torstaina, kesäkuuta 08, 2017

Miehen tasa-arvo



STTKn pamfletti.







Tiede edistyy

15 kommenttia:

  1. Anonyymi8/6/17 17:34

    Touko Aalto aikoo siis vetytyä ehdokkuudesta. Jos siis on sanojensa mittainen mies. Mutta eipä taida olla.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi9/6/17 12:37

    Guardian: Madrid sai tarpeekseen joukko­liikenne­välineissä leveilevistä miehistä – uusi kyltti kieltää ”manspreadingin”
    Leveilyä vastustavia kampanjoita on ollut viime vuosina muissakin maailman kaupungeissa.


    ESPANJAN pääkaupungissa Madridissa on ryhdytty toimiin joukkoliikenteessä leveilevien matkustajien kitkemiseksi, kertoo The Guardian -lehti.

    Kaupungin joukkoliikenneyhtiö EMT on ottanut käyttöön kyltit, joissa kielletään manspreading eli miesten istuminen haarat niin levällään, että vieressä istuvilla matkustajilla on tukalat oltavat. Manspreading-sana tulee englannin kielestä, jossa se alkoi levitä tällä vuosikymmenellä.

    EMT:n mukaan kylttien on tarkoitus muistuttaa huomaavaisuudesta muita matkustajia kohtaan. Yhtiö kertoo, että vastaavia kylttejä on jo monissa muissakin kaupungeissa ympäri maailman.

    EMT PÄÄTYI ohjeistamaan manspreadingia vastaan yhteistuumin Madridin kaupunginvaltuuston tasa-arvotyöryhmän kanssa, kun naisten oikeuksia ajava Microrrelatos Feministas -ryhmä oli kerännyt kylttien puolesta verkkoadressin, joka keräsi yli 11 500 allekirjoitusta.

    ”Kaikissa joukkoliikennevälineissä on merkkejä, joissa vaaditaan tilaa raskaana oleville, lastenvaunuille, vanhuksille ja vammaisille. On kuitenkin jotain, mikä vaikuttaa meihin kaikkiin käytännössä joka kerta, kun käytämme joukkoliikennettä: manspreading”, adressissa luki.

    MANSPREADINGIA vastustavia kampanjoita on ollut viime vuosina muun muassa Yhdysvaltain New Yorkissa ja Seattlessa.

    New Yorkin kolmen vuoden takainen kampanja kehotti ”kundeja” lopettamaan leveilyn ja antamaan muille tilaa. Seattle taas valitsi kampanjansa keulakuvaksi lonkeroillaan toiselle penkille kurkottelevan mustekalan.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi9/6/17 21:15

    Men and Masculinities on JUFO-luokituksessa 3-tason lehti, eli ehdotonta huippua

    VastaaPoista
  4. "Seksististä" ja "naista syrjivää" – miesten reidet menevät suppuun Madridin busseissa
    Espanjan pääkaupunki Madrid kieltää julkisissa liikennevälineissä miesten liian leveän istumisen eli niin kutsutun äijäistunnan.


    Kielto koskee monille miehille tuttua istumatyyliä, jossa reidet pidetään leveästi ammollaan ja mies vie pahimmassa tapauksessa kahden ihmisen paikan. Madridin liikennelaitos on julkistanut tarroja, joissa on havainnekuva kielletystä istuma-asennosta sekä muistutus ”Kunnioita toisten tilaa”.

    Kielto tuli voimaan sen jälkeen, kun naisasiaryhmä Mujeres en Lucha käynnisti kampanjan miesten leveän istuma-asennon kieltämiseksi. Ryhmä sai adressiinsa 10 000 nimeä.

    – Meidän naisten tulee aina viedä niin vähän tilaa kuin mahdollista, mutta miesten ei, sanoi kampanjan puuhanainen Alejandra de la Fuente The Telegraph –lehden haastattelussa.

    Madridin kaupunginvaltuusto kertoo, että uusi sääntö koskee erityisesti miespuolisia matkustajia, jotka avaavat reitensä leveäksi ja vievät kahden matkustajan paikan. Sen lisäksi, että tapaa pidetään ärsyttävänä se on joidenkin mielestä myös seksististä ja naista syrjivää.

    Kaupunginvaltuusto kuitenkin muistuttaa, että julkiseen liikenteeseen tulee myös muita ”epäsosiaalista käyttäytymistä” kitkevää ohjeistusta. Matkustajia muistutetaan siitä, ettei jalkojen pitäminen istuimilla ole suotavaa tai että kanssamatkustajia voi häiritä, jos joku kuuntelee kuulokkeillaan musiikkia liian kovalla volyymilla.

    Miehet pahastuivat

    Madridin liikennelaitoksen istumaohjeistus on saanut osan miehistä pahastumaan. Sosiaalisessa mediassa monet miehet ovat todenneet ohjeistuksen olevan seksististä vainoa miessukupuolta kohtaan.

    ”Olen nähnyt naisten pitävän käsilaukkujaan viereisellä istuimella tai istuvan makaavassa asennossa jalat levällään kuin miehillä”, totesi eräskin mies Twitter-kirjoituksessaan.

    Tällä hetkellä leveässä avoimessa reisiasennossa istuminen kielletään vain busseissa, mutta tarkoituksena olisi laajentaa ohjeistusta myös Madridin metrojuniin.

    Madridin lisäksi miesten reisien rehvakas levittäminen on aiemmin puhuttanut myös muun muassa New Yorkin ja Mexico Cityn joukkoliikenteessä.

    VastaaPoista
  5. Muslimifeministi Isra Lehtinen toivoo Halla-ahon vaimon joutuvan raiskatuksi
    Erottaako feministinen puolue jäsenensä tämän lietsottua raiskauksia naista kohtaan?


    Lukion islamin lehtori ja feministisen puolueen kuntavaaliehdokas Isra Lehtinen kirjoittaa rasismin vastaisen RASMUS-verkoston Facebook-sivuilla toivovansa, että Jussi Halla-ahon vaimo joutuu raiskatuksi.

    Kommentti on osa Halla-ahon vanhoja nettikirjoituksia käsittelevää ketjua.

    Jäämme odottamaan millainen mediakohu tästä kommentista nousee. Tätä juttua kirjoitettaessa Isra Lehtisen kommentti on ollut RASMUS-verkoston sivulla jo 13 tuntia, eikä sitä ole poistettu, joten se edustaa ilmeisesti rasismin vastustajien hyväksymää linjaa.

    Isra Lehtinen viittaa kommentillaan Halla-ahon yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamaan tekstiin.

    Joulukuussa 2006 yllä olevan tekstin kirjoittaessaan Jussi Halla-aho oli aivan tavallinen bloggaaja, joka ei vielä ollut minkään puolueen jäsen eikä politiikassa mukana. Kaksi vuotta myöhemmin, 18.11.2008, Vihreät Naiset ry teki kyseisestä kirjoituksesta tutkintapyynnön, koska heidän mielestään siinä oli kyse raiskauksiin ja vihaan lietsomisesta. Tutkintapyyntö ei kuitenkaan johtanut jatkotoimiin.

    Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, erottaako feministinen puolue jäsenensä tämän lietsottua raiskauksia ja vihaa täysin ulkopuolista naista kohtaan

    Halla-ahon vaimo ei ole julkisuuden henkilö, vaan kielentutkija ja perheenäiti, joka ei ole milloinkaan ottanut kantaa poliittisiin kysymyksiin julkisuudessa.

    Halla-aho ja hänen vaimonsa eivät varmasti kannata tai tue minkäänlaisten raiskaajien määrän lisääntymistä Suomessa, eivät kantaväestöön kuuluvien eivätkä ulkomaalaisten.

    Siinä mielessä Isra Lehtiseltä jää Halla-ahon kirjoituksen looginen ydin täysin ymmärtämättä. Ehkä se ei ole mikään ihme.

    Jos asiaa tarkastellaan faktojen ja tilastojen valossa, seksuaalirikosten määrä on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti. Helsingin Sanomien mukaan kasvu selittyy suurelta osin teoilla, joissa on irakilainen epäilty.

    VastaaPoista
  6. Äijähaara eli ”manspreading” on yleinen näky Helsingin metrossa – Kysyimme miehiltä, miltä asennon arvostelu tuntuu
    Madrid liittyi viime viikolla kaupunkeihin, jotka kieltävät julkisessa liikenteessä ylileveät haaraistunnat. Metrossa tavatut miehet eivät panisi kieltolappuja pahakseen Helsingissäkään.


    KAKSI nuorta miestä retkottaa metrossa niin kuin vain nuoret miehet osaavat. Robin Bucherin pitkät, aavistuksen levitetyt koivet ulottuvat vastapäisen penkin alle, ja Konsta Nenosen vasen sääri törröttää poikittain oikean jalan päällä. Kun täti-ihminen istuu viereen, molemmat vetävät raajansa soukemmalle.

    On aika näyttää tämä kuva:

    ”En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa”, Nenonen sanoo. Merkki on ilmaantunut vastikään Madridin joukkoliikenteeseen. Merkin avulla Madrid viestittää, että ylileveä, etenkin miesten suosima haara-asento on liikennevälineissä kielletty.

    ”Ihan loogista, hyvä merkki”, Bucher kommentoi matkalla rantapelastuskurssille. ”Näin esimerkkitapauksena voin sanoa, että joo, ehkä”, Nenonen vastaa kysymykseen siitä, olisiko samanlaisesta merkistä hyötyä myös Helsingissä.

    ”Tosin kyllä minä ilmankin annan automaattisesti tilaa, jos joku tulee viereen”, Nenonen huomauttaa.

    HAARA-ASENNON englanninkielinen nimi on manspreading, joka on suomennettu muun muassa äijähaaraksi. Madridin lisäksi sitä vastaan ovat kampanjoineet ainakin Yhdysvaltain Seattle ja New York.

    Äkkisestään sana manspreading maistuu vähän rumalta ja leimaavalta. Miesjärjestöjen keskusliiton varapuheenjohtaja Jyrki Lohi ei kuitenkaan halua ryhtyä edes makustelemaan sitä.

    ”Tärkeistä asioista pitää olla ehdottomat ja selkeät kannat, mutta tällaiseen nypläämiseen ei kannata kantaa ottaa”, Lohi sanoo.

    Miessakit ry:n pääkaupunkiseudun yhdysmies Jarmo Holttisen korvaan sana kuulostaa alkuun pahalta. ”Jotenkin halventavalta.”

    MANSPREADINGIN, äijähaaran tai miesleveilyn kaventaminen julkisessa liikenteessä sen sijaan olisi molempien miesasiamiesten mielestä ihan hyvä juttu: kanssamatkustajien huomioon ottamista, kuten Holttinen sanoo.

    ”Sama kuin ennen raitiovaunussa sanottiin, että ’käytävällä eteenpäin’”, tuumii Lohi.

    SAMAA MIELTÄ ovat myös Helsingin metrossa tavanomaisessa haara-asennossa matkustavat miehet. He tuntuvat ymmärtävän, että kyse on tilan antamisesta.

    ”Jouduin viime vuonna tappeluun, kun huomautin raitiovaunussa joillekin aikuisille miehille, ettei Suomessa saa istua noin”, sanoo Banay Ghazi Faisal.

    ”Hyvin harvat täällä istuvat kovin leveästi, mutta ehkä kieltolappu silti olisi ihan hyvä”, Faisal arvelee.

    Faisalin havainto on oikea. Kunnon rellotusta ei perjantai-iltapäivän metrossa näe. Suomalainen ego ei yleensä vaadi suurta tilaa, ja toisen tilaa kunnioitetaan.

    PETTERI SKRIKON istuu itse haarat melko levällään, mutta silti hän pitää Madridin lappua ”hivenen hämmentävänä”.

    ”En mä vaan ymmärrä. Sen ymmärtäisin, jos joku istuu ihan spagaatissa”, Skriko sanoo. ”En mä tälleen koe istuvani häiritsevästi.”

    Entä jos nainen istuisi näin?

    ”Olen ehkä vähän vanhoillisesti ajatteleva, mutta eihän se tietenkään kaunista olisi. Vähän kuin jos mies istuisi näin”, sanoo Skrikon matkakumppani Jani Koivisto ja asettaa säärensä suppuun ja vinoon. ”Mutta istukoon kukin, niin kuin hyvältä tuntuu.”

    Ahmad Abu Sitta ja Sara El Tapgi täyttävät oman metropenkkinsä hyvin tehokkaasti: Abu Sitta istuu haarat levällään ja El Tapgi jalat ristissä. Heidänkin mielestään kieltotaulu olisi ihan paikallaan Helsingin metrossa – mutta ei pelkästään leveiden istuma-asentojen vuoksi.

    ”On aika yleistä, että monet varaavat kaksi istumapaikkaa esimerkiksi tavaroidensa kanssa. Ja jotkus laittavat jalat vastapäiselle penkille”, Abu Sitta kertoo.

    ”Lappu olisi hyvä muistutus, ettei niin saa tehdä.”

    VastaaPoista
  7. Hei! Olen tutustunut markkina-arvo teorioihisi paljon internetissä, ja haluaisin keskustella kanssasi.

    Ensiksi teoriastasi tuli mieleeni, että naiset ovat pihtareita liian suurine odotuksineen ja tämä on kelpomiesten syrjäytymisen syy.

    Yhteiskunta on uudessa tilanteessa nyt, kuin naiset eivät enää tarvitse miestä huoltajakseen ja elättäjäkseen. Tämä asia on periaatteessa mielestäni hyvä, sillä se takaa naiselle mahdollisuuden itsenäiseen elämään. Malli tarjoaa miehelle myös tietynlaista vapautta naisten suhteen, kun naista saadakseen ei "tarvi"mennä naimisiin ja alkaa elättämään toista aikuista ihmistä. (Otin asian esille koska naisen saamisen tärkeys on korostunut teksteissäsi miehille tärkeänä asiana) .

    Miehille taas tämä tuntuu olevan huonompi juttu, koska ollaan tultu uudenlaisten ongelmien eteen. Nainen ei tunnu tarvitsevan enää miestä samassa suhteessa kuin mies naista. (Ehkä tämä on ollut salaa vaiettu totuus läpi ihmiskunnan historian ja sen takia on ollut parempi pitää kauniimpaa sukupuolta turvallisesti "nyrkin ja hellan välissä" kuin päästää valloilleen)

    Naisille tämä mahdollistaa sen, että rimaa on mahdollista pitää korkealla miesten suhteen. Ketä tahansa ei haluta suhteeseen koska ilmankin pärjätään hyvin. Miehet taas eivät tunnu pärjäävän ilman seksiä ja naista yhtä hyvin. Ongelmaa ei mielestäni kumminkaan voi korjata esim. Ilotalojen perustamisella (Vaikka maksetun naisen kanssa pääsisikin purkamaan paineet, ajatus siitä, että joku on kanssasi vain rahasta on ehkä myös miehille alentava). Maahanmuuton naisistumisella olisi varmaan positiivinen vaikutus. Naisilla tuskin olisi rima yhtä korkealla miehen suhteen (johtuen varmasti pitkälle kulttuurillisista eroista) kuin suomalaisilla kanssasisarillaan. Toisesta kulttuurista tulleet naiset toisaalta mitä luultavammin eivät ole yhtä vapautuneita seksuaalisesti kuin suomalaiset, vaan heidän kanssaan asia pitää hoitaa ns. "Kunniallisesti". Vapaata seksiä tämä tuskin lisäisi miesten saataville, mutta seksiä silti ja potentiaalista vaimomateriaalia.

    Suomalaisten naisten nirsoilu tuskin maahanmuuttajanaisten lisääntymisestä vähenisi (koska ovat silti tottuneet pärjäämään ilman miestä,) mutta ainakin naisia riittäisi useammalle "ktm" miehelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiselle seksin harrastaminen ei varmaan koskaan tule olemaan yhtä vapaata kuin miehille, eivätkä naiset tule varmaan koskaan kaipaamaankaan seksiä samanlailla kuin miehet. Tämä selittyy osaksi varmaan biologisilla tekijöillä, naiselle seksi ei taida olla koskaan riskitöntä sillä raskauden mahdollisuus on olemassa vaikka ehkäisyä käyttäisikin. Mikään kun ei ole yhtä varmaa kuin epävarma. Lisäksi naisten markkina-arvo laskee useampien miesten myötä joka taas osakseen hillitsee haluja alkaa yhden yön jutuksi. Vielä pitää mainita sekin, että yhden yön jutuista ja satunnaisesta seksistä nainen yleensä ei saa samanlaista nautintoa kuin mies. Naisen anatomia on paljon yksilöllisempi ja nautinnon syntymiseen vaikuttavat usemmat seikat kuin miehellä. Yhden yön jutuissa mies ei useasti tunne petikaverinsa anatomiaa tarpeeksi hyvin tuottaaksen tällä aitoa nautintoa, eikä välttämättä ole edes halukas sitä opettelemaankaan yhden yön vuoksi.

      Poista
    2. Naisten pitäisi laskea rimaa ja misten hyväksyä taas se, että irtoseksiä on vähemmän tarjolla kuin seksiä parisuhteessa.

      Olen kahden poikalapsen äitinä vakavasti huolissani nuorten miesten ja miesten asemasta suomessa. Alkaen jo koulunkäynnistä, pojat jäävät tytöistä jälkeen lukuaineista ja valmistuvat peruskoulusta huonommin arvosanoin, osa edelleen lukutaidottomina. Huonommat arvosanat ja lukutaidottomuus taas aiheuttavat sen, että koulupaikat menevät paremmin menestyneille tytöille. Nuoren jäätyä ilman koulupaikkaa on syrjäytyminen ehkä jo alkanut. Miten tähän voisi puuttua? Kulttuurimme voisi olla yksi tekijä, pojilta ei vaadita samaa kuin tytöiltä, koska "pojat on poikia". Usein naiset tuntuvat pitävän tätä epäreiluna heitä kohtaan kun eivät itse "saa" käyttäytyä yhtä riehakkaasti, mutta siitä, että tytöiltä vaaditaan enemmän saattaakin olla huomattava etu jälkeenpäin.
      Tiede lehdessä julkaistiin tutkimus myös siitä, että miesten keskimääräisessä älykkyydessä on enemmän hajontaa kuin naisten, joka myös ehkä osakseen voisi vaikuttaa? Mitä asialle voisi tehdä? Itse pitäisin esimerkiksi sukupuoli-kiintiöitä kouluun hakiessa hyvänä vaihtoehtona? Kulttuurin muuttamista, niin, että pojilta vaadittaisiin myös enemmän koulussa? Enemmän eritysopetusta niille jotka ovat vaarassa jäädä jälkeen? Olisiko näissä sinun mielestäsi mitään ideaa? Mitä minä voisin tehdä asialle? Olen omia poikiani opettanut lukemaan koska koulumaailmassa kaikki perustuu siihen, se ei silti vielä riitä vaan haluaisin tehdä enemmän.

      Aiheesta toiseen,
      Sinun blogitekstiesi ja haastattelujesi innokkaana lukijana olen jollain tapaa ymmärtänyt niin, että mies ei pärjää yhtä hyvin elämässään ilman naista. Elizabeth Gilbertin kirjassa "Kuinka päädyin naimisiin" sivuttiin aiheetta jollain tutkimuksella, jossa todettiin miesten elävän onnellisempina ja terveempinä avioliitossa kuin sen ulkopuolella. Mitä mieltä olet tästä?

      Voisitko vielä pohtia kanssani muutamaa kysymystä?
      1. Hakevatko miehet hyväksyntää itselleen seksin kautta? Sitä tunnetta, että kelpaa jollekin? Näen tässäkin vain ongelman siinä, että naiset useammin hakevat miehiltä hyväksyntää muualta kuin seksistä. Miten naiset ja miehet voivat ikinä tulla todella toimeen keskenään kun perustavanlaatuisia eroja on jo niin paljon?
      2. Pidän markkina arvo teoriaa pätevänä, vaikken joka paikkaan, mutta silti suurimmalti osin se todella pätee. Ongelma tässä on se, että hyväksyttyäni tämän tulin surulliseksi koska ajattelen mieheni jatkuvasti ajattelevan että en ole tarpeeksi hyvä ja seksikäs juuri hänelle. Miten tähän voi auttaa? Mies on ehkä samantasoinen silti kuin minä.
      3. Miten voisi baarissa lähetyvälle miehelle antaa kohteliaasti pakit? Mielestäni olen kohtelias (paitsi jos mies ei ole niin puolustan itseäni) , mutta tunnen aina loukkaavani toista jollain tasolla jos en suostu jatkoille tai en halua liittyä seuraan yms. Miehille kun ei tunnu käyvän se, että olen varattu. Usein sen jälkeen kuuleen itseäni haukuttavan valehtelijaksi. Saatan sanoa myös, eTten harrasta yhden yön juttuja, mutta sekään ei käy. Silloin olen pihtari. Tarkennukseksi vielä, että olen 25-vuotias nuori nainen, joka on vielä ihan kivannäköinenkin, eli vientiä riittäisi. En mielestäni baarissa elättele miehille turhia toiveita ennen pakkien antamista vaan olen ystävällinen, mutta etäinen. Lisäksi yritän välttää miesten kanssa esim. Katsekontaksia.

      Kiitos jos jaksat vastailla tai kommentoidakin ajatuksiani.
      T. Ihailijasi

      Poista
  8. MITEN MIEHEN JA NAISEN SEKSIELÄMÄ EROAA TOISISTAAN: MIES ON PELIMIES JA NAINEN ON HUORA - SITTEN ON JUTUT JA TEOT!

    Miehen ja naisen seksielämä sekä siihen liitetyt stereotypiat eroavat toisistaan melkoisesti. Ongelma on kommunikoida tämä naiselle. Ehkä sama asia selitettynä kuvin menisi perille.

    Miesten ja naisten seksielämään liitetyt asenteet istuvat tiukassa.

    Se mitä pidetään normaalina toimintana miehelle, ei sallita naiselle; ja toisinpäin.

    Miehen käsitys normaalista seksielämästä eroaa melkoisesti siitä, mikä on naisen käsitys normaalista seksielämästä.

    Ehkä pitää ottaa kovat otteet käyttöön: selitetään sama kuvin!

    Niin yksinkertaisin, että nainenkin ne ymmärtää.

    VastaaPoista
  9. Kirsikka, vastailen paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olenkin jo malttamattomana odotellut vastausta :) vielä kehuakseni,vaikutat kunnon mieheltä ja teet varmasti jostain naisesta vielä onnellisen! Minusta on miehekästä seistä mielipiteidensä ja sanojensa takana, vaikka sinullekin on tullut paljon ns. "Lokaa niskaan".

      Vaikka nykyaikana ei kai saisi sanoa, että joku on miehekästä tai naisellista. Kaipaan aikaan jolloin oli selkeät sukupuolet ja malli kuinka toimia. Tuntuu, että nykyään pitäisi olla mies pärjätäkseen :(

      Poista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".