lauantaina, heinäkuuta 17, 2004

Tekniikka vs. humanismi

Suomi 24:
- Olen valmis tietotekniikan DI, muutamia kursseja olen käynyt myös yliopiston tietojenkäsittelyn puolelta. Viime aikoina olen
"päässyt" tutustumaan erinäisiin yhteiskuntatieteisiin ja
kasvatustieteiden kursseihin. Viimeksi mainitusta sain juuri appron
suoritettua. Kasvatustieteen appro oli mielestäni joko a) täysin
triviaalia tietoa tai b) ulkoaopiskelua. Tenteistä pääsi läpi
jaarittelemalla niitä näitä, aina tuli arvosanaksi kakkosella alkava
numero. Onko yliopiston ei-tekniset aineet tällaisia? Tuntuu, että kuka tahansa apinan asteellekin jäänyt kykenee suoriutumaan moisista
kursseista.

- Ei todellakaan vaikeusastetta ja asian sisäistämiseen käytettävää aikaa voi verratakaan em. aineiden ja teknillis-tieteellisten aineiden välillä ! Kyllä tunsi oikeasti opiskelleensa kun viikon hinkkasi ahteria kirjaston tuoliin saadakseen edes läpi mm. signaalinkäsittelyyn kuuluvia kursseja. Eipä tosiaan mainitsemillasi aloilla tarvita muuta kuin lukutaito.

- Ja joo perusopinnot yliopistossa onkin sellaisia liirumlaarumia josta pääsee läpi käsiä heiluttelemalla. Opetusmetoditkin perusopinnoissa ovat minä luennoin olkaa te hiljaa. Aineopinnoissa ne ongelmat sitten alkavat.

- Minä taidan lukeutua tässä vastakkainasettelussa tekniikan puolelle (biokemisti) ja pidän siitä, että tentissä kysytään kysymyksiä joihin on oikeat vastaukset (esim. laskutehtävät ovat herkkua:)). Kaikenlainen jaarittelu ja tuskastuttava pohtiminen humanistiseen tyyliin on mielestäni paljon vaikeampaa kuin suora faktojen laukominen.

- No jaa...Toisaalta tämän saman asian voisi ajatella myös niin että
tekniikassa vaan opiskellaan jotain valmiita matemaattisia kaavoja ja humanistisella puolella opiskellaan oikeasti käyttämään aivoja =)
Millainen on miesten tarjonta netissä?
Laitoinpa
itsekin netti-ilmoituksen, koska Kaipailin pientä seikkailua... Vaadin
ilmoituksessa mieheltä hyviä käytöstapoja, positiivisuutta ja hyvää
ulkonäköä. Halusin vain kuvallisia vastauksia... Etsin miehiä
ikähaarukassa 25-35 v. Parin päivän isällä sain varmasti yli sata
vastausta ja 90 % oli lähettänyt myös kuvansa. Täytyy sanoa että
yksikään heistä ei ollut vähempää kuin kivannäköinen (itsekin yllätyin) ja lisäksi useimmat kirjoittivat pitkän, hauskan meilin.

- Kun aloitin nettideittailun olin yllättynyt, miten korkea taso (ulkonäkö/koulutus/fiksuus) miehillä on.
Norja maailman ykkönen asuinmaana, Suomi kolmastoista.
The top 20:
1. Norway
2. Sweden
3. Australia
4. Canada
5. Netherlands
6. Belgium
7. Iceland
8. United States
9. Japan
10. Ireland
11. Switzerland
12. Britain
13. Finland
14. Austria
15. Luxembourg
16. France
17. Denmark
18. New Zealand
19. Germany
20. Spain
Britney ja selluliitti.

Ei kommentteja: