Liikuntavammaisten markkina-arvo
Tuntui hurjalta kuulla, että useimmat haastatellut eivät usko, että he voisivat ihastua liikuntavammaiseen ihmiseen. Prinssissäni täytyy siis olla jotain vinksallaan. Mari Kiurun mukaan nuoret aikuiset eivät pitäneet liikuntavammaiseen ihastumista lainkaan mahdollisena. Vain vanhemmasta polvesta löytyi muutamia, joille vamma ei olisi ihastumisen este. Syiksi kerrottiin, ettei kohtaaminen olisi ylipäätään mahdollista kun ei vammaisiin koskaan törmää, ja koska toisen liikuntavammaisuuden uskottiin rajoittavan myös omaa elämää.
30 kommenttia:
Ei sanaakaan sellaisesta pienestä triviaalista asiasta kuten seksistä.
Itseäni arveluttaisi lähinnä se mahdollisuus, että liikuntavammainen saattaisi olla asenteeltaan marttyyri ja niin pirun sorrettu, ymmärrätte varmaan mitä ajan takaa. Ei kai siinä muuten mitään, varmaan sitä nussittuakin saataisiin jos ei ihan kokovartalohalvaantunut ole.
On ilmeisesti vaikea hyväksyä että kaikki eivät voi olla haluttavia ja viehättäviä. Ei se ole mikään epäoikeudenmukainen virhe yhteiskunnassa että rumat ja vammaiset eivät saa helposti kumppania, eikä heillä ole yhtä paljon valinnanvaraa kuin viehättävillä ja terveillä ihmisillä.
Tuntuu että nykyään kaikkien pitäisi olla täysin tasa-arvoisia missä tahansa asiassa, jos ei muuten niin väkisin.
Hmm.. Mietin blogin kirjoittajan motivaatiota näiden linkkien laittamiseen. Oletko itse sitä mieltä, että vammaisuus ei ole este ihastumiselle, vai onko se?
Minun täytyy sanoa, jos nyt ihan raadollisen rehellisiksi heittäydytään, että en osaa kuvitella ihastuvani liikuntavammaiseen. Eri asia olisi tietysti se, jos puoliso vaikka nyt vammautuisi. Häneen on rakastunut jo aikoja sitten, eikä vamma muuttaisi sitä.
En osaa sanoa, miksi vammaisten ihmisten markkina-arvo voi olla matala. Varmaankin kyseessä on joku biologinen juttu. Sama juttu varmaan saa normaalivartaloisen miehen vaikuttamaan ehkä haluttavammalta kuin sairaalloisen ali- tai ylipainoisen.
Tuntuu inhottavalta myöntää oma "pinnallisuus" (onko se sitä?), mutta näin nyt vain ajattelen. Kai useimmat ihmiset etsivät siinä mielessä itsensä kaltaisia ihmisiä, että "normaali" elämänmeno ei liikaa häiriytyisi. Itse en ainakaan tahdo kauheasti rikkoa rajoja parisuhdejutuissa, parhaiten tulee juttuun kun kumppanilla on suunnilleen samanlainen tausta, arvot ja terveys.
Miksi näistä linkeistä tuli niin syyllinen olo?
Miksi näistä linkeistä tuli niin syyllinen olo?
Lienee tarkoitus. Suolihuuhtelua komppaan siinä, ettei vammaisen haluttavuus kumppanina ole mikään tasa-arvokysymys.
Eri asia on vammaisiin kohdistuvat ennakkoluulot saati syrjintä, mutta on turha yrittää marginalisoida liikuntavammaisuutta sivuseikaksi ihmisen viehättävyyden osana.
Tuo linkin takaa löytyvä teksti (ja muuten myös tänäisen Hesarin juttu taidenäyttelystä) keskittyy kovasti siihen, että vammaisella naisella on oikeus prinssiunelmiinsa.
