keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Sivistystä moukille

"Yhteiskunta ei koskaan kykene täydellisesti toistamaan itseään, sillä jokainen kiinnikepiste muodostuu intertekstuaalisuudesta, jota se tulvii. Siksi artikulaatio koostuu merkityksiä osin juurruttavien kiinnikepisteiden rakentamisesta. Tämän juurruttamisen epätäydellisyys johtuu yhteiskunnallisen avoimuudesta. Se puolestaan on seuraus diskursiivisen kentän loputtomuuden aiheuttamasta diskurssien jatkuvasta
tulvasta.

Siirtyminen puolueesta toiseen on orgaaninen [ja normaali] ilmiö, silloinkin kun se tapahtuu erittäin nopeasti verrattuna normaaleihin ajanjaksoihin. Se edustaa luokan fuusiota yhden johtajuuden alla, jotta sen olemassaoloon vaikuttava valtava ongelma voidaan ratkaista. Jos kriisiä ei ole ratkaistu tällä orgaanisella tavalla vaan se pikemminkin tuottaa jonkin kohtalon tuoman miehen se tarkoittaa, että on olemassa staattinen tasapaino. Se tarkoittaa sitä, että yhdelläkään luokalla, ei konservatiivisellä eikä progressiivisella, ole voimaa voittaa, mutta myös sitä että jopa konservatiiviluokka tarvisee johtajan.

Diskurssi on joukko osasia (esimerkiksi käsitteitä), jotka ovat liittyneet yhteen ja joilla on raja. Diskurssia voidaan siis tuottaa sisällön ja sen rajojen kautta, ilman rajoja mikä tahansa totaliteetti tai ykseys haihtuu. Kaikki diskurssin osaset ovat kontingenttejä. Ne ovat olemassa vain tuottamisen kautta. Ei ole mitään ennalta annettua sisältöä, eivätkä sisällöt pysy muuttumattomina. Samoin eri osasten merkitykset muuttuvat tuottamisen ja uusien osasten mukaan ketjuttamisen kautta. Osasten keskinäinen suhde – eli se, että juuri ne kuuluvat yhteen – vaikuttaa niihin itseensä: ryhmänä ja ryhmässä ne artikuloidaan eli tuotetaan toistensa kautta. Muutokset diskurssin käsitteissä ja niiden merkityksissä siis vaikuttavat muihin diskurssin käsitteisiin ja niiden merkityksiin.

Jokaisella diskurssilla tai me-konstruktiolla on rajat. Reuna (limit) tarkoittaa sitä, että aivan kuin jokaisella systeemillä, diskurssilla täytyy olla rajansa. Raja yhdistää elementit ilman että niillä on mitään yhteistä varsinaista sisältöä. Tämän logiikan mukaan jonkin asian olemassa oleminen vaatii, että on olemassa jotain, joka ei ole. Kuuluminen mukaan tarkoittaa sitä, että on jotain, joka ei kuulu mukaan. Diskurssi on olemassa, kunhan voimme olettaa, että sen ulkopuolella on jotain, mikä ei ole pelkkä diskurssin osanen. Kun se-mikä-ei-kuulu-joukkoon nimetään, muodostuu raja (frontier). Kuvatessamme tätä prosessia, puhumme rajanvedosta.

Laclaun kritiikki Hardtia ja Negriä vastaan on samankaltainen kuin Mouffen: "Ainoa periaate joka takaa multituden liittoutumisen on se, mitä Hardt ja Negri kutsuvat ’vastaan olemiseksi’: olla vastaan kaikkea, kaikkialla". (PR, 240) Vaikka tämä on lähellä tyhjän merkitsijän käsitettä, hegemoniateoriassa tärkeää on artikuloida se, mitä vastaan ollaan, sillä oma oleminen – kuten yhteenliittyminen – rakennetaan kohteen ja prosessin, ei pelkän negatiivisuuden kautta. Laclau väittää, että Hardt ja Negri kannattavat taktiikkaa strategian sijaan. He suosivat toisiinsa liittymättömiä vertikaalisia interventioita, joiden taktiikka jää "herran huomaan", siinä missä Laclau korostaa horisontaalisen yhteyden, yhteisen strategian löytämistä. Lisäksi Laclaulle ”kansa” (people) on immanenssin epäonnistumista, se on mahdoton universaali ryhmä. Laclaun mukaan Deleuzea ja Guatarria lukevat Hardt ja Negri sekä Slavoj Žižek puhuvat immanenssin mahdollisuudesta ja multitudesta sen merkkinä."

8 kommenttia:

  1. Mistä tämä viisaus on peräisin?

    VastaaPoista
  2. Sekalaisia pätkiä Emilia Palosen Laclauta ja Mouffea käsittelevästä pitemmästä tekstistä.

    Kirjoittaja lienee hän:
    http://www.pax.fi/node/106

    Lisää sivistystä löytyy esim.

    http://www.hydra.umn.edu/derrida/sec.html

    VastaaPoista
  3. Sekavaa tajunnanvirtaa. Minua vituttaa suuresti "filosofia" jossa vaikeaselkoisuus ja sivistyssanojen käyttö ovat itseisarvoja.

    VastaaPoista
  4. Olen sitä mieltä, että vaikeaselkoisuus on merkki epäpätevyydestä.

    VastaaPoista
  5. Vuosia sitten joku kirjoitti Parnassossa Derridasta ja totesi, että hänen kirjoituksistaan tulee mieleen savolainen tietokone, joka vastaa joka kysymykseen: Suattaeshan se olla niinnii, vuan suattaeshan se olla toesinnii päen. (Tai se kuuluisa savolainen vastaus kysymykseen "paljonko kello on?": Suattoopahäntätuota ollannii kymmentä vaelle nelijä, tae nelijää vaelle kymmenen - riippuup siitä kuka kyssyy...ja mihi aekaan.)

    On kyllä sanottava, että humanistisella puolellakaan kaikki ei ole täyttä paskanjauhantaa. Tutkimuspäällikkömme, tai mitä pirua se forskningsledare on suomeksi, intti minulle vuosia, että lue Panu Lotmania, lue Lotmania. Pari vuotta sitten luin Lotmania, vieläpä venäjäksi, joka ei tosiaankaan ole vahvin kieleni, ja tosiasia on, että se oli aivan järkeenkäypää tekstiä, josta tuli sellainen olo että aha, noinhan se tietysti menee, mutta enpä olisi itse osannut sitä muotoilla noin osuvasti. Kuten toht. Kokkarinen on sanonut, suuren ajattelijan tunnistaa juuri tästä.

    VastaaPoista
  6. Pitäisi kyllä laatia lista nimistä, joihin törmätessä kirja pitää sulkea: Derrida, Deleuze, Guattari, Cixous, Kristeva...

    VastaaPoista
  7. Tuo Zizek on aika varma. Onkohan yhdessäkään hänen nimensä maininneessa tekstissä ollut mitään järkeä?

    Lasketaan tämä kommentti pois, tietenkin.

    VastaaPoista
  8. Mikähän noiden 'sivistävien viisauksien' ydin on olevinaan? Montakohan sanaa menisi sanoa sama asia selkeästi?

    Jostain luin, että nuoret sielut käyttävät paljon sivistyssanoja ja hyvin mutkikasta tapaa ilmaista asia, niin että tekstiä on varsin vaikeata lukea. Ja vanhat sielut sitten vastaavasti kirjoittaisivat ytimekästä ja selkeää tekstiä, joka on kaikessa simppeliydessään sydäntäkoskettavan syvällistä.

    Tyyliin "Tottakai, tuohan on itsestäänselvyys - näinhän se tietenkin on", on lukijan reaktio, vaikka lukija itse ei koskaan olisi itse pystynyt asiaa omin keinoin tajuamaan - mutta jonkun toisen kertoessa se, se vaikuttaakin päivänselvältä.

    (Olettaen että se toinen kertoo sen siis selkeästi)

    Mun nähdäkseni tuossa ilmeisen feministisessä lööperissä ei ollut minkäänmoista järkevää ydintä tai varsinaista sanottavaa. Kunhan masturboidaan vaan sanoilla ja pseudoparadokseilla. (haha)

    Siis tyyliin "Jos kaikki on mahdollista, sittenhän on mahdotonta, että jokin asia olisi mahdotonta - mikä kumoaa sen, että kaikki on mahdollista, jolloin onkin mahdollista, että jokin asia on mahdotonta.. "..jne.

    - Vortac

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".