Ruotsissa on tehty mielenkiintoinen tutkimus. Yli kymmenen vuoden aikana tapahtuva statistiikkaan perustuva tutkimus totea että se onkin pojat joille annetaan huonompia arvosanoja todistukseen mitä tulee luonnontieteisiin ja kieliin.
Eli jos tyttö ja poika ovat molemmat saaneet esim kokeissa 7,7,8,9,7,8,5 Niin tytön arvosana oli _huomattavasti_ useammin korkeampi lukuvuoden todistuksessa.
Flickors betyg höjs mest.
26 kommenttia:
Enpä tiedä Norjasta, mutta Suomessahan arvosana ei määräydy yksistään kokeen perusteella vaan tuntiaktiivisuus voi nostaa sitä jopa numerolla. Jos kokeiden keskiarvo on jokin puolikas, se on tuntiaktiivisuus, jonka mukaan katsotaan, kumpaan suuntaan numero kilahtaa.
Paitsi tietysti niissä tapauksissa, joissa pärstä ratkaisee. Monilla opettajilla on suosikkinsa ja inhokkinsa.
Jos Norjassa on sama käytäntö, näyttää siltä, että tytöt ovat opettajien suosiossa poikia useammin tai sitten he ovat aktiivisempia. Joka tapauksessa tulos heittää epäilyksen varjon usein kuultujen väitteiden ylle, joiden mukaan tyttöjä syrjitään opetuksessa.
Parhaan ymmärrykseni mukaan poikien huono menestys koulussa ei ole todiste eikä edes viite sortavista rakenteista. Tätä kompensoidaan sillä, että naisten huono menestys työelämässä on ei vain viite vaan vankka todiste sortavista rakenteista.
Tässä on hylätty partiarkaatin keksimä lineaarinen ja fallinen logiikka mitä ansiokkaimmin.
Feministien suosikkiväitehän on, että koulussa tytöt alistetaan kilteiksi ja hiljaisiksi. Miten ihmeessä sellainen näkymätön tyttö sitten nostaa arvosanaansa tuntiaktiivisuudella?
Feministisen argumentaation uskottavuus karisee entisestään. Eipä siitä nytkään ole paljon perskarvoja enempää jäljellä.
"Tuntiaktiivisuus" on paskapuhetta jolla omien suosikkien arvosanoja on helppo pyöristellä ylöspäin.
Koulussa tulisi mitata osaamista, ja sitä edustavat nimenomaan kokeet. Niissäkin voitaisiin siirtyä monivalintoihin, jotta turha tulkinnallisuus esseiden muodossa saataisiin pois.
Tuntiaktiivisuus, esseet ja monivalintatehtävät ovat kaikki kolme minusta yhtä huonoja osaamisen mittareita. Ensinmainittu palkitsee sosiaalisuutta ja mukavaa luonnetta (sopii toki aloille, joissa ydinammattitaito on kohderyhmän miellyttäminen), keskimmäinen retoriikkaa ja kirjallista ilmaisutaitoa (sopii vaikkapä poliittisen toimittajan koulutusohjelmaan) ja viimeksimainittu ulkoaopettelua tai arpaonnea (sopii tuskin mihinkään, koska tietokilpailijaa tai uhkapelaajaa tuskin ammattinimikkeiksi tunnustetaan).
Koe pitäisi mielestäni olla käytännön työtehtävä. Lopputulos joko toimii tai ei, on oikeellinen tai ei. Ammatillisessa koulutuksessa, kuten kirvesmiesten tai putkimiesten, lähihoitajien tai lääkärien, kokkien tai restonomien, datanomien tai matemaatikkojen, levyseppähitsaajien tai kielenkääntäjien jne. koulutuksessa tämä tuskin tuottaa ongelmaa varsinkin kun kokeita voidaan tarvittaessa simuloida esimerkiksi niin, että datanomiopiskelijan suorittaman kokeen kohteena ei ole keskisuuren yrityksen strateginen tietojärjestelmää vaan oppilaitokselle rakennettu sitä simuloiva järjestelmä.
Kun otetaan huomioon, että on aloja, joilla sosiaalisuus, retoriikka tai muu sellainen on kiistattomasti keskeisintä ydinosaamista, jota voidaan mitata käytännön työtä tekemällä, jää pattitilanteessa kysymyksen alle se, miten mitataan niiden alojen osaamista, joilla käytännön työtä aidosti tai simuloidusti mittaavien kokeiden järjestäminen koetaan mahdottomaksi: edellyttävätkö sellaiset alat minkäänlaista osaamista?
Noiden ammattiryhmien koulutuksessa se ei varmaan ole ongelma, mutta entä peruskoulussa?
Diipa: Minä tuskin ole ollut kenenkään suosikki (yleensä sen huomaa), mutta olen kyllä aikoinani saanut joskus kohotettua numeroa tuntiaktiivisuudella. Ei tuntiaktiivisuus ole ns. ihannetapauksessa sitä, että lärpätetään opelle keväästä ja kukkasista vaan sitä, että opettaja kysyy ja oppilas vastaa - ja opettaja tarkkailee, ketkä viittaavat ja ketkä myös osaavat.
On väärinkäsitys, että monivalintatehtävät olisivat vääjäämättä pelkän ulkoaosaamisen tai varsinkaan arpaonnen mittareita.
Kysymykset monivalintatehtävissä voidaan muotoilla siten, että niihin vastaaminen edellyttää asioiden ymmärtämistä oikein ja täsmällisesti. Muistan monivalintaformaattia käytetyn TTKK:n Tietorakenteet ja algoritmit -kurssilla ja systeemi toimi oikein hyvin asioiden sisäistämisen mittarina. Tentissä yli puolet kysymyksistä oli monivalintatehtäviä. Joukossa oli jonkin verran myös tehtäviä, joissa piti esimerkiksi kirjoittaa pseudokoodia.
Arpaonnella taas on monivalintatenteissä erittäin vähän merkitystä, jos mahdollisten vastausten joukko on riittävän suuri. Esimerkiksi, jos mahdollisia vastauksia on neljä per tehtävä ja tehtäviä on 20, mahdollisten vastausten määrä on 4^20 = 2^40, joka on melkoisen suuri luku. Jos vain yksi vastausvaihtoehto per kysymys on oikea, oikeita vastauskombinaatioita on yksi. Todennäköisyys saada kaikki oikein pelkällä tuurilla on häviävän pieni.
Täysin satunnaisesti vastaavan ummikon koesuoritus on Bernoullin koe. Oikeiden vastausten osuus noudattaa binomijakaumaa, jossa yksittäisessä kysymyksessä oikean vastauksen todennäköisyys on 1/4 eli 0.25. Jos kysymyksiä on 20, kuten yllä, ja alin hyväksytty oikeiden vastauksien määrä on 10, todennäköisyys saada vähintään kymmenen oikein pelkällä tuurilla on vain noin 1/100. Jos alimman hyväksytyn raja on 15, todennäköisyys päästä läpi pelkällä tuurilla on alle miljoonasosa.
Binomijakaumalaskuri, jolla on kiva leikkiä binomitodennäköisyyksillä:
http://stattrek.com/Tables/Binomial.aspx
Arawn: "Minä tuskin ole ollut kenenkään suosikki (yleensä sen huomaa), mutta olen kyllä aikoinani saanut joskus kohotettua numeroa tuntiaktiivisuudella. Ei tuntiaktiivisuus ole ns. ihannetapauksessa sitä, että lärpätetään opelle keväästä ja kukkasista vaan sitä, että opettaja kysyy ja oppilas vastaa - ja opettaja tarkkailee, ketkä viittaavat ja ketkä myös osaavat".
Niin, mielestäni tämä on juuri sitä hevonpaskaa josta pitäisi kertakaikkiaan päästä eroon. Numerojen pitäisi tulla suoraan tentistä.
En väitä etteikö tuntiaktiivisuudesta olisi hyötyä oppimisen kannalta. En kuitenkaan voi hyväksyä arvosanan altistusta näin subjektiiviselle mittarille, jossa sosiaaliset taidot näyttelevät suurta osaa.
Ps. kiitokset Markulle, olen täsmälleen samaa mieltä monivalintatehtävien käyttökelpoisuudesta.
Monivalinnan arpomista voidaan myös vaikeuttaa antamalla vääristä vastauksista negatiivisia pisteitä.
Esim. Jokaiseen kysymykseen on neljä vastausvaihtoehtoa. Oikeasta vastauksesta saa pisteen, väärästä menettää pisteen ja vastaamatta jättämisestä jää nollille.
Tässä taidetaan lopulta päätyä kysymykseen, onko peruskoulun tehtävä päntätä oppilaiden päähän vain tietoainesta vaiko ehkä myös antaa valmiuksia muuhun elämässä pärjäämiseen. Muiden valmiuksien näkökulmasta olisi turhauttavaa jos niitä ei arvostelussa otettaisikaan ollenkaan huomioon. On nimittäin myöhemmin elämässä huomattava, että esim. parempaa palkkaa saa helpommin rohkeasti itsensä esille tuova kuin hiljaa itsekseen nykertävä...
Minulla on myös pienoiset ennakkoasenteet monivalintatehtäviä kohtaan. Yleensä osan vaihtoehdoista pystyy kuka tahansa tampio sulkemaan pois jolloin todennäköisyydet muuttuvat suotuisammiksi, tai sitten vastausvaihtoehdot ovat melkein samanlaisia, ja käytännössä pitääkin arvata, miten tentaattori asian tulkitsee.
Mutta Jarin ehdotus sen sijaan kuulostaa hyvältä. Sitä voisi halutessa myös modifioida kiltimmäksi esimerkiksi siten, että jokaisesta oikeasta vastauksesta saa yhden pisteen, vastaamatta jättämisestä nollan, ja opussa pistesaldo kerrotaan luvulla (väärien vastausten määrä / kysymysten määrä). Esimerkiksi jos vastaa puoleen kysymyksistä oikein, ja jättää puolet tyhjiksi, niin saa sen 50% maksimipistemäärästä, mutta jos taas vastaa puoleen oikein, ja puoleen väärin, niin saakin lopulta vain 25% maksimipistemäärästä, eikä tehtävä mene silti täysin nollilla kun kuitenkin näyttää siltä, että tietää tentin aihepiiristä ainakin jotain.
Tilastotieteen peruskurssilla (3ov) piti veikata 15/30 (kolme vaihtoehtoa) oikein läpi päästäkseen. Kurssi sinällään oli laskuineen puolihumanistille hankala loppupuolelta, mutta tentti naurettavan helppo. Kysyttiin mm. "mikä on keskiarvo, kun luvut ovat 2,3,5 jne." ja vastaavasti "mikä on mediaani, kun..."
Suuressa osassa kysymyksiä oli helppo poissulkea yksi vaihtoehto, jolloin valinta jäi kahden vaihtoehdon varaan. Luultavasti kurssi olisi mennyt läpi ihan lukemattakin olettaen, että osaan olisi löytynyt vastaus peruskoulupohjalta, osassa olisi käyttänyt valistunutta arvausta ja loput olisi sitten arponut ihan mutulla.
"En kuitenkaan voi hyväksyä arvosanan altistusta näin subjektiiviselle mittarille, jossa sosiaaliset taidot näyttelevät suurta osaa."
Samaa mieltä. Tuntiaktiivisuuden ulkopuolelle jäävät lähes poikkeuksetta esimerkiksi ne joita kiusataan koulussa.
Tilastotieteen peruskurssilla (3ov) piti veikata 15/30 (kolme vaihtoehtoa) oikein läpi päästäkseen. Kurssi sinällään oli laskuineen puolihumanistille hankala loppupuolelta, mutta tentti naurettavan helppo. Kysyttiin mm. "mikä on keskiarvo, kun luvut ovat 2,3,5 jne." ja vastaavasti "mikä on mediaani, kun..."
Suuressa osassa kysymyksiä oli helppo poissulkea yksi vaihtoehto, jolloin valinta jäi kahden vaihtoehdon varaan. Luultavasti kurssi olisi mennyt läpi ihan lukemattakin olettaen, että osaan olisi löytynyt vastaus peruskoulupohjalta, osassa olisi käyttänyt valistunutta arvausta ja loput olisi sitten arponut ihan mutulla.
Miten tämä liittyy siihen onko monivalintaformaatti käyttökelpoinen vai ei? Tai tenttiformaattien keskinäiseen paremmusjärjestykseen ylipäätään?
(Muuten, tuostakin tentistä pääsisi pelkällä tuurilla läpi vain 4 prosentin todennäköisyydellä, vaikka läpipääsyraja olikin tilastollisen luotettavuuden kannalta melko alhaalla.)
Miten tämä liittyy siihen onko monivalintaformaatti käyttökelpoinen vai ei?
Ei kai muuten, kuin että se antaa näkymän monivalinnan käytännön sovellutukseen - tilastotieteessä, jossa voitaisiin olettaa olevan mietitty myös monivalinnan tilastollista ulottuvuutta.
Voi tietenkin olla, että tentti halutaan pitää tietoisesti vain muodollisena räpellyksenä, jotta siitä ei tulisi humanisteille opiskelut kaatavaa kompastuskieveä.
Voi tietenkin olla, että tentti halutaan pitää tietoisesti vain muodollisena räpellyksenä, jotta siitä ei tulisi humanisteille opiskelut kaatavaa kompastuskieveä.
Olen varma, että juuri tuosta on kysymys.
Tilastomatematiikkaa pitäisi mielestäni painottaa matematiikanopetuksessa kaikilla kouluasteilla nykyistä huomattavasti enemmän. Tilastomatematiikan peruskäsitteet ovat korvaamattomia ajattelun apuvälineitä kaikille yleisistä asioista kiinnostuneille ihmisille. Yleisissä asioissa on kysymys hyvin usein erilaisista suurista joukoista olivat ne sitten ihmisjoukkoja, erilaisten vaihdettavien hyödykkeiden joukkoja tai muita joukkoja. Olisi tärkeää tuntea käsitteet, joilla joukkoja kuvaillaan ja perusasiat otantamenetelmistä, joilla joukkojen ominaisuuksia tutkitaan. Kaikkien ihmisten ei toki ole tarpeen hallita tilastomatemaatisia laskentamenetelmiä mutta peruskäsitteet olisi hyvä hahmottaa.
Monivalintatehtävät ovat pelejä, joilla ei ole tekemistä osaamisen osoittamisen kanssa. Tarkastaja näkee lopputuloksen eikä mitään sitä prosessista, miten lopputulokseen on päädytty. Helppoja, hauskoja mutta huonoja mittareita, mitä seikkaa todennäköisyyksien laskeskelu ei muuksi muuta.
Ilmeisesti on olemassa myös ihmisiä, jotka jännittävät itse koetilannetta niin paljon, että alisuoriutuvat perinteisissä kokeissa. Heidän näkökulmastaan on pelkästään reilua, että on olemassa mahdollisuus näyttää osaamistaan myös tuntiaktiivisuuden avulla. Itse en tähän ryhmään kuulu, mutta sen verran pulssi kuitenkin kokeisiin mennessä nousee, että voin hyvin kuvitella jännittämisen pilaavan joidenkin koesuorituksen.
Tämän perustelun tuntiaktiivisuuden vaikutuksesta arvosanaan esitti meille aikoinaan eräs lukiossa ollut miesopettaja.
Monivalintatehtävät ovat pelejä, joilla ei ole tekemistä osaamisen osoittamisen kanssa.
Perusteeton väite. Riippuu kovasti aiheesta ja kysymyksistä. Tentin laatijallahan on täysin vapaat kädet kysymysten laadinnassa.
Tarkastaja näkee lopputuloksen eikä mitään sitä prosessista, miten lopputulokseen on päädytty. Helppoja, hauskoja mutta huonoja mittareita, mitä seikkaa todennäköisyyksien laskeskelu ei muuksi muuta.
Kysymykset voivat aivan hyvin olla sellaisia, että riittävään määrään oikeita vastauksia tentistä läpi päästäkseen ei voi päätyä soveltamatta oikeanlaista päättelyä.
Mikäs vika olisi siinä, että valittaisiin a,b,c tai d ja sen jälkeen viereiselle riville perusteltaisiin oma valinta? Tulisi vähän sitä ajatteluprosessia vastauksen takaakin valotettua...
Tilastomatematiikkaa pitäisi mielestäni painottaa matematiikanopetuksessa kaikilla kouluasteilla nykyistä huomattavasti enemmän. Tilastomatematiikan peruskäsitteet ovat korvaamattomia ajattelun apuvälineitä kaikille yleisistä asioista kiinnostuneille ihmisille.
Samaa mieltä. Kävin lukiossa laajan matematiikan kurssin, mutta siellä väännettiin vain matemaattista analyysiä, ja tilastotieteestä oli yksi ainoa kurssi. Oikeastaan vain puoli kurssia, koska samaan kurssiin oli tungettu todennäköisyyslaskenta.
Pahoittelen, mutta ette onnistu vakuuttamaan, monivalintatehtävien kannattajat.
On lähes osaamisen ostajien huijaamista, että konkreettisen taidon mittaamista harjoitetaan monivalintatehtävällä eikä käytännön tehtävällä.
Monivalintatehtävän arvo oppimisen osoittamisen näkökulmasta on esimerkiksi tietojenkäsittelyn tai hitsaamisen kaltaisessa käytännön taidossa suunnilleen sama kuin esseekysymyksen. Ne ovat tehtäviä koulua ja opettajaa varten (ja nimenomaan viimeksimainitun mukavuutta varten, yksi pitää monivalinnoista, toinen esseistä), mutta ei niillä osaamista mitata. Tuloksena ei synny muuta kuin parhaimmillaankin löyhästi toisiinsa liittyviä merkkijonoja paperille.
No tietenkin käytännön työ on aina ylivoimainen, mutta esseeseen verrattuna monivalinnalla ei ole mitään hävettävää. Pikemminkin päinvastoin.
Esseet ja monivalinnat ovat vain paljon halvempia ja helpompi kontrolloida että ne tehdään rehellisesti.
Jos aikaa ja resursseja riittäisi, asiat olisivat toisin. Vähän epäreilua vertailla näin erilaisia asioita keskenään. Tai no, ei oikeastaan.
Tulee tässä mieleen eräs muinainen opettajani, jonka mielestä on olemassa vain kaksi tapaa opiskella: itseopiskelu ja yksityisopiskelu (siis yksi oppilas opettajaa kohti). Kaikki muu oli hänen mielestään ajan ja vaivan hukkaamista. Mielipide sekin, ja aika perusteltu. En kuitenkaan menisi tekemään opetussuunnitelmia sen mukaan, sattuneesta syystä.
Tommi, juuri niin. Esseet ja monivalinnat ovat osaamista mittaavien kokeiden korvikkeita ja suosittuja halpuutensa ja opettajaa miellyttävän helppoutensa vuoksi. Asetan ne keskenään samalle tasolle käyttökelpoisuutensa puolesta. Osaamista ne mittaavat niissä tapauksissa, joissa todellista osaamista ovat monivalintatehtävien ratkominen (veikkaaja, tietokilpailija) tai esseiden kirjoittaminen (kirjailija, politrukki).
Se, että suomalainen koulutusjärjestelmä ei juhlapuheiden ulkopuolella tuota ehkä sittenkään kaikkein kilpailukykyisintä osaamista, on paljolti laadullinen kysymys. Kyse ei ole siitä, että opiskeltaisiin paljonkaan vääriä asioita substanssin näkökulmasta vaan siinä, että niitä opiskellaan väärällä tavalla. Meillä opiskellaan tyydyttämään monivalintatehtäviä tai esseitä tarkastavien opettajien, eikä konkreettista hyötyä kaipaavan elinkeinoelämän tarpeita.
Lähetä kommentti