Deitti-ilmoitusten laatu

Hassuja heräämisiä ihmettelee deitti-ilmoitusten heikkoa tasoa seuraavasti: "Ja kyllä minua ihmetyttää, miten tällaiset tyypit ovat päässeet edes palkkatyöhön, jos naista hakiessaankin tokaisevat "No en mä tähän jaksa ihmeempiä kirjoitella, mut textaa tai mailaa."" Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin ja tulin siihen johtopäätökseen, että naisten kannattaa vastata nimenomaan huonoimmin kirjoitettuihin deitti-ilmoituksiin, koska tarkoitus on löytää mies, eikä nettideittailua puoliammattimaisesti harrastavaa Runebergiä.

Kuinka moni nainen selvittää baarissa tapaamansa miehen kirjoitustaidot? Ei kukaan. Miksi kirjoitustaidolla sitten pitäisi olla merkitystä etsittäessä kumppania netistä? Pilkkuvirheisiin puuttuminen kertoo suuresta valinnanvarasta miesten suhteen, sekä kyvyttömyydestä erotella deitti-ilmoituksia oleellisten kriteerien perusteella. Deitti-ilmoituksia ei pitäisi arvioida tunteella, vaan asiallisen rationaalisesti. Toki kliseet ja kirjoitusvirheet ärsyttävät, mutta niillä on hyvin vähän korrelaatiota suhteessa vastaajan muihin ominaisuuksiin, vaikka mieli tekisikin ajatella toisin.

Tässä osanottoni Hassujen Heräämisten fiktiivisten seuranhakuilmoitusten kilpailuun:

Arvoisa neiti. Olen ATM, eikä se valitettavasti tarkoita automaatiotieteitten maisteria. Toivon sinun olevan kaunis ja viehättävä, vaikka itse en ole, sillä en usko markkina-arvoteoriaan - ethän sinäkään? En ole macho sika, vaan jään hoitamaan kiltisti kotia sinun huolehtiessasi ansaitsemispuolesta. En lyö naisia - olen niin hintelä ja pelokas, että en siihen edes kykenisikään. Olen täysin uskollinen. Kolmetoista vuotta olen yrittänyt vongata, enkä ole saanut keneltäkään. Lapsia rakastan ja olen valmis hankkimaan niitä heti, jos se ylipäänsä on mahdollista näin pienellä vehkeellä. Jos tämä viesti ei kolahda sinuun, niin ei se mitään, ei se ole kolahtanut keneenkään muuhunkaan.

Tiede huonon käytöksen oikeutuksena

Tässä kommenttiosastolta löytynyt linkki evoluutiopsykologiseen tutkimukseen, joka osoittaa, että miehet haluavat seksiä enemmän kuin naiset. Minä olisin voinut toki kertoa tuon tutkimattakin. Sinällään kyselytutkimukset ovat lähes hyödyttömiä tutkittaessa ihmisten seksi- ja partnerinvalintakäyttäytymistä. Ihmiset vastaavat toista ja tekevät toista. Olisi tutkittava ihmisten käyttäytymistä todellisissa tilanteissa. Tutkijat olivat itsekin huomanneet, että naiset vastasivat seksihalujaan koskeviin kysymyksiin erilailla riippuen vastaustilanteesta. Käytännön testit antaisivat toisaalta aivan toisenlaiset tulokset.

Olen hiukan hämmentynyt tuossa artikkelissa esiintyneestä suuresta huolesta tutkimuksen tuloksia kohtaan. Pelkona on, että miesten suurempi taipumus uskottomuuteen johtaa sen käyttöön tekosyynä: "En voinut itselleni mitään, koska me miehet vain olemme tällaisia." Pitääkö "vääriä" tutkimustuloksia pelätä? Eikö suurempi vääryys tapahdu silloin, jos miehiltä tai naisilta vaaditaan sellaista, mihin heidän biologiset ominaisuutensa eivät sovellu? Toki naisilta voidaan vaatia samanlaisten raskaiden taakkojen nostelua kuin miehiltä ja kyllähän he siihen pystyisivätkin, jos he viitsisivät harjoitella tarpeeksi. Samalla tavalla miehiltä voitaisiin vaatia uskollisuutta, johon hekin varmaan kykenisivät, jos he viitsisivät harjoitella tarpeeksi. Pitäisi sukupuolten väliset erot ottaa huomioon heille esitetyissä vaatimuksissa? Olisiko se tutkimustulosten väärinkäyttöä, niin kuin artikkelissa väitetään?

Kyselytutkimus miesten ja naisten seksihaluista ja -fantasioista johtaa harhaan ainakin kahdella tavalla: 1) Naisilla on haluja ja fantasioita, mutta ne ovat vain fantasioita, joita he eivät yleensä toteuttaisi tositilanteissa. 2) Miehillä ei useinkaan edes ole oikeaa käsitystä siitä, kuinka paljon he harrastaisivat seksiä, jos sitä olisi tarjolla rajattomasti ja laadukkaasti. Tuollaisessa tilanteessa miehen testosteronikäyrä luultavasti nousisi ja tekisi hänet seksihulluksi kaniksi. Toisaalta, jossakin vaiheessa tulisi varmaan kyllästyminen ja aikalisän paikka.

Pamela Regan sanoo, että samankaltaisen kasvatuksen saaneena naisten ja miesten seksuaalikäyttäytyminen lähenee toisiaan. Tavallisesti kasvatuksessa poikia kannustetaan löyhempään seksuaalimoraaliin kuin tyttöjä. Tuo pitää varmaan paikkansa, mutta suurin vaikutus on markkinoiden rajallisuudella. Pojilla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia harrastaa seksiä niin paljon kuin he haluavat. Olisi hyödyllisempää tutkia niitä miehiä ja naisia, joille on tarjolla riittävästi laadukasta seksiä. Minä arvelen, että tuollainen tutkimus antaa tulokseksi miesten paljon naisia suuremman seksihalukkuuden.

Artikkelissa viitataan myöskin tutkimukseen, jota taisin kommentoida jo aikaisemminkin ja jossa sanottiin, että ihmiset eivät etsi yleisen luulon mukaan mahdollisimman rikkaita ja kauniita partnereita, vaan itsensä kaltaisia partnereita. Tottakai on järkevämpää etsiä omaa markkina-arvoa vastaavia partnereita kuin itselleen liian tasokkaita partnereita, jotka eivät ole sinuun tyytyväisiä.

Lopuksi artikkelissa sanotaan: "On selvää, että geenit eivät lopulta päätä, mitä ihmiset tekevät." Tuo on tietenkin ylevää uskoa ihmisen rationaalisuuteen, mutta vailla perustumattomuutta todellisuuteen. Kannattaa mieluummin katsella ympärilleen ja päätellä, päättävätkö ihmiset omista asioistaan ja missä suhteessa geeniensä määräämisiin kuin esitellä yleviä päätelmiä. Eikö tiedettä saisi käyttää huonon käytöksen oikeutuksena?

Avioliitto ulkomaalaisen kanssa, osa 2

Seuraavat lainaukset ovat Sinikka Artevan kirjasta Rakastuin ulkomaalaiseen. Helena kertoo avioliitostaan kiinalaisen miehen kanssa: "En tuntenut olevani osa miehen perhettä...he kohtelivat minua kuin ulkomaalaista...kavojen säilyttäminen oli tärkeää...en voinut missään arvostella miestäni...jos tein jotain sen suuntaistakin, hän suuttui...mieheni ei osannut englantia tai suomea, eikä halunnut edes oppia...miehelle ystävät olivat aina tärkeämpiä kuin perhe...lopullinen niitti avioliitolle oli Helenan saama hyvä työpaikka...miehen ystävät ilkkuivat "sinulla on itseäsi parempi vaimo"..mies kosti toveripiirin ilkeydet Helenalle etääntymällä ja hankkimalla uusia rakastajattaria...Helena alkoi inhota kiinalaista kulttuuria...aina oli pidettävä puolensa, etuiltava ja hyvitettävä palvelus vastapalveluksella."

Olli ja hänen kiinalainen vaimonsa kertovat seuraavanlaisista kulttuurien kohtaamisista: "Kiinalaiset eivät opi sulkemaan ovia...ruoka on suuri ongelmakohta...Aprilin mukaan suomalaiset eivät suhtaudu ruokaan riittävän vakavasti...Kiinassa ajatellaan koko perhettä ja rahat ovat suvulle yhteisiä...Kiinassa hieman miestään vanhemman vaimon katsotaan olevan hyvä ratkaisu...pari vitsailee, että naimakaupassa Olli menetti demokratian, mutta sai vastineeksi hyvää ruokaa ja kunnon taloudenpidon...Aprilin mielestä parasta Ollissa on rehellisyys...Kiinasta on vaikea löytää rehellistä ja uskollista miestä...Olli on kaikkea, mitä kiinalainen nainen haluaa aviomieheltään...luulen myös, että kiinalaisena voin olla parempi vaimo...suomalaiset naiset ovat hirveän itsellisiä...he eivät keitä kotona ja panosta täysillä perheeseensä."

Hannu ja Hiro ovat suomalais-japanilaisessa avioliitossa. Hannu miettii rakastumistaan Hiroon: "Ehkä yksi syy oli se, että suomalaiset naiset eivät osaa laittaa ruokaa...japanilaiset naiset osaavat ja hoitavat kodin."

Anna ja Santos olivat chileläisessä-suomalaisessa avioliitossa: "Latinomiehille pitää puhua kuin äiti pojalle...machoilustaan huolimatta chileläiset miehet elävät naisten määräysvallassa...vaikka naiset eivät ole itsenäisiä, niin heillä on tukenaan voimakas naisverkosto...Anna ei pidä enää latinalaisista miehistä...he ovat itsekkäitä ja haluavat alistaa naisen...Anna pitää chileläisten miesten tavasta liehakoida ja pelata eroottista peliä, mutta ei pidä heidän mustasukkaisuudestaan...heidän on vaikea hyväksyä naisen vapautta ja itsenäisyyttä...Naisen pitää olla Chilessä sensuelli ja vetovoimainen, mutta toisaalta toiset miehet eivät saa katsella häntä...on myös tärkeää, että nainen hoitaa hyvin kodin ja laittaa hyvää ruokaa...Chile on hyväksyvämpi miesten uskottomuuden suhteen."

Avioliitto ulkomaalaisen kanssa, osa 1

Sinikka Arteva on kirjoittanut kirjan Rakastuin ulkomaalaiseen, jossa käsitellään kahden kulttuurin avioliittoja. Yleisvaikutelmaksi kirjasta jää havainto kahden kulttuurin avioliittojen hankaluudesta. Mitä enemmän kumppanien tavat eroavat toisistaan, sitä enemmän sopeutumiskykyä tarvitaan. Suhteen alkuhuumassa kulttuurierot eivät häiritse, mutta myöhemmin niistä voi muodostua ylipääsemätön ongelma. Ongelmia aiheutuu arkipäivän asioista kuten ruuasta, uskonnosta, lasten kasvatuksesta ja asuinmaan valinnasta. Parhaassa tapauksessa aviopari kykenee näkemään eroavaisuudet rikkautena - useimmiten kuitenkin ei.

Jos tarkastellaan keskivertoa suomalaista miestä tai naista, niin minulle muodostui sellainen kuva, että suomalaisen miehen ja kaukaisen kulttuurin naisen liitolla oli parempi ennuste kuin että jos sukupuolet olisivat toisin päin. Suomalaisen naisen ja vieraskulttuurisen miehen käsitykset suhteen roolijaosta ovat niin kaukana toisistaan, että harmoninen liitto on hyvin vaikea saavuttaa. Eronneisuus seka-avioliitoissa on suurta. Avioeroon päätyvät todennäköisimmin ne naiset, jotka avioituvat turkkilaisen tai marokkolaisen miehen kanssa. Noista avioliitoista purkautuu vuosittain 15%. Saksalaiset sitävastoin ovat helppoja aviomiehiä.

Pastori Timo Keskitalon mielestä ongelmat syntyvät siitä, että naisella on Suomessa hyvin vahva rooli: "Toisesta kulttuurista tulevalle miehelle on järkytys, kun hän huomaa, miten vahva suomalainen nainen on. Asia korostuu, kun pari muuttaa Suomeen. Ongelmat voivat kasvaa niin suuriksi, että mies pyrkii suorastaan pakoon." No, ulkomaalainen mies voi sentään pötkiä tiehensä - suomalaisen miehen on kärsittävä tuomio loppuun saakka. "Ulkomaalainen mies tulee Suomeen lähes aina kulttuurista, jossa miehen asema on vahva. Mies joutuu alakynteen ja hänen itsetuntonsa horjuu. Erityisesti afrikkalaiset miehet ovat haavoittuvassa asemassa."

Suomalaisilla miehillä on erilaiset "ongelmat" ulkomaalaisen puolisonsa kanssa: "Latinalaisesta Amerikasta tulevat naiset haluavat usein palvella aviomiestään Suomessa samalla tavalla kuin heidän kulttuurissaan tehdään". Olen aika usein väittänyt, että alempitasoisilla miehillä mikään asia ei ole paremmin kuin naisilla. Nyt täytyy kyllä myöntää, että avioituessaan ulkomaalaisen kanssa alempitasoiset miehet ovat paljon suomalaisia naisia paremmassa asemassa.

Mitä on nalkutus?

Iltalehdessä päiviteltiin rasistisen järjestön kysymystä, "Miksi koko poliisivoimat valjastetaan poliitikon murhan tutkintaan, mutta jos tavallinen heppu puukotetaan, niin asian tutkimiseen käytettävät resurssit ovat paljon pienemmät?" Minusta kysymys on aiheellinen. Eivätkö ihmiset ole tasa-arvoisia rikosten selvittämisessä? Ja jos eivät ole, niin kuka on tehnyt päätöksen, että eivät ole ja millä oikeutuksella?

Kuka tiesi, että Keuruulla on tiputettu kaksi miestä ilmeisesti tahallaan parvekkeelta, joista toinen mies on kuollut ja toinen loukkaantunut vakavasti? Eikö tuon pitäisi olla tärkeämpi uutinen kuin kuoleman Ruotsissa? Olisiko uutisointi ollut erilaista, jos Äiti ja lapsi olisi pudotettu parvekkeelta? Miksi miehiä syrjitään rikosten uutisoinnissa ja rikosten selvittämiseen käytetyssä resurssien määrässä?

Mitvit kirjoittaa kommenttiosastolla: "Tuossa siiliemon tappamisessa ei liene kysymys siilin suremisesta vaan ihmetys ja suru kohdistuu pikemminkin turhan, järjettömän ja julman teon suorittajiin" Siili on söpö eläin ja söpön eläimen kuolema aiheuttaa surua. Missään ei näe uutisia, että "lapset räjäyttivät käärmeen, kalan tai madon." Heittäytymällä psykologiseksi voisin sanoa, että ihmiset kavahtavat omaa raadollista perusluonnettaan nähdessään lasten julmaksi tulkittavan käytöksen.

Kevyesti kirjoittaa: "Ei kai kukaan vaadi, että jokaista ihmistä pitäisi surra samalla intensiteetillä?" Toki jokainen saa surra sillä intensiteetillä, millä itse haluaa. Tiedotusvälineiltä ja poliisilta voi sen sijaan vaatia tasapuolisuutta. Ihmisten tulisi olla samanveroisia lain edessä. Tuo tasaveroisuus ei toteudu, jos toinen saa kaikki poliisivoimat taakseen siinä missä toiselle jää rippeet. Poliisi toimii tiedotusvälineiden aiheuttamien paineiden alla. Ehkäpä poliitikon murhien selvittelyyn pitäisi laittaa se sama yksi poliisipartio, mikä perusmiehen murhan selvittelyyn laitetaan. Onko poliisin velvollisuus mielistellä julkisuutta?

Kevyesti kirjoittaa: "Anna Lindh antaa kasvot järjettömän väkivallan uhreille, joita yhteiskunnan olisi pitänyt pystyä suojelemaan" Ei kai yhteiskunta voi millään suojella kaikkia kansalaisia järjettömältä väkivallalta? Pitäisikö poliitikoiksi valita vain sellaisia henkilöitä, jotka ovat valmiit menemään politiikkaan oman turvallisuutensakin uhalla? Kuinka paljon yhteiskunnan rahoja kannattaa laittaa sen jäsenten tai poliitikkojen suojeluun järjettömältä väkivallalta?

Miikka kirjoittaa: "Näin yleisesti toisten tunteiden kyseenalaistaminen on itsekeskeistä, ihan kuin minun tapani tuntea olisi jotenkin absoluuttisella tavalla oikea." Tuo on totta, mutta on oikein kyseenalaistaa tiedotusvälineiden tapa nostaa esille "oikeita" tuntemisen objekteja.

Tässä muutamia osuvia Daniel Mocsny sitaatteja Ilkka Kokkariselta: "Nalkutus on sitä, että joku ei hyväksy sanaa "ei" vastaukseksi. Mikä on yllättävää, kun ottaa huomioon, miten tärkeää naisille on se, että miehet ottavat heidän "einsä" tosissaan."

"Useimmilla naisilla on tapana pihdata seksiä. Se on ensivaikutelma, mikä useimmista naisista jää miehille. Naiset haluavat tehdä selväksi alusta alkaeni, että he voivat pihdata seksiä ihan milloin he itse haluavat."

Seuraavassa asiassa kokemukseni osuvat yksiin Mitvitin kanssa: "Kokemukseni mukaan miehet eivät koskaan, korostan, eivät koskaan vertaile tahi muuten kommentoi tyttöystäviensä peppuja ja rintoja."

Tuntemattomien ihmisten suremispakko

Tiedotusvälineistä saamme kuulla, kuinka koko Suomi on vaipunut surun valtaan kuullessaan Anna Lindhin kuolemasta. Anteeksi vaan, mutta minä en vaivu surun valtaan kuullessani tuntemattomien ihmisten kuolemasta. Ei minuun tehoa yhteisen surun hehkutus. Minulla on omat omaiseni ja ystäväni, joiden puolesta voin surra.

Jos minä vaipuisin surun valtaan aina kun joku ihminen maailmassa kuolee, niin enpä paljon muuta ehtisi tehdäkään. Kaikkien kuolevien suremisessa ei ole mitään järkeä. Onko olemassa joku kirjoittamaton laki, että jos kuollut tuntematon henkilö on a) riittävän merkittävässä asemassa ja b) riittävän läheisessä maassa, niin hänen puolestaan tulee surra? Millä oikeudella tiedotusvälineet lietsovat tuollaisissa tapauksissa perustelematonta surua? Uskon kyllä, että useimmat ihmiset saadaan henkilökuvien esittelyllä ja liikuttavilla kuvilla suremaan myöskin tuntemattomia kuolleita, mutta mikä pointti tuollaisessa suremisessa on? Eikö sekin aika kannattaisi käyttään johonkin muuhun? Mistä löytyy suruton tiedotusväline, joka antaa minun olla yrittämättä saada minua suremaan tuntemattomien puolesta?

Murhan jälkiseuraamusten miettimisessa kannattaisi käyttää enemmän järkeä kuin tunnetta. Taas kerran alkavat pohdinnat, voivatko poliitikot Ruotsissa tai Suomessa liikkua vapaasti ilman turvamiehiä. Ehkäpä kannattaisi laskea hiukan todennäköisyyksiä sille, mikä on vaaran suuruus joutua väkivallan uhriksi poliitikkona tai muuten? On varmaan olemassa kymmeniä vaarallisempia ihmisrooleja kuin ilman turvamiehiä kulkevien poliitikkojen roolit. Suomipopbaareissa pitäisi turvallisuudentunteen logiikan mukaan jokaisella olla turvamies.

Tällaisia surukerettiläisiä mielipiteitä ei voi esittää paljon muualla kuin blogeissa. Muuten tulee leimatuksi tunteettomaksi ääliöksi ja sittenkin. Saako virallista surun diskurssia kyseenalaistaa?

Tässä yhteydessä tulee mieleen myöskin tapaus, jossa pikkupojat räjäyttivät siiliemon hengiltä. Eläimiä tapetaan joka päivä syystä tai toisesta lukuisin määrin ja eläinten tappaminen on ollut iät ja ajat pikkupoikien huvitus ja luutavasti tulee olemaan edelleenkin. Ymmärrän kyllä että tuollainen julmalta kuulostava söpön eläimen tappaminen saa ihmiset suunniltaan, mutta järjellä ajatellen kyse ei ole mistään poikkeavasta tai ihmeellisestä. Maailmassa tapetaan ja kidutetaan eläimiä hengiltä sadoittain joka sekunti. Ei jokaisen eläimen puolesta voi surra. Se, että jonkun eläimen kuolemasta uutisoidaan, ei tee siitä järjellä ajatellen yhtään sen parempaa suremiskohdetta.

Uutiset keskittyvät väkivaltaan ja kuolemantapauksiin ja saavat siten ihmiset kerta toisensa jälkeen surun, kauhun ja iljetyksen valtaan. Olenko minä epänormaali, kun en halua tieten tahtoen joutua noitten tunteitten uhriksi. Miksei minun kaltaisilleni ihmisille, jotka haluavat kuulla ilosta ja onnistumisesta ole omia tiedotusvälineitä? Kyllä minä ymmärrän, että ihmisiä kuolee ja kauheita asioita tapahtuu, mutta miksi minut pakotetaan kuulemaan minulle merkityksettömistä kauheista tapahtumista? Elämä on sitä onnellisempaa mitä vähemmän elämästä kuluu suremiseen ja kauheuksien voivotteluun. Vai onko?

Rakkauden vangit, osa 1

Timo Airaksinen käsittelee rakkautta filosofisen pohdiskelevassa teoksessaan Rakkauden vangit. Ajatukset soljuvat Timon kirjoituksissa eteenpäin jättäen kysymykset toisinaan avoimiksi ja toisinaan kantaaottavan vastatuiksi. Seuraavassa poimintoja kirjan esittämistä ajatuksista ja huomioista.

"Nuoren miehen ja vanhan naisen rakkaus on harvinaista...Tämä järjestely liittyy oman yhteiskuntamme sukupuoliroolien järjestelyyn käytännön seksuaalipolitiikan lakien mukaan...Ei kannata mennä väittämään, että tällainen rakkauden jakautumisen kaava olisi jotenkin luonnollinen ja väistämätön biologinen totuus." Minä kyllä väittäisin, että kyseessä on hyvin pitkälti luonnollinen biologinen totuus. Ei nuoren miehen ja vanhan naisen rakkauden estämiseksi tarvitse tehdä mitään erityisiä seksuaalipoliittisia esteitä.

"Äidinrakkaus ja eroottinen rakkaus tulisi erottaa toisistaan. Äiti ei voi vaihtaa rakkautensa kohdetta. Rakkaus ei ole oikullista sillä tavalla kuin usein oletetaan niin että kuka tahansa voi rakastua keneen tahansa"

Timo vaikuttaa olevan markkina-arvoteorian kannattaja: "Rikkaat menevät naimisiin rikkaiden kanssa, kauniit kauniiden kanssa, joten kyllä vakka kantensa valitsee. Ei Lola ottaisi rumaa...Ihminen pohtii omia mahdollisuuksiaan: kannattaako mennä tanssipaikalle vai yrittää työpaikkarakkautta? Minkä ikäiseen kumppaniin minulla on varaa? Entä ulkonäköni, antaako se mahdollisuuden oikein ihanan kumppanin valloittamiseen? Jos minulla jo on rakas, hyödynkö mitään hänen vaihtamisessaan parempaan vai onko vanhassa vara parempi?"

"Rakkauden halu on haavetta, joka sijoitetaan tunteen politiikan säätelemään ympäristöön aina sen mukaan, mihin kullakin on varaa ja millainen ympäröivän maailman uskotaan olevan."

"Suojaton ja kokematon pikkutyttö voi kokeilla rakkauden halujaan rakastamalla hänelle tarjottua kuvitteellista ja keinotekoista maailmaa ja sen asukkeja. Jostakin syytä poikia ei kehoteta näin tekemään, mikä myöhemmin johtaa siihen, että rakkaudesta tulee tyttöjen oma valtakunta, jossa pojat ja miehet ovat aina hieman vieraita. Näinhän kulttuurimme rakkauden politiikka toimii. Tyttöjen oletetaan rakastavan ja poikien haluavan seksiä"

"Ihminen rakentaa itselleen rakkauden kohteen niistä monista, mutta epämääräisistä merkeistä, joita informaatioympäristömme tarjoaa. Rakkaus tekee kohteensa. Ehkä vaimonikin on minulle vain tarjolla olevien merkkien kummallinen kooste, johon voin kohdistaa rakkauden haaveeni niin, että niistä tulee aivan oikea tunne. Jotenkin vain on kyettävä luottamaan siihen, että rakkauden kohde on olemassa ja aito."

Oikaisuja epämääräisiin huhuihin

Tiramisu piikittelee tänne suuntaan: "Niinhän se on että "parhaat" avioliittoneuvojat ovat usein naimattomia. Minuakin huvittaa suuresti se, että nämä suurimmat nais- ja parisuhdeasiantuntijat ovat miltei tyystin vailla kokemuksia molemmista." Olenko minä jossain sanonut olevani vailla kokemuksia tai naimisuutta? Tuskin. Linjani on puhua yleisellä tasolla yksityiselämääni blogiini sekoittamatta. Panulle myöskin tiedoksi, että otan toki mielelläni vastaan asiantuntevia neuvoja ihmissuhteisiin liittyen, mutta syynä siihen ei ole mikään "oikea" tarve, vaan pelkästään puhdas sivistyksen himo. Ja mitä tulee parisuhdeneuvojen jakamiseen, niin minulla ei ole siinä suhteessa henkilökohtaista ongelmaa pätevyyden suhteen.

Tiramisu kirjoittaa: "Viisas vaimo pelaa tällaisen(charmikkaan ja menestyneen) miehen kanssa sen omaa peliä: manipuloi, flirttailee, leikkii saavuttamatonta, elää vilkasta omaa elämää." Tarkoittaako Tiramisu sitä, että Susanna Sievinen, Pirjo Kankkunen ja muut vastaavat vaimot pelaavat miehiensä kanssa tuollaista peliä? Nuo vaimothan huolehtivat minun tietääkseni yksin lasten-ja kodinhoidosta. Ei heillä ole mahdollisuutta vilkkaaseen omaan elämään eikä motiivia saavuttamattoman leikkimiseen. Riittää, että he hoitavat leiviskänsä kunnolla ja kiltisti.

Tiramisu kirjoittaa: "Kyllä, tämä on avointa vähättelya, vittuilua ja riidan haastamista. Tarkoitus on nostaa TiraMisua listalla." Tuossa Tiramisu on oikeilla jäljillä. Paras keino nousta listalla on hyppiä isompiensa varpailla kuin raivotautinen kääpiö, kuten Mitvitin käppyrä asian osoittaa.

Syyskuu ihmettelee bloggaajien oikeistolaisvaltaisuutta seuraavin sanoin: "Joissakin selailemissani blogeissa esiintyi ehkä (erittäin) hillityn feministisiä kantoja, mutta vasemmistolaisia sellaisia ei juuri ollenkaan. Miksi? Onko Suomen "sivistyneistö" (G.H. von Wrightin kuoltua) täysin oikeistolaista? Onko blogitus oikeistolainen harrastus?" Jostain ihmeellisestä syytä tämäkin blogi on liitetty oikeistolaisblogien joukkoon, vaikka - herran tähden - minähän olen legendaarisen IhmissuhdeKommunismin perustaja! Ja jos feminismi tarkoittaa tasa-arvon ajamista, niin minua feministisempää feministiä ei löydy mistään.

Ymmärtäisin kyllä jos vertailukohdiseni olisi otettu Karl Marx, Friedrich Engels tai vaikkapa Mao Tse Tung, mutta että oikeistolaisuus. Enhän minä ole edes äänestänyt oikeistolaisia muuten kuin kerran Asko Ehoa presidentinvaaleissa ja silloinkin ääni meni ihan hukkaan.

Parku-Matin pärinöitä

Birdyllä luovuus sen kun lisääntyy sitä mukaa kun järjen valo himmenee. Birdyn satukirjassa seikkailevat lapsille tutut hahmot Parku-Matti, Mottipää ja Puusilmä. Birdy tulkitsee kirjoituksiani seuraavasti: "Rakkauden vähäosainen' puhuu rakkaudesta vaikka tarkoittaa pimpan saantia. Hän puhuu naimisiin pääsystä vaikka tarkoittaa vakituista pimpan saantia." Pelkään pahoin, että en voi enää kirjoittaa juuri mistään ilman, että sitä tulkittaisiin pimpan kaipuuksi. Jos mieleni tekee karjalanpiirakkaa, niin oikeasti minun tekee mieleni pimppaa. Jos haluan hämiksen lemmikiksi, niin silloinkin mieleni tekee pimppaa.

Schizoblog mietiskelee ylipiston tuottavuutta seuraavasti: "Jos yritysmaailmassa toimittaisiin samalla intensiteetillä kuin yliopistolla, niin Suomi menisi konkurssiin kaksi kertaa päivässä. Onneksi näin ei ole." Pitääkö tuo paikkansa ja jos pitää, niin miksi yliopistoilta ei vaadita parempaa tehokkuutta?

Ilta-Sanomien mukaan siivoava mies on naisten mielestä seksikäs. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että on parempi tarkkailla todellisuutta kuin kuunnella naisten omia sanomisia heidän preferensseistään. Naiset luultavasti tarkoittavat, että jos miljonääri-palomies-malli siivoaa, niin se on seksikästä.

Viikonlopun Iltalehdessä esikoiskirjailija Sofi Oksanen kysyy: "Miksei koskaan puhuta terveelliseen ruokaan tai hullun tavalla salilla käymiseen addiktoitumisesta(mutta anoreksiasta tai bulimiasta puhutaan)?" Johtuisikohan tuo ilmiö siitä, että ruuan kanssa leikkimistä pidetään jotenkin syntisenä ja luonnottomana?

Sofi pohtii, miksi miehet ovat alkaneet pihdata? Ovatko miehet huomanneet objektina olemisen nöyryyttävyyden? Voi asia noinkin olla, tosin vain hyvin harvalukuisen miesjoukon kohdalla. Seksiobjektina olemisesta on kuitenkin paljon enemmän hyötyä kuin haittaa.

Kevyesti kysyy: "Mitä merkitsee parisuhteen kehitykselle se, että miehen markkina-arvo näyttää nousevan avioliiton aikana?" Se merkitsee ensisijassa miehen lisääntynyttä valtaa parisuhteessa. Pitääkseen parisuhteen tasa-painossa, vaimo joutuu tekemään yhä enemmän myönnytyksiä omien vaatimustensa suhteen ja tyytymään vähempään. Jos vaimo ei suostu alemman markkina-arvonsa sanelemaan asemaan, niin koko avioliitto vaarantuu tai mies etääntyy yhä kauemmas.

Naiset ovat sikäli miehiä paremmassa asemassa avioliitoissa, joissa kumppanin markkina-arvo on noussut, että naiset pystyvät kompensoimaan markkina-arvonsa aleneman vähentämällä vallankäyttöään. Vaimon markkina-arvon noustessa liiton aikana miehellä ei ole samanlaista sopeutumismahdollisuutta, jolloinka liitto päättyy helpommin eroon. Mies ei voi kompensoida markkina-arvonsa alenemaa vähentämällä vallankäyttöään, sillä silloin hän vaikuttaa vain entistä nössömmältä ja epähoukuttelevammalta.

Kevyesti kysyy edelleen: "Naiset kuitenkin panevat miehiä useammin eron vireille - vaikka heidän mahdollisuutensa ulkoisesti samantasoiseen kumppaniin eivät olekaan vuosien mittaan parantuneet vaan huonontuneet. Miksi näin?" Naiset ovat vaativampia avioliiton tason suhteen kuin miehet. Siinä missä avioliitto on miehille vain osa elämää, naisille se on koko elämä. Naiset tuntuvat myöskin olevan biologisesti "koodattuja" sietämään huonoakin miestä raskausaikanaan ja silloin, kun lapset ovat pieniä. Sitten kun lapset kasvavat, myöskin vaatimustaso miehen käytöksen suhteen kasvaa. Nainen herää todellisuuteen, jossa mies ei ole muuttunut naisen toivomaan suuntaan, korkeintaan huonommaksi.

Voiko naista rakastaa? osa 2

Voiko naista rakastaa? kirjan hyödyttömyys on lähinnä siinä, että siitä ei löydy ratkaisuja väitettyyn patriarkaalisen järjestelmän aiheuttamaan sortoon. Lainsäädännössä ei kirjan kirjoittajien mukaan ole mitään erityisen törkeästi epätasa-arvoistavaa ja korjattavaa. Vika vain jotenkin mystisestikin on yhteiskunnan piilorakenteissa ja miehissä itsessään. Sekään ei oikein selviä, miten miesten pitäisi muuttua, mitkä realistiset mahdollisuudet tuollaisen muutoksen aikaansaamiseen olisivat ja mikä olisi lopputulos. Luultavasti miesten pitäisi olla kirjoittajien mukaan pehmompia ja "naistapaisempia". Kirjoittajat eivät kuitenkaan ota kantaa siihen, että naiset eivät keskimäärin pidä naistapaisista pehmomiehistä, jotka ylistävät rakkauttaan naiseensa aina kuin ehtivät.

Seuraavassa esimerkki kirjan puolueellisesta ja puusilmäisestä tavasta tehdä tulkintoja. Kirjassa on ensin lainaus Kari Kiianmaan artikkelista Kauneus ja terveys lehdestä: "Esimerkiksi 1950-luvulla perhe-elämässä oli enemmän yhteisöllisyyttä. Oli asuinyhteisö ja pihat, joilla touhuttiin yhdessä. Nyt jokainen menee omiin harrastuksiinsa eikä yhteistä toimintaa paljoa ole, tästähän on osoituksenamuun muassa se, että lasten perinteiset leikit ovat hävinneet. Aikuisilla on omat harrastukset. Kun nainen menee bodaamaan, se ei ole kovin sosiaalista toimintaa."

Kirja tarttuu viimeiseen lauseeseen irrallisena ja alkaa analysoida sitä naistutkijasilmälasien lävitse. Katsokaa ihaillen, millaisen tulkintojen viidakon naistutkimus pystyy saamaan aikaan viattomasta sivulauseesta: "Ongelmana on siis naisten meneminen omiin harrastuksiinsa...meistä näyttää, että naiset menevät kuntosalille porukoissa ja siis sangen sosiaalisina...Niinpä kysymme: mistä paikasta käsin kysyttynä naisten bodaaminen on menemistä ja ei kovin sosiaalista? Niidenkö näkökulmasta, jotka jäävät kotiin? Eli miesten ja lasten, jotka nainen jättää bodaamisensa ajaksi hoitamaan tehtäviä, joita naisen oikeastaan kuuluisi hoitaa? ...Olisiko vielä arveluttavampaa, jos nainen menisi bodaamaan naisten kuntosalille?...Entä miksi naisten kuntosalille menemistä kutsutaan bodaamiseksi? Vähentääkö kuntosali perheen yhteisöllisyyttä senkin vuoksi, että lihaskunnon kartuttaminen ja voiman lisääminen eivät kuulu perinteiseen naiskuvaan?"

Muutama poiminta kirjan arvosteluista, joita löytyy tästä, tästä, tästä ja tästä: "Onkin vielä monin verroin hämmentävämpää, että Jokinen ja Veijola silti vain asettuvat odottamaan sitä oikeasti muuttunutta, uutta miestä, joka olisi valmis kohtaamaan naisen aidossa irigaraylaisessa hengessä, miestä joka olisi kiinnostunut vaimostaan muunakin kuin lastensa äitinä. Tästä ongelman sijoittamisesta yksiselitteisesti mieheen ei ole Jokisen ja Veijolan tapauksessa edes sitä terapeuttis-katarttista etua, että miehelle näin voitaisiin sysätä myös syyllisyys nykyiseen sukupuolten kohtaamisen vaikeuteen. Kun nimittäin kulttuurintutkimusta tehdään, on mieskin vain kulttuurinen konstruktio: ei ole ketään, jota syyttää siitä, että naisen rakastamiselle puuttuu kulttuurinen paikka ja muotti."

"Valtiotieteen tohtori Soile Veijola ja yhteiskuntatieteen tohtori Eeva Jokinen kertovat pakinassaan Voiko naissosiologia rakastaa?, että naisen elämä on kovaa, mutta ei silloin, kun nainen haluaisi."

"Naistutkimus pitää yllä myyttiä aviopuolisoiden epätasa-arvosta ehkä sen takia, että naistutkimus voisi oikeuttaa olemassaolonsa. Jotenkin tulee mieleen marxismi-leninismi tutkimussuuntauksena.

Voiko naista rakastaa?

Soile Veijola ja Eeva Jokinen ovat kirjoittaneet puusilmäfeministisen kirjan, Voiko naista rakastaa? Kirjan nimen ja takakansitekstin tarkoitus on ilmeisesti peitellä sitä faktaa, että kirjan mukaan vika naisen rakkauden puutteeseen on aina miehissä. Aika ovela konsti saada uusia pahaa aavistamattomia lukijoita. Positiivista kirjassa ovat mielenkiintoiset aikauslehtiartikkelianalyysit ja se, että termi "patriarkaalisen järjestelmän aiheuttama sorto" esiintyy kirjassa vain n. 300 kertaa.

On ymmärrettävää, että tämän kaltaisessa tai juuri minkään muunkaan kaltaisessa analyysikirjassa ei voida ottaa kaikkia näkökulmia ja tarkastelutapoja huomioon. Valitettavasti kuitenkin pitäytyminen sosiologisessa ja naistutkimuspohjaisessa näkökulmassa vie kirjalta uskottavuuden. Kirjassa on kolme pahaa puutetta:

1) Evoluutiopsykologisen näkökulman puuttuminen. Ihmisten käyttäytymistä tarkastellaan ilman yhteyttä heidän biologiseen luontoonsa. Kaikki ilmentyy puolitietoisena, ei vaistonvaraisena käyttäytymisenä. Naisten vaistonvaraisia tai tietoisia käyttäytymismalleja ei kyseenalaisteta. Oletetaan, että miesten pehmokäyttäytyminen ratkaisisi ongelmia jollain tasolla. Sitä ei mainita, että pehmomiehet eivät sytytä naisia, eivätkä naiset valitse pehmomiehiä puolisoikseen.

2) Pahin vika kirjassa on parisuhdemarkkina-arvonäkökulman puuttuminen. Kirja käsittelee esimerkkiensä osalta pääasiassa huippumiesten ja heidän vaimojensa välisiä suhteita, eivätkä kirjan tekijät näytä ymmärtävän, että parien markkina-arvojen erotuksella on ratkaiseva vaikutus suhteen laatuun.

3) Kirja ei esitä mitään toimivaa yhteiskuntamallia siinä esitettyjen sortomekanismien korvaamiseksi. Kaikki heitetään miesten harteille. Miesten olisi jotenkin kollektiivisesti muutettava käytöstään patriarkaalisen järjestelmän sorron lopettamiseksi, mutta sitä ei juuri pohdita, onko tuollaisessa ajattelussa mitään realistista pohjaa. Jää myöskin varsin epäselväksi, miten miesten olisi toimittava eri lailla.

Kirjan motto on seuraava: "Osaamme rakastaa miehiä, lapsia ja äitiä. Naisia halutaan, ostetaan, omistetaaan. Naista ei voi rakastaa" Tuota mottoa perustellaan aikakausilehtiartikkeleista napatuilla poiminnoilla, joissa esiintyvät mm. Juha Kankkunen, Esa-Pekka Salonen, Renny Harlin, Jani Sievinen ja Ari Sulander perheineen. Nuo miehet viilettävät maailmalla jättäen vaimonsa selviytymään yksin arjesta. Sitten kun koittaa loma, nuo miehet sanovat viettävänsä sen lapsiensa, eivätkä suinkaan vaimonsa kanssa. Esimerkeillään kirjoittajat haluavat osoittaa, että vaimolla ei ole sijaa miehen rakkaudessa.

Kirjan tekijät eivät valitettavasti näytä ymmärtävän, että on aiva eri asia olla naimisissa menestyvän huippumiehen kuin tavallisen tallaajan kanssa. Naisten miesvalintoja ei kyseenalaisteta millään lailla. Valitun miehen markkina-arvon merkitystä suhteen laatuun ei näytetä ymmärtävän ollenkaan. Missään ei sanota, että: "Nuo naiset olisivat voineet mennä naimisiin työttömän muurarin kanssa, jolta he olisivat saaneet yllin kyllin intiimiä yhdessäoloaikaa." Silläkään ei spekuloida, olisiko artikkelien pareissa "kulissiliittolaisia" tai vastaavia pareja, jolloinka intiimiyden puuttuminen olisi varsin ymmärrettävää. Naisten osa noissa avioliitoissa nähdään rakkaudettomana ja surkeana. Sille ei anneta mitään arvoa, että nuo naiset elävät hyvin leveästi miestensä huippukyvyillään ansaitsemilla rahoilla. Noita naisia ei verrata marketin kassalla työskentelevään ja penniä venyttävään yksinhuoltajaan, vaan heidät nähdään surkeina rakkaudettomuuden uhreina.

Miten kirjoittajat suhtautuisivat avioliittoon, jossa mies olisi kotona ja eläisi leveästi naisen ansaitsemilla rahoilla? Olisiko mies samanlainen rakkaudettoman avioliiton uhri? Vai kävisikö niin kuin todennäköistä olisi, että kirjoittajat syyllistäisivät laiskan kotona makoilevan loisen vieläkin rankemmin? Oli mies sitten kotona makoileva loinen tai maailmalla viilettävä huippumies, niin joka tapauksessa hän on armoton patriarkaalinen sortaja.

Onnellisuustutkimus

Kysyn vaan tarkastelee todella mielenkiintoista onnellisuustutkimusta(vaatii rekisteröitymisen), jonka mukaan ihmiset eivät kykene ennustamaan sitä onnellisuuden tai surun määrää, mikä seuraa heidän teoistaan tai sattumanvaraisista tapahtumista. Kysyn vaan tiivistää onnellistumisen perusteet seuraaviin havaintoihin: "Mikä sitten tekee ihmisen onnelliseksi? Siitä on vähän yksimielisyyttä. Sosiaalinen kanssakäyminen ja ystävyydet tuovat elämään pysyvää iloa. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä. Lasten saaminen ei nosta onnellisuutta, mutta se vähentää tyytyväisyyttä avioliittoon. Artikkelin mukaan keskitasoinen elintaso riittää. Sen jälkeen elintason nostaminen ei nosta onnellisuutta. Tämä johtaa kiintoisaan päätelmään: sosiaalidemokratia, eli tulojen tasaaminen, tekee ihmiset onnellisiksi."

Ongelma ei tutkimuksen mukaan ole niinkään siinä, että henkilö ei saa sitä mitä haluaa, vaan siinä, että henkilö ei tiedä, mitä hän oikeasti haluaa, jotta hän tulisi onnelliseksi. Ihmisen olisi osattava havitella niitä asioita, jotka tekevät hänet oikeasti onnelliseksi. Tiedämmekö edes, mikä tekee meidät onnellisiksi, puhumattakaan siitä, mikä tekee meidät onnellisiksi pitkällä aikavälillä?

Ihmisillä on "psyykkinen immuunisysteemi", joka suojelee mieltä pahoilta takaiskuilta. Tuosta puolustusmekanismista johtuen pieni vastoinkäyminen voi tuntua meistä kauheammalta kuin paha takaisku.

Onnellisuus on suhteellista. Ihminen tottuu hyvin äkkiä siihen, mitä hänellä on. Aivot hakeutuvat hyvin nopeasti onnellisuuden tasapainotilaan. Siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, että ihminen kyllästyy äkkiä uusiin ja hienoihin asioihin, mutta ihmeellisyys on lähinnä siinä, että ihmiset eivät osaa ottaa huomioon tuota kyllästymisefektiä huomioon päätöksiä tehdessään.

Lasten hankinta ei paranna hyvinvointia, mutta laskee tyytyväisyyttä avioliittoon dramaattisesti. Mitä tuosta pitäisi ajatella?

Tutkimus osoittaa, että vasemmistolainen politiikka lisää onnellisuutta paljon enemmän kuin oikeistolainen politiikka. Hyvätuloisten veronkevennykset auttavat onnellistumisessa hyvin vähän, mutta vähäosaisten auttaminen nostaa onnellisuusastetta valtavasti. Sama pätee tuosta päätellen tietenkin myös ihmissuhteisiin. Ihmissuhdekommunismi, jossa miehet jaetaan tasaisemmin naisten kesken nostaa rakkauden vähäosaisten onnellisuutta valtavasti siinä missä haaremiasukaslukumäärän kasvattaminen nostaa onnellisuutta vain vähän.

Syömisriippuvuus ja laihdutus

A.J Kaijanaho kirjoittaa laihduttamisneuvojen hyödyllisyydestä seuraavasti: "Laihduttaminen sairaalloisen lihavalle on käsittämättömän vaikeaa, siihen ei varmasti auta 'söisit vähemmän' -neuvot, vaan pikemminkin tällaiset 'neuvot' vain raivostuttavat kuulijaa ja aiheuttavat negatiivisen asennoitumisen moukkamaista 'neuvon' antajaa kohtaan." Tuossa on varmasti perää. Laihdutuskehotukset tuskin laihduttavat ketään. Ylipainoiset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: Laiha-lihaviin ja lihava-lihaviin. Laiha-lihavat ovat joskus olleet laihoja, mutta elintavat ovat tuoneet liikakiloja. He pystyisivät laihduttamaan itsensä tarvittaessa kohtuullisella motivaatiomäärällä. Lihava-lihavat ovat olleet aina paksuja. He ovat koettaneet kaikki laihdutus konstit ja kensties olleet viipyvän hetken laihoja. Aina he kuitenkin lihovat takaisin vähintään yhtä paksuiksi kuin mitä he ovat olleet. Lopulta he usein luopuvat iän myötä laihtumisen toivosta.

Lihava-lihavien lihavuus johtuu alkoholismiin verrattavasta riippuvuudesta, jossa kyse ei ole "oikeasta" nälästä, vaan ruoan tuomasta mielialan noususta, jossa laihdutus ja laihtuminen hävittävät tuon mielialanosteen. Suklaapatukat ovat Lihava-lihavalle kuin huume, jota hänen on saatava päivittäin. Lihava-lihavuudesta ei parane täysin koskaan, kuten ei alkoholismistakaan. Laihduttajista 2-3 prosenttia pysyy laihana enemmän kuin kolme vuotta.

Lihava-lihavien kehitys menee usein näin: Lapsesta asti he ovat olleet paksuja. Jossain vaiheessa he keksivät laihduttaa ja onnistuvatkin ensilaihduttajan innolla. Sitten he lihovat takaisin ja laihduttavat jne. Lopulta laihdutusinto alkaa hiipua, koska he tietävät lopputuloksen jo etukäteen. Sitten on tehtävä valinta: Jatkaako laihdutusta välillä kärsien ja välillä laihtumistuloksista nauttien vaiko ylipainonsa ja siitä seuraava markkina-arvon ja elintason laskun hyväksyen. Kumpikaan vaihtoehto ei ole houkutteleva, mutta niistä on valittava.

Onko sitten oikein puhua syömishäiriöstä tai alkoholismia vastaavasta riippuvuudesta? Siinä mielessä ei ole, että syömisinnokkuushan on evoluution myötä muotoutunut ominaisuus, joka on ollut joissakin puutteen olosuhteissa ollut ihmisen selviytymisen kannalta välttämätön. Lihavat ihmiset ovat olemassa siksi, että heidän esi-isänsä olivat kovia syömään. Häiriöstä ja riippuvuus puhuminen on oikein siinä mielessä, että lihavuus on ihmiselle monessakin mielessä ihmiselle vakava vamma, josta olisi hyödyllistä päästä eroon.

Norsu nailoneissa kirjassa kirjoitetaan Nicaraguasta, jossa lihavuus on toivottu ominaisuus: "Kokoni herättää jokaisessa talossa innokasta keskustelua. "Hän on lihavampi kuin viimeksi." "Eipäs, hän on hoikempi" "Ei, kyllä hän on aivan selvästi lihonut." Tilaisuuden tullen eräs nainen vilkaisee sääriäni ja taputtaa ihastuneena reisiäni: "Voi miten paksut sääret!" Ja joku kysyy "Miten sinusta on tullut noin lihava?" Nicaragualainen nainen hämmästelee, miten joku voi haluta laihduttaa? Hänen ympäristössään kenenkään ei ole nähty laihduttavan tai hölkkäävän.

Naiset asuvat paremmin kuin miehet

Kevyesti kysyy kommenttiosastolla: "Miksi nimenomaan lihavuus (jopa naisten kohdalla pieni, muutaman kilon selluliitti reisissä) on niin inhottavaa mutta esimerkiksi ketjupolttaminen ei? Molemmissahan on kysymys tahdonvoimasta?" Hyvä kysymys. Luultavasti tahdonvoimalla ei ole juuri mitään tekemistä lihavuuden inhottavuuden kanssa, vaan se on jälkeenpäin asiaa miettiessä mieleen tullut selitys. Olen oikeastaan suuresti hämmentynyt - mikä on evoluutiopsykologinen selitys sille, että joskus tai jossain kulttuureissa lihavat naiset ovat olleet suosittuja, mutta nykyään he ovat ainakin länsimaissa alinta ja halveksituinta kastia? Ilmiö on varsin mielenkiintoinen. Voisiko joku mies tai nainen, joka pitää nyt hoikkia naisia viehättävinä kuvitella, että siirryttyään toiseen aikaan tai kulttuuriin hän alkaisi pitämään paksuja naisia viehättävinä tai päinvastoin?

Kevyesti kirjoittaa: "Muuten se, että menestyneet naiset yleensä myös näyttävät upeilta, johtuu minusta siitä, että menestyviltä naisilta vaaditaan poikkeuksellisen hyvää elämänhallintakykyä ja itsekuria." Myöskin menestyvät miehet näyttävät keskimääräistä selvästi upeammilta. Todella menestyneet miehet ja naiset näyttävät todella upeilta. Suurin syy ilmiöön lienee siinä, että noustessaan tapahtumien valokeilaan ihminen alkaa kiinnittää yhä enenevässä määrin huomiota ulkoiseen habitukseensa, jonka hoitamiseen valokeila tuo huomattavan energiaboostin. "Mitättömällä" ihmisellä ei riitä motivaatiota ulkomuotonsa kohentamiseen merkittävässä määrin.

Menestys luo ihmiselle itseään vahvistavan motivaatiokentän. Pinnalliset arvot nousevat pintaan. Kuvitelkaa itsenne seuraavaan tilanteeseen: Olette tehnyt jotain merkittävää. Teistä on tullut tähti, jota kaikki lehdet ja televisio hamuavat teitä haastatteluihin. Miten suhteenne ulkomuotoonne muuttuu?

Tuli mieleen sellainen kysymys, että miksi liikuntanumerot koulussa annetaan erikseen tytöille ja pojille? Eihän pojillekaan anneta erikseen ruotsinkielen numeroita. Eikö poikien ja tyttöjen suorituksia pitäisi vertailla kaikissa aineissa keskenään. Ei elämässäkään ole metsurinammattia naistensarjalaisille. Mitä ysi naisten liikunnan numerona auttaa fyysisissä suorituksissa, kuten palomiesten tai poliisien hommissa?

Hesari kertoo eri keskipalkkaisten ammattiryhmien sijoittumisesta Helsinkiin. Poliisit, palomiehet, opettajat ja lastentarhanopettajat. Ovatko miesvaltaisten alojen työntekijät taaskin paremmassa asemassa kuin naisvaltaisten ammattien työntekijät? Taasko naisia sorsitaan? Mitä korkeammalle asuinalueen tulot nousevat, sitä todennäköisemmin siellä asuu yhden noiden ammattiryhmien edustaja. Minkä noitten mainittujen ammattiryhmien edustaja asuu todennäköisemmin prameimmilla alueilla?

Hesari antaa vastauksen - lastentarhanopettajat: "Keskipalkkaiset naiset saattavat olla keskipalkkaisia miehiä paremmassa asemassa, koska naiset ovat vieläkin usein naimisissa itseään parempipalkkaisten miesten kanssa." Eli vaikka naiset ansaitsevat vähemmän kuin miehet, niin silti he asuvat hienommin kuin miehet. Mitä ratkaisuja feministeillä olisi sukupuolten välisen asumistasoeron korjaamiseksi?

Tunneäly, feminismi ja pommiräjähdys

Jyväskylän pommiräjähdys tuli poliiseille yllätyksenä. Mies oli linnoittautunut asuinhuoneistoon ja uhannut räjäyttää hallussaan olleet dynamiitit. Räjähdys oli poliiseille yllätys, koska tilanne vaikutti rauhalliselta. Vika oli räjäyttäjässä, joka ei noudattanut räjäyttäjien kansainvälisesti ratifioitua sopimusta, jonka mukaan tilanteen ollessa rauhallinen, räjäytystä ei saa suorittaa. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa?

Ilkka Kokkarisen vanhat Feministien viisaudet ovat putkahtaneet jälleen puheenaiheeksi. Itse muistan hämärästi, että nettikirjoittelu-uraa aloittaessani ne edustivat minulle suurta viisautta, jota taisin kehua nyysseissäkin. Ne olivat oman tasa-arvoajatteluni lähtölaukauksia. Tässä esimerkkipoiminta noista viisauksista:

11. Suhtautuminen koulutuksessa menestymiseen ja kiintiöihin
Tilanne: Miehet pärjäävät koulutuksessa jollakin alalla naisia paremmin.

Feministit: "Mielesi varmasti tekee väittää, että tuo todistaa miesten olevan naisia älykkäämpiä ja lahjakkaampia. Asia ei kuitenkaan ole noin, vaan tuo epäsuhta johtuu pelkästään patriarkaattisen yhteiskunnan suorittamasta nuorten tyttöjen aivopesusta uskomaan, etteivät he pärjäisi alalla yhtä hyvin kuin pojat. Syitä naisten aliedustukseen tuolla alalla on lukemattomia, eikä yksikään niistä ole naisten alhaisempi henkinen lahjakkuus. Eivätkä ne syyt häviä sillä, että niitä kieltäydytään tiedostamasta ja pallopäisesti vain todetaan pääsyvaatimusten olevan samat molemmille sukupuolille."

Tilanne: Naiset pärjäävät koulutuksessa jollakin alalla miehiä paremmin.

Feministit: "Mitenkäs nyt suu pannaan, kun naisten sijasta kiintiöitä alkavatkin tarvita miehet? Koulutuksessa ja pääsykokeissa vallitsee tasa-arvo pääsyvaatimusten ollessa samat kaikille, eli mitä ihmettä te miehet oikein vielä tämän lisäksi haluatte? Ette kai sentään kiintiöitä, kun ette muuten pärjää nykyaikaisille ja vahvoille naisille? Me feministit tietenkin haluamme sukupuolten tasa-arvoa ja meistä olisi ihan hyvä, jos tuolla alalla olisi koulutuksessa ja työelämässä yhtä paljon miehiä ja naisia. Mutta tietysti eri asia on se, jos miehet eivät osaa käyttää heille järjestettyjä edellytyksiä ja olosuhteita. Silloin on kuitenkin kaikki mahdollinen jo tehty."

Mikael Saarinen kertoo tunneälystä Iltalehdessä seuraavasti: "- Tunneälykkyys ei tarkoita sitä, etteikö ihminen saisi yhä raivokohtauksia tai kokisi ahdistusta. Pikemminkin se tarkoittaa sitä, että tunnistaa omat tunteensa ja on välineitä käsitellä niitä." Eli tunneälylle ominaista on omien tunteiden rationaalinen käsittely. Tunteet pitää ottaa huomioon, mutta niille se saa antaa ylivaltaa.

Olin perunannostossa ja siellä minun oli ilo kuulla vanhan kansan naisten antifeministisiä puheenvuoroja siitä, kuinka naisten pitäisi pysyä kurissa ja nuhteessa, eikä tavoitella sellaista, minkä hallitsemiseen heillä ei ole resursseja. Nuo naiset vaikuttivat korkeasta iästään huolimatta varsin onnellisilta. Miksi tuollaisten vanhojen ja vahvojen naisten viisaus ei kanna onnettomien ja ruikuttavien feministien korviin?

Norsu nailoneissa

Psykoterapeutti Irvin Yalomin reaktio lihavien naisten syömiseen: "Kun näen lihavan naisen syömässä, putoan pari pienaa alaspäin inhimillisen ymmärryksen tikkailta. Haluan tempaista ruuan pois, tyrkätä naisen kasvot jäätelöön. "Lakkaa ahmimasta ruokaa sisääsi! Etkö ole saanut tarpeeksi, taivas varjele!" Tahtoisin kuroa hänen leukansa rautalangalla kiinni."

Anna Johansson kirjoittaa lihavista naisista kirjassaan Norsu nailoneissa. Eräässä tutkimuksessa haastatellut naiset kertoivat, että he laihtuisivat mieluummin kymmenen kiloa kuin onnistuisivat rakkaudessa tai työelämässä. Toisessa amerikkalaisessa tutkimuksessa 38% vastanneista kertoi, että he pelkäävät eniten lihomista. "

"Porvariston naisihanne oli hento, kalpea ja eteerinen - aineeton ja aivan liian heiveröinen tekemään työtä. Nämä ominaisuudet symboloivat etuoikeutettujen luokkaa, valittuja ja hienostuneita. Vastakohtana pidettiin työväenluokan naisia, jotka olivat tukevia ja karkeita lihaksikkaine käsivarsineen ja punaisine käsineen."

"Nykyisin hoikkuutta voi tuskin pitää vapauttavana, sillä nykyisin vallitsee hoikkuuden hirmuvalta. Vaatimukset elää vallitsevan ihanteen mukaan eivät ole yhtä kovia kaikille: ne ovat kovempia naisille kuin miehille, kovempia nuorille naisille kuin iäkkäille."

Kirjaan haastateltu lihava Lisbet ei usko, että miehet voisivat ihastua häneen: "Varmaan on miehiä, jotka voisivat olla kiinnostuneita hänestä, mutta hän ei ole tavannut heitä...on vain harvoja miehiä, jotka ihastuisivat silmittömästi häneen. Hän ei ole sitä tyyppiä, johon rakastutaan..." Vaikka Lisbet olisi kaunis ihmisenä, niin se ei riitä: "Lisbetin miespuoliset ystävät ovat nähneet hänen sisimpäänsä, mutta kukaan ei ole rakastunut häneen...Minusta puuttuu se, mikä saa miehen ihastumaan."

Lisbet kertoo nuoruudestaan: "Olin rakastunut yhteen luokan poikaan, joka oli tietenkin rakastunut mielettömän nättiin ja hoikkaan kaveriini...Muistan, kun istuin juhlien ajan vessassa ja itkin. Silloin opin, miten asiat ovat." Lisbet pohtii, kumpi oli ennemmin, lihavuus vai luuserius? "Tuliko minusta häviäjä siksi, että olin lihava? En usko, että söin siksi, että tulisin lihavaksi. Söin, koska tarvitsin lohtua ja sivuvaikutus oli, että tulin lihavaksi. Silloin tällöin olen tehnyt lihavuudelle jotain ja...ei , en todellakaan toivo olevani lihava."

"Lihavuus merkitsee monille naisille samaa kuin epäonnistuminen sekä naisena että ihmisenä" Ana Martinez ilmaisee vihansa läskejä kohtaan selvästi ja karkeasti: "Rakas paksukainen, tiedätkö, miksi vihaan läskejä? Lihavilla ei ole tahdonvoimaa. Se on ihan selvä asia. Kukaan ei rakasta lihavia, ja tiedätkö miksi, koska lihavat ovat konkreettinen todiste ihmisrodun rappiosta."

Pitääkö pettämisestä kertoa?

Ilta-Sanomissa teologi Maria Buchert totesi, että partneriaan pettävän ei kannata tunnustaa syntejään rakkaalleen. Julkkikset ovat kuitenkin asiasta eri mieltä. Näyttelijät Hannele Lauri ja Outi Alanen, missit Suvi Hartlin ja Susanna Tervaniemi sekä tangokuningas Kari Hirvonen ovat sitä mieltä, että pettäminen pitää kertoa kumppanille. Ilta-Sanomien nettikysely asiasta antaa tasatuloksen.

Kun puhutaan hyötykäsitteistä, on ensin selvitettävä, kenen hyödystä puhutaan, koska hyödyt ovat eri henkilöille tai tahoille harvoin saman suuruiset. Pettäjän hyöty on eri asia kuin petetyn hyöty. Moraaliselta kannalta voi toki ajatella kokonaishyödyn käsitettä, jolloinka pettämisestä kertomisesta päättämisessä pitäisi ottaa kaikki seuraukset huomioon. Pettämisestä kertomiseen suhtautumisessa on kaksi koulukuntaa: Totuuden koulukunta ja onnellisuuden koulukunta. Totuuden koulukunnalle tärkeitä on totuus, seurasi siitä mitä tahansa ja onnellisuuden koulukunnalle onnellisuus totuudesta välittämättä.

Pettäjän ei kannata kertoa oman hyötynsä tähden pettämisestään, paitsi silloin, jos on ilmeistä pettäminen tulee ilmi haitallisella tavalla. Toinen poikkeustilanne on silloin, kun pettäjällä on niin huono omatunto, että hänen on pakko kertoa pettämisestään. Tosin pettämisestä kertomisen seuraukset ovat silloinkin lähes poikkeuksetta pahemmat pitkällä aikavälillä kuin minkä helpotuksen asiasta kertominen tuo. Pettämisestä kertominen on haitallista myöskin paria ympäröiville ihmisille, koska he joutuvat kärsimään kertomisesta seuraavista riitaisuuksista.

Ihmiset vastaavat usein kysyttäessä, että he haluaisivat tietää, jos heitä petetään. Tuossa on kuitenkin erotettava halu tietää ja tietämisen todelliset vaikutukset. Kun ihminen ajattelee tuota kysymystä mielessään, hän kuvittelee itsensä, niin kuin hän jo tietäisi, mutta ei tietäisi kuitenkaan, mikä on paradoksaalista. Tunne haluaisi tietää, mutta rationaalinen ajattelu kertoo, että ei kannattaisi tietää. Noissa tilanteissa tunne usein voittaa, vaikka se ei olisikaan siunauksellista pitkällä tähtäimellä. Suuri määrä surua voidaan välttää jättämällä pettämisestä kertominen väliin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että pettämisestä kertomisesta on todennäköisesti hyvin vähän hyötyä ja todella paljon haittaa. Pettämisestä kertomisen hyödytkin ovat usein teoreettisia tai hetken tunteeseen liittyviä, jolloinka niistä ei seuraa pitkän tähtäimen hyötyä juuri kenellekään. Vastauksena otsikon kysymykseen sanoisin, että teoriassa, moraalisesti ottaen ehkä pitäisi kertoa, mutta herran tähden, älkää tehkö sitä!

Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn

Seiska kertoo Rosa Meriläisen tapailevan Simo Frangenia. Pariskunta onkin bongattu usein yhdessä Tampereen yössä. Hymy-lehti sen sijaan kertoo Rosa Meriläisen styylaavan europarlamentaarikko Matti Wuoren kanssa, koska pariskunta oli bongattu kävelemästä kaupungilla käsi kädessä. Kun kaksi luotettavaa tietolähdettä antaa näin ristiriitaista informaatiota, on vaikea päättää kumpaan uskoisi. Ehkäpä Rosalla on haaremi? Toivottavasti Rosa paljastaa asioiden oikean laidan päiväkirjassaan.

Eeva-lehdessä psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa puhuu naiseuden tilasta näin: "Tyttöjen ja nuorten naisten lisääntyneen aggressiivisuuden Britt-Marie näkee selvänä avunhuutona. Tyttöys on hukassa, naiseus on hukassa. Elämme miesten maailmassa ja yhteiskuntamme arvostaa miehistä tapaa toimia ja hahmottaa maailmaa. Kun nainen samaistuu tähän miesten luomaan malliin, jän joutuu luopumaan perusytimestään, eli naiseudesta. Tämä on samalla luopumista omista vahvoista puolista, sillä naiseus on suunnaton voiman lähde."

Poliittisesti epäkorrekti kaipaa kirjoituksilleni kunnon vastaväitteitä: "Jos aiotte kumota jotain Henryn teesejä, niin käyttäkää toki jatkossa jotain muutakin kuin mutu-tietoa väitteiden pohjana." Olen samaa mieltä, eikä mutu-tiedossakaan ole sinällään mitään vikaa, jos sen mukana seuraa kunnon perustelut, olivat nuo perustelut sitten hyviä tai huonoja. Vähiten kunnioitusta herättävät ylimieliset kommentit, joissa sanotaan, että asiasta ei tiedetä mitään, eikä halutakaan tietää mitään, mutta joissa silti kerrotaan, miten asiat ovat ilman mitään perusteluja. Esimerkkinä ylimielisestä ja perustelemattomasta kommentista Tuulan kirjoitus Pinserin kommenttiosastolta: "En nyt tiedä tuosta MAT- & ATM-keskustelusta: itseäni ei tuon tyyppinen keskustelu kiinnosta pätkääkään. Minusta sitä voisi lähinnä kutsua puhtaaksi mollaamiseksi, stereotypioiden rakentamiseksi, ennakkoluulojen vahvistamiseksi tms eikä miksikään keskusteluksi - eikä sillä ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa."

Jukan maailma ihailee lausetta: "Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn!-)", mutta ei tiedä, kuka virkkeen on keksinyt. Minä arvelen, että kyseessä lienee feministien motto. Tosin feministeiltä ei löydy iloista mieltä, mikä asettaa arveluni kyseenalaiseksi

Aviottomuus vaarantaa terveytesi

Tulipa mieleen sellainen aatos, että onko entisajan ihmisten tunnemaailma ollut turtumattomampi kuin nykyään? Nykyihminen on nähnyt ja lukenut niin paljon kaikesta mahdollisesta. Tuhansia murhia, pornoa ja kaikkea kuviteltavaa. Mikään ei enää hätkäytä. Olivatko entisajan ihmiset lapsenomaisemman viattomia kykenevämpiä tunnereagointiin? Jos massatiedotusvälineitä edeltävältä ajalta tuotaisiin ihmisiä meidän aikaamme ja heille näytettäisiin televisiosta kaikenlaista, niin olisiko reaktio jotain muuta kuin syvä haukotus? Minä muistan lapsuudesta, että kauhuelokuvat olivat kauheita ja kuolleen kissan näkeminen sai oikeasti pois tolaltaan. Onko toleranssin kasvu ääritapahtumiin reagoimisessa vain aikuisuudelle tyypillinen kehityskulku vaiko massamedian aikaan saama turtumiskuolema? Miten lapsuuden voimakkaat tunnekontrastit saisi takaisin?

Riitta Pinseristä kirjoittaa: "Jonkun "ATM:n" (arkkityyppinen "alemman markkinatason mies" :-)) saamishuolet vaikuttavat kyllä vähäpätöisiltä siihen nähden, mitä kaikkea naisilta jää saamatta ja saavuttamatta jätkäkulttuurin läpitunkemassa maailmassa jo pelkkien partriarkaalisten piilorakenteiden takia." Tottakai ATM:n saamahuolet vaikuttavat naisista vähäpätöisiltä. Ne eivät kuitenkaan ole vähäpätöisiä. Naisilla saattaa olla vaikeampaa(mutta ei mahdotonta) edetä tiettyjen hierarkioitten huippupaikoille, mutta miettikää nyt kerrankin hetki tosissanne, voiko sitä verrata niihin rakkaudettomuuden ja seksittömyyden kokemuksiin, joista alempitasoiset miehet joutuvat kärsimään. Kuinka moni nainen vaihtaisi suhde- ja seksielämänsä ylennykseen?

Alempitasoisten miesten ongelmissa kyse ei ole pelkästään saamisesta, vaan elämästä ja kuolemasta. Naimisissa olevat miehet elävät paljon pitempään. Viittauksia tutkimuksiin löytyy tästä, tästä, tästä ja tästä. Eräs tutkija vertasi naimattomuutta riskeiltään siihen, että polttaisi askin tupakkaa päivässä. Eikö kaikille tai mahdollisimman monille miehille pitäisi järjestää mahdollisuus päästä naimisiin jo heidän terveytensäkin tähden? Mitäpä merkitsee naisen ylennysmahdollisuuden menetys hengen menetyksen rinnalla? Turhaa feministien vouhotusta, eipä juuri muuta.

Vaatimattomuus ei kauheasti kaunista

Tommy Tabermann kirjoittaa Me-lehdessä: "Kansantuote kasvaa, mutta masennus lisääntyy. Yksinäisyyttä kokevat kaikenikäiset. Jos joku kykenisi laskemaan, miten paljon rakkauden puute tulee maksamaan ihan rahana, tulos olisi luultavasti niin suuri rahamäärä, että välittömästi perustettaisiin rakkausministeriö" Viisaita sanoja Tommylta. Suomeen todellakin tarvittaisiin rakkausministeriö edistämään rakkauden vähäosaisten asemaa.

Enlannissa kohistaan taas tapauksesta, jossa nuori 14-vuotias rakastunut tyttö on lähtenyt 46-vuotiaan miehen matkaan. Nyt tuota miestä odottaa mahdollinen vankeusrangaistus. Mikä vanhoissa herrasmiehissä sitten on vikana verrattuna nuoriin pojanjolppeihin? Ei sitten yhtään mikään. Ainoa este on vanhoillisten ikärasistiset ja ennakkoluuloiset asenteet vanhempia miehiä kohtaan. Vanhempi mies on tytölle paljon parempi poikaystävä kuin teinipoika. Vanhemmalla miehellä on usein asunto, auto ja jopa kesämökki, siinä missä teinipojalla on korvalappustereot, skeittilauta ja naama täynnä näppylöitä. Vanhempi mies on myöskin uskollisempi kumppani, sillä hänelle ei löydy helpolla parempia tyttöystäväehdokkaita, kuten teinipojalle. Poika on tietenkin paljon paremman näköinen kuin vanhempi mies, mutta suhteessahan tunnetusti tärkeintä on sisäinen kauneus ja sitähän vanhemmilla miehillä piisaa.

Suomalaisen perusluonteenpiirre on vaatimattomuus, kuten tältäkin sivulta tulee ilmi: "Suomalaisuudessa vaatimattomuus kaunistaa. Mielessään suomalainen voi olla hyvinkin varma itsestään ja osaamisestaan, mutta ulospäin hän ei sitä ilmaise. Syrjään vetäytyminen ja omien ansioiden vähättely on kohteliasta käytöstä. Keskustelua käydään sanomalla, että ”enhän minä nyt mitään”, ja toisen kuuluu vastata siihen, että ”kyllähän sinä osaat”. "

Lopuksi lukijoille pieni kompakysymys. Mistä ovat peräisin seuraavat lainaukset?
a) Vaatimattomien-klubin jäsenlehden henkilöesittelyistä?
b) Itseluottamusongelmaisten kirjoitusterapiaryhmän aloitusvirkkeistä?

- Ei maailmaa mullistavaa tai kaatava, vain pieniä hetkiä ja ajatuksia yhden ihmisen elämästä... nääh! Skeidaa ;-)
- Sekalaista räpellystä kielen, kulttuurin ja kaiken kiinnostavan saralla.
- Jokapäiväinen elämäni on nyt vähän mitä on. Ei oikeasti luulisi sinuakaan kiinnostavan, mutta kukapa minä olen kieltämään vilkaisemasta. Hmm, niin joo, yksityiskohdista ei kannata sitten kovin hirveästi välittää.
- Turhia asioita.
- Huonoja juttuja ja tyhmiä linkkejä jo vuodesta 1994
- Kertomus suomalaisen miehen taistelusta mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta
- Uupunutta vaikerointia
- pienet munat - suuri ego
- Kyseessä on jälleen kerran yksi sivusto, jolla ei oo oikeesti merkitystä.

Moukarinheitto harrastuksena

Yleisurheilulla menee huonosti ja tutun kaavan mukaan lääkkeeksi vaaditaan lisää rahaa. Tapio Korjus perustelee vaatimuksensa seuraavasti: "Koska suomalaisen arvokisavoitto on meistä jokaiselle todellinen paukku." Voin ilmoittaa tässä ja nyt Tapiolle, että huippu-urheilijoiden tukemiseksi käytetyt rahat eivät ole ainakaan minulle mahdollisen paukun arvoisia. Koko huippu-urheilun tukemisen voisi lopettaa ja laittaa rahat harrasteurheiluun. Miksi ihmeessä Suomen pitää väkisin pärjätä huippu-urheilussa ja miksi juuri yleisurheilussa?

Yleisurheilun harrastajakatoa selitetään sillä, että se ei ole trendikästä. Siinä on varmaan osittain perää, mutta pizzasukupolven katoaminen radoilta johtuu myöskin yleisurheilun vaativuudesta ja lajin armottomuudesta. Useimmat yleisurheilulajit vaativat sopivan vartalotyypin. Sen vuoksi Timo Jutila rupesi jääkiekkoilijaksi, eikä korkeushyppääjäksi. Jääkiekkoa voi pelata menestyksellä läskinä, mutta kaikkia yleisurheilulajeja ei voi. Yleisurheilussa ei myöskään voi sinnitellä joukon jatkona, kuten monissa joukkuelajeissa ja sitten juhlia mestaruutta kuin voitto olisi lähinnä omaa ansiota. Monet yleisurheilulajit eivät sovi harrastukseksi. Montako moukarinheiton harrastajaa tunnette?

Rosa Meriläinen kirjoittaa feministisen teorian mukaisesta naisten kaksoistaakasta - siitä kun naisen pitää hoitaa työ ja koti. Kolmoistaakassa naisen pitää noitten lisäksi hoitaa ulkonäkönsä. On oikeastaan kauheaa, että naiset pakotetaan kirveellä uhaten tuollaisen kolmoistaakan uhreiksi samalla kun alempitasoiset miehet selviävät samaan aikaan miltei nolla-taakalla. Alempitasoisilla miehillä ei ole perhettä, heidän ulkonäkönsä ei kiinnosta ketään ja työnkin kanssa asiat ovat hiukan niin ja näin. Feministisen teorian mukaan nolla-taakkaisilla alempitasoisilla miehillä asiat ovat loistavasti. Yhteiskunnan olisi tartuttava toimeen ja vapautettava naiset kolmoistaakan orjuudesta antamalla heille samat vapaudet kuin mitä alempitasoisilla miehillä on.

Rosa kirjoittaa: "On vaikea uskoa, että keskiverron tamperelaisnaisen lookin saavuttaminen on ollut kovinkaan työläs prosessi." Ei varmaan olekaan, mutta alempitasoisen miehen lookin tavoittamiseen tarvitaan aikaa ja vaivaa: Kulahtanut tuulipuku trendikkäästi puolessa perseessä, krapulainen harhaileva katse, kolmekymmentä kiloa ylimääräistä ihraa, pakkien myötä rapautunut itsetunnoton yleisilme ja kolmoistaakasta vapaa perusonnellisuus.

Mensa hallitukseen?

Kysyn vaan kyselee, mitä tapahtuisi jos fiksut hallitsisivat maailmaa? Fiksut itse asiassa hallitsevat aika suurta osaa maailmasta ja Suomea. Siis sellaiset ihmiset, joita voisi kutsua sanalla fiksu varsinkin, jos he eivät olisi ryvettäneet itseään politiikassa. Riitelevää mensalalaista ei voi kutsua fiksuksi. Älykkäät ihmiset ihmiset eivät hallitse maailmaa, sillä saavuttaakseen kansan suosion ihmisen tulee olla fiksu.

Tuntematta mensalaisia sen tarkemmin voisin kuvitella, että mensa on täynnä älykkäitä ihmisiä, joilta fiksuus puuttuu. Ihmisiä, joille on tärkeintä tuntea olevansa älykkäitä monien muiden asioiden - kuten sosiaalisen kanssakäymisen taitojen - kustannuksella. Jos älykkyys pelkästään riittäisi tekemään ihmisestä menestyjän, niin mensa tuskin olisi puolillaan menestymättömiä ja alempitasoisia henkilöitä(veikkaus asiaa tuntematta). Älykkäät ja menestyvät ihmiset eivät jaksa innostua mensalaisuudesta, koska he ovat valjastaneet lahjansa tuottavampiin tarkoituksiin. Älykkyys pelkästään tekee ihmisestä hyvän kompien ratkaisijan, mutta jos älykkään imagon vaalimisesta tulee itsetarkoitus, niin elämä saattaa mennä "turhanpäiväiseen" oman älykkyyden korostamiseen oikeasti elämässä tarpeellisten taitojen hankkimisen kustannuksella.

Sinällään on mielenkiintoinen kysymys, tulisiko mensalaisista hyviä hallitsijoita? He ovat varmaan riitaisia omissa mensalaiskahakoissaan, mutta sehän johtuu lähinnä siitä, että heillä on vain äly ilman vastuuta, eikä heillä ole tarvittavia sosiaalisia taitoja valtaan pääsemiseksi. Ehkäpä mensalaiset ryhdistyisivät valta- ja vastuuasemaan päästessään ja alkaisivat käyttää älyään yhteisen hyvän edistämiseen. Alhaisesta statuksesta ja korkeasta älystä johtuneet ristiriidat häipysivät taivaan tuuliin. Toinen vaihtoehto olisi, että mensalaiset turhautuisivat ja menettäisivät malttinsa entistä enemmän huomatessaan, että politiikassa älyllinen perustelu olisi samoissa lähtökohdissa älyttömien perustelujen kanssa. Mensalainen lamaantuisi huomatessaan, että "väärä" logiikka veisi useasti voiton demokraattisessa päätäntäjärjestelmässä.

Kysyn vaan ei lue Seiskaa, Ohota tai Katsoa kuin krapulapäissään. Minä luen kaikkia noita aina kuin käsiini saan. Oleellistahan noissa lehdissä ei ole niiden juttujen oikeellisuus tai juttujen syntytavan rehtiys, vaan niiden tosi-tv tyylinen viihdyttävyys faktaa ja tekaistua näyttelyä sekoittamalla. Inhimilliset draamat kiinnostavat ihmisiä, kuten Matin ja Mervin ihmeelliset seikkailut osoittavat. Voiko hauskempaa kuvitella kuin Matin Seiska-lehden kuvassa osoittamassa Jyväskylän oikeustaloa sanoen: "Tuonne minä haastan Mervin!"

Tommi-patsas kirjahyllyyn

Mitvit tuo esiin humanistisen närkästyksensä kilpiluhenkisyyden esiinmarssista blogistipiireissä. Omien ajatusten pohdiskeleva kirjaaminen on saanut väistyä Blogien top-listasijoitusten hamuamisen tieltä. Minä vanhana kilpailulajien eksperttinä olen tietenkin vain innoissani uudesta kilpailumahdollisuudesta, enkä oikein ymmärrä humanistista kritiikkiä kilpailemista kohtaan. Onko jotenkin hienompaa kirjoittaa omia ajatuksia itselleen raapustaen kuin kirjoittaa niin, että mahdollisimman suuri yleisö on kiinnostunut? Kirjoittamisieni johtoajatuksena on tuottaa yleisöä kiinnostavaa tekstiä. Tiivistän, karsin tylsiä kohtia, lisään huumoria ja provosoin. Yritän kirjoittaa sellaista blogia, jota itsekin lukisin.

Moni blogisti on miettinyt sijoitustaan Pinserin listalla. Kilpaileminen kiinnostaa ihmisiä. Enemmän, useammin ja tasokkaammin. Mitvit kirjoittaa: "Blogeihin kirjoittelu on mennyt viime aikoina aika lailla hassuksi. Alkuperäinen idea jonkinnäköisen oman vaatimattoman ajatusvaraston ylläpitämisestä on jo aikaa sitten hukkunut..." Mitä minä olen blogia pitänyt, niin ei minulla ole koskaan ollut ajatuksena minkään asteinen vaatimattomuus tai minkäänlaisen alkuperäisen blogi-idean vaaliminen. Bloggaaminen on kehittyvä laji ja altis muutoksille. Ei ole mitään alkuperäistä ja ylvästä tapaa blogata kuin ehkäpä vain humanistien ideaalimaailmassa.

Mitvit kirjoittaa: "Henry jakelee muutaman kuukauden kokemuksella suurieleiseen tapaan neuvoja uusille kirjoittajille." En minä jaa neuvoja suurieleisesti. Ja mitä tulee neuvojen antamiseen, niin niitähän saa kuka tahansa antaa millä kokemuksella hyvänsä. Humanisteille on tunnetusti tärkeintä, että neuvojen antajalla on oikea tausta ja tittelinä vähintään blogistiikan dosentti. Neuvojen oikeellisuudella ei ole niin väliä, kunhan vain oikea henkilö on ne antanut.

Mitvit kirjoittaa: "Joku kehittää "Pinseri blog awards" -gaalan, jossa jaetaan lukuisissa sarjoissa palkintoja parhaille päiväkirjoille. Palkintohan voisi olla vaikka ... Tommi-patsas!" Minä olen muistaakseni joskus aikaisemmin ehdottanut vastaavan gaalan perustamista. Mikäpä olisi sen ihanampaa kuin Tommi-patsas kirjahyllyn reunalla törröttämässä? Suuressa maailmassahan vastaavat gaalat ovat arkipäivää. P.S. Mitvitin kirjoitus Pinserin listan kirouksesta on niin mielenkiintoinen ja hyvä, että sijoitus listalla nousee varmasti. Ja sekös humanistia potuttaa.

Rationaalisen valinnan merkitys

Poliittiisesti epäkorrekti kirjoittaa 31.8 rationaalisten valintojen tekemisestä: "1. Valinta perustuu päättäjän päätöshetken tilaan. Tämä käsittää rahan, fyysisen tilan, tunteet jne. 2. Valinta perustuu mahdollisiin seuraamuksiin. 3. Jos seuraamuksia ei voi tietää varmasti, niiden todennäköisyyttä arvioidaan matemaattisesti. 4. Tehty päätös perustuu todennäköisyyksien ja mahdollisen seurausten pohjalta tehtyyn arvioon parhaasta vaihtoehdosta." Rationaalinen valinta pyrkii ottaamaan huomioon kaikki tekijät - tunteet mukaan lukien - siinä missä tunnevalinta ottaa huomioon vain tunteen. Huonolaatuinen rationaalinen valinta voi olla huonompi kuin tunnevalinta, mutta laadukas rationaalinen valinta on aina parempi kuin tunnevalinta.

Poliittisesti epäkorrekti jatkaa: "Käytännössä ihmisten valinnat ovat hyvin usein epärationaalisia. Evoluutio on asentanut meihin tiettyjä tunnereaktioita, jotka vaikuttavat toimintaamme. On ilmeisesti niinkin että monet ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty käsittelemään vähänkään monimutkaisempaa valintatilannetta rationaalisesti." Trio Erektus pyrkii tarvittaessa käsittelemään kaikkia tilanteita rationaalisesti kyvyistään huolimatta. Ihmisen ei tarvitse olla tunnereaktioittensa orja ja vaikka olisikin, niin hän voi pohtia tekemiänsä valintoja rationaalisesti. Trio Erektuksen kulmakivi ei ole luonnontiedeuskossa(LTU), vaan rationaalisen valinnan merkityksen ymmärtämisessä.

Nekonau on joutunut konkreettisesti havaitsemaan, kuinka yksilöpyksilöityminen värjäysten ja metallirojun avulla vaikuttaa henkilön saamaan kohteluun: "Tästä syntyneet auton vammat on laitettu ainoastaan minun syykseni,kun minä satuin olemaan se huomiota herättävin. Mihin unohtui ne viisi siistiä yliopisto-opiskelijaa jotka olivat todistamassa kanssa? ...Poliiseilta ei voi kuin odottaa samanlaista suhtautumista minun ulkonäköäni, ikää ja taustoja kohtaan. Kun arvostettu lääkäri käy valittamassa nuorisohuligaanin käytöksestä, ei nyt juurikaan ole itseni eduksi mennä paikalle pää täynnä violettia ja pinkkiä villapidennystä saatikka näiden naamarojujen tai lähes sentin kokoisilla korvarei'illä." Ehkäpä Nekonaunkin kannattaisi kokeilla rationaalisten valintojen ihanuutta?

Seksibudjettialijäämä

Onko suomalaisilla miehillä oikeus vaalia reviiriään ulkomaalaisilta miehiltä? Mennäänpä hetkeksi käymään ulkomailla tai Suomessa asuvien ulkomaalaisten luona. Monille ulkomaalaisille miehille oman maan tai rodun naiset ovat heille kuuluvaa omaisuutta, joihinka muihin rotuihin tai maihin kuulumattomat miehet eivät saa sekaantua. Esimerkkinä voisi mainita mustalaiset. Nuo samaiset miehet, jotka pitävät rotunsa tai maansa naisia omaisuutenaan, harrastavat kuitenkin mahdollisuuksiensa mukaan itse seksiä muihin rotuihin tai maihin kuuluvien naisten kanssa. Tuo kuulostaa noitten miesten näkökulmasta katsottuna loistavalta strategialta.

Suomessa ei ole vastaavaa naisten omistuskulttuuria, mikä antaa naisille mahdollisuuden harrastaa vapaasti seksiä ulkomaalaisten kanssa. Suomalaiset naiset ovat tunnetuista syistä haluttua seuraa ulkomailla. Ulkomaalaisten miesten flaksi on myöskin Suomessa varsin mainio. Lopputulos on se, että ulkomaalaiset miehet pääsevät harrastamaan runsaasti seksiä suomalaisten naisten kanssa, mutta suomalaiset miehet eivät pääse harrastamaan vastaavassa määrin seksiä ulkomaalaisten naisten kanssa, koska monissa maissa miehet pitävät naisensa tiukassa seksuaalikurissa. Suomalaiset miehet joutuvat siis kärsimään seksibudjettialijäämästä.

Jos Suomeen tulee lisää pakolaisperheitä, joissa naiset pidetään tiukassa kontrollissa - siinä missä miehet harrastavat seksiä suomalaisten naisten kanssa sen minkä ehtivät - niin suomalaismiehet joutuvat kärsijän osaan. Onko suomalaismiehen vain nöyrästi alistuttava seksivarannon karkaamiseen ulkomaisten miesten haltuun? Miten seksibudjettialijäämä saadaan tasapainotettua?

Iltalehti tutustuu kolmekymppisten naisten elämään. Haastateltujen naisten ammatit ovat lehtihaastatteluille tyypillisesti epätyypillisiä ja trendikkäitä: Stylisti, kansanedustaja ja suunnittelija. Anni Sinnemäki arvioi miehiä seuraavasti: "Miehissä on hyvää, että he yleensä keksivät paljon tekemistä, eivät väsy kovin helposti, pitävät elokuvista ja naisista. Huonoa on, että miehet eivät välttämättä osaa rentoutua." Vai eivät miehet osaa rentoutua? Eivätkös miehet ole useimmiten liiankin rentoja sohvilla löhötessään ja muutenkin?

Iltalehti kertoo myöskin Tallinnalaisen "seksiorjan" elämästä: "Omistaja ei pakota jäämään, mutta töitä on tehtävä, jos talossa asuu. Sonja voisi lähteä kuukauden irtisanomisajalla. Miksi hän ei lähde? - Kysymys on typerä. Mihin menisin? Ei ole asuntoa, ei passia, ei rahaa...Kaduilla Sonja on kulkenut paljon. Hän on myynyt itseään parikymppisestä saakka, ensin maaseudulla ja sitten Tallinnan ilotaloissa. Niistä hän joutui lähtemään, koska joi liikaa...Sonja kertoo elämästään kotikaupungissaan Viron maaseudulla. Siellä oli ystäviä, joita hän kaipaa.- En voi palata kaiken tämän jälkeen. Häpeän, eikä kukaan ymmärrä kuitenkaan." Minun ymmärtääkseni tuossa tarinassa ei ole mitään orjuuteen viittaavaa. On kurjia ihmiskohtaloita, painostusta ja liian suuri viinanhimo. Tämäkö on olevinaan sitä feministien kovasti mainostamaa seksiorjuutta?

Linda Lampenius Brava

Linda Lampenius Brava tarjoaa äärilaidan vastapainoa alempitasoisille miehille omassa päiväkirjassaan. En tiedä olenko jotenkin poikkeava, mutta minä olisin mieluummin katsellut kuvapäiväkirjaa Lindasta kuin lukenut hänen kirjoituksiaan. Myöskin Rosa Meriläinen on saapunut blogilistoille. Rosasta jäi yllättävän positiivinen mielikuva hänen puolustettuaan naisten asevelvollisuutta televisiossa tasa-arvon nimissä. Puolustelu jäi tosin hiukan anekdootin ja naureskelun asteelle, elikkä mitään konkreettista asian eteen tuskin on tehty. On kuitenkin hienoa havaita, että edes jollakin kansanedustajalla sahanpurut ovat niin kuivia, että hän huomaa miesten asevelvollisuudessa piilevän epätasa-arvoisuuden.

Myöskin Heidi Hautala pitää omaa päiväkirjaansa, jossa merkintöjä on harvemman puoleisesti. Entäs Anneli Jäätteenmäki sitten? Minne hän on kadonnut? Eikö päiväkirjan pitäminen kiinnosta enää? Toivotaan, että Heidi jaksaa puristaa Annelia pidemmälle. Heidillä on kirjoitus Prostituutiota ja ihmiskauppaa vastaan, jossa sanotaan, että "Hollannissa prostituutiosta keskustellaan kuin kampaajan palveluista". Miksei Suomen tilanne sitten koskaan verrata Hollantiin ja oteta esimerkkiä sieltä? Miksi esimerkki pitää ottaa päinvastaista suhtautumista harrastavasta Ruotsista? Miksi koskaan ei puhuta prostituution oikeasta syystä, eli seksinpuutteesta ja sen ehkäisystä. Naisilla olisi täydet keinot miesten seksinpuutteen ehkäisyyn, mutta he eivät käytä tuota mahdollisuutta hyväkseen. Sinä minun terveiseni Brysseliin.

Jukan maailma mietiskelee teoreettista pohjaa menestyneen blogin kirjoittamiselle. Anselista oikealle arvioi osuvasti uusia blogitulokkaita. Tässä tuosta kirjoituksesta, muualta ja omista ajatuksistani poimittuja neuvoja uusille bloggaajille, jotka haaveilevat suurista lukijamääristä ja menestyksestä blogilistalla.

- Kirjoita joko suomeksi tai englanniksi, muuten jomman kumman tai kummankin kielen lukijat kaikkoavat.
- Laita kirjoitustesi sivu etusivuksi.
- Etusivulla pitäisi näkyä useamman kuin yhden päivän kirjoitukset.
- Käytä tulo blogislistalle tehokkaasti hyväksesi. Se on paras aika haalia uusia lukijoita.
- Kirjoita riittävän suurella fontilla ja käytä sivun tila hyväksesi.
- Käsittele blogissa mieluummin selkeitä teemoja kuin että kirjoittaisit sillisalaattia.
- Luettavuus ja käytettävyys ovat tärkeämpiä kuin näyttävyys.
- Personoi blogisi vaikkapa edes vaihtamalla joitain värejä.
- Tarjoa jotain uutta.
- Kirjoita syystä. Älä kirjoita vain, mitä tapahtui, vaan miksi se on tärkeää.
- Etsi hyviä vihollisia. Kaikki pitävät tappeluista

Abortti ja vastuu

Ilkka Kokkarisen blogista löytyy tämä ja tämä linkki Daniel Mocsnyn kirjoituksiin abortista. Daniel ihmettelee, miksi sperma ruiskutettuna spermapankkiin antaa lainsuojan isyyttä ja elatusmaksuja vastaan, mutta sperma ruiskautettuna vaginaan ei tuota suojaa anna? Kummassakin tapauksessa on kyse mahdollisesta raskaaksi tulemisesta. Miksi noita hedelmöitystapoja kohdellaan eri arvoisesti?

Miksi oletetaan, että mies joka suostuu naisen kanssa seksiin, suostuu myöskin automaattisesti isäksi? Jos nainen ottaa mieheltä vastaan tarjotun aterian tai menee miehen kotiin, niin oletetaanko, että nainen suostuu automaattisesti seksiin? Ei tietenkään. Miksei mies saa sanoa "ei" isyydelle? Jos baarimikko tarjoilee asiakkaalle alkoholia ja myöhemmin asiakas jää kiinni rattijuoppoudesta, niin syytetäänkö tuosta rikoksesa myös baarimikkoa? Ei tietenkään. Mies saattaa harrastaa seksiä "hetken mielijohteesta" tietämättä aktin tarkkoja seurauksia, mutta naisen aborttipäätös on viikkojen harkinnan tulos. Koska naisella on suurempi valta ja harkintamahdollisuus aborttipäätöksen teosta, niin hänellä pitäisi olla myöskin suurempi vastuu.

Lopuksi vitsejä:

- Mistä tietää, että on tarvetta siivota talo?
V: Katso housuusi. Jos siellä on pippeli, niin ei ole tarvetta.

- Kuinka korjaat naisen kellon?
V: Et mitenkään. Uunissa on kello.

- Mikä on pahempaa kuin sovinistisika?
V: Nainen, joka ei tottele.

- Miksi naiset eivät ole käyneet kuussa?
V: Sitä ei tarvitse vielä siivota.

Alempitasoisuus on dynaaminen käsite

Tommipommi kirjoittaa dynaamisten käsitteiden vaikeasta käsitettävyydestä. Alempitasoisuus on kuin köyhyys. Noita kahta käsitettä on vaikea määritellä tarkasti, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö niillä olisi merkitystä. Köyhyys ja alempitasoisuus johtavat tilastollisesti huonompaan elämään kuin varakkuus tai ylempitasoisuus.

On aika hyödytöntä väitellä, onko joku tietty ihminen alempitasoinen tai mitkä ovat alempitasoisuuden tarkat määritelmät. Alempitasoisuudesta aiheuttuu monia ongelmia ihmisen elinkaaren aikana: 1) Ongelmat seksin saannissa - seksin tarpeen tyydyttämiseksi vaadittavat suuret ajalliset, vaivalliset tai rahalliset uhraukset tai lähes totaalinen seksittömyys, 2) Vaikeus kokea itsensä seksuaalisesti hyväksytyksi tai halutuksi persoonaksi, 3) Vaikeus päästä kokemaan molemminpuolisen rakastumisen kokemuksia elämänsä aikana. 4) Saatujen pakkien aiheuttamat vammat itsetuntoon ja mielenterveyteen, 5) Parisuhteen puuttuessa vaikeus päästä sosiaalisesti täysin hyväksytyksi yhteisön jäseneksi, 6) Tarpeellisen valinnanvaran puuttuminen kumppaniehdokkaista, 7) Huonosta suhteesta lähtemisen vaikeus parempien vaihtoehtojen puutteessa, 8) Sinkkuus ei ole mikään valinta, vaan pakko.

Jos tunnistat itsesi ja elämäsi suurelta osin noista kahdeksasta kohdasta, olet todennäköisesti alempitasoinen. Elämäsi johtava lanka on haaveilla ja toivoa sellaisesta seksi- ja parisuhde-elämästä, mikä muillakin on. Seksi- ja parisuhde-elämä ja niihin liittyvät sosiaaliset ympyrät eivät pääse nousemaan elämässäsi tärkeään asemaan, vaan joudut kompensoimaan niitä harrastuksilla ja työllä. Alempitasoisuus on sinulle suuri elämänlaatua huonontava tekijä.

Sukupuolten väliset erot puheessa

Iltalehdessä puhuu Suomen kielen tutkija FT Liisa Tainio. Liisa kertoo: "Mars ja Venus -ajattelu tekee naisen ja miehen puhumisesta myytin ja pikemminkin kasvattaa kuin kaventaa kuilua pariskunnan osapuolien välillä...Tainio on tutkinut naisten ja miesten puhetapoja, ja tuloksien mukaan sukupuolten väliset erot eivät olekaan niin dramaattisia kuin on uskottu." Hohhoijaa, kielten tutkija kommentoimassa parisuhteita. Seuraavassa lehdessä kuulemme varmaan hänen kommenttinsa ydinjätteen loppusijoittamisesta. Kenenköhän mielestä sukupuolten erot kielenkäytössä ovat niin dramaattisia kuin on uskottu? Monet ovat sitä mieltä, että ainut ero on miesten ja naisten välillä on jalkojen väli.

Liisa jatkaa: "Miehet ovat muka jo syntymästään asti sellaisia, että he eivät voi muuttaa puhetapaansa. Näin he eivät siis voi parantaa omaa puhetaitoaan, koska se on geneettisesti mahdotonta." Kuka nyt tuollaista on väittänyt? Miesten puhetapaa ei kannata parantaa lähinnä siksi, koska se on lähes täydellistä jo nyt, eikä mitään turhaa höpöttämistä tunteista sun muusta. Liisa kertoo myöskin näin: "Itse asiassa suomalainen mies puhuu siinä missä nainenkin - ja päinvastoin." Liisa tiivistää kielten opintonsa tähän viisauteen: "Mars-Venus -tyyppisten kirjojen tieto on sellaista, jonka kaikki jo tietävät, mutta joka on saanut vain hieman uudenlaisen muodon." Häh, kaikki tietävät jo etukäteen? Tuskinpa vaan.

Liisaa on haastateltu myös Ellien artikkeliin: "Vaikka sukupuolten välisiä eroja löytyisikin, ne eivät sinänsä ole kiinnostavia. Kiinnostavampaa on sen miettiminen, miksi eroista puhutaan." Miten niin sukupuolten väliset erot eivät ole kiinnostavia? Eroista puhutaan muun muassa siksi, että naisten iskeminen tietämättä miesten ja naisten ajattelutapojen eroja olisi lähes mahdotonta. Liisa kertoo: "Tainion kaikki keskustelupuheen analyysit osoittivat kuitenkin, että miehillä ja naisilla on samanlaiset resurssit kielenkäyttöön, ja näin ollen heillä on myös samanlainen kyky ymmärtää toisiaan." Kuulostaa tyypilliseltä humanistiselta analyysiltä.

Lopuksi haastattelen Ihmissuhteet-blogiin paria samantasoista auktoriteettia: Mitä mieltä nosturikoneen kuljettaja Reino e.v.v.k Mönttinen on parisuhdekirjoista? "Joo, olis ne varmaan hyviä jos olis niitä lukenu. Ei olis vaimo varmaan häipynyt sen nigerialaisen ukulelen soittajan matkaan." Entäs miten työtön porari Hannes p.a Koikkalainen kommentoi miesten ja naisten keskustelukulttuurien ja kielenkäytön eroja? "Joo". Kiitos Hannes, huomenna sinua haastallaan Iltalehteen.

Oikeitten alempitasoisten miesten tarinoita

Kuvitelmat alempitasoisille tyypillisistä piirteistä elävät omaa elämäänsä todellisuudesta vieraantuneina monissa blogeissa, kuten näissä Lumikin kirjoituksesta poimituissa palasissa: "Painetaan päälle ja lujaa. Toisella ei ole tilaa hengittää tai tutustua kunnolla, kun heti vähänkin ihmisenoloinen ihminen ahdistetaan nurkkaan avioliittotarjouksilla...Ollaan turhan kärkeviä. On jokin pakottava tarve todistaa oma fiksuutensa ( todellinen tai kuviteltu ) ja sitten omaksutaan puheeseen pilkallinen ja/tai sarkastinen sävy...Sorrutaan vääränlaiseen huumoriin...Odotukset ovat liian korkealla...Yritetään manipuloida toista sopimaan "MINUN ihanteellisen kumppanini" muottiin...Suusta pääsee kaikenlaisia sopimattomia ehdotuksia esim. sukupuoliyhdynnästä...Ulkoisen olemuksen kanssa ei viitsitä olla SIISTEJÄ..." Seuraavassa tyypillisiä oikeitten alempitasoisten miesten tarinoita Ellien keskustelusta poimittuina:

- Tutustuin harrastukseni yhteydessä 27-vuotiaaseen mieheen, rakastuimme ja kävi ilmi, että mies oli neitsyt. Hänellä oli ollut useampia lyhyitä deittailusuhteita naisten kanssa, mutta sänkyyn asti ei ollut päässyt, koska ei ole luonteeltaan mikään vonkaaja pilluhaukka. Miehellä on paljon naispuolisia ystäviä, he pitävät miestä todella ihanana ja lutuisena tyyppinä, mutta mitään intohimoja hän ei yleensä naisissa herätä kiltin ja vähän ujon luonteensa vuoksi. Ulkonäössä ei ole mitään vikaa, ei todellakaan, treenattu kroppa, siistit vaatteet ja muodikkaasti leikattu tukka miellyttävät silmää.

- Itselläni syynä poikuuden säilymiseen oli ujous, joka johti pian 20 ikävuoden jälkeen häpeään ja pelkoon siitä, että kokemattomuuteni paljastuu naisille jossain vaiheessa...Neitsyydestä voi tulla vain itseään ikävuosien karttuessa ruokkiva kierre, eikä sen syynä ole muu kuin kokemuksen puute hankkia kokemuksia.

- Kaikkein vittumaisinta tuollaisen neitsyt miehen kannalta on, kun viimein saa jonkun naisen sänkyyn, eikä sitten onnistu suoriutumaan tehtävästään neitiä tyydyttävällä tavalla. Kenkää tulee armotta. Kokemuksesta voin kertoa, että tilanne ei ainakaan helpotu päänupissa.

- Itse olen 27v poika, enkä todellakaan ylpeä siitä. Omat syyni ja vikani neitsyyteeni ovat just siinä, etten pystyisi olemaan sellainen mies naiselle kun haluaisin, enkä nyt tarkoita mitään julkisuudesta napattua ihmesankarin roolia, vaan ihan tälläiset perusjutut mättää, eli ei kykyä/kunnianhimoa tarpeeksi hyvään duuniin, en tarpeeksi pitkä(178cm) ja hevosenkullikin pitäisi olla, kun 16cm patukalla tulee komplekseja pornoleffoja katellessa ja naisten toiveita lukiessa. Ulkonäköni puolesta minulla ei pitäisi muuten ongelmia olla, mutta kun ei se nyt ihan riitä. En ole edes nynny(tykkään riidellä ja tapella!), mutta kun ei vaan luonne kestä tyrkyttää itseään silloin kun tietää, ettei pysty antamaan tarpeeksi.

- Niin, omalla kohdallani tärkein syy kykenemättömyydelle parisuhteen muodostamiseen on lähes olemattomassa itsearvostuksessa. Eli en ole oikein koskaan elämäni aikana oppinut hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Niinpä en ole pitänyt itseäni yhdenkään tapaamani naisen arvoisena. Traagiseltahan se tietysti tuntuu silloin, kun kiinnostus olisi molemminpuolista. Ajatus tyttöystävän hankkimisesta tuntuu iän karttuessa aina vain kaukaisemmalta eli niin kuin joku jo totesikin, tästä asiasta tulee lopulta itseään ruokkiva kierre. Taustastani vielä sen verran, että koulutusta on tullut hankittua ja sitä vastaava työpaikkakin on. Huolehdin itsestäni säännöllisellä liikunnalla eikä ulkonäkökään ole rasite. Mutta kun kaikki ominaisuudet ei tunnu riittäviltä, ei suhteita kannata edes vakavasti ajatella.

- Tässä miehinen kommentti aiheeseen. Itse olen 34-vuotias kuvailemasi mies. En ole koskaan seurustellut, en harrastanut seksiä, enkä edes suudellut. Minulla on mies- ja naispuolisia ystäviä - ei paljon, mutta sitäkin parempia. Ulkonäkö alkaa vähän kärsiä iän myötä - tukka harvenee ja vyötärölle on kertynyt ylimääräinen rengas, mikään läski en kuitenkaan ole. Olen korkeasti koulutettu ja johtavassa asemassa. Alaisinani on pääasiallisesti naisia. Olen työskennellyt niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Taloudellisesti pärjään oikein hyvin.

- Niinpä, minä olen mies samassa tilanteessa. Suurin syy lienee juuri se ujous, ja ettei pitempää seurustelusuhdetta, joka varmasti olisi johtanut siihen, ole ikinä syntynyt. Koen olevani ulkonäöltäni ok, fiksu, siisti jne. Kun asia on mennyt jo tähän ikään, tahtoo iskeä pieni paniikki jos joskus sattuu tapaamaan jokun kivan tytön.

- Meikä on jo 37v ja luopunut toivosta seurustelukumppanin löytämiseksi ja varsinkin "saamisen" suhteen. Kun ei niin ei, ollaan sitten ilman. Maksullisiin naisiinkaan en halua mennä ja vaikka menisinkin, niin tuskin mä sielläkään ujouttani ja jännittämistä voittaisin.

- 30 v eikä seurustelua. Voisin yhtyä aika moniin miesten kommentteihin. Mutta miten selvitä kolmikymppiseksi ilman seurustelua tai seksiä ? No se on helpompaa kuin luuleekaan. Ujosta luonteesta johtuen lähestyminen ei ole helppoa, mutta joskus 18 vuotiaana kunnon kännin rohkaisemana tuli muutaman kerran yritettyä. Kun ulkonäkö on tavallinen (=ruma?) niin eihän kukaan ollut kiinnostunut. Muutamien pakkien jälkeen olin oppinut, että naiset eivät kiinnostuneet minusta. Epäonnistumisen tunnetta voisi lähinnä verrata hammaslääkäripelkoon, en ole niin masokisti että haluaisin uusia pakkeja toisten perään. Sen jälkeen opiskelu ja työt ovat vieneet ajan, harrastukset ovat sellaisia, ettei niissä naisia tapaa ja jos tapaakin, niin ne ovat niitä varattuja tai sitten niitä kiertopalkintoja lapsikatraansa kera. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että harmikseni olen saanut "kunnon kotikasvatuksen", renttumainen elämäntyyli olisi varmasti tuottanut paremman tuloksen.

- Älykkyyttä ja älyntaitoja olen kehittänyt parhaani mukaan. Pidän opiskelusta ja uuden oivaltamisesta. Yritykseni lähestyä vastakkaista sukupuolta ovat aina kaatuneet. Olen ihan kiva kaveri, mutta vain kaverina... Muun tyyppiset miehet kiinnostavat enemmän.

Onnellisuus on suhteellista, matematiikka ei.

Tiramisu kirjoittaa:"Minusta tuntuu, että at-miehillä ei ole mitään muuta nurisemista, kuin että ne eivät ole tajunneet ja sisäistäneet sitä omaa tasoaan...Minun on vaikea uskoa, että olisi olemassa mies joka ei yhdellekään naiselle kelpaisi." Kyse on vain osaltaan kelpaamisesta. Eräs tärkeä syy alempitasoisten miesten naisettomuuteen on yksinkertaisessa matematiikassa. Ylempitasoiset miehet sitouttavat itseensä useita naisia. On Tauski Peltosta, jolla on pari naista yhtä aikaa, on avioliitossa eläviä miehiä, joilla on rakastajattaria ja on lyhyitä seksisuhteita päivä päivän jälkeen harrastavia miehiä, joiden naisten sitoutusarvo on suuri, vaikka he olisivatkin vain yhden naisen kanssa kerrallaan. Koska miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon ja ylempitasoisilla miehillä on sitoutettuina paljon enemmän naisia kuin mitä naisilla on miehiä, niin on yksinkertaisesti matemaattisesti mahdotonta, että kaikille alempitasoisille miehille löytyisi nainen.

Minun on vaikea uskoa, että olisi olemassa ambomaalainen joka ei löydä mitään ruokaa. Jos ei Ambomaasta ei löydy syötävää, mars matkaan ja etsikööt purtavaa muualta. Maailma on avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Ei tarvitse linnoittautua ambomaalaisiin peräkyliin nälkää hautomaan ja pieniä kiviä imeskelemään.

Kysyn vaan lainaa YLEä: "Tapaturmat uhkaavat erityisesti miehiä korjaustöissä ja naisia ruuanlaitossa. Molemmille ryhmille sattuu paljon haavereita myös ulkona." Kuinka vakavia turmia keittiössä tapahtuu? Tomaatti putoaa varpaille? Pikkusormi jää mikron oven väliin? Teekattilan höyry kuumottaa kyynärvartta? Tällaiseen uutisointiin toivoisi pientä suhteellisuuden tajua. Kannattaisi hiukan miettiä, että tapaturmalla ja tapaturmalla on eroa.

Kysyn vaan tiivistää Economist-lehden artikkelin seuraavaan päätelmään: "On ihan sama, miten rikas ihminen on; jos olo tuntuu köyhemmältä verrattuna muihin ihmisiin, ihminen tulee onnettomaksi." Olen kirjoittanut itsekin aikaisemmin samasta aiheesta: Onnellisuus on suhteellista. Ihmiset tottuvat omaan elämäntilanteeseensa ja alkavat verrata itseään muihin ihmisiin. On onnellisempaa tienata vähemmän, jos tienaa enemmän kuin työtoverinsa ja vertailuryhmänsä.

Sama pätee parisuhdemarkkinoihin. Ihminen ei tule onnellisemmaksi vaihtamalla aina vain tasokkaampaan puolisoon. Ilmiö on selvästi havaittavissa naisten parinhakumarkkinoilla. Naiset asettavat riman yhä korkeammalle miesten suhteen, mutta se tekee naiset vain onnettomammiksi. Nykymaailmassa löytää helposti aina vain tasokkaampia vertailukohtia, jolloinka se oma puoliso ei tunnukaan kovin laadukkaalta. Onnellisuus tulee vertaamisesta oman tasoisiin tai huonompiin. Jos harrastusurheilija vertaisi itseään koko ajan maailman huippuihin, niin hänen olisi vaikea olla mihinkään suoritukseensa tyytyväinen.

Näkemyksiä bloggaamiseen

Bloggaaminen on prosessi, joka muuttaa ihmiset helposti löydettäviksi nettisivuiksi, tällä sivulla kerrotaan. Maailmanlaajuiset keskustelumarkkinat muuttuvat yhä kattavammiksi ja nopeammiksi. Verrattuna tavallisiin nettisivuihin blogeille on ominaista aito ihmisääni. Mikä blogeissa vetää puoleensa? Inhimillisyys ja aidot ihmiset. Bloggaamisessa yhdistyy ideaalisella tavalla yksityinen kontakti julkiseen paikkaan. Bloggaaminen on parhaimmillaan ihmisten välistä keskustelua.

Tällä sivulla sanotaan, että hyvä bloggaaminen vaatii tekijältään selkeän identiteetin. Blogin vetävyys ei tule niinkään blogin tarjoamasta sisällöstä, linkeistä tai tietoarvosta, vaan kirjoittajan auktoriteetista. Kaikilla on pääsy samaan tietoon tai samoihin linkkeihin, mutta ratkaisevaa on, miten bloggaaja kehystää ja suodattaa sisällön näköisekseen.

Teiniblogit ovat usein tylsiä, koska pääpainon saa kertojan ahdistus ilman silmää ympäröivälle maailmalle, sivulla väitetään. Yli parikymppisillä kertojan ja havannoijan osa on usein hyvässä tasapainossa. Monissa yli nelikymppisten naisten blogeissa on samaa ahdistusta kuin teiniblogeissa. Yli nelikymppisten bloggaajien silmä ei näe kotiympäristöä pidemmälle. Keski-ikäisten naisten blogeissa on sama parturiblogisaundi kuin teinibloggaajilla, koska he ovat menettäneet sen voittamattomuuden tunnun, mikä nuorilla aikuisilla on.

Ole hauska, sanotaan tällä sivulla. Kaikki on hauskaa, homona on hauskaa, heterona on hauskaa, suomalaisena on hauskaa. Asioille saa nauraa. Kirjoittajana oleminen on hauskaa. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Ole paksunahkainen. Jos sivuasi vastaan hyökätään, ota rennosti. Jos kirjailijat vastaisivat jokaiseen kirjojensa saamaan negatiiviseen arvosteluun, he eivät ehtisi kirjoittaa uusia kirjoja.

Yleisurheilun MM-kisat

Kun katselee eri yleisurheilulajien urheilijoita niin huomaa, että he vaikuttavat ihan eri luonteisilta lajistaan riippuen. Varsinkin miesurheilijat. Sadan metrin juoksijat ovat kuin ylpeitä riikinkukkoja esitellen ylävartaloaan uhmakkaina ja täynnä itseään. He tietävät olevansa vahvoja ja komeita, mikä antaa heille jopa turhankin suuren itseluottamuksen. Kuulantyöntäjät sen sijaan ovat yrmyjä. Heillä on voimaa, mutta ei näköä. Heilläkin on itseluottamusta, mutta flirttiä heistä löydy juuri nimeksikään. Pitkän matkan juoksijat ovat vaatimattomia ja hiljaisia. He ovat pieniä ja laihoja, eikä ylenpalttiseen itseluottamukseen löydy eväitä.

Noista havainnoista herää kysymys: Onko luonne tullut ennen vartaloa vai vartalo ennen luonnetta? Minä arvelen, että sillä millaiseksi mies vartalonsa muokkaa tai millaiseksi se on muokkautunut, on suuri merkitys hänen luonteelleen. Lihas antaa kummasti itseluottamusta. Miettikääpä kaikkia lihaskimppuja joita tunnette. Eivät nuo lihaskimput kyyhöttele nurkissa, vaa he tietävät olevansa vahvoja ja käytös on sen mukaista. Kuvitelkaa tilanne toisinpäin: Maratoonarit ja kuulamörssärit hyörimässä ja pyörimässä yleisön edessä esittelemässä vartaloaan. Mika Halvari ja Janne Holmen täydessä flirtissä. Olisivatko he silloin kuin Maurice Greene?

Usein puhutaan sisäisestä kauneudesta, mutta on huomattava, että sisäisellä ja ulkoisella kauneudella on yhteiset nimittäjänsä. Urheilijamiehistä sisäisesti kauneimpia ovat pitkän matkan juoksijat, koska he ovat vaatimattoman ja vaarattoman näköisiä. Pikajuoksijat tietävät olevansa namuja, mikä ei tee hyvää heidän sisäiselle kauneudellaan. Kuulantyöntäjyyskään ei ole sisäisesti kovin kaunista, koska voima tekee heistä pelottavia. Sisäisesti kauniiksi mieheksi pääsee todennäköisemmin, jos miehellä on kohtuullisesti itseluottamusta, joka ei perustu ulkonäköön tai voimaan.

Arno Kotro ja ulkonäkö

Lumikki päivittelee kirjoitustani suositun blogin kirjoittamisesta tähän tyyliin: "Ilmeisesti mikään ei enää saa eikä voi olla pelkästään hauskaa ja rentoa, jopa blogin kirjoittamisestakin täytyy tehdä elämän ja kuoleman kysymys. Ja täytyy menestyä. Se on oikeastaan aika paradoksaalista. Esimerkiksi Seiska on kiistatta suosittu, menestynyt lehti ja sitä tilaa todella moni. Älyllisesti orientoituneet ihmiset ovat usein valmiita tuomitsemaan tuon massojen rakastaman hupilehden ala-arvoiseksi ja halpamaiseksi tekeleeksi. Miksi sitten "menestys" ( tarkoittaen monen montaa lukijaa ) tekisi blogipäiväkirjasta automaattisesti hyvän ja viisaan?"

Onko Seiska sitten huono vai hyvä lehti? Minusta se on ihan hyvä. Siitä oppii markkina-arvoteoriaa ja ihmisten raadollista tiedonnälkää enemmän kuin kymmenestä "viisaammasta" lehdestä konsanaan. Eikä blogin tarvitse menestyä. Blogia voi kirjoittaa omaksi ilokseen tai pienen lukijamäärän iloksi. Jos menestys on sitä, että ihmisiä kiinnostaa lukea jotakin, niin en näe menestymisen tavoittelussa mitään väärää. Ei menestys ole ristiriidassa viisaan tai hyvän kanssa, vaikka menestystä voi toki saavuttaa muillakin keinoin. Todella "älylliset" blogit tai lehdet eivät menesty koskaan, koska kansa ei keskimäärin ole todella älyllistä. Onko menestyksen tavoittelu taas asetettu suomalaiskansallisen tyypillisesti pannaan?

Iltalehdessä puhuu Arno Kotro. Minusta tuntuu, että tämä "kaupungin tavoitelluin poikamies" elää ihan omassa maailmassaan muiden ylempitasoisten miesten kanssa: "Elämisen ongelmat ovat pitkälle ihmisen ongelmia, eivät spesifisti miesten tai naisten, Kotro miettii...Moni nainen on muusaksi ehkä liian kiltti ja uhrautuvainen luovaa työtä tekevälle miehelle...Mies uneksii paikallisessa päivät pitkät kirjasta, jonka vielä kirjoittaa, tauluista, jotka joskus maalaa ja firmasta, jonka perustaa. Nainen pitää kotia pystyssä ja uskoo monista pettymyksistä huolimatta miehensä onnistumiseen."

Arno kotro jatkaa fiksujen viisauksien pohtimista: "Kotron mielestä naiset huolehtivat ulkonäöstä ihan turhaan, sillä mielenkiinnon sytyttävä svengi löytyy naisen korvien välistä...Ainakin omassa tuttavapiirissäni miehet kommentoivat paljon enemmän tapaamiensa naisten aivopuolta kuin ulkonäköä. Ulkonäkö ei vielä tee kenestäkään hyvää seuraa, Kotro muistuttaa."

Oho, Oriveden opiston kirjoittajalinja on todella tehokas. Sinulle jota en vielä tunne on oppinut kirjoittamaan siellä kuukaudessa kuin humanistiteinityttö konsanaan. Onkohan Falmawen käynyt saman opiston? Pitää varmaan mennä itsekin sinne, jos opetus on noin laadukasta.

Millaisen mielikuvan blogin nimi antaa?

Palataan hetkeksi miettimään bloginimiä. Kun selailin ensi kertoja Pinserin listaa, niin jotkut bloginimet vetivät paremmin puoleensa kuin toiset. Kun bloginimiin tottuu, niin ne eivät ole enää kovin merkityksellisiä. Parhaita arvioijia bloginimien vetävyydelle ovatkin uudet bloggaajat. Dägä dägä, Just sopivasti ja Räpyläpölkky mietiskelevät, millaisia heidän bloginimensä ovat muiden silmin. Minun täytyy tunnustaa, että Dägä dägä oli kuvitelmissani jonkin sortin rokkiblogi ensimmäiset puolivuotta Pinserin listaan tutustumisesta, mutta aina kun kävin siellä kurkistamassa, niin huomasin muistaneeni väärin. Just sopivasti on aika vaatimaton nimivalinta, Räpyläpölkky on taas aika hauska ja hyvä nimi blogille.

Oman blogini nimi Ihmissuhteet on käynyt itselleni sanana niin tutuksi vuosien varrella, että se ei tuo minulle juuri mitään erityistä mieleen. Tarkoitus on kirjoittaa pääasiassa ihmisten välisistä suhteista ja ääreensä venytettynä lähes kaikki asiat ovat kytköksissä niihin - mopon korjauksesta kuuraketteihin. Sain blogini nimestä sellaista lukijapalautetta, että nimi viittasi lukijan mielestä ihmisiin, joilla ei ole parisuhdetta. Tuosta palautteesta tulin sellaisiin aatoksiin, että blogin nimi voi antaa lukijoille aivan eri vaikutelman, kuin mitä itse sen kuvittelisi antavan. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia harhakäsityksiä blogien nimet jättävät eri lukijoiden mieliin blogien sisällöistä?

Sekalaisia kommentteja muista bloginimistä. Pornopolka vetää nimenä puoleensa, mutta sieltä harvemmin tuntuu löytyvän pornoa tai polkkaa, mikä on ollut minulle pieni pettymys. Intter netin leetoin portaali on myöskin nimenä vetovoimainen, mutta en tiedä, onko se oikeasti sieltä leetoimmasta päästä. Gekkologinen tuo mieleen liskot, mutta lieneekö nimellä mitään tekemistä liskojen kanssa? Pnuk kuulostaa eskimon etunimeltä, Herra A taas herra 47:n nettiversiolta. Jos pitäisi valita Pinserin lista epäseksikkäin bloginimi, niin voittaja olisi varmaan /var/log/orava.

Kuinka kirjoittaa menestyvää blogia?

Miten menestyvää blogia kirjoitetaan? Suomen rajallista blogitarjontaa tarkastellessa voisi vastata, että "melkein miten vaan". Suuressa maailmassa menestykseen on satsattava paljon enemmän. Seuraavassa tiivistelmä Steve Bowbrickin artikkelissaan esittämistä neuvoista:

"Parhaat blogit kirjoitetaan keskustelu mielessä. Blogit vaikuttavat monologeilta, mutta kuunnelkaa tarkemmin. Blogit eivät ole saippualaatikoita. Ne ovat kutsu osallistua, vastata ja aloittaa keskustelu. Blogit tuottavat onnistuessaan parhaimman laatuista keskustelua bloggaajan avomielisyyden ja lukijoiden provokaation kautta. Kun tiedätte jonkun, jonka kanssa käydyt keskustelut ovat hyvin antoisia, niin huomaatte, että se ei johdu siitä, että hänen ajatuksensa olisivat välttämättä erityisen laadukkaita, vaan niistä aukoista, jotka hän jättää muiden täytettäväksi.

Suuret bloggaajat jättävät ajatuksiinsa paljon aukkoja, joita lukijat rientävät täyttämään, mikä tuottaa sellaisen synteesin, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Bloggaajat, jotka hyväksyvät tällaisen osanoton, ovat melko erityistä porukkaa. Heillä täytyy olla itseluottamusta jättää viimeinen sana lukijalle ja myöntää, että heidän ideoissaan ei ole välttämättä mitään valmista."

Kenelle kannattaa nauraa?

Melanie kysyy kommentissaan: "Mitä ihmeen naurettavaa siinä on että naiset suosivat voimakkaita alpha-uroksia?" Ei siinä ole mitään naurettavaa. Sehän täysin järkevää toimintaa. Hihittäminen alkaa siinä vaiheessa, kun naisten tasa-arvokomitea alkaa pohtimaan, miten ihmeessä miehet ansaitsevat naisia enemmän? Onko kyseessä patriarkaalisen järjestelmän naisia alistava juoni? Ensin naiset valinnoillaan pakottavat miehet hakeutumaan alfa-uroksiksi ja sitten naistutkijat raapivat tikkuja sormiinsa miettiessään seminaareissaan, että miten meitä naisia taas sorretaan?

Melanie kirjoittaa: "Aivan aivokuolleitahan naiset olisivat olleet jos he suosisivat niitä uroksia jotka pystyvät heikosti tai ei lainkaan hankkimaan ruokaa ja suojautumaan. Siis todellisia bimboblondeja jotka eivät tajua kummalla puolella leipää voi on ja mitä kannattaa tehdä.." Olen aivan samaa mieltä. Ketkä ovat nyky-yhteiskunnassa samanlaisia bimboblondeja? Aivan oikein - Feministit. Feministit haluavat hankkia ruuan itse vaikeimman mukaan, eivätkä ymmärrä virittää avujaan parhaan alfa-uroksen hankkimiseen tai eivät edes suostu ottamaan parhaita alfauroksia. Voiko bimbompaa edes olla?

Melanie jatkaa: "Eikös täällä ole niin huokailtu kuinka naiset elävät sellaista elämää jota ATM:t haluaisivat elää? On huokailtu, koska sellainen elämä - mitä naiset elävät - olisi yltäkylläisen täydellistä alempitasoisen miehen näkökulmasta katsottuna. "Nyt on joko niin että naiset eivät todellisuudessa eläkään sellaista elämää jota muut haluaisivat elää tai sitten teoriasi on väärä." Naiset elävät yltäkylläisten valintojen elämää. Naisille ei vain riitä mikään, eivätkä he osaa käyttää valintamahdollisuuksia hyödykseen.

Lokori kommentoi: "En minä ole ajatellut näitä juttuja niin että täällä naureskeltaisiin naisille erityisesti, tai kenellekään muulle. Korkeintaan naureskellaan ihmisten tekopyhille jutuille kun sanotaan yhtä ja tehdään toista." Näinhän se asia on. Nauraa voi vain sellaisille asioille, jotka naurattavat. Tekopyhyys ja epäloogisuus ovat hyviä naurunaiheita. Miettikää itse, mikä ihmisryhmä tarjoaa parhaat tekopyys- ja epäloogisuusnaurunaiheet?

Varma konsti päästä vallan syrjään

Kodin kuvalehdessä runoilija Arno Kotro kertoo, että ilman opintojaan hän olisi paljon ohuempi ihminen. Opintoja Arnolla on kahden ja puolen maisterin tutkinnon verran. Olen tietenkin iloinen siitä, että Arno ei ole jäänyt ohueksi persoonaksi, mutta tuollaisten opiskelumäärien takia lompakkoni on paljon ohuempi, mistä en ole niin iloinen. "Kotrosta on huolestuttavaa, että lukioissa taideaineita, kuten musiikkia ja kuvaamataitoa ajatellaan turhina. Tuollainen ihmiskuva on hänen mielestään hirveän kapea-alainen."

Melanie kyselee kommentissaan, miksi naisille aina naureskellaan, mutta ylempitasoiset miehet jätetään pilkan ulkopuolelle? Ylempitasoisissa miehissä on aika vähän naureskelun aihetta. Ylempitasoiset miehet vain nauttivat naisista ja elämästä. Mitä siinä sitten voi pilkata? Ainoana pilkan aiheena tulee mieleen kaksinaismoralistinen perheen tärkeyden korostaminen naisten lehdissä Jani Sievisen ja Teemu Selänteen tapaan, kun kuitenkaan ei olla kotona kuin silloin tällöin kotitöihin osallistumatta ja sivusuhteitakin todennäköisesti piisaa enemmän kuin tarpeeksi.

Melanie kysyy: "Miksette ollenkaan naureskele miesten hierarkiapyrkimyksille ja YTM:ien ahneudelle? Voihan sille naureskella, mutta taitaa oma hymy hyytyä siinä vaiheessa, kun ahne hierarkiapyrkyri tulee vastaan kymmenen blondia kainalossaan. Miesten hierarkiapyrkimykset tulevat siitä, että naiset arvostavat eniten niitä miehiä, jotka pärjäävät hierarkiassa. Miten tuota asetelmaa vastaan voisi taistella muuttamatta naisten preferenssejä tai kamppailun sääntöjä?

Olen esittänyt aiemminkin patenttivarman konstin, jolla naiset saisivat kaiken vallan ja parhaiten palkatut virat Suomessa: Naisten pitäisi päättää yhdessä tuumin, että vastaisuudessa he suosisivat parinvalinnoissaan ja seksipartnerinvalinnoissaan miehiä päinvastoin kuin nyt. Mitä alempana mies on hierarkiassa ja mitä vähemmän hänellä on rahaa, sitä kiinnostuneempia naiset olisivat. Vallassa olevat miehet ja miljonäärit jäisivät kokonaan ilman. Miksi kukaan mies silloin viitsisi kiipiä hierarkiassa, kun siitä ei olisi kuin haittaa naisten saannissa. Kaikki miehet alkaisivat työttömiksi pummeiksi ja naisille jäisivät valta ja rahat. Miksi naiset eivät käytä hyväkseen näin yksinkertaista keinoa päästä kiinni rahaan ja valtaan?

Alempitasoisille miehille löytyy näköjään kilpailijoita muualtakin kuin YTM:n joukosta. "Todettakoon aluksi, että vastakkainasettelu “ISDN / ATM” on osin harhaanjohtava...ATM:ssä on koulun kannalta pari haittapuolta. Hinnat ovat markkinataloudessa loppujen lopuksi aina neuvottelukysymyksiä. ATM:stä menee kuitenkin toistaiseksi suurehko kiinteä kuukausimaksu...Lähitulevaisuudessa ISDN:n ja ATM:n rinnalle noussee uusi ADSL...Kannattaa tarkoin harkita hinta/hyötysuhde ISDN- tai ATM-valintaa tehtäessä." Jaahas, markkina-arvot ne jylläävät noissakin valinnoissa. Kun vain tietäisi, mitä ihmettä nuo ISDN:t ja ADSL:t ovat?

Huumori ja huumorintaju

Ellien artikkelissa kerrotaan miesten ja naisten huumorintajujen eroista seuraavasti: ""Miesten huumori sijoittuu kodin ulkopuolelle ja siihen liittyvät elementit ovat dramaattisempia, naisten huumori taas on kodin piiriin sijoittuvaa ja arkisempaa", Vesa Karvinen referoi amerikkalaistutkimusta. Eri tutkimuksissa on havaittu myös, että naiset harrastavat enemmän spontaaneja sanaleikkejä ja nauravat miehiä helpommin itselleen. Maskuliinisempia huumorin lajeja taas ovat valmiit vitsit. Molemmat sukupuolet kertovat nk. tuhmia juttuja, mutta miesten jutut ovat usein ronskimpia." Olen itsekin huomannut, että naisjoukkiosta kuuluu säännöllinen naurunremakka, vaikka mielestäni mitään hauskaa ei ole sanottu tai tapahtunutkaan. "Sipulit on hillottu - Hahaa, Kahvi on kupissa - Hihii, Painonvartijoiden pointsit on ylitetty - Hohoo." Jos nauru pidentää ikää, niin ei ole ihme, että naiset elävät niin pitkään.

Tällä sivulla selvitetetään, mitä naiset tarkoittavat, kun he sanovat haluavansa huumorintajuisen miehen. Naiset eivät halua miestä, jolla on toinen toistaan hauskempia juttuja, vaan miehen, joka on kuin Hugh Grant. Tutkimuksen mukaan slapstick-huumori(mitä se on suomeksi?) Naurattaa kahta ihmisryhmää: 1) Aivovaurioisia ja 2) Miehiä. Naisten mielestä kyse on yhdestä ja samasta ryhmästä.

Tämä sivu kertoo, että naiset eivät pidä miesten lailla vitseistä, jotka perustuvat ylemmyysasemaan, kuten rasistisissa vitseissä ja Blondivitseissä. Naisten huumori kertoo arkipäivän asioista, kuten ihmisluonnosta, turhamaisuudesta tai ruokahalusta. Esimerkkejä naisten huumorista:

"En ole vielä kuullut miehen kysyvän, miten yhdistää ura ja avioliitto" Gloria Steinem

"Olen loistava taloudenpitäjä. Joka kerta kun jätän miehen, pidän hänen talonsa" Zsa Zsa Gabor

"En loukkaannu blondivitseistä, koska en ole tyhmä...enkä ole blondi" Dolly Parton

Miksi Jeesus oli nainen?
1. Hän onnistui ruokkimaan ihmisjoukkion, hetken varoitusajalla, vaikka ruokaa ei ollut saatavilla.
2. Hän yritti saada miehille viestiä perille, mutta nämä eivät tajunneet.
3.Vaikka hän oli kuollut, hänen oli noustava ylös, koska työtä oli vielä jäljellä.

Päivä miehenä on herrojen herkkua

Kuppi kaakaota ja Tiramisu fantasioivat, miltä tuntuisi olla päivä miehenä. Päivään kuuluisi heidän fantasiassaan paljon seksiä. Kyse on todellakin vain fantasiasta, sillä eivät he tuskin saisivat ketään naista suostumaan seksiin. Ensinnäkin, he olisivat luultavasti metri kuuskymppisiä kääpiömiehiä ja kaikkihan tietävät, miten naiset suhtautuvat lyhyisiin miehiin. Heidän pitäisi tuon päivän aikana ensin tienata milli takataskuun pömpöttämään tai opetella ammattilaisjääkiekkoilijoiksi. Muuten naisten saannista ei olisi toivoa.

Alkupäivä menisi heillä varmaan ihan mukavasti oman pikkunakin kanssa leikkiessä, mutta illan koittaessa tulisi hinku päästä oikeaan asiaan. Ei muuta kuin baariin naisia iskemään. Naiset vain kikattelisivat pikkumiesten säälittäville iskuyityksille, jolloinka kaakaokuppi vaihtuisi isoon kolmoseen. Loppuillan pikkumiehet yrittäisivät iskeä ja hiplata jokaista naista känniääliötyyliin ja lopulta portsari heittäisi heidät pihalle. Miehenä olemista on jännä kokeilla, mutta ikävä jäädä.

Jos minä olisin päivän naisena, niin luultavasti puristelisin tissejäni aamupäivän ja iltapäivän viettäisin feministinä. Jotakin hienoa feministinä olemisessa täytyy olla, jotta sitä jaksaa vuosikausia väittää omien etujensa ajamista tasa-arvoksi. Loppuillasta menisin samaan baariin, missä känniääliökääpiöt Kuppi kaakaota ja Tiramisu yrittäisivät pokata naisia, enkä antaisi kummallekaan.

Valitse blogillesi sopiva nimi

Valkoinen tausta, mustat kirjaimet tuskailee tekotaiteellista nimivalintaansa. Tuossa nimessä on tosiaan ripaus taiteen havinaa. Minua siinä häiritsee hiukan sen istumattomuus suuhun, loppusoinnittomuus ja sisällön kuvaamattomuus, vaikka se ei bloginimenä olekaan huonoimmasta päästä. Tommipommi on tosiaan hiukan lapsellisen kuuloinen nimi, mutta erottuva ja soinnikas.

Omalla nimellään kirjoitettavat blogit ovat parhaimmillaan silloin, kun ne kertovat kirjoittajan elämästä tai siihen liittyvistä asioista. Ilkka Kokkarinen on siinä mielessä hyvä valinta nimeksi, että blogi sisältää kirjoituksia Ilkan elämästä, työstä ja aatteista. Nicklas Koski ei toimi nimenä niin hyvin, koska blogin sisältö ei kerro Nicklaksesta, vaan hakukoneista.

Väärien ajatusten kata-logi on hyvä nimi, koska se kuvaa blogin sisältöä varsin osuvasti. Ikuinen kahvitauko ja Asento! ovat rajalliseen aihepiiriin keskittyneitä, mihin tarkoitukseen nuo nimet sopivat mainiosti.

Kysyn vaan on turhan valju ja epäkuvaava nimi blogille, kuten kirjoittavalle nimimerkillekin. Naiskansalaisen diary on nimenä aika kuvaava, mutta eri kielistä yhdisteltyjä nimiä kannattaa käyttää varoen. Plöki tuo mieleen kapinallisuuden(ja pönttöön plötsähtävän pötkäleen) verrattuna pehmeämpään "blogi"nimeen, mikä on sinällään onnistunut valinta. Maalainen on puoliksi onnistunut nimi. Kyse on yhdensortin maalaiselämästä, mutta ei sellaisesta maalaisuudesta, joka nimestä tulee mieleen. Provokaatio on ihan osuva nimi, vaikka sisältö ei taidakaan provosoida juuri ketään. Murhaajan muotokuva on turhan häiritsevä nimi, paitsi siinä tapauksessa, että blogia tosiaan kirjoittaa itsestään kertova murhaaja sellin nettipäätteeltään.

Aika ja Timo oli ennen nimeltään Timo ja Aika, mutta kun jälkimmäinen oli ilmeisesti itseään korostavan epä-älyllinen, niin se oli vaihdettava nykyiseen nimeen. Nimi sopii ihan hyvin älyllisen leikittelyn otsikoksi. Outoa taigaa kuuluu onnistuneisiin sanaleikittelynimiin, kuten myöskin Suuellen. Selfdestruct on turhan hämäävä antaessaan kuvan vääräkielisestä blogista. Suomenkielisiä blogeja lukevat sivuuttavat turhan helposti vilkaisemattakaan vääräkielisyyteen viittaavat bloginimikkeet. Blogin nimestä olisi hyvä käydä ilmi ainakin epäsuorasti, millä kielellä se on kirjoitettu. Legenda kertoo, että Tiramisu koostuu kahdesta eri kirjoittajasta, mutta minusta tuo nimi kuulostaa lähinnä jäätelöltä.

Kasa ja Näkymä rannalta kirjoittavat monista eri aihepiireistä, jotenka ytimekkään, mutta eriytymättömän nimen käytölle on perusteet. Roklintu sisällyttää kätevästi aihepiirinsä omaperäiseen nimeen. Kobaia tarkoittaa varmaan jotakin(mitä?), mutta on hiukan ylitaiteellinen tuplaii-pisteineen. Sinulle jota en vielä tunne on ihan nätin runollinen nimi, mutta niin seksissäkin kuin bloggaamisessakin - pitkä ei kelpaa naisille.

Yhteenveto: Kuvaava yksinkertainen bloginimi on aina hyvä valinta. Oma nimi käy myöskin blogin nimeksi ihan hyvin ja erityisen hyvin silloin, kun blogi kertoo henkilön omasta elämästä. Tekotaiteellinen blogin nimi sopii tekotaiteellisille kirjoittajille, ei muille. "Sarjamurhaajan blogi"-tyyppiset nimet sopivat vain elämästään raportoiville sarjamurhaajille. Erittelemätön nimi sopii laaja-aiheisille yleisblogeille. Blogissa käytetty kieli tulisi käydä ainakin epäsuorasti ilmi blogin nimestä. Nimen tulisi olla mahdollisimman lyhyt ja mieleenjäävä. Nimi ei saa olla liian pliisu tyyliin "Just joo".

Pettäminen suhteessa on turmiollista

Nyysseissä pohditaan, miksi pettäminen on suhteelle niin turmiollista siinä, missä monta muuta pahaa vikaa ollaan valmiit antamaan anteeksi? Kyse on tietenkin tunnereaktion voimakkuudesta. Siinä missä pettäminen ja uskottomuus saa aikaan hyvin voimakkaan luottamuksen järkkymisen kumppaniin, niin muu kuprukäyttäytyminen - niin haitallista kuin se ehkä onkin - ei saa aikaan samanlaista jälkeä. Järjellä ajatellen satunnaisella seksisivusuhteella ei pitäisi olla suurta vaikutusta parisuhteeseen, mutta parisuhde ei ole järjen, vaan tunteen temmellyskenttä.

Ihmisissä on toki eroja. Joku hajoaa saatuaan tietää kumppaninsa hairahduksesta siinä missä toinen pystyy sivuuttamaan asian miltei olankohautuksella. Pitääkö pettämisen käsitteestä ja säännöistä keskustella etukäteen kumppanin kanssa? Voiko kumppaniaan syyttää pettämisestä, jos rajoista ei ole keskusteltu? Tottakai, sillä jokainen tietää puhumattakin pettämisen rajat. Noihin rajoihin voidaan tietenkin sopia myönnytyksiä, jos niille löytyy tarvetta.

Kannattaako pettämiseen varautua ja jos niin miten siihen kannattaa varautua? Luultavasti kannattaa varautua ainakin silloin, jos kumppanina sattuu olemaan todennäköinen pettäjä: Liikemies, rokkari baarimikko tms. Jos mies sattuu olemaan noissa ammateissa, niin pettäminen on varsin todennäköistä ja sen selviäminen on usein vain ajan kysymys. Olisi aika naiivia vain luottaa noissa ammateissa toimivaan kumppaniin ja ajatella: "Hän nyt sattuu olemaan poikkeustapaus, eikä hän petä koskaan." Pettämiseen voi varautua henkisesti. Asiaa on syytä miettiä jo kumppania valitessaan tyylin: "Hmm, hän on viriili ja komea liikemies, jolla on varmaan nainen joka kaupungissa. Onko suhteeseen ryhtymisessä hänen kanssaan enemmän etuja hänen pettämisistään huolimatta kuin haittoja?"

Voi tietenkin kysyä, pitäisikö suhde rakentaa sen varaan, että kumppani ei tule koskaan pettämään vaiko kyynisemmin pettämismahdollisuuden huomioonottaen? Pitääkö suhteeseen mennä täysillä kaikkensa antaen ja vaatien vaiko kaikkeen ja varsinkin kaikkein pahimpaan varautuen? Tuleeko suhteista ylipäänsä juuri mitään, jos se ei perustu täydelliseen luottamukseen? Ehkäpä nykysuhteissa, kun pettämisistä ei ole seurauksena lapsia niin paljoa kuin entisaikoina, pettämiseen suhteutumisessa pitäisi ottaa enemmän järki käteen. Satunnainen pettäminen ei ole maailmanloppu.

Pettämisestä keskusteluun ja pettämisrajojen asettamiseen etukäteen suhtaudun aika nihkeästi, koska on aivan eri asia keskustella pettämisrajoista aamiaispöydässä kuin sanoa ei stripparille kahden promillen humalassa Bulgarian liikematkallaan.

Parisuhde ja koulutuserot

Koulutuseron vaikutus parisuhteeseen on keskustelupalstojen vakiopuheenaihe, kuten tässä Ellien keskustelussa. Keskustelijat ovat jakaantuneet karkeasti ottaen kahteen leiriin. On niitä akateemisia, jotka eivät koskaan seurustelisi duunarin kanssa ja niitä, jotka katsovat, että koulutus ei kerro ihmisestä paljon mitään. Kummankin leirin mielipide perustuu yleensä jonkin sortin omiin kokemuksiin. Kuinka suuri vaikutus koulutuserolla on parisuhteeseen?

Kuka sitten on duunari? Monien mielissä duunari-sanasta tulee mieleen raksapölkyllä haalareissa istuskeleva mies, joka vetää Norttia ja popsii lenkkimakkaraa lounaakseen tokaisten: "Voi viddu, Kalpa hävis taas ja Kimiltä meni laatikko sököks. Tänään pitää vetää kunnon lärvit." Tuollainen duunarin karikaryyri ei tietenkään miellytä kovin monia akateemisia, mutta entä sitten poliisit, palomiehet ja yrittäjät - ovatko hekin duunareita? Harvemmin minä olen kuullut akateemisten naisten sanovan poliiseja duunareiksi, vaikka heidän juttutasonsa vastaa usein aika hyvin tuota duunarin karikatyyriä. Sitä vastoin akateemiset naiset sanovat, että: "Oi ihanaa, univormuinen poliisi, iiik! Tuollaisen kuin saisi itselleen" Duunarisyrjinnästä ei ole jäljellä jälkeäkään.

Onko oikeasti niin, että sillä ei ole käytännössä mitään väliä, onko mies duunari vai ei, jos miehellä on hyvä asema markkina-arvohierarkiassa, kuten vaikkapa poliiseilla ja palomiehillä on? Mies voi olla täysin sivistymätön ja tyhmä, kunhan hän vain säteilee vallan tunnusmerkistöä. Jos akateeminen nainen sanoo, että hän ei voisi seurustella duunarin kanssa, niin tarkoittaako hän silloin, että hän ei voisi seurustella duunarin karikatyyrin kanssa vai tarkoittaako hän sitä, että hän voisi kyllä seurustella esimerkiksi Markus Pöyhösen oloisen duunarin kanssa?

Entäs sitten taiteilijat ja muusikot, ovatko he duunareita vai sivistyneistöä? Taiteilijathan ovat tavoiteltuja parisuhdekumppaneita, vaikka he eivät tiedä trigonometriasta juuri mitään. Jos joku on lähtenyt taiteilijaksi peruskoulupohjalta, niin häntä haastatellaan lehdissä ja televisiossa maailmanpolitiikan kysymyksistä kuin suurtakin gurua. Jos ihminen on "jotakin", niin hän ei enää ole duunari, vaan varteenotettava aviomiesehdokas akateemiselle naiselle, joka ei ikinä seurustelisi duunarin kanssa.

Naishierarkian kirjoittamattomat lait

Portti naisten maahan kirjoittaa 19.8 naisten paineista pukeutua tyylikkäästi. Kuinkahan paljon naiset käyttävät elämänsä aikana aikaa pukeutumisen miettimiseen, kenkien valintaan, meikkaukseen, tukan laittoon, karvojen poistoon, ihon rasvaukseen ja muuhun ulkonäön ehostukseen? Aika älyttömästi, veikkaisin. Mitä kaikkea naiset saisivatkaan aikaa, jos he käyttäisivät tuon ajan "hyödyllisesti"? Miksi naiset käyttävät puolet valveillaoloajastaan ulkonäkönsä ehostamiseen, ehostamisen suunnitteluun tai ehostamattomuuden murehtimiseen?

Kyse on tietenkin menestymisestä naisten keskinäisessä markkina-arvohierarkiassa, jossa ulkonäkö näyttelee pääroolia. Naisten kannalta valitettavasti markkina-arvohierarkiassa pärjääminen on nollasummapeliä, jossa lisääntyvä ulkonäköön panostaminen ei näy sijoituksen parantumisena, koska muut lisäävät panostamista yhtä lailla. Markkina-arvonsa ja ulkonäkönsä kannalta naiset panostavat aivan liikaa vaatteisiin ja meikkaukseen, vaikka panostamalla liikuntaan ja laihdutukseen saisi paljon paljon suuremman markkina-arvohyödyn käytettyyn aikaan verrattuna. Liikunta ja laihdutus ovat kuitenkin raskaita ja kovaa itsekuria vaativia toimia, jotenka on houkuttelevampaa mennä sieltä missä rima on matalin: Lisää pakkelia naamaan, uudet kengät jalkaan ja muotikolttu päälle. Meikkaukseen ja pukeutumiseen panostaminen on paljon hauskempaa kuin liikunta ja laihdutus, vaikkakin paljon tehottomampaa.

Kun nainen laittaa itsensä ykköskuntoon, niin hänen kuuluu sanoa, että hän ei ole laittautunut miehiä varten, vaan omaksi ilokseen. Nuohan eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia motiiveja. "Oikea" motiivi on tietenkin pärjätä paremmin naisten markkina-arvohierarkiassa ja varmistaa siten pääsy parhaitten miesten pöksyihin. Naisen kokema motiivi on ilo omasta kauneudesta.

Millainen Suomi olisi, jos naisilta kiellettäisiin heidän oman etunsa tähden kaikenlainen ehostaminen ja muotivaatettaminen? Suomi, jossa naiset laittautuisivat yhtä paljon kuin miehet. Mitä naiset tekisivät ylijäämäajan, kun kauneudenhoitoon menisi päivässä 5 minuuttia(suihku) 5 tunnin sijaan? Eikö naisista löydy kapinahenkeä ehostuksesta luopumiseen? Haaste:Kuka bloginaisista pystyy lopettamaan ehostuksen ja muotipukeutumisen puolen vuoden ajaksi? Mihin hintaan suostuisitte lopettamaan ulkonäköön panostamisen?

Uskonto ja luonnontieteet

Palataan hetkeksi Mintun LTU-kirjoitukseen, jossa minutkin on mainittu yhdistettynä luonnontiedeuskovaisiin. En pidä itseäni luonnotiedeuskovaisena, koska tunteeni ovat liiallista luonnontiedekikkailua vastaan. Minut on kuitenkin helppo saada kääntymään luonnontiederatkaisujen puolelle järkiperusteluilla. Olen lähinnä evoluutiopsykologiauskovainen. Se vain tuntuu oikealta ilman sen suurempia perusteluja.

Minttu kirjoittaa LTU-miehistä: "Ääritilanteessa (voimakkaita emootioita herättävissä) kaikkein epävakain, irrationaalisin ja hysteerisin ihmistyyppi on LTU. Häneen voi luottaa vain niin kauan kuin suuria tunteita ei astu näyttämölle. LTU ei ole ihminen, johon kannattaisi nojailla elämän pimeimmissä kohdissa: tueksi hänestä ei ole, sillä hän tarvitsee kaiken tuen, mitä tarjolla on. LTU on pikku rationalisti, joka on suunniteltu kivaan arkipäivään, ei ääritilanteisiin." Minä en tiedä missä tuollaisia ihmisiä on, mutta minuun tuo kuvaus ei sovi ollenkaan. Minä olen tuon kuvauksen vastakohta. Vakaa, epähysteerinen ääritilanteiden mies. Tunnistaako joku Erektuslainen tai luonnontiedeuskovaiseksi arveltu tuosta kuvauksesta itsensä?

Minttu kirjoittaa; "Muutamaankin kertaan olen päässyt näkemään, kuinka hermopaineen alaisena LTU ei todellakaan keskustele järkevästi ja loogisesti, vaan viskelee tavaroita, hakkaa jalasta potkaistulla kengällä pöytää ja kirkuu." Jos muistelen Mintun kanssa käymiäni väittelyitä vaikkapa nyysseissä, niin minulla on sellainen muistikuva, että sen en ollut minä, joka noissa väittelyissä kirkui ja hakkasi pöytää. Joku piirtoheitinvalmistaja sanoisi luultavasti tässä vaiheessa, että kyse on projisoinnista.

Mustafarkkuinen mies mietiskelee, miksi nuori mies lähtee huoriin? 130 euroa paloi rahaa ja ilmeisestikään juuri mitään ei saatu vastineeksi reilunpuoleisesta humalatilasta johtuen. Tähän väliin feministin kommentti tapauksesta: "Tuo nuori mies on naiskaupan uhreja tunnottomasti hyväksikäyttävä sika". Monet miehet ovat impulsiivisia ja varsinkin humalatilassa alttiita toteuttamaan noita impulssejaan ilman asianmukaista kontrollia, vaikka järkevästi ajatellen saavutettu mahdollinen hekuman hetki ei olekaan käytetyn rahamäärän väärti. Seksipuheluihin ja ostettuun seksiin addiktoituu helposti, jolloinka menetetyt rahamäärät voivat olla tuhansia euroja ja selvästi yli talouden sietokyvyn. Annetaanpa feministille viimeinen sana seksipuheluihin addiktoineita ja omaisuutensa niihin menettäneitä miehiä koskien: "Nuo miehet ovat naisia alistavia ja halventavia sikoja, jotka käyttävät siekailematta naisten hädänalaista asemaa hyväkseen."

Kirjoitusten ja puheiden tulkitseminen

Kirjoituksiani ja puheitani tulkitaan pidemmälle kuin mitä olen kirjoittanut tai sanonut. Kun arvioin ydinvoiman vastustajien argumentaation tunnepohjaiseksi, niin Panu tulkitsee asian niin, että olen ydinvoiman kannattaja ja tarkoituksenani on vain halpahintainen pelottelu. Kun kirjoitan, että alempitasoisilla miehilläkin pitäisi olla oikeus seksiin, niin Arawn ja monet muut tulkitsevat, että olen pakottamassa naiset seksiin alempitasoisten miesten kanssa. Kun kirjoitin naisten omasta vastuusta olla valitsematta väkivaltaisia miehiä kumppaneikseen niin esitettiin, että yritän vähätellä väkivallan merkitystä ja kenties jopa oikeuttaa väkivallan. Missä on vika, kun kirjoitusten ajateltu sisältö ja tulkinnat eivät eivät kohtaa?

Minulla on luultavasti yleisestä standardista poikkeava tapa käyttää kieltä - niin puheessa kuin kirjoittamisessakin. Yleisen standardin mukaan ydinvoiman vastustajien argumentoinnin kritisointi tarkoittaa sitä, että sanoja on ydinvoiman kannalla. Minulle sanat tarkoittavat lähinnä vain sitä, mitä on sanottu. Minä saatan aivan hyvin kritisoida ydinvoiman vastustajien argumentointia, vaikka vastustaisinkin ydinvoimaa. Ilmeisestikin minun pitäisi ensin sanoa kantani ydinvoimaan ja vasta sitten esittää argumentaatiokritiikkini tyyliin: "Olen kahden vaiheilla ydinvoiman kannattamisen ja vastustamisen välillä, mutta kritisoisin..." Olen varmaan aika naiivi kun kuvittelen, että ihmiset ottaisivat sanotun vain sanottua asiaa koskien tekemättä siitä jonkin sortin tulkintaa.

Teen itsekin toki aika paljon tulkintoja, mutta tulkinnoistani on valitettu aika vähän. Johtuisiko se siitä, että mietin melko tarkkaan, onko tulkinnalle aihetta ja jos teen tulkinnan, niin en tulkitse asiaa niin kuin piru raamattua. Mielestäni on kohtuutonta esittää ääritulkinta negatiiviseen suuntaan, jos sanojan motiiveista ei ole täyttä selvyyttä.

Miksi monilla ihmisillä on taipumus hakea kaikesta kirjoitetusta ja sanotusta motiiveja ja piilomotiiveja? Onko yleisesti hyväksytyn standardin mukaista olettaa, että sanottuun liittyy joku selkeä päämäärä? Saako yksittäisiä väitteitä esittää ilman mitään mielipidettä asiaan liittyen? Jos minä esitän, että ydinvoiman vastustajien perustelut ovat tunnepohjaisia ja siksi kyseenalaisia, niin a)onko minun vastustettava ydinvoimaa ja b)onko minun oltava sitä mieltä, että ydinvoiman puolustajien perustelut ovat vähemmän kyseenalaisia?

Mitä järkiperusteluihin tulee, niin järkiperustelu voi olla ihan hyvin loistava tai surkea. Tunneperustelu tulee tuntemuksen pohjalta, järkiperustelu tietoisen ajattelun pohjalta. Järkiperustelu on niin hyvä kuin millaiset kyvyt perustelijalla on järjen käyttöön. Voidaan kuitenkin sanoa, että tasokas järkiperustelu on aina tunneperustelua parempi tai vähintäinkin yhtä hyvä.

Tunne vai järki?

Haahu kirjoittaa kommentissaan, että "tunteet ja järki eivät ole erotettavissa toisistaan." Tuo pitää tavallaan paikkansa, mutta ongelman mallintamisen kannalta on parempi puhua tunteista ja järjestä erillään. Tunne edustaa alitajuista järkeä. Niitä sopeumia ja ratkaisumalleja, jotka ihmiselle on kertynyt evoluution saatossa. Tunneratkaisut toimivat parhaiten siinä ympäristössä, jossa ne ovat ihmismieleen rakentuneet, elikkä varsin alkeellisissa olosuhteissa. Nyky-yhteiskunnassa tunne menee liian usein harhateille, jolloinka avuksi kannattaa ottaa tietoinen järki. Tunne ei osaa päättää ydinvoimasta tai geeniteknologiasta, koska tunnerakenteet eivät ole muodostuneet tuollaisia tilanteita varten.

Tunne ajaa ihmisen harhateille myöskin yltäkylläisen ruuan maailmassa, jossa tunne ajaa ihmisen syömään yhä lisää, vaikka järki sanoo, että pitäisi syödä vähemmän. Innokkainkin tunnepäättämisen puolestapuhuja ymmärtää, että liikaa ei kannata syödä, vaikka kuinka tuntuisi siltä, koska hän tuntee ylensyömisen vaikutukset kouriintuntuvasti. Ydinvoima on useimmille tunnepäättäjille jo ylivoimainen kysymys, koska siitä seuraavia asioita ei voi kokea tai kuvitella niin yksiselitteisesti. Tunne sanoo, että ydinvoima säteilee ja se on vaarallista jne. eikä järki tule apuun missään tilanteessa, koska järjellä ei ole käytettävissään sellaista yksiselitteistä informaatiota kuin mitä sillä on syömistunteen tapauksessa.

Haahu kirjoittaa: "Ja siksi siis mielestäni on sekä vaarallista että typerää tehdä jotain "järjen" mukaan, jos tunteet sanovat toisin. Se vain osoittaa, että asiaa ei ole mietitty kunnolla läpi. Ainakin itse voin sanoa, että jos joskus olen tehnyt jotain "järjen" mukaan, kun tunteet ovat sanoneet toisin, niin metsään on mennyt." Minun mielestäni on päinvastoin vaarallista ja typerää toimia tunteen ohjaamana, jos järki ja faktat puhuvat toista. Mietitäänpä hiukan ihmisten pelkoja: Ihmiset pelkäävät lentämistä, susia, lapsenkaappaajia, ydinvoimaonnettomuuksia, mutta eivät erityisemmin pelkää pyöräilyä, liikenteessä liikkumista, viinanjuontia tms. Ihmiset pelkäävät tunteensa ohjaamina turvallisia asioita, eikä niitä, jotka ovat oikeasti vaarallisia. Ihmisen riskit kuolla ja joutua onnettomuuksiin pienenevät oleellisesti, jos hän luottaa järkeen ja informaatioon tunteidensa sijaan. Tunne on parempi ohjenuora kuin ei mitään, mutta harvoin kuitenkaan hyvinkäytetyn järjen veroinen.

Haahu jatkaa: "Ja huomatka myös: tämä näkökulma _ei_ sulje pois sen paremmin järkeä kuin tunteitakaan. Vaan päin vastoin sen perusteella on aika ilmeistä, että jos tietämys jostain aiheesta muuttuu tai täydentyy, niin tunteetkin voivat muuttua." Tottakai, mutta tunteet muuttuvat valitettavasti nyky-yhteiskunnassa lisätiedon mukana useammin väärään kuin oikeaan suuntaan. Jos lapsi siepataan tai tapahtuu ydin-onnettomuus, niin ihmiset alkavat pelkäämään noita tapahtumia lähes hysteerisesti, vaikka ne eivät olisikaan sen todennäköisempiä tapahtumia kuin ennenkään. Tunne antaa vääriä todennäköisyysarvioita nykymaailman tapahtumista. "Kun taas tunteissa meillä on jo valmis salamannopea kokonaiskuva sen kaiken tiedon pohjalta, mikä meillä on" Tunteen vahvuus on nopeudessa, mutta nopeus ei korvaa tarkkuutta nyky-yhteiskunnan ongelmatilanteita ja todennäköisyyksiä arvioitaessa.

Erektuslaisuuden syvin olemus, osa 1

Minttu kirjoitti jonkin aikaa sitten LTU-miehistä seuraavasti: "Luonnontiede&Tekniikka Uskontona -kerholaiset (tästä lähin käytän lyhennettä LTU viitatessani näihin korskeisiin sankareihin) ovat saaneet minut ihmettelemään, miksi he vihaavat (naisten lisäksi) tunteita ja emootioita." Omasta puolestani minun on sanottava, että minä en katso kuuluvani LTU-kerhoon. En tiedä juuri keskivertohenkilöä enempää luonnontieteistä, enkä usko luonnontieteiden suoranaiseen onnellistavaan vaikutukseen tunnetasolla. On erotettava tunnetason suhtautuminen luonnotieteisiin ja järjellinen suhtautuminen luonnontieteisiin. Tunnetasolla olen enemmänkin romantikko. Minusta tuntuu, että ihmisten pitäisi olla sellaisia kuin he ovat, eikä ihmisiä pitäisi muuttaa vaikkapa geeniteknologian keinoin. Vaikka olenkin tunnetason romantikko, niin se ei estä järjellistä ajattelua tunnettani vastaan. Jos osoitetaan, että geeniteknologialla voidaan tehdä ihmiset terveemmiksi tai onnellisemmiksi, niin olen valmis kyseenalaistamaan tunteitteni aseman ylimpänä arvona. Tunne ja järki ovat yhtenään ristiriidassa keskenään. Minusta tunteen tai järjen asettamisella itsearvoisesti ylimmälle paikalle ei saada aikaan aikaan optimaalista järjestelmää. Tunnetta ja järkeä ja niiden antamia suuntaviivoja tulisi kyetä vertailemaan keskenään, vaikka ne ovatkin joissain määrin yhteismitattomia. Ja vaikka ne ovatkin yhteismitattomia, niin niiden aiheuttamat seuraukset ovat yhteismitallisia. Mielestäni tulisi kyetä pohtimaan, mitä seurauksia on tunteellisesta suhtautumisesta vaikkapa ihmisen geenimuuntelun vastustamiseen ja järkiperusteista sen puolustamiseen.

Minttu väittää, että Erektuslaiset vihaavat tunteita. Minä kiistän tuon väitteen. Emme vihaa tunteita, mutta emme toisaalta anna tunteille ylimmän ohjenuoran arvoa. Jos tunne ja järki ovat ristiriidassa, niin Erektuslaiset kallistuvat keskivertoa useammin järjen puolelle. Järjen asettamisella tunteen edelle on tarkoituksena saada ihmisistä tuntumaan paremmalle pitkällä aikavälillä. Voidaan sanoa, että välittömien tunteitten rakastajat ovat usein ihmisten tunteita vastaan pitkällä aikavälillä. Tunteen "vihaaminen" lyhyellä aikavälillä "rakastaa" tunnetta pitkällä aikavälillä.

Minttu kirjoittaa: "Lähtökohtana on se, että LTU haluaa hallita ja kontrolloida. LTU haluaisi maailman ihmisen hallitsemana teknisenä palikkapelinä, missä asiat voitaisiin joko johtaa loogisesti aasta beehen tai ratkaista laskemalla matemaattisen kaavan avulla. LTU ei pidä siitä, että maailma ei ole looginen." Tuossa on sillä tavalla perää, että Erektuslaiset haluvat mahdollisimman tarkan kuvan maailman ristiriitaisuuksista. Tuota mahdollisimman tarkkaa kuvaa on vaikea saada ilman matemaattistyyppistä ajattelua. Erektuslaisuuden eräs perusideoista on siinä, että tunneratkaisut johtavat usein pitkällä aikavälillä epätoivottuihin lopputuloksiin. Erektuslaiset ovat valmiita toimimaan omia ja muitten ihmisten välittömiä tunteita vastaan, jos näköpiirissä on suurempi tunnehyöty myöhemmin. Erektuslaiset ovat tuntevia ihmisiä samalla tavalla kuin muutkin ihmiset, mutta he ovat valmiimpia "säästämään" tunnehyödyn saavuttaakseen tulevaisuudessa vieläkin suuremman onnellisuuden.

Minttu kirjoittaa: "LTU *inhoaa ja pelkää* sitä, että hänen oma inhimillisyytensä tekee hänestä itselleenkin hallitsemattoman." Erektuslaiset "inhoavat" omia tunteitaan silloin, kun ne ohjaavat häntä tekemään pitkällä tähtäimellä tyhmiä päätöksiä. Sitä, kun tunteet ohjaavat häntä mässäilemään itsensä muodottomaksi, ottamaan tarpeettomia loukkaantumisriskejä tai tuhlaamaan rahansa älyttömyyksiin. Erektuslaiset eivät halua olla hallitsemattomia itselleen tai yhteisölle haitallisilla tavoilla. Erektuslaisista on yksinkertaisesti tyhmää tehdä jotain tyhmää vain siksi, että ihmisestä sattuu tuntumaan siltä.

Onnen avaimet ja humanistien juoni

Kysyn vaan suhtautuu kriittisesti onnellisuustutkimukseen, joka kertoo suomalaisten olleen onnellisempia vuonna 1984 kuin nyt. Vaikka tuohon tulokseen tullut tutkimus ei ollutkaan mitään kovin eksaksia tiedettä, niin se voi pitää aivan hyvin paikkansa. Ihmisten onnellisuus on vain osittain riippuvainen siitä, miten heidän asiansa ovat. Onnellisuuteen vaikuttaa oleellisesti myös se, miten heidän asiansa ovat suhteessa naapureihin ja muihin läheisiin vertailukohtiin. Ammattijääkiekkoilijakin voi olla onneton miljoonapalkallaan, jos samantaitoinen seurakaveri saa parempaa palkkaa. Onnellisuutteen vaikuttaa oleellisesti myös se, mihin suuntaan ihminen on menossa. Jos työtön pääsee mäkkärille töihin, niin hän voi olla ihan onnellinen, mutta jos Jorma Ollila saa potkut ja joutuu mäkkärille töihin, niin hän ei välttämättä ole onnellinen. Ihminen on onnellinen, jos hänellä on joku mitä rakastaa, jotain mitä odottaa tulevaisuudelta, jotain mitä tehdä ja hänellä menee elämä ylöspäin ja paremmin kuin vertaisryhmillä. Onnellisuuden kokemus vaatii tiettyjä perusasioita, mutta kaiken kaikkiaan onnellisuus on hyvin suhteellinen käsite.

Lumikki arvuuttelee, mitä blogini uudet värit tarkoittavat: "Uudessa ulkoasussa oranssi ja kirkas keltainen on korvannut pinkin ja haalean kellertävän. Mistä se kertoo? Uudesta, tiukemmasta asenteestako?" En ole vielä toistaiseksi niin syvällinen bloggaaja, että jokainen blogini ulkonäkömuutoskin voitaisiin tulkita syvälliseksi viestiksi. Värien vaihto tarkoittaa, että olin kyllästynyt vanhoihin. Tämä kommenttini saa Lumikille kylmät väreet selkäpiihin: "Kannatan ensisijaisesti sitä, että naiset jaetaan tasaisemmin miesten kesken yksi mies yhtä naista kohden periaatteella." Mikäs vanhassa kunnon yksiavioisuudessa nyt on niin karmivaa. Kiehtovatko haaremit enemmän?

Kysynpä vaan mietiskelee kommentissaan, miksi naisbloggaajat vaikuttavat olevan usein ylempitasoisia, mutta miesbloggaajat alempitasoisia? Minä arvelen, että sekä mies- että naisblogaajat ovat keskimääräistä alempitasoisempia. Bloggaaminen on nörttilaji, kuten shakki, tietokonepelit jne, eikä trimmatuimmilla yksilöillä ole aikaa käytettäväksi markkina-arvon kannalta näin merkityksettömään harrastukseen. Illuusio miesbloggajien huonommasta tasosta johtuu siitä, että on blogimaailmassa on trendikästä julistaa olevansa alempitasoinen mies ja siitä, että naisbloggaajat ovat ikänsä puolesta hyvin usein markkina-arvonsa huipulla ja tuossa iässä naisen on aika vaikea edes tyriä markkina-arvoaan millään tavoin.

Minulla on teoria Amerikan sähkökatkosten syyksi. Minä arvelen, että humanistiterroristit ovat kaiken takana tavoitteenaan katkoa Ilkka Kokkariselta piuhat, missä he tuntuvatkin onnistuneen mainiosti. Humanismi on kaiken takana.

Laadukkaan seksin probleemi

Naiset sanovat, että seksin määrä ei korvaa heille laatua. Tuo pitää varmasti paikkansa, sillä määrä ei korvaa juuri missään asiassa laatua, jos jotakin asiaa on riittävästi. Kasa tyylittömiä ryysyjä ei korvaa muutamaa tyylikästä vaatetta, vaikka ryysykasa kelpaisikin mainiosti jollekin, jolla ei ole vaatteita ollenkaan. Kuinka usein olette kuulleet naisen sanovan: "Minulla ei ole mitään päälle pantavaa", vaikka hänellä olisi kaappi täynnä vaatteita. Mikään noista vaatteista ei tyydytä naisen laadukkuuden vaatimusta, vaikka sinällään monia noista vaatteista voitaisiin pitää laadukkaina. Sama tilanne koskee laadukkaan seksin probleemaa.

Laatuisan seksin käsite on ongelmallinen. Nainen tapaa miehen, rakastuu häneen ja saa hyvin laadukasta seksiä, mutta liiton kestäessä tunteet hiipuvat ja seksi miehen kanssa alkaa tuntua lähinnä ällöttävältä. Mies on sama kuin alussa, seksi on samaa kuin alussa, mutta laatu on kadonnut. Mitä oikein tapahtui? Onko vika laadun katoamiseen miehessä, naisessa itsessään vai yhteiskunnassa? Miten laadukas seksi varmistetaan naisille tuollaisissa tilanteissa tasa-arvopolitiikan keinoin?

Naisille seksin laatu riippuu paljolti siitä, että seksiä tarjoavalla miehellä on valtaa tai varakkuutta tarjottavanaan tai että mies on muuten valmis pitämään huolen naisen emotionaalisista ja taloudellisista tarpeista. Eli mieheltä vaaditaan paljon työtä, jotta hän pystyy täyttämään laadukkaan seksin tarjoamisen edellytykset. Työtön mies, joka ei jaksa nähdä vaivaa naisen emotionaalisten tarpeiden eteen, ei pysty tarjoamaan naiselle laadukasta seksiä.

Mitä naiset tarkoittavat puhuessaan laadukkaasta seksistä? Koetetaanpa selvittää tuo kysymys tarkastelemalla joitakin tilanteita, joissa naisten on todettu saaneen laadukasta seksiä: 1)Seksi idolin kanssa. Ville Valo taisi sanoa jossakin haastattelussa, että joillekin faneille pääsy sekstaamaan hänen kanssaan olisi heille elämän kohokohta. 2) Seksihetket rakastetun kanssa rakkauden kuumimpaan aikaan. 3) Seksi taidokkaan, komean ja hyväkäytöksisen yhden illan suhteen kanssa sopivissa olosuhteissa. 4) Seksi hyvässä parisuhteessa 5) Seksi valtaa ja varakkuutta uhkuvan alfauroksen kanssa, kuten Hjalliksen tai Juhani Palmun kanssa. 6) Sopivasti ajoitettu seksi, kuten seksi etelänmatkalla baarimikon kanssa estoista vapaana. Miten tuollaisia laadukkaan seksin kokemuksia voidaan järjestää naisille lisää niin, että tasa-arvo toteutuu?

Idoleita ja alfauroksia on Suomessa niin rajallisesti, että heillä ei aika riitä laadukkaan seksin tarjoamiseksi kaikille naisille, eikä tuo seksi kaikille naisille kelpaisikaan. Tuollainen seksin tarjoaminen sotii myöskin miesten välistä tasa-arvoa vastaan. Hyviä panomiehiä löytyy yhden illan suhteisiin, mutta tuollaiset suhteet eivät kelpaa kaikille naisille. Seksiä rakkauden kuumimmassa vaiheessa on tarjolla useimmille naisille lyhytaikaisesti jossakin elämän vaiheessa, mutta siitä ei ole ratkaisuksi koko elämänkaaren ajaksi. Etelänmatkaseksiä en voi kannattaa, koska siellä on naiset omastakin takaa. Eikä matkaseksikään tuo pysyvää ratkaisua laadukkaan seksin probleemaan. Jäljelle ei jää tasa-arvomielessä ja pitkällä aikavälillä tarkasteltuna oikeastaan vain seksi hyvässä parisuhteessa. Se ei tarjoa seksin huippukokemuksia, mutta se tarjoaa tasaista laatua seksiin.

Objektiivinen seksin laadukkuus ei riitä naisille, kuten ei riitä objektiivinen vaatteen laadukkuuskaan. Seksin pitää olla subjektiivisesti laadukasta. Tuollaista seksiä on vaikea taata naisille tasa-arvopolitiikan keinoin.