Kookos kirjoittaa amerikkalaisen naisen ahtaasta roolista:
Katsoin järkyttävää skeidaa amerikkalaisessa imbesilliohjelmassa Parinvaihto (tmv.) vajaan jakson verran. [Katsooko näitä aikuisten oikeesti joku?!?] Ohjelmassa kahden perheen ylipainoiset matamit muuttivat toistensa koteihin joksikin ajaksi (en saanut selville kuinka pitkäksi ajaksi).Suomalaiset feministit ovat luonnollisesti aina valmiina auttamaan. Valitettavasti apu kohdistuu yleensä sellaisiin naisiin, jotka eivät edes ymmärrä tarvitsevansa apua.
Kaikkein eniten minua puistattaa kuitenkin amerikkalaisen naisen alistettu asema. Onko tämä todellakin se vapautta ja yksilöllisyyttä ylistävä kansakunta, joka meitä päivittäin lähestyy joka ikistä kanavaa myöten? Koskeeko vapaus ehkä kuitenkin vain amerikkalaisia miehiä? Naisen asema on järkyttävä. En tiedä tuntisinko myötätuntoa, sääliä, inhoa vai vihaa. Mitä ilmeisimmin naisilla olisi vähintäänkin teoreettinen mahdollisuus murtaa roolikoodisto. Miksi he eivät tee sitä? Amerikkalaiset sisaremme ovat touhukkaan, jaksavan, iloisen, äidillisen, leveäperseisen roolinsa vankeja - sellaisena korokkeelle nostettuja, ihailtujakin. Vankeja yhtä kaikki. Miten voisimme auttaa heitä?
Miten ahdasroolista amerikkalaisnaista voi auttaa? Sanomalla, että "kuule, mene hyväpalkkaiseen työhön ja ota köyhä mies hoitamaan kotia."
Ahdas rooli on se hinta, minkä nainen maksaa siitä, että hänellä on hyväpalkkainen mies, joka elättää hänet. Vapaushan koskee naisia eikä miehiä. Ei miehillä ole muuta mahdollisuutta kuin olla hyvin tienaava, jotta hänellä olisi mahdollisuuksia avioliittomarkkinoilla. Kyllä rikas nainen aina köyhän miehen saisi kotia hoitamaan, mutta kun naiset eivät halua tyytyä siihen.
Ovatko amerikkalaiset kotiäidit onnettomampia kuin vapautuneet suomalaiset kanssasisarensa? Jos he ovatkin onnellisempia, niin miksi heidät pitää vapauttaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti