Enää emme valitse vääriä miehiä
Lukeminen on menestystarina
Pirkko Saarinen ja Mikko Korkiakangas toteavat uudessa tutkimuksessaan (Lukemaan vai tietokoneelle 2009), että nuorten lukeminen on meillä vähentynyt, mutta niin että varttuneemmat pojat lukevat huonosti, nuoremmat tytöt sen sijaan aiempaan tahtiin. Eikö miesliikkeen kannattaisi kiinnittää huomiota asiaan, etteivät naiset tässäkin ottaisi paalupaikkaa?
Naisten palkka 10 % huonompi
Kirjasuositus: Paras maskuliinisuudesta ja miesliikkeiden ideologioista kirjoitettu teos lienee Kenneth Clatterbaughin "Contemporary perspectives on masculinity".
98 kommenttia:
"Enää emme valitse vääriä miehiä: En halua ketään vierelleni vain seurustelun vuoksi, Annika kertoo."
Minkä takia sitten? Voiko tästä päätellä, että Annikalle mies (olettaen että se "sopiva" joskus valikoituu) on jotain muuta kuin seurustelu- ja elämänkumppani? Jotain muuta, lompakko, statuksen nostattaja...
"- Olen nykyisin valikoivampi, koska en hyväksy enää mieheltä mitä tahansa. Osaan arvostaa itseäni ja tiedän, että pärjään myös yksin. Toisaalta aika harva mies uskaltaa edes lähestyä meitä, Marita puolestaan pohtii."
Näin puhuva mies olisi sovinisti. Naisenhan pitää kelvata sellaisenaan.
"Eikö miesliikkeen kannattaisi kiinnittää huomiota asiaan, etteivät naiset tässäkin ottaisi paalupaikkaa?"
Onhan tähän kiinnitetty huomiota. Äidinkielen opetuksessa pitäisi tahtia muuttaa siihen suuntaan, että pääasia on lukeminen, ei se, mitä lukee. Ainekirjoituksessa on samoin tarjottava aiheita joka makuun.
"Onhan tähän kiinnitetty huomiota. Äidinkielen opetuksessa pitäisi tahtia muuttaa siihen suuntaan, että pääasia on lukeminen, ei se, mitä lukee. Ainekirjoituksessa on samoin tarjottava aiheita joka makuun."
Muutama kysymys: nytkö ei tarjota? Millä perusteella ei? Toiseksi: pitääkö ylipäätään tarjota joka makuun: millaisia ajattelutaitoja se kehittää, että kirjoittaa aina siitä, mikä on itselle tutuinta, helpointa, maistuvinta jne?
""Enää emme valitse vääriä miehiä: En halua ketään vierelleni vain seurustelun vuoksi, Annika kertoo."
Minkä takia sitten? Voiko tästä päätellä, että Annikalle mies (olettaen että se "sopiva" joskus valikoituu) on jotain muuta kuin seurustelu- ja elämänkumppani? Jotain muuta, lompakko, statuksen nostattaja..."
Villen päätelmät osoittavat Villen oman asenteellisuuden, nähdäkseni aikalailla naisia aliarvioivan. Voihan tuo nainen olla esimerkiksi kyllästynyt pelkkään seurusteluun, ja haluaisi pysyvän parisuhteen, elämänkumppanin, ja ehkä lapsiakin. Kannattaisi katsoa maailmaa vähän avoimemmin, eikä pelkästään omien ennakkoluulojensa läpi, Ville.
x
Tai, mitkä vielä todennäköisempää, ko. nainen ei halua seurustella pelkästään siksi, ettei olisi yksin (tai pelkästään seksin takia nk. jotkut miehet tekevät), vaan siksi, että todella välittää seurustelukumppanistaan.
x
Juki, Jorma on kaikkien alojen asiantuntija. Se on tullut selväksi väsyttävyyteen asti.
Villen tulkinta on tosiaankin outo ja värittynyt. Vaikea ymmärtää, kuinka tuon voi lukea mitenkään muutoin kuin että Annika ei enää halua seurustelua seurustelun vuoksi "ihan sama, kuka se mies sattuu olemaan", vaan nimenomaan juuri mies, ihminen, persoona on tästä lähtien hänelle tärkein.
Itsekin vasta viime vuosina olen alkanut kunnolla lukemaan, toistaessa itse kuinka "kukaa ei lue nykyään mitään": tajusin ettenhän itsekään ole sen parempi. Enkä myöskään laske - pidä hyvänä - mitään fiktiivisiä toiminta tai hömppäkirjoja (Revot, Clancyt, tai da vincit), vaikka ovathan ne parempi kuin television katselu.
Myös noita lukion lukemisia mietin: varmaan yhden käden sormilla laskettavissa ne kirjat joita luin koko lukion aikana. Aivan hyvin voisi lukiolaisilla luetuttaa vaikka kirjan kuussa.
Tärkeä etappi sukupuolten välisessä tasa-arvotaistelussa tuli näköjään saavutettua - Aamulehden otsikko: "Turha tissitaisto? Paljaat rinnat loistavat poissaolollaan Malmön uimahalleissa"
Linkki: http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/turha-tissitaisto-paljaat-rinnat-loistavat-poissaolollaan-malmon-uimahalleissa/150286
Ebe, lukion uuden opetussuunnitelman myötä lukion äidinkielen opetuksessa periaattellisena tavoitteena on luetuttaa jokaisella äikän kurssilla väh. kaksi kirjaa. Kuuden pakollisen äikän kurssin aikana tämä tarkoittaa siis 12 kirjaa.
En tiedä, onko sekään hyvä ratkaisu; näitä kirjoja voisi aivan hyvin lukea muillakin kursseilla (esim. historia, uskonto jne.) ja velvoittaa muutkin opettajat pitämään huolta oman oppialansa sekä fiktiivisen että tietokirjallisuuden luetuttamisesta. Äikän opettajana alan olla korvia myöden täynnä lukemiskiintiön vahtimista,sillä se ylimääräinen huvi on siunaantunut vain äikän opettajien kontolle vaikka esimerkiksi popularisoitua tiedekirjallisuuttakin löytyy vaikka millä mitalla muita oppiaineita koskien.
Toisaalta sitäkin pitäisi pohtia, mikä hyötysuhde on lukemisessa - "lukemalla oppii kirjoittamaan" -hokema on ainakin hyvin kyseenalaistamaton aksiooma vaikka se ei mitenkään automaattisesti pidä paikkansa.
Olen lukenut viimeisen vuoden aikana aika monta kirjaa ja voin sanoa että wanhat kunnon klassikot Waltarilta lyö kaikki uudet Remekset ja vinski-koodit mennetullen. Remeksellä menee aina kaikki överiksi ja vinskin loppu oli totaalinen lässähdys.
En ole vielä edes lukenut Sinuhea, mutta olisi tarkoitus. Helpompi pala aloittaa Waltari on Johannes Angelos, joka toisin kuin monet muut Waltarin kirjat, ei ole mikään älytön tiiliskivi.
wiki:
Johannes Angelos on Mika Waltarin vuonna 1952 julkaisema romaani, joka sijoittuu Konstantinopoliin, Bysantin viimeisiin kuukausiin, vuoteen 1453.
Kirjan päähenkilö Johannes Angelos on tarinan alkaessa 40-vuotias, ja hänellä on takanaan seikkailujen täyttämä nuoruus. Hän rakastuu vielä "vanhoilla päivillään", ja kirjan yhtenä teemana on tämä romanssi.
Laajemmin kirja kertoo islaminuskoisten turkkilaisten hyökkäyksestä kristittyyn Konstantinopoliin. Kahden kristityn ryhmän, kreikkalaisten ja latinalaisten, välit olivat kireät yhteisestä vihollisesta huolimatta. Pienemmätkin kansat näyttelevät omaa osaansa kaupungin poliittisessa elämässä.
Erityisesti Konstantinopolin taistelun kuvaus oli hyvä. Kunnolla verta pakkiin!
- Syltty
juki
"Toisaalta sitäkin pitäisi pohtia, mikä hyötysuhde on lukemisessa - "lukemalla oppii kirjoittamaan" -hokema on ainakin hyvin kyseenalaistamaton aksiooma vaikka se ei mitenkään automaattisesti pidä paikkansa."
Onko tuo nyt mikään ihme? Ihminen oppii jäljittelemällä ja kirjoista voi suoraan lukea kuinka asioita kannattaa kertoa, kuvailla jne.
- Syltty
"Onko tuo nyt mikään ihme? Ihminen oppii jäljittelemällä ja kirjoista voi suoraan lukea kuinka asioita kannattaa kertoa, kuvailla jne."
Sanoinko, että kyseessä on kyseenalaistamaton aksiooma. Minäpä kyseenalaistan sitä hivenen: Syltty, selitä, miksi oppilaiden kirjoitustaito vain heikkenee vaikka lukioissa luetaan kirjoja per kurssi enemmän kuin koskaan. Selitä myös, miten fiktiivisten tekstien lukeminen auttaa jäljittelyn kautta kirjoittamaan selkeää ja havainnollista asiatyyliä.
Asia ei ole mitenkään automaattisesti, kuten väität, kun sitä tarkemmin pohtii.
Jos pakkoluetutetaan kirjoja, niin minusta silloin olisi syytä antaa hyvin paljon valinnanvaraa kirjojen suhteen. Tuputtamalla väkisin jotain sellaista kirjatyyppiä, josta ei ole tippaakaan kiinnostunut vaan joka on enemmän jonkun heppatytöjen makuun, tapetaan tehokkaasti lukuhalut.
Lisäksi onhan syytä muistaa, että siihen on syynsä, että valtaosa kirjallisuuden nobelisteista on miehiä. Kunhan vain oikeasti ennakkoluulottomasti tarjotaan mahdollisuuksia valita luettavaa, niin väittäisin melkein joka makuun löytyvän jotain - ja usein myös naisten romanttisia kioskihömppäkirjoja paljon laadukkaampaa tavaraa.
Ja nyt kun tarjoutui tilaisuus päästä puhumaan itsestäni, niin omasta mielestäni minulla on jossain määrin mielenkiintoinen kehityskulku kirjojen suhteen. Ensimmäisellä luokalla lukemaan oppiminen tuotti minulle vaikeuksia, kun mielestäni joku entinen kansakoulun kynttilä ei minusta oikein osannut opettaa lukemaan, vaan tyydyin lähinnä opettelemaan lorinat ulkoa. Vasta ensimmäisen luokan loppua kohden aloin tajuta mistä oikein kyse. Ja viimeistään kolmannelta luokalta lähtien luin jatkuvalla syötöllä hyvin paljon kirjoja aivan laidasta laitaan. Niin aikuisten klassikkokirjoja, faktaa kuin vaikkapa tyttöjen hömppäkirjoja. Varmaan osittain runsaan lukemisen takia alooin alun kangertelun jälkeen saada äidinkielestäkin jokseenkin poikkeuksetta luokan parhaimpia arvosanoja.
Noin 17-vuotiaana lopetin kuitekin oikeastaan totaalisesti fiktion lukemisen ja sen jälkeen olen keskittynyt muihin kujeisiin ja faktatiedon lukemiseen. Tosin hiljattain on herännyt orastava kiinnostus taas vuosien tauon jälkeen lukea jotain korkeatasoista fiktiota ja katsoa miltä se tuntuu.
Homo
Niin, todellakin miksei lueta myös muissa ainessa? Ovathan ne kurssikirjat todella ylenmalkaisia, mikä tietenkin on tarkoituskin. Omalla kohdalla luin yhden historiankirjan valinnaisella kurssilla; yllättävästi opin tuon aihepiirin parhaiten, ja käytännössä ulkoa.
-ebe
Itsekin muistan opettajan tappaneen lukemisintoni yläasteella luetuttamalla pelkkiä tyttöjen kirjoja. Täälläkin on taidettu keskustella siitä miten näissä kirjoissa päähenkilö eli tyttö haaveilee koulun suosituimmasta jätkästä ja lopussa valloittaa tämän hyppyritukka-YTM:n sydämen. Luokan nörteille ei sen sijaan tarjottu edes scifiä luettavaksi. Toisaalta nuorten kirjallisuutta nörttien näkökulmasta ei taida pahemmin olla. Lukiossa sentään luettiinkin jo vähän fiksumpaa tavaraa kuten Albert Camusta, mutta myös täysin yliarvostettua roskaa kuten Tuntematonta sotilasta.
juki
"Syltty, selitä, miksi oppilaiden kirjoitustaito vain heikkenee vaikka lukioissa luetaan kirjoja per kurssi enemmän kuin koskaan."
Koulussa luetaan niin vähän, ettei se mitenkään voi koravta lukuharrastusta. Itse muistelisin, että 12 kouluvuoden asikana tuli luettua vähemmän kirjoja mitä intissä kuuden kk aikana.
"Selitä myös, miten fiktiivisten tekstien lukeminen auttaa jäljittelyn kautta kirjoittamaan selkeää ja havainnollista asiatyyliä."
Jos osaa kirjoittaa fiktiivista tekstiä sujuvasti, osaa kirjoittaa myös sujuvaa asiakirjatekstiä. Esimerkiksi yliopistotason työselostukset ovat usein kielellisesti aivan hirveätä kuraa (=huonoja lauseita, kirjoitusvirheitä, yhdyssanavirheitä).
- Syltty
Minäkin lopetin fiktion lukemisen ennen parikymppistä. No, on sen jälkeenkin tullut jokunen luettua.
Väinö Linnaa ei voi mielestäni liikaa yliarvostaa. Täällä Pohjantähden alla on ehkä Tuntematontakin parempi. Molemmat kuuluvat maailmakirjallisuuden unohduttujen mestariteosten top kymppiin eikä pelkästään minun mielestäni. Mistä tulikaan mieleeni? ;-)
Asiasta toiseen, uusimmassa Tiede-lehdessä on artikkeli pahuudesta. Siinä kerrotaan, miten Milgramin tottelevaisuuskoe toistettiin koiranpennuilla. Tarkoituksena oli tutkia alkuperäiseen kokeeseen kohdistettua kritiikkiä, jonka mukaan koehenkilöt eivät oikeasti uskoneet antavansa sähköiskuja kenellekään.
Kokeeseen osallistui 12 miestä ja saman verran naisia. Miehistä kuusi kieltäytyi antamasta tappavaa sähköiskua koiranpennulle, jonka siis näkivät ja kuulivat. Naisista sen sijaan jokainen suostui menemään loppuun asti.
Onkohan tämän tyyppisiä tutkimustuloksia enemmänkin? Tarkoitan siis sellaisia, joissa naiset osoittavat välinpitämättömyyttä kärsimystä kohtaan tai, vaihtoehtoisesti, tottelevat auktoriteetteja sokeasti.
Jos hetki uskotaan, tuon koiranpentukokeen antavan luotettavaa tietoa universaalista naisten luonteesta, olemme menossa kohti kovia aikoja nyt vallan yhä enemmän naisistuessa.
"Koulussa luetaan niin vähän, ettei se mitenkään voi koravta lukuharrastusta. Itse muistelisin, että 12 kouluvuoden asikana tuli luettua vähemmän kirjoja mitä intissä kuuden kk aikana."
Ei tietenkään voi korvata. Mutta eihän kyse ollut tästä, vaan siitä, miten lisääntynyt lukiossa ei korreloi kirjoitustaidon kanssa. Ne, jotka eivät ennenkään lukeneet, kirjoittivat silti paremmin kuin ne, jotka eivät nyt lue, siis nykyaikana. Ne, jotka taas lukevat nykyään, kirjoittavat silti huonommin kuin ne, jotka lukivat esim. 20 vuotta sitten.
Lukuharrastus on tietenkin hyvä juttu, mutta kielen rapautumiseen tai sen estämiseen ei kaunokirjallisuuden lukemisella ja sen tunkemisella jokaiselle äikän kursseille saavuteta sellaista hyötyä, että se olisi vaivan arvoista.
"Jos osaa kirjoittaa fiktiivista tekstiä sujuvasti, osaa kirjoittaa myös sujuvaa asiakirjatekstiä. Esimerkiksi yliopistotason työselostukset ovat usein kielellisesti aivan hirveätä kuraa (=huonoja lauseita, kirjoitusvirheitä, yhdyssanavirheitä)."
En oikein ymmärrä, mitä nämä yliopistojutut liittyvät asiaan; ainakaan ne eivät tue omia argumenttejasi. Voin muutenkin vakuuttaa, että kaunokirjallisuuden lukeminen ja asiatekstin kirjoittamisen hyvä taito eivät korreloi juurikaan tai ollenkaan. Oppilaat osaavat kirjoittaa yllättävän hyviäkin fiktiivisiä tekstejä, mutta asiakirjoittaminen (jota muuten yo-kirjoitukjsissa nimenomaan mitataan) on aivan metsikössä. Sitä ei kaunokirjallisuuden lukeminen mitenkään paranna. Otetaas esimerkki: arvaa, moniko oppilas kirjoittaa "tottakai", kun ovat lukeneet seistemää veljestä. Pitäisi kirjoittaa "totta kai" eikä kuten Kiven aikana "tottakai". Samoin niin kuin eikä niinkuin jne.
Lukemisella ja kirjoittamisella lienee jokin korrelaatio, mutta se ei ole sellainen kuin yleensä ajatellaan: luetaan helvetinmoinen pino romaaneja ja sitten osataan kirjoittaa mitä vaan. Ei se vain mene niin.
Edes asiatekstien lukeminen ei mitenkään automaattisesti vaikuta parantavasti asiatekstien kirjoittamisen parantumiseen mitenkään suoraan verrannollisesti. Voihan näitä teoridoida tässä, mutta koulumaailman arki todistaa kuitenkin muuta.
No lukeminen kai kuitenkin on monista muista syistä ihan eri epeli harrastus joka tapauksessa, siitä voidaan olla yhtä mieltä.
Tämän blogin aiheen kannalta, siis nais--mies-kysymyksenä, fiktion lukemisella on ainakin teoriassa merkitystä. Fiktion lukeminen nimittäin varmasti vahvistaa narratiivista asioiden selittämistä.
Sitä harrastetaan erityisesti humanistisilla aloilla (vaikka ei mitenkään pelkästään tai yksinoikeudella vain siellä). Monen ihan täyspäisen filosofin mukaan narratiivi on pohjimmiltaan ainoa tapa, jolla ihminen ymmärtää, ts. on selittävinään maailmaa.
Mutta suurin osa ihmisistähän ei ei tuollaisia hienovaraisia eroja ymmärrä. Pikemmin tosiasiat ja kausaliteetit otetaan annettuina -- siis kunhan joku auktoriteetti ne antaa. Olivat ne sitten narratiiveja tai jotain muuta.
No juu, väitän siis, että paljon fiktiota johtaa narratiivisiin maailmanselityksiin, joita siis naiset harrastavat miehiä enemmän, koska siis lukevat fiktiota enemmän. Tämä taas johtaa ohipuhumiseen.
