Olen sitä mieltä, että naisen rooli on kyllä vuosisatojen kuluessa laajentunut mutta siinäkin on jopa tasa-arvon mallimaassa Suomessa tiettyjä ylittämättömiltä tuntuvia reunaehtoja. Yksi niistä on se, että naisen koulutustason kasvaessa hänen parisuhdemarkkina-arvonsa vähenee. Maisterius on jo ihan ok mutta siitä ylöspäin mentäessä alkaa kiinnostuneiden miesten joukko ympäriltä harventua. Miksi? Ihan kuin naiseuden määritelmään eivät kuuluisi älylliset intressit? Tunnen monta kaunista korkeasti koulutettua naista, jotka eivät etsi kuuta taivaalta. Vain miestä, joka ei alkaisi skitsoilla naisen koulutustasosta ja työmenestyksestä, ei ottaisi sitä itsetuntonsa päälle, vaan iloitsisi upeasta naisestaan, olisi ylpeä!
Mistä tämä paradoksi voisi johtua, että ei-niin-fiksuilla ja ei-niin-kauniilla naisilla on oikeasti enemmän kysyntää parisuhdemarkkinoilla kuin tosi fiksuilla ja tosi kauniilla (ja nimenomaan sekä fiksuilla että kauniilla)?
Kommentti: Vaimon kautta olen myös päässyt näkemään tätä tohtoriopiskelijanaisten ja professorien piiriä sisäpuolelta. Täytyy sanoa, että on vaikea kuvitella mitään ryhmää, jossa katkeruus omaa elämää - ja erityisesti miehiä - kohti tiivistyy vahvemmin. Feministi-tohtori-lesbo-miesvihaaja ei ole karrikoitua puhetta, vaan monen kohdalla täyttä totta. Tästä syystä nämä naiset ovat jo normaalin mies/nais -parisuhteen tuolla puolen, joten ei ihme, jos ei natsaa.
Kommentti: Olen kolmekymppinen yliopistokoulutettu ja vuosikausia työelämässä ollut mies, joka on kokenut monia asioita, joita tässä keskustelussa on nostettu esille. Ensinnäkin se on hyvin tuttua, että tässä iässä etsiessäni elämäni kumppania, samanikäisten ja suurin piirtein saman koulutuspohjan omaavista naisista, naiset tuntuvat todella olevan erittäin kriittisiä.
Olen tavallisen näköinen, normaalipainoinen, hyväkäytöksinen, ihan hyvää ja älykästäkin juttuseuraa. En ole lihava, en polta, pukeudun hyvin, juon kohtuullisesti, harrastan liikuntaa, käyttäydyn herrasmiesmäisesti… Mikään ei kuitenkaan riitä.
En syytä tästä ketään, mutta elämänkokemus ja opiskelu yhdistettynä muuhun kriittisyyteen lisää sitä, että elämänkumppaniltakin vaaditaan tähdet ja kuu.
sunnuntai, heinäkuuta 29, 2007
Pelkäävät miehet
Miksi miehet pelkäävät koulutettuja naisia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
45 kommenttia:
No, en ole oikeastaan esimerkkikommentoijien kanssa samaa mieltä, enkä ole mieltänyt ongelmaa koulutettujen ihmisten (sisältää naiset) kanssa toimeen tulemiseen. Ja jos ei tule toimeen, tarvitseeko? Jos tarvitsee, lähdettäneen liikkeelle omasta itsestä? Toisen kriteerit ja mielihalut ovat pyhiä.
En myöskään ymmärrä tällaista fetisististä mukaominaisuuksien luettelemista:
Olen tavallisen näköinen, normaalipainoinen, hyväkäytöksinen, ihan hyvää ja älykästäkin juttuseuraa. En ole lihava, en polta, pukeudun hyvin, juon kohtuullisesti, harrastan liikuntaa, käyttäydyn herrasmiesmäisesti
Mitä lainaus kertoo henkilöstä? - ei oikeastaan mitään muuta kuin pintaseikkoja, joista niistäkin vain fyysisessä kuvauksessa on etäisesti järjen häivää. Kuulostaa aivan kuin etsittäisiin ja tarjottaisiin jonkinlaista tuotetta sen sijaan, että kohdattaisiin toinen ihminen yksityiskohtaisuudessaan. Anteeksi kärjistys, mutta dildon saa kaupasta.
"Kuulostaa aivan kuin etsittäisiin ja tarjottaisiin jonkinlaista tuotetta sen sijaan, että kohdattaisiin toinen ihminen yksityiskohtaisuudessaan. Anteeksi kärjistys, mutta dildon saa kaupasta."
Tässä kohtaa on pakko kysyä, että mitä yksityiskohtaista kohdattavaa keskivertoihmisessä oikeasti on? Olen jo vuosikymmeniä meitä ihmisiä katsellut, ja kaikki näyttävät ja tuntuvat toinen toistensa kopioilta.
Tämä vaikutelma oikeastaan vain korostuu korkeasti koulutettujen tapauksessa, koska ko. koulutustasoon pääseminen vaatii suurempaa esiajateltujen faktojen omaksumista.
Onko meistä kellään mitään mainittavia yksityiskohtia tarjottavana, jotka kestäisivät edes pari kuukautta vanhan ajan hammasta?
/Argh
Tässä kohtaa on pakko kysyä, että mitä yksityiskohtaista kohdattavaa keskivertoihmisessä oikeasti on? Olen jo vuosikymmeniä meitä ihmisiä katsellut, ja kaikki näyttävät ja tuntuvat toinen toistensa kopioilta.
Minä taas näen ja koen paljonkin kinnostavia yksityiskohtia ja ihmisille itselleen tärkeitä reaktioita, jotka joskus ovat itsellenikin järkeenkäypiä. En toisaalta sanonut tapaavani keskivertoihmisiä, mikäli sellainen myyttinen peto on edes olemassa (toivottavasti ei).
Tämä vaikutelma oikeastaan vain korostuu korkeasti koulutettujen tapauksessa, koska ko. koulutustasoon pääseminen vaatii suurempaa esiajateltujen faktojen omaksumista.
Hyvässä tapauksessa ne ovat vain työkaluja. Ammattilainen, alalla kuin alalla, hyödyntää työkaluja innovatiivisesti ja omintakeisesti.
Onko meistä kellään mitään mainittavia yksityiskohtia tarjottavana, jotka kestäisivät edes pari kuukautta vanhan ajan hammasta?
Tuskin ne kesken loppuvat ja uusia perspektiivejä syntyy koko ajan lisää. Eri asia on, kuinka vakavasti toisia ihmisiä katsomme, välitämmekö nähdä heidät muuten kuin ulkoisesti.
Yksi asia mikä minua aina kismittää näissä "pelkäävätkö miehet itsenäisiä naisia" -keskusteluissa on että kaikki unohtavat sen, että miesten tapa hakea itseään alempitasoisia naisia nostaa naisten elintasoa. Kunnes taas naisten tapa hakea vähintään omantasoista, ei oikeastaan johda miesten elintason nousuun vaan lisääntyneeseen kilpailuun miesten kesken.
Tietenkin voitaisiin sanoa että lisääntynyt kilpailu nostaa kaikkien elintasoa, josta päästään sitten naiskiintiöihin. Ja siihen että siinä kilpailussa miehiä on häviäjinä enemmän.
Totuus löytyi tästä kommentista:
En syytä tästä ketään, mutta elämänkokemus ja opiskelu yhdistettynä muuhun kriittisyyteen lisää sitä, että elämänkumppaniltakin vaaditaan tähdet ja kuu.
http://www.youtube.com/watch?v=JdGJxI6LrX4
http://www.youtube.com/watch?v=A-TUj69HLb0
"oudoksuttaakin tuo ns." naiset ymmärtävät homoja luulo". naiset eivät ymmärrä homoja vaan miehet, se on ihan totta. siis en erottele nyt homoja tai heteroita, mutta miehet ovat ehdottomasti inhimillisempiä. naiset pyörivät kuvioissa niin kauan kuin siitä heille on hyötyä."
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=4&thrdid=5008
Minä en ainakaan näkisi että korkeammin koulutettu tyttöystävä olisi mikään este. Olen huomannut että koulutustaso ei yleensä korreloi älykkyyden ja järkevyyden kanssa (esim. korkeasti koulutetut feministit tai mokut). Ja eihän minulla ole edes paljon valinnanvaraa, koska olen käynyt vain peruskoulun (toistaiseksi ainakin).
Se on sitten eri asia että miten naiset suhtautuvat mieheen jolla on alhaisempi koulutustaso.
tulta syöksevä lintu
Mitä lainaus kertoo henkilöstä? - ei oikeastaan mitään muuta kuin pintaseikkoja, joista niistäkin vain fyysisessä kuvauksessa on etäisesti järjen häivää.
Lainauksesta ilmenee mm. että henkilö harrastaa liikuntaa, ei juo ja ei polta. Nämä ovat aika kriittisiä seikkoja, eivätkä mitään pintapuolisia yksityiskohtia.
Kuulostaa aivan kuin etsittäisiin ja tarjottaisiin jonkinlaista tuotetta sen sijaan, että kohdattaisiin toinen ihminen yksityiskohtaisuudessaan.
... tai sitten henkilö vain lyhyesti kuvailee itseään. Kaikelle ei tarvitse alkaa etsiä väkisin väännettyä pseudointellektuaalista selitystä.
Koulutettu nainen..
Kylmä, itsekeskeinen, aivopesty kone, joka halveksii itseään vähemmän 'koulutettuja' miehiä, joka katsoo että koulutus on nostanut hänen arvoaan naisena ja ihmisenä jumalia korkeammalle, jonka nirppainen nokka sojottaa niin pystyssä että hän on joutunut kehittämään tasapainoaistiaan melkoisesti, joka kohtelee tavallisia miehiä (=suurin osa miehistä) kuin ruttoista rottaa, jota on kieritelty oksennuksessa ja ulosteissa ..
Sanalla sanoen, nainen eliminoi itsestään kaikki miehiä viehättävät piirteet, viehkeyden, suloisuuden, naisellisuuden, iloisuuden ja nöyryyden ja sitten lisää miehiä solvaavan ja kalsean kohtelun.
Tällainen nainen siis tekee itsestään ihmissuhdemielessä pelottavan. Sitten hän ihmettelee, että miehet pelkäävät tällaisia naisia.. Jos naisilla todella olisi logiikka, he voisivat helposti laskea 1+1 ja tulla oikeaan johtopäätökseen.
Nämä naikkoset kuvittelevat, että tekevät miehiin vaikutuksen mainitsemalla kuinka 'akateemisia' eukkoja ovat. Mutta mietitäänpä hetki - mikä ihme akateemisuudessa tekisi miesten silmissä tällaisesta hupakosta ihmissuhdemielessä haluttavamman? Miten akateemisuus lisää seksikkyyttä tai kauneutta? Haluttavuutta tai iloisuutta?
Mitä mies käytännön parisuhde-elämässä hyötyy tai voi nauttia naisen 'akateemisuudesta'?
Naisen 'akateemisuus' tarjoaa miehelle vain vihaisen, kriittisen, halveksuvan, itsetärkeilevän, kalseankylmän, vaativan ja kitkerän egorunkkarin.
Kuten tyypillistä, tässäkin asiassa nainen ampuu itseään omaan jalkaansa ja syyttää sitten miehiä siitä että jalka on kipeä.
- Vortac
tulta syöksevä lintu
Mitä lainaus kertoo henkilöstä? - ei oikeastaan mitään muuta kuin pintaseikkoja, joista niistäkin vain fyysisessä kuvauksessa on etäisesti järjen häivää.
Minua kiinnostaa eniten tämän kommentin motiivi. Onhan selvä, että tässä blogissa ja yleensäkin kun puhutaan juuri näistä asioista, on vastakkain asettelu hyvin voimakasta. Mutta siltikin tuo kovin voimakas tarve mitätöidä kaikki muu mikä saattaa liittyä ko. postaukseen ihmetyttää kovasti. Minulle auttamatta tulee mieleen, että ollaan automaattisesti puolustuskannalla
jonkin "hyvin tärkeän" asian puolesta.
Se olisiko se näin ollessaan tiedostettua tai tiedostamatonta kiinnostaa minua kovasti.
Itse kommentista olen jokseenkin samaa mieltä, tuo 30-kymppisen miehen kirjoittama kappale ei juurikaan kerro mitään erityistä...
