perjantaina, marraskuuta 17, 2017

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

Otsikon kysymys on kohtuullisen tyhmä, mutta koska olen viime päivinä kuullut mitä omituisempia selityksiä ilmiölle, tässä tulee rautalankaselitys aiheesta.

LUONNOSSA HÄIRINTÄ ON SÄÄNTÖ, EI POIKKEUS

Aluksi kannattaa kurkistaa luontoon, joka on täynnä häirintää. Kiimainen uros ei kysele luvan perään, vaan ahdistelee ja ottaa naaraan väsymättömästi vängäten. Jos Suomen lait pätisivät luontoon, kaikki koiraat olisivat telkien takana.

Päinvastoin kuin useimmat eläimet, ihmiskoiras on aina kiimassa. Jos miehiä ei sosiaalistettaisi ankarasti välttämään häirintää, naisia häirittäisiin paljon useammin kuin eläinaaraita konsanaan. Eläinnaaraat saavat sentään hengähdysaikaa kiima-ajan ulkopuolella.

ETELÄNMAALAISET HÄIRITSIJÄT

Monissa etelän maissa miesten rajoittamatonta kiimaista käytöstä pidetään luonnonlakina, jota on turha padota. Paikoissa kuten Etelä-Aasiassa ja Egyptissä, miehiä ei sosiaalisteta juurikaan välttämään häirintää. Valistuksen kohteena ovat pikemminkin naiset, joita kehotetaan välttämään häirinnnän kohteeksi joutumista pukeutumisella ja käytöksellä.

Etelän maiden kulttuuri johtaa naisten seksuaalisuuden äärimmäiseen niukkaan tarjontaan, mikä lisää miesten kiimaisuutta entisestään. Pohjoismaissa paljasta lihaa ja joogapöksyisiä naisia pyllistelee sen sijaan niin paljon, että kysyntä ja tarjota eivät ole täydellisessä epätasapainossa, mikä vähentää häirintää.

Etelä-Aasian naisturistien kohtaamasta seksuaalisesta häirinnästä on tehty väitöskirja, jonka olen lukenut. Naisturistit kokevat jatkuvaa tuijotusta ja loputtomia ehdotteluja - eli tauotonta häirintää, menivät he minne tahansa. Häirintään on 2 pääsyytä:
  1. Etelä-Asian miehiä ei sosiaalisteta välttämään häiritsevää käytöstä.
  2. Naisten seksuaalisuuden ja sen korvikkeiden tarjonta on hyvin niukkaa, mikä tekee miehistä entistäkin kiimaisempia ja häiritsevämpiä.

 

HÄIRINTÄ JOHTUU VALLAN PUUTTEESTA

Päinvastoin kuin mediassa aina asitetään, seksuaalinen häirintä johtuu seksuaalisen vallan puutteesta. Jos henkilö on seksuaalisen pääoman hallitsija, kuten vaikkapa perintöprinsessa tai poptähti Robin, hänen on vaikea edes syyllistyä seksuaaliseen häirintään.

Jos henkilön seksuaalinen pääoma on heikko, hänen kaikki seksuaaliset tekonsa ovat enemmän tai vähemmän häiristeviä, koska emme halua kokea epähaluttavien henkilöiden lähestymisyrityksiä.

Seksuaalinen häirintä on vallankäyttöä, mutta se ei kuitenkaan johdu seksuaalisen vallan omistamisesta, vaan sen puutteesta.

HÄIRITSEVÄT POMOT JA ELOKUVAOHJAAJAT

Pomoilla tai elokuvaohjaajilla on  enemmän valtaa suhteessa naisiin kuin tavallisilla tallaajilla. Heillä ei kuitenkaan välttämättä ole paljoakaan puhdasta seksuaalista valtaa, vaan muuta valtaa.

Miehillä, joilla on legitiimiä auktoriteettia hierarkiassa  itsensä alapuolella oleviin naisiin, on mahdollista yrittää vaihtaa omaa valtapääomaansa naisen seksuaaliseen pääomaan. Kun pomo nai sihteerikkönsä, tapahtuu vaihto, jossa kumpikin saa jotakin.

Tavallaan koko miesten lisääntymisbiologia perustuu siihen ajatukseen, että alfa-miehet pyrkivät pääsemään valtahierarkioiden huipulle, jossa heille avautuu pääsy hedelmällisimpiin naisiin. Alfa-mieheksi pääsy käynnistää usein automaattisen prosessin, jossa alempana oleva nuori nainen ihastuu valtaa hallitsevaan mieheen, eikä häirintää tapahdu.

Alfa-miehet kuitenkin vanhenevat, kuten Harvey Weinstein, eikä mikään vallan määrä riitä kompensoimaan fyysisen seksuaalisen pääoman puutetta. Vanheneva pomomies saattaa elää nuoruuden fantasioissaan, jossa naiset lakosivat hänen valtansa ja nuoren fysiikkansa edessä. Vanheneva pomo kohtaa yhä enemmän vastustusta, mikä saa hänet yrittämään ja panostamaan enemmän. Siitä seuraa häirintää.

Pomojen yms. naisiin auktoriteettiasemassa olevien miesten suorittama seksuaalinen häirintä johtuu paljolti siitä, että noilla miehillä on realistinen mahdollisuus saada nainen vaihtamaan seksuaalinen pääomansa muihin etuihin tai haittojen välttämiseen (kuten potkujen välttämiseen). Tilaisuus ja realistinen mahdollisuus lisää pomomiesten kiimaa ja alttiutta suorittaa häirintää, koska palkinto on loistava ja onnistuminen mahdollista.

Tavallisilla miehillä ei ole auktoriteettia suhteessa naisiin, jotenka mahdollisuudet seksin saamiseksi häitsevällä käytöksellä ovat lähellä nollaa. Jos tavallisen miehen pää on suhteellisen terve, selvä viinaasta ja pohjoismaisesti sosiaalistettu, hän tajuaa häirinnän järjettömyyden.

YHTEENVETO

  1. Seksuaalinen häirintä on luonnossa sääntö, ei poikkeus.
  2. Seksuaalinen häirintä on myös ihmisyhteisöissä sääntö, ellei miehiä. sosiaalisteta ankarasti välttämään häirintää.
  3. Naisten seksuaalisuuden tarjonnan niukkuus lisää häirintää.
  4. Naisiin auktoriteettiasemassa olevat pomot harjoittavat sekä "vakavaa" että "toivottua" seksuaalista häirintää paljon enemmän kuin tavalliset miehet, koska pomoilla on realistinen mahdollisuus onnistua lähentelyissään.
  5. Seksuaalinen häirintä johtuu vallan puutteesta, eikä suinkaan vallasta. Henkilön, jolla on paljon seksuaalista valtaa, ei tarvitse häiritä ketään saadakseen seksiä.

18 kommenttia:

  1. Feministipuolueen puoluejohtaja työskentelee Ylelle – ei pidä itse asetelmaa ongelmallisena

    Suomen Uutiset nosti tiistaina julkaistussa Eero Mäntymaata koskevassa jutussaan esiin feministipuolueen puheenjohtajan Katju Aron työskentelyn Ylelle. Aro ei itse pidä asetelmaa ongelmallisena. Hän kommentoi asiaa Twitterissä.


    – PS esittää toistuvasti, että Yle ei saisi palkata minua töihin poliittisen taustani vuoksi. Minut rekrytoidaan ammattitaitoni ja -etiikkani vuoksi. On vastenmielistä että puolue pyrkii käytännössä horjuttamaan työmahdollisuuksiani, vihjailuilla kun vaikutetaan myös työnantajiini, Aro twiittasi.

    Aro on tehnyt muun muassa Sinut on käännytetty -jutun suunnittelun ja editoinnin sekä kuvitusta Ylen julkaisemmiin juttuihin.

    VastaaPoista
  2. Sankarihautojen kunniavartiostosta poru: Vihreä poliitikko kyseenalaistaa – tuleeko traumoja nuorille?

    Vihreiden sipoolainen paikallispoliitikko Sami Nykter arvostelee sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä järjestettäviä kunniavartiostoja.

    Nykterin mielestä pelkona on, että suomalaisiin nuoriin siirretään sotasukupolven traumoja ja kansallista identiteettiä rakennetaan liikaa sodan muistolle.

    Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi sotiemme veteraaneja muistetaan tänä vuonna poikkeuksellisella tavalla. Useilla paikkakunnilla, Sipoo mukaan lukien, seisoo kunniavartiosto, jossa hautaa vartioi saman ikäinen henkilö kuin sankarivainaja oli kaatuessaan.

    Sipoon Sanomat kertoo, että Nykter kyseenalaisti vartiot Facebookin Sipoo-ryhmässä.

    – Niin hienolta ja kunnioittavalta kuin se kuulostaakin, niin kuulisin mielelläni, mitä traumoja analysoineilla psykoterapeuteilla olisi tästä ajatuksesta sanottavaa.

    Nykter sanoo lehden haastattelussa, että hänen näkemyksensä on henkilökohtainen. Nykter oli keväällä vihreiden kuntavaaliehdokkaana, mutta ei yltänyt valtuustoon ja istuu nyt teknisen valiokunnan varajäsen.

    Suomi100-hankkeen tuotantopäällikkö Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen sanoo Sipoon Sanomille, että kunniavartioista on tullut paljon kyselyjä, mutta sotatraumojen siirtymisestä nuorille ei kukaan ole aiemmin ilmaissut huoltaan.

    – Mietimme asiaa monelta kantilta, mutta nuorisopsykiatreja emme kokeneet tarvetta konsultoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä ne vainajat uhkaa lähteä jaloittelemaan jos ei vartijat työnnä niitä takaisin sankarihautoihins.

      Poista
  3. Sanna Marin kertoo ”kännissä ja läpällä” -tyypeille: Tässä menee ahdistelun ja flirtin raja

    Kansanedustaja Sanna Marin (sd.) osallistui torstai-iltana Ylen A-teeman lähetykseen, jonka aiheena oli seksuaalinen häirintä.

    – Tai tämän käsityksen ainakin etukäteen sain. Sen sijaan, että ohjelmassa olisi keskitytty seksuaaliseen häirintään, käytettiin valtaosa ajasta vänkääminen siitä, missä kulkee seksuaalisen häirinnän, ahdistelun ja flirtin raja. Aivan kuin Me too -kampanjassa todella olisi kyse jostain hämärän rajamailla tarpomisesta, Marin kirjoittaa blogissa tunnoistaan eilisestä illasta.

    Hänelle itselleen tuo raja on melko selvä.

    – Aikuisena ihmisenä tunnistan ja pystyn suhtautumaan harmittomaan flirttiin ja huumoriin, kuten ne on tarkoitettu.

    Marin muistuttaa, että lapset ja nuoret, joita seksuaalinen häirintä valitettavan yleisesti koskee, eivät sen sijaan ole asemassa, jossa pitäisi joutua kohtaamaan edes ronskia huumoria, varsinkaan aikuisilta.

    Marin harmittelee, että eilinen keskustelu ei selkeyttänyt rajanvetoa siitä, missä on flirtin ja seksuaalisen häirinnän raja. Siksi hän listaa tilanteita ja kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta.

    – Nämä eivät ole kauhuesimerkkejä flirtistä vaan häirintää ja ahdistelua.

    Esimerkki 1: Tarttuminen kiinni kadulla, väkijoukossa, baarissa, poliittisissa tilaisuuksissa tai ihan missä vain.

    – Tilanteet tulevat eteen usein pyytämättä ja yllättäen, eikä niitä edellä tai seuraa keskustelu harmittomasti flirttailemalla. Tilanteisiin voi sisältyä väkisin halaamista, suutelua, kourimista ja yrityksiä riisua vaatteita, Marin selventää.

    Esimerkki 2: Tarttuminen kiinni senkin jälkeen, kun asiasta on selväsanaisesti huomauttanut ja kieltänyt.

    Esimerkki 3: Seuraaminen, seksuaali- ja sukupuolisävytteinen huutelu ja huorittelu.

    – Olen kohdannut huorittelua esimerkiksi tilanteissa, joissa olen kieltänyt tuntemattomia miehiä koskemasta itseäni.

    Esimerkki 4: Työterveyslääkärin asiaton käytös. Pitkään kestävä rintojen tuijotus ja kehotus riisua olkaimeton paita verenpaineen mittaamiseksi käsivarresta.

    – Kyse ei ole eduskunnan työterveydestä vaan tilanteesta, johon olen joutunut nuorempana. En riisunut.

    Esimerkki 5: Raiskaus- ja muiden sanallisten ja kuvallisten väkivalta- ja vihaviestien lähettäminen sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa.

    Esimerkki 6: Tilanteisiin nähden täysin sopimaton ulkonäköön kohdistuva tai seksuaalissävytteinen huumoriksi verhottu puhe esimerkiksi työtilanteissa.

    – Tämä on niin yleistä, ettei siihen oikein enää edes kiinnitä huomiota. Valitettavasti.

    Marin korostaa, että esimerkit ovat vain murto-osa siitä seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta, jota hän on kohdannut.

    –Näiden lisäksi voisin myös kirjoittaa esimerkkejä muusta epäasiallisesta käytöksestä ja vallankäytöstä, jota olen työelämässä ja politiikassa saanut kokea sukupuoleeni liittyen.

    Sanna Marin painottaa, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus on ihmisoikeus, ja seksuaalinen häirintä on vallankäyttöä ja väkivaltaa.

    – Siinä ei ole kyse flirtistä tai hämärän rajamaista. Se ei ole hauskaa tai imartelevaa. Se ei liity pukeutumiseen. Se koskettaa isoa osaa ihmisistä ja on erityisen vahingollista kohdistuessaan heikossa asemassa oleviin, kuten nuoriin ja lapsiin.

    Hänen mukaansa seksuaalisen häirinnän loppuminen on meidän kaikkien vastuulla.

    – Ensimmäinen askel on ongelman myöntäminen, vähättelyn ja uhrien syyllistämisen lopettaminen sekä ”kännissä ja läpällä” -kulttuurin haastaminen, hän korostaa blogissaan.

    VastaaPoista
  4. Jälkiviisaat
    pe 17.11.2017


    Kreeta Karvala, Heidi Sabanadesan ja Maryan Abdulkarim pohtivat mm. sukupuolisensitiivisyyttä ja korkeakoulujen valintakriteerejä.

    VastaaPoista
  5. VASEMMISTOLIITTO VAATII IRTAUTUMISTA NATON ISÄNTÄMAASOPIMUKSESTA

    Vasemmistoliitto esittää asevelvollisuuteen muutoksia ja asevientiä nykyistä kovempaan syyniin.
    Vasemmistoliitto vaatii Suomen liittoutumattomuuden jatkamista ja irtautumista isäntämaasopimuksesta Naton kanssa, asevelvollisuuden tasa-arvoistamista, aseviennin lopettamista konfliktialueille sekä monipuolisempia ja laaja-alaisempia katsantokantoja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

    Perinteisiin sotilaallisiin uhkiin ja hybridisodankäyntiin varautuminen eivät kuitenkaan ole riittävä vastaus niihin haasteisiin, jotka globaalin vakauden edistäminen edellyttää.

    – Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistäminen sekä tuloerojen ja eriarvoisuuden vähentäminen maailmanlaajuisesti ovat sotilasliittoja kestävämpiä keinoja lisätä turvallisuutta, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

    Vasemmistoliiton mielestä Suomen ei pidä hakea Naton jäsenyyttä. Myös isäntämaasopimuksesta on luovuttava. Suomen suhde Natoon ei ole riippuvainen Ruotsin ratkaisuista, vaan päätökset tehdään itsenäisesti. Puolue julkaisi tänään ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmansa.

    Valinnanvapautta ja tasa-arvoa asevelvollisuuteen

    Asevelvollisuutta vasemmisto haluaa kehittää nykyajan tarpeiden mukaan lisäämällä valinnanvapautta ja tasa-arvoa valmiusvelvollisuusmallilla, joka kohtelee kaikkia sukupuolia tasapuolisesti.

    Puolue ei halua siirtyä kohti ammattiarmeijaa. Hahmoteltu valmiusvelvollisuus kohtelee kaikkiin sukupuoliin kuuluvia tasapuolisesti. Aseistakieltäytymisen rangaistuksia ja siviilipalveluksen kestoa lyhennetään eikä aseista kieltäytymistä rangaista vankeudella, vaaditaan ohjelmassa.

    Vasemmistoliitto on kritisoinut voimakkaasti muun muassa hävittäjähankintojen kustannustasoa. Puolue vaatii, ettei puolustusmäärärahoja sidota mihinkään indeksiin, joka automaattisesti korottaisi menoja joka vuosi. Mitoituksessa otetaan huomioon myös muun yhteiskunnan tarpeet.

    VastaaPoista
  6. Jälkiviisaiden Kreeta Karvalakin on muuttumassa tieteenvastaiseksi kukkahattufeministiksi. Naisissa on yksinkertaisesti vähemmän matemaattisesti niin lahjakkaita tyyppejä, että valitsisivat matemaattisen alan. Pisassa testattava matematiikka on lähinä laskentaa. Todellinen lahjakkuutta vaativa Matematiikka alkaa vasta lukiossa ja usein tytöt tietävät saavansa hyvän arvosanan paljon helpommistakin aineista, vähemmällä vaivalla ja varmemmin kuin pitkästä matematiikasta. Tämä jakaantuminen pitkän matematiikan vlitsemisessa sukupuolirajoin tulee vain lisääntymään esitetyn, lukion arvosanoja korostavan uudistuksen myötä. 'Gender equality paradox', u2be.

    VastaaPoista
  7. EnOleAnonyymi18/11/17 01:13

    Tämä oli paras ja asiallisin häirintää käsittelevä kirjoitus jonka olen lukenut.

    Samalla kysyn, että etkö voisi Henry bannata tuota linkkejä spammaavaa anonyymiä? Hän tekee keskustelun alustuksesta täysin mahdottomaksi spämmillään.

    VastaaPoista
  8. Merja Kyllönen Ylelle: Suomi syleilee fasismia

    Presidentinvaalikampanjansa aloittanut EU-parlamentaarikko syyttää suomalaisia nurkkakuntaisuudesta.
    – Suomesta on viime aikoina tullut maa, jossa osa sylkee ”vääränväristen” päälle kadulla tai marssii kansallissosialistien riveissä, toteaa vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen Ylelle.

    Kyllönen syyttää koko Suomen poliittista järjestelmää ”fasismin syleilystä”. Hänen mukaansa perussuomalaisten annettiin määritellä mistä suomalaisuudessa ja Suomen symboleissa on kyse.

    – Voidaanhan sitäkin kokeilla, palautetaan passit, vedetään pipot silmille ja uskotaan, että maailman ongelmat ratkeavat ja pakolaisvirrat tyrehtyvät. Epäilen, että tämä ratkaisu lämmittää juuri saman aikaa kuin pissatessa housuun talvipakkasilla.

    Kyllösen mukaan tasa-arvosta tulee pitää kiinni eikä sukuelinten silpomista tai pakkoavioliittoja tule hyväksyä.

    – Tottakai meidän pitää neuvotella, opastaa ja sopeuttaa tulijoita suomalaiseen kulttuuriin.

    Kyllönen suhtautuu kriittisesti kotimaiseen maahanmuuttokeskusteluun.

    – Kukaan ei saa tulla Suomeen ellei omista suuryritystä tai ole miljonääri, kaikki muut ovat vaan ”tulossa vapaamatkustajiksi”.

    VastaaPoista
  9. Eikö tässä Merja Kyllönen syyllisty seksuaaliseen häirintään? Varmastikin se ainakin katsottaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi, jos Soini olisi sanonut Merja Kyllösen kaipaavan tantraseksiä:

    Merja Kyllönen: "Ystävämme Soini on varmasti todella kuuman tantraseksin tarpeessa"

    Voiko seksuaalisen häirinnän uhri muka olla miespuolinen? — Petteri Hiienkoski

    VastaaPoista
  10. Rinne syyttää puolueensa sote-riitelystä hallitusta – Haatainen haluaa feminististä ul­ko­po­li­tiik­kaa

    Haatainen haluaa feminististä ulkopolitiikkaa

    SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen haastoi lauantaina kaikki muut presidenttiehdokkaat mukaan sitoutumaan seksuaalisen häirinnän ja naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseen.

    – Tämä on iso turvallisuuskysymys. #Metoo-viestit ovat tuoneet pimennossä olleita seksuaalisen häirinnän ongelmia esiin. Tähän puuttuminen kuuluu myös presidentin vastuulle. Olisi hienoa, jos kaikki ehdokkaat sitoutuisivat tähän työhön, Haatainen sanoi ja korosti itse tehneensä pitkään työtä tasa-arvon ja naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan eteen.

    Haatainen linjasi lauantaina julkaistussa pamfletissaan tekevänsä feminististä ulkopolitiikkaa, jos hänet valitaan seuraavaksi tasavallan presidentiksi.

    – Feministinen ulkopolitiikka on toimiva turvallisuusstrategia. Sukupuolten välisen tasa-arvon on todettu vähentävän sodan riskiä. Tutkitusti yhteiskunnat, joissa sukupuolten tasa-arvo toteutuu, ovat vähemmän aggressiivisia sisäisesti ja ulkoisesti. Rauhansopimukset ovat kestävämpiä, mikäli naiset ovat sopimisprosessissa mukana alusta loppuun, Haatainen linjaa.

    Haataisen mukaan feministinen ulkopolitiikka tarkoittaa sitä, että heikommassa asemassa olevista pidetään huolta ja sortavia rakenteita muokataan oikeudenmukaisiksi.

    Hän toteuttaisi tätä politiikkaa erityisesti YK:n ja muiden kansainvälsten foorumeiden kautta, mutta myös kahdenvälisissä keskusteluissa. Haatainen olisi valmis puhumaan ihmisoikeuksista ja seksuaalivähemmistöjen kohtelusta esimerkiksi Venäjän kanssa.

    – Ei näitä asioita pidä pelätä ottaa puheeksi. Kaikissa keskusteluissa näitä teemoja on hyvä pitää esillä, vaikka jokainen maa ratkoo sisäisiä asioitaan itse, Haatainen sanoo.

    VastaaPoista
  11. Isyydestä puhuvat enemmän muut kuin isät itse – "Voisimme aloittaa äitiyden yli­ver­tai­suu­den pur­ka­mis­tal­koot"

    Vanhemmuudesta puhutaan nykyään paljon, mutta isät ottavat itse liian vähän osaa tähän keskusteluun, sanoo isyystutkija Jouko Huttunen.

    Etenkin miesten kokemuspuhetta isyydestä tarvitaan lisää, sanoo Topi Linjama, yksi Isän kirjan kirjoittajista.

    Mitä isät ajattelevat isyydestä? Emme tiedä kovin hyvin. Vanhemmuudesta puhutaan nykyään paljon, mutta silti isyydestä puhuvat ja kirjoittavat eniten muut kuin isät itse.

    Se tiedetään, että suomalaisen isyyden muutos 1950-luvulta tähän päivään on ollut valtava. Isyystutkija Jouko Huttusen mukaan voidaan puhua isyyden murroksesta.

    Muutos on tapahtunut kahdella rintamalla: perhepolitiikassa isyyttä on tuotu tasaveroiseksi vanhemmuudeksi äitiyden rinnalle ja perheiden tasolla vanhemmuuden työnjako taas on muuttunut äidin ylivallasta jaetun vanhemmuuden suuntaan.

    – Nykyään myös yhä useammat miehet kiinnittävät huomiota omaan isyyteensä ja ovat halukkaita tekemään toisin kuin heidän omat isänsä. Silti miesten itsensä tuottamaa isäkeskustelua on ollut hyvin vähän, sanoo Huttunen, itsekin viiden lapsen isä.

    Miesten kokemuspuheelle vanhemmuudesta on kuitenkin selkeä tarve, sillä vanhemmuuden nopean muutoksen myötä aiempien sukupolvien miesmallit eivät välttämättä enää toimi, sanoo Topi Linjama. Pelastakaa lapset ry:n projektisuunnittelija on yksi uunituoreen Isän kirja - kasvu vanhemmuuteen -kirjan kirjoittajista.

    Linjaman mielestä miesten on usein helpompi samaistua toisten miesten kokemuksiin kuin naisen tai ammattilaisen toisen käden tietoihin.

    – Naiset ovat nopeita sanoittamaan asioita. He sanoittavat äitiyden, vanhemmuuden ja jopa isyyden. Mielestäni vanhemmuuskeskusteluun tarvitaan sellaista miesten kokemuspuhetta, joka ei ole ketään vastaan.

    Erityisesti pienten lasten isille ja pian isäksi tuleville suunnatussa kirjassa ääneen pääsevät isät ja heidän kokemuksensa isyydestä. Millaista on tulla isäksi ja olla isä? Miten lapsi muuttaa miehen elämää ja mistä mies ammentaa ainekset isyyteensä?

    Linjama, hänkin viiden lapsen isä, on sitä mieltä, että vanhemmuus on edelleen epätasa-arvoista muun muassa siksi, ettei isyyteen kohdistu yhtä suuria vaatimuksia kuin äitiyteen.

    – Lapsia kotona hoitavaa isää pidetään yhä poikkeuksena ja sankarina, mutta naista vastaavassa tilanteessa aivan tavallisena äitinä.

    Linjama haluaakin herätellä miehiä ymmärtämään, että oman vanhemmuuden tavan ja identiteetin löytäminen vaatii työtä. Olisi vietettävä tarpeeksi aikaa lastensa kanssa ja toisaalta puhuttava enemmän vanhemmuudesta.

    Huttunen sanoo, että vaikka isät näyttävät pääsevän vanhemmuuteen kohdistuvista odotuksista huomattavasti helpommalla kuin äidit, on tilanne heidän kannaltaan helpompi vain näennäisesti.

    Samalla kun isiin kohdistuvat odotukset jätetään sanoittamatta, ne myös jäävät piiloisiksi.

    – Antti Rinnettä mukaillen voisimme aloittaa äitiyden ylivertaisuuden purkamistalkoot. Tästä hyötyisivät perheiden kaikki jäsenet ja koko yhteiskunta.