Koin siis tällaisen oivalluksen: Paljon fiktiota lukenut nainen saattaa sanoa, että miehet hakkaavat naisia ja lapsia saadakseen valtaa ja samalla kaikki miehet hyötyvät siitä ym, ym. Narratiivihan tuo on.
Joku saattaa vastata, että tilastojen mukaan sitä ja tätä tai siis yrittää selittä asiaa ns. tieteellisesti.
Pienestä pitäen fiktiota lukenut nainen saattaa vastata (kuten siinä aikaisemmassa jenkkilinkissä): en ymmärrä mitä tarkoitat, mene katsomaan turvakotiin niitä kauheuksia mihin siellä törmää. Eli tilastoilla, korrelaatioilla sun muilla ei ole merkitystä, jos tarina, narratiivi, väittää muuta.
Jee! Kirjallisuuskeskustelu!
Itse en ole koskaan innostunut Linnasta tai Waltarista. Molemmat ovat kyllä hyviä kirjailijoita, mutta heidän kirjansa eivät älyttömästi minua kiinnosta. Waltarilla tosin novellit ovat hyviä. Sinuhesta en pitänyt.
"Kotimaisesta" kirjallisuudesta arvostan ehkä eniten Aino Kallasta, noin muuten suosikkini ovat Edgar Allan Poe ja Robert E. Howard. Oikeastaan olenkin enemmän novellien ystävä kuin kokonaisten romaanien, näin nykyään. Enemmän tosin tulee luettua faktaa, koska scifi/fantasia/kauhunovelleja ei kauheasti ole saatavilla suomeksi enkä jaksa niitä englanniksi lukea. Muuten ehkä jaksaisin, mutta kun joudun lukemaan lähes kaikki tenttikirjani englanniksi (eikä niitä ole ihan vähän), en jaksa enää lukea englanniksi fiktiota.
No, analysoin joskus lisää.
Tomi, ihan mielenkiintoinen hypoteesi mutta aika helvetin yleistävä - varmaan tarkoituksella. Narratiivisuus ei mitenkään yksiulotteisesti ole fiktion ominaisuus vaan minkä tahansa tekstin, jossa kuvataan muutos tilasta A tilaan B. Näin laajasti ymmärrettynä myös syy-seuraus-suhteet ja myös korrelaatiot ovat narratiiveja. Tai ilmaistaanpa tarkasti: ne mielletään narratiivisestssi, sillä ihminen hahmottaa maailmaa ja identiteettiään narratiivisesti. Narratiivisuus saattaa olla jopa jonkinlainen evolutiivinen ominaisuus ihmisessä. Joka tapauksessa tätä harrastavat sekä miehet että naiset. Eroa voi olla siinä, mistä asioista narratiiveja miehet ja naiset luovat ja mitä asiaa narratiivisuus tukee (esim. tunnetta, syy-seuraus-suhteita jne.).
Myös ei-humanistiset alat, esim. matematiikka perustuvat erilaisiin narratiiveihin; matematiikkakin on kieltä jossa on oma kielioppinsa, jolla hahmotetaan asioiden suhteita toisiinsa ja myös muutosta tilasta A tilaan B jne.
Lisäksi myös teot (esim. keskisormen näyttäminen) ovat narratiiveja. Narratiivisuus ei siis liity mitenkään yksinomaan keskustelemiseen, tarinaan tai vastaavaan, mikä oikeuttaisi liittämään narratiivisuuden jotenkin naiselliseksi tavaksi hahmottaa (tai kuten ajattelet: olla hahmottamatta) maailmaa.
Summa summarum: siis myös luonnontiede teorioineen ja maailmanselityksineen on narratiivi, vaikka sillä ei ole mitään tekoa fiktion, humanismin tms. kanssa.
Olipas narratiivi.
Juki, yritin juuri välttää esittämäsi vastaväitteet siinä tarinani prlologissa, jossa kerroin, että täyspäiset filosofit väittävät narratiivisuutta ihmisen pohjimmiltaan ainoaksi tavaksi ymmärtää maailmaa.
Arawn (vai miten se nimimerkki kirjoitetaan), minusta Sinuhe on kvasifilosofinen ja poikamainen seikkailutarina. Tai siis kvasi ja kvasi: filosofiahan on aina filosofiaa, joskus se vain on aika huonoa. "Poikamainen" taas tarkoittaa, että siinä on aika poikamaisten halujen ja ihmettelyjen johdattelema juoni. Vasta vanhempana ymmärsi, miksi se nuorempana oli niin tosi hyvä ja vanhempana huono.
Toisaalta, omista lapsista huomaa, että internetissä on mielenkiintoisempaa matskua katsoa, pelata ja lukea.
Jaa-a. Millä perusteella tämä filosofien väite on siis vain väite?
Kyllähän muuten aika moni romaani on kvasifilosofinen, jos niitä siten lukee. Ainahan niissä on omat puutteensa ja asiat joita osoitellaan sormella muka uusina huomioina maailman olemuksesta.
"Jaa-a. Millä perusteella tämä filosofien väite on siis vain väite?"
Mikä väite -- ja väite missä mielessä:)
Toiseksi, Sinuhe ei siis ole mielestäni kvasifilosofinen vaan huonoa filosofiaa. Waltarilla oli mielessä muutama väite, joita hän toisti siellä kesämökkinsä yläkerrassa (ihminen on aina ihminen, puhe on kärpästen surinaa ...). Sen lisäksi hänellä on joitakin poliittisia ajatuksia, jotka olivat vanhoja jo vuonna 1948 (tai niillä main).
Siis tältä nyt vain tuntui, kun yritin kirjan lukea parisen vuotta sitten. Tossa 16-vuotiaana Sinuhe oli paras, ehkä Turms-kuolemattoman jälkeen.
Mutta eihän tämä nyt liity mitenkään mihinkään.
Itse rasituin ihan Sinuhen hahmosta. Kirja ei oikein toimi, jos lukijaa ei pätkääkään kiinnosta, mitä päähenkilölle käy tai jos toivoo, että päählö heittäisi pian henkensä ja kirja päättyisi. Sinuhe vaan ruikutti kaikesta eikä tehnyt minkään eteen mitään vaan lillui kuin lastu vedessä. Pyh.
Sinuhen nihilismi oli rehellistä ja karussa realismissaan oivaltavaa siinä heti sodan jälkeen.
