Isän rooli perheessä

Moroskoopin kirjoitus isän ja poikien viikonlopun vietosta on poikinut erilaisia tulkintoja. Birdy tulkitsee tilanteen näin:

Katsokaas täysi-ikäinenkin mies mielellään perheessä yrittää olla se poikien kaveri, reilu jätkä ja mielellään liittyy lasten puolelle tiukkapipoäitiä vastaan...Moroskoopin tarinassa mies asettui lapsikatraaseen sillä 'kilteimmällä' tavalla, eli isä ostaa lasten tykkäämistä pomppimalla äidin auktoriteetin tai äidin asettamien sääntöjen yli. 'Kato isi on reilu mies, ei meidän tartte äidin sääntöjä noudattaa, me ollaan miehiä nääs'. Näin sitä isi opettaa lapsille, että puolisoa tulee kunnioittaa ja hänen sanansa ottaa vakavasti. Näin sitä isi opettaa lapsille, että miehet paskat haistattavat naisille ja että isin suostumus on aina ostettavissa, kunhan äiti häipyy paikalta. Toivon, että tuo juttu oli Pekka Puupää ja Justiina - tason karrikatyyria. Muutoin puistattaa.

Tietenkään miesten entistä tietoisempi vastuullisuus ja vanhempana olo tasaveroisesti naisten kanssa EI VOI OLLA mikään vastaus, ratkaisu tai lääke rajusti vähentyneeseen syntyvyyteen, eihän?

Elämätön elämä puolestaan tulkitsee tilanteen näin:

Eli kyse onkin loppujen lopuksi siitä, että Birdyä ärsyttää, kun äiti ei saakaan aina sanella oikeaa kasvatuksen ja perhe-elämän mallia. Tämä on mielenkiintoista sikäli, että feministit yleensä kuitenkin toivovat tiukkojen perheensisäisten roolimallien murtamista. Siis sitä, että miehet osallistuisivat kasvatukseen ja lastenhoitoon siinä missä naisetkin. Kuitenkin näillä vaatimuksille, kuten Birdyn kirjoitus osoittaa, on leimallista se, että osallistumisen tulee tapahtua äidin sanelemalla tavalla. Jopa feministitkin lankeavat pitämään äitejä kasvatuksen asiantuntijoina ja miehiä toissijaisina sopeutujina.

Todellakin tämäntyyppisissä tilanteissa on kyse vallasta. Kyse on siitä, että on toimittu toisin kuin äidin seurassa. Perhe-elämän valta-asema on kirvonnut äidin käsistä. Se on varmasti pelottavaa, kun on tottunut tahtipuikkoa pitelemään...Surullista on se, että naiset suhtautuvat kategorisen negatiivisesti miesten pyrkimyksiin toimia tasavertaisena, omana persoonanaan esiintyvänä vanhempana. Tuskinpa miehistä koskaan voi tulla tasavertaisia kasvattajia, jos perheessä tehdään äidin toimesta aina selväksi, että miehen tapa toimia on väärin. Se opetetaan pojille lapsesta asti. Ja sitten pitäisi aikuisena kantaa vastuuta omista lapsista.

Itse kallistun Elämättömän elämän tulkinnan puolelle. Moroskoopin kuvaus isän ja poikien viikonlopusta näytti miehen näkökulmasta juuri sellaiselta, millaisen viikonlopun pojat haluaisivat viettää. Mukana ei ollut mitään erityisen vaarallista toimintaa. Ainoastaan poikien tavalla tehtyä toimintaa. "Tiukkapipoiset äidit" haluavat kuitenkin, että kaikki tehdään heidän tiukkapipoisella, oikealla tavallaan, joka on oikea siksi, että se on heidän mielestään oikea. Kunnon isä perheessä on äidin pikku apupoika, jolla ei ole omaa tahtoa ja joka kunnioittaa äidin tiukkapipoisia kasvatusmenetelmiä, vaikka niissä ei olisi sen kummempaa rationaalista "järkeä".

Jos äitien suhtautuminen isien kasvatuspanokseen on yleensäkin tuollaista, niin ei ole ihme, että isät eivät halua osallistua omalta osaltaan lasten kasvattamiseen. Tilanteen oikein tulkinnut äiti olisi tuollaisen viikonlopun jälkeen tokaissut, että "onpas minulla ihana mies, kun hän järjesti pojille mahtavan viikonlopun". Moroskooppi on kirjoittanut aiheesta oman vastineensa.

Lihavan naisen elämää puuttuu kirjoituksessaan Ilta-Sanomien keskusteluun synnyttämisen velvollisuudesta:

Itse en, vaikka aktiivisesti olenkin mukana vapaaehtoisesti lapsettomien forumeissa, ole kohdannut vielä yhtään vapaaehtoisesti lapsetonta, jonka syyt lapsettomuuteen ovat materialistiset. Tämä lieneekin vaan erinomaisten äitien näkemys meistä luonnottomista lapsettomista, kun eihän kellään voi oikeasti olla mitään järkeviä syitä olla haluamatta lapsia.

City-lehden artikkeli on asiasta hiukan toista mieltä kirjoittaessaan pitenevän nuoruuden vaikutuksista:

"Perheen perustaminen ei houkuttele alle kolmikymppisiä pidentyneen nuoruuden kulttuurissa, koska individualistisesta elämänorientaatiosta on tullut normi. Yllättäen vanhemmuuteen ryhtymistä tarkastellaan myös syntymättömän lapsen parhaan näkökulmasta", sosiologi Kaisa Ketokivi sanoo. Se tarkoittaa sitä, että nuoret aikuiset mittaavat omaa elämäntilannettaan sen mukaan, kuinka hyvät olosuhteet he voisivat tarjota syntymättömälle lapselleen. Ja rima nostetaan epärealistisen korkealle. "Ne arvot, joita nuoret kaupunkilaiset liittävät perheeseen ovat aika perinteisiä ja tietyssä mielessä vaikeita saavuttaa. Ja toisaalta perheen perustaminen voidaan kokea myös tietynlaisena kapinana. Hyvänä syynä pudottautua työelämästä hetkeksi."

Jarkko on nuori aikuinen kaupunkilainen. "Ja parasta olisi, että on häilätty, nähty ja matkusteltu ennen lapsen hankkimista. Ettei ota sen jälkeen pattiin, että jäi jotakin tekemättä. Ja se on iso kysymys, että onko valmis kasvattamaan lapsen? Kyllä sen helposti pystyy duunaamaan, mutta miten siitä saa ihmisen?" Aikuisuuden ja lapsuuden rajapyykkinä onkin useammin perheen perustaminen kuin työelämään siirtyminen. Ja ristiriita on kova; toisaalta nuoruudesta ja vapaudesta ei haluta luopua ja toisaalta ?oikean? elämän puuttumisen aiheuttama haamusärky on kovaa.

Loppupuheenvuoro menkööt Väestöliitolle:

Perheen isä on tunnustettava kaikessa lainsäädännössä ja lain tulkintatilanteissa tasavertaiseksi vanhemmaksi velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Isän tehtävän hoitoa on pyrittävä perheneuvontapalveluin ja yhteiskunnallisella valistuksella tukemaan siten, että isän rooli perheen toisena vanhempana vahvistuisi ja saisi oman leimallisen merkityksensä.