Keskustelu naisten sorrosta

Isosisko kirjoittaa:

"Minun ei kannata keskustella naisiin kohdistuvan sorron eri muodoista sellaisen ihmisen kanssa, jonka mielestä koko sortoa ei ole olemassakaan (esimerkiksi väkivaltatilastothan ovat feministien valheellista propagandaa)."

Mitä itseeni tulee, niin uskon kyllä, että maailmassa on paljonkin sortoa naisia kohtaan. Ja mitä taas tulee tavallisimpiin feministien vaatimuksiin, kuten samanpalkkaisuuteen, parisuhdeväkivallan vähentämiseen tai kotitöiden jakamiseen, niin minulla ei ole mitään noita tavoitteita vastaan. Vastustan ehdottamasti parisuhdeväkivaltaa ja jos feministit onnistuvat hankkimaan naisille yhtäsuuret tai paremmat palkat kuin miehille, niin se käy minulle aivan mainiosti.

Mikä on sitten Isosiskon tai muitten feministien asenne minun esittämiäni tasa-arvovaatimuksia kohtaan? Mitään vastakaikua ei tule. Asevelvollisuus kuuluu vain miehille, aborttioikeudet kuuluvat vain naisille, perusoikeutta seksiin tai parisuhteeseen ei ole jne. Minä yritän kaikesta tuosta huolimatta keskustella sellaisten ihmisten kanssa, joiden mielestä sortoa miehiä kohtaan ei ole olemassakaan.

Toistan edelleen. Jos jotkut asiat ovat naisilla huonommin kuin miehillä, niin minä voin kannattaa noiden asioiden parantamista tasa-arvoiselle tasolle, vaikka en välttämättä olisikaan sitä mieltä, että kyseessä on puhdas tasa-arvokysymys. Oleellinen kysymys kuuluukin: Miten feministit ovat valmiit tulemaan vastaan, jotta miesten asema saadaan tasa-arvoiselle tasolle niissä asioissa, joissa miesten asema on huonompi?

Tapani Kaakkuriniemi tiivistää ajatuksensa naisten asevelvollisuudesta man-sähköpostilistalla:

"Naisten asevelvollisuutta ei tee yhtään puolusteltavaksi se, että sellainen velvollisuus koskee nykyisin miehiä. Jos joku, kuten minä, on sitä mieltä, että miehiinkin kohdistuva asevelvollisuus on lakkautettava, niin siitä seuraa yksipaikkaisella logiikalla vaatimus, että tätä velvollisuutta ei tule laajentaa naisia koskevaksi."

Juuri tällaiset ajatukset merkittävien tasa-arvohenkilöiden suusta kuultuna antavat aiheen puhua samasta aiheesta niin kauan, kunnes tasa-arvo on toteutunut.

Iltalehdessä on isompikin juttu man-sähköpostilistallekin kirjoittavasta Jarmo Lindholmista. Jarmo erosi ja toiselle paikkakunnalle muuton jälkeen tapaamiset lapsen kanssa kävivät mahdottomiksi. Sosiaaliviranomaiset ja oikeudenpalvelijat neuvoivat unohtamaan lapsen ja kantamaan eronneen miehen taakan. Vähättely johti syrjäytymiseen, masennukseen ja erakoitumiseen. Jarmo ei pystynyt puoleentoistavuoteen tapaamaan poikaansa, koska hän meni niin lukkoon. "Itkin paljon. En pystynyt puhumaan pojasta ja piilotin hänen kuvansakin."

Tapani Korpihete kertoo jutussa, että "harva tulee ajatelleeksi, millaista tuskaa biologinen isä tuntee, kun poika pyytää saada kutsua ex-vaimon uutta kumppani isäksi."