Tiedepolitiikka

3. FEMINISMI TIEDEPOLITIIKAN IDEOLOGIANA.

Suomen Akatemia on ilmoittanut suorastaan suosivansa naissukupuolta määrärahojen jakamisessa. Samalla se vaikenee muista erilaistumisperiaatteista. Sukupuoliargumenttia ei pitäisikään asettaa sisältöargumenttien edelle. Tiedeyhteisön harjoittama sukupuolella politikoiminen merkitsee usein samaa kuin kause "kaikki peliin epä-älyllisyyden ja irrationalismin puolesta!"

Esimerkkinä akatemian toteuttamasta tasa-arvopolitiikasta on sen sitoutuminen Euroopan Unionin "Tiede- ja yhteiskunta" -ohjelmassa alleviivattuun naisten tutkijanuran edistämiseen. 24.4.2004 antamassaan tiedotteessa Akatemia ilmoittaa kannakseen, että "Naisten asemaa vahvistetaan eurooppalaisessa tutkimuksessa". Tosiasiassa naisten suosiminen on edennyt yliopistolaitoksessa jo niin pitkälle, että feministien on pääteltävä pyrkivän pikemminkin ylivaltaan kuin tasa-arvoon.

Pragmaattiselta kannalta feministien on epäviisasta edistää etujaan vaatimalla erityiskohtelua. Kerjäläisyys vahvistaa omaa alisteisuutta ja oikeuksien luovuttajien valtaa. Pahinta on, että feministinen politikointi on tuottanut tuloksen, jossa naiset ovat omaan naiseuteensa viitaten syrjineet miehiä ja onnistuneet karkottamaan heidät muutamilta tieteenaloilta kokonaan. Näin he ovat taivutelleet miehet anomaan oikeuksia tiedeyhteisöltä vähemmistöedustuksena olevaan sukupuoleensa viitaten. Tämän politikoinnin tuloksena feministit ovat onnistuneet syöttämään tiedeyhteisölle valeen, jonka mukaisesti rahoituspäätöksiä tehtäessä niitä pitää pitää perustella hakijan sukupuolella.

Tiedeyhteisössä on vaikea esittää feminismin kritiikkiä joutumatta lynkatuksi. Sen sijaan monet feministit muistavat ohjata meitä miestutkijoita ja tutkijamiehiä mainitsemaan, että aina kun tutkimusta tehdään, sen on oltava niin sanottua kriittistä miestutkimusta. Oletus on ollut ikään kuin kaikki tutkimus ei olisikaan kriittistä. "Kriittisenä miestutkimuksena" feministit puolestaan ovat pitäneet pelkää miesten läimäyttelyä.

uomeen on kansallisen tiedepolitiikan puitteissa perustettu useita naistutkimuksen professuureja mutta ei yhtään miestutkimuksen virkaa.

J. K. Paasikivi totesi aikoinaan pelkäävänsä vain yhtä asiaa: ihmisiä, jotka ovat yhtä aikaa aktiivisia ja tyhmiä. Mersumies puolestaan pelkää Perkelettä, juristia ja pankinjohtajaa. Virkamies pelkää vain virkansa menettämistä ja miestutkija pahoja akkoja. Minä puolestani en pelkää mitään, sillä hyväksyn vain sellaisen näkökannan, jossa on järkeä. Ikävintä feministien rynnäköimisessä on siihen sisältyvä valtapolitiikan nostaminen älyllisyyden ja järjen käytön yläpuolelle.

Tässä yhteydessä on syytä alleviivata, että en vastusta missään tapauksessa seksuaalivähemmistötutkimusta, kutsuttakoonpa sitä millä nimellä tahansa; olenhan itsekin seksuaalivähemmistön jäsen. Mutta vastustan sitä epä-älyllisyyttä, jonka mukaisesti queer-teoreetikot ja feministit ovat harjoittaneet politikointiaan esimerkiksi sukupuolieron kiistämisen varjolla. Tosiasiassa feministit ja queer-ideologian omaksuneet postmodernistit eivät poikkea mitenkään 1970-luvun marxisteista ja kommunisteista, jotka löivät päänsä yhteen hautoakseen, miten he voisivat käyttää manipulaatiota ja joukkovoimaa omien tiedepoliittisten tendenssiensä läpijyräämiseen ja rahoituksen saamiseen omille tylsille ja latteille tutkimushankkeilleen. He toimivat niin kuin pienet terroristit tai todelliset soppakanat, jotka saavat puurot ja vellit sekoamaan omissa kattiloissaan. Ja Suomen Akatemia veisaa heille kritiikittömästi hoosiannaa, jotta nämä tahot voisivat jatkaa poliittista toimintaansa yliopistossa kaikkien järkevien ja kriittisten tieteenharjoittajien vahingoksi - ja yleensä myös meidän kustannuksellamme.

Suomen Akatemian omaksuma tasa-arvokäsitys on hierarkkinen. Sen mukaan naisten tasa-arvoisuus on kaikkien muiden ryhmien tasa-arvoisuutta tärkeämpää. Tosiasiassa hierarkkinen ja valikoiva tasa-arvokäsitys on syrjinnän yksi muoto. Esimerkin hierarkkisesta tasa-arvokäsityksestä saattoi löytää Hitlerin Saksasta. Ensimmäiseksi keskitysleireille vietiin poliittiset vastustajat, jotka oli jo alun perin leimattu "valtion vihollisiksi". Toiseksi napattiin homot, jotka oli suhteellisen helppo ottaa kiinni. Vasta viimeiseksi juniin lastattiin juutalaiset ja mustalaiset, jotka olivat levittäytyneet laajoille alueille pitkin maata.