Mutta siis huono filosofiaa. Ei ihminen pysy muuttumattoman, ei puheen takan ole mitään ylikäymätöntä todellisuutta ...
Luultavasti se on persoonallisuuskysymys, nauttiiko ajatuksesta, että ihmiskunta on tuomittu kadotukseenja tykkääkö siten hahmosta, joka kuvastaa kadotusta.
Minusta se ajatus oli tosi kova juttu 16-vuotiaana.
En lukenut x:n jättämän kommentin, 22/7/09 13:26, jälkeisiä kommentteja ennen vastaamista.
"Villen päätelmät osoittavat Villen oman asenteellisuuden, nähdäkseni aikalailla naisia aliarvioivan. Voihan tuo nainen olla esimerkiksi kyllästynyt pelkkään seurusteluun, ja haluaisi pysyvän parisuhteen, elämänkumppanin, ja ehkä lapsiakin. Kannattaisi katsoa maailmaa vähän avoimemmin, eikä pelkästään omien ennakkoluulojensa läpi, Ville.
x"
Mikä päätelmä, minähän kysyin? Mainitsin elämänkumppanin ja sinä ehdotit samaa? Eikö seurustelu ole (enää) rinnastettavissa (pysyvään) parisuhteeseen, vuosien avosuhteeseen? Tässä on nyt jotain käsitteellisiä/merkityksellisiä eroja, mitä tarkoittaa seurustelu, parisuhde ja esim. elämänkumppani? Minulle seurustelu tarkoittaa jo aika vakavaa suhdetta kahden ihmisen välillä.
Mitä seurustelusta seuraa tai voi seurata on, mielestäni, parisuhde ja elämänkumppani ja ehkä lapset. Vai onko tässä naisilla joku oikopolku tai vaihe, seurustelu, jonka yli hypätään? Onko seurustelu vain jotain hupia, hauskanpitoa tai pelkkää kylmää peliä, josta voi poistua sanaakaan sanomatta? Ehkä maailma on avautunut ja samalla pinnallistunut huolestuttavasti tässä suhteessa.
Se, että sanoo olevansa kyllästynyt seurusteluun, on minun mielestäni sama kuin sanoisi olevansa kyllästynyt parisuhteeseen ja että haetaan jotain muuta kuin sinunkin mainitsemaasi elämänkumppania.
Onko seurustelu sitten nykyään jotain hengailua ja moi-moi tason tuttavuutta? Hä?
Valista, oi viisas.
Aivolävistetty Akuliina Saarikoski
http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/07/23/aivolavistetty-akuliina-saarikoski/
"Muutama kysymys: nytkö ei tarjota? Millä perusteella ei?"
Ei tarjota. Perusteista on vaikea tehdä laajaa arviota, mutta usein äidinkielenopettajat suosivat omasta mielestään kulttuurisesti merkittävää aineistoa ja aiheita.
"Toiseksi: pitääkö ylipäätään tarjota joka makuun: millaisia ajattelutaitoja se kehittää, että kirjoittaa aina siitä, mikä on itselle tutuinta, helpointa, maistuvinta jne?"
Pitäisi. Olennaisintahan tässä on saada luku- ja kirjoitustaitoon parannusta. On siis ensin luotava innostus niitä kohtaan. Toki tätä voidaan sitten jatkossa muokata ja kehittää sillä, että luetaan jotain sellaista, mikä ei ehkä itseä eniten innosta ja kirjoitetaan siitä myös. Mutta olennaisinta on ensin saada innostus ja kiinnostus aikaan, ei tappaa sitä.
"Niin, todellakin miksei lueta myös muissa ainessa?"
Niinpä. Historiassa tai biologiassa voisi hyvin olla kirjatenttejä ja esseiden laadintaa.
Linkkivinkki, 100% Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogin materiaalia.
http://carnalnation.com/content/12981/4/feminist-charity-rejects-funds-nude-calendar
Toinen nainen on naisen pahin vihollinen?
Linkkivinkki, 100% Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogin materiaalia.
http://carnalnation.com/content/12981/4/feminist-charity-rejects-funds-nude-calendar
Toinen nainen on naisen pahin vihollinen?
http://kotisivukone.fi/files/aidinkielenopetustieteenseurary.kotisivukone.com/luento_3c_kaanon.pdf
Eipä tuo miltään heppatyttömäiseltä näytä, päinvastoin (Stephen King, M-Y. Joensuu).
Ville: Noin naiset sanovat yleensä, kun tarkoittavat, että eivät halua seurustella _seurustelun vuoksi_ eli siis vain, jotteivät olisi yksin. Seurustelun vuoksi seurustelussa pääpaino ei ole sillä, kuka on kumppani vaan kunhan on olemassa joku kumppani, ihan sama kuka ja millainen ja sinkkuusjaksot ovat täysin sietämättömiä, koko ajan täytyy olla kumppani.
Oletettavasti nainen nyt yrittää opetella olemaan yksin, jotta voisi sitä kautta keskittyä löytämään vierelleen mukavan ja sopivan persoonan eikä ihan ketä tahansa.
"Perusteista on vaikea tehdä laajaa arviota, mutta usein äidinkielenopettajat suosivat omasta mielestään kulttuurisesti merkittävää aineistoa ja aiheita."
Kuinka usein? Millä tavoin? Täytyy sanoa, että oman melko laajan kokemuksen mukaan et tiedä kyllä nyt, mistä puhut. Aiheet määräytyvät usein kurssin sisältöjen, ei opettajan omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Usein käytetään myös suoraan esim. YTL:n laatimia aiheita, joiden aiheet ovat varsin laajoja, niin urheilusta mediaan kuin kirjallisuudesta fossiilisiin polttoaineisiin. Nämä eivät ole mitään heppatyttöaiheita!
"Pitäisi. Olennaisintahan tässä on saada luku- ja kirjoitustaitoon parannusta. On siis ensin luotava innostus niitä kohtaan. Toki tätä voidaan sitten jatkossa muokata ja kehittää sillä, että luetaan jotain sellaista, mikä ei ehkä itseä eniten innosta ja kirjoitetaan siitä myös. Mutta olennaisinta on ensin saada innostus ja kiinnostus aikaan, ei tappaa sitä."
No joo, onhan se noinkin. Toisaalta luku- ja kirjoitustaito opitaan viimeistään 2. luokalla. Sellaisenaan asiassa ei ole juuri korjattavaa, mitä nyt yhdyssanoja sun muita voi hioa. Kirjoitus- ja lukutaidon todellisena, implisiittisena tavoitteena on kuitenkin ajattelutaitojen harjoittaminen, jolloin uudet, yllättävät, itselle vieraat aiheet harjoittavat niitä varsin oleellisella tavalla. Tietenkin tätä periaatetta kannattaa toteuttaa vasta ylemmillä luokilla ja kenties vasta lukiossa, mutta myötäily ja helppojen, itselle tuttujen aiheiden tarjoaminen ei kehitä oikeastaan mitään, vähiten ajatustaitoja. Siten pääpaino on syytä olla muualla kuin mihin sen painon miellät. Toki ikäkausi vaikuttaa osaltaan asiaan.
"Historiassa tai biologiassa voisi hyvin olla kirjatenttejä ja esseiden laadintaa."
Niitä voi olla missä vaan. Jopa liikunnassa voisi lukea jonkin urheilijan elämäkerran. Jne. Eivät kaikki lukijat kuitenkaan halua välttämättä lukea kaunokirjallisuutta vaan heitä kiinnostaa eri tietokirjatkin. Niiden lukemista pitäisi tukea nykyistä huomattavasti enemmän. Pelkkä oppikirjatekstien lukeminen johtaa nimittäin hyvin puisevaan kieleen.
"Kuinka usein? Millä tavoin? Täytyy sanoa, että oman melko laajan kokemuksen mukaan et tiedä kyllä nyt, mistä puhut."
Tiedän kyllä, mistä puhun, liiankin hyvin. On ihan turha väittää, etteikö opettajan omilla mieltymyksillä ja ajatuksilla olisi muka vakutusta opetukseen. Kyllä sillä on. Ihan liian paljon on tavattu äidinkielenopettajia, joiden mielestä mikään poluuarikirjallisuus tai hiemankaan vanhempi kirjallisuus (jotain Kalevalaa, Seitsemää Veljestä yms. nyt tietysti lukuunottamatta) ei ole yhtään mistään kotoisin.
Tästä elitistisestä ja todellisuudesta vieraantunessta ajattelutavasta on päästävä eroon. Kulttuurinkirjoon on mahdutettava populaarikirjallisuus, vanhempikin tyyli tai vaikka sarjakuvat.
"Usein käytetään myös suoraan esim. YTL:n laatimia aiheita"
Peruskoulussa? Tutustupa peruskoulun tilanteeseen, niin saatat yllättyä. Nyt puhutaan eritoten ihan ensimmäisistä kouluvuosista. Viimeisinä vuosina harvemmin enää kelkkaa käännetään, kun se on alunperin sivuun ohjattu.
Lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen on paljon helpompaa ja sujuu jatkossa paljon paremmin, kun aiheeseen on saatu luotua aito ja lapsesta itsestään lähtevä innostus. Nyt se aivan liian monien kohdalla tapetaan täysin.
Tuskin kukaan voi vakavissaan väittää, että koulu onnistuisi tekemään suomalaisnuorista, etenkään pojista, innokkaita lukijoita tai kirjoittajia. On siis erittäin hämmästyttävää, että ehdotuksia toimimattoman järjestelmän parantamiseksi vastustetaan.
"Tietenkin tätä periaatetta kannattaa toteuttaa vasta ylemmillä luokilla ja kenties vasta lukiossa, mutta myötäily ja helppojen, itselle tuttujen aiheiden tarjoaminen ei kehitä oikeastaan mitään, vähiten ajatustaitoja."
Minusta on täysin selvää, että on parempi, jos lapsi lukee ja kirjoittaa mielellään, kuin se, että hän ei nin tee kuin korkeintaan pakon edessä, ja silloinkin miten kuten.
Aivan varmasti kielellinen ymmärrys ja itseilmaisu kehittyy paremmin lukemalla runsaasti itseä kiinnostavia teoksia ja niistä kirjoittamalla, kuin lukemalla koulussa puolittain pari kirjaa pakosta ja kirjoittamalla aiheista, joita inhoaa.
Jos lapsi on esim. kiinnostunut urheilusta, niin lukekoon vaikka urheilusta kertovia kirjoja ja kirjoittakoon pääasiassa siitä. Kyllä se antaa sitten myöhemmin hyvät eväät lukea ja kirjoittaa aiheista, jotka eivät ehkä ole itseä niin lähellä.
"Eivät kaikki lukijat kuitenkaan halua välttämättä lukea kaunokirjallisuutta vaan heitä kiinnostaa eri tietokirjatkin. Niiden lukemista pitäisi tukea nykyistä huomattavasti enemmän."
Niin ei kuitenkaan käytännössä tehdä. Tähän on nimenomaan saatava muutos.
Mahtavaa, kerrankin keskustellaan kulttuurista ilman iänikuista naaras-koiras-viitekehystä!
Minun nähdäkseni Sinuhen idea on helppo ymmärtää ajatellen yhtäältä sitä tietämystä, joka suomalaisissa tiedekorkeakoulutetuissa piireissä tuohon aikaan oli Egyptin monoteismiyritelmän ajasta ja toisaalta Suomen omaa kulttuurillista tilannetta heti toisen maailmansodan jälkeen. Tarina on kooste vanhan perään haikailua ja uuden maailman kirkasotsaista odottamista, jonka synteesinä muodostuu valitusvirsi siitä, kun uusi ei sittenkään tuntunut niin hyvältä kuin oli odotettu. Se joukkojen kultturi, jota voimallisesti yrittivät rakentaa Palmgrenin kaltaiset "uudet" nimet oli toki uutta, mutta ei sittenkään sitä, mitä Waltari tai muut Tulenkantajat olivat kiihkeimpinä nuoruutensa päivinään odottaneet. Ei vaadi edes jaakkolalaista historiallista mielikuvitusta etsiä Sinuhen hahmoille vastineita 1940-luvun jälkipuoliskon suomalaisesta päivänpolitiikasta. Ikävä kyllä Waltari jäi Sinuhensa vangiksi. Sama möchtegern-Werther kun syntyi uudelleen etruskien valtakuntaan Turmsina, ajanlaskumme alun Palestiinaan Marcuksena, 1400-luvun Bysanttiin Johanneksena, 1500-luvun Turkuun Mikaelina ja niin edelleen. Sinänsä Waltarin vanhojen kulttuurien tuntemus on ihailtavaa. Mikään erityinen poikkeus hän ei aikalaisekseen ole: tuolloin ns. sivistyneistön perustaitoihin kuului laaja historian tuntemus sekä primäärilähteiden tutkimisen mahdollistava klassisten kielten taito. Hyvää historian ja vanhojen lähdeaineistojen tuntemusta osoitti niinkin vähän tunnettu historiallisen romaanin kirjoittaja kuin Aira Sinervo. Itse pidän erityisesti Waltarin tavasta käyttää kieltä. Hän kirjoitti suomea mukaillen (klassisen) latinan sanajärjestystä ja muita kielioppikoukeroita, mikä saa tekstin vaikuttamaan kauan sitten kirjoitetulta. Ehkä tämän vuoksi uudempi historiallinen kaunokirjallisuus on vaikuttanut lähinnä nololta – vaikutelma on sama kuin toisesta maailmansodasta kertovissa elokuvissa saksalaishahmot, jotka donnerwettereita ja achtungeja lukuunottamatta puhuvat englantia.
Sitten tuli Tampereelta Väinö Linna, kirjoitti, minkä kirjoitti, ja se oli moro vaan waltarilaisille aiheille ja kerronnalle. Linnan suosio on ollut yhtä kulttuurisidonnaista kuin Waltarin, ja vuosien saatossa hiipumaan päin. Linnan menestystä olen ihmetellyt lähinnä siksi, että hänen kerrontansa – varsinkin mitä Pohjantähteen tulee – kolahtaa kyllä hämäläiseen sieluun, kun lyhyet sanat ja töksähtelevät lauseet suorastaan huutavat varsinaisen merkityksensä siitä osuvasta translitteroinnista, jolla Linna on lounaishämäläisen puheenparren vanginnut. Sen sijaan – sanon tämän subjektivistisesta näkökulmasta, koska esimerkiksi Päätalot ja Koillismaan puhe ei ole minulle koskaan samalla tavalla auennut – olen joskus ajatellut, miten Linna on niin suosittu hämäläskulttuurin ulkopuolella. Eivät kai hänen tarinansa nyt niin loistavia ole? Ehkä kysymys on aiheenvalinnasta: Yrjö Jylhän jälkeen kaivattiin erilaista sotakuvausta, ja vapaussota- tai luokkasota-hehkutusten päälle toisenlaista tarinaa sisällissodasta.
Sitä en yhtään epäile, etteikö Waltarin (ja yhä enenevässä määrin myös Linnan) kerronta kuin hahmotkin näyttäisi onnettomilta toisenlaisista lähtökohdista kulttuurinsa perusrakenteet muodostavien ja aivan erilaista nykyaikaa elävien mielestä. Mitään ylihistoriallisia viisauksia hänen teoksistaan on minusta turha etsiä.
"Kulttuurinkirjoon on mahdutettava populaarikirjallisuus, vanhempikin tyyli tai vaikka sarjakuvat."
Kyllä ne jo kuuluvat. Missä ihmeen maailmassa elät? Jo 80-luvulla, jolloin minä kävin peruskoulun, nuo olivat peruskauraa. Vieläpä pohjoisen pikkukaupungissa.
"Ihan liian paljon on tavattu äidinkielenopettajia, joiden mielestä mikään poluuarikirjallisuus tai hiemankaan vanhempi kirjallisuus (jotain Kalevalaa, Seitsemää Veljestä yms. nyt tietysti lukuunottamatta) ei ole yhtään mistään kotoisin."
Näin varmasti oli - 70-luvulla ja sitä aiemmin.
"Peruskoulussa? Tutustupa peruskoulun tilanteeseen, niin saatat yllättyä."
Pitääpä tosiaan tutustua siihen, mitä aiheita olen itse tarjonnut, koska en näytä sitä vielä tajuavan. Alakoulun puolta en kommentoi, koska siitä minulla ei ole kokemusta. Asia voi olla siellä, kuten väität.
"Tuskin kukaan voi vakavissaan väittää, että koulu onnistuisi tekemään suomalaisnuorista, etenkään pojista, innokkaita lukijoita tai kirjoittajia. On siis erittäin hämmästyttävää, että ehdotuksia toimimattoman järjestelmän parantamiseksi vastustetaan."
Höpöhöpö. Sisälukutaito olisi paikallaan. Kukaan ei vastusta asian parantamista, olen vain kyseenalaistanut tarjottuja keinoja samoin kuin "heppatyttöaihe"-kommentteja, sillä niillä ei ole mitään tekoa nykyopetuksen kanssa. Pysytäänpä asiassa: nykyopetuksessa!
"Aivan varmasti kielellinen ymmärrys ja itseilmaisu kehittyy paremmin lukemalla runsaasti itseä kiinnostavia teoksia ja niistä kirjoittamalla, kuin lukemalla koulussa puolittain pari kirjaa pakosta ja kirjoittamalla aiheista, joita inhoaa."
Asioissa on muitakin puolia kuin vain kaksi äärilaitaa. Toki itsemotivoitunut lukeminen ja kirjoittaminen on hyvä juttu, mutta kehittymiseen tarvitaan jotakin, mikä ei ole vielä hallussa. Se tuntuu vaikealta ja siksi tylsältä, mutta se on ainoa tapa kehittyä. Et sinä penkissäkään pääse eteenpäin jos punttaa aina sitä kivaa, mukavaa satasta, joka nousee helposti. Tuntuuhan se silloin mukavalta ja metkalta touhulta, mutta ei siinä kehity. Toki pelkkä, liian jyrkästi nousujohteinen treeni muodostuu tuskalliseksi ja pysäyttää kehityksen ennen pitkää kokonaan. Järkevä toimintamalli löytyy siis kultaiselta keskitieltä: Sen takia asian pelkistäminen jyrkkiin äärilaitoihin ei oikein toimi tässä. Lopuksi: asioita voi aina teorisoida täällä sen mukaan, mikä nyt selvästi näyttää järkevimmältä ratkaisulta, mutta todellisessa tilanteessa (koulussa) hommat eivät toimikaan lopulta siten. Asia vain on niin. Voit mennä itse kokeilemaan jotakin hienoa ideaasi, ja katsoa, miten se ei toimi tai toimiikin aivan eri tavalla, kuin oli itse ajatellut. Otetaan tyyppiesimerkki: kun ennen piti lukea jokin kirja ja opettaja valitsi sen, muutama oppilas valitti, että miksi. Nyt kun itse saa valita asioita paljon (kursseista kirjoiuhin ja jopa opettajiin) valituksen määrä ja turha määkiminen on eksponentiaalisesti kasvanut. "Mikään ei ole hyvä, emmä tiijä mitä mää haluan, ei jaksa, ei muistanu, miks pitää, ei oo kirjastokorttia jne.jne.jne."
