perjantaina, lokakuuta 08, 2004

Feministi on ruma sana

Iltasanomat uutisoi tänään:
Sdp:n puheenjohtaja Paavo Lipposen toissapäivänä Helsingin Sanomissa julkaistu lausunto on nostattanut niskavillat pystyyn niin eduskunnassa kuin naisjärjestöissäkin. Helsinki on erittäin turvallinen - ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin, Lipponen totesi HS:lle.

Lievästi sanoen järkyttävä ja huolestuttava lapsus Lipposelta, jos ei freudilainen. Tuo on juuri sitä argumentointia, millä raiskaajat perustelevat tekoaan oikeudessa, muun muassa kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) paheksuu. Unioni Naisasialiiton puheenjohtajan Katju Arossa lausunto herättää ihmetystä ylipäätään, mutta erityisesti nyt, kun Helsingissä on hiljattain kirjattu useita puistoissa tapahtuneita raiskauksia. Esimerkiksi elokuussa raiskaaja iski kolmessa helsinkiläispuistossa.
Kuinkahan usein herra Kasvi on ollut oikeuksissa kuuntelemassa, millä perusteluilla raiskaajat perustelevat raiskauksiaan? Ja mitä merkitystä sillä on, millä perusteluilla he niitä perustelevat? Jos raiskaajat perustelisivat raiskauksiaan feministiliitolta saaduilla perusteluilla, niin pitäisikö silloin paheksua feministiliiton lausuntoja?

Ahaa, televisiossa käsitellään aivan samaa asiaa ja Tuija Brax on peloissaan, kuinka arvovaltainen taho on palannut tuollaiseen argumentointiin. Eli, nyt kun puistoissa on tapahtunut monia raiskauksia, niin on mautonta vihjata siihen suuntaan, että puistoja kannattaa vältellä. Ja tietenkin, silloin kun asuntomurtoja on tapahtunut paljon, niin ei saisi vihjailla tuollaisten rikosten uhasta tms.

Raiskaushan rikoksena naisten korkeamman seksuaalimarkkina-arvon sivutuote. Jos miehillä olisi korkeampi seksuaalimarkkina-arvo, niin naiset raiskaisivat miehiä. Tilannehan hiukan sama kuin varkaudessa - niiltä ei kannata varastaa, joilla ei ole mitään arvokasta varastettavaa.

Jos jatketaan samalla iltapäivälehtilinjalla, niin Timo Jutila on näemmä eroamassa. Siihen saa varmaan sanoa niin, että "hän ei jaksanut satsata avioliittonsa 110 prosenttisesti". Tangokuningas Kari Hirvonenkin näyttää olevan eroamassa. Muistelen, että kun Hirvosen edellisistä toilailuista keskusteltiin, niin ennustin, että vaimon luokse palaamisen jälkeen hän sortuu uusiin naisseikkailuihin ja liitto kaatuu niihin.

Sara G kirjoittaa blogissaan aiheesta En ole feministi, mutta...
Sara päätyy pohdinnoissaan seuraaviin lopputuloksiin:
Voinko olla feministi vaikka vihaan monia naisten käyttäytymistapoja (myös omiani!) ja mielestäni miehet toimivat monin paikoin jokseenkin fiksummin ja rennommin kuin naiset? Voinko olla feministi, vaikka viihdyn paremmin miesten seurassa kuin naisten? En tiedä. Minusta tulisi vain pyrkiä tasa-arvoon. Ei kummankaan sukupuolen (tai sukupuolien, miten sen sitten haluaakaan nähdä) yli- tai alivertaiseen asemaan.
Eli tasa-arvoon pitäisi päätyä, mutta oikein mitään niistä ehdotuksista, joita ollaan tasa-arvon nimissä tuomassa esiin, ei voida kuitenkaan hyväksyä ainakaan sellaisinaan. Tavallaan tuo postaus paljastaakin asian ytimen: tasa-arvo on vain mukava sana, joka ei sitten tarkemmassa tarkastelussa merkitsekään yhtään mitään. Vielä vähemmän Sara luultavasti innostuisi, jos listaan laitettaisiin todellakin tasa-arvoistavia ehdotuksia, jotka olisivat naisille epäedullisia kuten naisia koskeva asevelvollisuus.

Sara ei kuitenkaan ole ajatustensa kanssa yksin, sillä feminismistä on tullut nuorten naisten sukupolvelle kirosana. Kehitystä siis tapahtuu vielä tänä päivänäkin:
It's a tough pill for some of us to swallow, but "feminist" is a near-insult to many young women today.

Kristin Rowe-Finkbeiner's survey of college-campus women (ages 18-24) found that 68 percent don't want to be identified by "political party, sexual preference, ethnicity, religion, race or physical ability" and they include "feminist" right at the top of their no-no list.
Tästä kuvasta selviää, miten yhdelle jääkiekkojunioreista kävi, kun hän kuuli tulevasta miesverosta.

Ei kommentteja: