maanantaina, marraskuuta 20, 2017

Seksuaalinen häirintä: valta, vastuu ja syyllisyys

Vauva-palstalla oli hetken aikaa keskustelu edellisestä kirjoituksestani, jonka eräs väittämä sisältyi lauseeseen: Seksuaalinen häirintä ei johdu seksuaalisen vallan hallinnasta, vaan vallan puutteesta. Toisin sanottuna, seksuaalinen valta on häirinnän kohteena olevalla naisella ja häirintä on vähemmällä seksuaalisella vallalla varustellun miehen vastavallan muoto.

Sama periaate pätee rahan valtaan. Jos esimerkiksi Teuvo Tuurikas voittaa lotossa 10 miljoonaa ja hän kertoo onnepotkustaan paikallislehdessä, hän tulee kohtaamaan loputtoman määrän rahanvonkaajia, aina sukulaisista järjestöihin asti. Vonkaajat ovat häiritsevää porukkaa, mutta vonkaajilla ei ole rahan valtaa, joka on edelleen Teuvolla. Rahan vonkaaminen ei johdu rahan vallan hallinnasta, vaan rahan puutteesta.

VALTA JA VASTUU 


Olemme kuulleet, että valtaan liittyy aina vastuu. Kun pomolle annetaan valta, hänellä on myös vastuu asioiden sujumisesta. Jos homma menee pielee, syytä ei etsitä yksittäisistä työntekijöistä, vaan henkilöstä, jolla eniten valtaa, eli pomosta.

Samalla logiikalla voimme kysyä Vauva-palstan tapaan: Jos kerran seksuaalinen valta on naisilla, niin eikö silloin myös vastuu ole naisilla? Eli paradoksaalisesti naiset ovat itse syyllisiä häirityksi tulemiseensa? Tämäkö on laasaslainen tavoite?

Vastausta paradoksiin on syytä hakea sosiologisesta vallan käsitteestä. Määrittelen käyttämäni vallan käsitteen seuraavasti:
  • VALTA = kykyä vaikuttaa muihin ihmisiin.
Ketkä ihmiset ovat ilman valtaa? Ilman valtaa olevat ihmiset eivät ole söpöjä, seksikkäitä, uhkaavia, voimakkaita tai kiinnostavia, eikä heillä ole juurikaan sosiaalisia kontakteja. Mitä "näkymättömämpi" henkilö on, sitä vähemmän valtaa hänelle on.

Päinvastoin kuin usein luullaan, vauvoilla on erittäin runsaasti valtaa. Vauvat eivät ole näkymättömiä. Vauvat saavat vanhemmat raatamaan ja uhrautumaan heidän puolestaan ja jos vauvalla on pieninkin hätä, koko valtion virkakoneisto rientää hänen avukseen. Voiko paljon suurempaa valtaa edes olla?

Vauvat ovat söpöjä ja rääkyviä, jotka ovat kaksi voimakasta vallan läsnäolon seikkaa (päinvastoin kuin näkymättömyys). Emme kuitenkaan voi väittää, että vauvat ovat vastuussa vallastaan. Vauvat ovat syntakeettomia. He eivät ole kykeneviä päättämään söpöydestään tai rääkymisestään.

Kauniin naisen valta muistuttaa vauvan valtaa. Kauniit naiset ovat suurelta osin kauniita "ilman omaa syytään." Ja vaikka naisen kauneus olisi täysin itse tuotettua, kauneuden tuoma valta on luonteeltaan palkitsemisvaltaa, jolla on potentiaalia tuoda lisää "hyvää" yhteisöön.

Miehet haluavat naisten olevan mahdollisimman kauniita, vaikka kauniilla naisilla onkin enemmän valtaa miehiin kuin rumilla naisilla. Samalla tavalla naiset toivovat miesten olevan rikkaita ja hyvässä asemassa, vaikka tuollaisilla miehillä on valtaa suhteessa naisiin. 

Palkitsemisvaltaa pidetään yleisesti ottaen positiivisena vallan muotona. Työnantajalla on positiivista valtaa, eli rahaa, jonka avulla hän voi hankkia työntekijöitä. Työntekijälläkin palkitsemisvaltaa, eli hänen ammattitaitonsa ja työpanoksensa. Työnantaja ja -tekijä käyttävät toisiinsa palkitsemisvaltaa prosessissa, jossa häviäjiä tai "uhreja" ovat vaihdon ulkopuolelle jäävät osapuolet.

Palkitsemisvallan käyttäjä (esim. nainen tai työnantaja) palkitsee joitakin henkilöitä ja jättää suurimman osan palkintojen ulkopuolelle. Vallankäytön "uhreja" ovat pakit saaneet miehet ja työttömät. Tuollaista vallankäyttöä pidetään täysin oikeutettuna.

Naisia ei pidetä vastuullisina seksuaalisen valtansa käyttöön, koska heidän valtansa on oikeutettuna pidettyä palkitsemisvaltaa.

Työpaikan pomon vallasta osa on palkitsemisvaltaa, mutta suurin osa on auktoriteettiä ja osa rankaisuvaltaa. Työnantaja saa määräillä työntekijöitä ja asettaa heille rangaistuksia. Kauniilla naisella ei ole käytössään auktoriteettia tai rankaisuvaltaa, mikä tekee kauniin naisen ja pomon vallan muodoista erilaisia. Siksi pomon laajempaan valtaan kuuluu vastuu, mutta kauniin naisen valtaan ei kuulu.

Seksuaalinen häirinta ei ole pääluonteeltaan tai ainoalta luonteeltaan palkitsemisvaltaa. Kun tuntematon tavallinen mies menee ehdottelemaan kauniille naisille, tavallisella miehellä ei ole mitään palkitsevaa tarjottavanaan. Siksi ilman palkitsemisvaltaa olevaa tavallista miestä pidetään vastuutettuna häirintävallan käytöstä, mutta kaunista naista ei pidetä vastuullisena palkitsemisvallan hallinnastaan.

Kun pomo ehdottelee kauniille alaiselleen, pomolla on sekä palkitsemis- että rankaisuvaltaa suhteessa alaiseensa. Ehdotuksista kieltäytyvä voi saada potkut tai alennuksen. Vastuu on pomolla, koska hänellä on rankaisuvaltaa.

Jos kaunis alainen ehdottelee pomolle ylennyksen toivossa, kauniilla alaisella ei ole teoistaan samanlaista vastuuta kuin päinvastaisessa tilanteessa, koska hänellä ei ole rankaisuvaltaa pomoonsa.

SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ JA SYYLLISYYS


Seksuaalisessa häirinnässä on se erikoinen piirre, että syyllinen on se osapuoli, jolla ei ole valtaa. 

Mediassa toistetaan aina sitä ajatusta, että miehet käyttävät patriarkaalista etuoikeutta ja valtaa häiritessään naisia. Ajatus on täysin virheellinen. Miesten syyllisyys ei kumpua heidän vallastaan, vaan heidän puuttuvasta palkitsemisvallastaan. Miehet ovat syyllisiä, koska heillä ei ole tuoda pöytään mitään tai riittävästi vaihdettavaa, joka vastaisi naisen seksuaalisen pääoman arvoa.

Vauva-palstalla tehtiin osuva huomio:
Uhriin suhtaudutaan myötämielisemmin, kun hänen ei ajatella olevan millään tavalla valta-asemassa. 
Ajatus naisten seksuaalisesta vallasta ei tunnu menevän lävitse, koska feministit pelkäävät naisten joutuvan syytetyn asemaan suuremman vallan haltijoina. Fakta naisten seksuaalisesta vallasta sivuutetaan, koska se ei sovi yhteen feministisen patriarkaattikertomuksen kanssa.

Feministien tavoitteena on kieltää kaikin mahdollisin tavoin naisten hallussa oleva valta, joka uhkaa uhrifeminismin kaikkia tavoitteita. 

6 kommenttia:

  1. Olavi Koskela20/11/17 11:15

    Osuvia pointteja. Blogisti tuntuu kuitenkin ajattelevan, että miehen käyttäytyminen määräytyy täysin hormonien jne vaikutuksesta, ja että mitään varsinaista vapaata valintaa tai päätösvaltaa ei miehellä näissä asioissa ole. Ei kai se nyt ihan niinkään. Mutta suuri osa miehistä tässä yltiöpuritaanisessa feministihelvetissä elää koko ikänsä lievässä tai vakavammassa puutteessa. Väitän, että häirintä ja kaikkinainen muu asiaan liittyvä kielteinen vähenisi huomattavasti, jos prostituutioon suhtauduttaisiin myönteisemmin ja rakentavammin. Toki siihenkin liittyy ikäviä lieveilmiöitä, mutta ehkä niidenkin esiintyvyyttä olisi mahdollista rajoittaa.

    VastaaPoista
  2. Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on
    Libanonin pääkaupungissa Beirutissa vapaamielinen ilmapiiri on turistille ilmiselvää. Baareissa ja terasseilla niin naiset kuin miehet juovat India pale alea ja pukeutuvat vapaasti, ja keskiluokalla on iPhonet ja Macit.


    ”Valtaosalle arabimiehistä sukupuolten välinen tasa-arvo on yhä kauhistus. He kannattavat perinteistä roolijakoa ja pitävät oikeutenaan kontrolloida vaimoaan ja tyttäriään.”

    Näin alkoi Helsingin Sanomien lokakuun lopussa julkaistu juttu, joka käsitteli keväällä valmistunutta ennennäkemättömän laajaa kyselyä arabimaiden miesten asenteista ja maiden tasa-arvotilanteesta.

    Tutkijapiireissä Helsingin Sanomien juttua seurasi ärsytys. Siitä syntyneen keskustelun nähtiin osittain toistavan rasistista kuvaa pahasta arabimiehestä, joka on taantumuksellinen ja naisvihamielinen.

    Sen sijaan maahanmuuttovastaiset piirit juttu sai onnellisiksi. Tässä muutama esimerkki Twitteristä:

    Huomiota herätti erityisesti jutun kohta, jossa kerrottiin kyselyn paljastaneen, että arabimiesten tasa-arvoasenteet eivät ole muuttuneet ajan myötä suvaitsevaisempaan suuntaan. Päin vastoin, asenteet ovat muuttuneet paikoin jopa vanhoillisemmaksi.

    Tämä on maailman mittakaavassa poikkeuksellista.

    ”Niin Egyptissä, Marokossa kuin Palestiinassakin nuoret miehet ovat vähintään yhtä konservatiivisia kuin isänsä”, kyselytutkimus paljasti.

    Sen jälkeen alkuperäisessä jutussa tuli kuitenkin lause, joka jäi melkein tyystin huomiotta: ”Libanonilaiset nuoret miehet ovat vanhempia miehiä edistyksellisempiä.”

    HETKINEN. Mikä tekee Libanonista erilaisen verrattuna kolmeen muuhun tutkimusmaahan? Mitä nuoret siellä tekevät toisin kuin muualla? Yritämme seuraavaksi selvittää.

    Libanonin pääkaupungissa Beirutissa vapaamielinen ilmapiiri on turistille ilmiselvää. Baareissa ja terasseilla niin naiset kuin miehet juovat India pale alea ja pukeutuvat vapaasti, ja keskiluokalla on iPhonet ja Macit.

    ”Mar Mikhaëlin baarialueella naiset ja miehet voivat tavata toisiaan aivan kuin bilekaupunki Tel Avivissa”, sanoo Ella Kaplas. Hän vietti Beirutissa puoli vuotta Suomen Lähi-idän instituutissa harjoittelijana vuonna 2016.

    50 metrin päässä uusimmasta pop-musiikista, baareista, minihameista Beirutissa on myös alueita, joista ei missään nimessä saa alkoholia, ja naiset käyttävät erilaisia hijabeja. Ihmiset kuitenkin liikkuvat alueiden välillä vapaasti.

    Edistyksellistä, monikulttuurista, liberaalia.

    Vapaamielisyys on osittain harha. Kristittyjä on paljon, ja heillä ei ole vaatimusta käyttää huivia eikä kieltoa juoda alkoholia. Se ei vielä kerro asenteesta muihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

    Vapaamieliseltä näyttävästä Beirutista huolimatta Libanonissa riittää hyvin paljon tekemistä tasa-arvon suhteen. Kotityöt ja lastenhoito ovat lähes yksinomaan naisten kontolla. Lähes 60 prosenttia YK:n kyselyyn vastanneista naisista kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää, ja kolmasosa miehistä myönsi sitä tehneensä.

    ”Kaikissa uskonnollissa ryhmissä naisen ja miehen roolit ovat erilaiset. Tästä huolimatta hyvin monet mahdollisuudet ovat naisille Libanonissa avoimia siinä missä miehillekin”, Kaplas sanoo.

    Esimerkiksi YK:n tutkimuksessa mukana olleeseen Egyptiin verrattuna seksuaalinen häirintä ei ole Libanonissa lainkaan samalla tavalla normalisoitua ja kaikkialla läsnä.

    ”Libanonissa tällaiset teot ennemmin tuomitaan, eikä aihe muutenkaan ole niin valtava tabu.”

    Vuonna 2016 Libanonissa esimerkiksi lanseerattiin Harasstracker.org, jossa voi raportoida joko kokemastaan tai todistamastaan seksuaalisesta häirinnästä.

    Varauksista huolimatta Libanon on siis poikkeuksen edistyksellinen Lähi-idän maista. Iso osa selitystä lienee poliittisen vallan herkkä jako uskonryhmien kesken, minkä takia varsinaisen valtion kontrolli ihmisten elämään on heikkoa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".