tiistaina, toukokuuta 25, 2004

European women´s lobby, osa 2

Lisää naisten tasa-arvoaatoksia:
Naisten ja miesten välinen kuilu työmarkkinoilla on edelleen laaja koko
Euroopan unionin alueella: naisten työllisyys on heikompi, työttömyysajat pidempiä, palkat alhaisempia ja työsuhteet lyhyempiä. Joustavat työmarkkinat koskettavat ennen kaikkea nuoria naisia ja heitä syrjitään kaksin verroin.

Naiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden tarkasteltaessa lähemmin kaikkia työelämän alueita. Vaikka naiset valitsevat yhä enenevissä määrin tyypillisiä "miesammatteja", "naisammatit" (sihteeri, kampaaja) eivät vastaavasti houkuttele miehiä, eikä nuoria naisia edelleenkään näy vastuuasemissa ja johtopaikoilla.
Paitsi että miehet tekevät lähes kattavasti kaikki huonoimmat ja vaarallisimmat työt. Hiilikaivoksissa on aika vähän naisia töissä. Selvä enemmistö työtapaturmista sattuu miehille. Tyypillisiä miesammatteja ovat myöskin rakennustyöläinen ja metallipajatyöläinen. Sitten kun noihinkin ammatteihin saadaan kerättyä puolet naisia vapaaehtoisista feministeistä kerättynä, voidaan katsoa tasa-arvon toteutuneen.
Naisten yritystoimintaa on tuettava voimakkaammin erityisillä toimenpiteillä, kuten pienlainoilla, ja naisille suunnatuilla informaatiopalveluilla, jotta naisten itseluottamus yrittäjinä vahvistuisi. Naisten pääsyä johtaviin vastuuasemiin on tuettava väliaikaisilla kiintiöillä.
Samaten naisten pääsyä huonoimpiin ja vaarallisimpiin töihin on tuettava väliaikaisilla kiintiöillä. Vapaaehtoisia?
Eurooppalaiset naiset elävät keskimäärin 6 vuotta pidempään kuin miehet (Ranskassa 81.9 vuotta, Tanskassa 77.8 vuotta), mutta usein nämä lisävuodet eletään heikossa terveydentilassa. Naiset kärsivät monista kroonisista oireista, esimerkiksi stressistä, joihin terveydenhoitoalan ammattilaiset ja tutkijat suhtautuvat usein välinpitämättömästi.
Eli naisten pidempi elinikäkin on tasa-arvo-ongelma naisten haitaksi? Hmmph...se ongelma on kyllä helppo ratkaista.
- Yli 15-vuotiaista naisista 35% on tyytymätön painoonsa. Kreikassa luku on 42.1% ja Irlannissa 28.6%
- Naisten todennäköisyys sairastaa masennusta on kaksinkertainen miehiin verrattuna
Masennus on ikävä sairaus, mutta miehet tekevät itsemurhia paljon naisia enemmän.
Kaikilla on oikeus syntyvyydensäännöstelyyn.
Paitsi miehillä?
Lääketieteellinen tutkimus on unohtanut naiset Terveyteen liittyvissä kehittämis- ja tutkimushankkeissa naisten erityiset tarpeet jäävät usein huomiotta. Useimmat lääketieteelliset oikeudenkäynnit ovat kuitenkin miesten johtamia, myös silloin kun on kyse ns. naistentaudeista. Sen lisäksi naisiin kohdistuva väkivalta ja naisten kohtaama sosiaalinen paine (velvollisuudet perheessä, taloudelliset vaikeudet, median tuottama vääristynyt ruumiskuva) vaikuttavat heidän terveyteensä. Lääketieteellinen tutkimus ei kuitenkaan huomioi näitä seikkoja.
Mitä ihmettä, juurihan todettiin, että miehet kuolevat paljon naisia aikaisemmin?!
Kaikki naiset kohtaavat sukupuolista väkivaltaa jossakin elämänvaiheessaan, muodossa tai toisessa. Se voi olla seksuaalista, fyysistä tai henkistä, perheen, yhteisön tai valtion harjoittamaa väkivaltaa.
Hohhoijaa.
Ongelman laajuus heijastaa patriarkaalisen yhteiskunnan valtarakenteita, jotka tuottavat stereotypioita ja syrjiviä käytäntöjä. Miehet kokevat, että heillä on oikeus käyttäytyä väkivaltaisesti kumppaniaan tai lapsiaan kohtaan, koska ulkomaailman säännöt eivät päde kodin seinien sisäpuolella tai parisuhteessa. Tiedämme kuitenkin, että: 98% kotiväkivallan uhreista on naisia.
Kuka mies kokee, että hänellä on oikeus käyttäytyä väkivaltaisesti kotona? Tieto kotiväkivallan uhrien sukupuolijakaumasta on useiden tutkimusten valossa virheellinen.
On kuitenkin huomattava, että median valta kääntyy usein naisia vastaan: se toistaa stereotypioita,joissa naiset ovat seksiobjekteja. Nuoret naiset ovat huolissaan median tuottamasta naiskuvasta. He ovat yhtä mieltä siitä, että tämä vääristynyt, seksualisoitu ja usein naista halventava kuva on vakiintunut eurooppalaisissa yhteiskunnissa ja sen vuoksi se edesauttaa naisiin kohdistuvaa syrjintää.

Nuorten naisten toimintaehdotukset: Sukupuolisyrjinnästä mediassa on tehtävä rangaistuksen alainen samoin tavoin kuin rotusyrjintä on kielletty.
Kannatetaan sukupuolisyrjinnän kieltämistä mediassa. Hesari ja muut lehdet voidaankin lakkauttaa välitttömästi miehiä syrjivän asenteensa johdosta.
Tasa-arvodemokratia, mikä tarkoittaa, että edustuspaikat jaetaan naisten ja miesten kesken 50/50 periaatteen mukaisesti, on kasvava, laajasti hyväksytty keino naisten osallistumisen lisäämiseksi päätöksenteossa.
Sama periaate on sitten otettava varmaan käyttöön muillakin elämänalueilla, sellaisillakin, joilla naisten asiat ovat miesten asioita paremmin?

Ei kommentteja: