Kansliapäällikkö on Helsinkiin valmisteltavassa johtamisuudistuksessa kaupungin korkein virkamies. Kansliapäällikön tehtävänä on muun muassa johtaa kaupungin keskushallintoa ja työskennellä toimialajohtajien esimiehenä.
Nykyisen kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (kok) esitys Sarvilinnan nimittämisestä kansliapäälliköksi kuohutti etukäteen erityisesti sdp:n valtuustoryhmää. Demarit esittivät julkisuudessa, että Pajunen olisi ohittanut kaksi Sarvilinnaa pätevämpää ja kokeneempaa naishakijaa, Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtajan Ritva Viljasen (sd) ja kansliapäällikön virkaa tällä hetkellä sijaistavan Tuula Saxholmin.
Väite sukupuolisesta syrjinnästä ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen viime viikolla Helsingin kaupunginvaltuustossa. Esimerkiksi HS:n keskiviikkona haastattelema vihreiden ryhmänjohtaja Otso Kivekäs (vihr) sanoi, että hänen mielestään ”on äärimmäisen vaikea uskoa, että [Jussi] Pajunen tekisi esityksen sukupuolen perusteella”.
Sdp:n mukaan Viljanen on niin selvästi pätevämpi hakija kuin Sarvilinna, että Sarvilinnan nimittämistä voidaan perustella vain poliittisilla syillä. Sdp:n kaupunginhallitusjäsenten lisäksi Ritva Viljasen valintaa kannattivat kaupunginhallituksen kokouksessa vasemmistoliiton Veronika Honkasalo ja keskustan Terhi Peltokorpi.
Lopullisesti kansliapäällikön nimittämisestä päättää Helsingin kaupunginvaltuusto.
Vetoaako parta naisiin? Tutkimus selvitti
VastaaPoistaTutkimuksen mukaan parrakas mies on siis paitsi komea myös todellista aviomiesmateriaalia.
Jo pitkään on tiedetty, että parrakkaissa miehissä on usein sitä kuuluisaa karismaa. Mutta mitä naiset heistä todella ajattelevat?
Tulosten mukaan näyttää siltä, että vahvasti parrakkaat miehet ovat naisten mielestä parempi kumppaneita pitkäaikaisia suhteita ajatellen.
Tutkijat pyysit lähes 9000 naista arvioimaan kuvissa näkyvien miesten viehättävyyttä. Kuvissa nähtiin niin siloposkisia kuin vahvasti parrakkaitakin komistuksia. Tulosten mukaan jos miehellä oli naiselliset piirteet miehellä, sitä vähemmän viehättävä hän oli naisten silmissä ilman partaa.
- Lyhyt ja siisti parta oli kaikista houkuttelevin pitkään suhteeseen. Sen sijaan vähiten houkutteli muhkea kokoparta, joka oli kyllä houkutteleva lyhyttä suhdetta ajatellen, tutkija kertoo.
Saattaa olla, että parta toimii näissä tapauksissa eräänlaisena signaalina miehen maskuliinisuudesta ja sosiaalisesta valta-asemasta.
- Parrakkaat miehet myös listataan useammin aggressiivisemmiksi, dominoivemmiksi sekä vanhemmiksi kuin parrattomat miehet.
Sexpo ryöpyttää rajusti professoria – "Mitä sanot peniksensä menettäneelle pojalle?"
VastaaPoistaSeksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijana profiloitunut Sexpo-säätiö antaa kovaa kritiikkiä Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaalle.
Sexpon väki on tuohtunut Hallamaan esiintymiseen viime tiistaina Yle Fem- kanavan Spotlight-ohjelmassa. Ohjelmassa käsiteltiin poikien sukuelinten silpomista eli ympärileikkausta.
– Rinnastitte ohjelmassa aikuisten henkilöiden ottamat tatuoinnit ja lävistykset lapselle tehtävään rituaaliseen silpomiseen. Esititte silpomisen oikeutuksena sen, että näin lapsi liitetään vanhempiensa yhteisöön, palautti Sexpo-säätiö suomalaisten mieliin tänään julkistetussa avoimessa kirjeessään.
Sexpo kritisoi Hallamaan puheesta puuttumaan jäänyttä eettistä seikkaa, joka erottaa hänen rinnastamansa tapaukset toisistaan.
– Aikuinen henkilö, joka päättää ottaa tatuoinnin tai lävistyksen, tekee päätöksensä vapaaehtoisesti osana itse valitsemaansa elämäntapaa tai yhteisöä. Sen sijaan lapsi, jonka kehosta leikataan osa pois, ei tee päätöstä itse eikä vapaaehtoisesti, Sexpo muistuttaa.
– Lapsi on kyvytön antamaan suostumustaan tai puolustautumaan leikkausta vastaan ja hän joutuu kantamaan sen seurauksia koko elämänsä ajan.
Säätiö muistuttaa, että Hallamaa toimii Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan eli ETENEn puheenjohtajana.
ETENE on ottanut kantaa intersukupuolisten lasten suojelemiseksi lääketieteellisesti tarpeettomalta, kosmeettiselta sukuelinkirurgialta. Lisäksi ETENE on sitoutunut lääketiedettä ja bioetiikkaa koskevaan ihmisoikeussopimukseen, jossa kielletään terveen kudoksen poistaminen potilaalta ilman tämän antamaa suostumusta, mikäli siitä ei ole välitöntä hyötyä.
– Rinnastaessanne lapsen sukuelinten silpomisen eettisesti ongelmattomiin tekoihin laiminlyötte velvollisuutenne ETENE:n puheenjohtajana ja sivuutatte sekä terveys- ja sosiaalialan että lääkärin etiikan, sivaltaa Sexpo Hallamaata.
– Esittäessänne yhteisöön liittämisen oikeutuksena silpomiselle, vaarannatte lukuisien lasten terveyden ja kehollisen koskemattomuuden. Lisäksi kiellätte lapsilta oikeuden päättää itse omasta suhteestaan vanhempiensa yhteisöön, kun he ovat siihen riittävän kypsiä.
Sexpon väki ihmettelee myös sitä, miten Hallamaa voi toimia ETENE:n puheenjohtajana hyväksyen samalla lapsiin kohdistetun rituaalisen silpomisen.
– Mitä sanotte pojille ja miehille, jotka ovat menettäneet peniksensä tai muuten vammautuneet silpomisen seurauksena? Mitä sanotte miehelle, joka ei halua olla vanhempiensa yhteisön jäsen, vaikka hänet liitettiin siihen lapsena väkivallalla, jonka merkkejä hän kantaa yhä kehossaan? Mitä sanotte miehelle, joka vihaa vanhempiaan ja lääkäreitä hänelle tehdyn silpomisen takia? Sexpon väki tykittää.
Avoimen kirjeen ovat allekirjoittaneet Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen, säätiön hallituksen puheenjohtaja J. Tuomas Harviainen ja Genital Autonomy Finlandin puheenjohtaja Tiina Vilponen.
Ootko Henry laiskistunut, kun et itse enää paljon kirjoittele?Laitapa kynä sauhuamaan ;)...
VastaaPoistaTerv. Poika Pohojammaalta, isoon taloon ainut trenki
No, laiskistunut toki, mutta tässä on ollut pari työläähköä artikkelia tekosillaan. Eikä aiheitakaan ole oikein ilmaantunut.
VastaaPoistaPoliisi epäilee: Nuori helsinkiläinen nainen valmisteli koulusurmaa | Rikokset | HS
VastaaPoistaNuori helsinkiläisnainen vangittu joukkosurman valmistelusta – epäilty suunnitteli iskua kouluun - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Romantiikkaa naisille
VastaaPoistaSitkeästi elää vielä uskomus, että naiset olisivat miehiä romanttisempia ihmisiä, harrastaisivat enemmän pehmeitä arvoja, hallitsisivat paremmin sosiaalisia taitoja, olisivat miehiä vähemmän ura- ja suorituskeskeisiä ja vähemmän kiinnostuneita aineellisesta maailmasta.
Ylen aamu-tv
VastaaPoistaMikä suomalaista julkista keskustelua riivaa?
Toimittaja ja tietokirjailija Johanna Korhonen on selvittänyt uudessa kirjassaan sitä, mikä suomalaista julkista keskustelua nykyään riivaa. Hänen mielestään yhteiskunnan tapetilla ovat koko ajan mm. perheeseen, yksityisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset.
Japanissa miehet opettelevat kurssilla vauvanhoitoa – todistus kovaa valuuttaa sinkkumarkkinoilla
VastaaPoistaSinkkumiehet Japanissa voivat osallistua valmennuskurssille, jolla opetetaan vauvan hoitamista ja eläytymistä raskaana olevan naisen asemaan.
Kurssihuone on täynnä miehiä, jotka hellin ottein pesevät ja pukevat vauvoja. Vauvat vain ovat muovia ja paikalla opetustarkoituksessa.
Japanilainen Ikumen-kurssi on tarkoitettu miehille, jotka etsivät puolisoa. Kurssilla opetetaan paitsi hoitamaan vauvaa myös eläytymään siihen, miltä naisesta tuntuu raskaana ollessaan.
Miehille on tarjolla seitsemän kiloa painavia raskauspukuja, jotka yllään miehet opettelevat kommunikoimaan tulevan puolisonsa kanssa.
Kurssilta saatava todistus on kovaa valuuttaa Japanin kuumenneilla sinkkumarkkinoilla. Nuoret japanilaiset keskittyvät uraan, ja huomaavat liian myöhään jääneensä ilman puolisoa ja perhettä. Japanissa syntyy vähemmän vauvoja kuin koskaan, ja avioliittoluvut ovat olleet pitkään laskussa.
– Halusin luoda todistuksen, jolla mies voi todistaa osaavansa kasvattaa lapsia ja olevansa kykeneväinen avioelämään, kurssin pitäjä Takeshi Akiyama kertoo Reutersille.
Sinkkuja välittävät toimistot voivat mainostaa kurssin käyneitä miehiä erityisen potentiaaliseksi aviomiesmateriaaliksi.
Puoli seitsemän
VastaaPoistati 20.9.2016
Vieraana feministi Saara Särmä. Studiossa kehutaan naisia ja toimittaja Tuulianna Tola lähtee omenavarkaisiin. Juontajina Mikko Kekäläinen ja Susanna Laine. #puoli7
Äiti pieksi pikkupoikia henkarilla - "Kun mikään sana ei mennyt perille"
VastaaPoistaDeranged mother hanged in 1873 for killing stepson is feared to have 21 victims | Daily Mail Online
Ero tuli Brad Pittille täytenä yllätyksenä – taistelee lasten huoltajuudesta kaikin keinoin: ”Helvetti on irti” - Viihde - Ilta-Sanomat
VastaaPoista...
TMZ:n mukaan Pitt on erittäin huolissaan eron saamasta mediahuomiosta ja etenkin siitä, että paparazzit seuraavat perheen lapsia herkeämättä. Läheiset kuvailevat Pittin halunneen pitää eron salassa lasten takia. Lähipiiri kertoo Pittin olevan erittäin pettynyt siitä, että Jolie on maalannut hänestä julkisuudessa kuvan ”väkivaltaisena ja surkeana isänä”.
...
Merkit olivat ilmassa: ”italialaisen” vaimon nimi oli DKNY Swarovski – koko kauheus paljastui perheenisälle vuosia myöhemmin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
...
Naisen oli ollut tarkoitus lähteä karkumatkalle viisivuotiaan tyttärensä kanssa. Poika ei kuitenkaan kuulunut äidin suunnitelmiin.
Oikeudessa kuullun tuomarin mukaan nainen oli laittanut viisivuotiaan tyttärensä kylpyhuoneeseen siksi aikaa, kun hän kuristi poikaansa kuulokejohdolla.
...
Uutuuskirja: Kalle Palander piti salaista päiväkirjaa pettämisistään – avovaimo löysi ja heitti ulos kodista - Alppihiihto - Ilta-Sanomat
Nainen ei saanut miestään takaisin autoon, jalka raahautui kilometrejä perässä - todettiin mökillä kuolleeksi - Rikos - Uutiset - MTV.fi
VastaaPoistaWarrants: Mom Michelle Martens sought men to sexually assault slain daughter, Victoria Martens, 10 - CBS News
Germantown exorcism suspects charged with murder - Videos - CBS News
Moskovalaisnainen otti selfietä – Ampui itseään päähän - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
Kommentti: Merkuli-eukon emämunaus ajaa koko maanosaa kaaokseen - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi
Japanilaisnuoret eivät harrasta seksiä
VastaaPoistaAlle 34-vuotiaista sinkuista neitsyitä jopa 44,2 prosenttia
Japanilaiset nuoret sinkut eivät harrasta enää seksiä. Alle 34-vuotiaista sinkkunaisista peräti 44,2 prosenttia on neitsyitä.
Japanin hallituksen viime viikolla julkaiseman selvityksen mukaan liki puolet 18-34-vuotiaista sinkuista oli neitsyitä. Tarkemmin jaoteltuna sinkkumiehistä neitsyitä oli 42 ja sinkkunaisista 44,2 prosenttia.
Määrä on huomattava. Japanilaisten seksihalujen hiipumista on selitelty kaikin mahdollisin tavoin aina talouden taantumasta mielikuvitusmaailman voittoon todellisuudesta.
Japanin syntyvyysluvut ovat maailman matalimpia, mutta samaan aikaan vanhusten määrä on kasvussa. Japanilaisista jo 34,6 miljoonaa (väkiluku 127 miljoonaa) on 65-vuotiaita. Hallitus on yrittänyt rohkaista kansalaisiaan menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia, mutta tulokset ovat olleet päinvastaiset.
Yhteiskunta muuttuu
Kioton yliopiston yleisen diplomatian professorin Nancy Snown mukaan muuttuvat yhteiskunnalliset ja taloudelliset normit vaikuttavat miesten ja naisten välisiin suhteisiin.
- Miehet tienaavat tänään kolmanneksen tai jopa puolet vähemmän kuin talouden kukoistusaikoina 1980-luvulla. Joidenkin miesten itsetunto on kiinni palkasta, ja he kokevat naisten uhkaavan heitä.
Snown mukaan vähemmän tienaavat miehet eivät usko kykenevänsä kiinnostamaan entistä paremmin tienaavia ja koulutettuja naisia.
Tilanne on jo niin paha, että Japanissa on perustettu jopa ryhmiä miehille, joilla on ollut ongelmia lähestyä naisia.
Tokiossa toimiva Valkoiset kädet -järjestö järjestää miehille kursseja, joilla miehet piirtävät heille alastomana poseeraavia naismalleja. Kursseilla opetellaan myös olemaan sinut oman seksuaalisuuden kanssa.
Kursseja vetävä Shingo Sakatsume ymmärtää hyvin miksi niin monet miehet valitsevat mieluimmin mielikuvitusmaailman rakkauden ja seksin sijaan.
- Ratkaisemalla neitsyysongelman, hoidamme monta ongelmaa samaan aikaan.
Aikaa neitsyyden menettämiseen on kyllä, jos elää vaikkapa 90-vuotiaaksi.
∷
PoistaJapanin syntyvyysluvut ovat maailman matalimpia, mutta samaan aikaan vanhusten määrä on kasvussa. Japanilaisista jo 34,6 miljoonaa (väkiluku 127 miljoonaa) on 65-vuotiaita. Hallitus on yrittänyt rohkaista kansalaisiaan menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia, mutta tulokset ovat olleet päinvastaiset.
∴
- Ratkaisemalla neitsyysongelman, hoidamme monta ongelmaa samaan aikaan.
Aikaa neitsyyden menettämiseen on kyllä, jos elää vaikkapa 90-vuotiaaksi.
Ei kyllä auta syntyvyysongelmaan jos odotetaan 90-vuotiaaksi.
Tämän ratkaiseminen käytännössä vaatii että nussimnen aloitetaan keskimäärin alle 30 vuotiaana. Yksi lapsi ei vielä ratkaise syntymyysongelmaa ja jos aloitetaan myöhään niin lapsiluku todennäköisesti jää alhaiseksi.
Näin presidentti Niinistö kertoi Suomesta maailmalle: ”Naisten voimaannuttaminen on menestyksen resepti”
VastaaPoistaKuinka voi olla mahdollista, että elämme vieläkin maailmassa, jossa kiistellään täysin itsestään selvästä asiasta eli siitä, että olemme kaikki tasa-arvoisia? kysyi tasavallan presidentti Sauli Niinistö puheessaan YK:n tasa-arvojärjestön tilaisuudessa New Yorkissa tiistaina.
Niinistö oli yksi HeForShe-kampanjan juhlavastaanoton pääpuhujista yhdessä kampanjan keulakuvan, näyttelijä-aktivisti Emma Watsonin kanssa. Niinistö liittyi kampanjajoukkoihin vuonna 2015.
– Tällaiselle liikkeelle ei pitäisi enää 2000-luvulla olla tarvetta. Täällä me kuitenkin olemme. Muutos on selvästi edelleen tarpeen, ja hyvät kuulijat, sen aikaansaaminen on meistä kiinni, Niinistö totesi.
Tämän jälkeen hän siirtyi aiheeseen, jonka vuoksi oli kutsuttu tilaisuuteen: sukupuolten tasa-arvoon Suomessa.
– Kotimaassani Suomessa sukupuolten tasa-arvo on ollut keskeinen arvo jo yli vuosisadan ajan. Suomen naiset saivat vuonna 1906 ensimmäisinä maailmassa täyden äänioikeuden ja mahdollisuuden asettua ehdolle eduskuntaan. Tämä lakiteitse saatu vallankumous johti vallakumouksellisiin tuloksiin, Niinistö kertoi.
– Viime vuosisadan aikana Suomesta tuli itsenäinen ja se nousi köyhyydestä yhdeksi maailman rikkaimmista maista. Sukupuolten tasa-arvo on ratkaisevasti edistänyt menestystämme. Naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen on luonnollisesti oikein, mutta se on myös menestyksen resepti. Eikä tämä resepti ole salaisuus, vaan jaan sen teille erittäin mielelläni!
Niinistön mukaan tätä voimaantumista on edistänyt tasavertainen pääsy ilmaiseen ja laadukkaaseen koulutukseen.
– Naisten voimaantuminen on puolestaan auttanut heitä osallistumaan täysimääräisesti työelämään. Kansallisen lapsi- ja perhepolitiikan ansiosta vanhemmat ovat pystyneet sovittamaan yhteen työ- ja perhe-elämänsä. Myös asenteet ovat muuttuneet. Selkeää jakoa miesten ja naisten töihin ei enää ole. Miehet osallistuvat kotitöihin ja toimivat roolimalleina pojilleen ja tytöilleen, Niinistö jatkoi.
Niinistön mukaan politiikan viimeinen lasikatto rikottiin Suomessa vuosituhannen vaihteessa, kun kansa valitsi tasavallan presidentiksi Tarja Halosen.
– Hän taitaa myös olla paikalla tänään. Hänen 12 vuotta kestäneen presidenttikautensa aikana lapset alkoivat jo kysellä vanhemmiltaan, voiko Suomessa miehestäkin tulla presidentti, Niinistö vitsaili.
– Voin ylpeänä kertoa, että suomalaiset naiset rikkoivat lasikaton myös YK:ssa. Vuonna 1972 eräästä tunnetusta suomalaisesta, nimittäin Helvi Sipilästä, tuli ensimmäinen naispuolinen YK:n apulaispääsihteeri. Tänään säröjä on nähtävissä ylempänäkin lasikatossa, kun useat ansiokkaat naisehdokkaat hakevat YK:n pääsihteerin paikkaa.
Silti Suomessakin on Niinistön mukaan vielä paljon työtä tehtävänä.
– Samapalkkaisuus on vielä saavuttamatta, ja johtaviin asemiin on saatava enemmän naisia. Myös perheväkivallan on loputtava, hän mainitsi esimerkkeinä.
Niinistö kehotti lopuksi kaikkia nuoria naisia seuraamaan Helvi Sipilän esimerkkiä.
– Unelmoikaa isosti. Sillä kuten Helvi sanoi: ”mahdottomasta voi tulla mahdollista”, Niinistö jatkoi.
Musiikkia https://www.youtube.com/watch?v=UL5qZNpVCaI
VastaaPoistaInhimillinen tekijä
VastaaPoistaJakso 17
Naiset, jotka ovat vapauttaneet itsensä laihduttamisen ikeestä. Raisa Omaheimo, Saara Särmä sekä Pippa Laukka.
Uusi kohu Ruotsissa: 20-vuotias muslimiopettaja kieltäytyi kättelystä, työt koulussa loppuivat
VastaaPoistaIslaminuskon ja muslimien suhtautuminen kättelyyn puhuttaa jälleen Ruotsissa, jossa eri sukupuolten välisestä kättelystä kieltäytyminen on aiheuttanut useita työpaikan menetyksiä.
Expressen-lehti ja englanninkielinen The Local -sivusto kertovat tuoreesta tapauksesta. 20-vuotias opiskelija ja opettajansijainen Fardous El-Sakka joutui jättämään työpaikkansa kieltäydyttyään kättelemästä miespuolisia kollegoitaan helsingborgilaisessa Kunskapsskolanin koulussa. Kättelyn sijaan hän kumarsi kollegoilleen.
Yksi miesopettajista loukkaantui ja vei asian rehtorin käsittelyyn. Rehtori Lidija Münchmeyer sanoo, että miesopettaja koki tulleensa syrjityksi. Münchmeyer ilmoitti El-Sakkalle, että tämän täytyy käyttäytyä koulun periaatteiden kuten sukupuolten välisen tasa-arvon mukaisesti, jos aikoo työskennellä siellä.
– Tämä on koulu, joka ei erottele ihmisiä eikä salli ihmisten eriävää kohtelua, rehtori Münchmeyer sanoo Expressenille.
Sijainen pysyi kannassaan, ettei hän uskontonsa vuoksi voi kätellä vastakkaista sukupuolta.
– Hänen vastauksensa oli se, että hän nousi ylös ja ilmoitti lähtevänsä, Münchmeyer kertoo.
Fardous El-Sakka on valittanut koulun toiminnasta syrjintäasiamiehelle. Tapausta selvitellään nyt ammattiliitossa.
Ruotsin kättelykohuista tunnetuin on entisen Vihreän puolueen poliitikon Yasri Khanin tapaus. Poliitikko kieltäytyi kättelemästä tv-toimittajaa uskontoon vedoten ja joutui eroamaan tätä seuranneen kuohunnan jälkeen.
Me Naiset: Jari-Matti Latvala maksaa Maisa Torpan elämisen ja Torppa hoitaa kodin – ”Mies on perheen pää”
VastaaPoistaMaisa Torppa ja Jari-Matti Latvala puhuvat avoimesti tuoreesta suhteestaan Me Naiset -lehden haastattelussa.
Rallikuski Jari-Matti Latvala, 31, ja tosi-tv-tähti Maisa Torppa, 25, ovat seurustelleet keväästä lähtien. Pari on edennyt suhteessaan nopeasti, sillä he muuttivat yhteiseen kotiin jo elokuun lopulla.
Torppa kertoi Ilta-Sanomille elokuun lopulla parin löytäneen mieleisensä kodin nopeasti alettuaan katsella taloja.
– Katselimme sivusilmällä, ja sattui tulemaan sopiva vastaan.
Torppa ja Latvala ovat kuitenkin pitäneet matalaa profiilia suhteestaan.
– Ollaan onnellisia yhdessä, Torppa tiivisti IS:lle tuolloin.
Nyt pariskunta on kuitenkin antanut yhteishaastattelun Me Naisille. Torstaina ilmestyneen lehden jutussa pari kertoo, ettei nopea eteneminen ole pelottanut kumpaakaan.
– En ole koskaan edennyt suhteessa näin nopeasti. Mutta en ole ollut ikinä yhtä varma, että haluan sitoutua, Jari-Matti kertoo lehdelle.
– 30-vuotiaaksi tultuani olen huomannut, että elämä on aika lyhyt. Vuodet vierivät ohi nopeasti. Mielestäni olemme edenneet täydellistä vauhtia.
Rakastunut pari puhuu haastattelussa myös raha-asioistaan. Jari-Matti sanoo kertoneensa Maisalle heti suhteen alkaessa olevansa uraorientoitunut.
– Arvostan valtavasti, että Maisa hoitaa kotipuolen elämästämme ja tukee minua urallani. Yritän myös kompensoida sitä. Haluan maksaa Maisalle reissuja ja taata, että hän saa kaiken tarvitsemansa.
Maisa ei ymmärrä miksi häntä on kritisoitu parin ratkaisusta.
– Olen aina ollut sitä mieltä, että mies on perheen pää. Hän tuo perheeseen turvan, ja minä hoidan mieluusti kodista oman osuuteni, hän toteaa Me Naisille.
Vihreiden armeijapäätöstä ihmeteltiin - kansanedustaja yritti katkaista puheet
VastaaPoistaKansanedustaja Touko Aalto ei halunnut eduskunnassa puhuttavan puolueensa armeijapäätöksestä.
Eduskunta käsitteli torstaina illalla puolustusministeriön budjettipääluokkaa. Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ihmetteli keskustelussa, että nyt on yksi puolue, joka linjaa täysin toisella tavalla kuin muut.
– Vihreät linjasivat että asepalveluksesta tulisi tehdä täysin vapaaehtoista ja luopua sen kautta - itse olen sitä mieltä - koko maan puolustamisesta. He ovat linjanneet, että 75 000 riittäisi reservin kooksi ja siitä siis puolet olisi miehiä ja naisia, Timo Heinonen sanoi.
Vihreiden Touko Aalto vastasi katsoen, ettei asiaa olisi kuulunut ottaa esille.
– Ymmärtääkseni kysymys on nyt lähetekeskustelusta ministerille. Edustaja Heinonen tekee jonkinlaista omaa poliittista projektiaan tässä näin. Mitä tulee itse kysymykseen, niin vihreät pyrkivät katsomaan kauas tulevaisuuteen ja miettimään erilaisia skenaarioita, Touko Aalto sanoi.
– Nyt puhe on ensi vuoden budjetista, ja siihen tämä edustaja Heinosen puhe ei liity millään tavalla, Aalto jatkoi.
Paikalla olleet kansanedustajat hämmästyivät harvinaista katkaisuyritystä.
Sdp:n Mika Kari sanoi yhtyvänsä täysin Timo Heinosen esille nostamaan aiheeseen. Karin mukaan kaikki muut parlamentaariset ryhmät ovat hämmästelleet asiaa.
Keskustan Mikko Savola sanoi Touko Aallon "kiemurtelua" "silmiinpistäväksi".
– Edustaja Aalto, kyllähän tämä nyt olennaisesti liittyy budjettikysymyksiin, resursseihin, siihen kuinka aiotaan maanpuolustus hoitaa ja riittävä rahoitus turvata!, Mikko Savola totesi.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) totesi vihreiden turvallisuuspoliittisista linjauksista, että "toivon todella, että ne ovat hyvinkin pitkän tähtäimen linjauksia".
– Koska sen tyyppisellä määrällä mitä on mainittu reservin koosta, 75 000- 100 000, sillä määrällä ei koko maata puolusteta. Sitä paitsi tässä on vihreillä menneet vielä puurot ja vellit sekaisin: reservi ei ole sama asia kuin sodan ajan joukkojen määrä, Jussi Niinistö sanoi.
– Se on aivan lekkeripeliä ja toivon että tällaiset puheet... että kukaan vastuullinen poliitikko ei niitä enää vastaisuudessa levitä, ministeri jatkoi.
"Voidaan pitää seminaari"
Kokoomuksen Jaana Pelkonen sanoi vihreiden kantaa todellisuudesta vieraantuneeksi.
Vihreiden Touko Aalto sai uuden puheenvuoron ja jatkoi kantaansa, ettei asia kuulunut täysistuntoon.
– Näistä voidaan pitää erikseen seminaari. Nyt käsitellään erikseen ensi vuoden budjettia, Touko Aalto sanoi.
– Elämme yhden totuuden maassa. Mihin unohtuivat puheet moniarvoisesta keskustelusta, edustaja Heinonen?
Kokoomuksen Ben Zyskowicz vastasi haluavansa arvostaa moniarvoista keskustelua.
– Nämä ovat esimerkki siitä, millaisessa unelmahöttömaailmassa vihreät elävät. Kumpi on suurempi riski, Fennovoima vai se, että ajamme armeijamme alas?, Zyskowicz kysyi.
Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa
VastaaPoistaRion olympialaisten tv-lähetykset aiheuttivat valitusvyöryn Yhdysvalloissa.
Rion olympialaiset eivät olleet kaikille mieluisa urheilujuhla.
Yhdysvaltalaismedia The Verge pyysi maan viestintäviranomaisilta tietoja siitä, millaista palautetta jättikanava NBC sai Rio de Janeiron olympialaisista tuottamistaan lähetyksistä.
The Vergen saamassa vastauksessa oli katsojilta tulleita valituksia, joissa kritisoitiin kanavan lähetyksiä muiden muassa puutteellisesta informaatiosta, muiden kuin kaapelikanavien tilaajien syrjimisestä ja säädyttömyydestä.
Luulin, että olympiakarsinnat olisivat tarjonneet perheelleni mahdollisuuden viettää mukavaa aikaa.
Osa katsojista pahoitti mielensä ihmiskehon siveettömästä esittämisestä tv-ruudussa.
New Yorkista kotoisin oleva katsoja kirjoitti näin:
– Eilisiltana (6.8.2016) NBC:n olympialähetyksessä oli video alastomista naisista, mikä on sopimatonta laajemmalle yleisölle.
”Jotain täytyy tehdä”
Massachusettsin osavaltion Attleborossa asuva katsoja koki lähetyksen olympiakarsinnoista härskiksi juoksijoiden heiluvien sukuelinten vuoksi.
– Luulin, että olympiakarsinnat olisivat tarjonneet perheelleni mahdollisuuden viettää mukavaa aikaa, katsoja avautui palautteessaan.
Sama katsoja kirjoitti yleisurheilulajien olevan kevyttä pornoa, jonka katsomiselle pitäisi asettaa ikärajat.
– (Urheilijoiden) tiukka ja miesten sukuelimet paljastava vaatetus EI ollut sitä, mitä minulla oli mielessäni, kun istuin alas perheeni kanssa. Jotain täytyy tehdä. Vähemmän kamera-aikaa ja hidastuksia joissa näkyy, kun nämä juoksijat ylittävät sukuelimet heiluen maaliviivan, katsoja vaati.
Nainen ei saanut miestään takaisin autoon, jalka raahautui kilometrejä perässä - todettiin mökillä kuolleeksi -tapauksessa rangaistuksena peräti puolentoista vuoden ehdollinen vankeus.
VastaaPoistaMitenköhän Yhdysvalloissa?:
Aseettoman miehen Tulsassa ampuneelle poliisille tapposyyte – saattaa pakoilla oikeutta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
...
Yhdysvalloissa tiistaina aseettoman mustan miehen kuoliaaksi ampunutta poliisia Betty Shelbyä vastaan on nostettu tapposyyte.
...
Sotapakolainen tappoi ja jätti ruumiin palamaan maantien pientareelle | Paavo Tajukangas
VastaaPoistaTaas tätä epäillään rikoksesta:
Mona Sahlin misstänks för brott
UN-sponsored German ad encourages non-Muslims to embrace hijab amid national tensions | World | News | Daily Express
Naiset eivät jätä edes lapsia rauhaan:
Calais Jungle: British volunteers accused of travelling to camp to 'have sex with migrants
Calais Jungle volunteers accused of 'sexually exploiting' camp's refugees
Tuomas Enbusken kolumni: Entä jos Donald Trumpilla onkin iso penis?
VastaaPoistaAustralialais-amerikkalainen taiteilija Illma Gore maalaa taulun, jossa presidenttiehdokas Donald Trump seisoo alasti.
Trumpilla on kuvassa todella pieni penis. Naku-Trump on saanut käsittämättömän määrän some-jakoja ja taiteilijaa on haastateltu joka paikassa, mm. brittiläisessä laatulehti the Guardianissa.
Ja mikäs sen hauskempaa kuin pienimunainen, joka luulee olevansa isomunainen! Äijä uhoaa hiusviritelmä hulmuten osaavansa sotia paremmin kuin kenraalit ja hyökkäilee latinoja, muslimeja ja naisia vastaan. Kaikki siksi, että housuissa on pikkuriikkinen, häpeällinen salaisuus. Mutta hetkinen. Miksi tämä on kaikkien mielestä hauskaa?
Onko pienipeniksisyys siis pahin asia, jonka miehestä voi sanoa? Ovatko pienimunaiset miehet siis luusereita, joiden on pakko räksyttää kuin pienten koirien? Taiteilija selitti tätä tietysti symbolismiksi ja parodiaksi miehisyydestä, mutta kyse on nykyajan homottelusta. Eli samasta epä-älyllisestä vihapuheesta, josta Trumpin kannattajat saavat voimansa. Itse asiassa me kaikki saamme vihasta paljon enemmän voimaa kuin rakkaudesta.
///
Molemmissa - homoudessa ja pienessä varustuksessa - on kyse asiasta, johon emme voi itse vaikuttaa. Näemme maailman mielellämme reiluna paikkana, jossa kaikki tasaantuu. Jos jollain on varaa ostaa 150 000 euron BMW i8, luonnon on kostettava se antamalla omistajalle pikkuriikkinen kikkeli. Samaan sarjaan kuuluu harhaluulo, että kauniit naiset olisivat tyhmiä. Valitettavasti tiede on eri mieltä. Valitettavasti kasvojen symmetrisyys, jonka näemme kauneutena, korreloi korkeamman ÄO:n kanssa.
Donald Trump on politiikan Uber. Siis tuo toistaiseksi Suomessa laiton taksipalvelu. Politiikan asiantuntijat ovat raivoissaan siitä, että joku ei keskustelekaan heidän määrittelemillään reunaehdoilla. Eli ei argumentoi asialla, vaan faktavirheitä täynnä olevalla tunteella. Donald Trump on antanut tosi-tv:n tarinankerrontaan tottuneelle sukupolvelle maailman isoimman tosi-tv:n: itsensä. Aivomme ovat niin tottuneita seuraamaan tällaista, että ne haluavat Trump-show'ta lisää kuin kroppamme sokeria ja rasvaa. Loppupalkinto ei olekaan 50 000 euroa ja Seiskan maksama matka Turkkiin, vaan Yhdysvaltain presidenttiys. Ja katsoja ei pysty vaihtamaan kanavaa.
Samalla tavalla kun vanhan liiton taksikuskit möyhäävät Suomessa, että heillä on viimeisen päälle kiiltävät uudet mersut, rikosrekisterittömät kuskit, joilla on suorat housut ja pusakat ja aksentiton suomi, jolla he haukkuvat liikennekaaren. Mutta kun me asiakkaat emme haluakaan tätä. Meille riittää pääsy nopeasti jonnekin, ihan sama minkälaisella autolla ja kuskilla. Politiikan ja taksibisneksen itsensä määrittämät reunaehdot eivät siis kiinnosta meitä, asiakkaita.
///
Veikkaan, että Donald Trumpilla on valitettavasti sekä iso penis että korkea älykkyysosamäärä. Älyä ja itsevarmuutta voi nimittäin käyttää myös pahuuteen. Suuri osa Suomen persuista suhtautuu vapaa-ajallaan suvaitsevaisesti homoihin, mutta vastustaa niitä julkisesti, koska sillä saa ääniä. Samoin Donald Trump on tuonut markkinatalouden politiikkaan ja myy ihmisille heidän omat ennakkoluulonsa takaisin tuplahintaan.
Ei Trumpin uho johdu pienestä peniksestä, edes symbolitasolla. Se johtuu siitä, että se tuo ääniä. Markkinatalous on tunkeutunut lopullisesti politiikkaan. Se on tietysti kammottavaa. Mutta tätä tilasimme, kun alistuimme amerikkalaiseen hegemoniaan ja kaupallistimme kaiken, taiteesta omaan mummoomme.
The Guardian olisi tuskin suitsuttanut miestaiteilijaa, joka olisi kuvannut vihaamansa naispoliitikon pienitissisenä. Pienimunaisilla miehillä on ylipäätään vähän puolustajia, koska asia on nolo. Ainoastaan Ruben Stiller on rohjennut puolustaa meitä. Stiller perusti 90-luvulla "pienimunaisten miesten kerhon", jonka ainoa jäsen hän oli. Olen saunonut usein Rubenin kanssa. Valitettavasti on todettava, että hän ei pääsisi omaan kerhoonsa jäseneksi.
Italialaiset komennettiin petipuuhiin – naiset suivaantuivat oudosta kampanjasta | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoistaSeksikolumni: Jos et anna naisellesi, joku toinen kyllä antaa!
VastaaPoistaMiehen haluttomuus on tiukka paikka parisuhteessa.
Olen ollut joskus kateellinen niille naisille, joiden suurin ärsytyksen aihe on selkää vasten tökkivä erektio aamuyön hämärissä. Ja ärsyyntynyt siitä, että se voi olla jollekin ärsyttävää. Nauttikaa naiset siitä, kaikki eivät sitä iloa parisuhteessaan nimittäin koe.
Paljon on puhuttu naisten haluttomuudesta, mutta kyllähän haluttomuutta esiintyy myös miehillä. On vain jotenkin helpompi alkaa neuvomaan naisia siinä, ettei kumppania voi jättää osattomaksi intiimistä kanssakäymisestä. Miksi? Koska miehiä on ihan turha neuvoa. Haluton mies vetäytyy kuoreensa, välttelee ongelmaansa ja suuttuu, kun nainen yrittää ensin puhua. Sitten nalkuttaa. Sitten tiuskia.
Naiselle on kenties vielä vaikeampaa kestää kumppanin haluttomuus, sillä miesten kuuluu olla seksin perässä juoksevia alfa-uroksia. Jos mies ei halua, onko vika minussa? Jos muille miehille tuntuisi kelpaavan, miksi se mies, jonka olen valinnut, ei haluakaan minua?
Hjallis Harkimo: "Sodan vastustaminen puhtaalla naiiviudella on mitä sietämättömintä populismia"
VastaaPoistaKansanedustaja ja liikemies Hjallis Harkimo (kok.) ihmettelee blogissaan Savon Sanomissa vihreiden "kovin kauniita linjauksia".
Harkimon mitta täyttyy viimeistään siihen, että vihreät siteeraa suomalaista asevelvollisuutta käsitelleessä linjauksessaan Sunzin Sodankäynnin taito -teoksen klassista lausetta: "Erinomaisinta ei ole sata taistelua ja sata voittoa, vaan vihollisen kukistaminen taistelutta."
– Se on tietysti viisas ajatus, mutta moisen ideologisen selkärannan ottaminen maanpuolustukseen näinä aikoina on vastuun pakoilua, sivaltaa Harkimo, jonka mukaan sodan vastustaminen puhtaalla naiiviudella on mitä sietämättömintä populismia.
Harkimon mukaan Ruotsissakin on muutamassa vuodessa tuuli kääntynyt palkka-armeijasta pois päin.
– Ruotsin 30 000 hengen palkka-armeijalla ja 20 000:n reservillä ei sen kokoista maata puolusteta, Harkimo kirjoittaa.
Jokeripomo ihmettelee vihreiden sitäkin linjausta, että "asevelvollisuutta on uudistettava valikoivan asevelvollisuuden suuntaan ja pitkän aikavälin tavoitteena on asepalveluksen täysi vapaaehtoisuus"
– On typerää, jos emme valmistaudu siihen mahdollisuuteen, etteivät tuhansien vuosien takaiset sotaopit toimi.
Professori: Osalla miehistä on selkeitä vaihdevuosioireita
VastaaPoistaPÄÄKIRJOITUS
VastaaPoistaKun vihreät ja vasemmistoliitto kisaavat keskenään, Sdp haluaa haalia työläisääniä itselleen
Kannastaan epävarmojen osuus on yhä pitkän aikavälin keskiarvoa suurempi.
TUOREESSA HS-gallupissa (HS 24.9.) muutokset puolueiden kannatuksissa elokuusta syyskuuhun ovat kohtalaisen maltillisia. Sdp:n kannatus on noussut prosenttiyksikön, mutta jos tarkkoja ollaan, sekin muutos mahtuu tutkimuksen virhemarginaaliin.
Kannastaan epävarmojen osuus on yhä pitkän aikavälin keskiarvoa suurempi. Perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneet ovat erityisen epävarmoja, mikä johtunee puolueen hallitusvastuusta. He saattavatkin jäädä ainakin kevään kuntavaaleissa kotiin. Puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soinilla on melkoinen urakka saada epäilevä kannattajakuntansa vaaliuurnille.
Puolueiden järjestys on pysynyt entisellään. Pääministeripuolue keskusta on suurin, mutta suurin oppositiopuolue Sdp hengittää niskaan. Perussuomalaisten kannatuksen lasku näyttää loppuneen ja työväestön paluumuutto Sdp:hen pysähtyneen.
Taistelu todennäköisesti kiihtyy kohti ensi kevään kuntavaaleja. Kuntavaalit ovat ensimmäinen luotettava mittaus puolueiden nykyisestä valtakunnallisesta kannatuksesta. Ainakin otos on riittävän suuri.
Puolueet kalastelevat äänestäjiä monella rintamalla. Sdp on jo houkutellut suuren joukon perussuomalaisia takaisin itselleen, ja voisi olettaa, että myös vasemmistoliitosta käy virta kohti Sdp:tä. Vasemmistoliitto valitsi keväällä uudeksi puheenjohtajakseen Li Anderssonin, jota ei oikein voi kuvitella työväenluokan äänestäjien keulakuvaksi. Hän on koulutetun sivistyneistön – erityisesti naisten – ehdokas. Niinpä hän kilpailee samoista äänestäjistä vihreiden kanssa.
Andersson on tosin viime aikoina profiloitunut työväestön puolestapuhujana. Vasemmistoliitto uudisti kesällä vaatimuksen minimipalkasta, joka olisi kymmenen euroa tunnilta. Suomessa ei ole minimipalkkalakia: palkat sovitaan työehtosopimuksissa.
Sdp:stäkin on vuotoa poispäin. Siinä missä puheenjohtaja Antti Rinne vetoaa työväenluokan miehiin, hän on saanut keskiluokan koulutettuja naisia vaihtamaan vihreisiin, kenties jopa kokoomukseen ja keskustaan.
Psykologi: Isät joutuvat etsimään rooliaan perheessä enemmän kuin äidit
VastaaPoistaValmista isän mallia ei ole olemassa, vaan jokainen on roolissaan omalla tavallaan, psykologi Veli-Matti Karhu sanoo.
Psykologi Veli-Matti Karhua harmittaa, että moni nuori mies joutuu kohtaamaan parisuhteen ja perheen nykyhaasteet valmistautumatta, sillä aikaisempia modernin miehen roolimalleja ei juuri ole.
”Monet nuoret isät miettivät, toimivatko he oikein suhteessa lapseen. Äidin rooli hoivaajana ja ruuan antajana on selvempi. Isä joutuu etsimään rooliaan enemmän.”
Isät joutuvat muun muassa miettimään, mikä on heidän roolinsa hoivaajana. Yhä useampi isä haluaa ottaa vastuuta pienenkin lapsen hoidosta äidin rinnalla, muttei tarkalleen tiedä, miten se onnistuu.
”Monet isät haluaisivat jonkinlaisen varmistuksen, että toimivat aivan oikein. He myös usein miettivät, onko heillä ikään kuin lupa mennä lapsen ja äidin väliin.”
Karhu vakuuttaa, että valmiita isän rooleja ei ole, vaan jokainen isä on roolissaan juuri omalla tavallaan. Siinä kuitenkin auttaa tietoisuustaitojen opetteleminen, kuten omien tunteiden ja tarpeiden kuuntelu.
”Kukaan ei voi ymmärtää lapsen tunteita ja tarpeita, ellei ensin tiedosta, miten itse voi. Juuri sen takia yhteyden löytäminen itseen on olennaisen tärkeää.”
Kun yhteyden löytää itseensä, sen voi löytää myös toisiin ihmisiin. Sitä kautta isät pääsevät tunnetasolla mukaan perheen ytimeen.
”Isän ja lapsen välillä voi olla samanlainen syvä tunneyhteys kuin äidin ja lapsen välillä. Se vaatii vain oman roolin löytämistä”, Karhu sanoo.
Työssään hän on usein tavannut nuoria miehiä, joille oma rooli miehenä perheessä on epäselvä. Kun aikaisemmin miehiltä odotettiin perheen elättämistä ja käytännön asioiden hoitamista, nykyään odotukset ovat laajemmat.
”Miehiltä on alettu odottaa paljon entistä aktiivisempaa roolia perheessä. Sekä naiset että miehet itse kaipaavat keskustelevampaa suhdetta, jossa kohdataan myös tunnetasolla ja osoitetaan lämpöä ja hellyyttä.”
Samaan aikaan miehiltä kuitenkin odotetaan perinteistä miehen roolia, jossa mies on turvallinen, taitava ja maskuliininen.
”Se on aika haastava yhtälö.”
Puolisoehdokkaat haistavat äkkiä onko maatilan elämässä mitään järkeä
VastaaPoistaPunkkaritukkainen uusioperheen äiti Salla Säteri ravistelee tulevaisuuden maanviljelijöitä todellisuuteen. Tilojen jatkajat päätyvät helposti peräkammarin pojiksi
Jos maatilan tulot eivät riitä perheen elättämiseen ja tilan elinpiiri alkaa kaventua, seuraukset ovat kauaskantoiset.
"Taloudellisista vaikeuksista seuraa syrjäytymistä. Tämän päivän puolisokandidaatit haistavat äkkiä, onko elämäntavassa mitään järkeä", varoittaa Salla Säteri, Hämeen ammatti-instituutin Mustialan yksikön lehtori ja MTK Pälkäneen sihteeri.
Säteri pelkää heikommin menestyvien tilojen jatkajien ajautuvan peräkammarin pojiksi.
"Jostain niitä puolisoita on hankittava, kun kylillä ei nuoria ole juuri jäljellä. Pitäisi olla sille puolisokandidaatille tarjota muutakin kuin työleiri."
Säteri on huolissaan maatiloista, joiden vuositulot eivät riitä kattamaan edes viljelyn kustannuksia. Koneet ja rakennukset ränsistyvät.
"Metsän käyttö maatalouden rahoituksessa on köyhintä. Että metsällä paikataan maatalouden tappioita. Eihän siinä ole enää järkeä. Millä ne peräkammarin pojat tulevat toimeen?"
Säteri ei halua sanoa, että kaikkien pitäisi tienata ja kuluttaa paljon.
"Töitähän jokaisella maatilalla on, kyse ei ole siitä. Eikä siitäkään, etteikö maatilalla olisi hyvä olla. Mutta riittääkö siitä rahaa kaikille? Tässä yhteiskunnassa pitää jollain lailla elääkin."
Perusjamppa kelpaa valtaosalle – "Järkevä tajuaa, ettei rikkaita ja komeita ole tarjolla kaikille"
VastaaPoistaHelsingin Uutiset kysyi verkkosivuillaan lukijoilta: Kelpaako sinulle perusjamppa tai -pirkko? Kolme neljästä kyselyyn osallistuneesta vastasi kyllä.
– Tulkitsen tulosta niin, että "kyllä" vastanneille on lähtökohtaisesti tärkeää aito kohtaaminen ja sopivan parin löytäminen, kommentoi parisuhdevalmentaja, eroasiantuntija Marika Rosenborg.
Hän lisää, että kyllä-vastaus saattaa kertoa myös kyvystä nähdä itsensä realistisessa valossa.
– Suurin osa meistä ihmisistä kun kuuluu perusjamppoihin ja -pirkkoihin.
Kyselyn tulos ei yllätä Rosenborgia.
–Eroryhmieni osallistujat ja yksityisasiakkaani puhuvat usein siitä, että kaipaisivat ihan tavallista kumppania itselleen. Ihmistä, jolla on aikaa myös parisuhteelle ja yhteiselämälle. Ja joka on kiinnostunut toisesta, eikä vain itsestään.
Rosenborg pohtii, että rikasta, menestyvää, komeaa tai kaunista kumppania tuskin varsinaisesti kartetaan.
–Sellainen varmasti mielellään otetaan, varsinkin jos kyseessä on hyvä tyyppi. Järkevä ihminen kuitenkin tajuaa, ettei sellaisia ole tarjolla kaikille.
Loppupelissä ulkonäkö, rikkaudet tai menestys eivät ole parisuhteen hyvinvoinnin kannalta merkittävimpiä asioita, muistuttaa parien kanssa työtä tekevä Rosenborg.
– Tärkeintä on aito kohtaaminen, halu sitoutua ja taito puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. Kumppania ei välttämättä löydy lainkaan, jos kriteerit ovat hirmu korkeat.
Joka neljäs kyselyyn hastanneista kuitenkin kaipaa kumppanikseen henkilöä, joka on jotain enemmän kuin "ihan tavallinen tyyppi". Rosenborgilla on heille pohdittavaa:
– Kannattaa miettiä, mitä itsestä kertoo se, että haluaa tiettyjä ominaisuuksia löytyvän mahdollisesta puolisosta, ja löytyykö itsestä niitä samoja ominaisuuksia.
Parisuhde on kahden kauppa, jossa olisi tärkeää saada olla oma itsensä.
– Henkilö, joka lähtökohtaisesti kokee kuuluvansa "parempaan väkeen", voi olla aika luotaantyöntävä. Ihmissuhteissa pitäisi tulla kohdatuksi avoimesti ja myös haavoittuvat puolensa näyttäen.
Avoin kirje Jaana Hallamaalle poikien sukuelinten silpomisesta - ePressi
VastaaPoistaKyllä naiset ymmärtävät ikääntyvänsä – siksi moni päätyykin hankkimaan lapsia epäsopivan miehen kanssa | Mielipide | HS
”Sitä naimisen loisketta” – Riitta Uosukaisen kirjasta nousi seksikohu 20 vuotta sitten: yksityiskohtaisia kuvauksia nussimisesta - Viihde - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaÄiti hukutti poikansa Raahessa – epäillään murhasta | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoistaRaahen Pattijoella tapahtui sunnuntaina 25. syyskuuta hukkumisonnettomuus, jossa menehtyi 20-vuotias mies.
Poliisi epäilee tapauksessa henkirikosta. Epäilty on poliisin tiedotteen mukaan 55-vuotias nainen, joka on uhrin äiti.
...
Löylykauha ja sukkapari eivät ole enää pakkopullaa – "kässä" on nyt sukupuolineutraalia
VastaaPoistaUusi opetussuunnitelma romuttaa vanhan ajattelutavan käsityötunneista. Nyt korostetaan luovuutta eikä sitä osaako lapsi tehdä kopion opettajan mallikappaleesta.
Kajaanin Soidinsuon koulun teknisen työn luokassa on käynnissä täysi tohina. Oppilaat talttaavat ja hiovat puuveneitään lopulliseen muotoonsa niin tarmokkaasti, että pöydät ja lattia täyttyvät lentelevistä puulastuista. Viereisessä luokassa osa samasta ryhmästä huristaa ompelukoneella ja maalaa kuvioita laivojen purjeisiin. Molemmissa luokissa on oma opettaja, mutta käytännössä menossa on sama tunti.
Syksystä saakka alakouluissa ei ole enää käyty teknisen- ja tekstiilityön tunneilla. Nyt lukujärjestyksessä on ainoastaan käsityötä. Uudistus (siirryt toiseen palveluun) on osa vaiheittain käyttöön astuvaa opetussuunnitelmaa. Yläkoulujen seitsemännet luokat siirtyvät samaan systeemiin vuonna 2017.
– Käsityö täytyy ajatella täysin uudella tavalla. Ennen meillä oli tekstiilityötä tytöille ja teknistä työtä pojille. Nyt siirryttiin kokonaan sukupuolineutraaliin käsityöhön. Periaatteessa entinen ajattelumalli piti heittää romukoppaan, selventää Kajaanin Soidinsuon koulun rehtori Auli Halonen.
Nyt käsityötä lähestytään ilmiöinä, eli käsittelyyn otetaan tuttu arkielämän asia ja mietitään millaisia kovista tai pehmeistä materiaaleista valmistettavia tuotteita sen ympärille voidaan rakentaa. Koululaiset ovat valmistaneet tähän mennessä esimerkiksi saunan ja leivän aihepiireihin kuuluvia esineitä. Ideat ja toteutus lähtevät lapsista.
– Mietitään mitkä ovat niitä asioita, jotka ihminen voi tehdä itse käsin.
Moni muistaa peruskoulun käsityötunnit joko väkipakolla neulotuista symmetrisistä lapasista tai hampaat irvessä taotusta saunakauhasta.
– Neulomisen opettelu ei ole enää jatkossa kahden tismalleen samanlaisen sukan tekemistä. Nyt opetellaan neulontatekniikka ja sen jälkeen pohditaan, missä neulosta voisi käyttää, Halonen kertoo.
Miesten elämä on todella etuoikeutettua – nämä miehet kertovat, miksi
VastaaPoistaTransmiehet kertovat, miten miehenä eläminen eroaa naisesta.
Joskus vastakkaisen sukupuolen kokemia ennakkoluuloja tai syrjintää on vaikeaa ymmärtää. Nämä miehet ymmärtävät, miten naisten ja miesten elämä yhteiskunnassa eroaa toisistaan.
Everydayfeminism.comin jakamalla Music televisionin videolla transmiehet kertovat, miten miehenä eläminen eroaa naisesta.
Transmiehet kertovat: Tällä tavalla miehet ovat etuoikeutettuja
Miehet saavat olla rauhassa julkisella paikalla useammin kuin naiset.
Miehet eivät yksinkertaisesti koe joitakin asioita: esimerkiksi metrossa ei tarvitse pelätä, että mies paljastaa peniksensä sinulle yllättäen.
Mies uskaltaa kulkea illanvietosta kotiin ilman huolia siitä, että joku tuijottaa, kommentoi kehoa tai lähtee yllättäen seuraamaan.
Kukaan ei pyydä miestä hymyilemään.
Kukaan ei kysele ”oletko naimisissa?”
Kukaan ei kysele ”saanko tulla mukaasi?”
Mies otetaan vakavasti töissä, vaikka hänellä on aivan samoja ideoita ja ajatuksia kuin naisilla.
Kukaan ei puhu miehen päälle töissä.
Tälläkin videolla miehet puhuvat miesten etuoikeuksista, vaikka naiset ovat puhuneet samasta asiasta jo vuosia!
Lähde: Everydayfeminism.com
Kiinassa naisia ei riitä kaikille miehille: "Voisiko nainen olla naimisissa kahden miehen kanssa?"
VastaaPoistaZhejiangin yliopiston taloustieteen professori Xie Zuoshi on ehdottanut, että Kiinan maaseudun miesten pitäisi saada yhteisiä vaimoja, siis yksi vaimo kahdelle miehelle.
Ehdotuksen taustalla on Kiinan yhden lapsen politiikasta johtuva naispula. Kiinassa on syntynyt 100 tyttöä kohden 116 poikaa, koska tyttölapsia on abortoitu niin paljon. Lisäksi ainokaiset tytöt ovat muuttaneet kaupunkeihin miehiä ahkerammin, joten maaseudulla on huimaa ylitarjontaa miehistä.
Professori Xie puolusti ehdotustaan sillä, että naimattomat miehet syyllistyvät väkivaltaisuuksiin ja rikoksiin helpommin kuin naimisissa olevat. Rikosten määrä Kiinassa onkin lisääntynyt ja tutkijat syyttävät siitä osaltaan miesten yksinjäämistä.
Mari Manninen kertoo uutuuskirjassaan "Yhden lapsen kansa" Kiinan 35 vuotta kestäneen yhden lapsen politiikan seurauksista. Yksi merkittävä seuraus on juuri naisten määrän vähäisyys suhteessa miehiin ja siitä johtuvat ongelmat.
Naispula vaikeuttaa avioitumista. Maaseudun miehet yrittävät ostaa vaimoja esimerkiksi Vietnamista. Kaupunkien hyvinkoulutetuilla naisilla on puolestaan ongelmana se, että heille ei löydy yhtä koulutettuja puolisoja.
Kysely: Penis maistuu parhaalta naisten suussa
VastaaPoistaNaiset käyttävät miehen pelivälineestä eniten nimitystä penis, kun taas miehet itse suosivat munaa. Tämä käy ilmi verkkokauppa Kaalimato.comin kyselystä.
Naisten suussa muna on vasta kolmanneksi suosituin nimitys. Pippeli ja kikkelikin ovat suositumpia.
Naisista penis-nimeä suosii joka kolmas, kun taas miehistä sitä käyttää vain 16 prosenttia.
Naisten käyttämät suosituimmat nimitykset miehen sukupuolielimestä ovat penis (31 prosenttia vastaajista), pippeli/kikkeli (15%), muna (14%), kyrpä (6%), kulli 4% sekä mulkku ja kalu (3%).
Naisen sukupuolielimestä sekä miehet että naiset käyttävät eniten suomalaiskansallista pillu -nimitystä, mutta miesten keskuudessa se on suositumpi nimitys kuin naisten.
Miehistä sitä käyttää 40 prosenttia ja naisista 27 prosenttia.
Naisten kielenkäytössä pimppi on lähes yhtä suosittu (21 prosenttia naisista), kun taas miehille se on vieras – sitä käyttää vain 6 prosenttia kyselyyn vastanneista miehistä.
Makuuhuoneissa uskalletaan puhua muustakin kuin valojen sammuttamisesta, kysely osoitti.
Tutkimuksen mukaan seksistä puhuminen hävettää enää pientä osaa, vajaata viidennestä vastaajista.
Enemmistö suomalaisista puhuu seksistä avoimesti ja suurin osa odotetusti kumppaninsa kanssa. mutta kaksi prosenttia vastaajista uskoutuu myös omalle äidilleen.
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy: analysoimaan kyselytutkimukseen.
Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internet-paneelissa toukokuussa 2016. Kyselyyn vastasi 1 187 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista.
Esinahka veitsenterällä | Spotlight | TV | Areena | yle.fi
VastaaPoistaLaki ei suojaa vastasyntyneen esinahkaa, mutta korkeimman oikeuden mielestä poikien ympärileikkausta tulisi säädellä lailla. Mitä tehdä, kun uskonnonvapaus ja lääkärinetiikka ovat ristiriidassa? Toimittaja: Stefan Brunow.
Näin se islamisaatio etenee. Tosin tuskin niin perverssejä juuri lötyy lukijakunnassa, että kiihottuisivat hijabista:
VastaaPoistaPlayboy feature Muslim woman hijab first history Noor Tagouri | World | News | Daily Express
Kirkko tasa-arvon tiellä – papit ja papittaret halutaan pukea samoihin mekkoihin | MV!!??
Schoolgirl viciously attacked in sickening video as teenagers cheer on | UK | News | Daily Express
VastaaPoistaWATCH: Cruel teenage girl KICK dog in the street | UK | News | Daily Express
Vantaalaisopettajatar valitti seksuaalirikostuomiostaan | Yle Uutiset | yle.fi
VastaaPoistaHS:n lukijat kertovat, mihin lasten hankkiminen on tyssännyt – ”Ei löydy isää, vaikken todellakaan aseta kohtuuttomia vaatimuksia” | Lapset | HS
Joanne Griffiths put voodoo curse on ex Jason Bissell then battered him to death | Daily Mail Online
VastaaPoista"Mikäs vika meidän tytöissä on?" Maatilan emännät kohtaavat edelleen ennakkoluuloja
VastaaPoistaSuomessa kymmenen prosenttia maatilallisista on naisia, joilla on päävastuu koko tilasta.
14 vuotta sitten nuori ja reipas lypsykarjatilan emäntä aiheutti kylällä kummastusta. 20-vuotias Kaisa Huttunen otti tuolloin vastuun isänsä tilasta ja sen karjasta, jota oli tusinan verran.
Tuore yrittäjä kohtasi ennakkoluuloja ja nuorta naista ei meinattu alkuun uskoa tilan johtajaksi.
– Tilanhoidollisissa asioissa kyseltiin onko isä kotona, Kaisa Huttunen muistelee.
Nyt eläimiä on vajaat 50 ja Huttunen pyörittää tilaa edelleen yksin, sillä aviomies käy töissä tilan ulkopuolella.
Huttunen huolehtii aamuisin lapset valmiiksi kouluun ja siirtyy vasta sitten hoitamaan tilallisen velvollisuuksia.
– Aina silloin tällöin näistä tapauksista kuulee vieläkin. Etsitään miestä, jolle esittää asia, Huttunen kertoo.
Tytöistä on moneksi
Viime vuosina ihmetys itsenäisestä naistilallisesta on vaihtunut hyväksyntään ja ennakkoluulot ovat vähentyneet.
Asennemuutokselle onkin tilausta, sillä noin 30 prosentilla maatiloista vähintään yksi yrittäjistä on nainen. Tieto perustuu maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tilastoon. Vuonna 2015 vakuutettiin yhteensä 64 277 yrittäjää, joista naisia oli 20 231.
Tilasto ei kuitenkaan kerro vielä täyttä totuutta siitä, miten moni nainen on yksin vastuussa koko tilan pyörittämisestä. Tilallisen tasa-arvoisena työkumppanina on usein joko puoliso tai sisarus.
Iisalmelainen Kati Partanen on Maailman viljelijäjärjestö WFO:n naisten komitean puheenjohtaja. Hänen mukaansa noin kymmenen prosenttia Suomen tilallisista on naisia, joilla on päävastuu koko maatilasta.
Partanen vietti lapsuutensa lypsykarjatilalla kolmen siskonsa kanssa. Partasen isä sai osakseen sääliviä katseita, sillä 1980-luvulla traktoria ajava nainen oli vielä harvinaisuus.
– Kysyttiin, että miten te oikein pärjäätte, kun on pelkkiä tyttöjä. No isä vastasi siihen, että mikäs vika meidän tytöissä on, Partanen nauraa.
Sana kauppiaan vähättelevästä asenteesta leviää pitkälle
Kati Partanen on kuullut tarinoita, joissa suuria koneita myyvissä liikkeissä kaupanteko emännän kanssa on sujunut tahmeasti.
– Semmoisia terveisiä vain sinne, että huono kello kuuluu kauas. Älkää missään nimessä vähätelkö naisia, koska sellaisia liikkeitä aletaan hyvin pian vältellä, Partanen näpäyttää.
On sopivaa, että Partasen esimerkki alentuvasta asenteesta liittyy maatalouskoneisiin. Juuri modernien koneiden ansiosta myös naisista on voinut tulla täysin itsenäisiä tilallisia.
– Esimerkiksi valtavat lannoitesäkit voi laittaa traktorin kannettavaksi. Siitä on ihan tilastotietoa, miten selkävaivat ovat viimeisten vuosikymmenien aikana vähentyneet tilallisten keskuudessa, Partanen toteaa.
Miehet sinnittelevät, mutta kuolevat silti nuorempina – näistä syistä naiset yhä elävät pidempään
VastaaPoistaViime vuosina selitystä naisten pitkäikäisyyteen on etsitty muun muassa eroista miesten ja naisten soluissa.
Viime vuonna syntyneiden suomalaisten tyttöjen keskimääräinen elinajanodote on 84,1 vuotta. Pojilla vastaava on 78,5 vuotta. Ero miesten ja naisten odotetun eliniän välillä on kaventunut, mutta miehet kuolevat silti naisia aiemmin. Kysyimme geriatrian asiantuntijoilta, miksi asia on näin.
1. Koska miehet elävät vaarallista elämää
Miehet tupakoivat ja käyttävät alkoholia edelleen enemmän kuin naiset. Lisäksi he syövät epäterveellisemmin ja harrastavat keskimäärin vähemmän liikuntaa. Erot elintavoissa ovat kuitenkin kaventuneet, mikä on tärkeä syy siihen, että naisten etumatka elinajanodotteessa on pienentynyt.
Miehet myös elävät kärjistetysti sanoen vaarallista elämää. Heillä on taipumus ottaa naisia enemmän henkeä vaarantavia riskejä ja he ovat vaarallisemmissa ammateissa kuin naiset. Tilastokeskuksen mukaan vuosina 2010–2014 yhtä tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti kuollutta naista kohti kuoli peräti 1,8 miestä.
2. Koska miehet ovat yhteisöjensä vankeja
Korkea koulutus ja sosioekonominen asema suojaavat varsinkin miehiä aikaiselta kuolemalta. Esimerkiksi Ahvenanmaan ja länsirannikon ruotsinkielisellä miesväestöllä on väestötutkimusten perusteella jopa kymmenen vuotta enemmän elinaikaa odotettavissa kuin osalla itäsuomalaisista miehistä. Naisilla erot eivät välttämättä ole yhtä jyrkkiä.
Geriatrian professori Timo Strandbergin mukaan on olemassa esimerkiksi uskonnollisia yhteisöjä, joissa miesten ja naisten elintavat ovat terveydellisesti hyvin samankaltaiset, ja ero elinajanodotteessa on ainoastaan 1–2 vuotta naisten hyväksi. Vastaavasti esimerkiksi Venäjällä naiset elävät keskimäärin jopa 12 vuotta kauemmin kuin miehet.
3. Koska miehet eivät hae apua
Parisuhde vaikuttaa miehillä elinikään enemmän kuin naisilla, kertoo geriatrian erikoislääkäri Kristiina Hongisto. Miehillä yksinäisyys korostaa myös muita ongelmia.
– Naisilla sosiaaliset suhteet toimivat suojaavana tekijänä, Hongisto sanoo.
Naiset myös käyttävät enemmän terveyspalveluja ja pitävät tunnollisemmin huolta terveydestään kuin miehet keskimäärin.
4. Koska miehet ovat miehiä ja naiset naisia
Biologiassa selitystä miesten ja naisten elinajanodotteiden erolle on etsitty muun muassa estrogeenistä eli naishormonista. Sepelvaltimotauti, joka on keskeinen kuolinsyy teollistuneissa maissa, iskee miehiin 10–15 vuotta aikaisemmin kuin naisiin. Tätä on selitetty estrogeenin valtimoita suojaavalla vaikutuksella.
Tutkimuksissa on myös havaittu yhteys solujen jakautumista säätelevien telomeerien ja pitkän iän välillä. Naisilla telomeerit ovat keskimäärin miehiä pidemmät, ja tämän vuoksi on tulkittu, että miesten solut kuluisivat loppuun ennemmin kuin naisilla. Lisäksi naisen immunologian on epäilty suojaavan heitä taudeilta paremmin kuin miesten.
Yhdeksi selitykseksi on tarjottu myös miesten ja naisten eroa geeneissä. Kun naisella on kaksi x-kromosomia ja miehellä x ja y, on ajateltu, että puuttuvassa x-kromosomissa voi olla joitakin ikääntymiseltä suojaavia geenejä. Miehillä pitkäikäisyyden on tutkittu liittyvän enemmän geneettisiin tekijöihin kuin naisilla: pitkäikäisyys periytyy suvun miehillä naisia selvemmin.
Lähteet: Geriatrian erikoislääkäri Kristiina Hongisto Itä-Suomen yliopistosta, geriatrian professori Timo Strandberg Helsingin yliopistosta, Duodecim: Miksi nainen elää pitempään kuin mies? (2015)
Ruotsi palauttaa kutsunnat ensi kesänä
VastaaPoistaRuotsin selvityshenkilön ehdotus: Jos puolustukseen ei riitä vapaaehtoisia, palvelukseen määrätään asevelvollisia. Kutsunnat takaisin ensi kesänä.
HS: Tutkija löysi "hämmästyttävän" yhteyden yksinäisyyden ja yhteiskunnallisen aseman välillä
VastaaPoistaYksinäisyystutkija ja Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari kertoo Helsingin Sanomissa, että Suomessa on vakava yksinäisyysongelma.
Saaren mukaan yksinäisyydellä on yhteyksiä moniin ongelmiin, kuten liikkumattomuuteen, sydänongelmiin ja lohtusyömiseen.
Saari huomauttaa, että pahimpia yksinäisyyden piirteitä on sen ”hämmästyttävän lineaarinen” yhteys asemaan, joka ihmisellä yhteiskunnassa on.
”Mitä korkeammassa asemassa yhteiskunnassa olet, sitä vähemmän koet yksinäisyyttä, ja päinvastoin, mitä heikommassa asemassa olet, sitä enemmän elämässäsi on yksinäisyyttä”, Saari sanoo.
Näin ollen yksinäisyys on siis myös tasa-arvokysymys. Vaikka hallitus on tehnyt sosiaalietuuksiin heikennyksiä, jotka eivät hyvää lupaa, löytää Saari pilveltä myös hopeareunuksen.
”Yksinäisyyden vähentämiselle on nyt politiikassa suurta kiinnostusta”, hän sanoo.
Syy tälle on se, että yksinäisyyttä vähentämällä voidaan myös vähentää palvelujen käyttöä, eli säästää rahaa.
Presidentti Halonen: Ehkä Clintonit olisivat olleet onnellisempia, jos olisivat jakaneet heti roolit toisin päin
VastaaPoistaPresidentti Tarja Halonen kehottaa politiikassa toimivia naisia tarttumaan toinen toistensa ehdotuksiin ja tekemään niitä näkyviksi. Toisaalta hän näkee, että naisilla on jo sisaruutta aika paljon ja he tukevat toinen toisiaan.
Miehistä Halonen totesi, että heidät pitää saada sillä tavalla mukaan, että he uskovat, ettei heidän maskuliinisuutensa katoa, jos he kannattavat naisia.
Nainen ja ääni – Miina Sillanpää 150 vuotta -seminaarissa eduskunnan Pikkuparlamentissa keskusteltiin tänään naisten asemasta ja tavasta vaikuttaa politiikassa. Presidentti Halonen oli yksi tilaisuuden haastatelluista ja keskustelijoista.
Ruotsin selvityshenkilö: "Käytännössä tullaan etsimään henkilöt, jotka sopivat parhaiten kuhunkin tehtävään. Tarkoitus on löytää yksilö ja tietyt valmiudet, ei soveltaa jonkinlaista mies- tai naiskiintiötä tai vastaavaa, sanoi Nordgren Christensen STT:lle keskiviikkona Tukholmassa."
VastaaPoistaKun kerran yritysten hallituksiin pitää saada 40% naiskiintiö, niin miksei sitä periaatetta voisi soveltaa tässäkin asiassa? Saapa nähdä miten monta naista määrätään asepalvelukseen. Luultavasti ei yhtään.
Toni, 34, päätti jättää pornon, koska porno oli viedä aivan kaiken – Nyt hän on sata päivää ilman ja bloggaa siitä
VastaaPoistaKeskiviikkoiltana nettiin ilmestyi blogi nimeltä Pornoaddiktin päiväkirja. Siinä 34-vuotias stand up -koomikko Toni Jyvälä yrittää elää sata päivää ilman pornoa.
Hän on addiktoitunut pornoon, ollut jo yli vuosikymmenen.
”Tämä saattaa hyvinkin olla nolointa mitä mä olen koskaan tehnyt”, Jyvälä kirjoitti julkiseksi pistämässään Facebook-päivityksessä.
”Nyt on tosiaan käynyt niin, että nettiporno on ollut mulle todella pitkään melkoisen vakava ongelma. Netin ääressä pornosivuilla seikkaillen tulee vietettyä monesti tunteja, joskus jopa kokonaisia päiviä. Ja tätä on jatkunut jo vuosia.”
Yön aikana Facebook-status oli saanut jo satoja tykkäyksiä ja blogissa useampi ihminen ilmoittautui mukaan pornolakkoon.
Säännöllisesti keikkaa tekevä ja Naurun tasapainostakin tuttu Jyvälä vastaa puhelimeen kotoaan Tampereelta. Myöhemmin hänellä on keikka Turussa.
Päätös kirjoittaa pornoaddiktiosta omalla nimellä ja kasvoilla kypsyi viimeisen vuoden aikana.
Aiemmin juuri kukaan ei tiennyt asiasta, eivät edes Jyvälän lähimmät ystävät. Pornoaddiktiosta nousee helposti mielikuva kotona pakonomaisesta itseään tyydyttävästä, nettiin pakenevasta syrjäytyneestä.
”Tää on sen verran outo ja nolo juttu, ettei tästä ole halunnut puhua, vaikka talouden ja luottotietojen kanssa on ollut ongelmia ja moni on ihmetellyt, että miksei mulla ole tyttöystävää”, Jyvälä sanoo. Tutkittuaan nettikeskusteluja hän tuli siihen tulokseen, että ongelma on sen verran vakava ja laaja, että se tarvitsee tätä ulostuloa.
”Uskon, että monelle nettiporno ja sen liiallinen katselu voi olla ongelma ilman, että he itse sitä edes tiedostavat.”
Puolustusministeri Niinistö: Kansalaispalvelua kehitettävä - naisetkin mukaan
VastaaPoistaPuolustusministeri Jussi Niinistön mukaan kansalaispalvelua tulisi kehittää vaihtoehtona niille, jotka eivät sovellu asepalvelukseen.
Puolustusministeri Niinistön mukaan kansalaispalvelua tulisi kehittää. Se sopisi terveydellisistä syistä varusmiespalveluksesta vapautetuille.
Niinistö kehittäisi kansalaispalvelua myös naisille, jotka eivät valitse vapaaehtoista varusmiespalvelusta.
Ministerin mukaan kansalaispalvelu voisi liittyä esimerkiksi elintarvikehuoltoon, sosiaali- ja terveystoimeen, suuronnettomuuksiin tai ympäristöuhkiin.
Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui torstaina kansalaispalvelusta käsittelevässä asiantuntijatilaisuudessa Helsingissä. Tilaisuuden järjesti Elisabeth Rehn Bank of Ideas -ajatushautomo.
Niinistö käsitteli kansalaispalvelusta erityisesti yleisen asevelvollisuuden näkökulmasta. Niinistön mukaan kansalaispalvelus voisi olla mahdollista esimerkiksi silloin, kun varusmiespalvelusta ei voida suorittaa terveydellisistä syistä.
- Sellaisille henkilöille, jotka terveydellisistä syistä fyysisen vamman vuoksi eivät voi suorittaa perinteistä varusmiespalvelusta tai niille naisille, jotka eivät valitse vapaaehtoista varusmiespalvelusta, voisi kehittää uusia polkuja mahdollistaa uudenlaista osallistumista työhön yhteiskunnan hyväksi, Niinistö sanoi.
Ministerin mukaan kansalaispalvelun tulisi olla kustannuksiltaan järkevä ja sille tulisi olla aitoa kysyntää.
- Tällainen kansalaispalvelus voisi sisältää koulutusta, joka liittyisi esimerkiksi sellaisiin yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuihin yhteiskunnan häiriötilanteisiin, joihin ei aina välttämättä liity sotilaallisen voiman käyttöä. Edellä mainitut häiriötilanteet liittyvät muun muassa elintarvikehuoltoon, sosiaali- ja terveystoimeen, suuronnettomuuksiin, ympäristöuhkiin ja niin edelleen, joissa koulutuksen saaneet henkilöt voisivat toimia viranomaisten tukena, Niinistö sanoi.
Niinistö kuitenkin muistutti, että "mikään sellainen kansalaispalvelus, joka tavalla tai toisella liudentaisi aseellisen varusmiespalvelun suorittamista, ei ole mahdollinen kehityssuunta". Ministerin mukaan puolustuskyvyn ylläpitämiseen tarvittavasta reservistä ei ole varaa tinkiä.
Asevelvollisuus palaa
Puolustusministeri Niinistön mukaan Suomi on ollut koko ajan oikealla tiellä säilyttäessään ja kehittäessään yleistä asevelvollisuutta.
- Muualla maailmassa kehitys yleisestä asevelvollisuudesta valikoivaan tai jopa ammattiarmeijaan oli yleistä viime vuosikymmeninä.
- Viimeistään Krimin tapahtumat osoittivat, että maailma ei ollutkaan muuttunut siten kuten toivottiin. Aseellisen voiman käytön mahdollisuus myös Euroopassa ja Itämeren alueella onkin päinvastoin kasvanut viime vuosina. Niinpä erityisesti Pohjois-Euroopan maissa on ryhdytty tarkastelemaan uudelleen asevelvollisuuden merkitystä, Niinistö muistutti.
Ruotsissa valmistellaan selvitystä, jonka mukaan asevelvollisuus palautettaisiin vuonna 2019. Se koskisi yhtä lailla sekä miehiä että naisia.
- Norjassa otettiin käyttöön viime vuonna sukupuolineutraali asevelvollisuus, jossa kaikki kansalaiset ovat asevelvollisia...Myös Viron maanpuolustusjärjestelmä perustuu yleiseen asevelvollisuuteen...Liettua palautti asevelvollisuuden väliaikaisesti 2015, mutta päätti jo maaliskuussa 2016, että maa palauttaa asevelvollisuuden pysyvästi. Saksassa asevelvollisuuden palauttaminen nousi keskustelun aiheeksi elokuun lopulla, kun Saksan hallitus käsitteli lakiesitystä siviilipuolustuksesta katastrofitilanteessa, ministeri listasi puheessaan.
Niistön mukaan asevelvollisuusjärjestelmään kohdistuu useita yhteiskunnallisia ja myös taloudellisia vaatimuksia. Siksi hän pitääkin luonnollisesti selvänä, että yleistä asevelvollisuutta kehitetään jatkuvasti myös ei-sotilaallisista näkökulmista.
Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa
VastaaPoistaNäyttelijä-toimittaja Kaarina Hazard kritisoi Sami Hedbergin valintaa Office-sarjan päärooliin uusimmassa Imagessa kolmen sivun verran. Sami Hedberg kummeksuu Hazardin kirjoitusta.
Stand up -koomikko Sami Hedbergin valinta The Office- eli Konttori-sarjan suomalaisversioon on jakanut mielipiteitä siitä saakka, kun asia julkistettiin elokuussa. Muun muassa Suomen Kuvalehden kolumnissa kritisoitiin Hedbergin olevan liian kokematon tv-esiintyjä täyttääkseen Gervaisin ja Carrellin saappaat. Hedbergin valintaa rooliin on puitu myös Twitterissä, jossa koomikon valitsemisen sarjan päätähdeksi vitsailtiin aiheuttaneen sosiaalisessa mediassa suoranaisen Hedberg-vihan.
Nyt toimittaja Kaarina Hazard ruotii uusimmassa Image-lehdessä kolmen sivun verran sitä, miksi Hedberg ei hänen mielestään sovi Konttorin päähenkilöksi. Hazard kritisoi Hedbergin huumoria ja ulkonäköä rajuin sanankääntein.
– Hedberg on se vaaraton, pullea poika, ylikasvanut pikkuveli, joka häissä sahtipäissään lyö reisiinsä ja hokee Otetaan taas! ja jota ei kenenkään tarvitse pelätä eikä haluta, Hazard kirjoittaa.
Hazard myös toteaa, ettei hänen mielestään Hedbergin huumori ole huumoria lainkaan.
– Hedbergin keikat ovat suosittuja, mutta niin ovat myös ilmaiset ämpärit, Hazard tylyttää.
– Hedbergin huumori. Miten sitä oikein kuvailisi. Se on sille nauramista, että ruotsinlaivalla juodaan viinaa. Että viron kieli on vähän kuin suomi, mutta kuitenkin eri.
Jyrki Lehtolan kolumni: Mies etsii itseään
VastaaPoistaNaisen euro on edelleen 80 senttiä. Lasikatto on kestäväksi rakennettu. Paneeleissa miehet puhuvat globaalista taloudesta ja naiset siitä, millaista on hoitaa samaan aikaan kotia, perhettä ja kauneutta.
Vieläkin elää sitkeästi ajatus siitä, että jos nainen on kävellyt väärissä vaatteissa väärään aikaan väärässä kohdin omassa kotikaupungissaan, hän on jollakin tasolla ansainnut sen, jos jotain ikävää tapahtuu. Naisella on toki nykymaailmassa jo ajatuksia, tai jotain sen tapaisia, mutta kyllä poliitikko- ja yhteiskuntatieteilijänaiselta on aina kysyttävä, että mitäs lapset, parisuhde, mistä ostat vaatteesi.
Niin, niin. Kuultu on, mutta tärkein unohtui. Miehet.
Keitä me olemme, ihmisinä? Miksei kukaan välitä tunteistamme? Tänään tuli tyhjyyden kokemus parkkipaikkaa etsiessäni, olisi ollut tarve jakaa sitä, mutta kukaan ei kuunnellut. Eilen ahdisti saunassa, kun tajusin, että mussahan on tosiaan monta roolia, miten mä selviän. Toissapäivänä kului viisi minuuttia, kun yritin määritellä itseäni miehenä, mutta puolitiehen taas jäi, kun kutsuttiin syömään.
Naisen maailmassa on vieläkin kosolti sukupuolisidonnaisia yhteiskunnallisia epäkohtia. Koska maailma on edelleen miesten, meillä miehillä on niitä huomattavasti vähemmän. Se on väärin, koska me olemme tottuneet olemaan keskustelujen ja kaiken muunkin keskipisteitä.
Kun me miehet huomasimme, ettemme pystyneet kilpailemaan huomiosta naisten kanssa yhteiskunnallisten ongelmien tasolla, me muistimme hetkeksi, että meillä on tunteet.
Terapeutit olivat lehdissä muistuttaneet, että tunteet ja miehet, olkaa kosketuksissa toisiinne. Siellä täällä ponnahteli esiin miesliikkeitä, joissa puhuttiin nykymiehestä ja sen tunteista. Puolisokin on huomautellut vähän väliä, että voisitsä joskus puhua muuten kuin kyynisesti murahdellen.
Niin joo, mutta kun, tuota noin, se on vähän vaikeaa. Kun ne tunteet vaativat jonkin tason itseensä menemistä, tunteiden tunnistamista sekä niiden koko skaalan hyväksymistä ennen kuin niistä voi puhua. Ja tuota noin, se puhuminenkin. Ongelmiinhan se johtaa. Mukavampi olisi tässä vain istua ja tuijottaa rauhassa tyhjyyteen.
Onneksi itseensä tutustumisen tilalle löytyi itsemäärittely. Populaaritieteet keksivät muutama vuosikymmen sitten, että luolamiehen on vaikea juoda macchiatoa sottaamatta, ja sen jälkeen miestä ja sen identiteettiä on etsitty yhä uudelleen ja uudelleen.
Nopeasti googlaamalla nykymies on kriisissä. Niin on myös sen sisällä asuva luolamies. Vaikka luolamies ei itkenytkään, nykymies itkee. Se on hyvä asia, mutta toisaalta nykymies kalpenee luolamiehen rinnalla, koska nykymies on irtaantunut liikaa luonnosta. Toisaalta nykymies on joustava, toisaalta tylsä ja turvallisuushakuinen. Nykymiehen ongelmat johtuvat siitä, että se on hukannut sielunsa. Toisaalta sen ongelmat johtuvat siitä, että nykynaiset ovat niin vaativia.
Apua.
Kaiken tuon seurauksena nykymies miettii liikaa itseään, liian kiinnostuneena siitä, millainen se on miehenä; mikä on sen identiteetti kullakin hetkellä ikään kuin olisi maailman vaikein jonglööraus olla samaan aikaan puoliso, isä ja lapsi.
Omiin tunteisiin tutustuminen ja niistä puhuminen, se on niin raastavaa. Siksi nykymiehen julkinen puhe on vaivaannuttava tarina miehestä, joka määrittelee itsensä sen kautta, että osaa tehdä enemmän kuin yhden asian.
Oon ehkä metroseksuaali, mutta osaan tarkistaa öljyt autosta. Modernina miehenä kokkaan paljon kotona ja pesen pyykkiä, mutta siivoaminen on, he he he, vaimon tehtävä. Oon sillä lailla jännän nykyaikainen isä, että pyrin olemaan kotona lasten mennessä nukkumaan, koska on uutisarvoista, että välitän lapsistani. Ja ne vaipat, aina ne vaipat, vieläkin on melkein sankariteko, kun mies vaihtaa lapsensa vaipat.
'Ugly friend effect' proved: attractiveness boosted by appearing next to those less good-looking
VastaaPoistaUlkonäköpaineisiin perehtynyt tutkija tyrmää Hazardin kommentit Hedbergistä: ”Mies olisi tuomittu heti!”
VastaaPoistaTutkija Marjo Kamilan mukaan kaikkien tulisi muistaa, että julkisuuden henkilötkin ovat ihmisiä.
Näyttelijä-toimittaja Kaarina Hazard tylyttää stand up -koomikko Sami Hedbergiä kolmen sivun verran uusimmassa Imagessa.
Näyttelijäsuoritusten lisäksi Hazard kritisoi muun muassa Hedbergin ulkonäköä ja seksuaalista vetovoimaa.
Ulkonäköpaineisiin perehtynyt asiantuntija, filosofian tohtori Marjo Kamila, on mykistynyt julkisesta mollaamisesta.
– Olen työssäni nähnyt, kuinka voimakkaasti ihmisen ulkonäköön kohdistuvat iskut voivat sattua. Kahden vuoden päästä kirjoitetaan siitä, miten julkisuuden henkilö on puinut näitä asioita terapiassa, Kamila pohtii.
Hazardin mielestä Hedberg oli väärä valinta uuden Konttori-tv-sarjan päärooliin. Hedbergin ulkoisten ominaisuuksien lisäksi Hazard kritisoi Hedbergin seksuaalista vetovoimaa.
– Hedberg on se vaaraton, pullea poika, ylikasvanut pikkuveli, joka häissä sahtipäissään lyö reisiinsä ja hokee Otetaan taas! ja jota ei kenenkään tarvitse pelätä eikä haluta, Hazard kirjoittaa.
Saako nainen puhua miestä ronskimmin?
Kamila arvioi, että artikkeli olisi aiheuttanut enemmän älämölöä, jos sukupuoliroolit olisivat olleet toisin päin.
– Jos mies olisi puhunut naisesta näillä sanoilla, se olisi tuomittu heti. Kukaan ei saa moittia toista tällä tavalla, oli kyseessä nainen tai mies.
Kamila osoittaa syyttävän sormen osittain sosiaalisen median suuntaan. Nykyään on entistä helpompi päästää suusta sammakoita.
– Aikaamme kuuluu, että kaikki pitää saada nopeasti ulos, ennen kuin ehditään miettiä, onko näin edes fiksua sanoa. Se on pelottavaa niiden kannalta, joihin nämä kommentit kohdistuvat.
Julkkiskin on ihminen
Kamilan mielestä sellaista ihmistä ei olekaan, jota omaan ulkonäköön kohdistuva kritiikki ei hetkauttaisi, ei vaikka kyseessä olisi itseironian ammattimies.
– Ajatellaan, että julkkis on tehty ihminen ja sitä voidaan kommentoida miten vaan. Mutta se on oikea ihminen, jolla on ammattitaito esittää tiettyä roolia.
– Ulkonäkö on peritty ominaisuus, johon yksilö ei voi vaikuttaa kuin tietyissä määrin. Sen kommentointi on haavoittavinta, mitä ihmiselle voi tehdä, Kamila summaa.
Ilta-Sanomien torstai-iltapäivällä tavoittama Hedberg ei halunnut kommentoida Hazardin tylytystä.
– Tuo on outoa, minun pitäisi lukea koko juttu ensin ennen kuin kommentoin, sanoi Hedberg.
”Suvaitsevaisuus on sontaa” – somerolainen kauppias ja kaupunginvaltuutettu julisti kauppansa heteroystävälliseksi
VastaaPoistaSomerolainen yrittäjä ja kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Timo Ilmonen kuohuttaa lausunnoillaan Facebookissa. Ilmonen on päivittänyt Leather Heaven -kauppansa Facebook-sivulle olevansa kyllästynyt suvaitsevuuteen. Hän myös toteaa Leather Heavenin olevan heteroystävällinen kauppa, jonka nurkissa eivät sateenkaaret rehota.
Ilmosen päivitys on kerännyt vajaassa vuorokaudessa paljon kommentteja ja jakoja. Valtaosa kommentoijista on Ilmosen kanssa eri linjoilla. Kommenteissa myös muistutetaan, että Leather Heaven myy sateenkaarimerkkejä.
SSS tavoitti Ilmosen perjantaina puhelimitse, mutta hän ei halunnut kiireeseen vedoten kommentoida lausuntojaan.
MIELIPIDE
VastaaPoistaSeksin välttely ei tee naisesta tökeröä vallankäyttäjää – Seksi ei ole velvollisuus, mutta kaikilla on oikeus nauttia siitä
Haluttomuus seksiin ja seksistä kieltäytyminen ovat vaikeita asioita kulttuurissamme, jossa seksin ajatellaan kuuluvan ikään kuin luonnostaan ja itsestään selvästi parisuhteeseen.
SEKSOLOGI Osmo Kontula on jälleen työstämässä uutta Finsex-tutkimusta suomalaisten parisuhteiden seksistä. Tutkimusten keskeisenä tuloksena on pitkin 2000-lukua esitetty naisten seksuaalisen halun puute ja heteroparien yhdyntöjen vähäisyys. Vähäisen seksin nähdään heijastuvan kielteisesti parisuhteiden hyvinvointiin.
HALUAN kommentoida ajatusta siitä, että vähemmän seksiä haluavalla kumppanilla on enemmän valtaa parisuhteessa.
Valta tarkoittaa tässä sitä, että vähemmän haluava päättää seksin määrästä. Enemmän haluavalla ei puolestaan nähdä olevan valtaa. Lisäksi hän joutuu tekemään myönnytyksiä – eli käytännössä ei saa seksiä silloin kuin haluaa.
Tekeillä olevassa väitöstutkimuksessani tarkastelen seksologista parisuhdetyötä. Edellä mainittu ajatus vallan epätasapainosta tulee esille myös omassa aineistossani, johon kuuluu muun muassa seksuaaliterapeuttien haastatteluja. Joidenkin terapeuttien mukaan vähäisestä seksistä muodostuu parisuhteessa valtataistelu. Valtataisteluksi ymmärretään kuitenkin lähinnä se, että toinen ei anna seksiä silloin ja siten kuin kumppani haluaa.
SEKSOLOGIASSA on toistettu käsitystä, että vähemmän haluavalla on enemmän valtaa. Näkemyksessä ei ole kuitenkaan otettu huomioon muita vallankäytön muotoja tai jopa väkivallan mahdollisuutta.
Oman aineistoni perusteella parisuhteissa myös painostetaan ja pakotetaan haluttomia kumppaneita seksiin. Poikkeuksellista ei myöskään ole se, että erityisesti naiset myöntyvät seksiin vaikka eivät sitä itse halua.
Haluttomuus seksiin ja seksistä kieltäytyminen ovat vaikeita asioita kulttuurissamme, jossa seksin ajatellaan kuuluvan ikään kuin luonnostaan ja itsestään selvästi parisuhteeseen. Tätä vaikeutta kuvaavat esimerkiksi tutkimukset, joissa on tarkasteltu seksiin haluttomien naisten omia kokemuksia seksittömän parisuhteen arjesta.
Naiset kertovat, kuinka he välttelevät erilaisilla keinoilla kaikenlaista seksiin mahdollisesti johtavaa yhdessäoloa. Naisten mukaan välttely ei ole mukavaa, ja se vaikuttaa kielteisesti parisuhteen hyvinvointiin.
Monelta seksologilta tuntuukin unohtuvan, mitä seksuaalisen halun puute oikeastaan tarkoittaa. Se tarkoittaa, ettei halua seksiä kumppaninsa kanssa. Sen sijaan se ei tarkoita sitä, että tietoisesti kiusaa ja alistaa kumppaniaan kieltäytymällä seksistä.
SEKSI on monille ihmisille tärkeää, ja seksistä kieltäytyminen voi olla yksi vallankäytön tapa ja mielipahan aiheuttaja parisuhteessa. Ihmisillä on oikeus haluta seksiä ja kokea nautintoa, mutta kaikilla tulee olla oikeus olla haluamatta seksiä. Seksologien kannattaisi ottaa huomioon, että seksuaalioikeuksien toteutuminen ei tarkoita vain sitä, että ihmisellä on elämässään seksiä ja nautintoa.
Seksuaalioikeuksilla pyritään nimittäin takaamaan myös oikeus itsemääräämiseen ja keholliseen koskemattomuuteen sekä vapaus valita itselleen mieluinen seksikumppani. Nämä oikeudet koskevat myös parisuhteessa eläviä ihmisiä.
Seksologien tulisi tarjota moniulotteisempaa näkemystä parisuhteen seksiin, vallankäyttöön ja seksuaalioikeuksiin liittyvistä kysymyksistä.
Maiju Parviainen
nuorempi tutkija, Joensuu
Onko normaalia, että mies haluaa koko ajan anaaliseksiä? Miehet vastaavat
VastaaPoistaOnko mielestäsi normaalia, että mies haluaa koko ajan anaaliseksiä ja ostelee anaalitappeja ynnä muita välineitä? Hän on myös valmis käyttämään niitä itseensä", kysyy nimimerkki Ihmettelijä.
Hätkähdyttävää tietoa: Prostituoidut vyöryvät nyt Suomen pikkukuntiin – tässä pikkukaupungissakin löytyy jo maksullista seksiä!
VastaaPoistaTaantuma, kilpailun kiristyminen, hintojen laskeminen, kaikki nämä ovat osaltaan johtaneet siihen, että prostituutio eli maksulliset seksipalvelut eivät enää ole yksinomaan pääkaupunkiseudun tai suurten kaupunkien yksityisomaisuutta.
Jo pitemmän aikaa prostituutiota on havaittu ympäri Suomen vähänkään suurimmissa kaupungeissa. Nyt tilanne on muuttunut entisestään kilpailun kiristyessä ja markkinoiden kutistuessa.
Pitkään on ennustettu, että maksulliset seksipalvelut vyöryvät myös pieniin kuntiin ja jopa kyliin. Tästä on nyt olemassa viitteitä.
Kansainvälinen escort-sivusto, jossa ilmoitellaan myös Suomen seksipalvelutarjonnasta, paljastaa hätkähdyttäviä tietoja maksetun lemmen leviämisestä.
Esimerkiksi Satakunnassa sijaitsevasta 10 000 asukkaan Huittisista tai Varsinais-Suomen Paimiosta ilmoitellaan jo löytyvän prostituutiopalveluja.
Somerolla ei ole kuin 9 000 asukasta, mutta prostituutio tuli jo myös sinne.
Como selvitti ilmiöjournalismin nimissä kaikki kansainvälisen escort-sivuston ilmoittelut. Selvisi, että maksuseksipalvelut ovat levinneet jo Keski-Suomen Virroillekin. Virroilla on vain 6 900 asukasta.
Kysy seksistä: Mies pihtaa, eikä suostu avoimeen suhteeseen. Mitä teen?
VastaaPoistaKolmekymppinen nainen kärsii, kun mies pihtaa.
Ongelmani on pihtaava mies. Olemme 32-vuotiaita ja olemme seurustelleet onnellisesti kuusi vuotta. Seksiä on hyvin harvoin. Ensimmäiset puoli vuotta mies pihtasi, sitten seksiä oli oikein mukavasti, mutta nyt se pihtailu on kestänyt yli vuoden. Puhe ei auta, lupauksia tulee, mutta niiden eteen ei tehdä mitään. Olen ehdottanut avointa suhdetta, mutta se ei käy missään nimessä! Suhteemme kukoistaa kyllä muuten. Mitä voin tehdä?
Puutteessa
Refugee Gives Jaw-Dropping Interview About Trump, Islam, Feminism - YouTube
VastaaPoistaMIELIPIDE
VastaaPoistaPuolisoni seksuaalinen haluttomuus oli viedä mielenterveyteni – ajauduin suhteeseen ja pelastin lapsemme eroamalla
Kun seksuaalisuuden puute parisuhteessasi kasvaa henkisen väkivallan tuntemuksiksi, lähde suhteesta viipymättä, neuvoo nimimerkki Onnellinen mies.
MAIJU PARVIAINEN otti ilahduttavan rohkeasti esille (HS Mielipide 1.10.) liian usein vaietun aiheen: parisuhteessa esiintyvän seksin ja etenkin sen puutteen vaikutuksen parisuhdeonneen.
Oma kokemukseni asiasta on uskoakseni hyvin tyypillinen. Olin avioliitossa viisitoista vuotta, joista kolme viimeistä vuotta lähes kokonaan ilman aviollista seksiä silloisen puolisoni seksuaalisen haluttomuuden vuoksi. Nuo kolme vuotta olivat viedä itseluottamukseni ja mielenterveyteni sekä pilata kahden lapsemme kasvamisen tasapainoisiksi teini-ikäisiksi.
Puolisoni kieltäytyminen seksistä kehittyi nopeasti muutamien kuukausien aikana syistä, joita en koskaan pystynyt itselleni selvittämään. Käytin lähes kaikki keinot avoimesta ja kuuntelevasta keskustelusta aloittaen ja päätyen lopulta jopa lupaukseen antaa puolisolleni anteeksi vaikka syrjähypyt, jos hän niiden avulla olisi saanut seksuaalisen halunsa aktivoitumaan.
Puolisoni väisti kaikki yritykseni keskustella tai käsitellä asiaa ylipäätään. Ajoittain hän joissakin tilanteissa osoitti kuitenkin minua kohtaa seksuaalista halukkuuttaan saadakseen itselleen hyötyä. Hän kieltäytyi taas, kun oli saanut toivomansa hyödyn.
Parisuhteemme muuttui painajaismaiseksi seksin puutteen, henkisen väkivallan ja vallankäytön noidankehäksi, johon emme kyenneet löytämään ratkaisua. Lopulta tapahtui se, joka etenkin meille miehille lienee tällaisessa tilanteessa tyypillistä: ajauduin avioliiton ulkopuoliseen seksisuhteeseen.
Suhteeni paljastuttua puolisoni yritti nopeasti kehittämällään yliaktiivisella ja teatraalisella feikkiseksuaalisuudellaan saada minut pysymään avioliitossamme. Se oli nöyryyttävää meille molemmille.
Pelastin itseni, puolisoni ja tilanteesta jo oireilemaan ryhtyneet silloin alakouluikäiset lapsemmekin muuttamalla pois kodistamme ja hakemalla sitten myöhemmin avioeron. Päätös osoittautui parhaaksi mahdolliseksi.
Nyt muutamia vuosia myöhemmin sekä minulla että entisellä puolisollani on uudet ja hyvinvoivat parisuhteet, joista ainakin minun uusi suhteeni on myös seksuaalisesti tyydyttävä ja nautinnollinen. Myös lapseni ovat kasvaneet tasapainoisiksi ja hyvin käyttäytyviksi teineiksi, joilla on hyvät suhteet molempiin vanhempiinsa.
Neuvoni parisuhdeseksin puutteesta kärsiville on sama kuin fyysisestä parisuhdeväkivallasta kärsiville: kun seksuaalisuuden puute parisuhteessasi kasvaa henkisen väkivallan tuntemuksiksi, lähde suhteesta viipymättä. Pelastat silloin itsesi lisäksi vähintään yhden toisenkin ihmisen uuteen ja useimmiten parempaan elämään.
Onnellinen mies
Why, as a lesbian unsure about parenthood, I checked out the Tinder-style app for sperm
VastaaPoistaBBC sacked me for being a white man: Radio 4 comic was told you have to go. We need more women and minorities | Daily Mail Online
Entä 3D-tulostetut penikset?:
How a 3D printed clitoris could change women’s sex lives
Meet the middle-aged women who are Britain's female sex tourists
VastaaPoista...
They are called “bumsters” in Gambia, “Rastitutes” or “beach boys” in the Caribbean and “sanky pankies” in the Dominican Republic. These are the men providing sex in return for money or goods to women who want a holiday “romance”. The men are invariably from impoverished families, have little or no education and are sometimes illiterate.
...
“I have never seen a man as fit as Chris. His locks were down his back and his legs were like a footballer’s. I thought, ‘Why is he looking at me like he fancies me? I’m not his type.’”
Soon Barbara threw aside her inhibitions and realised she could behave in a way she would never dare to at home. “It was like total freedom. Chris was all over me and I couldn’t get enough of that beautiful body. He showered me with compliments about my legs, my hair, how I smelled, everything. He even said he liked my accent.” Barbara’s previous marriage had been abusive and damaging, leaving her feeling “worthless and like no man would ever look at me again. Chris made me feel gorgeous and special straight away.”
Yet this was the beginning of not a holiday romance but a commercial exchange between a relatively rich westerner and an impoverished “beach boy”. It isprostitution but often only the seller, and not the buyer, is aware of that. Barbara only realised Chris viewed her as a sex tourist when one day he told her, “No money, no sex,” after she refused to give him cash for a drug deal. Barbara, like many women who find “romance” in Negril, says she is shunned by men of her own age in the UK, “because they want thinner, younger women and for some reason can get them”.
...
“I ended up paying for everything and once, when I refused, he told me he could pick up any white woman he wanted who would be happy to give him money.” Despite this, she remained under the illusion until the end of her holiday that Chris was her boyfriend. She says now: “If he pretended to fancy me when we were together and just slept with me for money, does that make him a prostitute – or just a lying bastard?”
...
A film released in Britain earlier this summer shows something closer to the reality of female sex tourism. Paradise: Love is part of a trilogy by the Austrian writer and director Ulrich Seidl. It depicts the apartheid-like conditions at a resort in Kenya, where the beach boys stand in line outside a hotel waiting for a white woman to “romance”, while a security guard ensures they do not cross the physical and symbolic line that divides their turf from the plush grounds.
...
It was an unusual sight –women, some of them in their seventies, bumping and grinding with men young enough to be their grandsons and sucking Red Stripe beer out of cans.
“I was sick of the men on offer back home,” says Linda, when I speak to her on Skype, having made contact with her through the same social network on which I found Barbara. Linda is a Londoner who runs a pub with her daughter. She has a “string of failed relationships” behind her. “They were all the bloody same. Expect you to treat them like God’s gift, treat you like you don’t matter and never consider what it is youwant. The men I have been with [in Turkey] are a damn sight more handsome than they are and yet treat me like they’re grateful to be with me – the bloody opposite of what I’m used to.”
...
...
VastaaPoistaAt the same time, the comments I heard in Jamaica about the women seen with younger men were often misogynistic and cruel – there is far more acceptance of older, obese men hooking up with conventionally attractive younger women than the reverse. One young man told me the white women he had sex with made him feel sick. “They stink, have rough skin and look like old dogs. No wonder they have to pay for a man.”
A hotelier told me the women were “all ugly and fat. Men won’t touch them where they come from. I would be ashamed to be seen with any of them.”
...
“They often talk about white women as if we are old slappers and have a laugh about how we are willing to give blow jobs when their own women won’t,” says Dawn, a regular visitor to Negril. “I used to think Derrick was respectful of me and really loved me, until I heard him laughing with the other boys one night. It turned my blood cold.”
Dawn met Derrick on her first trip to Negril in 2006 and has since returned twice a year to spend time with him. Derrick is now 27 and Dawn is 30 years older. “I fell head over heels with him when we first met and he couldn’t get enough of me, but I’m not daft,” she says. “I knew he was as keen on my money as he was on me but they have nothing here and live like paupers.”
Once a month Dawn sends Derrick £20 for food and when she visits the island she pays for everything, from meals, drinks and taxis to clothes and spending money. “What do I get out of it? A lot of fun, and a beautiful body and massive cock to have my wicked way with whenever I want.”
Racial difference plays a significant role in the female sex tourist experience. White women who would never consider being openly involved with a young black man back home feel free to do so while travelling and often use this as an example of their anti-racism. However, the same women will perpetuate racist stereotypes of black men and often treat their “boyfriend” as little more than a servant.
...
When I’ve mentioned this to the women I have encountered, they have invariably told me that they are helping the men financially as well as promoting anti-racist relationships.
...
And the problem is not confined to the Caribbean. In Bali, south-east Asia, there is evidence that wealthy Japanese women pay local boys for sex. Residents of Mtwapa, a holiday resort just north of Mombasa in Kenya which is popular with tourists from Britain and other parts of Europe, have reported instances of young boys being sought out, mainly by visiting western men but also by a small number of older white women, according to New Internationalist magazine.
Todennäköisesti feminismin yleistymisenkin taustalla on jokin sairaus, kuten esimerkiksi ympäristömyrkyt:
VastaaPoistaNaarasleijonat koirastelevat Botswanassa – tutkijat kummissaan | Yle Uutiset | yle.fi
Nuori nainen yritti kuristaa nukkuvan miesystävänsä vyöllä – "Se oli jokinlainen avunhuuto" | Helsingin Uutiset
VastaaPoistaNuoret suomalaistytöt keksineet uuden tavan tienata: Strippaan sulle netissä 30 euroa/20 min - Hymy
VastaaPoistaNaisilla hijab-pakko shakin MM-kilpailuissa Iranissa! | MV!!??
VastaaPoistaTurvapaikanhakijat potkivat ja hakkasivat naisia Siilinjärvellä! | MV!!??
Vantaan opettajanaisen seksuaalirikosjuttu hoviin – tuomittiin kahden alaikäisen oppilaansa hyväksikäytöstä - Kotimaa - Ilta-Sanomat
VastaaPoistaSanna Ukkola: Kun rakkaudesta tuli kyyninen vitsi
VastaaPoistaKyyninen tv-formaatti Ensitreffit alttarilla onnistuu banalisoimaan avioliiton ja tekemään siitä irvokasta viihdettä.
Muistatko vielä tv-realitysarjan Sekaisin Miriamista? Siinä kuusi miestä kilpaili uskomattoman kauniin meksikolaismallin Miriamin suosiosta – sekä tuntuvasta rahasummasta. Miehet deittailivat, pussailivat ja ihastuivat upeaan brunetteen. Loppuhuipennuksessa Miriam valitsi yhden kosijoista – ja rivissä seisoville miehille paljastettiin, että jumalainen kaunotar olikin oikeasti mies.
Arvostelijat kutsuivat sarjaa yhdeksi kaikkien aikojen julmimmista tv-huijauksista, ohjelmaan osallistuneet miehet haastoivat tuotantoyhtiön oikeuteen. Yksi kilpailijoista suuttui niin, että hän lyödä pätkäytti ohjelman tuottajaa.
Britanniassa asuva kaverini kauhistelee tv:n paritusohjelmaa Naked Attraction. Siinä kuusi epätoivoista sinkkua pannaan alasti lasilaatikoihin seisomaan ja valitsijalle näytetään heistä ruumiinosia yksi kerrallaan.
Ensin näytetään alaosa – tv-kamerat zoomaavat lähikuviin genitaalialueista. Valitsija tuijottaa peniksiä tai vaginoita minuuttikaupalla ja keskustelee esimerkiksi häpyhuulten koosta tai esinahasta juontajan kanssa.
Seuraavaksi paljastetaan rinnat ja tuijotetaan niitä lähietäisyydeltä, pyydetään osallistujia kääntyilemään, jotta valitsija voi nähdä myös takapuolen koon ja kiinteyden. Joka vaiheessa pudotetaan yksi kilpailija. Lopulta paljastetaan kasvot. Asetelma tuo elävästi mieleen Punaisten lyhtyjen korttelin Amsterdamissa, jossa ihmisten arvo typistetään ruumiinosiksi.
Myös Suomessa kyyniset deittiformaatit ja pettämisohjelmat ovat vallanneet eetterin.
Vastikään alkoi Kiss Bang Love -deittiohjelma, jossa "todellista rakkautta" etsitään "aistien varassa". Kiusallisessa ja epämukavassa formaatissa parisuhdetta haetaan suutelemalla, lääppimällä ja kopeloimalla kymmentä tuntematonta silmät sidottuina.
Kiss Bang Love tulee samoilta tekijöiltä, jotka ovat vastuussa ehkä kaikkien aikojen tökeröimmästä deittiformaatista Ensitreffit alttarilla.
Siinä parisuhdeasiantuntijoiden valitsemat, toisilleen täysin ventovieraat ihmiset menevät keskenään naimisiin ensitreffeillään tv-katsojien ja tuotantoyhtiön iloksi. Treffit järjestetään alttarilla ja seremoniamestarina toimii vihkijä.
"Tuntemattoman ihmisen kanssa naimisiin meneminenhän on äärettömän jännittävää. Se on tosi innostavaa", hehkuttaa tirkistelyohjelman kolmannen tuotantokauden asiantuntija.
Vai niin. Järjestettyjä avioliittoja näkee joissakin maissa, enkä ole kovin monien kuullut hehkuttavan niitä "jännittävinä" tai "innostavina".
Aikoinaan hääpäivän ajateltiin olevan jokaisen nuoren unelmien täyttymys, jolloin ystävien ja sukulaisten edessä annetaan lupaus yhteisestä loppuelämästä. Kyyninen tv-formaatti onnistuu banalisoimaan avioliiton ja tekemään siitä irvokasta viihdettä.
Se tekee naimisiinmenosta vitsin, avioliitosta absurdin sosiaalisen kokeen, jonka tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon massia formaatin tuottajille.
Samaan aikaan kun tuotantoyhtiö tekee avioliitosta pilkkaa, homot taistelevat oikeudestaan päästä naimisiin samalla tavalla kuin heterot. Mutta mitä merkitystä koko avioliittoinstituutiolla kohta enää on, kun se voidaan solmia huvin vuoksi katsojien viihdyttämiseksi ventovieraan kanssa?
Keinotekoiset tv-formaatit riisuvat rakkaudesta ja kahden ihmisen parisuhteesta kaiken kauneuden, mikä niissä voisi olla. Ne tekevät rakkauden etsimisestä surullista ja epätoivoista hapuilua. Tuotantoyhtiöille on todennäköisesti herttaisen yhdentekevää, löytävätkö ihmiset ohjelmasta rakkautta. Päinvastoin usein katsojien määrä on sitä korkeampi, mitä enemmän ristiriitoja, sydänsuruja ja kyyneleitä ruudussa nähdään.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja
Psykologi Tony Dunderfelt vaihdevuosista: Seksi on muutakin kuin panoja
VastaaPoistaKeski-iässä miehen sukupuolihormonin testosteronin määrä alkaa vuosi vuodelta laskea. Miehellä vaihdevuosien oireet hiipivät hitaasti, merkittävin niistä on elinvoiman hiipuminen. Seksiä ei jaksa edes ajatella. Nyt kannattaa keskittyä mielen hyvinvointiin.
Psykologi Tony Dunderfelt on valmis heittämään koko vaihdevuosikäsitteen romukoppaan. Potenssin kohottamisen sijaan kannattaa keskittyä mielen hyvinvointiin. Sitä kautta aukeaa tie myös parempaan seksiin.
– Ei ihminen ole pelkkä hormonipaketti. Piikki peppuun, että pystyt taas pökkimään, on täysin väärä lähtökohta,Tony jyrähtää.
Sauli, 32, ei ole ikinä seurustellut tai harrastanut seksiä – ”Voi tehdä kaiken niin hyvin kuin pystyy ja jäädä silti ilman kumppania”
VastaaPoistaSauli ei ole ikinä seurustellut tai harrastanut seksiä. Kun ikää on 32 vuotta, sitä pidetään erikoisena. Itsekin jo miettii, ettei koskaan kelpaa kenellekään. Yksinoloon tottuu, mutta ei siinä määrin, etteikö kaipaisi toisen ihmisen kosketusta. Vaan minkäs teet, jos oikeaa ihmistä ei tule vastaan.
32-vuotias Sauli* on paperilla fiksu mies. Hänellä on filosofian maisterin tutkinto fysiikan alalta, kokemusta oman yrityksen pyörittämisestä ja töitä it-alalla.
Tyttöystävää Saulilla ei ole. Ei ole koskaan ollutkaan. Eikä juuri muutakaan säpinää: Sauli on edelleen neitsyt.
– Jotenkin olen aina aavistanut, että kumppanin löytäminen ei tule olemaan minulle helppoa, Sauli sanoo.
Yrittänyt hän kyllä on. Sauli kertoo etsineensä tyttöystävää enemmän ja vähemmän aktiivisesti alle 20-vuotiaasta asti. Hän on lähestynyt naisia niin kasvotusten kuin netin deittisivustoilla.
– Nettiprofiileihin en ole saanut yhtään vastausta.
Ainoan edes tapailun asteelle edenneen suhteensa Sauli koki noin 20-vuotiaana juuri yliopisto-opinnot aloittaneena fuksina.
– Saman ikäinen nainen oli minusta jollakin tapaa kiinnostunut. Kävimme kävelylenkeillä ja lähettelimme sähköposteja. En kuitenkaan osannut tai uskaltanut edetä asian suhteen, joten käyttäydyin häntä kohtaan aika etäisesti. Kun esimerkiksi menimme lenkille, minulla oli jo hirveä kiire pois.
Sauli uskoo, että naisiin tutustuminen tuntui hänestä niin vaikealta ainakin osittain siksi, ettei hän ollut tietoinen aseksuaalisuudesta ja siitä, että on itse aseksuaali. Käytännössä seksi ei siis juuri kiinnosta häntä.
– Varmaan se omalta osaltaan loi paineita ja sai jännittämään naisten seurassa. Kun lähempänä kolmeakymppiä opin aseksuaalisuudesta, sain lisää itseluottamusta ja rohkeutta lähestyä ihmisiä. Nyt ajattelen, että vaikken olisikaan niin seksuaalinen ihminen, voin ja saan silti kiinnostua naisista romanttisessa mielessä.
Yksinäisten suomalaismiesten tuska: ”En ole koskaan edes pitänyt naista kädestä – jos yritän lähestyä, nauretaan päin naamaa”
VastaaPoistaSauli* kertoi juuri Studio55.fin haastattelussa, millaista on elää 32-vuotiaana neitsyenä ilman minkäänlaista kokemusta seurustelusta. Kohtalotoverit, Studio55.fin kyselyyn nimimerkeillä ToniK ja Mika vastanneet miehet, tietävät, miltä tuntuu, kun ei ole koskaan edes pitänyt naista kädestä – tai kun yrittää lähestyä ja naiset nauravat päin naamaa.
"Kotiäitivihan lietsominen on vastenmielistä"
VastaaPoistaTimo Soini kirjoittaa olevan ihmeellistä, että lastaan kotonaan hoitavaa äitiä pidetään uhkana Suomenmaalle.
Perussuomalaisten puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini kirjoittaa blogissaan vastenmielisestä kotiäitivihan lietsomisesta.
– Demarinuoret vaativat Iltalehden mukaan kotihoidontuen lakkauttamista tasa-arvoa keppihevosena käyttäen. Espoossa SDP on ainakin tähän asti kannattanut Espoo-lisän maksamista, jolla kaupunki omalta osaltaan tukee kotihoitoa, Timo Soini toteaa.
– Siis mikä on SDP:n linja? Mikä on SDP:n linja kotiäitejä kohtaan?
Soinin mukaan perussuomalaiset ei hyväksy kotihoidontukeen puuttumista.
– Perhe saa itse päättää, miten se tämän tukiajan käyttää. Sosialismia ei pidä tuoda perheiden arkeen.
– Tämä hallitus ei tee muutoksia kotihoidontukeen, vaikka myös joissakin hallituspuolueissa tätä haikailua esiintyy, hän toteaa.
Näin aikuisviihde todellisuudessa vaikuttaa seksielämääsi
VastaaPoistaMoni väittää, että porno on addiktoivaa ja että se kannustaa seksuaaliväkivaltaan, riskialttiimpaan seksiin ja tuhoaa parisuhteet. Men's Health kokosi yhteen totuudet väitteiden takaa!
http://www.bestgore.com/road-accidents/road-rage-china-female-driver-owned-own-car/
VastaaPoista1.kommentti:
this is just the beginning, as technology improves and robots become almost as synthetic as their real life fleshy counterparts men and women relations hit an all time zero. this is somewhat 50/60 years from now though. as men move towards sexual and emotional attachment to these synthetics and the use of technology which has already replaced the female womb (this is already happening right now) there becomes a backlash from men against women as they are no longer seen as any use or value. decades of pent up hate and frustration are unleashed and feminism is seen the same way as terrorism is today. there are even groups of men that start to advocate a gender genocide, a complete annihilation of the female race. these groups start as small pockets but increase as revenge seeps into more and more male minds. violence and murder rates of women reach at an all time high on an unprecedented scale. the women who even try to report such attacks are now snubbed or ‘disappear’. this is the way the world heads around 50/60 years from now so enjoy this ‘golden age’ while you can because things get very turbulent down the line. and again i stress i am just the messenger. i am your pre-cursor if you will.
MIELIPIDE
VastaaPoistaMiksi hyvin koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikea löytää kumppania?
Naiset kertovat usein, että jos baaritiskillä miesseurassa lipsahtaa, että on lisensiaatti, tohtori, johtaja tai tutkija, ei aikaakaan, kun istuskelee yksin, kirjoittaa Martti Ryhänen.
SINKKUNAISTEN huomattavan suuri määrä ja heidän vaikeutensa löytää mieskumppani ovat haastavia kysymyksiä. Miksi hyvin koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikeaa löytää mieskumppania?
Merkittävä syy on yliopistossa. Sanotaan, että yli 60 prosenttia opiskelijoista on naisia. Jos nainen tavoittelee miestä, jolla on samantasoinen tutkinto, moni jää sinkuksi.
Mies saattaa alkukantaisen tai peräti geneettisen perintönsä takia etsiä naista, joka kävelisi muutaman askeleen miehen perässä. Monessa uskonnossa on määritelty ja määritellään edelleen, että mies on perheen pää. Menneen ajan viisaat naiset valistivat tyttäriään, että hyvin menee, kun suhteessa pyrkii olemaan vähän miestä tyhmempi.
Koulutetut, fiksut naiset kertovat usein, että jos baaritiskillä miesseurassa lipsahtaa, että on lisensiaatti, tohtori, johtaja, tutkija tai muuta sellaista, ei aikaakaan, kun istuskelee yksin.
Tässä miesten asenteessa on vielä se puoli, josta ei juuri puhuta: miehen itsetunto, tuo monen suomalaisen miehen akilleen kantapää. Mikä on miehen asema työyhteisössä tai kaveriporukassa? Onko se vahva, heikko vai siltä väliltä?
Jos miehen itsetunto on terve ja vahva, hän ei pelkää itseään fiksumpaa naista. Mutta jos miehen itseluottamus on huteralla pohjalla, hän saattaa tiedostamattaan etsiä naista, jonka rinnalla hän kokee olevansa päätä pitempi – erityisesti häntä arvioivien miesten silmissä.
Osa sinkkunaisista etsii sitä unelmiensa prinssiä, jota raadollisessa maailmassa ei ole. Jos etsii miestä kuin muotivaatetta, sellaistakaan ei ole olemassa.
Jokaisessa meissä on omat hyvät ja huonot puolemme. Paketti on otettava kokonaan, mutta toki on valittava itselle mahdollisimman sopiva. Monimuotoisesta ihmisjoukosta kumppanin löytäminen on vaativaa. Mutta tärkeää: suku ei muuten aidosti jatku. Suvun jatkumisessa kuitenkin on se vanhuuden vara, jota ei mitenkään muuten voi korvata.
Martti Ryhänen
Helsinki
Soini avautui jälleen kotiäitivihasta - Vartiainen: Päivähoito antaa vähävaraisten lapsille paremmat eväät
VastaaPoista- Olen viime aikoina useaan kertaan kiinnittänyt huomiota kotiäitivihaan. On ihmeellistä, että lastaan kotonaan hoitava äiti on uhka Suomenmaalle, perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kirjoitti blogissaan maanantaina.
- Sosialismia ei pidä tuoda perheiden arkeen, Soini jatkoi ja linjasi, ettei hallitus tee muutoksia kotihoidon tukeen.
Soinin tuoreimman kotiäitikirjoituksen taustalla oli demarinuorten vaatimus kotihoidon tuen lakkauttamisesta, mutta Soini on käsitellyt teemaa useasti aiemminkin.
23. syyskuuta Soini hämmästeli blogissaan, että kotiäitien puolustajat leimataan populisteiksi. 2. syyskuuta Soini ilmoitti, että "kotiäitiviha torjuttiin".
- Kaikista kovimpia kotiäitien arvostelijoita ovat samanikäiset naiset, joilla usein ei ole omia lapsia, Soini kirjoitti.
20. kesäkuuta Soini kirjoitti, että kotiäitiviha on alhaista ja alistavaa, ja tähdensi, etteivät perussuomalaiset hyväksy yhteiskunnan puuttumista perheiden autonomiaan.
- Kaukovarjostimen kontrollia ei tarvita, emmekä sitä hyväksy. Tämä on myös hallituksen linja.
"Päivähoito antaa paremmat eväät"
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) kommentoi Soinin blogikirjoitusta Facebookissa.
- Kukaan ei halua syyllistää perheitä heidän valinnoistaan. Kyse on rakenteista, joita yhteiskunta tukee. Pitkillä poissaoloilla työelämästä on kielteinen vaikutus naisten työuriin, palkkoihin ja eläkkeisiin, Grahn-Laasonen kirjoitti.
- Eikö lapsi siis hyödy kotonaolosta? Teinkö väärin lapsiani kohtaan, kun hoidin heidät kotona? kokoomuksen ex-europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola osallistui Facebook-keskusteluun ja kyseli, onko "kokoomus seonnut".
Juhana Vartiainen (kok) sanoo Iltalehdelle tutkimusten osoittavan, että päivähoito on nimenomaan hyödyksi vähävaraisten vanhempien lapsille.
- Varakkaiden perheiden lapset pärjäävät, olivat ne kotihoidossa tai päiväkodissa, mutta vähemmän onnekkaille lapsille päivähoito antaa hyvät eväät elämään, paremmat kuin kotihoito.
Vartiainen toivoo, että kotihoidon tuesta päästäisiin ajan mittaan kokonaan eroon. Tilalle Vartiainen tarjoaisi mallia, jossa olisi nykyistä paremmat vanhempainvapaat ja päivähoitopalvelut.
- Päivähoitohan on erinomainen julkispalvelu, sillä se tukee aikuisten työssäoloa, eikä työnnä ihmisiä kotiin, tai naisia kotiin, niin kuin kotihoidon tuki tekee.
Kummajaiseksi kotihoidon tukijärjestelmää kutsuva Vartiainen ei usko, että järjestelmän rukkaaminen etenee tällä hallituskaudella, mutta hänen mukaansa asiaan on "ihan pakko palata".
- Tämä on niin räikeä ongelma, Vartiainen sanoo.
Seksologi haluttomuudesta: Halu ei välttämättä ole kateissa, se ei vain kohdistu kumppanilta saatavaan seksiin – Miten pulman voisi ratkaista?
VastaaPoistaPariskunnan ongelma saattaa olla, ettei seksi ole toiminut missään vaiheessa, ei edes alussa. Haluton osapuoli ei vain ole sanonut sitä.
SEKSUAALINEN haluttomuus saattaa olla sitä, että pitää tarjolla olevaa seksiä huonona, sanoo psykoterapeutti ja kliininen seksologi Leena Hattunen.
Halu ei siis välttämättä ole kateissa, mutta se ei vain kohdistu siihen seksiin, jota kumppanilta saa.
”Seksin perusvireen tulisi olla nautinto, ja seksistä tulisi jäädä hyvä fiilis. Jos ei tule, ei sitä halua. Se on vähän kuin ruoan kanssa: jos saa ravintolasta huonoa ruokaa, ei sinne tee mieli mennä uudelleen. Samalla tavalla ihminen ei halua seksiä, joka ei tyydytä.”
HS:N Mielipide-osastolla on viime päivinä keskusteltu seksuaalisesta haluttomuudesta. Muun muassa nimimerkki Onnellinen mies kirjoitti, miten puolison haluttomuus oli viedä hänen mielenterveytensä. Myös sitä on käsitelty, käyttääkö haluton valtaa suhteessa.
Hattunen ei ole vastaanotollaan tavannut ihmisiä, jotka tahallaan pihtaisivat seksiä ja haluaisivat käyttää valtaa. Sen sijaan tavallisempaa on, että vähemmän haluava suostuu seksiin velvollisuudesta.
”Vähemmän haluava on jopa saattanut joskus sanoa toiselle, etten saa seksistämme paljoa ja haluaisin toisenlaista. Toive on mennyt kuuroille korville. Sitten jos hän tekee seksin suhteen kokonaan stopin, toinen on ihmeissään.”
Hattusen kokemuksen mukaan valtaa käyttää pikemminkin se osapuoli, joka haluaa enemmän seksiä. Enemmän haluava saattaa loukkaantua seksittömyydestä, eikä salaile sitä.
”Enemmän haluava voi luoda kotiin tympeän ilmapiirin. Hän kokee, että koska hän ei saa haluamaansa, hänellä on oikeus olla koskettamatta toista lainkaan. Sitten hän ei lainkaan halaa eikä pussaa. Alkaa kierre, joka ei ainakaan lisää seksin määrää.”
Eerola vanhempainvapaista: ”Tasa-arvon vastaista – isiä syrjitään”
VastaaPoistaHallintovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola (ps.) pitää tasa-arvon vastaisena nykyistä perhevapaajärjestelmää.
Suomen lain mukaan isällä ei ole oikeutta vanhempain- tai isyysrahaan, jos hän ei ole tai ole aiemmin ollut avio- tai avoliitossa lapsen äidin kanssa.
– Tämä on loukkaus miesten tasa-arvoa kohtaan, Eerola sanoo.
ASIA nousi esille, koska hallitus esittää parhaillaan muutoksia vanhempainpäivärahasäädöksiin.
Uuden avioliittolain myötä tehtävässä uudistuksessa esitetään, että rekisteröidyssä parisuhteessa eläviin puolisoihin sovellettaisiin jatkossa samoja vanhempainpäivärahasäännöksiä kuin aviopuolisoihin.
Miesparit ja yksin lastaan kasvattavat isät lapsineen ovat kuitenkin jäämässä uudistuksessa puille paljaille.
ISIEN perhevapaiden korjaaminen oli esillä lakipaketin aiemmassa valmistelutyössä.
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellut pykälät kuitenkin tiputettiin pois lausuntokierrokselle menneestä lakiversiosta.
Suomenmaan tietojen mukaan syynä oli etenkin perussuomalaisten vastustus.
EEROLA arvelee, että uudistuksen vastustamisessa on saattanut mennä lapsi pesuveden mukana.
Vaikka Eerola kannattaa perinteistä perhemallia, hän myöntää, että nykyinen tilanne asettaa lapset eriarvoiseen asemaan vanhempiensa perhemuodon perusteella.
– Kyllähän se on lapselta pois, Eerola toteaa.
Miksi kumppaniin kyllästyminen on viimeinen seksitabu?
VastaaPoistaSeksiin saman kumppanin kanssa voi pitkästyttää, vaikka se olisi hyvääkin.
Viime päivinä mediassa on käyty keskustelua parisuhteita – tai pikemminkin naisia – riivaavasta seksuaalisesta haluttomuudesta. Heteroparien yhdyntöjen määrät ovat vähentyneet, ja sen nähdään syövän suhteiden onnea.
Psykoterapeutti ja kliininen seksologi Leena Hattunen täräytti Helsingin Sanomissa, että seksuaalinen halu ei välttämässä ole kateissa, se ei vain kohdistu kumppanilta saatavaan seksiin. Hän uskoi, että seksuaalinen haluttomuus voi kummuta siitä, että tarjolla oleva seksi on huonoa. Ehkä se ei ole alun alkaenkaan toiminut suhteessa.
Seksiä voi olla haluamatta, vaikka se olisi ihan hyvääkin. Pitkässä suhteessa seksi saman kumppanin kanssa yksinkertaisesti usein vain alkaa kyllästyttää. Siitäkin huolimatta, että se olisi aina tyydyttävää, kun siihen jaksaa ryhtyä. Puurokin on hyvää, mutta ei sitäkään jaksa joka aamu syödä. Joskus voi tulla pitkäkin kausi, jolloin puuro kyllästyttää totaalisesti, vaikka kuinka tietäisi sen olevan hyväksi.
‣ Miksi kumppaniin kyllästyminen on viimeinen seksitabu?
PoistaIltalehti: Perheenäiti Merin salaisuus: Minulla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde viisi vuotta (23.10.2016)
Puolisossa ei ole mitään vikaa. Silti Meri pettää. Avioero 15 vuoden liitosta olisi hänestä liian suuri ponnistus.
Myös tytöt kutsuntoihin, kansalaispalvelus koko ikäluokalle – Asevelvollisuus on kuuma aihe
VastaaPoistaNorjassa ja Ruotsissa on valikoiva asevelvollisuus myös naisille, Suomessa ideoidaan kansalaispalvelusmallia.
Julkisuudelta suljetussa suuressa suunnittelukokouksessa rakenneltiin syyskuun lopulla mallia jokaisen suomalaisen kansalaispalveluksesta. Hankkeen vauhdittajina toimivat entisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin (r) opetuslapset.
Kourallinen nuoria turvallisuuspolitiikan tutkijoita perusti viime vuonna Elisabeth Rehn – Bank of Ideas -ajatushautomon jatkaakseen idolinsa työtä siviili- ja sotilaskriisinhallinnassa.
Viime keväänä tämä joukko alkoi kehitellä ajatusta suomalaisesta kansalaispalveluksesta, joka kohentaisi kokonaisturvallisuutta laajemmin kuin pelkkä nykyinen asepalvelus. Kansalaispalveluksen nuoret miehet ja naiset suorittaisivat joko aseellisena tai aseettomana. Kansallisen puolustuksen määrästä mallissa ei kuitenkaan tingittäisi.
Asevelvollisuus on juuri nyt Pohjolassa kuuma aihe.
Norjassa valikoiva, tasa-arvoinen asevelvollisuus tuli voimaan viime vuonna ja ensimmäiset asevelvolliset naiset aloittivat palveluksen viime kesänä. Aiemmin naiset ovat voineet suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen.
Norjassa kutsuntakirje lähtee jokaiselle 19-vuotiaalle nuorelle. Armeijaan ei enää jouduta vaan päästään, sillä koko 60 000 nuoren ikäluokasta puolustusvoimat valitsee asepalvelukseen noin 10 000 kiinnostuneinta ja soveltuvinta. Esimerkiksi Suomi kouluttaa ikäluokasta noin 20 000 nuorta.
Ruotsi lakkautti yleisen asevelvollisuuden 2010, mutta on juuri tehnyt päätöksen sen palauttamisesta valikoivana vuodesta 2018 – ja myös naisille. Ruotsi laskee tarvitsevansa vuosittain aluksi 4 000, ensi vuosikymmenellä 6 000–8 000 sotilasta. Sekä Norjassa että Ruotsissa koulutettavien määrät ovat siis paljon pienempiä kuin Suomessa.
Kansalaispalvelus on myös tasa-arvokysymys. Kutsuntojen avaamiselle kaikille naisille on jo alettu lämmetä hallituspuolueissa, naisten asevelvollisuudelle taas ei. Äsken, hieman yllättäen, vihreätkin väläytti naisten kutsuntoja. Myös ajatushautomon asiantuntijaseminaari päätyi suosittamaan niitä.
Suomessa tänä vuonna vapaaehtoisen asepalveluksen aloitti 636 naista, joka on enemmän kuin koskaan.
Naisten kutsunnoilla tavoitellaan mahdollisuutta kertoa naisille sekä vapaaehtoisesta asepalveluksesta että maanpuolustuksen perusasioista. Pirkanmaalla tätä jo kokeiltiinkin pari vuotta sitten. Kun normaalivuonna alueella on hakenut armeijaan 70 naista, kutsuntojen jälkeen luku pomppasi sataan.
Tuomas Enbuske kolumnissaan: Riikka, 19, ei hanki lapsia - joutuu siksi vankilaan
VastaaPoista19-vuotias Riikka on matkalla vankilaan. On tapahtunut rikos, josta maksimirangaistus on puoli vuotta ehdotonta vankeutta. Rangaistus on ankarampi kuin raiskauksesta, pahoinpitelystä tai "juurikin näin" -fraasin julkisesta käytöstä lankeava.
Rikos on itsestään selvä, mutta onko Riikka edes kunnon nainen? Hän on nimittäin kieltäytynyt synnyttämästä. 18-vuotiaille naisille järjestettävissä pakollisissa synnytyskutsunnoissa hänen lantioluunsa on mitattu koulun jumppasalissa alasti kaikkien nähden. Älykkyystesteissä Riikalta on kysytty, onko hänestä ikinä tuntunut siltä, että hän haluaisi pelata salibandyä - tai onko muita lesbahtavia taipumuksia. Jos Riikka ei olisi saapunut paikalle, poliisi olisi hakenut hänet kotoa.
Toki Riikalla olisi ollut mahdollisuus korvata sikiäminen vuoden orjatyöllä, mutta nyt kutsuu vankila, koska Riikka on totaalikieltäytyjä. Onhan se jo Ylen suuressa lisääntymisillassa todistettu, että on tärkeää saada valtiolle veronmaksajia ja työntekijöitä tulevan talouskasvun turvaamiseksi, eikä parempaakaan järjestelmää ole.
Jos Riikka olisi uskonut, että maailma tuhoutuu erittäin pian Harmageddonin sodassa ja että hänet temmattaisiin silloin 144 000 muun kanssa taivaaseen Jahven luo kuolleita sukulaisiaan tapaamaan, hänen ei olisi tarvinnut putkaista lasta maailmaan. Mutta koska Riikka teki päätöksen korkean älykkyysosamääränsä vuoksi, hän joutuu vankilaan.
Onneksi tämä on vain pahaa unta. Paitsi miehille. Yleisin argumentti asevelvollisuuden puolesta on juuri se, että naiset joutuvat synnyttämään. Mutta jos naiset todella joutuisivat synnyttämään, miksi huoltosuhteen ongelmia ei ratkaista samalla tavalla vankilan uhalla?
Tällä viikolla MTV:n uutiset kertoi tismalleen samanlaisesta tapauksesta. 19-vuotias usean laudaturin ylioppilas Risto Miinalainen aloitti juuri vankilarangaistuksen, koska hän ei suostunut lähtemään armeijaan. Heti aluksi hän joutui vankilassa nöyryyttävään huumetestiin, vaikkei yksilön huumeidenkäytön pitäisi kuulua valtiolle kuin korkeintaan hävittäjälentäjän tai kansanedustajan hommaan haettaessa.
Totta kai moni mies tykkää armeijasta - mutta samalla tavalla kuin suomalaisesta jalkapallosta. Ei sitä ihminen halua tunnustaa, että on tuhlannut aikaa elämästään tyhjänpäiväisyyteen. Siitä kannattaa nostalgisoida elämys, tehdä toistuvasta vitutuksesta hyve.
Risto Miinalainen on pasifisti. Minä en. Pasifismi on avoin valtakirja esimerkiksi Putinille, islamisteille tai muille sekopäille vallata maa. Sodan vastakohta ei ole rauha. Sodan vastakohta on hullut, joilla on aseet. Suomen pitäisi heti liittyä Natoon. Ilman sitä pärjäämme itänaapurille suunnilleen saman ajan kuin six pack päärynäsiideriä pärjää Vesa Keskisen jääkaapissa.
Mutta synnytyksen ja armeijan vertaaminen loukkaa älyä kuin Venäjä Suomen ilmatilaa tai islantilainen jalkapallo suomalaista. Ensiksikin armeija suoritetaan yhteiskunnalle. Lapsi synnytetään itselle. En minä ole hankkinut lapsia, jotta niistä tulisi huoltosuhteen kaventajia tai kapitalistien metsiä siivoavia orjia. Ihmisellä ei sivistysvaltiossa ole välinearvoa vaan itseisarvo. Elämän tarkoitus on yksityisasia.
Tasa-arvovaltuutettua Suomen lain selkein tasa-arvorikkomus ei tietenkään kiinnosta. Tasa-arvovaltuutettu on orwellilainen irvikuva itsestään. Sille tasa-arvorikkomuksia ovat vain naisten kohtaamat tasa-arvorikkomukset. Armeijaorjuutus ei kuulu hänelle, koska ”tasa-arvolain mukaan miesten asevelvollisuus ei ole tasa-arvolain vastaista syrjintää."
Mutta kuka äänestää laista päättävän eduskunnan? Äänestäjät, joista yli puolet ovat naisia. Siis ihmiset, joita orjatyö ei itseään koske. Tämä on enemmistön diktatuuria. Kyse on samasta, jos oikeakätiset päättäisivät määrätä kaikki vasenkätiset orjiksi tai kepu istuisi hallituksessa ja kertoisi miten kaupungeissa tulisi elää. Kammottava ajatus. Siis tuo jälkimmäinen.
TUOMAS ENBUSKE
Isyys pelottaa, mutta ei ole rakettitiedettä
VastaaPoistaVanhemmuus ei ole rakettitiedettä eikä leikkiminen ole taitolaji.
ISÄKSI ryhtyminen on pelottavaa. Itse emmin vielä kolmekymppisenä, mikä olisi se oikea hetki. Mietin, olisiko minusta isäksi ja riittäisivätkö rahat. Yksi huolenaiheista oli sekin, että tyttölapsen kanssa en osaisi edes leikkiä. Entä mistä kaikesta joutuisin luopumaan? Mitä pidempään näitä pohdin, sitä epävarmemmaksi tulin. Lopulta vaimo sanoi, että kohta voin arpoa oikeaa ajoitusta yksikseni.
Ensisynnyttäjien keski-iän kohoamisesta on puhuttu vuosikaudet. Ensimmäistä kertaa isiksi tulevien ikääntyminen on sen sijaan jäänyt vähemmälle puheelle. Sitä on myös tutkittu vähän.
TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS julkaisi viime vuodenvaihteessa yhdessä ruotsalaisen tutkimuslaitoksen NHV:n kanssa aiheesta tutkimuksen. Sen materiaalina oli 344 529 Suomessa asuvaa miestä, jotka saivat ensimmäisen lapsensa vuosina 1987–2009. Tuona ajanjaksona isien keski-ikä nousi 28,7 vuodesta 30,4 vuoteen.
Voimakkainta ensikertalaisten isien keski-iän nousu oli pääkaupunkiseudulla, missä tarkastelujakson päätteeksi isäksi tultiin keskimäärin 31,4 vuoden iässä. Vähiten ensi kertaa isäksi tulevien keski-ikä nousi Pohjois- ja Itä-Suomessa, missä miehet astuivat perhe-elämään yli kaksi vuotta kaupunkilaisserkkujaan nuorempina.
Toinen perheen perustamista lykkäävä tekijä oli koulutus. Mitä korkeampi koulutus, sitä varmemmin isäksi ryhdyttiin vasta yli kolmekymppisenä.
PSYKOLOGI Mirka Paavilainen pohti asiaa mielipidesivulla (HS 1.10.): ”Nykykeskustelussa perheen perustaminen hahmottuu melko uhkaavana ilmiönä. Paljon puhutaan siitä, miten lapsi muuttaa koko elämän, omaa aikaa ei jää ja lapsi vaatii ehdotonta ja täyttä läsnäoloa ja kahden vanhemman omistautumista kasvatustehtävälle.”
Minusta tuli isä 31-vuotiaana. Ja muuttihan se paljon. Persoonapronomineista löytyi monikkomuoto ”me”, ja Helsingin yö vaihtui Kehä kolmosella ajelemiseen, kun lapsi ei joskus suostunut nukahtamaan kuin auton tasaisessa liikkeessä.
Epävarmuutta ruokkineet ”isot” kysymykset sen sijaan unohtuivat arjessa: vanhemmuus ei ole rakettitiedettä, eikä leikkiminen ole taitolaji. Rahan ja uran nimissä sitä oikeaa hetkeä voi siirtää hamaan tulevaisuuteen: ensimmäistä ei ole koskaan tarpeeksi ja jälkimmäisestä voi aina haaveilla. Nyt viisikymppisenä minulla on omaa aikaa ja vapautta. Odotan, jos vaikka poika ehtisi poiketa tyttöystävänsä kanssa iltateelle.
Saksa haluaa pienentää miesten ja naisten välisiä tuloeroja – määrää palkkatiedot julkisiksi
VastaaPoistaUuden säännön mukaan yli 200 henkeä työllistävien yritysten työntekijöillä tulee olla mahdollisuus vertailla miesten ja naisten nimettömiä palkkatietoja.
SAKSA pyrkii kuromaan umpeen miesten ja naisten välistä palkkaeroa työntekijöille julkisilla palkkatiedoilla, kertoo saksalaislehti Spiegel.
Maan hallitus on päässyt sopuun säännöstä, jonka mukaan yli 200 henkeä työllistävien yritysten työntekijöillä tulee olla mahdollisuus vertailla miesten ja naisten nimettömiä palkkatietoja.
Yli 500 henkilöä työllistävien yritysten tulee lisäksi julkaista raportteja sukupuolten välisestä palkkatasa-arvosta viiden vuoden välein.
Uusi sääntö koskee noin 14 miljoonaa saksalaista työntekijää sekä yksityisellä että julkisella puolella. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, milloin suunnitelluista säännöistä tulee voimaan laki.
NAISET tienaavat Saksassa Spiegelin mukaan keskimäärin 21 prosenttia vähemmän kuin miehet. Se johtuu osittain siitä, että moni nainen työskentelee osa-aikaisesti tai matalamman palkkatason tehtävissä kuin miehet.
Naiset tienaavat Saksassa keskimäärin seitsemän prosenttia vähemmän kuin samanarvoisessa asemassa olevat miehet.
Seksikolumni: Näin nainen suhtautuu pieneen penikseen
VastaaPoistaMiehen peniksen koolla on väliä, mutta koko ei kuitenkaan merkitse kaikkea, sillä hyvää seksiä voi harrastaa myös sellaisen miehen kanssa, jonka varustuksen koko ei ole munakoison luokkaa.
Tulin vastikään hyvin surulliseksi luettuani MTV Lifestylen artikkelin salanimellä "Jf" kirjoittavasta 35-vuotiaasta miehestä, joka paljasti, kuinka yksi seksikokemus 12 vuotta sitten oli hänelle niin nöyryyttävä, ettei hän ole voinut haaveillakaan parisuhteesta sen jälkeen. Syy näihin tunteisiin oli se, että miehellä on niin kutsuttu mikropenis.
Kun Jf oli ensimmäistä kertaa päätynyt naisen kanssa sänkyyn, tämä oli nauranut ja kysellyt toistuvasti: "Onko se sisällä?". Olin järkyttynyt.
Pieni penis ei saisi pilata kenenkään seksielämää. Pieni penis ei saisi olla sen esteenä, etteikö mies saisi nauttia seksuaalisuuden iloista sen kaikissa väreissä.
Tunsin myös huonoa omaatuntoa. Itse olen avoimesti hehkuttanut suuren peniksen tuomia iloja. Aloin miettiä, että kenellä meillä on muka oikeus romuttaa toisen itsetunto sellaisen asian vuoksi, johon kukaan ei itse voi vaikuttaa?
Ratkaisukeskeisenä ihmisenä otin asiakseni miettiä ratkaisun seuraavaan ongelmaan: Jos tapaisin elämäni miehen, jonka kohdalla kaikki muu olisi täydellistä, mutta penis olisi niin pieni, ettei seksistä saisi kaikkea mahdollista irti, mitä tekisin? Vastaus kirkastui mielessäni hyvin nopeasti: Ottaisin asiakseni tutustua seksikauppojen tarjontaan.
Seksissä tarkoitus on mielestäni se, että kumpikin kumppaneista saa siitä mielihyvää ja tyydytystä. Asiaa mutusteltuani tulin siihen lopputulokseen, että uskon näiden tavoitteiden täyttämisen olevan mahdollista myös siten, että kummankin tarpeet tyydytetään saman seksisession aikana erikseen.
En enää koskaan aio arvostella miestä peniksen koon perusteella – ellei hän ole ihan täysi mulkku.
Naisen lyönnin jälkeen iski häpeä - Miehille uutta tukea
VastaaPoistaHäpeä tilanteesta oli ihan mieletön, Kuopion seudulla asuva nelikymppinen Antti sanoo.
– Minua oli lyöty, purtu ja potkittu vuosien ajan. Kun hain eron, olin aivan hajalla, mutta tiesin, että voin hakea apua.
Antti sai Rikosuhripäivystyksestä työntekijän, jota hän tapasi ja jonka kanssa kävi asiaa läpi. Sitten hänet ohjattiin Kuopion ensimmäiseen parisuhdeväkivaltaa kokeneiden miesten vertaistukiryhmään.
– Osa asioista oli ollut niin raakoja, että muisti oli työntänyt ne taka-alalle. Vasta miesryhmässä sain lukkoja auki.
– Olen paljon miettinyt, miten siihen ajauduttiin. Ensin oli henkistä väkivaltaa. Vaimo haukkui etenkin ulkonäköä. Sitten väkivalta eteni taloudelliseksi: vaimo tuhlasi rahat, mutta ei huolehtinut mistään laskuista. Tein kaikki kotityöt, mutta kun väsyin siihen, aloin kapinoida. Silloin teot raaistuivat.
– Vaimolla alkoholin käyttö oli välillä jokailtaista. Se vaikutti asiaan. Jos en juonut hänen kanssaan, siitä alkoi haukkuminen. Juomista seurasi myös lyöminen ja pureminen. Pureminen koski aivan sairaasti.
– Yhdellä kertaa kaaduin lyönnin takia ja hän polkaisi päätäni kaakeliin. Aamulla hän ei humalasta selvittyään muistanut asiaa, vaan ihmetteli mustelmiani.
– Miehenä tuntui vaikealta vastata, mitä oli tapahtunut, kun puolet kasvoistani oli aivan mustana. Oli hirmu häpeä valehdella vanhemmille ja appivanhemmille, että taas kaaduin koiran kanssa pihalla.
Mies edustaa yhä useimmiten kauppiasperhettä
VastaaPoistaPuoliso voi olla aktiivisesti mukana kaupan käytännön pyörittämisessä, mutta usein naiset kantavat suuremman vastuun lapsista ja kotitaloudesta.
K-kauppiasliitossa huomattiin muutama vuosi sitten, että yhä edelleen suurin osa perheyrityksinä toimivista K-kaupoista valitsee viralliseksi edustajakseen miehen. K-kaupoista kolme neljäsosaa on perheyrityksiä. Silti vastuullisista kauppiaista vain 21 prosenttia on naisia.
"Sama ilmiö on nähtävillä niin kauppiasperheissä kuin maatiloilla. Vaikka puolisot työskentelevät yrityksen eteen rinta rinnan, usein yritystä edustaa mies. Mistä tämä kertoo?" pohtii K-kauppiasliiton toimitusjohtaja Jaana Hertsberg.
"Jos ei ole mukana kauppiasyrittäjien toiminnassa, ei voi tulla tunnetuksi eikä sitä kautta valituksi luottamustehtäviin. Näin jää monen osaavan ihmisen ääni kuulumatta."
K-kauppiasliitossa haluttiin asiaa tutkia ja selvittää, miten puolisoita voitaisiin kannustaa aktiivisemmin mukaan. Kysely suunnattiin suoraan naiskauppiaille ja puolisokauppiaille.
"Kyse on perheen sisäisestä dynamiikasta."
Syiksi naiset kertoivat perhetilanteet ja työkiireen. Miehellä on usein enemmän aikaa edustaa. Naiset kantavat suuremman roolin lapsista ja kotitaloudesta.
"He ovat usein vahvasti mukana kaupan operatiivisessa johtamisessa ja kokevat myös töistä irtautumisen hankalaksi."
Tämä ei tarkoita etteivätkö puolisot olisi aktiivisesti mukana yrityksen toiminnassa.
"He ovat silti kiinnostuneet yrittäjyysasioista ja toivovat kannustusta niin läheisiltään kuin K-kauppiasverkostolta. Heitä kiinnostaa myös kuulla, miten muut vastaavassa tilanteessa olevat pärjäävät."
Palkkatasa-arvon toteutuminen kannustaisi isiä perhevapaille
VastaaPoistaPerhepolitiikka on keskustanaisille arvokysymys ja itsestäänselvyys.
– Sillä on monin tavoin yhteys myös talous- ja työllisyyskehitykseen. Onnistunut perhepolitiikka on kestävää talouspolitiikkaa, sanoi Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen järjestön 75-vuotisseminaarissa Helsingissä.
TOISAALTA TAAS puolueen perustamisesta saakka tavoitteena olleen palkkatasa-arvon toteutuminen kannustaisi isiä perhevapaiden pitoon, huomautti tasa-arvotyön voimanainen, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.
– Suurin syy isien vähäiseen osallistumiseen on ollut ja on perheen talous, hän korosti.
Anttila oli vahvasti mukana, kun kotihoidontuesta kamppailtiin ja kun se vihdoin toteutui 1984.
Nyt keskustellaan taas siitä, onko kotihoidontuki ansa pienituloisille naisille, jäävätkö he sen takia lopullisesti työelämän ulkopuolelle.
– Keskusta lähtee siitä, että poliittisen järjestelmän pitää luoda edellytyksiä perheille päättää siitä, mikä lastenhoitomuoto heille kulloinkin on paras, muistutti Anttila.
KESKUSTALAISET naiset ovat nousseet puolueessa kaikkiin mahdollisiin tehtäviin. Matti Vanhasen kakkoshallitus oli maailman naisvaltaisin.
Keskusta on ainoa puolue Suomessa, jolla on ollut naisia pääministereinä. Se on historiallista.
– Anneli Jäätteenmäestä ja Mari Kiviniemestä on syytä olla ylpeitä, sanoi Elsi Katainen.
– Mutta ei pidä unohtaa, että keskustan nykyisessä eduskuntaryhmässä on häpeällisen vähän naisia. Siihen on saatava korjaus seuraavissa vaaleissa.
– Naistyötä parhaimmillaan on, kun kannustamme toisiamme varjosta vaikuttajiksi, korosti Katainen.
HÄNEN MIELESTÄÄN ministeri Anne Berner kiteytti keskustanaisten juhlakirjassa oivallisesti: "Silloin kun yhteiskunnallisessa ilmapiirissä vallitsee luottamuksen puute ja vastakkainasettelu, syntyy toistemme tukemisesta arvo itsessään. On tärkeää säilyttää naisten usko kykyynsä vaikuttaa ja halu osallistua vastuunkantoon vaikeampinakin aikoina."
KATAINEN KANNUSTI keskustanaisia laajentamaan toimintaansa.
– Voisiko puhtaan ruuan asia olla keskustanaisten asia? Se on meidän luontainen vahvuutemme ja ruuan turvallisuus puhuttaa kansalaisia Suomessa ja muualla.
– Voisiko talouden kestävyys tai ympäristöongelmien ratkaisut olla vahvemmin keskustanaisten asialistalla? Ja kuka määrittelee, mitä on tulevaisuuden sivistys?
Mies väittää lopettaneensa masturboinnin 700 päiväksi – näin kävi
VastaaPoistaMies lopetti masturboimisen 700 päiväksi ja kertoo nyt hyödyistä, joista pääsi nauttimaan itsehillintänsä ansiosta.
Nimimerkki Brohit kertoo Reddit-sivustolla lopettaneensa masturboimisen melkein kahdeksi vuodeksi ja kirjoitti kokemuksestaan sivuston NoFap-ryhmään muiden selibaatissa elelevien iloksi.
Hän kertoo yrittäneensä masturbaatiolakkoa monesti, mutta repsahtaneensa neljän kuukauden ajan. Repsahdusten jälkeen mies päätti lopettaa kylmiltään.
Kirjoituksessaan mies huomauttaa, että jokaisen ihmisen sisällä on tyhjiö, jota jokainen yrittää täyttää valitsemallaan tavalla; olipa kyseessä sitten uskonto, henkisyys, naiset, porno, seksi, älypuhelin tai televisio.
Tämän miehen tapauksessa kyse oli aikuisviihteestä ja masturboimisesta. Hän väittää saaneensa "supervoimia" vältellessään näitä kahta asiaa, vaikka pohtiikin nyt, ovatko ne sittenkin vain normaaleja ihmisen taipumuksia. Hän kertoo, että kokemus kuitenkin lisäsi hänen itsevarmuuttaan, paransi keskittymiskykyä suorastaan lasertarkaksi ja kasvatti naisilta saadun huomion määrää. Näiden hyötyjen lisäksi mies myös löysi helpommin seksiä. Myös energian määrä kasvoi miehen mukaan huomattavasti.
Brohat kertoo myös tunteneensa olonsa rauhalliseksi useammin.
"Haluan ajatella, että olen nyt vahvempi"
Hän kuitenkin myöntää olevansa tekopyhä, ja kertoo, että hänellä on muita addiktioita ja pakkomielteitä.
– Tarkistan puhelimeni muutaman minuutin välein nähdäkseni, onko se söötti tyttö, jolle tekstasin, vastannut tekstiviesteihini. Käyn Tinderissä usein nähdäkseni, löydänkö sieltä sielunkumppanini (tai kenties vain seksiä pian). Harrastan merkityksetöntä seksiä aina uuden tytön kanssa. Kuinka tämä eroaa masturboinnista?
Hän haluaa kuitenkin kannustaa muita aikuisviihteeseen koukuttuneita. Mies huomauttaa, että kun hillitsee seksihalujaan, voi huomata, että elämässä on muutakin kuin seksi ja kuumat naiset.
– Jos pystymme opettelemaan oikeaoppista itsehillintää, voimme oppia mitä tahansa. Kohtaan edelleen samoja mielitekoja kuin 700 päivää sitten, mutta haluan ajatella, että olen nyt vahvempi, mies kirjoittaa.
HS: Yhä useampi nainen haluaa äidiksi yksin
VastaaPoistaHelsingin Sanomien mukaan yhä useampi suomalaisnainen hankkii lapsen yksin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan hedelmöityshoidoilla lapsen hankkii vuosittain noin 150-160 äitiä, jotka eivät ole parisuhteessa. Heidän määränsä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Sitä ei tilastoida, kuin moni sinkkunainen yrittää tulla raskaaksi hedelmöityshoidoilla onnistumatta siinä.
Hedelmöityshoitoihin yksin tulevat naiset ovat yleensä 35-40-vuotiaita, keskimääräistä koulutetumpia ja heillä on varaa maksaa useampi tuhat euroa hedelmöityshoidoista, yksityisen lapsettomuusklinikka Fertinovan johtava lääkäri Liisa Häkkinen kertoo Helsingin Sanomille.
- On selvä ilmiö, ettei lasta haluta hankkia enää vain baari- tai muumimukimenetelmällä, tuttavien järjestelyillä tai käymällä lomareissulla etelässä sopivaan aikaan. Kasvu johtuu siitä, että osa naisista haluaa entistä määrätietoisemmin hankkia lapsen yksin turvallisesti, THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler arvioi Helsingin Sanomissa.
Kaikkiaan lapsen synnytti viime vuonna 4 661 naista, jotka eivät olleet lapsen syntyessä parisuhteessa. Helsingin Sanomien mukaan se on noin kahdeksan prosenttia kaikista synnyttäneistä äideistä.
Hedelmöityshoidossa olleita lapsen saaneita äitejä oli viime vuonna yhteensä 2 128, heistä 147 sai lapsen yksin.
SETÄMIEHET-AIKUISSARJAKUVA: "PETTYMYS MAKUUHUONEESSA - SYY MIKSI SALAPERÄINEN 'SUSANNA' DUMPPASI CHEEK'IN!"
VastaaPoistaNuorten ja naisten osuus asunnottomista kasvaa – miehiä silti yhä puolet
VastaaPoistaYmpäristöministeriö esittelee tänään uusia keinoja torjua ja ehkäistä asunnottomuutta.
Tyyppikuva asunnottomasta on keski-ikäinen mies, monesti "Reiska" tai "Väiski". Mutta heidän osuutensa on pienenemässä ja muiden ryhmien kasvamassa.
– Varmaan kolmannes alkaa olla jo alle 25-vuotiaita, ja naisia on myöskin. Tulossa on siis uusi porukka, joka jää asunnottomaksi. Keski-ikäiset miehet on vähenevä ryhmä tällä hetkellä, vaikka heitä on edelleen noin puolet asunnottomista, sanoo toiminnanjohtaja Sanna Tiivola asunnottomien asiaa ajavasta Vailla vakinaista asuntoa ry:stä.
Tiivolan mukaan asunnottomaksi joudutaan tavallisesti jonkin elämää kohdanneen kriisin jälkeen. Jäädään työttömäksi, ja tulot loppuvat, puoliso kuolee tai tulee muuta, esimerkiksi avioero.
– Useimmiten mies pakkaa kassinsa ja lähtee ja jää sitten asunnottomaksi, Tiivola kuvaa.
Tiivola korjaa alkoholin osuutta asunnottomuuteen.
– Usein ajatellaan, että ihminen on alkoholisti ja sen takia asunnoton. Mutta usein se menee toisinpäin. Olet ensin asunnoton ja sen jälkeen sinusta voi tulla alkoholisti.
Yksityisiltä markkinoilta saa vuokra-asunnon: rahalla. Työttömäksi jääneeltä tulot romahtavat, luottotiedot voivat mennä, ja velkaa kertyy. Yksityiset vuokraisännät eivät katso tyhjätaskua hyvällä.
– Usein ihmiset eivät halua ottaa mitään riskiä siitä, että asunto tuhoutuu tai jää vuokravelkaa. ihmiset haluavat varman vuokran ja myös varmuuden siitä, että asukas ei tuhoa asuntoa.
Asunnottomuus puolittunut
Asunnottomuutta on kitketty Suomesta vuosikymmeniä erilaisilla asunnottomuusohjelmilla. Ne ovatkin tehonneet. Asunnottomien määrä on yli puolittunut 1980-luvusta, ja nyt heitä on noin 8 000.
– Valtion, kuntien ja järjestöjen toteuttamat ohjelmat ovat toimineet. Esimerkiksi Paavo 1- ja Paavo 2 -asunnottomuusohjelmissa vuosina 2007–2015 valtio antoi rahaa sekä henkilöstön palkkaukseeen että investointeihin. Iso määrä ihmisiä pystyttiinkin asuttamaan inhimillisesti oikeisiin asuntoihin.
Samalla suuren osan asuinolot ovat kohentuneet takavuosista.
– Ennen asuttiin tilapäivissä asumuksissa. Kaikki oli tilapäistä, ja asuttiin asuntoloissa, yhteismajoituksessa. Edelleen asutaan kavereidenkin nurkissa, mutta tänä päivänä trendi on niin, että kaikille annetaan oma pysyvä asunto ja siihen liittyvät tukipalvelut tietysti, Tiivola kuvaa.
Ympäristöministeriö esittelee tänään uusia keinoja torjua ja ehkäistä asunnottomuutta.
Suomi sai uuden puolueen: Eroaa valtapuolueista monin tavoin – Tässä tulevat feministit
VastaaPoistaFeministinen puolue tähtää ensi kevään kunnallisvaaleihin, sen jälkeen eduskuntaan. Vastikään perustettu puolue kuvailee taistelevansa tasa-arvon, rasisminvastaisuuden ja syrjimättömyyden puolesta, sillä vakiintuneet puolueet näyttävät unohtaneen nämä asiat.
Feministinen puolue kerää parhaillaan kannattajia, jotta siitä voi tulla virallinen puolue. Esimerkkiä otetaan paljon Ruotsista, jossa Feministinen aloite -nimellä kulkeva puolue on onnistunut saamaan runsaasti äänestäjiä. Ruotsin feministipuolue perustettiin vuonna 2005.
– Ydinasiamme ovat isossa mittakaavassa samat: sukupuolten välinen tasa-arvo, syrjimättömyys ja inhimillinen turvallisuus, sanoo Laura Franck. Hän vastaa puolueen talousasioista ja viestinnästä.
Franckin sanoma on selvä.
– Haluamme tehdä politiikkaa uudella tavalla.
Kolme tasa-arvoista puheenjohtajaa
Feministinen puolue eroaa valtapuolueista ainakin ikärakenteeltaan. Sen hallituksessa keski-ikä on alhainen, ja monet puolueessa ovat vasta täyttäneet 18. vuotta.
Lisäksi noin kolmasosa puolueen jäsenistä on maahanmuuttajataustaisia. Miesten ja naisten lisäksi puolueessa on myös ihmisiä, jotka eivät määrittele sukupuoltaan. Puoluetta lisäksi johtaa tasa-arvoisesti yhden sijasta kolme puheenjohtaja.
Puolue haluaa asettaa ehdokkaita jo vuoden 2017 kunnallisvaaleihin, ja pitkän aikavälin tähtäimessä ovat eduskunta- ja eurovaalit vuonna 2019. Franck toivoo, että eduskunta- ja eurovaaleihin mennessä puolue on vakiinnuttanut asemansa ja sen viesti on mennyt perille.
Feministisen puolueen voi Franckin mukaan ajatella myös siten, että se pakottaa suuret puolueet tarkastelemaan itseään. Franckin mukaan puolue nyt todella näyttää, mitä feministinen politiikka sisältää.
Puolue perustettiin kuluvan vuoden kesäkuussa, ja sen ydinporukkaan kuuluu nyt noin 25 ihmistä.
Feminismistä paljon väärinkäsityksiä
Franckin mukaan Suomessa on paljon myös väärinkäsityksiä siitä, mitä feminismi Suomessa on.
– Suomessahan on kaikki hyvin, miksi tarvitsette feminismiä? Vihaatte miehiä, eikö niin? hän antaa esimerkeiksi.
Franckin mukaan keskustelu pitää aloittaa perusteista. Sekä Suomessa että Ruotsissa feministipuolueet eivät työskentele vain miesten ja naisten tasa-arvon puolesta, vaan kaikkien heikoimmassa asemassa olevien puolesta.
Franck toivoo että kaikki, jotka seisovat tasa-arvon ja rasisminvastaisuuden takana, allekirjoittavat feministipuolueen kannattajakortin. Sen on allekirjoittanut nyt noin 3 500 ihmistä, ja päästäkseen puoluerekisteriin Feministinen puolue tarvitsee 5 000 kannattajaa. Kannattajakortin allekirjoittaminen ei tarkoita puolueen jäseneksi liittymistä, vaan sillä voi vain tukea puolueen arvoja.
Poliisi: Naisten huijaaminen tiedettyä laajempi ilmiö
VastaaPoistaKomisario Lauri Hakkala Länsi-Uudenmaan poliisista uskoo, että naisten huijaaminen netin kautta on tiedettyä laajempi ilmiö.
Luulen, etteivät läheskään kaikki huijauksen uhrit tee ilmoitusta poliisille, Hakkala sanoo.
Länsi-Uudenmaan poliisilla on parhaillaan tutkinnassa juttu, jossa amerikkalaisena kapteenina esiintynyt mies huijasi suomalaisnaiselta tuhansia euroja. Mies tarvitsi rahaa, koska kertoi loukkaantuneensa tienvarsipommin räjähdyksessä.
- Tutkinnan aikana on ilmennyt, että lähes identtisellä peitetarinalla on huijattu kahta muuta toisaalla asuvaa suomalaisnaista. Näyttää todennäköiseltä, että taustalla on sama porukka, Hakkala sanoo.
Poliisin mukaan huijarit esiintyvät yleensä luottamusta herättävissä ammateissa, kuten lääkäreinä, sotilaina tai jonkun alan asiantuntijoina.
- He ovat huikean taitavia rakentamaan tarinan, johon uhri uskoo. He saavat tästä tavallaan henkisen yliotteen. Uhri uskoo voivansa omalla toiminnallaan auttaa ulkomailla pulassa olevaa.
Kun luottamus on saavutettu, alkavat rahanpyynnöt.
Poliisin mukaan tarinaan kuuluu, että huijarilla itsellään on jossain suuri varallisuus, mutta tämä ei pääse siihen käsiksi ollessaan ulkomailla.
- Ensin pyydetään pieniä summia, mutta ne kasvavat ja jatkuvat niin pitkään, kun uhrilta on rahaa lypsettävissä. Toisilla hälytyskellot soivat ajoissa, mutta valitettavasti osa haksahtaa.
Poliisin mukaan tällaisten huijausjuttujen tutkinta on vaikeaa.
- Mitä kauempana kohdemaa on, sitä huonommin virka-apupyynnöt tällaisissa jutuissa toimivat. Missään nimessä tuntemattomille nettituttaville ei pidä rahaa lähettää, Hakkala sanoo.
Huijarille rahansa menettänyt nainen oli varannut jo hääkirkonkin
VastaaPoistaSuomalaisnaiselta nyhdettiin noin 75 000 euroa ennen kuin hän uskoi tulleensa huijatuksi.
Virpi tutustui netissä englantilaisena lääkärinä esiintyneeseen mieheen, joka kertoi työskentelevänsä Venäjän joukoissa Syyriassa.
Tapahtumat etenivät nopeasti niin, että he päättivät mennä naimisiin. Virpi varasi kirkon vihkimistä varten ja osti hääpuvun, mutta häät jäivät pitämättä.
Virpi menetti noin 75 000 euroa ennen kuin uskoi joutuneensa huijauksen uhriksi.
29v. opettajatar harrasti seksiä kahden poikaoppilaansa kanssa luokkahuoneessa, syyte ja media julkaisi kuvan
VastaaPoista29-vuotiasta opettajatarta syytetään seksisuhteesta kahden oppilaansa kanssa, kertoo Chicago Tribune.
Chigagossa työskennelleelle opettajalle määrättiin 100 000 dollarin takuusumma.
Nainen työskenteli Urban Prep Academy -koulussa ja häntä syytetään kahden eri poikaoppilaansa kanssa seksin harrastamisesta luokkahuoneessa. Tapaukset sattuivat koulupäivien aikana.
Nainen ystävystyi kahden poikaoppilaansa kanssa Snapchatin välityksellä lukuvuosien 2015-2016 aikana.
Ystävyys muuttui seksuaalissävytteiseksi, kun opettajatar alkoi lähetellä itsestään kuvia alusasuissa.
Oikeusistuimen opettaja kertoi viesteissään haluavansa seksiä oppilaansa kanssa.
Syyskuussa opettaja saikin tahtonsa läpi ja harrasti seksiä oppilaansa kanssa luokkahuoneessa.
Viestittely jatkui ja samana päivänä opettaja harrasti seksiä toisenkin kerran.
Opettaja viestitteli myös toisen oppilaansa kanssa. Kun hän oli harrastanut seksiä ensimmäisen pojan kanssa, niin opettajan himot eivät laantuneet, vaan hän oli sukupuoliyhteydessä myös toisen oppilaansa kanssa samana päivänä luokkahuoneessa.
Toinen poika kertoi tapahtuneesta samana päivänä ja pian alkoi poliisitutkinta asiasta.
Lauantaina käydyssä oikeusistunnossa oli mukana myös opettajan aviomies.
Oikeusistunnot jatkuvat lähiaikoina.
Lähde ja kuva: Chicago Tribune
Holmströmin Nobel-palkinnon antoi all male panel – palkinnon on saanut historiassa vain yksi nainen
VastaaPoistaKolme keski-ikäistä pukumiestä istui maanantaina pöydän taakse kertomaan maailmalle uutisia, jotka riemastuttivat varsinkin Suomessa.
Heidän takanaan valkokankaalle oli heijastettu kuva kahdesta harmaantuneesta herrasmiehestä. He olivat Bengt Holmström ja Oliver Hart, tuoreet taloustieteen Nobelin voittajat.
Historian viides suomalainen Nobel-palkinnon palkitsi komitea, johon kuuluu kuusi ruotsalaisprofessoria Per Strömberg, Mats Persson, Tomas Sjöström, Jakob Svensson, Peter Gärdenfors ja Torsten Persson. He kaikki ovat miehiä.
Kuvaan kuusikon kokouksesta voisi liittää peukkua näyttävän David Hasselhofin. – Congrats, you have an all male panel!
Miesten täysin miehittämiä paneeleita ja kokouksia listataan maailmanlaajuista huomiota saaneessa blogissa, jota ylläpitää Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan tutkija Saara Särmä.
Taloustieteen Nobel on ainakin historian perusteella miehinen palkinto. Se on jaettu vuodesta 1969 asti ja sen on saanut yli 60 henkilöä. Palkittujen joukossa on yksi nainen, amerikkalainen Elinor Ostrom, joka sai tunnustuksen vuonna 2009 yhdessä Oliver Williamsonin kanssa.
Yleensä palkinnon saa harmaantunut, yli 60-vuotias mies. 2000-luvulla on tästä Ostromin lisäksi vain muutama poikkeus. Tällöin palkinnon on saanut hieman alle 60-vuotias mies.
PSYKOLOGI VÄITTÄÄ: SINKKUELÄMÄ VOI OLLA TYYDYTTÄVÄMPÄÄ KUIN NAIMISISSA OLEMINEN
VastaaPoistaSinkut voivat psykologin mukaan elää rikkaampaa ja merkityksellisempää elämää kuin avioliitossa olevat.
Vaikka esimerkiksi deittisovellukset ja -ohjelmat pyrkivät auttamaan ihmisiä löytämään rinnalleen kumppanin, voivat sinkut elää tyydyttävämpää elämää kuin naimisiin menneet. Näin ainakin väitti psykologi Bella DePaulo American Psychological Associationin 124. vuosittaisessa kokouksessa Denverissä.
“Keskittyminen yksinäisyyden haittoihin voi jättää varjoonsa yksin olemisen suuret hyödyt”, Kalifornian yliopistossa tutkijana toimiva DePaulo sanoi ja lisäsi, että on aika tarkemmalle kuvaukselle sinkuista ja sinkkuelämästä, tunnistaen heidän vahvuutensa sekä sen, mikä tekee heidän elämistään niin merkityksellisiä.
DePaulon mukaan tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet, että sinkut arvostavat merkityksellistä työtä enemmän kuin naimisissa olevat. Toinen tutkimus taas on osoittanut sinkkujen olevan enemmän yhteydessä vanhempiinsa, sisaruksiinsa, ystäviinsä, naapureihinsa sekä työkavereihinsa.
“Kun ihmiset menevät naimisiin, heistä tulee eristyneempiä”, tutkija sanoi.
DePaulon mukaan tutkimukset sinkkuelämästä ovat kuitenkin puuttelliset. Hän kävi läpi yli 800 tutkimusta, joissa oli mukana sinkkuja, ja suuressa osassa sinkkuja käytettiin vertailuryhmänä, jotta voitaisiin oppia naimisissa olevista ja avioelämästä sen sijaan, että sinkkuutta olisi tutkittu.
Tutkijan mukaan ne tutkimukset, joissa taas keskityttiin sinkkuihin, paljastivat osuvia löydöksiä. Esimerkiksi sinkkuna pysyviä verrattaessa naimisissa pysyneisiin, toi tutkimus ilmi, että sinkuilla on kohonnut käsitys oikeudesta päättää omista asioistaan ja he todennäköisemmin kokevat tunnetta jatkuvasta kasvusta ja kehittymisestä ihmisenä.
Eräs tutkimus taas osoitti, että omavaraisuus sopii hyvin sinkuille: DePaulon mukaan mitä omavaraisempia he olivat, sitä epätodennäköisemmin he kokivat negatiivisia tunteita – naimisissa olevien kohdalla tilanne oli päinvastoin.
DePaulon mukaan naimisissa olevien pitäisi pärjätä huomattavasti paremmin kuin sinkkujen otettaessa huomioon, kuinka naimisissa olevilla on kulttuurisia ja taloudellisia etuja sinkkuihin verrattuna.
Tutkija ei kuitenkaan väitä, että toinen elämäntyyleistä olisi toista parempi, vaan hänen mukaansa hyvään elämään ei ole yhtä tiettyä kaavaa.
“Sillä ei ole väliä, mitä kaikki muut tekevät tai mitä ihmiset ajattelevat, että meidän pitäisi tehdä, vaan sillä on väliä, että voimme löytää paikat, tilat ja ihmiset, jotka sopivat siihen, keitä todella olemme ja mahdollistavat sen, että elämme parasta elämäämme”, DePaulo sanoi.
Samojen miesten elämää yli 60 vuotta seurannut tutkimus: Lapsuuden perhe vaikuttaa parisuhteen laatuun vielä 80-vuotiaana
VastaaPoistaTuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lapsuudenperheen ilmapiiri vaikuttaa ainakin miehillä parisuhteen laatuun vielä 80 ikävuoden paikkeilla, MedicalXpress kertoo. Tutkimuksen mukaan välittävässä ja lämpimässä ilmapiirissä mieheksi varttuneet osaavat keski-ikäisinä käsitellä stressaavia tunteita paremmin, mikä ennustaa heille myös vakaampia avioliittovuosia vanhuudessa.
Ainutlaatuisessa pitkittäistutkimuksessa seurattiin samojen miesten elämää yli 60 vuoden ajan, heidän murrosiästään lähtien. Se tuo uutta näyttöä lapsuuden kokemusten koko elämän kestävästä vaikutuksesta.
Harvard Medical Schoolin tutkija Robert Waldinger ja Bryn Mawr Collegen professori Marc Schulz käyttivät tutkimusaineistonaan 162 miestä, joiden nuoruuden ja keski-iän olosuhteita oli aikanaan selvitetty kolmen eri tutkimuksen puitteissa.
Tutkittujen miesten lapsuuden ja nuoruuden olosuhteista oli olemassa dataa heidän omissa kertomuksissaan kotiolosuhteistaan, heidän vanhempiensa haastatteluissa ja sosiaalityöntekijöiden muistiinpanoissa. Tätä dataa käytettiin tutkittavien nuoruuden kotiympäristön ja perheen arviointiin.
Kaikkia tutkittavia oli haastateltu uudestaan heidän ollessaan 45-50-vuotiaita. Tällöin he olivat kertoneet eri elämänalueilla kohtaamistaan haasteista ihmissuhteiden, fyysisen terveyden ja työn osalta. Tutkijat käyttivät alkuperäisiä nuoruudenhaastatteluja yhdessä keski-iän haastattelujen kanssa sen arvioimiseen, miten hyvin miehet olivat osanneet käsitellä tunteitaan näitä haasteita kohdatessaan.
Kolmannen kerran miehiä haastateltiin noin 80-vuotiaina, joitakuita muutaman vuoden ennen tai jälkeen tämän merkkipaalun. Tällöin heiltä kysyttiin heidän parisuhde-elämästään muun muassa sitä, miten hyväksi he kokivat kumppaninsa tukemisen tai sen, jos olivat itse riippuvaisia tästä jossain asiassa. Näiden haastattelujen perusteella arvioitiin sitä, miten turvallisia vanhojen pariskuntien avioliitot miesten näkökulmasta olivat.
Miehillä, joiden lapsuuden koti-ilmapiiri oli hoivaava, oli tutkimuksen perusteella vanhalla iällä vakaampi ja turvallisempi suhde rakastettuunsa kuin niillä, joiden kotona oltiin ankarampia. Lisäanalyysit osoittivat, että osa tästä yhteydestä voitiin selittää heidän paremmalla tunteidensäätelykyvyllään keski-iässä.
Tutkijoiden mukaan löytö painottaa lasten hyvinvoinnista huolehtimisen ensisijaisuutta. Toisaalta sen mukaan myös karun lapsuuden kokeneiden miesten elämänlaatua voidaan parantaa vielä vanhemmalla iällä, jos heidän oppimistaan tunteidenkäsittelytaidoissa edistetään.
Työmarkkinajärjestöjen valta vaikeuttaa tasa-arvopolitiikan toteuttamista
VastaaPoistaTuoreen väitöskirjan mukaan työmarkkinajärjestöjen valta vaikeuttaa samapalkkaisuuden toteuttamista.
Paula Koskinen Sandbergin väitöstutkimuksen tulosten valossa samapalkkaisuus näyttäytyy vahvana poliittisena kysymyksenä, jonka ratkaisemiseen tarvittaisiin poliittista tahtoa.
Tätä ei kuitenkaan Koskinen Sandbergin mukaan usein löydy, vaan keskeiset toimijat, kuten työmarkkinajärjestöt keskittyvät oman reviirinsä puolustamiseen ja jäsentensä etujen ajamiseen.
– Järjestöjen valta näkyy myös siinä, että ne pääsevät osallistumaan lainsäädäntöhankkeiden suunnitteluun ja muovaamaan sisältöjä omien intressiensä mukaan, toteaa Koskinen Sandberg väitöstiedotteessaan.
– Koska palkkaeriarvoisuus on vaikea poliittinen kysymys, tasa-arvopolitiikka keskittyy työpaikkatason toimiin, kuten tasa-arvosuunnitteluun ja palkkausjärjestelmien kehittämiseen, hän jatkaa.
Näin keskeisin kysymys eli työmarkkinan voimakkaan sukupuolittunut rakenne jää pitkälti toimien ulkopuolelle.
– Sukupuolten palkkaeron juuret juontuvat historiaan, kuten hyvinvointivaltion syntyyn ja naisenemmistöisen julkisen sektorin muodostumiseen. Eri alojen väliset palkkasuhteet ja arvostuskysymykset ovat juurtuneet monimutkaiseen työehtosopimusjärjestelmään. Järjestelmässä piilee myös ongelman ratkaisu: eri alojen välisiin palkkasuhteisiin voi vaikuttaa, mikäli tahtoa riittää, toteaa Koskinen Sandberg.
Paula Koskinen Sandbergin väitöskirjassa The Politics of Gender Pay Equity – Policy Mechanisms, Institutionalised Undervaluation, and Non-Decision Making tarkastetaan lauantaina 15. lokakuuta Hankenilla.
Helsingin yliopistoon pääsi opiskelemaan viestintää vain naisia – miksi viestintä ja journalismi ”naisistuvat” ja onko se ongelma? Kysyimme opiskelijoilta
VastaaPoistaHelsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aloitti tänä syksynä uusi ryhmä viestinnän opiskelijoita.
Sinne on vaikea päästä: hakijoita oli jälleen satoja ja aloituspaikkoja 24. Kaikki 24 pääsykokeella sisäänotettua olivat naisia.
Miksi?
Eri alojen sukupuolittumisesta puhutaan mediassa silloin tällöin eri ammattien yhteydessä. Kuten siitä, miksi suurin osa vaikka lastentarhanopettajista on naisia ja suurin osa kirvesmiehistä miehiä.
Oma lukunsa ovat tietysti johtavat asemat. Edelleen suurten yhtiöiden johdossa ovat yleensä keski-ikäiset ja valkoihoiset miehet. Ja vaikka eri alojen asiantuntijoina on naisia, miesten kansoittamista all-male paneleista on tullut jo ilmiö.
Mutta keskitytään nyt yhteen akateemiseen pääaineeseen, Helsingin yliopiston viestintään. Siellä sekä hakijoista että sisäänpäässeistä suurin osa on ollut naisia vuosikausien ajan. Kymmenen vuoden ajan keskimäärin vain 5–10 prosenttia sisäänpäässeistä on miehiä. Ja nyt sitten ei yhtään (lukuunottamatta joitakin miehiä, jotka pääsivät avoimen yliopiston kautta suorittamaan maisterintutkintoaan).
Tänä vuonna opiskelunsa aloittaneet Vilma Ikola, 19, ja Christa Korhonen, 23, kertovat, että viestinnän naisvaltaisuus on opiskelijoiden keskuudessa lähinnä hyväntuulinen läppä. Koulutusohjelmassa esimerkiksi termi ”median mies” on eräänlainen käsite.
Miespuolisia opiskelijoita kutsutaan humoristisesti tällä nimellä, koska heitä uusissa opiskelijoissa aina se yksi tai kaksi.
”Median mies on sellainen harvinainen sukupuuttoon kuoleva yksilö”, Ikola nauraa.
”Professorikin sanoi, että teillä on nyt tällainen all-female panel. Ja fuksiseikkailussa pukeuduttiin’we can do it’ -teemaisesti. Ollaan tehty tästä tällainen meidän juttu, median naiset.”
MIELIPIDE
VastaaPoistaEikö miehenkin pitäisi voida tulla isäksi yksin?
Tulisiko miesten ainakin nostaa panoksia ja olla suostumatta vastikkeettomasti siittiöidensä lahjoittamiseen, kysyy Timo Kopomaa.
50
HELSINGIN SANOMISSA kerrottiin (9.10.), että monet naiset ovat miettineet vuosia ratkaisuaan hankkia lapsi yksin lapsettomuushoidon avulla. Ilman miehen kumppanuutta on turvauduttu lahjasiittiöihin ja kirjoitettu miehet nollapersoonina sivurooliin.
Onko tämä voimistuva kehitys osoitus ylivirittyneen individualismin yhteiskunnasta? Ehkä isyys ylipäätään on yliarvostettu juttu? Ajatus lapsen oikeudesta molempiin vanhempiin saattoi jäädä hyvinvointiyhteiskunnan kukkaseksi.
Tulisiko miesten ainakin nostaa panoksia ja olla suostumatta vastikkeettomasti siittiöidensä lahjoittamiseen? Miehiä saattaisi kiinnostaa se, millaisen perheen rakentamiseen heidän perintötekijänsä päätyvät. Siittiöitään luovuttavan miehen tulisi saada valita, onko luovutuksen kohteena miehen kanssa elävä nainen, samaa sukupuolta oleva pariskunta tai ehkä itsellinen nainen.
Ja eikö erilaisten perhemuotojen tullessa hyväksytyiksi myös itsellisellä miehellä tulisi olla mahdollisuus lapsen hankkimiseen?
Timo Kopomaa
Helsinki
Research Shows ONLY MEN Pay Taxes - YouTube
VastaaPoistaTurvapaikanhakijat raiskasivat pyörätuolilla liikkuvan naisen – feministit järjestävät mielenosoituksen rasismia vastaan!
VastaaPoistaNaisen raiskaus ei feministejä ja vasemmistolaisia kiinnosta. Nyt heille on tärkeää vain se, ettei muukalaisvastaisuus lisäänny.
Pyörätuolilla liikkuva nainen joutui viiden turvapaikanhakijan raiskaamaksi Gotlannin Visbyssä toissaviikonloppuna.
Nainen on asianajajan mukaan shokissa, ja suostuu puhumaan vain asianajajansa välityksellä.
MV-lehti kertoi tapauksesta useaan kertaan, muun muassa 5. lokakuuta syytettyjen vapauttamisesta:
Syyttäjä vapautti Visbyn joukkoraiskauksesta epäillyt!
“Olen juuri vapauttanut heidät”, sanoi syyttäjä Mats Wihlborg tänään.
Feministit ovat nyt aktivoituneet. Heitä ei suinkaan kiinnosta pyörätuolilla liikkuvan naisen joukkoraiskaus, vaan se, että turvapaikanhakijoita ei syyllistettäisi.
“Emme ikinä hyväksy rasistien yksinkertaistettua kuvausta todellisuudesta ja heidän väitettyä haluaan ‘suojata ruotsalaisnaisia’ jotain mystistä, ulkoatulevaa uhkaa vastaan”, kirjoittaa Feministiskt initiativ, mielenosoituksen järjestäjä, Facebookissa.
Feministit järjestävät ensi viikonloppuna mielenosoituksen matujen puolesta.
He eivät kutsu muita poliittisia tahoja mukaan, koska eri puolueilla on heidän mielestään rasistisia politiikkoja, jotka estäisivät turvapaikanhakijoiden osallistumisen mielenosoitukseen.
Lähde: Fria Tider
”Tämä on seksististä paskaa”, tuomitsee tutkija – ja tarkoittaa suomalaisen naispoliitikon puheita
VastaaPoistaDonald Trumpin luonne on ollut tiedossa jo pitkään, mutta kaikki naistenvihaajat eivät ole miehiä, sanoo Saara Särmä.
Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa on mielenkiintoinen asetelma: ehdokkaat edustavat ideologisia ääripäitä. Demokraattien Hillary Clinton on feministi, republikaanien Donald Trump taas naistenvihaaja eli misogynisti.
Politiikan tutkija ja feministi Saara Särmä, miksi Trump saa lietsoa naisvihaa?
”Sitä minäkin ihmettelen. Trumpin luonne on ollut tiedossa jo pitkään, eikä kenenkään pitäisi enää yllättyä hänen puheistaan.”
”Nyt vanhat videot ovat paljastaneet Trumpin naisvihan erityisen härskillä tavalla.”
Videossa vuodelta 2005 Trump kehuu suutelevansa ja kourivansa naisia väkisin – koska hän voi. Miksi seksuaalisuus kuuluu olennaisesti naisvihaan?
”Seksuaalisuuden kautta Trump asettaa naiset alempaan asemaan. Näin hän korostaa, että nainen ei ole täysivaltainen toimija vaan miehen halun kohde.”
”Trump haluaa pönkittää ikiaikaista valtasuhdetta, jossa nainen on aina joko isänsä tai aviomiehensä omaisuutta.”
Mitä on naisviha? Mikä erottaa sen tavallisesta naisiin kohdistuvasta puheesta tai kritiikistä?
”Vihapuheeseen kuuluu haukkumista ja uhkailua, jotka kanavoituvat naisvihassa sukupuoleen. Naisten haukkuminen on yleensä huorittelua ja esineellistämistä.”
”Termit kritiikki ja vihapuhe menevät helposti sekaisin. Juhani Tamminen syytti kirjansa arvostelua vihapuheeksi, vaikka kyseessä oli tavallinen kirja-arvostelu. Kunnollinen kritiikki saa olla kovaakin.”
Clintonin sanomisia tulkitaan tarkasti, kun taas Trumpin möläytykset kuitataan olankohautuksella. Ovatko naiset tavallisessakin elämässä suurennuslasin alla?
”Kyllä, erityisesti nuoret naiset ovat. Nuori naispuolinen poliitikko joutuu elämään jatkuvassa tietokilpailussa.”
”Asiantuntijuus tarttuu parhaiten valkoisen miehen kehoon, kun taas me muut joudumme tekemään enemmän töitä sen eteen. Naisesta tulee asiantuntija vasta iän myötä, mutta asiantuntijuus vanhenee äkkiä. Vanha mies saa arvostusta kokemuksestaan, mutta vanha nainen on vain vanha.”
Ovatko kaikki naistenvihaajat miehiä?
”Eivät tietenkään. Esimerkiksi perussuomalaisten Riikka Slunga-Poutsalo on sanonut, että naiset ovat liian tunteellisia äänestääkseen persuja, koska se on asiapuolue. Tämä on seksististä paskaa.”
”Seksismi on juurtunut niin syvälle kulttuuriimme, että emme edes huomaa sitä.”
Missä arkipäivän tilanteissa piilee seksismiä?
”Kerran tajusin ajattelevani erään pienikokoisen naislääkärin vastaanotolla, että tuo on varmaan joku leikkilääkäri. Ei niin voi ajatella! Välillä kyseenalaistan mielessäni naisen asiantuntijuuden, jos hän hihittää tai käyttäytyy stereotyyppisen naisellisesti.”
”Tiedostaminen tekee ongelman näkyväksi ja on ensimmäinen askel kohti muutosta.”
Iltalehti: Kirja paljastaa syitä lähteä Suomesta jihadistiksi - nuori mies soitti Syyriasta ja kerskaili saavansa seksiä (14.10.2016)
VastaaPoistaUutuuskirjassa käydään läpi syitä, jotka ajavat nuoria lähtemään jihadisteiksi.
‣ Suomessa syntyneet maahanmuuttajien lapset tai lapsena Suomeen tulleet kokevat voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta, mikä voi äärimmillään ajaa jihadistiksi.
‣ Terroristijärjestöihin kuulumalla voi saada hyväksyntää ja tuntea kuuluvansa johonkin.
‣ Nuoret eivät välttämättä erota terroristien propagandaa oikeasta islaminuskosta.
Otsikon syötti mainitaan:
Toisaalta myös ei-uskonnollisilla syillä saatetaan houkutella nuoria paikalle. Koivunen kuvailee kirjassaan erään Syyriaan lähteneen miehen soittaneen suomalaiselle ystävälleen ja rehvastelleen, että "täällä saa p*llua tosi paljon".
Parisuhdevinkit tulvivat televisiosta kotisohville – yhä useammin pariterapiaan hakeutuu mies
VastaaPoistaPariterapian häpeän tai pelon leima on viime vuosina hälvennyt. Yksi syy tähän on television lukuisat parisuhdeohjelmat.
Kun parisuhde muuttuu ja kotona tekee mieli paukutella ovia, yhä useammin tilanteeseen uskalletaan hakea apua. Kirkon perheneuvonta on valtakunnallisesti suurin toimija puhtaasti parisuhdeavun tarjoajana. Tilastoista käy ilmi, että joko avuntarve on lisääntynyt tai avun hakemisen kynnys madaltunut, koska avunhakijoiden määrä on viime vuosina kasvanut.
– Avun hakemista parisuhdeongelmiin koetaan yhä vähemmän häpeälliseksi. Myös yhä useammin apua hakee mies, sanoo Tampereen perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvontatyön johtaja Heikki Syrjämäki.
Viime vuonna reilut 18 000 haki apua perheasioiden neuvottelukeskuksista. Eniten kirkon parisuhdeapua käyttävät 30–49-vuotiaat ja kaikista eniten kipuillaan vuorovaikutuksen ja erokysymysten kanssa.
Netin avulla palvelua tuhansille
Sana kiirii ja usein pariterapia löydetään tuttavan kautta. Usein vastaanotolle tullaan yhdessä, mutta myös puolisoista toinen voi aloittaa pohdinnat itsekseen. Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja ja pariterapeutti Heli Vaaranen sanoo, että myös Väestöliiton nettikurssit (siirryt toiseen palveluun) ovat hyvin suosittuja.
– Palvelua on ylipäätään liian vähän. Yritämme Väestöliitossa koko ajan kehittää nettipalveluita, joita voi kuukaudessa katsoa 6000 paria sen sijaan, että yksi pari kerrallaan kävisi vastaanotolla, Vaaranen sanoo.
Vaaranen on sitä mieltä, että median lukuisat parisuhdeohjelmat poistavat pariterapialta pelottavaa leimaa.
– Uskon, että medialla on valtava positiivinen vaikutus. Pariterapiahan on kuuntelemista, auttamista ja sieltä saa puolueetonta tukea. Usein pari ei tiedä, mikä heidän ongelmansa on ja mistä puhumattomuus tai etääntyminen johtuu, Vaaranen sanoo.
Hankala puoliso voi löytyä myös itsestä
Suhteessa voi mennä vuosikausia, ennen kuin ongelmiin tartutaan. Perhe- ja parisuhdeterapeuttina Kemin seurakunnassa 16 vuotta työskennellyt Pirjo-Minna Lääkkö sanoo, että kahdeksan paria kymmenestä tulee terapiaan sillä asenteella, että puolisolle tulisi tehdä jotakin, koska hän on niin hankala. Terapiassa kuitenkin joutuu katsomaan peiliin ja molemmat tekemään töitä.
– Joskus on ovet paukkunut ja lamput helissyt, kun on jouduttu kohtaamaan todellisuus. Peiliin katsominen on kasvunpaikka, mutta se on hienoa, kun monesti se, joka on pistänyt hanttiin pariterapiaan tulemisesta, onkin sitten tykännyt käydä täällä, Lääkkö toteaa.
Lääkkö sanoo, että vuorovaikutusongelmat voivat lähteä purkautumaan jo yhdellä tapaamiskerralla.
– Olen kuullut sanottavan, että kerrankin sain sanottua mitä olen ajatellut, että 20 vuotta siihen meni. Tai sen, että kerrankin vaimo on hiljaa ja mies saa kertoa, miltä hänestä on tuntunut, Lääkkö kuvailee.
Perhemalleja on nykyään lukuisia
Perinteisen perhemallin rinnalle on vuosien aikana tullut lukuisia muotoja. Lääkkö on työskennellyt sateenkaariperheiden kanssa jo 15 vuotta. Nuorissa perheissä näkyy trendinomaisena sukupuolineutraalikasvatus.
– Sitten on myös polyamorisia perheitä, joissa on vaikka kaksi miestä ja yksi nainen, Lääkkö kertoo.
Myös taloudellinen ahdinko voi horjuttaa parisuhdetta. Parisuhteissa näkyy kaksi ääripäätä: työttömyys ja toisaalta kun ollaan töissä, pyöritetään arkea niin hektisesti, ettei parisuhteelle jää aikaa.
– Jos on lomautuksia tai irtisanomia niin minulle ajautuu parin vuoden päästä niitä pariskuntia, joista toinen on lomautettu tai saanut lopputilin, Lääkkö sanoo.
A-studio: Talk
VastaaPoistato 13.10.2016
Perhevapaat äitien työllistymisen tiellä. Studiossa ministeri Pirkko Mattila, asianajaja Sanna Lundström, demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi ja kirjailija Rosa Meriläinen. #yleastudio
Rosa Meriläinen: Armeijasta vapaaehtoinen kaikille – ”Toivottavasti asevelvollisuus ei koske enää poikaani”
VastaaPoistaEntinen kansanedustaja, kirjailija ja feministisen ajatushautomo Hatun perustaja Rosa Meriläinen haluaisi puuttua kahteen miehiä koskevaan tasa-arvo-ongelmaan: asevelvollisuuteen ja naisia suosivaan vanhempainvapaamalliin.
–Järkevintä olisi tehdä asevelvollisuudesta tai armeijasta vapaaehtoinen kaikille. Toinen vaihtoehto tehdä se tasa-arvoiseksi kaikille on tehdä tällainen yhtenäinen asevelvollisuus miehille ja naisille. [Jälkimmäinen] järjestelmä olisi varmaan aika kallis ja tehoton tällä hetkellä, Meriläinen sanoi Uuden Suomen livehaastattelussa vieraillessaan Alma-talossa.
Hänen mielestään vapaaehtoisuuden suunta olisi realismia.
–Mielestäni ei ole mitään perusteita sille, että nuoret miehet olisivat sukupuolensa ja ikänsä perusteella vähemmän arvokkaita kuin muut ihmiset, ja heidät voidaan laittaa pakkotyöhön, Meriläinen sanoi.
Filosofian opettaja, kirjailija Arno Kotro on pitänyt armeijan epätasa-arvoisuutta esillä blogikirjoituksissaan.
–Yksi tasa-arvo-ongelma hämmästyttää nuoria yli muiden. Heistä tuntuu päättömältä, että joka toinen nuori komennetaan armeijaan tai siviilipalvelukseen puhtaasti sukupuolen perusteella. Vieläpä vankeustuomion uhalla, Kotro on kirjoittanut Puheenvuoron blogissaan.
Meriläinen pitää asevelvollisuutta oikeuskäsityksen vastaisena.
–Mulla on itselläni poika. Toivon, että kun hän on siinä iässä, ei enää häntä tämä velvollisuus koskisi. Se on täysin vastoin mun oikeuskäsitystä tämä sukupuoliero. Mulla on myös useita veljiä, ja mun on vaikea ymmärtää, miksi heillä tämä pakkotyön velvollisuus on ja minulla ei, hän sanoi.
Ällistyttävä unohdus — ArnoKotro
VastaaPoistaIsäksi haluava Teuvo Loman paljasti MTV3:lla: Tutustui Jenkeissä vuokrakohtuihin
VastaaPoistaNigerian presidentti vaimolleen: Paikkasi on keittiössä
VastaaPoista”Aika harkita, sopiiko kotihoidontuki nykyiseen työelämään” - Lastenlääkäri ja Akava eri linjoilla perhevapaista
VastaaPoistaKorkeastikoulutettujen ammattijärjestö Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi lauantaina, että on aika harkita, sopiiko kotihoidontuki enää nykyiseen työelämään
–Työllisyystyöryhmän neuvotteluissa työmarkkinajärjestöille annettiin tehtäväksi 10 000 uuden työpaikan löytäminen, mutta naisten työmarkkina-aseman parantamista ei saatu mukaan keinoihin. Akavan laskelma osoittaa, että perhevapaauudistus olisi tehokkain tapa paitsi naisten työmarkkina-aseman parantamiseen, myös työllisyysasteen nostoon, hän kommentoi.
Akavan johtaja Maria Löfgren puolestaan sanoo, että ”raju” perhevapaauudistus olisi yksi Suomen menestystarinan suurimpia rakennuspalikoita.
–Suurin osa korkeakoulutetuistamme on jo vuosia ollut naisia, mutta heidän osaamistaan ja vahvuuksiaan ei hyödynnetä täysillä. Kilpailukyvyn parantaminen edellyttää sitä, että mahdollisimman monenlainen osaaminen saadaan käyttöön. Suomen pitää nousta Ruotsin ohi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden mallimaaks, hän sanoo.
Akava varoittaa, että perhevapaiden epätasainen jakautuminen ja pitkä kotihoidontukijakso voivat johtaa korkeakoulutettujen naisten työllisyysansaan. Heille kasautuu myös muita ongelmia, kun esimerkiksi palkka- ja urakehitys hidastuu muihin työntekijäryhmiin verrattuna.
Lastentautien erikoislääkäri, vantaalainen kunnallispoliitikko Tiina Tuomela (kd.) arvioi Puheenvuoron blogissaan, ettei kotihoidontuen poistaminen toisi säästöjä.
–Infektioriskin kannalta juuri yhden vuoden ikä on herkintä ja suurissa päivähoitoryhmissä tautien tarttuvuus on väistämätöntä. Täten kustannuksia aiheutuu sairastavuuden lisääntyessä puhumattakaan perheiden jaksamisesta väsymyksen painaessa esimerkiksi korvakipuisen lapsen kanssa valvottujen öiden jälkeen, Tuomela kommentoi.
Hän sanoo myös, että kehityksellisesti alle 3-vuotias ei useimmissa tapauksissa vielä kaipaa ohjattua ryhmätoimintaa.
–Kotihoidontuen poistaminen lisää välittömiä kustannuksia kunnallisen päivähoidon järjestämiseksi. Päivähoidon kustannuksethan maksavat yhteiskunnalle varovaisestikin arvioiden yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki, hän jatkaa.
Tuomelan mukaan on välttämätöntä, että vanhemmilla on niin halutessaan mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lastaan. Hänkin kuitenkin myöntää, että isien osallisuutta on lisättävä ja vanhemmuuden kustannuksia työnantajille tasattava.
–Uskon, että isät alkavat ymmärtää varhaislapsuuden ainutlaatuisuuden ja jatkossa vapaaehtoisesti osallistuvat hoitovapaisiin.
Anttila: Naiskato uhkaa — ”Puolessa Suomen kunnista Kiinan väestöjakauma”
VastaaPoistaKeskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila sanoo, että maaseutujen elinvoima on ollut pitkälti emäntien harteilla.
— Siksi onkin huolestuttavaa, että yhä useampaa Suomen kuntaa uhkaa naiskato.
Tänään vietetään kansainvälistä maaseutujen naisten päivää. Anttila kertoo, että Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on peräti 155 kuntaa, joissa 20–29-vuotiaiden sukupuolijakauma oli vähintään yhtä epätasapainossa kuin Kiinassa, joka on tunnettu vinoutuneesta väestörakenteestaan.
— Suomen 313 kunnasta tämä on lähes puolet eikä kehitykselle näy loppua, sillä miesten ja naisten epäsuhta on vain kasvanut viime vuosina. Kymmenissä naiskadosta kärsivissä kunnissa on siis miehiä, jotka vastoin toiveitaan jäävät vaille puolisoa ja perhettä.
Anttila sanoo, että sukupuolijakauman tasapainottamiseksi sekä yksinäisyyden lieventämiseksi kunnilla tulisikin olla riittävät resurssit verkostoitumiseen. Myös koulutuspaikkoja mietittäessä olisi huolehdittava, että niitä on riittävästi myös kasvukeskusten ulkopuolella.
— Ennen kaikkea maatilojen kriisiin on löydettävä sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestävä ratkaisu, jolla turvataan maatalous elinkeinona ja ruuantuotannon omavaraisuus sekä katkaistaan maaseutuja uhkaava näivettyminen. Väestöpolitiikan ohella kyse on myös arvoista eli siitä, millaisina näemme maaseutujen arvon ja mahdollisuudet tuottaa koko Suomelle elinvoimaa.
PROSTITUUTIOKANNAN PERUSTELUT ONTUVAT
VastaaPoistaTaija Roiha puolusti Vasemmiston uutta prostituutiokantaa (KU 27.8.) vetoamalla Amnestyn toukokuussa julkaisemaan raporttiin, joka suosittelee seksikaupan täyttä dekriminalisointia. Kehotan Roihaa tutustumaan myös raporttia kohtaan esitettyyn kritiikkiin.
Monet feministit ovat arvostelleet seksiteollisuuden lobbareiden vaikutusta Amnestyyn. Keskeisessä roolissa Amnestyn linjan muutoksessa on ollut The Global Network of Sex Work Projects -niminen järjestö, jonka entinen johtaja Alejandra Gil on tuomittu Meksikossa vankeuteen ihmiskaupasta. Nämä lobbarit ovat oppineet puhumaan sutenöörien ja bordellien laillistamisesta ihmisoikeuskysymyksenä, ja Amnesty on valitettavasti nielaissut syötin.
Amnestyn raportin sisällöllisiä ongelmia on käsitellyt esimerkiksi norjalaisen naisasiajärjestö Kvinnefrontenin asiantuntija Agnete Strøm (Kvinnefronten.no 12.7.). Norja kielsi seksin oston 2009 ja Amnestyn raportti käyttää maata esimerkkinään ostokiellon toimimattomuudesta. Strømin mukaan raportin Norjasta antama kuva on kuitenkin hyvin puutteellinen, jopa valheellinen.
Amnestyn raportti lainaa asiantuntijoita valikoivasti, siteeraten pitkästi ostokiellon harvoja kriitikoita, unohtaen siihen myönteisesti suhtautuvat tutkijat ja virkamiehet. Suuri osa Amnestyn käyttämistä tiedoista on lisäksi ajalta ennen vuotta 2009, eli ennen ostokiellon voimaantuloa.
Raportin väitteet on perusteltu puutteellisesti. Esimerkiksi väite prostituoituihin kohdistuneen väkivallan lisääntymisestä, mihin Roihakin viittaa, on peräisin Pro Sentret -keskuksen vuonna 2012 julkaisemasta tutkimusraportista, joka on osoittautunut vakavasti virheelliseksi. Käytetty tilastodata ei tukenut johtopäätöksiä, minkä tutkimuksen tekijä joutui itsekin myöntämään. Asiasta nousi Norjassa kohu kesällä 2012, mistä Amnestyn raportti vaikenee.
Raportti antaa äänen seksin myyjille hyvin valikoiden. Amnesty haastatteli raporttiaan varten 30:tä prostituoitua naista, mutta siteeraa heistä vain kahtatoista. Lukija voi vain arvailla, mitä loput kahdeksantoista Amnestylle kertoivat.
Yksi siteeraamatta jätetyistä naisista on kuitenkin tullut julkisuuteen ja kritisoinut Amnestyä äänensä vääristämisestä. Nigerialaisnainen kertoi norjalaislehdelle olevansa tyytyväinen uuteen lakiin, sillä se on auttanut häntä jättämään prostituution. Amnesty ei ymmärrä, että prostituutio on ”puhdasta helvettiä”, nainen arvosteli (Dagbladet 6.7.).
Kehystämällä prostituution seksityöksi Vasemmisto on tehnyt periaatteellisesti ison ja poliittisesti arveluttavan päätöksen. Jos päätöksen perustelut todella nojaavat Amnestyn raporttiin, olisi puolueen syytä tutustua myös naisjärjestöjen ja tutkijoiden sille antamaan murskakritiikkiin.
Roihan viittaus moralisointiin antaa ymmärtää, ettei näin ole tehty. Prostituution vasemmistolaisessa kritiikissä ei ole kyse moralisoinnista, vaan analyysista, joka tähtää luokkaan, sukupuoleen ja etnisyyteen perustuvien valtajärjestelmien purkamiseen sekä naisiin kohdistuvan väkivallan hävittämiseen.
Aleksi Huhta
Uppsala, Ruotsi
Pukukopeissa ei todellakaan puhuta rumia naisista
VastaaPoistaMarraskuun presidentinvaaleissa ottavat yhteen 1960-lukulaisuuden kaksi sukuhaaraa, jotka tulkitsevat vuosikymmenen vapauseetosta täysin eri tavalla, kirjoittaa Saska Saarikoski kolumnissaan.
YHDYSVALTAIN presidentinvaali taitaa sitten ratketa kourintakohuun. Tähän asti on tuntunut, ettei mikään tartu Donald Trumpin tefloniin, mutta videolle vuonna 2005 tallentunut kehuskelu naisten haarovälin kourimisesta vaikuttaisi sentään olevan äänestäjille liikaa.
Trump on yrittänyt kiskoa entisen presidentin Bill Clintonin samaan sikolättiin muistuttamalla Clintonin takavuosien seksipaljastuksista. Presidentin spermatahroja Valkoisen talon avustajan Monica Lewinskyn mekossa ei olekaan helppo unohtaa.
DONALD TRUMP ja Bill Clinton ovat molemmat seitsemänkymppisiä, syntyneet vuonna 1946. He viettivät nuoruutensa 1950-luvulla, jolloin alastomuus oli ankarasti kiellettyä ja itsetyydytys mädätti selkärangan.
Elokuvia sensuroi Yhdysvalloissa vuoteen 1968 asti niin kutsuttu Haysin sääntö, joka kielsi lukuisten muiden asioiden ohella myös kolmea sekuntia pitemmät suudelmat.
Aina 1960-luvun loppupuolelle asti seksi kuului tiukasti avioliittoon: seksiä saadakseen miehen piti luvata suojella naista.
Sitten sukupuolisopimus meni kerralla uusiksi: seksiä sai vapaasti, mutta vastineeksi miesten kuului kunnioittaa naista tasavertaisena ihmisenä. Se ei ollut helppoa miehille, jotka olivat viettäneet nuoruutensa unelmoiden siitä, että saisivat joskus nähdä naisen nännin.
DONALDIN ja Billin sukupolven miehille seksuaalinen vallankumous oli kuin nälkää nähnyt olisi päässyt karkkikauppaan.
Pelin sääntöihin kuitenkin kuului se, etteivät miehet saaneet näyttää nälkäänsä liian julkeasti. Heidän piti teeskennellä olevansa kiinnostuneita naisen ajatuksista ja mielipiteistä silloinkin, kun oikeastaan halusivat vain päästä tämän kanssa sänkyyn.
Bill Clinton yritti urheasti omaksua modernin miehen roolin. Hän meni naimisiin fiksun ja tasavertaisen naisen kanssa ja on pysynyt liitossa, vaikka kompuroiden.
Sen sijaan Trump yhdisti 1960-lukulaisen seksuaalisen vapauden perinteiseen ajatukseen naisesta seksiobjektina.
Hillary Clinton onkin kutsunut Trumpia nimellä ”id with hair” eli id, jolla on tukka. Sigmund Freudin teoriassa ”id” tarkoittaa piilotajuntaa, siis sitä aivojen osaa, jossa esimerkiksi seksiajatukset lymyävät.
Marraskuun presidentinvaaleissa ottavat yhteen 1960-lukulaisuuden kaksi sukuhaaraa, jotka tulkitsevat vuosikymmenen vapausajatusta täysin eri tavalla.
Donald Trumpille 1960-luku merkitsi yksilön vapautumista normeista ja estoista. Hänelle radikalismin huippua edustivat Playboy-mies Hugh Hefnerin puputyttöjuhlat.
Poliittisille radikaaleille vapautuminen oli mielenosoituksia ja kansalaisoikeustaistelua. Heille nainen oli subjekti, jolla oli omiakin ajatuksia – ja jopa haluja.
Hillary Clinton oli kansalaisoikeustaistelija, kun taas Bill Clinton on seissyt aasina näiden kahden heinäkasan välissä.
ENNEN vapaan seksin aikaa yhteiskunta oli vetänyt rajan sallitun ja kielletyn välillä. Kun seksi vapautui, ihmisten piti oppia vetämään tuo raja itse. Kaikki mikä oli sallittua, ei ollut sopivaa.
Tästä ristiriidasta seurasi se ”pukukoppipuhe”, johon Donald Trump on kourintakohunsa keskellä vedonnut. Pukukoppipuhe on sitä, että julkisesti ihan normaalitapaiset miehet sortuvat sovinistisikailemaan miesporukassa.
Viime päivinä miehet niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin ovat todistaneet, ettei pukukopeissa todellakaan puhuta rumia naisista. Se on totta, ainakin nykyään.
Kolme tositarinaa seksittömästä suhteesta: ”Suhteemme muuttui pettämisen jälkeen vihasuhteeksi”
VastaaPoistaVillen liitossa petipuuhat tyssäsivät, kun avovaimo petti. Niina torjui puolison lähestymiset vartalohäpeän takia. Annikan seksielämä jäi masennuksen jalkoihin, mutta sitten hän hyväksyi, että vähempikin seksi riittää.
Miehiä kotihoidon tuen saajista vain murto-osa
VastaaPoistaIsät käyttävät vanhempainvapaasta vain murto-osan. Kotihoidon tuen saajista on miehiä vain 6,9 prosenttia, kertoo Akavan tilasto.
Viime vuonna kotihoidon tukea sai reilut 7 600 miestä. Samaan aikaan kotihoidon tukea maksettiin yli 102 000 naiselle.
Vaikka isät hoitavat nykyään pieniä lapsiaan enemmän kuin aikaisemmin, äidit kantavat edelleen huomattavasti suuremman vastuun lastenhoidosta.
Isien osuus on kasvanut hieman viime vuosina, sillä toissa vuonna sitä saavia miehiä oli 6,3 prosenttia, ja sitä ennen, vuonna 2013, 5,8 prosenttia.
Kotihoidontukea maksetaan perhevapaajakson jälkeen lastaan kotona hoitavalle vanhemmalle. Vuonna 2013 vanhempainpäivärahaa saaneista naisista 60 prosenttia sai myös kotihoidontukea, kun vastaava luku miehillä oli vain neljä prosenttia.
Isyysvapaan käyttö sen sijaan on kasvanut selvemmin. Kun asiaa tarkastellaan kymmenen vuoden ajalta, isyysvapaan käyttö on lisääntynyt tuntuvasti. Vuodesta 2006 vuoteen 2015 isyysrahaa saavien miesten määrä on kasvanut 16 000:lla, prosenteissa nousua on tullut 34 prosenttia.
Äitiysrahaa saavien naisten osuus taas on samassa ajassa laskenut kolmisen prosenttia syntyvyyden laskun vuoksi.
Yhä useampi haluaa olla sinkku – Ja he ovat oikeasti tyytyväisempiä kuin parisuhteessa elävät, sanoo tutkija
VastaaPoistaPopulaarikulttuuri lietsoo armotonta avioliiton juhlintaa, väittää pyskologi Bella DePaulo.
Mediassa sinkkuihmiset leimataan usein surullisiksi ja yksinäisiksi. Sinkkuihmiset ovat kuitenkin sosiaalisempia, omavaraisempia, määrätietoisempia ja vähemmän negatiivisia kuin naimisissa olevat.
Näin sanoo Santa-Barbaran yliopiston psykologi Bella DePaulo tutkimusraportissa, jonka hän esitteli Amerikan psykologialiiton kokouksessa.
DePaulo perustaa väitteensä yli 800:n eri tutkimuksen tuloksiin. Hänen mukaansa kasvava määrä ihmisiä elää sinkkuna, koska he haluavat olla.
Eläminen yksin mahdollistaa DePaulon mukaan näille ihmisille parhaan, aidon ja merkityksellisen elämän.
Yksinasuvat arvostavat mielekästä työtä naimisissa olevia enemmän, ja he ovat enemmän yhteydessä vanhempiinsa, sisaruksiinsa, ystäviinsä, naapureihinsa ja työtovereihinsa. Avioliitossa elävistä tulee DePaulon mukaan helpommin ennakkoluuloisia.
Joidenkin tutkimusväitteiden mukaan avioliitto tekee ihmisistä onnellisempia ja terveempiä, mutta DePaulon mukaan väitteitä ei lopulta pystytä tieteellisin keinoin todentamaan.
Populaarikulttuuri lietsoo DePaulon mukaan armotonta avioliiton juhlintaa, ”matrimaniaa”, kun samaan aikaan yksinasuvat kokevat syrjintää.
”Jos he vain menevät naimisiin, perinteinen tarina inttää, että se tekee heistä pitkäikäisempiä, terveempiä ja sosiaalisesti aktiivisempia. Väitän, että kerrottu tarina on enemmän ideologiaa kuin tiedettä.”
Usein tutkijat olettavat, että ihmiset ovat avioliitossa onnellisempia siitä seuraavan emotionaalisen ja psykologisen hyödyn takia. DePaulon mukaan tutkijat eivät kuitenkaan ota huomioon taloudellisia hyötyjä ja suojia, joita tarjotaan parisuhteessa eläville.
”Ottaen huomioon kaikki taloudelliset ja kulttuuriset edut, joita naimisissa olevat ihmiset saavat, käy entistä selvemmin esille, että yksin elävät voivat yhtä hyvin kuin aviossa elävät.”
DePaulo tähdentää, että onnelliselle elämälle ei ole olemassa mitään yhtä kaavaa. On myös oleellista erottaa yksinasuminen yksinäisyydestä, joka on emotionaalinen tunne.
Tutkija DePaulo on itse sinkku, on aina ollut ja on aina oleva.
Kuusikymppinen nainen taklasi miehensä lampulla – ryyppyreissulle raju päätös | Helsingin Uutiset
VastaaPoistaKaksi naista vangitsi kämppäkaverinsa puukolla uhaten – pakottivat twerkkaamaan gangsta rapin tahtiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Joukkotappelu tyttöjen välillä Aurassa | MV!!??
'Orange is the New Black' Cast Tell Trump: 'F*ck You'
Asennetutkijat: Naisviha kasvaa "pukuhuonepuheen" ja huumorin varjossa
VastaaPoistaBrittitutkimukset osoittivat, että suoran seksismin ja huumoriksi väitettyjen lohkaisujen välillä ei ole eroa.
Brittiläinen Surreyn yliopisto (siirryt toiseen palveluun) ja sen kumppanit ovat selvittäneet asiaa, joka on noussut esiin Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä. Kun republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump jäi kiinni naisia esineellistäneistä kommenteistaan, hän perusteli niitä “pelkäksi pukuhuonepuheeksi”.
Surreyn yliopistossa on jo aiemmin tehty sosiaalipsykologisia tutkimuksia siitä, voiko huumoriksi kuitattua seksismiä väittää harmittomaksi huulenheitoksi vai onko kommenteilla vaikutusta asenteisiin. Uusimmissa tutkimuksissa oli mukana myös muun muassa Middlesexin yliopisto (siirryt toiseen palveluun).
Aineistona "kundikulttuuri"
Tutkijoiden aineistona oli miestenlehtiä ja niiden verkkosivuja. Lehdet kuuluvat Britanniassa 1990-luvulla alkunsa saaneisiin julkaisuihin, joissa ruokitaan "kundikulttuuria" eli rajua ryyppäämistä ja naisista vitsailua.
Julkaisijoilla on tapana perustella lehtiensä ja sivustojensa sisältöjä ironisiksi vitseiksi, joita lukijat eivät ota todesta.
Tämä pantiin puntariin tutkimuksessa, jossa 274 miesopiskelijaa sai nähdäkseen osin miestenlehtien tekstejä, osin vankeustuomion saaneiden raiskaajien kannanottoja. Ilmeni, etteivät vastaajat kyenneet sanomaan, kummat olivat kumpia.
Nuoret miehet altteimpia
Toisen tutkimusryhmän 81 jäsentä olivat 18–50-vuotiaita miehiä, jotka saivat luettavakseen miestenlehtien verkkosivujen seksistisiä lohkaisuja. Osa miehistä sai tekstit ilman selitystä, osalle kerrottiin niiden olevan peräisin miestenlehdistä.
Kaikki saivat määritellä asteikolla 1–5, olivatko vitsit hauskoja ja ironisia ja ilmaisivatko ne naisvihaa. Hauskuuden ja ironian arviot olivat molemmissa ryhmissä samaa luokkaa, mutta kysymys naisvihasta jakoi testiryhmät.
Ne, jotka eivät tienneet tekstien olevan miestenlehdestä, antoivat pisteiksi keskimäärin 3,7. Lehtitaustan tienneiltä tuli pisteitä 3,2. Etenkin nuoret miehet osoittivat ajattelevansa, että lehteen painettu naisviha on vaarattomampaa kuin seksistiset asenteet yleensä.
Lehtien kannet katseilta piiloon
Surreyn yliopistossa joitakin vuosia sitten tehty vastaava tutkimus ja sen saama julkisuus ovat osaltaan vaikuttaneet päivittäistavarakauppojen päätöksiin.
Osa kauppaketjuista myy miestenlehdet nyt mustissa muovikuorissa, ja joissakin on luovuttu myynnistä kokonaan. Osa lehdistä on siistinyt kansiaan välttääkseen myyntikiellon.
Tuoreet tutkimukset on julkaistu Psychology of Men and Masculinities -lehdessä.
Timo Soini: Raamatun apostolit taisivat olla valkoisia heteromiehiä
VastaaPoistaPerussuomalaisjohtaja sanoo olleensa koko ikänsä häpeämätön arvokonservatiivi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini kirjoittaa blogissaan, että on hyvä mahtua nahkaansa, joka hänen kohdallaan on häpeämättömän arvokonservatiivin.
– Euroopan Unioni pauhaa paljon arvoista, Suomessa puhutaan arvoista, firmoilla on arvoja, kansankirkollakin tai ainakin oli. Arkkipiispa (Kari) Mäkinen loihi lausumaan, että Raamattua on tulkittu valkoisen heteromiehen silmin. Apostolit taisivat olla sellaisia, Timo Soini toteaa.
Hän kertoo valtiotieteellisessä tiedekunnassa olleen 1980-luvulla hauskaa olla vennamolainen.
– Neuvostoliiton aikaa ei sellaista kokematon voi ymmärtää. Puola näytti suuntaa Solidaarisuus-liikkeineen ja Ronald Reaganista tuli USA: n presidentti. Puola ja USA puhuttavat nytkin.
– Valtiotieteellisessä taitaa arvokonservatiivilla olla nykyään yhtä hauskaa. Pitäisi hyväksyä homoliitot, feministinen humpuukipolitiikka, olla huolissaan tiibettiläisistä häkkikanoista ja ilmastosta. Lepakoista ei saa olla huolissaan. Kieltämättä valtsikassa oli kivaa ja olisi varmaan tänäänkin. Minusta on mahtavaa, että Suomeen syntyi feministinen puolue. Rokottamaan vasemmistoa ja vihreitä.
Hänen mukaansa perussuomalaisissa on ollut parasta ihmiset ja arvokonservatismi.
– Turpaan tulee välistä, radikaalit huutaa ja päätoimittajat paheksuvat. Ilman noita kannustimia olisi ollut paljon tylsempää, Soini toteaa.
– Olen saanut ääneni arvokonservatiivina, pottia on pukannut siitä huolimatta. Kansa kun kas ei ole niin ahdasmielistä kuin eliitti. Olen saanut neuvoja, että älä mesoa vanhanaikaisista mielipiteistä. Menee kuulemma äänet. Kuinkahan paljon niitä olisi tullut, kun pariin kertaan olen ollut maan ääniharava?
Antti, 50, sairastui rintasyöpään: Lääkäri väitti oireitani masennukseksi | Tosielämää | Iltalehti.fi
VastaaPoistaKommentti
VastaaPoistaEi, sukupuolia ei olla edelleenkään kieltämässä kouluissa
Kirjoitin jutun tasa-arvosuunnitelmasta, joka tulee pakolliseksi Suomen perusopetuksessa vuoden alusta lähtien. Lukioissa ja ammatillisessa opetuksessa velvoite on ollut jo pidempään.
Tueksi Opetushallitus on laatinut oppaan, jossa on käytännön esimerkkejä, miten koulusta voi tehdä tasa-arvoisemman ja häirintävapaan paikan.
Sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa ja toimitukseen tulleissa sähköposteissa nousi esiin hätä: Sukupuolia ollaan kieltämässä! Ei saa enää sanoa edes ääneen sanoja nainen, mies, poika tai tyttö.
Ei, tästä ei ole kyse. Suomen kouluissa ei olla kieltämässä tyttöjen ja poikien olemassaoloa.
Opetushallituksen oppaasta käy ilmi, että vuonna 2004 annetuissa opetussuunnitelman perusteissa sukupuolen huomioimisesta käytettiin termiä ”sukupuolineutraali”.
Termi osoittautui hankalaksi. Joissakin kouluissa se ymmärrettiin virheellisesti niin, että kaikkia kuuluisi kohdella ikään kuin sukupuolia ei olisi olemassa. Tämä johti siihen, ettei kouluissa pystytty tarttumaan aitoon ilmiöön eli taitojen ja alojen sukupuolittumiseen, jota on yritetty jo pidempään purkaa.
Taitojen ja alojen sukupuolittaminen selittää, miksi useammat miehet hakeutuvat teknillisille ja matemaattisille aloille ja naiset kieli- ja kulttuurialoille, tai että yliopistot naisistuvat.
Nyt sukupuolineutraaliudesta on terminä luovuttu ja sen sijaan puhutaan ”sukupuolitietoisuudesta”, koska oppilaat halutaan tehdä tietoisiksi heidän käytöstään ohjailevista rakenteista.
Mutta miksi näin tehdään? Mitä on taustalla?
Suomalainen työelämä on maailmanlaajuisesti katsoen hyvin jakautunut mies- ja naisaloihin. Jo varhaisesta lapsuudesta ja koulusta lähtee muovautumaan ajatus, minkälaisen opintoalan tai uran voin valita. Suomessa on myös selvästi miesten ja naisten palkat.
Tätä muutettaessa kasvatus ja koulu ovat olennaisia tekijöitä. Opetushenkilökunnan, opetusmateriaalin ja koulujen tiloina pitäisi tukea sitä, että oppilas voi kiinnostua mistä tahansa oppiaineesta, asennoitua siihen innolla ja luottaa omaan osaamiseensa.
Opetusneuvos Satu Elo, suomalaisen koulun tasa-arvoasioiden parhaita tuntijoita, totesi minulle, että aiemmin kouluissa on tehty tarpeettomia jakoja esimerkiksi tyttöjen ja poikien ruokajonoihin.
Tuttua omasta lapsuudesta, ja niin älytöntä kun sitä pohtii.
Tyttö- ja poikajonot pakottavat oppilaat tiukasti kahteen muottiin, mikä voi tuottaa hämmennystä ja ahdistusta joillekin.
Tällaisen mielipiteenmuokkauksen jälkeen olemme valmiimpia hyväksymään yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolittuneita jakoja, kuten että naiset pitävät enemmän perhevapaita ja miehet johtavat useammin yrityksiä.
Opetushallituksen oppaassa ei siis ole kyse naisten ja miesten kieltämisestä, vaan siitä, että ihmisten annetaan olla ihan sellaisia kuin he ovat.
Timo Soini: ”Poikia ei saisi kutsua pojiksi eikä tyttöjä tytöiksi – Haloo, onko siellä pytingissä valot päällä?”
VastaaPoistaPerussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kommentoi blogissaan Opetushallituksen tuoretta tasa-arvo-opasta.
– Poikia ei saisi kutsua pojiksi, eikä tyttöjä tytöiksi. Vaan etunimellä. Oi aikoja, oi tapoja. Haloo, onko siellä pytingissä valot päällä? Soini kirjoittaa.
Tänään myös kokoomuslainen kansanedustaja Timo Heinonen ihmetteli samaa asiaa. Lue lisää: Kansanedustaja hämmästyi koulujen uutta suositusta: Oppilaita ei puhutella tyttöinä tai poikina – ”Naurettavan yliampuvaa”
Soini toteaa blogissaan puhuvansa miesten ja naisten tasa-arvosta, ei sukupuolista.
– Puhun aina miehen ja naisen välisestä tasa-arvosta. Jota kannatan. En puhu sukupuolten välisesestä tasa-arvosta, Soini kirjoitti vasta eilen luonnehtiessaan arvokonservatiivia ajatusmaailmaansa.
– Me emme lähde tällaisiin vouhotuksiin mukaan. Mikähän kansanvaltainen valtuutus tähän on olemassa? Ei mikään, Soini kirjoittaa Opetushallituksen suosituksesta.
”Tasa-arvo on taitolaji” -oppaassa suositellaan, että oppilaita puhuteltaisiin nimillä sen sijaan että heidät niputettaisiin tyttöihin ja poikiin. Sukupuolia ei kouluissa olla kieltämässä.
Opetushallituksesta perusteltiin ohjeistusta Nyt.fi:lle sillä, että kouluissa on ollut tapana esimerkiksi jakaa lapsia tarpeettomasti tyttöjen ja poikien jonoihin.
Koulujen tasa-arvo-opas raivostutti vanhemmat – Opetushallitus: Kouluissa saa edelleen puhua tytöistä ja pojista
VastaaPoistaOpetushallituksen mukaan kohua ei aiheuttanut opas vaan se, miten sitä on tulkittu.
Opetushallituksessa on yritetty tiistaina sulatella sitä, miksi oppilaiden vanhemmat ovat ymmärtäneet väärin oppaan sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi perusopetuksessa (siirryt toiseen palveluun), joka valmistui peruskoulutuksen opettajille viime vuonna.
Yleissivistävästä koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta opetushallituksessa vastaava johtaja Jorma Kauppinen sanoo, että kaikki lähti liikkeelle yhden virkamiehen haastattelusta ja aivan asiallisesta jutusta Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä (siirryt toiseen palveluun). Sen jälkeen se paisui mediassa Kauppisen mukaan väärinymmärrykseksi.
– Huoltajilta tullutta palautetta on jo sähköposti täynnä. Kyllä tästä aikamoinen kohu on noussut. Ei tässä ole mistään uudesta asiasta kyse, vaan tämä on opettajille apuvälineeksi tarkoitettu opas, jotta he voivat pohtia, miten tasa-arvoa voi paremmin toteuttaa. Tämä on opas, apuväline opetukseen, ei mikään määräys, Kauppinen sanoo.
Kauppisen mukaan viimevuotinen raportti on aiheuttanut kohua aiemminkin ja nyt taas. Oppaan taustalla on tasa-arvolaki ja vaatimus, että kouluilla pitää ensi vuoden alusta olla tasa-arvosuunnitelmat. Vanhempien ei opetushallituksen johtajan mukaan pidä olla tästä huolissaan.
– Otsikot ovat kyllä aika hupaisia. Tässä on tärkeä asia taustalla, mutta ei se ole tässä tärkeää, puhutaanko kouluissa tytöistä vai pojista. Kouluilla on oma tehtävänsä edistää tasa-arvoa. Nyt ihmiset luulevat, että on menty määräyksiin, mikä ei pidä paikkaansa.
Kommentti: Tytöt on poikia
VastaaPoistaUlkoministeri Timo Soini (ps.) on tainnut reagoida harvaan asiaan samalla nopeudella kuin opetushallituksen sukupuolten tasa-arvoa edistävän oppaan linjauksiin.
Nyt.fi uutisoi tiistaiaamuna, että ensi vuoden alussa kouluihin lähtevän oppaan mukaan opettajien ei enää pian pitäisi puhua koulussa tytöistä ja pojista.
– Poikia ei saisi kutsua pojiksi, eikä tyttöjä tytöiksi. Vaan etunimellä. Oi aikoja, oi tapoja. Haloo, onko siellä pytingissä valot päällä, Soini kiirehti linjaamaan .
HARVA asia tuntuu sytyttävän kansalaiset ja poliitikot yhtä nopeasti kuin keinot, joilla perusopetuksen sukupuolittuneisuutta voitaisiin vähentää.
Tässä keskustelussa tosiasiat hukkuvat äkkiä. Eikä sillä niin väliä, sillä nehän pilaisivat äkkiä mehevän mielensäpahoittamisen.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen syytti tiistaina Suomen Uutisissa opetushallitusta feministisen propagandan levittämisestä.
– Sukupuoli ei ole sosiaalinen konstruktio. Biologisia lähtökohtia ei voi kieltää, vaikka vallalla olisi minkälainen todellisuutta vastaan taisteleva filosofia, Tynkkynen sanoi.
OPETUSHALLITUKSEN mukaan kirjasessa ei ole kyse määräyksistä vaan opettajille tarkoitetusta oppaasta jotta he voivat pohtia, miten tasa-arvoa voi paremmin toteuttaa.
Opasta silmäilevä huomaa äkkiä, että siinä ei kielletä biologisen sukupuolen olemassaoloa – päinvastoin, oppaassa nostetaan esiin esimerkiksi tyttöjen ja poikien erot oppimistuloksissa.
Sukupuolineutraaliuden sijaan puhutaan sukupuolitietoisesta opetuksesta. Se perustuu oppilaiden yksilöllisen persoonallisuuden tunnistamiselle ja sukupuolittavien rakenteiden purkamiselle.
Ketään ei siis saisi määrittää yhteen karsinaan pelkästään sen perusteella, mitä haarovälistä löytyy.
Tähän liittyy myös tikunnokkaan noussut kehoitus välttää puhuttelemasta lapsia tyttöinä ja poikina.
– Onko tilanteita, joissa ryhmäjako sukupuolen perusteella on ehdottoman tarpeen, oppaassa kysytään.
SE, mitä naiseus tai miehuus tarkoittaa, riippuu biologian lisäksi ympäröivän yhteiskunnan arvioista ja asenteista.
Joissain maissa naisilla ei esimerkiksi ole oikeutta ajaa autoa tai äänestää.
Suomessa asiat ovat toisin. Silti täällä esimerkiksi työmarkkinat jakautuvat kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen voimakkaasti naisten ja miesten töihin.
Tämä johtaa muun muassa epätasa-arvoon palkoissa ja eläkekertymissä.
Koulujen tehtävä on edistää tasa-arvoa. Löyhän otsikkotason kritisoinnin sijaan poliitikoilta toivoisi näkemyksiä tämän tavoitteen saavuttamisesta.
Nainen kouri teinipojan sukuelimiä - käytti hyväkseen läheistä suhdetta
VastaaPoistaFeminist Pharmacy Charges 7% "Man Tax" To Battle Gender Wage Gap - MILO
VastaaPoistaPois poikien ja tyttöjen käsityöt - näin kouluissa ryhdytään toteuttamaan tasa-arvosuunnitelmaa
VastaaPoista...
6. Draamapedagogisia työtapoja käytettäessä pitäisi kiinnittää huomiota siihen, ettei sukupuolia esitetä stereotyyppisesti. Tyttöjen ei tulisi sipsuttaa ja poikien kävellä rehvakkaasti.
7. Vieraissa kielissä tulisi opetella "sukupuolen moninaisuudelle tilaa antavia persoonapronomineja sekä sukupuolineutraaleja ja naisten siviilisäätyä määrittelemättömiä puhuttelusanoja".
8. Historian opetuksen tulisi haastaa perinteistä "suurmieshistoriaa": naiset tulisi voida esittää historian aktiivisina osapuolina "mikrohistoriallisen tarkastelun" kautta.
...
Näissä asioissa tytöt ja pojat ovat koulussa epätasa-arvoisia
Spalding murders: Girl, 15, guilty of double murder - BBC News
Mieskin voi sairastua rintasyöpään - diagnoosi viivästyy usein
Kirkumista, nyrkin hakkaamista pöytään, oppilaiden lyttäämistä - näin opettaja raivosi
VastaaPoista18-vuotiaalle naiselle syyte lukiokaverinsa raiskauksesta - oikeus katsoi pakottamiseksi
Naiset perivät "tonnin velkaa" veitsellä ja meisselillä - uhri olikin itse velkoja
Insestijutusta voi seurata myös rikostutkintaa sosiaaliviranomaisten toimista | Yle Uutiset | yle.fi
Kansanedustaja esittää: Puolustusvoimilta kirje kaikille nuorille naisille
VastaaPoistaEduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen uudistaisi asevelvollisuutta ajassa ja turvallisuuspoliittisen tilanteen mukaan.
– Esimerkiksi naisten osuutta palveluksen suorittaneista tulisi kasvattaa koko ikäluokkaa koskevilla kutsunnoilla tai naisten vapaaehtoisen palveluksen tiedotusta kehittämällä, Pelkonen kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.
Pelkonen tarkentaa Uudelle Suomelle tarkoittavansa Pirkanmaalla pari vuotta sitten järjestetyn kokeilun laajentamista Suomessa.
Kokeilussa kaikille kutsuntaikäisille naisille lähetetiin kutsu vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Tämä nosti palvelukseen hakeutuneiden naisten määrää.
Naisten kutsunnoille on ainakin viime vuosina löytynyt kannatusta myös muista hallituspuolueista. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kertoi elokuussa Iltalehdessä kannattavansa kutsuntoja naisille kuitenkin siten, että asepalvelus säilyisi heille vapaaehtoisena.
Pääministeripuolue keskusta mainitsi vaaliohjelmassaan ennen viime vuoden eduskuntavaaleja, että kutsunnat voisivat koskea myös naisia, vaikka asepalvelus säilyisi vapaaehtoisena.
Britanniassa on keksitty nerokas tapa poistua pelottavilta treffeiltä
VastaaPoistaIson-Britannian Lincolnin kaupungissa on keksitty nerokas tapa karata treffeiltä, jotka pelottavat tai vaikuttavat muuten epämiellyttäviltä.
Paikallisella raiskauskriisijärjestö Lincolnshire Rape Crisisillä on käynnissä kampanja, jolla pyritään ehkäisemään raiskaus- ja väkivaltatapauksia.
Järjestö on levittänyt kaupungin ravintoloiden ja baarien vessoihin julisteita, joissa neuvotaan, miten tukalassa tilanteessa tulee toimia.
Jos treffikumppani tuntuu pelottavalta, epämiellyttävältä tai muuten vain uhkaavalta, tai hän ei vastaa ollenkaan sitä, mitä vaikkapa treffisovelluksen kautta saattoi olettaa, kannattaa mennä baaritiskille ja kysyä Angelaa. Niissä ravintoloissa, joihin julisteita on jaettu, tiedetään miten tilanteessa tulee toimia.
"Angela" on merkki henkilökunnalle siitä, että asiakas on epämiellyttävässä tilanteessa. Kampanjajulisteessa kerrotaan, että ravintolahenkilökunta voi silloin auttaa esimerkiksi tilaamalla taksin tai auttamalla ulos ravintolasta huomaamattomasti.
- Olemme saaneet todella myönteistä palautetta kampanjasta, kuten esimerkiksi kiitosta hyväksikäytön uhreilta, Lincolnshire Rape Crisis -järjestön Hayley Child kertoi The Independentille.
Kampanjasta tuli tunnettu sosiaalisessa mediassa, kun brittiläinen Isobel O’Brien twiittasi julisteen kuvan ja kirjoitti toivovansa, että kampanjasta tulisi koko maailman laajuinen. O'Brienin alkuperäisestä twiitistä on tykännyt lähes 30 000 ihmistä, yli 20 000 on jakanut sen eteenpäin.
Seksuaalipalvelujen ostamiselle esitetään täyskieltoa
VastaaPoistaKansanedustajat Päivi Räsäsen (kd.) ja Eva Biaudet (r.) ovat tehneet lakialoitteen, jossa esitetään seksuaalipalvelujen ostamisen täyskieltoa.
– Ihmiskauppa kuuluu räikeimpiin ihmisoikeusloukkauksiin ja vastenmielisimpiin rikoksiin, mitä Suomessa esiintyy, todetaan tuoreessa Päivi Räsäsen ja Eva Biaudet’n laatimassa lakialoitteessa. Aloitteen allekirjoitti 14 kansanedustajaa.
Hallitus esitti jo vuonna 2005, että seksuaalipalvelujen ostaminen olisi yleisesti rangaistavaa. Perustuslakivaliokunta kuitenkin päätyi rajaamaan rangaistavuuden seksuaalipalvelujen ostamiseen ihmiskaupan ja parituksen uhreilta.
– Valinta on osoittautunut alun alkaen epäonnistuneeksi. Poliisin velvoitteeksi tuli osoittaa, että seksuaalipalvelujen ostaja on tietoisesti ostanut palveluja parituksen tai ihmiskaupan uhrilta. Liikutaan hetteiköllä, kun oikeuslaitos joutuu arvioimaan, mitä kunkin asiakkaan olisi pitänyt voida ymmärtää, aloitteessa perustellaan.
Kansanedustajakaksikon mielestä lainsäädäntö ei anna riittävästi suojaa ihmiskaupan ja parituksen uhreille.
– Edelleen laki kannustaa kätkemään prostituution taustalla olevan rikollisen toiminnan ja antamaan kuvan vapaaehtoisesta toiminnasta. Täyskielto antaisi nykyistä tehokkaammat ja selkeämmät keinot puuttua rikolliseen toimintaan sekä seksikauppaa ylläpitävään kysyntään, aloitteessa todetaan.
Ruotsin mallin mukaista täyskieltoa on suositeltu jo vuonna 2013 tehdyssä oikeusministeriön selvityksessä. Pohjoismaisesta vertailusta voi Räsäsen ja Biaudet’n mukaan päätellä, että poliisin resurssit kohdistettaisiin lakimuutoksen jälkeenkin todennäköisesti vakavampien seksuaalirikosten selvittelyyn, joka olisi aiempaa helpompaa selkeämmän lainsäädännön vuoksi.
VastaaPoistaKolumni: Vaatikaa enemmän pojiltanne
Yli viidennes kaikista 20–24-vuotiaista suomalaismiehistä on vailla opiskelu- tai työpaikkaa, kertoi OECD:n raportti syyskuussa. Ratkaisuksi esitetään esimerkiksi ammatillisen koulutuksen kehittämistä. Samanikäisistä naisista on vaarassa syrjäytyä alle kuudesosa.
Monet suositut alat naisistuvat, koska tytöt ovat parempia, eivätkä pojat pääse opiskelemaan. Miksi ihmeessä silloin pitää muuttaa rakenteita eikä asenteita?
Sukupuolten erot ovat aihe, joka kuumentaa aina tunteita. Tällä viikolla kohua aiheutti Opetushallituksen ohjeistus, jonka mukaan oppilaita ei pitäisi kohdella sukupuolensa edustajina, vaan heitä olisi hyvä kutsua vain nimellä. Se tietysti tulkittiin niin, ettei enää saa puhua tytöistä ja pojista.
Opettajat ihmettelevät, miksi vuosi vuodelta useampi alakouluikäinen poika tuntuu jäävän pahasti jälkeen tavoitteista. Eihän silloin auta korjata toisen asteen koulutusta, vaan pitää miettiä, mikä varhaiskasvatuksessa ja kodeissa on pielessä.
Uskon, että suuri syy on laiskuus, sekä poikien että meidän vanhempien. On paljon kivempaa näppäillä älykännykkää kuin rasittaa aivoja velvollisuuksilla. Tytötkin näppäilevät, mutta heihin on kulttuurissamme iskostettu tunnollisuus, jota aikuiset ruokkivat huomaamattaan.
Poikia on aina istutettu kympin tyttöjen viereen rauhoittumaan ja katsomaan oikeita vastauksia. On todettu, että pojat nyt vain ovat poikia, mutta kyllä ne viimeistään lukioiässä oppivat. Näin on käynytkin: pojat ovat kirineet tyttöjä kiinni, oppineet omaksumaan olennaisen, päässeet jatko-opintoihin ja nousseet hyville paikoille. Entä jos se ei enää onnistu?
Varmuuden vuoksi selvennän: en väheksy poikia, päinvastoin. Ei voi olla niin, että pojat eivät pysty samaan kuin tytöt. Vaikka he ehkä kehittyvät tyttöjä hitaammin, tavallinen lapsi oppii kyllä lukemaan ja laskemaan alaluokilla avulla ja keskittymisellä.
On vanhempien tehtävä vaatia, että läksyt tehdään ja asiat opitaan. Opettaja ei ehdi vahtia jokaista. Kiitettäviä ei tarvitse saada, mutta kasi on hyvä tavoite.
Tutkimusten mukaan koulu antaa vähän tukea poikien vilkkaammalle temperamentille. Toistaiseksi koulua ei kuitenkaan ole onnistuttu muuttamaan pojille sopivammaksi. Mitä jos muutettaisiinkin suhtautumista poikiin?
Ehkä Opetushallituksen ohje ratkaisee ongelman. Ei erillisiä jonoja tytöille ja pojille, vaan kaikki samalle viivalle.
Seksikolumni: Miksi naiset tyytyvät renttuihin?
VastaaPoistaUsein pohditaan, miksi naiset rakastuvat renttuihin, mutta viime aikoina olen joutunut viemään tämän pohdinnan aivan uudelle tasolle: Miksi naiset tyytyvät renttuihin?
Ei ole mielestäni mikään ihme, että naiset hullaantuvat renttumiehistä. Ei ole houkuttelevampaa ajatusta kuin harrastaa villiä seksiä huolettoman ja komean rentun kanssa päivä toisensa perään. Ja potentiaalinen muutoskohdehan on aina kiinnostava – mikä tekisikään parempaa naisen itsetunnolle kuin mahdollisuus saada renttumies muuttumaan ja rakastumaan?
Jossain vaiheessa jokainen nainen kuitenkin (toivottavasti) havahtuu siihen, että hetkinen, eihän tämä renttu miksikään muutu. Sama valehteleva, pettävä mieshän hän on kuin tavatessammekin, nainen ymmärtää (siis toivottavasti).
Ja sitten nainen pakkaa tavaransa, lähtee, tapaa uuden, kunnollisemman miehen ja on onnellinen lopun elämäänsä muistellen, kuinka onneton olikaan entisessä suhteessaan – eikö?
No, ei aivan. Jostain käsittämättömästä syystä naiset jäävät näihin suhteisiin. Ai, petit minua? No, ei se haittaa, kunhan et tee sitä uudelleen. Ai, jäit kiinni valheesta – taas? Sellaista sattuu kaikille, kunhan et tee sitä uudelleen. Ai, makasit taas koko päivän sohvalla, kun minä kävin töissä? No, pitäähän sinunkin saada rentoutua. Ai, hankimme koiran niin kuin halusit, mutta et jaksakaan hoitaa sitä? Ei se mitään, sehän onkin ennemmin minun perääni. Ai, jätit minut ja palasit takaisin tajutessasi, ettet saa ketään muutakaan? Täällä minä olen. Ai, sinusta ei ole kuulunut kuukauteen, mutta nyt haluat seksiä? Laittaudun sinua varten.
Sinäkin varmaan tunnet jonkun, joka on sortunut edellä mainittuihin asioihin? Pahimmassa tapauksessa tunnistat ehkä itsesi.
Tiedän kokemuksesta, että on vaikea katsoa vierestä, kun joku heittää elämänsä hukkaan sellaisen miehen kanssa, joka ei todellakaan häntä ansaitse. Mitä siinä voi tehdä? Pitkän kaavan mukaan olen oppinut, ettei elämää voi elää toisen puolesta, mutta onko sitä oikeasti ystävä, jos ei puutu tilanteeseen millään tavalla?
Ei yksikään ystävä ilkeyttään yritä saada renttuun rakastunutta kaveria heräämään tilanteeseensa. Silti moni valitsee näissä tapauksissa miehen ja suuttuu ystävälleen, joka luultavasti "ei tiedä mistään mitään".
YK valitsi Ihmenaisen tasa-arvolähettilääksi – Typerää, kekseliästä vai vastenmielistä?
VastaaPoista75 vuotta sitten ensi esiintymisensä tehnyt sarjakuvahahmo oli aikoinaan poikkeus supersankarien joukossa.
75-vuotiaan sarjakuvasankarin Ihmenaisen naisten ja tyttöjen tasa-arvoa edistäväksi kunnialähettilääkseen.
Ihmenainen-kampanjallaan YK sanoo haluavansa tuoda esiin, mitä voidaan saavuttaa naisten ja tyttöjen mahdollisuuksia lisäämällä.
Elizabeth Holloway Marstonin ja William Moulton Marstonin sekä piirtäjä H. G. Peterin luoma Ihmenainen on seikkaillut vuodesta 1941 asti. Sarjakuvaa julkaisevan DC Comicsin mukaan tarkoituksena oli tuolloin kokeilla, millainen vetovoima olisi naispuolisella supersankarilla.
"Sopimatonta"
Ihmenaisen valinta tasa-arvon lähettilääksi ei kuitenkaan ilahduta kaikkia, ja sitä vastustavaan vetoomukseen on myös kerätty nimiä internetissä.
Yli 600 YK:n työntekijää on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa Bania kehotetaan harkitsemaan uudelleen sarjakuvasankarin nimittämistä. Vetoomuksessa sanotaan, ettei suuririntainen, muodoiltaan luonnoton, vähäpukeinen, Yhdysvaltain lipun värejä kantava nainen ole sovelias edustamaan sukupuolten tasa-arvoa YK:ssa.
Monet YK:n työntekijät ovat yksityisesti ilmaisseet huolensa sarjakuvahahmon valitsemisesta. Julkisesti YK-johtajat ovat kehuneet valintaa kekseliääksi keinoksi tavoittaa nuoria. The New York Times -lehti miettii, vetoaako 75 vuotta vanha hahmo nuoriin.
Myös sosiaalisessa mediassa valintaa on kritisoitu.
YK:n neuvonantajanakin toiminut newyorkilaisprofessori Anne Marie Goetz kutsuu valintaa typeräksi ja vastenmieliseksi ja kehottaa tviitissään ihmenaista käyttämään totuuden lassoaan paljastaakseen YK:n tekopyhyyden.
Kritiikkiä on herättänyt myös se, että tasa-arvolähettilääksi on valittu kuvitteellinen hahmo eikä oikeaa naista.
Aiemmin sarjakuvahahmoista YK-lähettilääksi on nimetty Helinä-keiju ja Angry Birdsien Red. Helinä-keiju nimitettiin edistämään nuorten ympäristötietoisuutta, Red-lintu ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Arvostelijat pitävän valintaa myös huonosti ajoitettuna, sillä kampanja naisen saamiseksi YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi päättyi vastikään pettymykseen.
YK torjuu kritiikkiä
Ihmenaisen herättämää kritiikkiä on osittain pyritty lieventämään muokkaamalla supersankarista YK-kampanjassa käytettyä kuvaa. Hänet näytetään vain vyötäröstä ylöspäin, ja viitta on kaulan ja hartioiden ympärillä, jolloin rinnat eivät korostu niin paljoa, kertoo YK:n edustaja Maher Nasser.
Kampanjassa myös keskitytään Ihmenaisen feministiseen taustaan, siihen että hän on ensimmäinen naispuolinen supersankari, ja taistelee oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta.
Ihmenaisen eli Wonder Womanin merkkivuotta on juhlistettu myös julkaisemalla Yhdysvalloissa hänestä postimerkkisarja.
”Ilkeästä naisesta” tuli feminismin taisteluhuuto USA:ssa
VastaaPoistaDEMOKRAATTI Hillary Clintonilla on ollut ongelmia innostaa nuoria amerikkalaisnaisia. Enemmistö alle kolmikymppisistä demokraateista tuki esivaaleissa senaattori Bernie Sandersia, joka oli Clintonista vasemmalla ja lupasi maksutonta yliopistokoulutusta kaikille.
Clintonin synneiksi lasketaan muun muassa se, että tämä on rikas, poliittisesti keskustassa, kannatti Irakin sotaa, hyväksyy kuolemantuomion, ei jättänyt Billiä tämän syrjähyppyjen takia ja kääntyi tukemaan homoliittoja vasta kolme vuotta sitten – kaikki taantumuksen merkkejä nuorten demokraattien mielestä.
MIKÄÄN EI kuitenkaan yhdistä paremmin kuin yhteinen vihollinen.
Kun republikaani Donald Trump kutsui Clintonia viimeisessä vaaliväittelyssä sanoilla ”nasty woman”, ilkeä nainen, sosiaalinen media räjähti. Ilkeästä naisesta tuli feminismin uusi taisteluhuuto.
Janet Jacksonin vuoden 1986 hittikappale Nasty alkoi kiertää Twitterissä. Nettikaupassa myydään Nasty Woman -rintanappeja, t-paitoja ja lippalakkeja, joissa lukee ”Tehdään Amerikasta taas ilkeä”.
”Olen ilkeä nainen, koska haluan itse päättää, kuka kourii minua, kuka ei”, twiittasi Jenavieve Hatch.
”Olen ilkeä nainen, koska en halua muiden päättävän, mitä ruumiillani tehdään. Minun kohtuni, minun valintani”, twiittasi Jordyn Rowland.
Vox-uutissivuston toimittaja Liz Plankin mukaan Trumpin määritelmä on ”parasta mitä hän on Clintonin hyväksi tehnyt”.
YHDYSVALTAIN vaalikampanjassa on puhuttu tänä vuonna hämmästyttävän vähän siitä, että Clintonista tulisi voittaessaan maan ensimmäinen naispresidentti.
Syy on apea. Clintonin kampanja tietää asennetutkimusten perusteella, että sekä oikealla että vasemmalla on vastustusta naispresidenttiä kohtaan. Vain muutama viikko sitten nelikymppinen koulutettu amerikkalaisnainen sanoi minulle, etteivät jotkut virat, kuten presidenttiys, kerta kaikkiaan sovi naisille.
Nytkin naiset riehaantuivat enemmän Trumpia vastaan kuin Clintonin puolesta.
CLINTON SAI kuitenkin tuotua naisasian kampanjan keskiöön, kun hän piikitteli Trumpia ensimmäisessä vaaliväittelyssä siitä, että tämä oli haukkunut Miss Universumin Alicia Machadon painoa. Trump provosoitui ja aloitti öisen twiittimyrskyn Machadoa vastaan.
Seuraavaksi julkisuuteen tulivat Trumpin roisit kourintapuheet vuodelta 2005.
Lopulta kasvava joukko naisia – perjantaihin mennessä yksitoista – tuli omilla nimillään julkisuuteen syyttämään Trumpia seksuaalisesta ahdistelusta.
Kun Trump sanoi viimeisessä vaaliväittelyssä keskiviikkona, että ”kukaan ei kunnioita naisia yhtä paljon kuin minä”, yleisö puhkesi nauruun.
JOS CLINTON voittaa vaalit, hän voittaa ne naisten äänillä. Enemmistö miesäänestäjistä kannattaa mielipidemittausten mukaan Trumpia. Ero sukupuolten välillä ei ole ollut yhdessäkään aiemmassa vaalissa näin suuri.
Sekin kertoo Yhdysvalloista.
”Haluan nähdä monien naisten pukeutuvan NastyWoman-paitoihin, mutta se, mitä todella haluaisin, olisi nähdä miesten käyttävän niitä”, tiivisti Elizabeth Plank Twitterissä.
Sari Essayah: Miesten ja naisten palkkaeroja ei hoideta takaoven kautta
VastaaPoistaKristillisdemokraattien puheenjohtajan mukaan ratkaisut miesten ja naisten palkkaeroihin on löydettävä työmarkkinapöydissä, eikä vanhempainvapaiden kautta.
Kiintiöratkaisujen sijasta nykyisiä vanhempainvapaita voidaan kristillisdemokraattien mukaan kehittää suuntaan, joilla tehdään lapsiperheiden arkea sujuvaksi ja lisätään perheiden valinnanvapautta.
– Esimerkiksi ansiosidonnaisia vanhempainvapaita pitää voida käyttää nykyistä joustavammin, sanoo puolueen puheenjohtaja Sari Essayah mielipidekirjoituksessaan sanomalehti Ilkassa.
Keskustelu perhevapaajärjestelmän uudistamisesta ja sen myötä nykyisen kotihoidontuen romuttamisesta käy hänen mukaansa kuumana. Essayahin mielestä ei ole nykyaikaa, että naisia komennellaan yhteiskunnan taholta sen enempää koteihin kuin kodeista pois.
– Itse luotan täysin nykyäitien ja -isien kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä ilman ulkopuolisten holhousta.
Essayah arvioi miesten ja naisten välisen palkkaeron työmarkkinoilla olevan valitettava tosiasia, ja tämän voivan myös osaltaan kaventaa perheiden todellisia valinnanmahdollisuuksia.
– Tämä asia on kuitenkin hoidettava kuntoon työmarkkinapöydissä eikä takaoven kautta perheiden arkeen puuttumalla.
Li Andersson: Lopetetaan äitien syyllistäminen ja uudistetaan perhevapaat
VastaaPoistaKeskustelu vanhempainvapaajärjestelmän uudistamisesta käy parhaillaan kuumana – ja syystä. Suomen nykyjärjestelmä on kankea ja huonosti perheiden tilanteisiin sopiva, eikä se tarjoa riittävästi mahdollisuuksia vanhemmille jakaa hoivavastuita tasa-arvoisemmin.
Halonen tunnistaa Clintonin paineet: "Nainen ei ole koskaan sopivan kaunis eikä voimakas"
VastaaPoistaMaailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään, Yhdysvaltain presidentiksi voi nousta ensimmäistä kertaa nainen. Suomen ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen tietää, millaista on olla joidenkin mielestä liian korkealle päässyt nainen.
MIELIPIDE
VastaaPoistaÖisin sydämeen hiipii suuri ikävä – Olen leskimies, joka käy sotaa yksinäisyyttä vastaan
Leskeksi jääminen on kova kolaus miehelle, joka on kymmenien vuosien ajan saanut rakastavan vaimon palveluja kodinhoidossa, ruuanlaitossa, pyykinpesussa ja vuoteen petaamisessa. Mies on saanut myös hellää syleilyä ja suukottelua – ja paljon muutakin hyvää yhdessä elämisestä.
SUOMESSA jää vuosittain paljon miehiä leskeksi. Näin kävi myös minulle vajaa vuosi sitten.
Leskeksi jääminen on kova kolaus miehelle, joka on kymmenien vuosien ajan saanut rakastavan vaimon palveluja kodinhoidossa, ruuanlaitossa, pyykinpesussa ja vuoteen petaamisessa. Mies on saanut myös hellää syleilyä ja suukottelua – ja paljon muutakin hyvää yhdessä elämisestä.
Miehet eivät ole aina muistaneet antaa riittävän paljon arvoa sille suurelle huolenpidolle, jota he ovat saaneet. On ajateltu, että on naisten töitä, jotka kuuluvat avioliitossa naisille.
KUN vaimo lähtee lopullisesti ja vie palvelut mennessään, herää kysymys: mitäs nyt tehdään? Leskimies on tällaisessa tilanteessa usein aivan hoo moilasena. Hänen on suunniteltava uudelleen, millä lailla elämäänsä jatkaa ja miten käytännön asioista selviää. No, se onkin jo suurempi juttu. Pakon edessä on kuitenkin ensin opeteltava tekemään kotityöt ja totuteltava asumaan ja elämään yksin.
Vaikeita hetkiä on esimerkiksi silloin, kun yö saapuu ja on mentävä nukkumaan yksin. Kaikki ajatukset alkavat silloin kiertää päässä, eikä uni tule. Ikävä kyllä tulee, ja siihen sitä sitten lopulta nukahtaa.
YKSINÄISYYDEN PEIKKO on hirvittävä, jos se pääsee hallitsemaan ihmistä. Yksinäisyys tuo suurta surua, loputonta kaipuuta, sisäistä sydämen itkua, toivottomuutta, unettomuutta, pahoja ajatuksia ja toisen ihmisen kaipuuta. Vaikka mitä.
Se voi myös käpertää ihmisen istumaan kotituoliin kaljapullo yhdessä ja tupakka toisessa kädessä. Moni alkoholisoituu yksinäisyydessään.
Mietittyäni viikkoja näitä yksinäisyyden ongelmia päätin lopulta julistaa sodan yksinäisyyttä vastaan. Tässä sodassa hyökätään yksinäisyyden peikkoa vastaan. Aseina ovat uusien ihmissuhteiden solmiminen sekä verkostoituminen monenlaisissa harrastuksissa, joissa on mukavia ihmisiä ja joissa itse viihtyy.
On myös lähdettävä lenkille vaikka väkisin ja käytävä keilaamassa, golfaamassa, puistoshakissa, teattereissa ja konserteissa. Kotona voi katsella televisiosta hyviä asia- ja viihdeohjelmia ja lukea aamulla sanomalehteä.
On hyvä muistaa sekin, että myös leskimiehet voivat hakeutua tyylikkäiden naisten seuraan ja pitää heitä vaikka kädestä kiinni. Kannattaa kokeilla, et kadu.
Veikko Byysing
Helsinki
Sharia-oikeudet ratkovat perhekiistoja Britanniassa, mutta niissä on ongelma: Järjestelmä sortaa naisia
VastaaPoistaKymmenet sharia-oikeudet ratkovat perhekiistoja Britanniassa. Järjestelmä sortaa musliminaisia ja vahvistaa epätasa-arvoa. Aktivisti Maryam Namazie patistaa brittihallitusta kieltämään sharia-oikeudet.
BRITANNIAAN on juurtunut rinnakkainen oikeusjärjestelmä, kun Koraaniin nojaavat sharia-oikeudet jakavat tuomioita muslimien perhekiistoissa.
Britanniassa on eri arvioiden mukaan ainakin 30 ja mahdollisesti jopa yli 85 sharia-tuomioistuinta. Ne toimivat usein moskeijoiden yhteydessä.
Sharia-oikeuksien asiakkaiden suuri enemmistö on naisia, jotka haluavat avioeron tai ratkaisun johonkin muuhun perheoikeudelliseen kiistaan.
Muslimimiehillä ei ole samanlaista tarvetta käyttää sharia-istuimia, sillä islamiin pohjautuvat laki on jo valmiiksi miesten puolella: aviomies voi ottaa avioeron pelkällä ilmoituksella, kun taas vaimo on varannut vain harvoin samanlaisen oikeuden itselleen.
Islamiin nojaava laki suosii miestä myös todistajana ja lasten huoltajana. Miehellä on myös oikeus ottaa useita vaimoja. Nainen perii puolet siitä mitä mies.
SHARIA-JÄRJESTELMÄ on toiminut Britanniassa jo 1980-luvulta lähtien poliittisten päättäjien hiljaisella hyväksynnällä. Nyt Britanniassa ollaan kuitenkin heräämässä sharia-istuimien ongelmiin ja naisten oikeuksien polkemiseen.
Pääministeri Theresa May käynnisti toukokuussa sisäministerinä toimiessaan sharia-selvityksen. Parlamentin alahuoneen sisäasioiden valiokunnassa on käynnissä toinen selonteko. Selvitykset valmistuvat ensi vuonna.
”Monista naisista on tullut sharia-neuvostojen syrjivien päätösten uhreja. Tämä on iso huolenaihe. Maassa tulee olla vain yksi oikeusjärjestelmä, joka takaa kaikkien kansalaisten oikeudet”, May sanoi keväällä.
IRANILAISSYNTYINEN ihmisoikeusaktivisti Maryam Namazie on taistellut sharia-lainkäyttöä vastaan jo pitkään. Hän johtaa Britanniassa 2008 perustettua One Law for All -järjestöä (sama laki kaikille).
”Brutaali sharia-systeemi on käytössä Iranissa. Mutta oli järkytys huomata, että se on käytössä myös täällä”, Namazie kertoo salaisella Lontoon-toimistollaan.
Uhkailut ja vihaposti ovat Namazielle arkipäivää. Islamistit eivät katso hyvällä kampanjointia sharia-oikeuden kieltämiseksi.
Namazien mukaan brittiviranomaiset ovat sallineet rinnakkaisen oikeusjärjestelmän toiminnan, koska sen on toivottu jarruttavan väkivaltaisen islamismin leviämistä. Tämä on ollut naiivi toive.
”Oikeudenkäytön ulkoistaminen sharia-istuimiin vain vahvistaa islamismia. Naisten oikeudet on uhrattu ensimmäisinä.”
KOLUMNI: LAPSI ARMEIJASSA SOKAISEE NEKIN KESKI-IKÄISET, JOTKA INTERNOIDAAN SODAN AJAKSI
VastaaPoistaKun oma lapsi viettää aikaa puolustusvoimien maastopuvussa, vanhempien suhde aseelliseen maanpuolustukseen tulee aiempaa myönteisemmäksi.
Ilmiö on todellinen ja näkyy sosiaalisessa mediassa. Viime heinäkuun saapumiserän sotilasvalanvannomiset ja vanhempien kasarmeihin tutustumiset ovat kirvoittaneet kyyneliä ja nostaneet tunteita pintaan pitkin palvelusaikaa.
Se tavallinen tarina: Aluksi kasarmivierailulla asepuvussa nähty lapsi ja vanhemman oma vierauden kokemus selitetään itsetarkastelevasti ja outous tunnistaen. Samalla vanhemman tunne oman lapsen aikuistumisesta ja merkityksestä yhteiskunnalle selittää ja torjuu tilanteen kummallisuutta.
Outoahan se on: nuoret rynnäkkökiväärit varmistettuina odottamassa käskyjä tai juoksussa vihollisen perässä.
Palvelusajan mittaan tilanne on normaalistunut perheissä. Lapsi käy lomilla ja palaa palvelukseen. Kunto on kasvanut, askel vahvistunut, ruokahalu kohonnut. Mahdollinen tyttöystävä pyörii soturin ympärillä.
Niin, ”intti” on mitä sukupuolitetuin yhteiskunnan toiminto. Sadoittain 18–29-vuotiaita naisia hakee asepalvelukseen vuosittain, kutsunnoissa määrättynä palvelukseen menee 25 000 miestä. Kansan suussa sanotaan, että naiset synnyttävät ja miehet sotivat.
Valtavasta koulutusmäärästä syntyy yhä merkittävä kriisiajan sotilasreservi, vaikka sodan ajan joukkojen vahvuutta on leikattu jopa puolesta miljoonasta niin, että tuhovoimaisimpia operatiivisia joukkoja muodostetaan vain 60 000 sotilaan verran. Kenttäarmeija on ollut yli 200 000:n vahvuinen, mutta paperisotilaita on reservissä 900 000:een asti.
Suomen sotilasmäärä on valtava, ja yleinen asevelvollisuus tekee ”inttiajasta” paitsi miesten myös vanhempien sukupolvikokemuksen. Palvelusjuttuaihepiiriä tuntemattomalle tämä miesten maailma näyttäytyy käsittämättömänä.
Romantisoiva armeijamyytti toistetaan vuosittain, ja sitä vahvennetaan yhteiskunnassamme monin keinoin puolustusministeriön tiedotustoiminnasta valmistelevaan kasvatukseen peruskoulussa. Maanpuolustus on lakisääteisesti kaikkien asia.
Paitsi että lakisääteisesti toisinajattelijat internoidaan. Tämä määritellään puolustustilalaissa, joka sallii poliisilaitoksen päällikön yksin ja pelkän epäilynsä perusteella sulkea toisinajattelija turvasäilöön, asettaa muuttokieltoon tai määrätä muuttamaan paikkakunnalta.
Laissa puhutaan ”pätevistä perusteista” epäillä, että henkilö ”todennäköisesti” vaarantaa tulevaisuudessa (!) valtakunnan puolustusta tai turvallisuutta.
Deittivalmentaja Mia Halosen yllätyskihlat: ”Tapasin kanadalaisen Timin netissä”
VastaaPoistaIHMISET JULKKIKSET 24.10.2016
Jaa Twiittaa Pinnaa
Deittivalmentaja Mia Halosen yllätyskihlat: ”Tapasin kanadalaisen Timin netissä”
Rakkausvalmentaja Mia Halonen löysi kanadalaismiehensä netistä. Loppukeväästä tutustunut pari ei ole pelännyt edetä suhteessaan nopeasti. Tuore kihlapari suunnittelee jo muuttoa Kanadaan.
Toimittaja ja deittivalmentaja Mia Halonen julkaisi viikonloppuna Facebook-sivuillaan valokuvan itsestään ja kanadalaisesta miesystävästään, rakennusmestari Tim Poustiesta. Pariskunta tutustui loppukeväästä netissä ja kihlautui hiljattain.
– Halusin löytää kivan, fiksun ja hyväsydämisen miehen, jonka kanssa on hyvä olla. Tim on juuri sellainen mies. Olemme kummatkin jo yli viidenkymmenen ja olen todella iloinen, että olemme yhdessä. Kihlauksen julkistimme viikonloppuna, Mia vahvistaa Annalle.
Mia Halonen aikoo muuttaa Kanadaan
Mia kertoo, että pariskunnan aikeina on muuttaa tulevaisuudessa yhdessä Timin kotimaahan Kanadaan.
– Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että myös monen muun suomalaisen kannattaisi laajentaa hakuaan ulkomaille. Ei kannata olla liian rajoittunut sen suhteen, että parisuhteen pitäisi löytyä parinkymmenen kilometrin säteeltä. Kannattaa myös panostaa itsestään otettuihin valokuviin. Minusta otetut valokuvat olivat syy, joka sai Timin kiinnostumaan minusta, deittivalmentaja kertoo.
Onko erilaista olla pojan äiti kuin tytön isä? Mieti miten sinut on kasvatettu
VastaaPoistaTytön ja pojan eroavaisuudet vanhempien silmissä muodostuvat usein vanhemman omasta ajattelumallista. Vanhempien on tärkeää antaa lapselle tilaa olla sellainen kuin on.
Lapsilla yksilöiden väliset erot ovat sukupuolisia eroja suuremmat, vaikka tutkimusten mukaan tytöt itsenäistyvät poikia aikaisemmin. Itsenäistymisen erot ovat huomattavissa jopa 2,5-vuotiailla lapsilla, selviää runsas vuosi sitten julkaistun norjalaisen Stavangerin yliopiston tutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun).
Sukupuolten väliset eroavaisuudet ovat myös vahvasti mielikuvissa ja siinä onko isänä tai äitinä oleminen erilaista, kun kyseessä on tyttö tai poika. Eroavaisuuden myöntää myös kajaanilainen viiden lapsen äiti Katja Talvi.
– Meidän perheessä ero on ollut suurin silloin, kun on oltu murrosiässä. Meidän perheessä tytöt ovat olleet murrosiässä paljon hankalampia kuin pojat.
Väestöliiton vanhemmuuskeskuksen koordinaattori Minna Oulasmaan mielestä isälle tai äidille tytön ja pojan eroavaisuudet muodostuvat enemmänkin vanhemman omasta ajattelumallista.
– Se voi olla erilaista, jos vanhempi ajattelee tai uskoo näin, kuitenkin yksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin sukupuoliset erot. Aikuisen on hyvä miettiä sitä, miten minut itse on aikaisemmin kasvatettu, minkälaisen mallin olen saanut ja oliko vanhemmillani tietynlaisia odotuksia minun suhteeni, sanoo Oulasmaa.
Tytöt erilaisia kuin pojat
Onko vanhempana oleminen erilaista, jos perheessä on pelkästään tyttöjä tai poikia? Katja Talvi uskoo, että eroa on. Hän näkee rikkautena sen, että heidän perheessään on sekä tyttöjä että poikia.
– Onhan se mukavaa, että pojat voivat leikkiä myös nukeilla ja tytöt autoilla. On kuitenkin kasvatustyylistä ja vanhemmista kiinni, ovatko tytöt prinsessoja ja pojat futareita, naurahtaa Talvi.
Vaikka poikaperhe voi olla keskimääräistä toiminnallisempi verrattaessa tyttöperheeseen, niin veljessarjan kesken löytyy usein erilaisia kavereita. Joku veljeksistä saattaa olla hyvin karski, kun taas toinen veljeksistä voi olla herkempi.
– Vanhempien on tärkeää antaa lapselle tilaa olla omanlainen ja lapsi saa kokemuksen, että hänet on hyväksytty juuri omanlaisena. Nämä ovat hyviä paikkoja vanhemmalle miettiä sitä, mitä lapsi minussa herättää ja sitä kautta päästä ehkä selville siitä, minkälaisen vaikutuksen alaisuudessa on itse aikoinaan ollut, kertoo Väestöliiton vanhemmuuskeskuksen koordinaattori Minna Oulasmaa.
Kasvatusmallit periytyvät
Vanhempien saamat kasvatusmallit ja mielipiteet ovat usein omasta lapsuudesta saatuja ja perittyjä. Nämä voivat aiheuttaa lapselle myös painolastin.
– Voisi kuvitella miten tällainen virke voisi jatkua, että meidän suvussa miehet ovat aina… että minkälaisen painolastin tällainen tuo. Olipa kysymyksessä metsästys tai mikä tahansa. Saako poika olla kiinnostunut jostakin ihan muusta ja mitäs sitten, jos se perheen tyttö olisi kiinnostunut siitä, sanoo Minna Oulasmaa.
– Olen ollut aika poikatyttö ja niin ovat myös tyttäreni. En ole ollut koskaan prinsessatyttö ja sitä eivät ole olleet tyttärenikään. Toisaalta väittäisin, että se ei ole ollut tiedostettua, vaan se on tullut itsestään, täsmentää Katja Talvi.
Sukupuolinen tasa-arvo lisääntynyt
Maailma on muuttunut ja tämä näkyy tyttöjen sekä poikien kohdalla sukupuolten välisenä tasa-arvoistumisena.
– Se on hyvä asia ja antaa tilaa liikkuvuudelle. Perinteisesti tytöillä on ollut väljempää ja he ovat saaneet vaikka pukeutumisella ilmentää omaa sukupuolta laaja-alaisemmin kuin pojat, sanoo Väestöliiton vanhemmuuskeskuksen koordinaattori Minna Oulasmaa.
– Minusta on hassua, että lasten kohdalla sukupuoleen ylipäätään kiinnitetään huomiota. Sitä ei tarvitsisi painottaa. Minusta on rikkaus, että lapset voivat leikkiä mitä haluavat ja pukeutua sen värisiin vaatteisiin kun haluavat. Omassa perheessä kannatan sitä tyyliä. Minusta on tärkeää, että heidät huomioidaan yksilöinä, sanoo kajaanilainen viiden lapsen äiti Katja Talvi.
Miksi naiset eivät nouse yritysten ylimpään johtoon? Nyt löytyi kiintoisa selitys
VastaaPoistaNaisten ja miesten väliset erot kilpailuasetelmasta syntyvän paineen sietokyvyssä saattavat vaikuttaa siihen, että naisia nousee ylimpiin johtotehtäviin miehiä vähemmän. Tähän tulokseen päätyvät Baskimaan yliopiston professori Nagore Iriberri ja Barcelona GSE:n apulaisprofessori Pedro Rey Biel taloustieteilijöiden tutkijaverkosto CEPR:n Vox-sivustolla julkaistussa artikkelissaan.
Iriberrin ja Rey Bielin havainto perustuu Madridin alueen koululaisille suunnatun kaksivaiheisen matematiikan kilpailun tuloksiin. 10-16-vuotiaille suunnattu kaksivaiheinen kilpailu koostuu monivalintatehtävistä, joiden suorittamiseen on puolitoista tuntia aikaa. Ensimmäinen vaihe tehdään omalla koululla tutussa ympäristössä, kun taas toinen vaihe on alueellinen, ja siihen pääsevät parhaiten ensimmäisessä vaiheessa pärjänneet.
Iriberri ja Rey Biel rajasivat otoksensa heihin, jotka osallistuivat kumpaankin vaiheeseen. Tässä joukossa tytöillä oli jopa poikia paremmat matematiikan arvosanat, mutta pojat pärjäsivät kilpailussa silti paremmin kaikissa ikäryhmissä.
Sukupuolien välinen ero korostui toisessa vaiheessa, jossa paineet ovat kovemmat. Toisin sanoen pojat pärjäsivät toisessa vaiheessa vielä paremmin tyttöihin verrattuna kuin ensimmäisessä vaiheessa. Näin kävi, vaikka tutkijat ottivat huomioon osallistujien erilaiset koulutaustat ja kysymysten vaikeutumisen vaikutuksen.
Tulokset tukevat siis ajatusta siitä, että kilpailutilanne vaikuttaa miehiin ja naisiin eri tavalla, ja Iriberri ja Rey Bielin mukaan tämä voi hyvinkin olla yksi syy myös siihen, miksi naisia on johtoasemassa vähemmän.
Syitä erolle tulokset eivät kerro, mutta kirjoittajat nostavat mahdollisiksi taustatekijöiksi muun muassa tyttöjen ja poikien erilaisen suhtautumisen voittamiseen sekä vanhempien ja opettajien eri sukupuolten edustajiin kohdistamien erilaisten odotusten vaikutuksen paineensietokykyyn.
"Voi myös hyvin olla, että on olemassa synnynnäisiä sukupuolten eroja kyvyssä suoriutua kilpailupaineessa", he kirjoittavat.
Kanadalaishoitajaa syytetään kahdeksasta vanhuksen murhasta
VastaaPoistaTransuksi pakotettu poikalapsi parantui, kun oikeus vaihtoi huoltajan
VastaaPoistaNiin sanottu HLBT-yhteisö kärsi kovan arvovaltatappion Britanniassa, kun korkein oikeus päätti pelastaa seitsemänvuotiaan poikalapsen äidiltä, joka oli pakottanut hänet elämään ”tyttönä”. Aiheesta uutisoi valtavirtainen The Guardian.
Eronneiden vanhempien poika oli asunut traumatisoivat vuodet äitinsä luona. Korkein oikeus päätti siirtää pojan huoltajuuden isälle, koska lapsi oli kärsinyt ”huomattavia henkisiä vaurioita” äidin kummallisen ideologian vuoksi.
Asiaa käsitellyt tuomari antoi tylyä palautetta myös pojan asuinalueen sosiaalivirkailijoille, jotka eivät olleet reagoineet mitenkään siihen, että äiti oli pakottanut lapsensa käyttäytymään kuin vastakkaisen sukupuolen edustaja.
Sosiaalivirkailijat olivat ilmeisesti omaksuneet homojen lobbausjärjestöjen epätieteellisen ideologian, jonka mukaan poika on tyttö, mikäli niin vain päätetään.
Pojan äiti perusteli epäinhimillistä toimintaansa väittämällä, että hän oli ”aivan varma” siitä, että poika piti itseään tyttönä. Tämän vuoksi poika oli pakotettu pukeutumaan, elämään ja käyttäytymään kuin tyttö.
Äiti kertoi myös olevansa varma, että poika ”vihasi penistään”. Hän oli jopa ehtinyt rekisteröimään pojan ”tytöksi” paikalliselle yleislääkärille, ennen kuin hän lopulta menetti huoltajuuden. Äiti väitti puolustaneensa transuna pitämänsä poikansa ”oikeuksia”.
Poika parantui, kun hän sai olla oma itsensä
Oli onni, että poika saatiin pelastettua. Kaikki alkoi, kun toisessa osoitteessa asunut isä teki kolme vuotta sitten valituksen, koska äiti ei päästänyt häntä näkemään poikaansa. Tämän jälkeen viranomaiset alkoivat tutkia laajamittaisesti äidin ja pojan kummallista elämää.
Tietoa pojan kokemasta kaltoinkohtelusta alkoi kertyä nopeasti. Samalla huomattiin, että kulttuurimarxistinen sosiaalitoimi ei ollut lainkaan huolissaan pakotetusta transsukupuolisuudesta.
The Guardian kirjoittaa, että pojan isä oli shokissa, kun hän näki lapsen, jota hän ei ollut aluksi tunnistaa omakseen. Lopulta oikeus ratkaisi, ettei pojan ollut turvallista asua äitinsä luona.
Tuomarin mukaan isänsä luokse muuttaneen pojan sukupuoli-identiteetti on parantunut nopeasti ja ilman painostusta. Kun poika sai olla oma itsensä, kiinnostui hän nopeasti supersankareista ja muista maskuliinisista asioista.
Brittipojan onnelliseksi kääntynyt kohtalo ei merkitse sitä, että eurooppalaislapset olisivat vieläkään turvassa kulttuurimarxilaisilta aikuisilta.
Uutisoimme viime viikolla, että Suomessa jopa Opetushallitus aikoo lisätä transuilun peruskoulun oppimäärään. Mikäli tahdot suojella lastesi mielenterveyttä, tulosta Seta-kielto ja toimita se lastesi opettajille.
IHMISET POISTUIVAT KESKEN VUODEN ODOTETUIMMAN KOTIMAISEN ELOKUVAN LEHDISTÖNÄYTÖKSEN
VastaaPoistaLuokkakokous oli viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva. Kriitikot vihasivat sen alapäähuumoria, mutta katsojat rakastuivat siihen. Tuskinpa Luokkakokous 2 – Polttarit tulee tilannetta muuttamaan.
Aamulla järjestettiin Luokkakokous 2:n Helsingin pressinäytös. Elokuvan ystäviä saapui paikalle sankoin joukoin, onhan kyseessä kuitenkin koko vuoden odotetuin elokuva – monessakin mielessä. Taneli Mustosen ohjaama elokuva oli tietenkin sitä itseään. Aivan täyttä hirviniemeä, jaajoa ja hedbergiä.
Nähtiinpä pressissä myös melko harvinaislaatuista kritiikkiä. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana salista poistui kaksi naishenkilöä. Eikä kulunut kuin kymmenisen minuuttia aikaisemmasta mielenosoituksesta ja salista poistui taas kaksi tyyppiä. Tällä kertaa nuorehkoja naisia. Kaikki ne kikkeliviittaukset taisivat olla heille liikaa.
Eikö sitä kritiikkiä kirjoiteta käsin eikä jaloilla? Tai niin sitä luulisi.
Oli kuitenkin miten oli, jatkaa Luokkakokous 2 ensimmäisen leffan linjoilla eikä peniksiltä, isoilta peniksiltä, kuolleilta peniksiltä ja rivoilta papeilta voida välttyä. Allekirjoittanutkin kikatteli erästä nekrofiliaa sivuavaa kohtausta kuin pikkulapsi. Eikä edes hävettänyt!
Toiset tykkää, toiset ei. Ettäs tiedätte.
Elektroniikasta väittelevä kertoo kolme syytä, miksi naisen kannattaa ryhtyä insinööriksi
VastaaPoistaPerjantaina elektroniikan alalta väittelevä Erja Sipilä haluaa kannustaa tyttöjä opiskelemaan tekniikkaa.
Perjantaina kolme naista asettuu yleisön eteen keskustelemaan, eikä aiheena todellakaan ole lastenhoito tai laihduttaminen. Tamperelainen Erja Sipilä väittelee tohtoriksi elektroniikasta, joka on edelleen vahvasti miesvaltainen ala. Myös vastaväittäjä ja kustos ovat naisia, professoreita molemmat.
– Ei varmasti ainutlaatuista, mutta aika harvinaista. Ja hienoa! Sipilä lisää.
Tällaisia all female paneleita hän soisi näkevänsä tulevaisuudessa rutkasti lisää. Ongelmana on, että edelleen kovin harva nuori nainen hakeutuu sellaisille perinteisille miehisille aloille kuin kone-, sähkö- ja rakennustekniikka.
– Tyttöjen potentiaali menee hukkaan. Nyt tarvitaan niitä hypetettyjä innovaatioita, eikä niitä tule, jos ei saada kaikkia fiksuja ihmisiä hommiin.
Sipilästä voi sanoa, että hän on juuri näitä fiksuja ihmisiä, jotka ovat ryhtyneet hommiin. Hän opettaa ja tutkii elektroniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Väitöstutkimuksen tuloksissa muhii keksintö, jolle on helppo kuvitella maailmanlaajuiset markkinat.
Matematiikan loogisuus kolahti Sipilään jo kouluvuosina. Hän harmittelee, että monelle tytölle aine tuntuu olevan vastenmielinen.
– Olen kutsunut tätä matematiikka-allergiaksi. Vaikka olisi kuinka lahjakas, ei ole siistiä olla kiinnostunut matematiikasta.
Sipilä toivoo, että koulu tarjoaisi lahjakkaille enemmän tukea kuin hänen vuosinaan. Tuolloin innokas oppilas ilmoittautui kaikille tarjolla oleville matematiikan, kemian ja fysiikan kursseille.
– Opon kannustus oli lähinnä sitä, että et tule selviämään niistä kaikista. Tästä on jäänyt ikuinen trauma.
Hän uskoo ja on itse kokenut, että tyttökin voi olla oikeasti onnellinen työskennellessään tekniikan parissa.
– Ei tarvitse olla Bill Gates tai Stephen Hawking. Riittää että on tavallinen ihminen, jota kiinnostaa ja joka on motivoitunut. Ei tämä ole niin vaikeaa. Ja jos pettyy, niin sitten vaihtaa alaa.
Sipilän mukaan tekniikan parissa työskentelevät miehet suhtautuvat naiskollegoihin luontevasti; kaikilla on sama koulutus ja siksi samanlainen tapa ajatella. Työn ulkopuolella on toisin.
– Kaverit pitävät kummallisena. Yksikin sanoi, että hän ei voi ymmärtää, kuinka tuollainen ihan tavallinen nainen tekee töitä tekniikan alalla. Hänellä oli sellainen mielikuva, että alalle hakeutuvat vain miesmäiset naiset.
Ystäväporukassa insinöörille on silti selvä tilaus.
– Olemme tehneet naisten kesken ulkomaanreissuja, ja muut ovat sanoneet, että eivät lähde mihinkään ilman insinööriä. Kerran oli sälekaihdin jumissa ja insinööri sen sai auki. Toisella kerralla mistään ei löytynyt pullonavaajaa. Senkin tilanteen insinööri osasi ratkaista.
Sipilä sanoo, että teknisellä alalla työskentelevä miettii ratkaisua, ei vatvo ongelmaa.
– Aina haetaan ratkaisua. Jos ei osata, kysytään neuvoa.
Tämä pätee yhtä lailla töissä kuin muualla.
– Kotona on juuri nyt kahvikone pöydällä levällään. Korjaamme sitä yhdessä miehen kanssa. Voi olla, ettei se siitä korjaudu, mutta yrittää pitää.
Super-hot Sex Robots so lifelike men cannot tell them from real women | UK | News | Daily Express
VastaaPoistaYstävänsä kahviin syanidia lorauttanut nainen sai 20 vuotta vankeutta
Pikkupoika katosi vuonna 2013, löytyi suljettuna vaatekomeroon – äitiä syytetään murhasta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
VastaaPoista19-vuotiaan naisen esimerkki todistaa - ratissa ei kannata ottaa nakuselfietä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat
Kommentti: Puuduttava palkkaerokeskustelu – "Tuntuu kuin otsaani olisi lyöty reppanan leima"
VastaaPoistaNaisten ja miesten välinen palkkakuilu on jälleen tukevasti otsikoissa. "Naisen palkka on Suomessa keskimäärin vain 83,3 prosenttia miehen palkasta” tietää STTK. Ja ero sen kuin kasvaa - viime vuonna se oli sentään 83,4 prosenttia.
Melkein pahaa tekee myöntää olevansa nainen. Ei siksi, että kokisin huutavaa vääryyttä siitä, miten meidän siskojen oikeuksia poljetaan vaan siksi, että koko keskustelu hävettää. Tuntuu, kuin otsaani olisi lyöty reppanan leima.
STTK nimesi tämän nimenomaisen maanantain Naisten palkkapäiväksi, sillä laskennallisesti me naiset teemme loppuvuoden töitä vapaaehtoisvoimin - palkatta. Miehillä sen sijaan palkka juoksee ja todennäköisesti bonukset päälle.
Fakta on, että samasta työstä naisille ja miehille maksetaan lähes tulkoon samaa palkkaa. Tilastokeskuksen jo vanhojen laskelmien mukaan naisen euro on 94 senttiä, kun ansioita verrataan ammattinimiketasolla. Jos tarkastellaan vielä vähän yksityiskohtaisemmin, samaa ammattinimikettä samassa yrityksessä, naisen euro on 97 senttiä.
Jos halutaan puhua palkkatasa-arvosta, puhutaan sitten noista 3-6 sentistä. Siinä on korjattavaa, jos tavoitteena on maksaa samasta työstä aina sama korvaus.
Toinen kysymys kuuluu, onko sekään itseisarvo? Entä jos haluan työkseni virkata pitsiliinoja, mutta olen siinä tolkuttoman hidas? Miksi minulle pitäisi maksaa yhtä paljon palkkaa kuin koukku sauhuten vieressä virkkaavalle Virtaselle? Jos Virtanen on tehokkaampi ja tietää sen, hän käyttäkööt sitä aseena palkkaneuvotteluissaan oman etunsa mukaisesti. On absurdia, että minun pitäisi hyötyä Virtasen tehokkuudesta tai hänen kärsiä minun hitaudestani vain periaatteen vuoksi.
Kun katsotaan keskipalkkoja tullaan siihen tosiasiaan, että naisen keskimääräinen palkka on tosiaan 83,3 prosenttia miehen palkasta. Se taas johtuu siitä, että naiset hakeutuvat miehiä useammin matalapalkka-aloille ja ovat hakeutumatta miesten tavoin esimiesasemiin.
EK:n johtava asiantuntija Heidi Marttila kirjoitti puolitoista vuotta sitten, että "mikäli naiset haluavat päästä lähemmäs miesten ansiotasoa, heidän tulisi suuntautua entistä enemmän yksityiselle sektorille ja siellä perinteisille miesvaltaisille aloille. Hintana tälle valinnalle olisi vähentynyt vapaa-aika, lyhyemmät lomat ja pidemmät työpäivät.”
Aloin miettiä, että onko miehillä tosiaan lyhyemmät lomat ja pidemmät työpäivät paremman palkkatasonsa selittäjinä? Ehkä on, ehkä ei. Jos ei ole, ihmettelen entistä enemmän miksi nainen ei pyri kynsinauhat verillä johtotehtäviin? Jos taas on, sittenhän se kuulostaa ihan… noh, tasa-arvoiselta.
Naiset paiskivat loppuvuoden palkatta – avuksi palkkaeroihin ehdotetaan palkkojen julkistamista
VastaaPoistaTästä päivästä vuoden loppuun naiset tekisivät töitä palkatta, jos miesten ja naisten välinen palkkaero ei jakautuisi tasaisesti koko vuodelle.
– Konkreettisesti naisen euro ei ole yhtä suuri kun miehen. Tästä eteenpäin nainen paiskii töitä ilman palkkaa, STTK:n lakimies Anja Lahermaa kertoo Huomenta Suomen lähetyksessä.
Naisten palkka Suomessa on keskimäärin 83,3 prosenttia miesten palkasta. Viime vuonna osuus oli hieman suurempi, 83,4 prosenttia.
STTK: Miesten ja naisten palkkaero kääntynyt kasvuun
Naisten ja miesten välinen palkkaero on kääntynyt kasvuun, kertoo toimihenkilökeskusjärjestö STTK. Naisten palkka on Suomessa keskimäärin 83,3 prosenttia miesten palkasta, kun se viime vuonna oli 83,4 prosenttia.
– Nyt palkkaero on kääntynyt kasvuun, eli suunta on pielessä, sanoo STTK:n tasa-arvoasioista vastaava lakimies Anja Lahermaa tiedotteessa.
Hänen mukaansa heikon talouskasvun jatkuessa on vaara, että ero kasvaa myös vastedes.
STTK:n mukaan matalapalkkatyön lisääntyminen kasvattaisi sekin palkkaeroja miesten ja naisten välillä. Matalapalkkatöiden tekijöistä suurimman osan arvioidaan olevan naisia.
Tasa-arvovaltuutetulla viimeinen työpäivä – Voi Luoja mikä uutinen napsahti!
VastaaPoistaTasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen jää huomisesta alkaen eläkkeelle. Viimeinen työpäivä ei ole ainakaan uutisten puolesta se paras mahdollinen. Tänään media kertoo, miten naisten ja miesten välinen palkkaero on jälleen kääntynyt Suomessa ikävällä tavalla kasvuun.
Naisten palkka on nyt keskimäärin 83,3 prosenttia miesten palkasta, kun se viime vuonna oli 83,4 prosenttia. Palkkaeron kaventumiseen johtanut hidas kehitys on siis katkennut.
Suurena yllätyksenä tieto ei Pirkko Mäkiselle tullut. Hän suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti mutta vakavasti.
– Se oli tavallaan ennakoitavissa, kun alkoi näkymään erilaisia tilannetietoja. Hyvä kehitys ei jatku ilman konkreettisia toimenpiteitä ja sitoutumista siihen, että asian eteen tehdään ihan oikeasti töitä. Siinä ei ole yhtä ratkaisua vaan monta toimijaa. Hallitus tietysti on vastuussa lainsäädännön kehittämisestä. Se antaa selkeät ohjeet, mikä on laillista ja laitonta, Mäkinen sanoo.
– Työmarkkinaosapuolilla on myös hirvittävän iso vastuu. Heidän hanskassaan on se, miten palkkausjärjestelmiä kehitetään. He tekevät arjen samapalkkaisuustyötä kaikkein eniten, hän jatkaa.
Mäkisen mukaan olemassaolevat keinot eivät pure palkkaeroihin. Mäkinen sanoo suoraan, että näyttää siltä, että palkkaerot tästä eteenpäinkin syvenevät.
– Kun nyt on tehty kilpailukyky-sopimukseen liittyviä päätöksiä, jotka rankaisevat erityisesti julkisen sektorin työntekijöitä. Siellä on iso osa työntekijöistä naisia, niiin kyllä tilanne tästä vain synkkenee, Mäkinen murehtii.
Miehet kurovat naisia kiinni elinajanodotteessa – viimeksi yhtä pieni ero 1930-luvulla
VastaaPoistaMiehet ovat kuroneet naisia kiinni elinajanodotteessa, kertoo Tilastokeskus. Sukupuolten välinen ero on viime vuosikymmeninä kaventunut 5,6 vuoteen. Ero on ollut viimeksi yhtä pieni 1930-luvulla.
Suurimmillaan sukupuolten välinen ero oli 1970-luvulla, jolloin se oli yhdeksän vuotta.
Tilastokeskuksen mukaan vastasyntyneiden poikalasten elinajanodote oli viime vuonna 78,5 vuotta, tyttölasten 84,1 vuotta. Poikien elinajanodote piteni vuoteen 2014 verrattuna 0,4 vuodella, tytöt saivat elinajanodotteeseen 0,3 vuotta lisää.
Ajanjaksolla 2013–2015 Pohjanmaalla syntyneiden tyttöjen elinajanodote oli pisin, 85,3 vuotta. Etelä-Savossa syntyneiden poikien elinajanodote oli lyhin, 76,3 vuotta.
Viimeisten 30 vuoden kuluessa vastasyntyneiden poikien elinajanodote on pidentynyt 8,5 vuotta, tyttöjen 5,6 vuotta.
Elinajanodote on ikävakioitu tunnusluku, joka kuvaa laskenta-ajanjaksolla havaitun kuolleisuuden tasoa.
Vuonna 2015 mediaanikuolinikä oli miehillä 76,8 vuotta ja naisilla 85,3 vuotta. Mediaanikuolinikä kertoo sen, minkä ikäisenä keskimmäinen kuollut henkilö kuoli, jos kuolleet laitettaisiin jonoon ikäjärjestyksessä.
Eurostatin EU-maiden vertailussa suomalaispoikien elinajanodote 16. pisin eli vertailun keskikastia, 16. pisin. Suomalaistytöt elävät EU-maiden tytöistä yhdeksänneksi pisimpään.
Ylen aamu-tv
VastaaPoistaMiesten ja naisten palkkaero
Pitkään jo lähes pysähtynyt sukupuolten välinen palkkaeron kuroutuminen on vaihtanut suuntaa, ja naisten ja miesten välinen palkkaero on lähtenyt jälleen kasvamaan. Näin väittää toimihenkilöitä edustava STTK. Vieraana edunvalvontayksikön johtaja Katarina Murto.
Hjallis Harkimo: "Palkkasalaisuuden purkaminen ei lisäisi tasa-arvoa"
VastaaPoistaKansanedustaja Harkimon mielestä palkkatietojen leviäminen työpaikoilla saattaisi herättää kateutta. Palkkasalaisuuden purkamista on esittänyt toimihenkilökeskusjärjestö STTK.
Yksittäisen työntekijän palkkaa ei pidä missään nimessä julkistaa, sanoi kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok.) maanantai-illan A-studiossa.
– En ymmärrä keskustelua naisten ja miesten palkkaeroista. Ihmisille maksetaan palkkaa sen mukaan, mitä he osaavat. Ei siinä ole väliä, että onko nainen vai mies, Harkimo muistutti.
Hänen mukaansa tilanne tasoittuu koko ajan.
– On edelleen naisten ja miesten töitä. Se on vielä niin. Mutta muun muassa koulutuksen kautta tasa-arvo lisääntyy, ja tilanne paranee.
STTK:n mielestä palkkasalaisuuden purkaminen edistäisi palkoista sopimista paikallisesti ja myös palkkatasa-arvon toteutumista. Se olisi myös askel kohti parempaa tuottavuutta.
STTK:n Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan enemmistö (58 %) suomalaisista olisi valmis poistamaan palkkasalaisuuden tasa-arvon edistämiseksi. Naiset (64 %) ovat miehiä (51 %) valmiimpia salaisuuden purkamiseen. Tutkimukseen vastasi syyskuussa 776 suomalaista.
Suomen lainsäädännön perusteella yksittäisen työntekijän palkkatiedot ja niiden osat eivät ole julkisia.
STTK ajaa avoimuutta
STTK:n johtaja Kaarina Murto muistutti A-studiossa, että yksittäisen työntekijän palkkasalaisuus on johtanut siihen, että työpaikoilla on hyvin vaikea sopia palkankorotuksista, ja siksi yleiskorotukset ovat tyypillisin tapa sopia niistä.
– Työnantajilla ei pitäisi olla salattavaa ja avoimuus varmistaisi, että perusteettomia palkkaeroja ei olisi, Murto painotti.
Harkimo näkee, että palkkatietojen leviäminen työpaikoilla saattaisi herättää kateutta ja nostattaa tunteet pintaat, mikä ei ole hyvä asia.
STTK:n mallin mukaan luottamushenkilöillä olisi oikeus saada edustamiensa työntekijöiden palkkatiedot ja –perusteet. Kuitenkin jokaisella työntekijällä olisi edelleen oikeus kieltää omien palkkatietojensa julkistaminen.
Näissä tehtävissä naisilla on parempi palkka kuin miehillä
VastaaPoistaOn ammatteja, joissa naisten palkat ovat keskimäärin parempia kuin miesten. STTK:n lakimies Arja Lahermaa pitää listaa ”karuna ja aika järkyttävänä”.
Oletko nainen ja työskentelet prosessihoitajana jätteenpoltto- tai vedenpuhdistuslaitoksella? Jos olet, saatat kuulua naisjoukkoon, joka ansaitsee keskimäärin enemmän kuin mieskollegansa.
Prosessihoitajien palkkaero naisten hyväksi on Tilastokeskuksen mukaan 13 prosenttia. Kansalliseen ammattiluokitukseen perustuvassa tilastossa toiseksi suurin, kymmenen prosentin ero on ylihoitajilla.
Tuote- ja vaatesuunnittelijoina, konepuuseppinä, nosturinkuljettajina ja sosiaaliturvaetuuksien käsittelijöinä työskentelevät naiset ansaitsevat puolestaan keskimäärin vähintään viisi prosenttia enemmän kuin vastaavissa ammateissa toimivat miehet.
Kuten alla olevasta taulukosta ilmenee, 31 ammattiluokassa naiset tienaavat keskimäärin edes aavistuksen enemmän kuin miehet. Noin 200 muussa ammatissa tilanne on päinvastainen.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen kertoo, että naiset yltävät miehiä parempiin palkkoihin yleensä melko pienipalkkaisissa ammatissa, joissa palkkaerot eivät ole kovin suuria. Pääosassa palkka on alle 3 000 euroa kuukaudessa.
Pienet ryhmät erottuvat
Monet listan ammateista ovat perinteisesti nais- tai miesvaltaisia ja usein niissä jompaa kumpaa sukupuolta on melko vähän.
– Tällöin sattumalle jää sijaa, Pehkonen lisää.
Esimerkiksi kaikista jätteenpoltto- ja vedenpuhdistuslaitoksen prosessihoitajista 150 on naisia.
– Käytännössä he kaikki työskentelevät yksityisellä työnantajalla ja miehet kuntasektorilla, jossa ansiot ovat matalammat.
Tilaston 500 ylihoitajasta viidennes on miehiä. Pehkosen mukaan tässä tapauksessa ansioeroa selittää naisten ikä. He ovat miehiä vanhempia ja ennättäneet kerryttää palkkaansa.
Miehillä ja naisilla on sama palkka vain muutamassa ammatissa. Tasa-arvoisimpia ovat kirjastotyöntekijät, opinto-ohjaajat, fysioterapeutit, assistentit ja yliopiston tuntiopettajat ja lastentarhanopettajat.
Viralliset ammattiluokat koostavat yhteen jopa kymmeniä tai satoja ammatteja. Esimerkiksi ”myyjä”-nimikkeen alle mahtuu suuri kirjo myynnin ammattilaisia autokauppiaista ruokakaupan myyjiin. Sukupuolten säännöllisten ansioiden palkkatarkastelut ovatkin Pehkosen mielestä vain suuntaa-antavia.
Silti tendenssi on hänestä selkeä.
– Ammattiluokkien sisälläkin miehet ajautuvat nimikkeisiin, joissa maksetaan enemmän. He päätyvät myös parhaita palkkoja maksaviin yrityksiin, hän lisää.
Unohda sixpack! Isävartaloiset miehet vetovoimaisempia ja pitkäikäisempiä
VastaaPoistaKerroimme viime vuoden keväällä tutkimuksesta, jonka mukaan niin sanotut hieman pyöreähköt isävartalot, eli dad bodyt, olivat nousseet naisten mielessä timmiksi treenattuja vartaloita vetovoimaisemmiksi. Tällaisia vartaloita edustavat muun muassa Leonadro DiCaprio ja Jon Hamm.
Nyt myös Telegraph-lehden uutisoima tuore tutkimus on samoilla linjoilla. Yalen yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan isävartaloiset miehet ovat paitsi naisten mielestä vetovoimaisempia myös muita terveempiä ja pitkäikäisempiä. Lisäksi tutkijoiden mukaan hieman pyylevät miehet ovat laihoja parempia lisääntymään.
Tutkimustulokset on nyt julkistettu Richard Bribiescasin kirjassa How Men Age: What Evolution Reveals About Male Health and Mortality. Sen mukaan miehen painon lievä kasvaminen vahvistaa kehon immunijärjestelmää ja pitkällä tähtäimellä pienentää mahdollisuuksia saada sydänkohtauksen ja sairastua eturauhassyöpään. Asiassa täytyy kuitenkin muistaa, että liiallinen ylipaino ja huono yleiskunto ovat molemmat terveydelle haitallisia.
VASEMMISTONAISET: HALLITUKSEN ARVIOITAVA SOTEN SUKUPUOLIVAIKUTUKSET
VastaaPoistaVasemmistonaiset vaatii sote-uudistuksen sukupuolivaikutusten perkaamista ennen päätöksiä.
Naiset kantavat edelleen pääasiallisen hoivavastuun kodeissa. Myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä enemmistö on naisia. Sote-palveluilla onkin erityinen vaikutus naisten asemaan.
Vasemmistonaisten mukaan hallituksen on sitouduttava arvioimaan sote-uudistuksen eri vaihtoehtojen sukupuolivaikutukset.
– Ei riitä, että sote-uudistus arvioidaan näön vuoksi ja pinnallisesti jälkikäteen. Hallituksen on julkisesti sitouduttava olemaan tekemättä päätöksiä, joilla ennustetaan heikentävän naisten asemaa joko palveluiden käyttäjinä tai työntekijöinä, sanoo vasemmistonaisten puhenainen Saila Ruuth.
Vasemmistonaiset painottaa, että sukupuolten tasa-arvon täytyy ohjata aidosti uudistusta.
Kuntalaiset ohitettu valmistelussa
Vasemmistonaiset arvioi, että sote-uudistuksesta on puhuttu hallinto- ja rahoitusmallit edellä. Valmisteluun on ollut vaikea demokraattisesti osallistua.
Kuntalaisten tarpeet onkin ohitettu sekä uudistuksen valmistelussa että julkisessa keskustelussa
– Viimeistään nyt ihmiset, eli palveluiden käyttäjät ja työntekijät on otettava keskipisteeksi. Uudistus pitää toteuttaa niin, että suomalaisten verovarat eivät kierrä yksityisiin taskuihin tai veroparatiisien pankkitileille.
Psykologian professori mielipidesivulla: Pojat eivät ole koulussa tasa-arvoisia tyttöjen kanssa
VastaaPoistaNykyajan kaverikulttuuri ei sovellu kaikille, sillä se on hyvin sitova ja vaativa, kirjoittaa professori Markku Ojanen.
TASA-ARVON edistäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä. On pyrittävä pienentämään palkka- ja eläke-eroja, jaettava työtä ja tuettava palvelujen yhtäläistä saatavuutta. Ihmisten tasa-arvoista kohtelua tulee kaikin tavoin edistää.
PÄIVÄKODEISSA ja kouluissa poikien ja tyttöjen tasapuolinen kohtelu on erinomainen tavoite. Tyttöjen ja poikien roolien korostaminen on tarpeetonta.
Hyvää tarkoittavat ohjeet päiväkodeille ja kouluille voivat kuulostaa naiiveilta. Taustalla on kaunis ajatus, että jokainen voi sukupuolestaan riippumatta valita itselleen parhaiten sopivan roolin. Poika voi olla hoivaava ja puuhata nukeilla. Tyttö puolestaan voi innostua autoista ja metsästää. Tytöillä on kuitenkin ollut selvästi enemmän tilaa rikkoa vanhoja roolimalleja kuin pojilla. He voivat sekä hoivata että tapella. Pojille tämä ei ole yhtä helppoa.
Päivähoidon ja koulujen tehtävä on haastava, sillä ulkopuolelta tulee vahvoja malleja sekä pojille että tytöille. Niissä korostuvat kilpailu, hallitsevuus, jämäkkyys ja jopa aggressiivisuus.
Lempeys ja hoivaavuus eivät tule esiin kilpa-autoilussa, jalkapallossa, jääkiekossa, kamppailulajeissa, metsästyksessä tai pelimaailmassa. Myös viihdemaailma vaatii kovuutta, jotta siellä voisi menestyä.
Jopa asiantuntijat korostavat jämäkkyyden merkitystä (HS Elämä 25.10.). Vanhempien tehtävä on tehdä lapsistaan niin vahvoja ja kestäviä, etteivät he jää muiden jalkoihin ja joudu kiusatuiksi.
MALLIEN ristiriitaisuus on osoittautunut vaikeaksi erityisesti pojille. He eivät ole koulussa tasa-arvoisia tyttöjen kanssa. Myös koulun jälkeen pojilla on usein suuria vaikeuksia. Pojista paljon suurempi osa syrjäytyy ja jää vaille riittävää koulutusta ja työssä vaadittavia taitoja.
Mitä sitten tapahtuisi, jos kaikki olisivat jämäköitä ja pitäisivät puolensa? Johtaisiko se vielä nykyistä kovempaan kamppailuun asemasta ryhmässä vai olisiko seurauksena se, että jokainen hoitaisi omat asiansa välittämättä muista? Eiväthän jämäkät tarvitse keneltäkään apua.
NYKYAJAN kaverikulttuuri ei sovellu kaikille, sillä se on hyvin sitova ja vaativa. Kaverit ovat ottaneet vallan vanhemmilta ja antavat lapsille ja nuorille mallit. Eivät lapset eivätkä heidän kaverinsa tiedä, mikä auttaa elämässä eteenpäin. Kun sekä vanhemmat että opettajat ovat kavereita, ristiriitaisten mallien keskellä etenkin pojat alkavat ajelehtia eivätkä pysty omaksumaan rakentavia tavoitteita.
AUKTORITEETTIEN väheksyminen tasa-arvon nimissä ei ole ollut omiaan edistämään lasten kasvatusta. Median ja koulun ulkopuoliset kovuutta ja jämäkkyyttä korostavat mallit ovat houkuttelevia: voi jämäkästi torjua ne hyvät ohjeet, joita vanhemmat ja opettajat yrittävät toteuttaa.
Samalla unohtuvat ne suuret tasa-arvon esteet, jotka johtuvat persoonallisuuden piirteistä, kotitaustasta ja lahjakkuuksista. Ne eivät helpota tasa-arvon toteuttamista.
Vaikka paljon edistystä on tapahtunut oikeudenmukaisuudessa ja toimeentulossa, persoonallisuuteen ja ulkonäköön liittyvät vaatimukset ovat muuttuneet entistä ankarammiksi.
Markku Ojanen
psykologian professori (emeritus)
↖ Psykologian professori mielipidesivulla: Pojat eivät ole koulussa tasa-arvoisia tyttöjen kanssa
PoistaNykyajan kaverikulttuuri ei sovellu kaikille, sillä se on hyvin sitova ja vaativa, kirjoittaa professori Markku Ojanen.
(hs.fi) Keskustelusta:
Et silleen:
Se mihin kaipaisin muutosta on maailmaaparantavat puheet muka-tasa-arvosta. Totuudenmukaisesti tulisi kertoa mikä on miehen rooli perheasioissa - eli pataan tulee joka puolelta. Minä meinaan uskoin tasa-arvojuttuihin - ja pataan tuli. Vaan ei tule enää, opiksi on otettu. Mutta ne nuoret, heitä voisi kyllä etukäteen valistaa siitä että mikä on isän rooli todellisuudessa. Jotta osaisivat ennakoida.
Sanna Ukkola: Poliittinen korrektius leviää, trumpit hierovat käsiään
VastaaPoistaSovinistiset termit kuten lakimies ja virkamies jäivät Opetushallituksen hampaisiin – pian kai me kaikki ripustamme vaatteemme naruille pyykkihenkilöillä, kirjoittaa Sanna Ukkola.
Twitterissä törmään ajatuksia herättävään twiittiin, joka vapaasti suomennettuna kuuluu näin:
1300-luku: Olen kuolemaisillani mustaan surmaan.
1800-luku: Olen yhdenksänvuotias ja joudun raatamaan töissä.
1900-luku: Olen matkalla sotimaan.
2000-luku: Olen pöyristynyt!
Nykyistä keskustelukulttuuria parodioiva twiitti osuu ajan hermoon. Elämme loukkaantumisen, pöyristymisen ja kaikenlaisen pahastumisen aikakautta, jossa mikään asia ei ole liian pieni pahantahtoiselle väärintulkinnalle tai uhriutumiselle.
Olemme menneet jo niin pitkälle, että Aku Ankkaan pitää lisätä varoitustekstit (siirryt toiseen palveluun), jotta kukaan ei varmasti loukkaantuisi. Nyt vanhoja tarinoita sisältävissä Akkareissa lukee näin:
“Tämän kirjan sarjakuvat ovat peräisin menneiltä vuosikymmeniltä, joten niissä saattaa olla sarjakuvaväkivaltaa ja vitsejä tupakoinnista, juomisesta, pyssyleikeistä tai etnisistä stereotyypeistä. Lienee sanomattakin selvää, että Aku ja kumppanit eivät enää nykypäivänä sotkeutuisi moiseen menoon.”
Kun Lidl teki mainoskampanjan maidosta ja leikitteli homostereotypioilla (siirryt toiseen palveluun), moni veti maitotilkkansa väärään kurkkuun. Kampanjateksteissä luki näin: “Vihdoin uskallan tulla ulos maitokaapista” ja “Tunsin olevani oikea maito väärässä tölkissä.”
Kauppaketjua haukuttiin homo- ja transfobiseksi, mainoskampanjaa oksettavaksi ymmärtämättömyydeksi ja julmaksi pilkaksi. Lopulta Lidl joutui vetämään kampanjan pois ja pyytämään anteeksi.
Asiaan voisi suhtautua myös toisin. Kysyin omilta homokavereiltani, mitä mieltä he olivat kampanjasta:
“Mun mielestä tuo oli hauska, ja kuohunta lähinnä naurettavaa”, yksi vastasi.
“Minusta se toi homoilun arkisella tavalla ihmisten tietoisuuteen. Minusta viesti on positiivinen: maito pääsi oikeaan tölkkiin ja ulos kaapista. Minä samastuisin siihen positiiviseen viestiin”, toinen kommentoi.
Opetushallitus puolestaan korostaa, että lapsia on tärkeää puhutella nimillä, ei joukkona "tytöt tai "pojat". Tytöttely ja pojittelu kun antaa lapselle “ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä”. Sovinistiset termit kuten lakimies ja virkamies jäävät niin ikään Opetushallituksen hampaisiin – pian kai me kaikki ripustamme vaatteemme naruille sukupuolisensitiivisesti pyykkihenkilöillä.
Yliopisto järjesti terapiaa niille, jotka olivat järkyttyneitä Trump-mainoslauseista
Kun Ylen Kioski julkaisi videon kuukautisista, eräs katsoja pahastui:
“Mua satuttaa tämä video todella paljon. Se sisältää ainakin seksismiä, cis-seksismiä, cis-normatiivisuutta ja transfobiaa. Kuukautisten yleistäminen vain naisten kokemaksi asiaksi on todella ongelmallista ja toivoisin teidän jatkossa kiinnittävän enemmän huomiota siihen, ettette julkaise ihmisryhmiä sortavaa materiaalia.”
Siis ihanko tosissaan pitää jatkossa aina kuukautisista puhuttaessa listata kaikki mahdolliset ryhmät, joilla voi olla kuukautiset, ettei vaan tulisi loukanneeksi ketään?
Naiset koulutetumpia kuin miehet – Nelikymppiset tilastokärjessä
VastaaPoistaKorkeimmin koulutettuja vuonna 2015 olivat 40–44-vuotiaat, joista korkea-asteen tutkinnon oli suorittanut 46 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreesta tilastosta.
Nuoremmissa ikäryhmissä korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus ei nouse yhtä korkeaksi, joten tarkasteltaessa korkea-asteen tutkinnon suorittaneita, väestön koulutustason nousu on pysähtynyt. 35–39-vuotiaiden ikäryhmässä korkea-asteen tutkinnon suorittaneita oli 45 prosenttia ja 30–34-vuotiaiden ikäryhmässä 40 prosenttia.
Koulutustason nousun pysähtyminen on seurausta alimman korkea-asteen asteittaisesta poistumisesta koulutusjärjestelmästä. 40–44-vuotiaiden ikäryhmässä alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneita on 13 prosenttia, kun taas 35–39-vuotiaiden ikäryhmässä vastaava osuus on neljä prosenttia. Alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneet ovat poistuneet lähes kokonaan 30–34-vuotiaiden ikäryhmästä.
Vuonna 2015 pelkän perusasteen suorittaneita 20–29-vuotiaita oli 116 589 henkilö’, mikä on 17 prosenttia ikäluokasta.
Miehistä perusasteen varassa oli 19 prosenttia ja naisista 15 prosenttia ikäluokasta. Alimmillaan perusasteen varassa olevien osuus oli 2000-luvun alussa, jolloin osuus oli 16 prosenttia.
Koulutusalat olivat voimakkaasti sukupuolen mukaan eriytyneitä.
Miesenemmistöisiä aloja olivat maa- ja metsätalousalat, tekniikan alat, tietojenkäsittely ja tietoliikenne sekä yleissivistävä koulutus. Selkeimmin miesenemmistöinen ala oli tekniikan ala, jonka tutkinnon suorittaneista miehiä oli 84 prosenttia.
Naisenemmistöisin koulutusala oli viime vuonna terveys- ja hyvinvointiala, jonka tutkinnon suorittaneista naisia oli 88 prosenttia.
Selkeästi naisenemmistöisiä koulutusaloja olivat myös humanistiset ja taidealat, kasvatusalat, palvelualat sekä yhteiskunnalliset alat.
Naisten miehiä korkeampi koulutustaso näkyy koulutusalojen sukupuolijakaumissa. Naisenemmistöiset koulutusalat ovat usein korkeakoulutusaloja, kun miesenemmistöiset koulutusalat painottuvat toiselle asteelle.
Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu
VastaaPoistaMies on yhtä kuin peniksensä.
Jos penis ei toimi oikein, miehen seksuaalisuus on rikki ja se pitää korjata tai mies ei voi olla onnellinen.
Kuulostaako yksinkertaistavalta ja tasapäistävältä?
Se on todellisuutta: Väitöskirjaansa tekevä sukupuolentutkija Marika Haataja analysoi kymmeniä suomalaisia miesten seksuaalisuutta käsitteleviä tekstejä. Osa ilmestyi Suomen lääkärilehden kaltaisissa lääketieteellisissä julkaisuissa, osa oli self help –tyylisiä opaskirjoja: Miehen seksuaalisuus, 100 kysymystä miehestä ja seksistä, Mies haluaa aina – vai haluaako?.
Tänä syksynä ilmestyneessä artikkelissaan Miesten seksuaalisen nautinnon hallinta Haataja kuvaa, miten eri tavoin miehen seksuaalisuus on alistettu ja miten sitä on nyt vasta mahdollista vapauttaa.
Miesten erektioiden ympärille on syntynyt kokonainen lääketeollisuus. Samaan aikaan yhteiskuntamme on lääketieteellistynyt: etsimme yhä useampiin asioihin apua lääkkeistä.
Lääketieteessä miehen seksuaalisuus asetetaan monilla eri tavoilla mitattavaksi, yleensä etsitään erilaisia ongelmia ja häiriöitä ja niihin parannusta.
Ongelmallista on jos seksuaalisuudesta ei pystytä puhumaan mitenkään muuten. Haataja pitää vaikutusta ”äärimmäisen kielteisenä”.
”Puhutaan erilaisista toimintahäiriöistä, mutta jätetään kysymättä, minkälaista seksuaalisuutta tässä tarkoitetaan”, Haataja sanoo.
Puheen vaikutukset näkyvät hyvin esimerkiksi Väestöliiton Poikien puhelimessa, johon tulevissa puheluissa pojat murehtivat peniksiään, niiden kokoa ja kovuutta ja sitä, tulevatko he suoriutumaan tulevaisuudessa seksissä tarpeeksi hyvin.
Haatajan lukemissa lääketieteellisissä artikkeleissa miehen seksuaalisuus tarkoitti käytännössä hänen penistään ja sen toimintaa. Eli sitä, kuinka helposti mies kykenee saamaan erektion, pitämään sitä yllä ja kuinka nopeasti hän laukeaa.
Ja nimenomaan yhdynnässä. Eräässäkin oppaassa neuvottiin, miten harjoittelemalla ensin yksin siemensyöksyn hallintaa, mies voi vähitellen siirtyä harjoittelemaan sitä ”oikeaan tilanteeseen”. Yhdyntää kuvailtiin ”seksuaalisen aktiivisuuden kulminaatiopisteenä”.
Lääketieteellisissä artikkeleissa oli myös vahva hetero-oletus. Erektiossa olevaa penistä käytetään naisen ja miehen välisessä penetraatioseksissä molemminpuolisen nautinnon aikaansaamiseksi, ei muuhun.
Mies oli näissä tapauksissa vastuussa myös partnerinsa nautinnosta. Ennenaikaisen siemensyöksyn todettiin aiheuttavan partnerissa esimerkiksi turhautumista, tyytymättömyyttä, jopa vihan tunteita ja miehessä masennusta, ahdistuneisuutta ja heikentynyttä itsetuntoa.
Kommentti: Kaappaako feministipuolue vihreitä, vasureita vai demarinaisia?
VastaaPoistaMielenkiintoisin kysymys ei silti ole, kuinka monta kansanedustajaa uusi Feministinen puolue saa vai saako yhtään. Kiintoisinta on, keneltä äänet ovat pois. Villi arvaus on vihreiltä ja Vasemmistoliitolta – ehkä demareiltakin, jos nykymeno jatkuu.
Keskustan emännät ovat hyvässä turvassa. Maalaisliiton Feministit ry tuo ajatuksena mieleen Amerikan-klassikon Gay Republicans. Näkemykset kotihoidon tuesta, kasvisruokapäivistä, turkistarhauksesta ja pinkkiin puetuista poikalapsista eivät taida kohdata.
Kokoomusta taas kannattelee miehekäs charmi. Puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) valittiin Eeva-lehden elokuisessa lukijaäänestyksessä Suomen seksikkäimmäksi urooksi. Orpo-parka oli kiusaantunut, ja muut hymähtelivät, kunnes Ylelle mielipidemittauksia laativan Taloustutkimuksen edustaja laukaisi uutispommin. Kokoomuksen nyt lähes kahdella prosenttiyksiköllä noussut kannatus on kasvanut nimenomaan naisten parissa.
Menneinä vuosikymmeninä vastaavia ei tilastoitu, mutta ilmiö lienee tuttu niin Urho Kekkoselle, Harri Holkerille kuin Paavo Aitiollekin. Jopa syntisen kauniiksi mieheksi mainittu Osmo Kock (kom) liimautti vaalimainoksensakin aina naisvaltaisten työpaikkojen liepeille.
Veteraanipolitrukkien mukaan lääkärit ja opettajat saavat automaattisesti ääniä pelkällä ammatillaan. Liittyyköhän siihen auktoriteettiuskon ohella univormufantasioita?
Sattuman oikusta tilanne on nyt kutkuttavimmillaan juuri turkulaisten johtamissa puolueissa. Ville Niinistön (vihr) amok-juoksu vasemmalle ja korkeakoulumaailman pettymys kokoomukseen nostivat kannatusluvut huippuunsa, mutta katto näyttää ainakin toistaiseksi tulleen vastaan.
Vihreiden oletettiin menettävän äänestäjiä Vasemmistoliitolle jahka sen johtoon nousisi Li Andersson (vas). Uutuuden viehätys vaikuttaa kuitenkin haihtuneen jo matkalla tehtävään.
Eräs demariveteraani tuskaili pari vuotta sitten tv-keskustelujen logiikkaa. Oikeiston vastapooliksi ei enää perinteiseen tapaan otettu demaria, vaan aina sama Vasemmistoliiton riviedustaja. Hän oli nuori nainen, ja se riitti.
Vasemmistoliitto kaupitteli itsestään yleisemminkin mielikuvaa koko poliittisena vasemmistona. Sana liitto putoaa nimestä aina, kun silmä välttää. Se lentänee aikanaan tienposkeen kommunismin ja kansandemokratian kaveriksi.
Sdp on seurannut identiteettivarkautta vierestä neuvottomana. Osa on salaa tyytyväisiäkin, jos ei tarvitsekaan nousta krapulassa vappumarssille.
Kohtalonkysymys on nyt sukupuoli. Kukka- ja palestiinalaishuiveistaan kuulu Sdp:n tiedostavampi siipi ei ole antanut anteeksi duunarimiehille Jutta Urpilaisen brutusmaista kohtelua. Urpilaisen itsensä kieltäydyttyä ja Tytti Tuppuraisen päätettyä vielä odotella aikaansa kostoretkeä johtamaan hyväksyttiin pitkin hampain Antti Lindtman.
Kruununprinssin tekniikkavalmentaja Eero Heinäluoma kantaa puheenjohtaja Antti Rinteelle kaunaa syistä, joita ei täysin tiedetä. Taustathan tässä eivät riitele.
Rinne oli jo kanveesissa, kun LM:n mielipidetiedustelu kertoi puolueväen niukan enemmistön häntä yhä tukevan. Seuraavaksi lukua otti Lindtman, kun mediaan vuoti tieto puheenvuorojen junailusta eduskuntasalissa. Niin sanottuja Sorsan poikia taitaa naurattaa. Suosikkijärjestelmähän on lasten leikkiä 1970- ja 1980-lukuun verrattuna.
Jos Rinteen kaataminen epäonnistuu, horjuuko demarinaisten puolueuskollisuus? Monella se on jo äidinmaidossa imettyä.
Feministisellä puolueella saattaa olla edeltäjiään otollisempi ajoitus. Ainakin se kaapannee hajaääniä yliopistokaupunkien vihreiltä ja vasemmistoliittolaisilta.
Jos vaalitunnuksen keksiminen tuottaa tuskaa, tarjoan seuraavaa: Sukupuolineutraalius pois politiikasta!
Hannu Miettunen
Iltalehti: Brittinainen maksattaa elämänsä rikkailla miehillä: "En tapailisi ketään, joka ei ole rikas" (5.11.2016)
VastaaPoistaThe Sun: ‘I’ll only date rich guys’ Sugar baby refuses to work and lives off wealthy older men who buy her luxury clothes and holidays, a £25k Range Rover and TWO boob jobs (3rd November 2016)
Youtube: Inside The Life Of A British Sugar Baby: EXTREME LOVE (Barcroft TVM Nov 2, 2016)
Iltalehti: Teuvo Hakkarainen puhuu perättömiä Suomen Uutisissa - ja väittää vastaanottokeskuksia "seksiturismiksi" (5.11.2016)
VastaaPoistaKiihottamisesta kansanryhmää vastaan syytetty Teuvo Hakkarainen (ps) sanoo Suomen Uutisten haastattelussa, ettei hän aio siistiä kielenkäyttöään.
‣ Teuvo Hakkarainen vertaa vastaanottokeskustoimintaa seksiturismiin
‣ Hänen mukaansa SPR ei auta vanhuksia, minkä SPR kiistää.
‣ Hakkarainen ei aio muuttaa ilmaisutapaansa, vaikka se toisi hänelle rikostuomion.
⋱
Hakkarainen kuitenkin näkee, että nimenomaan naisilla on omat itsekkäät tarkoitusperänsä turvapaikanhakijoiden auttamiselle tai "hyysäämiselle", kuten hän itse sitä kutsuu. Kansanedustaja selittää väestöpoliittista teoriaansa seuraavasti:
- Se oli yhteiskunnan maksamaa seksiturismia, jossa suomalainen jätkä maksoi sen, mikä järjestettiin Lähi-idästä. Niiden tarkoituksena on vaihtaa miespuolinen väestö "suvakkien" toimesta, Hakkarainen esittää.
Miehet kertovat, miltä lapsettomuus tuntuu
VastaaPoistaMiehet kertovat BBC:n haastattelussa kipeästä aiheesta.
Yhdellä seitsemästä parista Isossa-Britanniassa on vaikeuksia saada lasta, BBC kertoo.
Kanavan haastattelemat miehet kertovat aroista tunteista avoimesti.
- Kun näin työkaverini auton takapenkillä lasten turvaistuimen, tunsin aluksi vihaa, 40-vuotias James tunnustaa BBC:n videolla.
James on yrittänyt vaimonsa kanssa saada lasta viiden vuoden ajan. 42-vuotias Aaron kertoo, että hän on vaimonsa kanssa haaveillut lapsesta jo kahdeksan vuotta.
- Olen kyseenalaistanut itseni miehenä, James toteaa.
Aaron sanoo videolla, että ihmisten kysymykset tuntuvat joskus myös loukkaavilta.
- Kun he kysyvät meiltä ettekö halua lapsia, mietin kuinka idiootteja tai tunteettomia ihmiset voivat olla, hän sanoo suoraan.
Duodecimin Terveyskirjaston mukaan lapsettomuustutkimusten yhteydessä heikentynyt sperman laatu löytyy 30-50 prosentilla pareista. Väestöliiton verkkosivujen mukaan miehen hedelmällisyyttä voivat alentaa erilaiset siittiötuotannon häiriöt. Siittiöntuotantoon voivat vaikuttaa tulehdukset, erilaiset lääkeaineet, runsas alkoholin käyttö, stressi tai jokin muu tilapäinen tekijä, sivulla kerrotaan.
Silti usein syy sperman heikentyneeseen hedelmöityskykyyn jää selittämättömäksi, Väestöliitto kertoo.
Lapsettomien yhdistys Simpukka kuvailee verkkosivuillaan, että lapsettomuus koskettaa ihmisen kaikkein yksityisimpiä asioita. Siksi siitä ei ole helppo puhua. Lapseton saattaa kuitenkin kokea, että ympäristö ei huomaa asian merkitystä eikä vaikutuksia.
Syvä suru ja pettymys voivat ilmetä myös agressiivisuutena - tai sitten sulkeutuneisuutena: perheellisten kohtaaminen voi olla hyvin vaikeaa, yhdistys kuvailee.
Lähteet: BBC, Duodecim, Simpukka.info
Voimaantuneet vinkupellet - tapaus Vehkoo
VastaaPoistai arvaisi, että niinkin tyhjänpäiväinen tapahtuma kuin feministien kirjatilaisuus voisi kohauttaa millään tavoin, mutta kun soppaan heitetään pari vihapuhujaa ja hysteerisiä naisia, on kaikki mahdollista.
Keskiviikkona 2.11. Rovaniemellä oli tarkoitus järjestää Ylen "faktantarkistaja" Johanna Vehkoon, "tutkija" Saara Särmän ja ex-kansanedustaja Rosa Meriläisen voimin kirjaesittelytilaisuus ja kiroiluiltama. Vehkoo jätti odotuksia vastanneesti tylsän tapahtuman väliin sairastuminen selityksenään.
Kohu asiasta syntyi jälkikäteen, kun Vehkoo kirjoitti seuraavaa kavereilleen näkyneessä Facebook-julkaisussa:
"Vähän asiaa suomalaisista natsipelleistä. Minun piti tänään esiintyä Rosan ja Saaran kanssa Rovaniemellä kirjakaupassa ja sitten vetää Hatun Feministinen kiroiluiltama paikallisessa baarissa. No, tulin kipeäksi, enkä päässyt lähtemään, joten Rosa ja Saara joutuivat ottamaan vastaan minulle tarkoitetun vastaanottopartion.
Tunnettu rasisti Junes Lokka ja Suomen Sisun pohjoissuomalainen aktiivi Tuukka Kuru saivat tietää minun olevan tulossa Rovaniemelle, joten he päättivät väijyttää minut. Aikomus oli esiintyä salanimillä ja "haastatella" minua videolle ja ylipäätään häiriköidä.
Natsit olivat jutelleet suunnitelmastaan julkisesti Youtubessa, joten sain asiasta vihiä etukäteen. Niinpä kirjakaupassa oli Rosan ja Saaran turvana neljä vartijaa ja yksi siviiliasuinen poliisi.
Mukava tietää, että tällaiset tapaukset otetaan tosissaan."
Vehkoon tekemä rasistiksi ja natsiksi nimittely tietysti on kunnianloukkaus, ja vastaavista nimittelyistä on ennakkotapauksia oikeusistuimista.
Pointti ei kuitenkaan ole verovaroin kustannetun "faktantarkistajan" herjat vaan feministille tyypillinen uhan kokemus. Hysteerikko (omien puheidensa perusteella Rosa Meriläinen) soitti poliiseille ja sai heidät manguttua paikalle, ja jälkikäteen Vehkoo tovereineen yritti käyttää poliisien läsnäoloa jonkinlaisena todisteena uhasta.
Jos minä soittaisin turhaan palokunnalle ja saisin heidät huijattua paikalle, olisiko se todiste tulipalosta? Tuollaista logiikkaa voi odottaa vain Ylen faktantarkistajalta. Poliisille soittaminen oli kuitenkin siinä mielessä ovela veto, että se lisäsi kirjatilaisuuden yleisömäärää noin kolmanneksella. Paikalla oli 3-5 kuulijaa, 5 vihapuhujaa sekä yhteensä 5 vartijaa ja poliisia.
Uhan kokemus oli ilmeisen voimakas, koska jo pelkkä uhan objektiivinen arviointi sai Johannan triggeröitymään traumoissaan niin, että hän poisti toimittajakollega Maria Dammertin kavereistaan Dammertin kyseenalaistettua sen, olikohan Johannan kuvittelema uhka todellinen ja onko totuudenmukaista kutsua näitä miehiä natseiksi.
Kaiken lisäksi Vehkoo oli vieläpä yllyttänyt kavereitaan Dammertin kiusaamiseen. Dammert julkaisi oman päivityksensä kiistasta, minkä Vehkoo tulkitsi vihanlietsonnaksi itseään kohtaan. Vehkoo kirjoitti kavereilleen, voisivatko nämä auttaa häntä Dammertin suhteen. Dammert sai seurauksena natsisyytöksiä, ja toimittajakollegoille oli hänestä lähetetty yksityisviestinä varoitteluja. Häiriköinnin uhkaa kokenut Vehkoo siis itse ryhtyi klassiseksi nettikiusaajaksi lievää erimielisyyttä osoittanutta Dammertia vastaan.
Lääkäri ja seksologi: Uskollisuudella ei ole mitään arvoa, jos kumppani ei suostu seksiin
VastaaPoistaSuomen Seksologisen seuran hallituksen jäsen Päivi Minkkinen arvioi, että osa Anneli Kivijärven lausunnoista rikkoo alan eettisiä sääntöjä.
Lääkärinä ja seksologina työskentelevän Anneli Kivijärven lausunnot parisuhteen seksielämän määrästä ovat herättäneet voimakaita reaktioita.
Suomen Seksologisen seuran hallituksen jäsenen Päivi Minkkisen mukaan ainakin osa Kivijärven lausunnoista rikkoo alan eettisiä sääntöjä.
– Ainakin osa Kivijärven lausunnoista ei edusta yleistä seksologista käsittelytapaa, joka perustuu tutkimustietoon, yleisiin ihmisoikeuksiin sekä seksuaalioikeuksiin. Yksi näistä oikeuksista on itsemääräämisoikeus ja oikeus koskemattomuuteen, joka pätee jokaisessa parisuhteessa, Minkkinen sanoo.
Anneli Kivijärvi on todennut useissa haastatteluissa, että parisuhteessa seksistä kieltäytyminen ilman pätevää syytä, on toisen osapuolen kiusaamista.
Hän lähtee siitä, että parisuhteessa on suostuttava aina seksiin. Kivijärvi itse määrittelee myös sen, että normaali määrä seksiä on yhdestä kahteen kertaan päivässä tai viikossa.
Minkkisen mukaan terapeuttisen työn on oltava arvoneutraalia eikä terapeutti ei voi painostaa asiakasta omaksumaan jotain tiettyä käsitystä siitä, millaista seksuaalielämän tulisi olla.
– Seksologi ei saa yrittää saada lukijoita omaksumaan jotain tiettyä seksuaalista toimintamallia, joten tällainen toiminta ei ole millään mittarilla asianmukaista eikä ammatillisesti perusteltua.
– Terapiatyössä lähdetään siitä, että kukaan ei esimerkiksi voi sanoa pariskunnalle, että jokin on pielessä, jos seksiä kerran viikossa tai vain kerran puolessa vuodessa.
Joko Henryn olisi aika tehdä uusi linkkipostaus?
VastaaPoistaMistä feministisen tapahtuman nettihäiriköinti kertoo?
VastaaPoistaHelsingissä järjestetään ensi lauantaina Feministinen foorumi (FemF), jossa on paljon erilaista feminististä ohjelmaa. Tapahtumaa ei järjestetä ensimmäistä kertaa, mutta mitä luultavammin et ole siitä kuullut, koska ruohonjuuritason järjestötoiminta ei vedä suurta media huomiota. Eikä sen tarvitsekaan.
Viime päivinä somehuomio, nimenomaan häiriköinti on ollut suurta. Ai miksikö? Siksi että tapahtuman osana on "turvallisempi tila rodullistetuille feministeille". Valkoisilla ei ole sinne asiaa. Tämä on haluttu julistaa rasismiksi ja rotuerotteluksi. Esimerkiksi perussuomalaisten nuorten pj Sebastian Tynkkynen on paheksunut tapahtumaa ja sanonut sen olevan rasismia.
Tämä todellakin samalta ihmiseltä, joka on puhunut islamista ihmiskunnan pahimpana syöpänä. (Ei, islam ei ole rotu. Rasismi ei kuitenkaan vaadi rotuteorioita vaan jonkin ihmisryhmän epäinhimillistämistä, ja tätä harrastetaan jatkuvasti muslimeita kohtaan.)
Tai oikeastaan kikka on tuttuakin tutumpi: samat ihmiset jotka väittävät ettei rasismia ole olemassa tuppaavat väittämään rasismin vastustajia rasisteiksi. Kätevä keino tehdä keskustelusta mahdotonta.
Tiedoksi: rodullistetuille rasismia kokeville feministeille suunnattu tila ei ole rasismia. Aivan samalla tavalla kuin vaikkapa nais- ja tyttöerityiset tapahtumat, kuten tyttöjen talo, tai vaikkapa seksuaalivähemmistöille tarkoitut kokoontumiset eivät ole syrjintää. Rasismia tai muuta syrjintää kokevien oma tila ei ole syrjintää. Tätä ei ole vaikea ymmärtää, jos haluaa. Ja muistetaan: valkoisuus on normi Suomessa, valkoisia kohtaan ei voi olla rasistinen (vaikka toki voi käyttäytyä paskasti mutta se on eri asia).
Nettihäiriköinti, jonka perusteella tapahtuman fbtapahtuma poistettiin facebookista on osoitus rasismista, jonka vuoksi tapahtuma on tärkeä. Ketkä on eniten ollut äänessä? Valkoiset miehet, joita ei feminismi muutenkaan kiinnosta.
Surkeinta tässä on se, että tapahtumien kulku osoittaa taas kerran, että feministit ja rodullistetut, aivan erityisesti rodullistetut feministit, halutaan pelotella hiljaisiksi. Haluaako kukaan tulevaisuudessa järjestää mitään vastaavaa, tai ainakaan jakaa siitä tietoa netissä? Juuri tähän nettihäiriköijät tähtäävät.