    Isän hoivan ja huolenpidon merkitystä lapsen tulevaisuudelle ei ole Huttusen mielestä vieläkään ymmärretty.

    – Väitän, että esimerkiksi tämän hetken 70 000 syrjäytyneen nuoren joukko olisi ainakin puolta pienempi, mikäli heidän elämässään olisi ollut riittävästi miehen hoivaa syntymästä lähtien; miesvanhempaa, joka olisi ollut jakamassa lapsen kasvatusvastuuta.

    Huttusen mukaan lapsi tarvitsee elämäänsä miehen yksinkertaisesti siksi, että hän ei voi koskaan päästä äidin avulla miesten maailman sisäpiiriin, eikä varsinkaan miesten sisäiseen puheeseen ja ajatteluun.

    – Siihen tarvitaan miestä.

    VastaaPoista
  12. Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

    Sanoma-lehtien feministit ovat ahdistelleet miehiä koko kuluneen syksyn ajan kansainvälisen ”Me too” -hankkeen nostamaa some-raivoa ja pöyristymisten aallonharjaa hyväkseen käyttäen. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin muun muassa jutuissani ”Helsingin Sanomien kultaiset kuohitsijat vaarallistavat seksin”, ”Nollatoleranssi on suvaitsevaisten suvaitsemattomuutta” ja ”Media luo tekstuaalisella ahdistelulla elämäntapakontrollia”.

    Sanoman medioiden ohella myös toinen keskeinen feministisen propagandan bunkkeri ja äänitorvi – Yleisradio – on lääppinyt aihetta pyrkimyksenään levittää yhteiskuntaan seksin vastaista ahdasmielisyyttä. Eilisessä A-teeman jaksossa ”Seksuaalinen häirintä” aihetta esiteltiin näin:

    ”Ahdistelua, häirintää ja häpeää. Seksuaalinen häirintä on yleisempää kuin kukaan uskalsi arvata. Mistä ahdistelu johtuu? Miksi laki ei riitä suojelemaan meitä? Tunnistetaanko raja, jonka yli ei saa mennä?”

    Laki ei todellakaan riitä suojelemaan meitä moraalinvartijoiden ahdasmielisyydeltä. Niinpä Ylen toimittajien hengästyttävään taivasteluun voi pikaisesti vastata, että ”seksuaalinen häirintä on yleisempää kuin kukaan uskalsi arvata”, koska ihminen on olemukseltaan seksuaalinen. Ihmisten luonnollisten käyttäytymistaipumusten arvottaminen moraalittomaksi johtuu vain yhteiskunnan muuttumisesta aiempaa ahdasmielisemmäksi, puritaanisemmaksi ja uuskonservatiivisemmaksi, mikä puolestaan on feministisen liikkeen syytä.

    Seksuaalisen kanssakäymisen kokeminen ”häirintänä” on siis relatiivista. Se on tulos feministisen ja seksiä vaarallistavan politikoinnin asettamisesta vuorovaikutuksen standardiksi.

    Toimittaja Anne Savinin kirjoittamassa jutussa ”Miten seksuaalinen häirintä muuttui vakavaksi asiaksi?” tällä taantumuksella oikein ylpeillään, ja se esitetään nimenomaan feminismin aikaansaamana ”kehityksenä” ja ”saavutuksena”, vaikka tuosta seksuaalisuuden tukahduttamisesta kärsivät nykyisin kaikki.

    Toimittaja Eero Mäntymaan kirjoittamassa jutussa ”’Seksuaalinen häirintä voi olla vahinko’ – Näin ajattelee yli puolet suomalaisista” taas vedotaan Taloustutkimuksella teetettyyn kyselyyn, jonka pohjalta seksuaalisesta aloitteellisuudesta pidättäytyminen arvotetaan suositeltavaksi normatiiviksi.

    Siihen nähden kaikenlainen katueroottisuus arvotetaan sitten ”tahattomaksi” tai ”vahingoksi”, ja ihmisiä opetetaan häpeämään omaa seksuaalista aktiivisuuttaan. Tavoitteena näyttää olevan seksuaalisten vihjeiden, katseiden ja eroottisten jännitteiden pois jynssääminen ihmisten arkipäiväisestä vuorovaikutuksesta.

    VastaaPoista
  13. Miestenpäivä yhtä tarpeellinen kuin naistenpäiväkin

    Varsin vähälle huomiolle ainakin Suomessa on jäänyt kansainvälinen miestenpäivä, vaikka sitä on vietetty 19. marraskuuta vuodesta 1999 alkaen. Miestenpäivän ovat huomioineet monet järjestöt eri puolilla maailmaa sekä YK mutta Suomessa sitä ei ole kalentereihin merkitty.

    Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota miesten ja poikien terveyteen, sukupuolten välisten suhteiden parantamiseen ja tasa-arvon edistämiseen sekä myönteisten miesmallien korostamiseen. Kaikissa näissä tavoitteissa on kosolti tehtävää Suomessakin.

    Kansanterveydelle miehet ovat olleet erityinen haaste, sillä miesten odotettavissa oleva elinikä on ollut ja on yhä huomattavasti alhaisempi kuin naisten. Yksi maailman menestyneimmistä terveyskampanjoista, Pohjois-Karjala-projekti, onnistui vuosina 1972–1997 parantamaan merkittävästi itäsuomalaisten miesten elintapoja, mikä vähensi sydän- ja verisuonikuolleisuutta.

    Nykypäivään sopii hyvin Keski-Suomessa tänä syksynä käynnistetty laaja, koko väestölle suunnattu Meijän polku -projekti. Tavoitteena on parantaa keskisuomalaisten hyvinvointia liikunnan ja yhteisöllisyyden voimin.
    Erityistä huomiota tarvitsevat jo pienet pojat, alakouluista alkaen. Tutkitusti on todettu, että pojat ovat tyttöjä useammin alisuorittajia. Joka kahdeksas peruskoulun päättävä poika ei osaa kunnolla lukea. Heikko koulumenestys on osasyy siihen, että yli viidennes nuorista miehistä on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella.

    Sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta esimerkiksi asevelvollisuus on miehiä syrjivä käytäntö. Armeija hidastaa toisen asteen opintojen jälkeen vähintään puolella vuodella, jopa vuodella nuorten miesten jatko-opintojen aloittamista. Uutissuomalaisen teettämän kyselyn mukaan kaikista suomalaisista joka viides onkin jo sitä mieltä, että asevelvollisuus pitäisi ulottaa myös naisiin (KSML 11.11.)
    Perheissä miesten asemaa on pyritty kehittämään isyysloman ja vanhempainvapaiden avulla. Silti on yhä paljon miesvaltaisia työpaikkoja, joissa asenteet miesten perhevapaita kohtaan ovat kielteisiä.

    Miestenpäivän viettämisen voisi ottaa Suomessa perinteeksi naistenpäivän tavoin. Se olisi yksi tapa lisätä sukupuolten välistä tasa-arvoa.

    VastaaPoista
  14. Ylen sisäistä ideologista tilaa kuvaa hyvin, miten se uutisoi kansainvälisen miesten päivän viettoa verrattuna kansainväliseen naisten päivään.

    Vielä ei minkäänlaista mainintaa missään muodossa. Ehkä jo muutaman vuoden päästä paikalle raahataan sentään joku queer-feministi selittämään, että kaikki paitsi naisten päivä on turhaa hapatusta, koska sukupuolia on enemmän kuin vuodessa on päiviä.

    Ylenkatseinen feminismin kyllästämä toimittajakunta on tänäänkin surullista katsottavaa niin tasa-arvon, kuin molempien sukupuolten arvostuksenkin kannalta.

    VastaaPoista
  15. Luonnossa häirintä ei ole saantö.
    Urokset lähestyvät vain kiimassa olevia naaraita ja naaras päättää kenen se antaa astua itsensä. Häiriköt saavat nenilleen.

    VastaaPoista
  16. Jeps, luonnossa häirintä ei todellakaan ole sääntö. En ymmärrä, mistä moinen väärinkäsitys. Uroot yleensä tappelevat keskenään aikansa, kunnes naaras valitsee. Mutta ei sekään ole sääntö vailla poikkeuksia. Jossain tapauksissa voi kai sanoa, että kiimainen usros tai liuta kiimaisia uroksia häiritsee naarasta seksuaalisessa mielessä eli yrittää aggressiivisesti saada lisääntyä.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi9/9/18 16:25

    Hei, Hanki helppo pääsy varmistamaan aidot online-rahapalvelut vain 2 prosentin korolla. Hanki seuraava laina.
    Henkilökohtaiset lainat (suojattu ja vakuudettomat)
    Yritysten luotot (turvallinen ja vakuus)
    Konsolidointilaina ja paljon muuta. Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen. Jos kiinnostunut, ota meihin yhteyttä käyttäen alla mainittuja yksityiskohtia.

    Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
    Soita / WhatsApp: +16626183756
    Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".