Jos naisia kovasti masentaa miesten pinnallisuus ja se, että miehet eivät voi kuvitella seurustelevansa liikuntavammaisen naisen kanssa, voi arvuutella, kuinka moni nainen luulee olevansa valmis seurustelemaan itseään vaikkapa 20 senttiä lyhyemmän, vammattoman, miehen kanssa.
Tämä on oiva tilaisuus niin miehille kuin naisille mennä itseensä ja miettiä mikä oma arvomaailmansa on, ja mitä kukin ihmissuhteesta oikeasti hakee?
Raadollisuutemme paljastuu kerrankin yhdessä, sukupuolesta riippumatta?
MA-teoriaa esitetyt huomiot tuntuvat tukevan: raajarikko ei kelpaa, ellei hänellä ole muita vahvoja sosiaalisia avuja puolellaan kompensoimassa tätä 'vikaa'.
Väärä html-koodi, oli tarkoitus lihavoida. "Linkin takaa löytyvä teksti" tarkoittaa siis tuota Henryn tarjoamaa alkuperäistä.
Niin, miksi jotkut parinvalintakriteerit ovat hyväksytympiä kuin toiset?
Hyväksyttyjä kriteerejä:
- mies on perässä seuraava koiranpentu
- mies on seksinvonkaaja
- mies on käynyt huorissa
- henkilö on psykopaatti
- mies haisee hieltä ja käyttää lökäpöksyjä
- mies on lyhyt ja heiveröinen
- Mies on liian kiltti
Kiellettyjä kriteereitä:
- Henkilö on vammainen
- Naisella on ollut monia seksisuhteita
- naisen rinnat ovat liian pienet
- Nainen ei ole innokas seksuaalisen tyydytyksen tarjoaja
- Nainen on pullukka
Mistä siis johtuu, että on sosiaalisesti kiellettyä pitää joitakin parinvalintakriteereitä ja toisia sallittua? Eikö parinvalinnassa ole kyse itseä kiinnostavan parin löytämisestä ja siten, kriteeri saa olla miten pöllö tahansa? Miksi naiset suuttuvat, jos mies hylkää naisen siksi, että naisen rinnat ovat liian pienet? Miksi se on huonompi syy kuin että mies on käynyt huorissa?
Koska huorissa käyminen kertoo jotain ihmisen arvomaailmasta ja persoonasta ja tissit nyt vain ovat tissit?
Miksi arvomaailman arvostaminen on moraalisesti oikeampi asia kuin tissien arvostaminen?
Suomeksi siis kysyt sitä, miksi on enemmän oikein jättää erilaisen arvomaailman perusteella kuin ulkonäköseikkojen perusteella? Kumman takia haluaisit ennemmin että sua arvostettaisiin kumppanina, ulkonäön vai arvomaailman samanlaisuuden vuoksi? Ja vaikka vastauksesi voisi olla "ihan sama", niin enemmistö vastaisi että jälkimmäinen.
"Kumman takia haluaisit ennemmin että sua arvostettaisiin kumppanina, ulkonäön vai arvomaailman samanlaisuuden vuoksi?"
Itse kyllä preferoisin sitä, että minua arvostettaisiin ulkonäön takia.
Onko tässä ideana, että halutaan kieltää ihmisiltä sosiaalisien normien avulla tukeutumasta niihin preferensseihin, joita heillä on?
Mikä oikeus ihmisillä on tuomita toisten preferenssejä, vaikka he haluaisivatkin tulla preferoiduksi tiettyjen syiden nojalla?
Ja lopputuloksena, kenenkään preferenssejä ei voi edes tietää, ainoastaan sen, mitä hän sanoo niiden olevan. Eli kyse on jonkin sortin tekopyhyydestä tai poliittisesta korrektiudesta, jossa totuutta ei saa sanoa ääneen.
Naisia kehottaisin valehtelemaan seksikumppaniensa määrän runsaasti alaspäin. Jos edes tämän tajuaa, ei voi olla aivan tyhmä mikä on toki parempi kuin rehellisyys eli tyhmyys. Naisen kannattaa aina sanoa, että kumppaneita on ollut vähemmän kuin mitä todellisuudessa, tämä on naiselle täysi win-win tilanne.
Ellien ammattilais-bloggaaja ei viimeisemmässä (tai sitä edellisessä) kirjoituksessaan aikonut kertoa (tämän hän tosin antoi ymmärtää riippuvan miehestä)
harrastaneensa ammattia tulevalle miehellee, sillä "eihän kaikkea elämästään tarvitse kertoa ettei syyllistyisi valehtelemiseen". Tästä pointsit sille naiselle.
"Koska huorissa käyminen kertoo jotain ihmisen arvomaailmasta ja persoonasta ja tissit nyt vain ovat tissit?"
Tissit ovat ehdottomasti tärkeämpi asia kuin arvomaailma.
Henry: Kyse on tosiaan siitä, mitä kuvittelee toisen preferenssien olevan. Toisin sanoen jos nainen antaa jatkuvasti sellaisen mielikuvan että hän on sun kanssa ulkonäön takia mutta sitten pistää poikki sun pinnallisuuden takia, on sulla aivan täysi oikeus suuttua siitä. Saatat toisaalta saada myös potkut munille (ihan oikeutetusti) jos väität rakastavasi toista, ja sitten myöhemmin sanot annat pakit isojen tissien takia.
Feminismin iso ongelma on se, että se haluaa haudata pinnallisuuden. Feministien teksteistä paistaa kirkkaasti läpi se, että pinnallinen nainen on hylkiö, joka pitäisi viedä hoitoon. Näin ollen mies ei arvosta naista (näistä on siis automaattisesti poistettu pinnalliset naiset), kun jopa uskaltaa vilkaista tätä...
Tottakai liikuntavamma vaatii jotain "ekstraa" kompensoimaan. Olisikin mielenkiintoista tietää, paljonko ja minkätyyppistä.
Sehän on selvää että todella kaunis nainen kelpaa melkein kenelle tahansa tavalliselle miehelle kepeillä tai ilman (moniko antaisi janina frostellille tms lemput jonkun liikuntavamman takia?). Mutta kuinka paljon kauniimpi naisen pitää olla rullatuolin tai keppien kanssa verrattuna normaaliin? Siinäpä miettimistä.
Jos itse mietin exiä, niin olisin alkanut varmaan suurimman osan kanssa suhteeseen keppienkin kanssa (taidan vain olla vähän turhan nirso, tyttökaverini ovat pääsääntöisesti olleet sen verran nättejä että keräävät kehuja muiltakin).
Toisaalta ainakin pitkäaikaisin exä olisi mahdolliseti jäänyt rannalle ruikuttamaan, sillä tapailun alkuaikoina jouduin valitsemaan kahdesta naisesta arpomalla. Kepit olisivat muuttaneet tilannetta hänelle huomattavasti epäedullisemmaksi.
- Syltty
Feminismin isoin ongelma on se että se tekee ongelmia.
Henry lipsuu, Henry lipsuu nyt pahasti.
Markkina-arvoteoriahan selittää kaiken, eikö niin? Mistä tuo kitinä "sosiaalisesti hyväksyttävistä" ja "sosiaalisesti ei-hyväksyttävistä" syistä tehdä sitä tai tätä? Ei sellaisia olekaan. Tuotahan harrastavat vain feministit ja muut kysyntä/tarjonta -mallista ymmärtämättömät. Kansantalostiedettä kehiin, ei moralistista ulinaa.
30 vuotta mittarissa, loppututkinto niinkin seksikkäältä ja työllistävältä alalta kuin sosiologia (olisi voinut valmistua myös tietotekniikasta), alkava alkoholiongelma, naismenestys edelleen parhaimmillaankin vaatimatonta?
Täysin väärässä?
Olen aivan samaa mieltä siitä, että parinvalinta ei ole tasa-arvoasia, eikä saa olla. Kyse on henkilökohtaisista preferensseistä. Kuitenkin, jos aivan rehellinen olen, en saata uskoa toisen liikuntavammaisuuden olevan este ihastumiselle. Liikuntavammaisuutta on kuitenkin moneksi. En sulkisi pois ihastumista vakavastikaan vammautuneeseen henkilöön, mikäli persoonallisuus tekee minuun vaikutuksen. Panen sille käytännössä hirvittävästi painoa. Kauneus voi olla tekijä, mutta viehättävyyteen vaikuttaa hyvin moni piirre. Seksi ei ole merkityksetön asia sekään.
Toisaalta olen itse kohtalaisen kinesteettinen ja ripeästi liikkuva henkilö ja saattaisi olla hankalampaa liikuntavammaisen partnerin hyväksyä itselleni varaamiani vapauksia kuin minun hänen esteisyyttään.
Ai niin, ja Henrylle:
Minusta arvomaailman arvostaminen ei eroa moraalisesti tissien arvostamisesta.
Yhdyn edelliseen siinä, ettei moraalisesti ehkä pohjimmiltaan arvomaailman ja tissien arvostuksella ole eroa.
Jos nyt kuitenkin puhutaan parisuhteista, samankaltaiset arvot ovat käsittääkseni parisuhteen pysyvyyden kannalta huomattavasti samankaltaisia tissejä olennaisempi asia.
telaketjutenava kirjoitti:
"Jos nyt kuitenkin puhutaan parisuhteista, samankaltaiset arvot ovat käsittääkseni parisuhteen pysyvyyden kannalta huomattavasti samankaltaisia tissejä olennaisempi asia."
Olennaistahan tässä oli se pointti, että toiselta saa haluta mitä huvittaa, eikä sen pitäisi olla moitittavaa, varsinkaan jos kuitenkin pystyy solmimaan jonkinlaisen suhteen. En ole koskaan itse päässyt seurustelemaan, joten en tietty sinänsä tiedä, mutta rohkenen epäillä, ettei parisuhteiden kulmakivi ole läheskään aina (esim.) "samankaltaiset arvot" - vaan juuri se, että kumpikin saa ylipäätään jotain. Mies voi arvostaa seksielämää, nainen vaikkapa älykästä puhekumppania. Tai whatever.
Kyllähän pienirintaisuuskin voi olla indikaattori arvomaailmasta. Se kertoo, että henkilö ei välitä ulkonäöstään tarpeeksi hankkiakseen implantit, eli hän on laiska.
Miksi arvomaailman arvostaminen on moraalisesti oikeampi asia kuin tissien arvostaminen?
Ei se tietenkään ole moraalisesti sen enempää oikeampi kuin väärempikään asia.
Silti: jos hylkää naisen siksi, että tämän rinnat ovat liian pienet, on tehnyt alkujaan tyhmyyden. Rintojen pienuudenhan näkee heti, ja jos pitää rintojen riittävää kokoa tärkeänä kriteerinä parisuhteelle, ei pidä mennä hukkaamaan omaansa ja toisen aikaa ryhtymällä seurustelemaan omiin kriteereihin nähden liian pienirintaisen naisen kanssa. Arvomaailmojen erilaisuuden saattaa havaita vasta jonkin ajan päästä, jolloin seurustelun aloittaminen on voinut olla arviointivirhe, ei tyhmyyttä.
Eufemia,
paitsi jos muuttaa mielensä. Ovatko esteettiset mieltymykset ja niiden muuttuminen typeryyden [ja/tai mikä ikinä sen vastakohta onkaan] asia? Tietysti kommenttini saattaa olla nimenomaan parisuhdetta ajatellen irrelevantti, jos oletetaan parisuhteen ajatuksen sisältävän jo lähtökohtaisesti ajatuksen pysyvyydestä hamaan loppuun saakka.
Mutta jos näin ei ole, onko ennen esteettisten mieltymysten muuttumista henkilön kanssa vietetty aika hukattua aikaa? Minusta ei.
Tulta syöksevä lintu, ei tietenkään ole hukattua aikaa - mutta ymmärsin Henryn esimerkkitilannekuvauksen sellaiseksi, jossa kumppanikriteerit tiedetään selvästi etukäteen eivätkä ne muutu (ja myös haettavan ihmissuhteen laji tiedetään selvästi etukäteen).
Eufemia: "Silti: jos hylkää naisen siksi, että tämän rinnat ovat liian pienet, on tehnyt alkujaan tyhmyyden. Rintojen pienuudenhan näkee heti, ja jos pitää rintojen riittävää kokoa tärkeänä kriteerinä parisuhteelle, ei pidä mennä hukkaamaan omaansa ja toisen aikaa ryhtymällä seurustelemaan omiin kriteereihin nähden liian pienirintaisen naisen kanssa."
Onko jokainen suhde, joka ei pääty loppuelämän yhdessäoloon ajanhukkaa? Miksei sitä voisi alkaa seurustelemaan, vaikka ajattelisi
että enää 5 vuoden päästä tuskin ollaan yhdessä, kun toisiin ollaan jo kyllästytty?
Gc, ei tietenkään ole ajanhukkaa. Kymymyksesi on suunnilleen sama kuin Tulta syöksevän linnun, joten vastauksenikin on suunnilleen sama: tulkitsin Henryn esimerkkitilannekuvauksen sellaiseksi, jossa kumppanikriteerit tiedetään selvästi etukäteen eivätkä ne muutu. Toisin sanoen ne rinnat ovat jatkuvasti olleet liian pienet, ja se on jatkuvasti ollut ratkaiseva vika. Minusta vaikuttaa hölmöltä ryhtyä seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka alun alkaenkaan ei kelpaa.
Eufemia, ah niinpäs onkin sama kysymys kuin TSL:n. Jotenkin tuo meni vain minulta ohi. Ryntäsin ilmeisesti kommenttilistan alapäähän kommentoimaan heti tuon sinun ensimmäisen viestisi jälkeen, enkä muistanut lukea noita muita viestejä.
minulla on oma epäilyni sille, miksi yhteiskunnassamme moralisoidaan tiettyjä suhdekriteereitä ja hyväksytään toisia. kyseistä syytä on tässä ketjussa jo sivuttukin: suhteen kestävyys. ensiksikin, se kuulunee luterilaisiin arvoihimme ja toisekseen, ainakin vanhemman polven muistissa on varmaan myös hajonneiden perheiden osapuolten köyhyys, onnettomuus ja usein kova kohtalo. ei välttämättä tarvittaisi kuin uusi talouslama niin suomessa jälleen muistettaisiin kestävien suhteiden merkitys. mitään muitahan syitä ei moni nykyihminen näe perheen koossa pitämiseksi: [sarkasmi]lapset nyt ainakaan eivät kahta vanhempaa tarvitse/ ansaitse[/sarkasmi].
jos joku ei seurannut punaista lankaa, tässä vielä rautalankaa: suhteen muodostuessa ulkonäön varaan on eroriski oletettavasti suurempi kuin syvällisempiin yhdistäviin tekijöihin (arvot, persoona, tms) tukeutuvissa suhteissa. ulkonäkö ja tissit muuttuvat suurella todennäköisyydellä ihmisen vanhetessa eivätkä yleensä (yleisen kauneusihanteen mukaan) positiiviseen suuntaan. persoonallisuus ja arvot sen sijaan ovat melko muuttumattomia ominaisuuksia ja siten huomattavasti luotettavampia ennusteita suhteen kestosta. yhteiskunta siis kollektiivisella suulla moralisoi ihmisiä, jotka saattavat lyhytnäköisyyksissään jopa hankkia lapsia hajoamaan tuomituissa suhteissaan, tehden täten myös viattomista ihmisistä (lapsista) onnettomia. toki mukana on varmaan paljon itsekästä huolta oman puolison lähtemisestä kevein perustein jonkun toisen matkaan - pelkoa särkyneestä sydämestä.
Lähetä kommentti