En ole varma siitä, mitä Mikko34 toivoo selvennettävän. Vastaisikohan tiedusteluun, mikäli sanoisin subjektiivisuuden ääriin pinnistäen, että minusta monet 'oikean' romanssin tavoittamisesta huolestuneet ihmiset vähättelevät persoonansa ulottuvuutta vitaalisimmillaan (tällä kertaa kyse ei ole ainakaan aikaisemmassa ketjussa tavoittelemastani feminismistä). Yritän pohtia mahdollista puolustuskantaa. Sellainen voisi olla keveyden tunne ihmisten kohtaamisesta.
Jos tehtäisiin sellainen parituskoe, johon otettaisiin sata huonosti koulutettua sinkkumiestä ja sata hyvin koulutettua sinkkunaista, niin mikä olisi kelpaavuussuhde parisuhteeseen? Eli kuinka moni mies kelpaisi naisille ja kuinkan moni nainen kelpaisi miehille. Tarkoituksena olisi siis selvittää, onko syy koulutettuja naisia pelkäävissä miehissä vai nirsoissa koulutetuissa naisissa.
Naiset tappelivat - puri toista niskaan
Mikko34, jostain syystä olen havainnut saman reaktion: vahvankaan miehen asema ryhmässä ei kestä heikon naisen pompottamista, mutta heikon miehen pompottamiseen kannustetaan ja se vahvistaa miehen asemaa.
Sama ilmiö esiintyy erittäin sivistyneillä ja koulutetuilla ihmisillä. Metodit ovat vain äärimmäisen paljon kehittyneemmät.
Luullakseni tämä liittyy jotenkin ihmisen perimään ja statuskamppailuun. Ihmiset tarvitsevat aina ulkojoukon ja sisäjoukon. "Tiedostavien ihmisten" keskuudessa heikot valkoiset ja heteroseksuaaliset miehet ovat ulkojoukkoa.
Siksi puolustankin aina henkeen ja vereen ulkojoukkoa, vaikka siitä on ja tulee aina olemaan henkilökohtaisesti pelkkää harmia.
Henry, minusta ei ole erityistä "nirsoutta", jos ei "kelpaa". "Kelpuuttaminen" tuntuu toisten ihmisten suhteen hullulta. Miksi tyytyä mihinkään omista tavoitteista (en siis puhu fantasioista tai ihanteista) vajaaksi jäävään? Sillä välin voi vaikka opetella tulemaan toimeen itsensä kanssa.
"Henry, minusta ei ole erityistä "nirsoutta", jos ei "kelpaa". "
Häh, eikö nirsoutta ole määritelmällisesti juuri se, että ei kelpaa tai että kelpuuttaa vain pienen joukon kumppaneita. Liian nirso on henkilö, joka kelpuuttaa vain niin tasoikkaita partnereita, että hän ei niitä kykene saamaan.
"Miksi tyytyä mihinkään omista tavoitteista (en siis puhu fantasioista tai ihanteista) vajaaksi jäävään?"
1. Koska se voi paras saavutettavissa oleva vaihtoehto ja parempi vaihtoehto kuin että ei ole partneria laisinkaan. Minäkin haluaisin ajaa Mersulla, mutta kun ei ole varaa kuin vanhaan paskaan, niin se on parempi vaihtoehto kuin ei autoa ollenkaan. Jos olisin nirso, niin minule ei kelpaisi kuin mersu ja joutuisin elämään ilman autoa.
"Sillä välin voi vaikka opetella tulemaan toimeen itsensä kanssa."
Eivät miehet tule toimeen itsensä kanssa, varsinkaan vuosien karttuessa, koska elämältä puuttuu tarkoitus. Lopputuloksena on alkoholismi, masennus, itsemurhat ja syrjäytyminen. Ei kaiken kanssa voi vain opetella tulemaan toimeen.
"Miksi tyytyä mihinkään omista tavoitteista (en siis puhu fantasioista tai ihanteista) vajaaksi jäävään?"
Feministisesti ajattelevat akateemiset, usein harhaisia käsityksiä omasta markkina-arvostaan omaavat naiset jäävät tavoitekiinnostusasteikollani merkittävästi vajaaksi.
Pelkäänkö siis nyt heitä?
Kirjoittelin kommenttiosastolle joskus aikaisemminkin tästä aiheesta.
Olen itse vähän alta kolmikymppinen, akateeminen teollisuuden palveluksessa oleva mies. Useampien negatiivisten kokemusten jälkeen tein linjauksen, että en lähde treffailemaan lainkaan akateemisten naisten kanssa. Siis ehdoton ei-ei. Muutaman neidin naama on hieman venähtänyt kun olen tämän heille ilmoittanut.
Nykyään seurustelen AMK-koulutuksen käyneen, työelämään päässeen itseäni muutamaa vuotta nuoremman naisen kanssa.
En todellakaan kaipaa niitä yliopistolla päälle kolmikymppiseksi roikkuvia, "itseään etsiviä" ja tiedostavia naiseläjiä jotka lopulta työllistyvät johonkin pienipalkkaiseen huttuhommaan pätkätyöläiseksi.
Siis: suhtaudun useimpiin akateemisiin naisiin täysin välinpitämättömästi, joitakin jopa välttelen. He ovat mielestäni enimmäkseen turhia, mielenkiinnottomia ihmisiä. Toisinaan jopa lievästi haitallisia. Pelosta ei siis ole kysymys.
Henry,
Niin, no, tuossa asenteemme ero sitten tietenkin onkin. En vertaa ihmisiä autoihin.
Ja jos sinulle auto onkin väliarvoinen, niinkuin jollekin nainen tai mies, joku toinen tulee toimeen ilman ja vaihtoehtoisilla ratkaisuilla, tai järjestää elämänsä niin, ettei tarvitse asiaan edes energiaa hukata. Kolmas saattaa olla kiinnostunut vain siitä Mersusta essentialisoituaan tietyt esteettiset yms. kriteerit, jolloin sitä 'kehnompaa' vaihtoehtoa ei ole edes olemassa.
Jos ei kaiken kanssa toimeen tulemaan opetella voikaan (muutokseen voi silti pyrkiä, itsen tai ympäristön), niin lähtökohta on kuitenkin oma itse. Miten pitäisi olettaa kenenkään voivan elää tyytyväisenä ja antoisalla tavalla toisen ihmisen kanssa, mikäli ei tule itsensa kanssa toimeen?
Turhaan minä kai jupisen, mutta minusta täällä lietsotaan tappiomielialaa ja ymmärretään liikaa henkilökohtaista passiivisuutta, aivan kuin ongelma ei olisi ratkaistavaksi lainkaan.
TSL, tuossa on takana se toinen niistä kahdesta arkkimyytistä.
Ankaran isän myytissä yksilön kohtalo on yksilön omalla vastuulla. Kukaan muu ei voi auttaa yksilöä, yksilön pitää kantaa itsestään vastuu. Seuraamus on myytin mukaan (tietyssä mielessä) oikein, koska yksilölle kasvaa siten selkäranka joka kantaa ja auttaa menestymään hankalissakin paikoissa.
Sen toisen myytin (jota ehkä olet soveltanut eräisiin toisiin ryhmiin) mukaan ryhmän kokemat seuraukset ovat ympäristön tai yhteiskunnan syytä. Seuraukset ovat väärin, koska ne eivät ole seurausta yksilön käyttäytymisestä. Tätä voidaan kutsua ymmärtävän vanhemman myytiksi.
Melkein kaikki tuntuvat soveltavan näitä kahta arkkimyyttiä jatkuvasti vähän kaikkeen. Jostain syystä sopivasti aina niin, että edellistä sovelletaan aina ulkojoukkoon ja jälkimmäistä sisäjoukkoon.
Tietysti argumenttien sofistikaation taso vaihtelee. Piiloutua voi myös snobbailevan kielen ja huumorin taakse.
Ihmistä ei voi kohdata ennenkuin pääsee näiden arkkimyyttien ulkopuolelle.
Olenkin tietääkseni assosioinut myös rajoittamisen teot ja 'yhteiskunnan' pelkkiin yksilöllisiin valintoihin. 'Yhteiskunnasta' on kuitenkin syytä puhua esimerkiksi jos pohditaan, miksi joku vangitaan mielessään olevaa yhteiskunnan tai poliisilaitoksen kuvajaista simuloivan poliisina esiintyvän yksilön toimesta. Kyse on legitimaation tavoista ja tällöin ihmisiltä täytyy ottaa huomioon harhatkin.
On vain myytin sofistikoituneempi versio jos iso möykky ("yhteiskunta") koostuu ja johtuu ulkopuolisten vahvemmassa asemassa olevien yksilöiden tekemistä valinnoista. Ei se muuta myyttiä mihinkään. Pieni viaton uhri isoa pahaa ulkomaailmaa vastaan.
Toisaalta jos sanoisit vaikkapa, että kokemus on vain uhrin päässä (mikä kai relativismin puitteissa on kai jopa aina "totta"), sanoisit jotain myytistä irtautunutta, tosin lipsahtaisit takaisin toiseen arkkimyyttiin.
Minusta se vaikuttaisi muuttavan myyttiä melkoisesti. Jos kaikki mitä kutsut myyteiksi on myyttejä, ihmettelen, mikäli onnistut olemaan siinä tapauksessa kriittinen myyttisyyttä kohtaan, sillä myyttisi tuntuisi kattavan merkittävällä tavalla ihmisen tiedon järjestämisen mekanismit. Jos tahdot kutsua -istiksi, kutsu empiiriseksi relationistiksi.
Moneen aikaisempaan huoleen vastaa riittävällä tavalla muun muassa Robbie kappaleessaan "Something Beautiful"... you can't manufacture a miracle, ja niin edespäin. Romantisointi ei ole ongelma. Ja minä luulin itse olevani jurottaja.
Koulutetut naiset rajaavat itselleen sopivan miespoolin aivan liian pieneksi. Akateemisille miehille kelpaavat niin duunarit, amk-tytöt kuin akateemisetkin. Sensijaan akateemiset naiset vetävät rajan vähintään amk:n kohdalle, mieluiten yliopistoon.
Kun yliopistoissa vielä on enemmän naisia kuin miehiä, niin tietäähän sen miten siinä käy: monelle akateemisuutta vaativalle jää pelkkä luu käteen.
Itse olen heilastellut niin duunareiden, amk-tyttöjen kuin akateemistenkin parissa. Sentään ihan jokainen amismuija ei ole niin tyhmä etteikö minulle kelpaisi. Myönnettäköön se, että ammattikoulun käyneistä heiloistani on löytynyt sellaisia, jotka on enemmän tai vähemmän pitänyt rankata pois liiallisen yksinkertaisuuden takia.
- Syltty (akateeminen itsekin)
Minusta se vaikuttaisi muuttavan myyttiä melkoisesti. Jos kaikki mitä kutsut myyteiksi on myyttejä, ihmettelen, mikäli onnistut olemaan siinä tapauksessa kriittinen myyttisyyttä kohtaan, sillä myyttisi tuntuisi kattavan merkittävällä tavalla ihmisen tiedon järjestämisen mekanismit.
Kutsuin niitä arkkimyyteiksi paremman sanan puutteessa. Eivät ne ole myyttejä perinteisessä kulttuurin tuottamien myyttien mielessä. Lakoff kutsuu niitä metaforiksi. Niitä voi kutsua myös tiedon järjestelytavoiksi jos haluaa.
Melkein aina konflikteissa on kyse siitä, että keskustelun toinen osapuoli on järjestellyt ajatuksensa yhdellä ja toinen toisella tavalla. Toisin sanoen kummankin argumentit ovat totta. Järjestelytapa valitaan sen mukaan onko kohde/uhri ulko- vai sisäjoukkoa.
Tämän ylä- ja ulkopuolelle voi kyllä päästä.
"1. Koska se voi paras saavutettavissa oleva vaihtoehto ja parempi vaihtoehto kuin että ei ole partneria laisinkaan. Minäkin haluaisin ajaa Mersulla, mutta kun ei ole varaa kuin vanhaan paskaan, niin se on parempi vaihtoehto kuin ei autoa ollenkaan. Jos olisin nirso, niin minule ei kelpaisi kuin mersu ja joutuisin elämään ilman autoa."
Auton ja kumppanin vertaamisessa on se vika, että auto on jonkun omaisuutta ja valmistettu ainoastaan sitä silmälläpitäen. Kumppani taas on itsenäinen ihminen, jolla on omat tavoitteensa ja tunteet, jonka elämän kululla on enemmän merkitystä kuin auton.
Olen akateemisesti koulutettu nainen ilman kumppania. Luultavasti olisin suhteessa, jos ajattelisin miehiä kauppatavarana, jonka voi vaihtaa parempaan heti sellaisen ilmaantuessa (tai oman "arvon"/varallisuuden noustessa). Olisi kuitenkin mielestäni aika julmaa pelata toisilla ihmisillä. Mieluummin olen yksin niin kauan, että löydän ihmisen jota voin rehellisesti sanoa rakastavani ja kuvitella viettäväni loppuelämän yhdessä. En haluaisi, että tuleva kumppanini tyytyy minuun paremman puutteessa, joten en myöskään itse niin tee.
Nirso olen kai siinä mielessä, että suunnattoman harva miespuolinen ihminen herättää minussa mitään kiinnostusta tai halua. Toisaalta se ei ole kiinni ulkonäköön tai koulutukseen liittyvistä seikoista, eikä muistakaan listattavista ominaisuuksista. Miehen koulutuksella ei ole merkitystä, ainoastaan sillä että hänen täytyy olla jossain määrin älykäs ja kyetä ajattelemaan. Todennäköisyyksien mukaan toki sellaisia enemmän korkeakoulutetuista löytyy kuin ammattikoulun penkiltä.
En koe akateemisuuden nostavan arvoani suhdemarkkinoilla millään tavalla, enemmänkin laskevan. Paljon helpompaa olisi olla keskitason koulutuksen saanut, hyvässä ammatissa (esim sairaanhoitaja) oleva nainen. Eniten väliä kuvittelisin kuitenkin olevan omalla persoonallani ja ominaisuuksillani, toki osaltaan niiden vuoksi yliopistoon olen aikanaan päätynyt.
-R
Anonyymin (-R) akateemikkonaisen kirjoitus on _loistava_ esimerkki vääristä käsityksistä parinmuodostuksessa. Pari kohtaa:
1. Akateemisella koulutuksella ei ole _mitään_ tekemistä älykkyyden tai ajattelukyvyn kanssa. Jo tämän tuskaisen nolon lauseen kirjoittaminen antaa R:stä todella dorkan vaikutelman. Tylsimpiä kohtaamiani naisia ovat ulkoaopettelun taiteeksi muodostaneet humanistitytöt - sama pätee myös miehiin.
2. Akateemisen naisen ongelma on siinä, että HEITÄ ON LIIKAA! Onko se nyt yli puolet joka ikäluokasta tällä hetkellä vai kuinka paljon? Korkeakoulutus itsessään ei siis herätä useimmissa miehissä yhtään minkäänlaisia tuntemuksia. Hiustenväri on sata kertaa merkittävämpi ominaisuus - joten turha ottaa stressiä akateemisuudesta.
En ole varma siitä, mitä Mikko34 toivoo selvennettävän. Vastaisikohan tiedusteluun, mikäli TSL: "sanoisin subjektiivisuuden ääriin pinnistäen, että minusta monet 'oikean' romanssin tavoittamisesta huolestuneet ihmiset vähättelevät persoonansa ulottuvuutta vitaalisimmillaan (tällä kertaa kyse ei ole ainakaan aikaisemmassa ketjussa tavoittelemastani feminismistä). Yritän pohtia mahdollista puolustuskantaa. Sellainen voisi olla keveyden tunne ihmisten kohtaamisesta."
eli haluat korostaa:
a) vitaalia persoonallista ulottuvuutta vai sen laatua?
b) keveyden tunnetta ihmisten kohtaamisessa.
Aika monimutkaisia ajatusketjuja herättää, mutta yritetään nyt jotain kautta.
Useinhan henkilöt, joilla riitttä persoonallista särmää ja rohkeutta, eivät välttämättä suurelle osalle tuota ainakaan keveyden tunnetta.
Kuitenkin, taiteilijat tulee minulle ensimmäisenä mieleen ryhmänä, josta uskon tälläisiä tuntemuksia herättäviä yksilöitä löytyvän muita tiheämpään. Siitä tulikin mieleen tämä kohta josta lähdettiin:
"Olen tavallisen näköinen, normaalipainoinen, hyväkäytöksinen, ihan hyvää ja älykästäkin juttuseuraa. En ole lihava, en polta, pukeudun hyvin, juon kohtuullisesti, harrastan liikuntaa, käyttäydyn herrasmiesmäisesti"
Väittäisin, että tämä kuvaus taas sopii hyvin huonosti juuri taiteilijoihin.
Yritän tässä siis jotenkin luoda hieman keinotekoisesti, mutta kuitenkiin kahta jonkinlaista ääripäätä. Minusta tuntuu etteivät ne samaanaikaan voi kovin helposti esiintyä yhdessä ihmisessä. Toki moniulotteinen ihminen pystyy eläytymään eri ympäristöihin helposti ja siten ikäänkuin vaihdella roolia ja kuitenkin olla oma itsensä.
Mutta harvemmin saa kaikkea yhdessä paketissa (ainakaan aidossa muodossa vrt. ns. asialleen omistautuneet naistenmiehet)
Jonkinlainen välimuotohan tässäkin lienee olisi optimi sekä tutustumistilanteen, että mahdollisen tulevan ihmissuhteen laadun kannalta.
Usein kuitenkin unohtuu se, että iso osa ihmistä, varsinkin ujot, jännittävät ensitapaamisella ihmisten kohtaamista. Tämähän luonnollisti jähmettää persoonallisuuden esiinnousua.
Henkilökohtaisestikin koen tämäm asian ristiriitaisena. Järjen tasolla on helppo ymmärtää ja järkeillä tyyliin "olemmehan vasta tutustuneet tunnin verran, en todellakaan voi tietää mitä kaikkea mielenkiintoista tuosta ihmisestä voisikaan löytyä" mutta silti tunnetasolla huomaan, että joitain portteja yritetään hanakasti lyödä kiinni.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihminen, joka tiedostaa nämä ristiriidat, eikä järkeile niistä takaoven kautta ulos, voi kehittyä kohti dynaamisempaa tunne-elämää ja sitäkautta saada entistä useampia ystävyys/rakkaussuhteita
Missä kohtaa väitin akateemisen koulutuksen tarkoittavan älykkyyttä tai ajattelukykyä? Puhuin korkeakoulutetuista (joka mielestäni tarkoittaa yliopisto+ammattikorkea) ja siitä, että heidän joukostaan todennäköisemmin tuollaisia henkilöitä löytyy kuin pelkän ammattikoulun käyneistä. Molempiin suuntiin löytyy paljon poikkeuksia, eikä yksin koulutusaste kenenkään yksilön älykkyydestä mitään kerro. Olen kuitenkin sitä mieltä, että koulutuksella jotain tekemistä älykkyyden ja ajattelukyvyn kanssa on laajemalla mittakaavalla.
Suhdetta etsiessäni en katso itseäni koulutuksen kautta. Luitko myös lauseeni: "Eniten väliä kuvittelisin kuitenkin olevan omalla persoonallani ja ominaisuuksillani ... "? Kommentti akateemisuuden mahdollisesta haitallisuudesta suhdemarkkinoilla oli tarkoitettu lähinnä vastaukseksi väitteisiin, joiden mukaan akateemiset naiset pitävät itseään ylivertaisina/hyvinä saaliina juuri koulutuksen vuoksi (kuten mm vortac kommentoi aiemmin).
Ulkoaopettelussa olen surkea, enkä valitettavasti humanistikaan ole. En usko henkilökohtaisuuksiin menemiseen keskusteluissa (varsinkaan netti), joten omat vaikutelmani jätän kertomatta.
-R
"Olen akateemisesti koulutettu nainen ilman kumppania. Luultavasti olisin suhteessa, jos ajattelisin miehiä kauppatavarana, jonka voi vaihtaa parempaan heti sellaisen ilmaantuessa (tai oman "arvon"/varallisuuden noustessa). Olisi kuitenkin mielestäni aika julmaa pelata toisilla ihmisillä. Mieluummin olen yksin niin kauan, että löydän ihmisen jota voin rehellisesti sanoa rakastavani ja kuvitella viettäväni loppuelämän yhdessä."
Ei tuohon mersuvertaukseen tarvitse liittyä mitään kauppatavara-ajattelua tai pelailua. Periaate pätee myös rakastumisen kautta muodostuneisiin ihmissuhteisiin.
Ongelmahan nirsoudessa on sisäisen riman liiallisessa korkeudessa suhteessa saavutettavissa olevaan tasoon. Eli nirsolla on kolme vaihtoehtoa.
1) Tyytyy suosiolla optimia vähempään
2) Pyrkii alentamaan sisäistä rimaa, eli pääsemään eroon nirsoudestaan
3) On yksin
Se mikä vaihtoehto on paras, riippuu kunkin henkilön tarpeista. Suurella osalla miehistä on sen verran suuret seksuaaliset tarpeet, että yksinolo on usein huonompi vaihtoehto kuin tyytyminen kohtuulliseen vaihtoehtoon.
"En haluaisi, että tuleva kumppanini tyytyy minuun paremman puutteessa, joten en myöskään itse niin tee."
En minäkään halua sitä. En myöskään halua olla köyhä ja asuvani vuokralla tms mutta elämä ei aina mene toivomusten mukaan. On ylellisyyttä, jos ei joudu tekemään kompromisseja parinvalinnassa, mutta useat joutuvat niitä tekemään.
Kannattaa muistaa vanha totuus: Se ei pane, joka valikoi.
Tätä ohjetta olen aina noudattanut, ja hyvin on mennyt.
R: Miehen koulutuksella ei ole merkitystä, ainoastaan sillä että hänen täytyy olla jossain määrin älykäs ja kyetä ajattelemaan.
Jossain vaiheessa kun vielä nettideittailin ja seurustelin aktiivisemmin, törmäsin tähän kriteeriin jatkuvasti. En ole oikein vieläkään saanut selville mitä tällä tarkoitetaan.
Luuletko esimerkiksi pystyväsi ihastumaan mieheen joka olisi älykäs ja kykenisi ajattelemaan, mutta joka olisi olennaisissa asioissa täysin vastakkaista mieltä kuin sinä?
"Jossain vaiheessa kun vielä nettideittailin ja seurustelin aktiivisemmin, törmäsin tähän kriteeriin jatkuvasti. En ole oikein vieläkään saanut selville mitä tällä tarkoitetaan.
Luuletko esimerkiksi pystyväsi ihastumaan mieheen joka olisi älykäs ja kykenisi ajattelemaan, mutta joka olisi olennaisissa asioissa täysin vastakkaista mieltä kuin sinä?"
Tarkoitan tuota siinä mielessä, että se on ehkä ainoa lueteltavissa oleva asia, jota osaan vaatia. En usko rakastuvani mieheen, joka ei olisi älykäs tai ei kykenisi ajatteluun/järjelliseen keskusteluun, joten vaatimuksenani on noiden piirteiden vastakohta. En vaadi, että miehen tulisi olla akateemisesti koulutettu, koska aivan hyvin voisin ihastua mieheen (ja olenkin) joka sellainen ei ole.
En siis missään nimessä ihastu kaikkiin ihmisiin, jotka tuon kriteerin täyttävät, se on tavallaan minimivaatimus. Hyvin moni nuo ehdot täyttävä mies omaa täysin vastakkaisen arvomaailman tai on muuten vaan kusipää. Sen lisäksi vaaditaan myös paljon muuta, mutta niitä asioita en yhtä varmasti voi luetella. Loppupeleissä vaikka ulkonäöllä (tietynväriset silmät tms) ja koulutustasolla ei ole merkitystä.
Jos pitäisi asettaa kriteeri tuolla sinun ajattelemallasi tavalla, se olisi hyvin yleispätevää. Henkilö, jonka seurassa tunnen oloni hyväksi ja hyväksytyksi. Joka ymmärtää minua, huumoriani ja katsoo maailmaa suunnilleen samalla tavalla. Hänen ulkonäkönsä pitäisi myös miellyttää jollain tasolla. Tällaiset asiat kuitenkin ovat aika surkeita kriteerejä nettiprofiiliin, sillä niiden täyttymisen tietää vasta oikeasti tutustuessa.
-R
Kun puhutaan johonkin ihmiseen tyytymisestä, pitäisi muistaa että on olemassa ihan oikea mahdollisuus että siihen mihin piti joskus tyytyä, sitä voi jonakin päivänä arvostaa.
Tietenkin homma voi toimia, ja usein toimii, toisinpäin esimerkiksi tuttavapiirissä naiset ovat olleet aivan mehuissan rokkenroll-ytm:istä mutta sitten loppujen lopuksi, näistä useimmat vaihtoivat tavisnöösään johon he jonakin vuonna olisivat "tyytyneet".
Kun nainen ilmestyy tavisnöösän elämään, hänestä voi kuoriutua vaikka minkälainen arjen sankari, joka voi hyvinkin aiheuttaa sen että "tyytyminen" vaihtuu hitaasti mutta varmasti arvostamiseen. Sekin on vaan hieman riskipeliä, mutta mikä ihmissuhteissa ei jossakin määrin olisi?.
Tyytyminen voi hyvin olla väliaikaista, nämä "minä tyttö pidän korkeaa rimaa" eivät aina sitä muista, joten se vähentää ehdokkaita entisestään kun harvempi saa edes mahdollisuuksia kokeilla josko sen vaativa pimun mittarit saataisiin vähän liikkumaan.
Ei ole ihme, että useat tahot neuvovat miehiä olemaan sitkeitä, vaikka se tarkoittaisi joskus kynnysmatoksi yms joutumista. Ensivaikutelmaa arvostetaan liikaa.
R, kiitos rehellisestä vastauksesta. Ajattelevuudesta ei nimittäin välttämättä seuraa tiettyä arvomaailmaa. Keskimääräisellä akateemisella tuntuu olevan aika liberaali arvomaailma (feminismi, anti-rasismi jne.). Kannattaa olla tarkkana sen suhteen mitä toivoo. Sen voi nimittäin saada, ja mitenkäs sitten suu pannaan.
Mitenkäs noi AMK-muijat? Kelpaako niille pelkkä ammattikoululainen?
Akateemisten naisten kannalta tilanne
muuttuu erityisen murheelliseksi, jos amk-muijienkin tähtäimessä on mies joka on käynyt vähintään amkin tai yliopiston.
- Syltty
"Kommentti akateemisuuden mahdollisesta haitallisuudesta suhdemarkkinoilla oli tarkoitettu lähinnä vastaukseksi väitteisiin, joiden mukaan akateemiset naiset pitävät itseään ylivertaisina/hyvinä saaliina juuri koulutuksen vuoksi."
No tuota kuule -R. Kun alun perin Hesarin blogissa oli juuri kyse. Siellä akateemiset naiset pitivät itseään aivan tavattoman hyvinä saaliina, on koulutusta ja ulkonäköä ja ties mitä, mutta miehet vaan heitä tuntuvat pelkäävän. "Taitavat pelätä kakkoseksi jäämistä" jne.
Usko nyt hyvällä, että akateemisuus ei haluttavuuttasi liikuta mihinkään suuntaan. Omasta akateemisuudestaan mesominen (ja sinkkuuden sen syyksi pistäminen) on taas niin noloa, että ainakin omalla kohdallani kiinnostus tälläiseen naiseen lopahtaa välittömästi.
"Omasta akateemisuudestaan mesominen (ja sinkkuuden sen syyksi pistäminen) on taas niin noloa, että ainakin omalla kohdallani kiinnostus tälläiseen naiseen lopahtaa välittömästi."
Tämä on aina todella ärsyttävää. Lisäisin tähän vielä sen, että myös alemmin koulutetut jotka mainostavat jatkuvasti sitä että ei ole korkeakoulutettu koska *tähän joku syy miksi korkeakoulutetut o huonoja ihmisiä* tai vastaavaa niin sekin herättää usein ihan yhtä paljon vastenmielisyyttä. Tuntuu, että ihmisellä on joku _erityinen_ tarve todistaa olevansa vähintään yhtä hyvä kuin muut. Kyllä se sopivissa annoksissa on terveellistä kehua itseään, kunhan vastapainoksi löytyy myös itsekritiikkiä.
"No tuota kuule -R. Kun alun perin Hesarin blogissa oli juuri kyse. Siellä akateemiset naiset pitivät itseään aivan tavattoman hyvinä saaliina, on koulutusta ja ulkonäköä ja ties mitä, mutta miehet vaan heitä tuntuvat pelkäävän. "Taitavat pelätä kakkoseksi jäämistä" jne."
Niin, joskus vain tekee mieli edes hieman mainita, että tuo ei ole ainoa asenne/näkökulma. Puhun tietenkin vain omasta puolestani, luultavasti kirjoitusten takana olevat ihmiset niiden mukaisesti ajattelevat.
"Omasta akateemisuudestaan mesominen (ja sinkkuuden sen syyksi pistäminen) on taas niin noloa, että ainakin omalla kohdallani kiinnostus tälläiseen naiseen lopahtaa välittömästi."
Onko tämä nyt yleinen mielipide vai viittaatko minuun? (Nolo on tietenkin jo paljon parannusta tuohon aikaisempaan dorkaan, kiitos siitä...) En mielestäni ole akateemisuudestani mesonnut enkä varsinkaan sinkkuuttani sen syyksi pistänyt. Koska keskustelu akateemisia sinkkuja koski, katsoin järkeväksi todeta siihen ryhmään kuuluvani.
Ehkä akateemisuus ei minun kohdalla ole se vaikuttava juttu, enemmän kai oma alani. Sen olen kokemuksen kautta oppinut, että ala ja sen luoma mielikuva eivät keskimääräisen miehen mielenkiintoa ainakaan kasvata. Toisaalta noin ajatteleva miesjoukko ei yleensä minuakaan mihinkään suuntaan hetkauta, joten heidän ajatuksensa eivät sinkkuuteeni vaikuta. (En myöskään siis väitä että sinkkuuteni johtuisi edustamastani alasta, ihan muut syyt ovat taustalla.)
Omasta puolestani voin todeta, että en kauaa jaksaisi katsella miestä, joka pitäisi koulutustaan tai vaikka varallisuuttaan parhaana ja merkittävimpinä ominaisuutenaan. Ja yleisesti myös ärsyän ihmisiä, joiden mielestä sinkkuus johtuu jostain yksittäisestä ulkoisesta asiasta.
-R
Tämä ei liity mitenkään varsinaiseen aiheeseen, mutta jos en sitä johonkin kirjoita ylös, niin varmaankin unohdan sen.
Tuli nimittäin tuossa mieleen jälleen yksi hassu ristiriita naisellisessa ajattelussa.
Kun aikoinaan oli keskustelua siitä, että pitääkö naisen aina antaa pilperoa kun miestä haluttaa naiskennella, niin monet naiset katsoivat ajatuksen pöyristyttäväksi ja loukkaavaksi ja ties mitä feminististä soopaa (tosin joukossa oli kyllä hämmästyttävän paljon järkeviäkin naisten kommentteja aiheesta, jopa yllättävän hyviä ihmissuhdetta ajatellen).
Sitten oli jossain vaiheessa keskustelua pornosta, ja naisten kommentti oli että 'Kyllä MINUN pitää riittää kumppanilleni, ei se mitään pornoa saa kattella!'
Nyt kun yhdistää nämä kaksi ajatusmaailmaa (niinkuin ne varmasti usean feministisen yksilön päässä muitta mutkitta yhdistyvät), niin voimme huomata mikä ristiriita syntyy.
Siis ensin nainen pihtaa, ja sitten kun mies luonnollisesti kääntyy pornon puoleen, sanotaan että kyllä naisen pitää riittää, pornoa ei saa kattoa.
Kuinka ihmeessä pihtari voi riittää? (siis seksin suhteen)
Siis jos nainen kieltää mieheltä seksin niin kuinka hänellä on sen jälkeen otsaa ajatella - saati sanoa - että kyllä hänen pitää miehelle seksin suhteen riittää..?
No, mietin vain että kuinka feministit tai muut luupäiset naiset mahtavat tämän osata selittää.
- Vortac
Mikko kysyi R:ltä:
"Luuletko esimerkiksi pystyväsi ihastumaan mieheen joka olisi älykäs ja kykenisi ajattelemaan, mutta joka olisi olennaisissa asioissa täysin vastakkaista mieltä kuin sinä?"
Kysymyshän minua koskenut, mutta totean vielä kuusioavaimena rokkaan, että omat vanhempani ovat eläneet pitkän parisuhteensa oikeistolaisena uskonnollisena maaseutukonservatiivina ja äkäpäisenä teollisuuskaupungin vasemmistolaisena. Ja kun kyse on ihastumisista ja rakastumisista, olen itsekin kokenut usean vuoden kiehtovan myrskyisän romanssin monessa mielessä kanssani täysin vastakkaisia arvoja suurella vakaumuksella viljelevän ihmisen kanssa. Luovuus, lujuus, herkkyys, älykkyys, rohkeus ja ylitsevuotava energia kaiken muun muassa sekoittui henkilössä täysin vastustamattomalla tavalla, ja sekoittuu varmasti yhä. Erimielisyydet olivat niin merkittäviä, että pidempi yhdessäelo olisi vaatinut toiselta huimia kompromisseja ja molemmilla on taipumus 'my way or the highway' -asenteeseen. Ihastusta ja rakastumista erimielisyydet eivät estäneet... ja ehkä jollakin tapaa sitä jopa lietsoivat.
Vortac taas yhdisti kaksi mielestään yhteensopimatonta tai ainakin kohtuutonta ajattelutapaa. Jos olivat peräisin samalta henkilöltä, niin voi tehdä. Muussa tapauksessa kyseessä on perspektiivivirhe. 'Nainen' ei ole joukkosubjekti. Suhde pornoon ja yksilönvapauteen, mikäli ne ovat olennaisia, tullee esiin jo tutustuttaessa, jolloin niitä koskevista ongelmaista ei tarvitse samalla tapaa itse parisuhteessa kärsiä.
Minusta siinä, mitä R sanoo luovasta (minun sanavalintani) ajattelusta ei ole mitään hankalasti ymmärrettävää.
Nirsolla on myös aina se vaihtoehto, että ollaan jonkun jalkavaimona, ja uskotellaan itselle jotain muuta.
TSL, samaa mieltä. Sitä minä vain, että useimmat tapaamistani "ajattelevaa ihmistä" etsivistä eivät oikeasti tiedä mitä tekisivät kun oikeasti ajatteleva ihminen tulee vastaan.
"Ajatteleva ihminen" tuntuu usein olevan koodisana sellaiselle, jolla on sama arvomaailma kuin itsellä, ja joka ei istu täysin tuppisuuna kun sitä aletaan kyseenalaistamaan, mutta ei innostu asiasta myöskään liikaa.
Koodisanojen käyttö vaan hankaloittaa kaikkien elämää.
Itselläni on vain yksi absoluuttinen kriteeri potentiaalisille kumppaneille: kumppanilla pitää olla sielu.
Minusta koulutetut ja nimenomaan koulutetut naiset ovat kiehtovia. Minua suorastaan pelottaisi seurustella itseäni huomattavasti "tyhmemmän" tai "sivistymättömämmän" naisen kanssa (voitte korvata nuo epäkorrektit sanat jollain muulla vastaavalla). En halua kuulostaa ikävältä, tämä vain johtuu siitä että haluan naiselta älyllisiä keskusteluita, kykyä kriittisyyteen, avarakatseisuuteen, mielenkiintoisiin näkökulmiin. Haluan, että nainen herättää minussa uusia ajatuksia. Jos naiseni kykenisi keskustelemaan vain K-kaupan ostoslistasta, olisi tilanne mielestäni kauhea. Koulutustaso lisää naisen sivistyneisyyden todennäköisyyttä huimasti.
Useimmiten akateemiset ihmiset ymmärtävät paremmin toisia akateemisia ihmisiä kuin muut. Koulutustasoon liittyy usein myös ideologisia elämänvalintoja. Onneksi olen mies, joten akateemisen kumppanin saaminen on melko helppoa.
Minusta yllä mainittu "100 amismiestä, 100 yliopistonaista"-paritusmetafora menee metsään. Ei tarvitse ajatella asiaa tasojen kautta vaan samankaltaisuuden kautta: on helpompaa tulla toimeen toisen samankaltaisen ihmisen kanssa.
Mielummin ottaisin akateemisen, mutta jostain syystä viimeisen vuoden aikana tapaamani akateemiset ovat olleet rumia ja fiksuja ja ammattikoulupohjaiset naiset kauniita ja tyhmiä.
Minkäs teet? :(
- Syltty
Lähetä kommentti