Unen puute nukuttaa
Harvat ihmiset tulevat toimeen 6 tunnin yöunella ja vaikka joistakin ihmisistä voi tuntua päivällä ihan hyvältä lyhyiden yöunien jälkeen, niin se johtuu useimmiten siitä, että ihmiset tottuvat muutaman päivän jälkeen vähän unen aiheuttamaan alentuneeseen suorituskykyyn.Unen puute pidentää reaktioaikoja, vähentää luovuutta, huonontaa muistia, estää oppimista ja huonontaa kykyä tehdä hyviä päätöksiä nopeasti. Itse olen huomannut, että unen puute heijastuu suoraan blogikirjoittamiseen. Väsyneenä kirjoittaminen tuntuu rutinoituneelta ja kirjoitusvirheitä tuppaa tulemaan sana sanan perään.
Ilta-Sanomat kertoo, että Pääministeri Matti Vanhanen kehottaa kansalaisia mm. omakotitaloasumiseen, rantamökkeilyyn ja suvunjatkamiseen. Hyvä Matti, olen kanssasi aivan samaa mieltä. Voisitko kuitenkin seuraavassa lausunnossasi kertoa, mistä tuollaisen omakotitalon, rantamökin ja suvunjatkamisseuran saa oikein hankittua?
Mihin lie perustuvat, mutta täältä löytyy listoja mm. maskuliinisimmista ja feminiinisimmistä etunimistä. Suomalaisia maskuliinisiä miesten nimiä ovat listan mukaan ainakin Tuomas, Mikko ja Jukka. Kaikkein maskuliinisin nimi on Milorad. Feminiinisin nimi on Emeline. Perisuomalainen naisen nimi Hjördis ei ollut päässyt sadan feminiinisimmän nimen joukkoon.
Myydäänköhän näitä tarroja Suomessa?
Päivän sarjakuva: Miljonääri-Jussi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti