Mika ja blondi
Häkkinen ja blondi ovat nousseet otsikoihin. Iltapäivälehdet kertovat, että blondi on Häkkisen kaverin tyttöystävä ja että Erja ja Mika ovat keskustelleet jupakan lävitse. Katso ja Seiska kertovat puolestaan varsin selvin sanoin, että blondi on Mikan tyttöystävä - 21-vuotias miss Kala(kuulitte aivan oikein - tarina ei tosin kerro, pitääkö moisen tittelin hankkimiseen olla aito pilaantuneen sillin haju mukana). David Beckhaminkin kunnon perheenisä imago on alkanut rakoilemaan uusien naistuttavuuksien mukana. Olisi oikeastaan hyvä, jos media selvittäisi juurta jaksaen kaikki julkkisten sivusuhteet, jotta todellisuus valkenisi kaikelle kansalle. Ei tarvitsisi enää sen jälkeen ainakaan katsella naistenlehdistä Teemun, Janin ja kumppaneitten poseerauksia perhe rinnallaan ja lapset sylissä otsikoituna - Perhe on tärkein.Iltalehti kirjoittaa nuorten julkisuushimosta. Siitä, miten enää ei jakseta harjoitella pitkäjänteisesti ja tulla siten hyviksi. Julkisuuteen on päästävä, olisivat meriitit sitten mitä tahansa. Olisihan tämä julkisuustrendi alkanut punkista, kun kaikkien pitä päästä soittamaan, vaikka he eivät olisi osanneetkaan.
Traagista on, että arvotyhjiö johtaa aika helposti siihen, ettei nuorista mikään tunnu enää oikein miltään.Tarvitaan yhä rajumpia elämyksiä, että nuori ylipäätään tuntee elävänsä. Mitä enemmän Idols-tuomaristo mollaa, sitä varmemmin luuseriksi leimattu tietää todella olevansa olemassa.Joku voisi löytää tuosta viisaudesta yhtymäkohtia bloggaamiseenkin...
Iltalehti kertoo myöskin naisten ja miesten optimaaliset avioitumisiät:
Huippumatemaatikot ovat kehittäneet kaavan, jonka mukaan naisten täydellinen naimisiinmenoikä on 27 vuotta. Miehillä vastaava ikä on 32.Alle kaksivuotiaiden ei pitäisi katsoa televisiota, koska se tekee heistä keskittymiskyvyttömiä.
Professorin teoria olettaa, että ihminen asettaa tietyn aikajanan seurustelua varten. Tämä periodi johtaa vaiheeseen, jolloin on päätettävä, mennäänkö naimisiin vai erotaanko. Matemaatikkojen kehittelemä jännittävä yhtälö, M=Y+(1/e(X-Y)), paljastaa optimaalisen avioitumisiän naiselle ja miehelle. Professori Lindley olettaa, että parinetsintä alkaa 16-vuotiaana, ja päättyy naisilla 46-vuotiaana, miehillä 60-vuotiaana. Lontoon University Collegen emeritusprofessori Dennis Lindley esittää, että jollei sopivaa kumppania ole tähän mennessä löytynyt, kasvaa todennäköisyys, ettei sitä löydy ollenkaan.
Lapsia suojelevat lääkärit ovat itsekin fyysisessä vaarassa ja he joutuvat usein virallisten valitusten kohteiksi.
Miehet eivät sittenkään ehkä ole pelkkää tulevaisuuden jätetavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti