Blogi on 13 vuotta vanha ja kommenttiosastolla haikailtiin historiikin perään.
Historiahan menee suunnilleen siten, että kirjoittelin vuosina 1999-2003 nyyssien Ihmissuhteet-ryhmään, jossa käytiin toistaiseksi parhaat markkina-arvoväittelyt. Vuonna 2002 Trio Erektuksen Tommi perusti blogin ja suitsutti bloggaamisen ihanuutta. En ymmärtänyt hänen innostustaan juuri ollenkaan, sillä keskusteluryhmissähän oli kaikki oleellinen. Vuoden 2003 toukokuussa päätin kuitenkin perustaa tämän blogin.
Ajattelin olevani blogini kanssa auttamattomasti myöhässä, sillä Pinserin blogilistalla oli jo yli 200 blogia...
Blogini keikkui Pinserin blogilistan top 12 joukossa parisen vuotta, ollen parhaimmillaan toinen. Sitten tulivat neuleblogit ja lopulta muotiblogit, jotka suistivat kaikki muut aihealueet perikatoon. Blogilista oli oman aikansa kiinnostava media.
Blogin alkuvuosina bloggerissa ei ollut kommenttiosastoa ollenkaan, joten käytin ulkopuolista Enetationin kommenttisysteemiä, joka on sittemmin hävinnyt taivaan tuuliin, mukanaan parhaat blogikeskustelut. Mukana oli mm. laadukas naiskommentaattori nimim. "kevyesti".
Blogimaailmassa oli useita markkina-arvobloggaajia, eritoten Ilkka Kokkarinen. Nuo ajat ovat jääneet unholaan.
En kuulunut bloggaajana stadin punavihreään kuplaan, enkä siksi saanut yhtään Kultaisen kuukkelin blogipalkintoa, mistä olen vieläkin katkera.
Nykyään blogit ovat pirstaloituneet ja kokeneet inflaation sosiaalisen median paineessa. Enää ei ole jäljellä sitä intoa ja tunnelmaa, joka vallitsi aikoina, kun blogit ja blogilista olivat kehityksen uusinta uutta.
Kuulin ensimmäistä kertaa blogeista vuonna 2004 Johannan Korhosen vetämässä Verkkoyhteys-ohjelmassa, jossa niitä kutsuttiin vielä nimellä "weblog". Se oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun puhuttiin somesta, vaikka sitä ilmiötä ei edes tunnettu. Markkinat alkoivat kylläkin puhua silloin Web 2.0:sta.
VastaaPoistaNyyssien ihmissuhdekeskusteluitahan voi kaivella google groupsista:
VastaaPoistahttps://groups.google.com/forum/#!searchin/sfnet.keskustelu.ihmissuhteet/markkina-arvoteoria%7Csort:relevance
Tässä henkan höpinöitä:
https://groups.google.com/forum/#!searchin/sfnet.keskustelu.ihmissuhteet/authorname$3A%22Henry$20the%22%7Csort:relevance
- Syltty
Tässä vähän jo hyvinkin syvällistä markkina-arvokeskustelua:
VastaaPoistahttps://groups.google.com/forum/#!topic/sfnet.keskustelu.ihmissuhteet/afCnRKxCqRY%5B1-25%5D
Oi noita aikoja! Silloin oli vielä itsekin nuori ja siloposkinen ja maailma kaikkine mahdollisuuksineen täysin avoinna edessä! ;-)
(käytännössähän villit sinkkuvuodet olivat yleensä sitä, että pohjat, baariin, ei ole varaa juoda kuin yksi olut, ja lopulta yksin kyllästyneenä kotiin, heh heh [eihän sitä kotia lähtenyt, ennenkuin oikeasti kyllästyi])
- Syltty
Tuota markkina-arvoteoriaa kehitteli päässään useampi kaveri suunnilleen samoihin aikoihin. Minä luin yliopistossa jokusen kansantaloustieteen kurssin vuosina 1997-1999 samaan aikaan, kun mietin saantohommia. Siellä tuli mikroteoriassa vastaan kysynnän ja tarjonnan tasapaino ja minulla heti tuli mieleen, että tässähän on teoriakehikko, joka kuvastaa myös parisuhdemarkkinoita!
VastaaPoistaAinakin tommipommi, sekä Henri ja Henry olivat ilmeisesti kaikki fundeerannut tämmöistä omilla tahoillaan, varmaan myös Jantunen.
Oletko Henkka sinä opiskellut kansantalouden mikroteoriaa?
- Syltty
Markkina-arvoteoriasta kyllä kirjoitti jo Houellebecq vuonna 1994 kirjassaan "Extension du domaine de la lutte" (suom. Halujen taistelukenttä), eli ei tuossa nyt mitään uutta keksitty.
VastaaPoista"Ei mitään uutta" on aina aika väsynyt argumentti.
VastaaPoistaMinä luulen, että jos alettaisiin etsimään, niin joku on soveltanut taloustiedettä parisuhdemarkkinoihin jo kymmeniä vuosia sitten. Mikroteorian opiskelijoilla nämä samat asiat ovat aivan satavarmasti käyneet mielessä ihan ensimmäisestä alkeiskurssista ever lähtien. Mmikroteoria kun ei ole mikään uusi asia, on ihan varma että sitä on sovellettu kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välillä, kaikkeen semmoiseen joihin se soveltuu ja myös semmoiseen, joihin se ei sovellu.
Mutta silloin ei ollut internettiä. 50-luvulla taloustieddettä opiskellut ei ole voinut perustaa blogia, joten puheet ovat jääneet yliopilastalon kulmapöytään.
- Syltty
VastaaPoistaMarkkina-arvoteorian historiaa
Myös Elina Haavio-Mannila käyttää hyväkseen markkina-arvoteoriaa sosiologian klassikkoteoksessaan Suomalainen nainen ja mies (1968):
VastaaPoista”Palvoo mielellään voimakkaita ja häikäilemättömiä johtajia”. Tällaisia palvojia ovat keski-ikäiset hyvin koulutetut naiset, joista monet ovat naimisissa ylimpiin kerrostumiin kuuluvien miesten kanssa. - - Heidän eroottinen rankinsa lienee korkea, koska he ovat onnistuneet valloittamaan aviomiehekseen menestyvän miehen. Itse asiassa naisten itsenäistymispyrkimykset merkitsevät heille uhkaa: mikäli avioliiton kautta saavutetut asemat menettäisivät merkityksensä, he joutuisivat ponnistelemaan kovasti päästäkseen omin suorituksin sellaiseen asemaan kuin heillä nyt on. (s. 215-216)
Erityisesti naisten kohdalla pidetään tärkeänä korkeata eroottista arvoasemaa, eli rankia - - Naisten eroottinen ranki perustuu suurelta osin fyysiseen viehätysvoimaan. Miesten eroottiseen rankiin vaikuttavat ilmeisesti enemmän korkeat arvoasemat muilla ulottuvuuksilla: taloudellisilla, vallan tai oppineisuuden arvohierarkioilla. - - Naisen perinteisenä keinona hankkia statusta on siis ollut itsensä tekeminen mahdollisimman puoleensavetäväksi, niin että onnistuu saamaan puolisokseen menestyvän miehen... (s. 7)
Eroottisessa hierarkiassa korkeassa asemassa olevilla naisilla on historian kuluessa osoittautunut olevan huomattavasti valtaa jopa yhteiskunnan ylimmillä portailla. - - Henkilön eroottinen ranki on se salassa pidetty todennäköisyys, jonka mukaan hän pystyy saamaan aikaan vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvissa henkilöissä tunteenomaista valtaan joutumista ja riippuvuutta. Naisten sallitaan usein käyttää eroottisen rankinsa antamaa valtaa mieluummin kuin suoranaista valtaa sen käyttöelimissä. (s. 10-11)
Entisajan naisasianaiset pyrkivät pukeutumisessaan ja käyttäytymisessään hävittämään sukupuolten välistä eroa. Koska naisasianaiset olivat ulkonäöltään miesmäisiä, miesten oli ehkä helpompi unohtaa, että naisasianaisetkin olivat naisia.
Naisissa herättää usein kateutta ja katkeruutta se, että miehet suosivat vain korkeassa eroottisessa rankissa olevia naisia jättäen esimerkiksi ammatillisesti tai koulutuksensa puolesta pätevät naiset huomiotta, mikäli nämä eivät ole eroottisesti puoleensavetäviä. - - voidaan olettaa, että eroottisessa hierarkiassa alhaisessa, mutta muissa arvoasteikoissa korkeassa asemassa olevat naiset pyrkivät muuttamaan yhteiskunnan arvojärjestystä siihen suuntaan, että muutkin kuin eroottiset arvoasemat tulisivat myös naisten kohdalla tärkeiksi.
Taisin joskus nuorempana hakea lukemaan kansantaloustiedettä, mutta en päässyt. Eli olen lukenut pääsykoekirjojen verran.
VastaaPoista
VastaaPoistaLueppas mikroteorian kirja, niin elämäsi helpottuisi.
- Syltty
Ylen lisääntymis-illassa käsiteltiin odotetusti kaikkea muuta paitsi naisten koulutustason nousua ja siitä seuraavia naisten täysin ylimitoitettuja vaatimuksia miesten suhteen. Ainoaksi yritykseksi jäi yhden vieraan kehotus naisille alentaa rimaa.
VastaaPoistaGeorge Bernard Shaw on kirjoittanut:
VastaaPoista"Polygamy, when tried under modern democratic conditions, as by the Mormons, is wrecked by the revolt of the mass of inferior men who are condemned to celibacy by it; for the maternal instinct leads a woman to prefer a tenth share in a first rate man to the exclusive possession of a third rate one."