ATM nousuun asiantuntijan neuvoin

Kysymys:

Minua on jo pitkään askarruttanut missä ja miten seurustelusuhteet yleensä alkavat. En välttämättä edes tarkoita onnistuneita ja kestäviä liittoja vaan ylipäätänsä mitä tahansa rakkaussuhteita. Tällaisten asioiden alituinen pohtiminen on hassua, koska olen jo lähes nelikymppinen. Olen uskonut, että löytäisin itselleni naisystävän olemalla aktiivinen, sosiaalinen, myönteinen ja olemalla esillä harrastuksissa, työssä ja muutenkin kulkiessani. Minulla on kuitenkin ollut elämäni varrella vain yksi seurustelusuhde. Se johti lyhyeen avoliittoonkin ja päättyi viitisen vuotta sitten. Sittemmin on uuden naisystävän löytyminen osoittautunut minulle mahdottomaksi. En oikein tiedä miksi. Pähkäilen, huolehdin ja haaveilen tämän kysymyksen tiimoilla nykyisin niin, että se estää minua nauttimasta siitä elamästä, joka minulla päivittäin on edessäni. Toisaalta se, että ilojaan, surujaan ja kokemuksiaan ei voi jakaa, tekee elämästä aika tyhjän tuntuista. En esimerkiksi juurikaan matkustele lomillani vaikka haluaisinkin.

Olen käynyt viime vuodet useilla työväenopiston kursseilla ja erinäisissä harrastuksissa, joissa törmää naisihmisiin. Lähes kaikki ovat kuitenkin perheellisiä tai vähintäänkin pysyvässä suhteessa. Niiden harvojen kanssa, joihin voisin ajatella tutustuvani lähemmin, puheet jäävät aina vähiin ja luontevaa tilannetta, jossa voisi kysyä jotakuta kahville tai elokuviin ei tunnu koskaan syntyvän. Taloni alakerrassa asuu nainen, joka kulkee aina kaksin koiransa kanssa. Sama juttu hänen kanssaan. Hän vaikuttaa mukavalta, mutta koska en havaitse mitään rohkaisevaa käytöstä hänen taholtaan kun juttelemme pihalla tai rapussa, niin en halua ottaa riskiä ja kysyä häntä ulos.

Alle kolmekymppisenä itsetuntoni oli niin maassa, etten oikeastaan edes uskonut kenenkään tytön haluavan olla kanssani. Keskityin opintoihin ja työntekoon. Tyttöystävien puuttuminen oli itselleni pitkään sivuseikka. Vasta nyt olen alkanut katua menetettyä nuoruuttani, sillä olen havainnut kuinka vaikeaa naisiin tutustuminen on nyt vanhemmalla iällä kun nuoruuden oppivuodet ovat suorittamatta. En tunne naisten “iskemisen” pelisäännöistä edes alkeita. Nykyisin olen kyllä itseeni terveesti luottava ja pidän itseäni urheilullisena, komean näköisenä ja muutenkin peräti kunnollisena. Entinen avovaimonikin on ihmetellyt saamattomuuttani naisasioissa.

Tuo toistaiseksi ainoa naissuhteeni alkoi orastaa vähitellen järjestötyössä ja haluaisin löytää uudenkin naisystävän luonnollisemmalla tavalla kuin ravintolassa tai deitti-ilmoituksella. En ole aikeissa aloittaa alkoholin käyttöä ja ravintoloissa käymistä, koska en tähänkään ikään asti ole kumpaakaan harrastanut. En ole järin innostunut myöskään seuranhakuilmoittelusta. Luulen, että kokisin moisen sarjadeittailun teennäiseksi ja painostavaksi enkä siinä onnistuisi, koska kokemukseni varsinaisesta deittailusta on olematon ja toisella puolella saattaa olla nainen, joka on deittaillut kahtakymmentä miestä.

Olen perusluonteeltani optimisti ja sellaisella otteella yritin vastaanottaa tätä kulunutta kevättä ja kesääkin. Jotenkin uskoin taas kerran, että tänä kesänä se tapahtuu. Että voisin viettää kesäkuukauden tai kaksi yhdessä jonkun kivan naisen kanssa. Kun ajattelen kuinka vähän olin tänä kesänä kenenkään naisen kanssa missään sellaisissa tekemisissä, joissa edes ehdotuksia treffeistä olisi voinut ajatella, niin masennun. Olen kai jostakin syystä naisten silmissä miehenä mielenkiinnoton. Jokin kemia puuttuu itseni ja naisten väliltä. Tuntuu siltä, että naiset ihastuvat vain voimakkaan ja vaarallisen oloisiin, usein varattuihin, miehiin. Vaikka nainen itse olisi kasvissyöjä ja enemmän kulttuuri-ihminen (kuten itse tunnen olevani), niin miehestä hän etsii jotakin täysin vastakohtaista.

Haluaisin vinkkejä jostakin hyödyllisestä lukemisesta tai tekemisestä, joka auttaisi minua jaksamaan eteenpäin.

Vastaus: Sen oikean etsimiselle on nykyajan psykologiassa erilaisia selityksiä. Yksi niistä on ns. symbioositeoria, jossa symbioosilla tarkoitetaan vauvan kokemusta yhteenkuuluvuuden tunteesta hoitajansa kanssa. Ihmisen suurin mahdollinen tyydytyskokemus on ilmeisesti se kun tyydytetty vauva nukahtaa hoitajansa syliin.

Vaikka ihminen varhaislapsuutensa symbioosisuhteessa olisikin sisäistänyt tunteen vanhempiensa rakkaudesta häntä kohtaan ja kehittynyt itsenäiseksi yksilöksi, saattaa hän pyrkiä uudestaan saavuttamaan sen kokonaisuuden tunteen, jonka koki symbioottisen partnerinsa eli hoitajansa kanssa. Ihmisen aikuistuessa ja tullessa sukukypsäksi on symbioottinen suhde jälleen mahdollinen saavuttaa. Ennen tätä ihminen on yrittänyt turvautua ns. siirtymäobjekteihin , jotka ovat lievittäneet eroahdistusta symbioottisesta partnerista: lapsuudessa pehmolelut ja nuoruudessa kaverit.

Ihmisen aivoissa on evoluution aikana aikaisemmin ja myöhemmin kehittyneitä kerroksia. Aiemmin kehittyneet vanhat aivot eli aivorunko ja limbinen järjestelmä, joiden tehtävä on itsesäilytys, arvioivat onko henkilö tai tilanne turvallinen. Ne toimivat etsittäessä sitä oikeaa, koska niillä on tarve parantaa lapsuuden haavoja, jotka syntyvät jouduttaessa eroon symbioosista. Kukaan vanhempi ei kykene täyttämään vauvan kaikkia tarpeita, joten rakkaussuhteen funktio on korjata näitä lapsuuden puutteita. Vanhat aivot elävät jatkuvasti nykyhetkessä ja sekoittavat mahdollisen kumppanin tai ehdokkaan vanhempiin. Lapsuudessa hoitaja on luonut kuvan toisesta sukupuolesta. Siksi oikeaksi vanhat aivot tulkitsevat henkilön, joka kykenisi antamaan saman tai paremman huolenpidon kuin lapsuuden hoitaja. Psykoanalyyttisen tulkinnan mukaan hän on taas se henkilö, jolla on vanhempien sekä hyviä että huonoja puolia. Sen oikean löytäminen merkitsee paluuta lapsuuteen. Ideaalirakastetulle annetaan se rooli, joka äidillä oli symbioosin täyttymyksen hetkillä.

Suurin osa koko parinvalintaprosessista ja mahdollisesta suojautumisesta on alitajuista, joten ensiarvoisen tärkeää on mielestäni tulla tietoiseksi, mitä minulle tapahtuu ja mitä kysymyksiä minulla on ratkaisematta tai mitä yritän ratkaista juuri nyt. Ehkä ne ovat sen laatuisia, että ne estävät teitä ottamasta aidosti kontaktia toiseen sukupuoleen. Tilanne ikään kuin lukkiuttaa teidät. Tämä tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen ehto, että jotain muuttuu.

Kysymyksistä käy selväsi ilmi, että tilanne herättää ahdistusta ja jo sen vuoksi suosittelisin kääntymään asiansa osaavan terapeutin puoleen.

Viimeinen lause on sentään täyttä asiaa.