tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Ei onnistu

Laatta otsassa?
On alkanut tuntumaan siltä, että joillakin miehillä (/ihmisillä) - itseni mukaan lukien - on vain jonkinlainen laatta otsassa: älä koske.

Mielestäni olen ulkoisilta ja sisäisiltä puitteilta ihan kelpo mies. Rumemmatkin, heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat, feminiinisemmät, vähemmän itsenäiset, oudommatkin, pahaluontoisemmat, naisia arvostamattomat jne. miehet ovat naisen löytäneet. Mutta minä en.

Millä tavalla olen huonompi kuin lukemattomat naisen itselleensä löytäneet miehet? En tiedä. En osaa muuta kuin lyödä tiskiin metaforan "laatta otsassa". Luonteesta viime kädessä täytyy olla kysymys. Jotakin luonteessani (ja muiden kaltaisteni) on, että naista ei vain näy eikä kuulu.

Kieltämättä en ole kovin aktiivisesti naista haeskellutkaan, mutta en minä toimetonkaan ole ollut. Ihastun harvoin ja pitkäaikaisesti. Alussa olen saattanutkin saada huomiota, olemme käyneet yhdessä syömässä jne., mutta lopulta ollaan klassisessa "just friends" -tilanteessa naisen puolelta.

Minulla ei ole mitään vaikeuksia tulla toimeen naisten kanssa: minulla on ollut naispuoleisia ystäviä ja kavereita siinä missä miespuoleisiakin. Mutta jostain syystä vain kuilun kaveruudesta/ystävyydestä parisuhteeseen ylittäminen vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä...
Huumoria.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

"Huono Itsetunto", niinkuin naiset aina sanovat.. 'Ei särmää' jne.. tältä hepulta puuttuu ehkä ainoastaan tietoa siitä kuinka naista käsitellään hänen manipuloimisekseen halukkaaksi ja ihastuneeksi, sekä 'itsevarmuutta' mahdollistaakseen tämän manipulaation.

Ehkä hänelle kannattaisi nuo seduction-sivustot kertoa, niin pääsisi valitsemaan opetellako 'peli' ja saada niin paljon römpsää kuin jaksaa kantaa, vai pysyäkö rehellisenä ihmisenä.

Omasta mielestäni toosa ei ole sen arvoista, että tuhoaa rehellisyytensä ja oman hyvyytensä. Hyvä runksautus on kuitenkin aina kätevämpi ja parempi kuin huono römpsäytys - ja tätä huonoa lahnalaatua on kyllä markkinoilla yllin kyllin, etenkin kun naiset eivät yleensä koe tarpeelliseksi kehittää itseään millään saralla, koska 'kelpaavat' muutenkin - ja siten he luulevat olevansa täydellisiä jumalatar-prinsessoja, joissa ei ole vikaa koskaan nähtykään.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Onpa outoa, miten tänne ei ole kommentoitu paljon mitään, mutta jossain on lähes 80 postausta..

On tosi vaikeata ennakoida, että mikä postaus saa hirmumäärän postauksia ja mikä jää lähes tyhjilleen. Onneksi Henry jaksaa silti tuottaa mainioita bloggauksia tasaisella tahdilla, niin että ehkäpä joskus tämäkin mysteeri selviää.

- Vortac