tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Keskustelunkieltoa naistutkimuslistalla

Tampereen yliopiston "naistutkimus-keskustelulistalla" Pasi Malmi kokee kovia. Hänen vaivojaan säästelemättömista keskustelunavausyrityksistä ja viitselijäästä argumentatiivisuudesta huolimatta niskaan tulee "akateemista" naiskakkaa.

Katja Keisala:
Pasi Malmi on viime aikoina aktivoitunut herättelemään keskustelua naistutkijoiden listalla. Valitettavasti Pasi esittää väitteensä aina naisvihamielisellä tavalla, joka ainakin minua häiritsee niin paljon, että en tule avaamaan enää ainuttakaan Pasin lähettämää tai hänelle vastaavaa
viestiä.

Aina löytyy niitä miehiä, jotka pyrkivät käyttämään tasa-arvodiskurssia miesten aseman parantamiseksi. Pasin keskustelu miesten syrjimisestä muistuttaa ikävällä tavalla valkoisten Pohjois-Amerikkalaisten miesten vaatimuksia poistaa ns. rotukiintiöt yliopistoista. Minulle tämäntyyppinen keskustelu näyttäytyy hyvin vastenmielisenä.

Syrjinnän kohteeksi joutuminen ei ole koskaan kivaa. On kuitenkin eri asia joutua sukupuolensa tai etnisen syntyperänsä vuoksi syrjityksi kerran tai kahdesti elämänsä aikana, kuin että joutuu kokemaan syrjintää elämänsä jokaisena päivänä. Naisiin kohdistuva syrjintä on hyvin dokumentoitu ja tilastoitu, sitä tuskin voi kiistää. Samoin on miesten naisiin kohdistaman väkivallan laita. Toivoisin kovasti, että nämä ilmiöt häviäisivät sen tosiasian myötä, että joskus miestäkin on työhönotossa syrjitty, tai että joskus joku nainenkin on lyönyt miestä.

Miten naisten ja miesten kokemaa syrjintää voi edes laittaa samalle viivalle?

Räiskyvää Uutta Vuotta, Toivottaa Katja Keisala (YTT, ihan oikeasti, vaikka ei uskoisi, kun väitteet eivät perustu mihinkään tutkimukseen, ainoastaan sattumalta valittuun aineistoon, omaan ajatteluun ja omiin kokemuksiin.)
Turo: Sain juuri luetuksi kaikki Pasi Malmin naistutkimuslistan kirjoitukset ja hänen keskustelunavauksiaa kommentoivat muiden listan keskustelijoiden tekstit ja täytyy sanoa, ettei Katja Keisalan Pasi Malmiin liittämästä naisvihamielisyydestä ole jälkeäkään. Keisalan väitettä Pasin tekstien naisvihamielisyydestä pidän siis puhtaasti paranoidisena jäsennyksenä.

Huolimatta Keisalan tällaisesta tökeröstä mustamaalauksesta ja vääristelystä, en usko hänen saavan osakseen korjaavaa kritiikkiä muilta keskustelijoilta tuolla keskustelulistalla.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aina löytyy niitä miehiä, jotka pyrkivät käyttämään tasa-arvodiskurssia miesten aseman parantamiseksi.

Luojan kiitos että naiset eivät ole koskaan yrittäneet käyttää tasa-arvodiskurssia oman aseman parantamiseksi. Eihän sellaista yksinkertaisesti voi tapahtua.

Anonyymi kirjoitti...

Säälittävää, todella säälittävää.

Anonyymi kirjoitti...

Naistutkimus on siis käytännössä opinahjo maternalistiselle uhri- ja etujärjestöfeminismille. Mikään uutinenhan se ei tosin ollutkaan.

Asiahan ei olisi ongelmallinen, jos naistutkimus/etujärjestöfeminismi ei
1) valehtelisi toimivansa tasa-arvon puolesta
2) harrastaisi toimintaansa verovarojen/vastaavien julkisten avustusten turvin

Ai niin, siltä varalta, etten olisi aiemmin muistanut mainita, niin olen muuten sitä mieltä, että naistutkimus on lakkautettava.

Anonyymi kirjoitti...

Jos esittää asiansa noinkin avoimen miesvihamielisellä tavalla, ei pitäisi olla mitään jakoa enää valittaa naisvihamielisyydestä.

Ennen pitkää sitä saa mitä tilaa, vaikkei kuitenkaan tällä kertaa Pasi Malmin puolelta.

Henry Laasanen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Henry Laasanen kirjoitti...

https://listserv.uta.fi/cgi-bin/wa?A2=ind0701A&L=NAISTUTKIMUS&T=0&F=&S=&P=672

Panu kirjoitti...

Pasin tuoreimmasta puheenvuorosta:

Olkiukkoiluun syyllistyy myös Susanna Liukkonen, joka väittää minun esittäneen erikoisia näkökantoja pedofiliakeskusteluun liittyen. Tarkistin naistutkimuslistan arkiston ja voin todistaa, ettei siellä ole yhtään kirjoittamaani kirjoitusta pedofiliakeskustelussa!

Feministit ja naistutkijat katsovat siis oikeudekseen karkeasti valehdella ja vihjailla, että toista mieltä oleva on pedofiili. Tällä tasolla liikutaan.

Anonyymi kirjoitti...

"
Malmin vastaus:
https://listserv.uta.fi/cgi-bin/wa?A2=ind0701A&L=NAISTUTKIMUS&T=0&F=&S=&P=186
"

Runsaasti käyttää Katja Keisala seksiä ja raiskausta esimerkeissään ja kantojensa perustelussa / epätasa-arvon / syrjinnän todistelussa. Eikö mitään muuta (enää) löydy?

Anonyymi kirjoitti...

En yleensä syyllisty karkeuksiin, mutta nämä "ärähtäneet" ja heidän ylistäjänsä ovat kyllä syvältä perseestä. "Apples and oranges baby...", joopa joo. Lähinnä näiden älyn jättiläisten pitäisi ymmärtää idiomi, joka kuuluu: "Get a grip".

Anonyymi kirjoitti...

Pasi Malmin puolustajat: kannattaisi ehkä lukea Pasin kirjoituksia listan kontekstissa niin saisitte todellisen kuvan hänen viestiensä aiheuttamasta häiriöstä siellä. Itsekin aion olla niitä enää avaamatta. Haluan jotain tasokkaampaa keskustelua.

Anonyymi kirjoitti...

Ano klo 17:36,

Voisitko lyhyesti luonnehtia listan kontekstia, jos kerran Pasi Malmin asiallinen argumentaatio aiheuttaa siellä häiriötä.

Itsekin aion olla niitä enää avaamatta.
Eipä ollut suuri yllätys.

Haluan jotain tasokkaampaa keskustelua.
Onko naistutkimuksen lanseeraamassa uuskielisanamagiassa "tasokkuus" määritelty kritiikittömyyden synonyymiksi?

Pakko lainata Panua: "Mieleeni tulee riveittäin nelikulmaisia robotteja, jotka tuijottavat nelikulmaisilla silmillään ja avaavat nelikulmaiset suunsa toistellakseen automaattisesti nelikulmaisia lauseita, jotka niihin on ohjelmoitu."

Anonyymi kirjoitti...

"Itsekin aion olla niitä enää avaamatta."

Kyllä ollaan herkillä. Jos ei sovi omaan näkemykseen, mielipiteeseen yms. laitetaan pää perseeseen. Väitätte tekevänne tiedettä, mutta ette kärsi tutustua oman rinkinne ulkopuolisten teskteihin. Pthyi!

"Haluan jotain tasokkaampaa keskustelua."

No mutta sisäsiittoinen samojen fraasien toistelu suljetussa keskustelussa vasta onkin tasokasta, toki.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisitteko laittaa blogiin sähköpostilistakeskustelun jatkosta, joka on ollut hyvin moninaista ja toivottavasti myös rakentavaa ?

Olen lukenut kiinnostuksella kaikki Pasi Malmin kirjoitukset sekä myös kuunnellut häntä naistutkimuspäivillä. Naistutkimuksen ulkopuolisista hänen kirjoituksensa saattavat näyttää hyvin vakuuttavilta, mutta valitettavasti hänen kirjoituksistaan paistaa naistutkimuksen teorian hatara perustuntemus. Sen vuoksi hänen kirjoitelmansa eivät ole rakentavia vaan enemmänkin rasittavia.

(Kuvitelkaa samanlainen tilanne, että epäpätevä keskustelija dominoisi teidän asiantuntijafoorumianne jatkuvilla vaatimuksilla keskustella ja väistäisi aina kritiikin Ad hominem -vasta-argumentilla. Jaksaisitteko perustella hänelle perusasiat aina juurta jaksain vai toivoisitteko hänen opiskelevan lisää?)

Pasi Malmi on saanut edelleen jatkuneessa PasiMalmi-keskustelussa useitakin rakentavia palautteita, joista toivon hänen ottavan onkeensa eikä taas yrittävän luikerrella ulos kritiikin ohittavalla ohipuhuvalla argumentoinnillaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Väitätte tekevänne tiedettä, mutta ette kärsi tutustua oman rinkinne ulkopuolisten teskteihin. Pthyi!"

Mistä tiedät, että naistutkijat eivät tutustu oman ringin ulkopuolisiin teksteihin? Naistutkimus on monitieteinen tieteenala, jonka opiskelijat ja tutkijat ovat keskenään hyvin erilaisia ja myös usein vastakkaista mieltä.

Kyllä muihin teksteihin tutustutaan, jos niillä on jotain annettavaa alalle. Valitettavasti malmin "myös miehiä syrjitään" ei ole mitenkään uutinen naistutkimukselle, itselleni kerrottiin se perusopintojen aikana useaan otteeseen: eli vaikka eläisimme patriarkaatissa (missä siis emme elä) mies ei välttämättä automaattisesti hyödy tästä järjestelmästä vaan siitä hyötyy lopulta hyvin pieni joukko miehiä. Miehiä syrjivät toiset miehet sekä toiset naiset, naisia toiset naiset ja miehet. Toisinaan syrjimme myös itse itseämme.

Anonyymi kirjoitti...

"Olen lukenut kiinnostuksella kaikki Pasi Malmin kirjoitukset sekä myös kuunnellut häntä naistutkimuspäivillä. Naistutkimuksen ulkopuolisista hänen kirjoituksensa saattavat näyttää hyvin vakuuttavilta, mutta valitettavasti hänen kirjoituksistaan paistaa naistutkimuksen teorian hatara perustuntemus."

Jos Malmin naistutkimuksen tuntemus on noin hataraa, niin miksi tuhannesta naistutkimuksen listan osallistujasta yksikään ei ole osannut argumentoida hänen "hataria" ja "epäasiantuntevia" argumenttejaan vastaan?

Miksi ainoana kritiikkinä on ollut taskusta vedetty "olet misogyyni" väittämä? Miksi Malmin esittämiin tilastoihin ei ole vastattu tilastoilla?

HUOM: Listalla monet naistutkijat ovat myös kehuneet Malmin keskustelunavauksia kiinnostaviksi ja niihin on tullut myös asiallisia vastauksia, joten kritiikkiä tulee siis vain osalta porukasta.

Anonyymi kirjoitti...

Julkisissa virossa erityisesti kaupunkien ja ministeriöiden työpaikkavalinnoissa ovat naiset aina etusijalla. ks esim. Helsingin rakennus-/kiinteistöalan virkamiesvalintoja. Merkonomi nainen ohittaa aina DI-miehen.
Syynä on kaksi asiaa: 1. Esimies haluaa saada alaisekseen henkilön, joka ei uhkaa hänen saavuttamaansa virka-asemaa, koska valtittu on pihalla työtehtävistään
2. halutaan estää joutumasta syytetyksi naisen syrjinnästä
koska aina voidaan vedota tähän.
Tilastollisestikin on mahdotonta, että vain naisilla olisi työkokemuksen ja koulutuksen perusteella pätevyys ko. tehtäviin.
Naiskintiöät ovat yksi seliteisesti perustuslain vastaisia. On vain yksi peruste ja se on koulutus ja ammattitaito, ketään ei saa syrjiä iän tai sukupuolen perusteella.

Nyt käydään oikeutta päätoimittajan irtisanomisesta. Suomessa on aina silloin tapahtunut jonkinlaista syrjintää, kun henkilö sanotaan irti ns. YT-menettelyn kautta. Ulosheitettävät valitaan jollakin perusteella ja se peruste ei ole usein ammattitaito, vaan muu tekijä.

Anonyymi kirjoitti...

"Olkiukkoiluun syyllistyy myös Susanna Liukkonen, joka väittää minun esittäneen erikoisia näkökantoja pedofiliakeskusteluun liittyen. Tarkistin naistutkimuslistan arkiston ja voin todistaa, ettei siellä ole yhtään kirjoittamaani kirjoitusta pedofiliakeskustelussa!

Feministit ja naistutkijat katsovat siis oikeudekseen karkeasti valehdella ja vihjailla, että toista mieltä oleva on pedofiili. Tällä tasolla liikutaan."

Niin ja 'tällä tasolla' liikutaan Panu täälläkin, kun et viitsinyt julkaista anteeksipyyntöä virheestä, kun pedofiliakeskustelussa se olikin joku muu mies kuin Pasi, joka ilmaisia erikoisia kantoja. Tästä siis seurasi anteeksipyyntö -keskustelu, jonka fiksusti jätit pois tästä ketjusta...