Oletus valinnaisuuden puolesta puhujilla kai oli toinen: nyt kaikki on kivaa koulussa. Kaikkea muuta! Toki natsimeininkikään ei ole hyvä, ei sen pouoleen. Mutta asiat tuppaavat menemään koulumaailmassa aivan toisin kuin teoriassa voisi olettaa.
Eiköhän tämä aihe ollut sitten tässä: alkaa mennä melko off topikiksi.
"Näin varmasti oli - 70-luvulla ja sitä aiemmin."
On yhä. Valitettavasti.
"Alakoulun puolta en kommentoi, koska siitä minulla ei ole kokemusta. Asia voi olla siellä, kuten väität."
Niin se on. Myöhemmät korjausliikkeet eivät voi enää millän korjata siellä tehtyä tuhoa.
"Kukaan ei vastusta asian parantamista, olen vain kyseenalaistanut tarjottuja keinoja samoin kuin "heppatyttöaihe"-kommentteja, sillä niillä ei ole mitään tekoa nykyopetuksen kanssa."
Kyllä niillä on. Totuus on, ettei koulussa onnistuta innostamaan oppilaita lukemaan ja kirjoittamaan. On siis välttämätöntä muuttaa lähestystapaa, jotta tähän saadaan korjaus. Looginen ratkaisu on hyväksyä se, että lapsille, etenkin pojille, pitää tarjota sellaista lukemista ja sellaisia kirjoitustehtäviä, jotka he kokevat itse mielenkiintoisiksi. Tätä minä olen esittänyt, mutta sinulle se ei, jostain kumman syystä, tunnu kelpaavan. Mitään vaihtoehtoisia parannusehdotuksia et ole onnistunut tarjoamaan.
"Toki itsemotivoitunut lukeminen ja kirjoittaminen on hyvä juttu, mutta kehittymiseen tarvitaan jotakin, mikä ei ole vielä hallussa."
Lukeminen ja kirjoittaminen ei ole koululaisella hallussa. Siksi he koulua käyvät, jotta he saisivat nuo taidot haltuun. Nyt tämä haltuunotto epäonnistuu pahoin, kun lasten, etenkin poikien, mielenkiinto tapetaan heti alkuunsa.
"Se tuntuu vaikealta ja siksi tylsältä, mutta se on ainoa tapa kehittyä."
Ei se tunnu ollenkaan vaikealta, jos on innostusta ja kiinnostusta. Siksi on aivan välttämätöntä tarjota kiinnostavia aiheita ja tarjota mielenkiintoisia, vaihtelevia ja palkitsevia lähestymistapoja.
"mikä nyt selvästi näyttää järkevimmältä ratkaisulta, mutta todellisessa tilanteessa (koulussa) hommat eivät toimikaan lopulta siten."
Erittäin heikko puolustus systeemille joka ei toimi. Jos ei edes yritetä parantaa asioita, on sataprosenttisen varmaa, ettei mikään myöskään koskaan parane.
"Oletus valinnaisuuden puolesta puhujilla kai oli toinen: nyt kaikki on kivaa koulussa. Kaikkea muuta! Toki natsimeininkikään ei ole hyvä, ei sen pouoleen."
Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä, mutta eipä se kyllä liity tähän asiaan millään tavoin.
Tietenkin oppilailta pitää vaatia asioita ja kannustaa heitä eteenpäin. Opetus pitää vain tehdä oppilaita puhuttelevaksi, innostavaksi ja motivoivaksi. On ihan selvää, että joku neljäkymppinen naisopettaja on kiinnostunut aivan eri asioista kuin kymmenvuotiaat pojat, kun puhutaan äidinkielestä ja kirjallisuudesta. Se, että oppilaille annetaan mahdollisuus lukea kirjoja, joista he ovat kiinnostuneita, eikä pakkosyötetä heille ylhäältä tavaraa, joka ei heitä millään tavoin kiinnosta, ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö oppilailta pitäisi edelleenkin vaatia lukemista.
Tämä kyllä onnistuu, jos vain on halua.
Juki: "Kuinka usein? Millä tavoin? Täytyy sanoa, että oman melko laajan kokemuksen mukaan et tiedä kyllä nyt, mistä puhut. Aiheet määräytyvät usein kurssin sisältöjen, ei opettajan omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Usein käytetään myös suoraan esim. YTL:n laatimia aiheita, joiden aiheet ovat varsin laajoja, niin urheilusta mediaan kuin kirjallisuudesta fossiilisiin polttoaineisiin. Nämä eivät ole mitään heppatyttöaiheita!"
Nämä ovat minunkin kokemukseni. Meillä ei luettu yhden yhtä heppatyttökirjaa - lähimmäs pääsisi ehkä Härkösen Häräntappoase, mutta senkin päähenkilö on poika ja tarkoitus on kuvata kivuliasta kasvua mieheksi teini-iässä eikä kirjassa ole hevosia tai teiniprinsessoja - ja tämäkin kirja luettiin yläasteella (en pitänyt siitä).
Lukiossa ns. "naiskirjoja" olivat romantiikan ajan suuret naiskirjailijat, kuten Brönten sisarukset ja Jane Austen, mutta ne eivät olleet pakollisia vaan kuuluivat laajempaan kirjalistaan, josta sai valita luettavansa ja yleensä listoissa oli aika paljon erinäköistä vaihtoehtoa, joskin yhteinen teema tietysti oli. Itse en valinnut yllämainittuja, koska olin lukenut ne jo (ja ne ovat todellisia klassikkoja omalla oikeudellaan, vaikka romanttista kirjallisuutta mielellään aina dissataan). Sen sijaan muistan lukeneeni esim. Kärpästen herran, Camus'n Sivullisen, Waltarin Sinuhen, Linnan Tuntemattoman sotilaan, Ruohometsän kansan ja Portnoyn taudin, noin esimerkiksi - siis lukion pakollisten kirjojen puitteissa. Aika kaukana tyttökirjoista ovat nuo. Ja ne kirjalistat eivät todellakaan olleet opettajien laatimia vaan ne sisältyivät oppikirjojen ohessa oleviin YTL:n vaatimusten mukaisiin tehtäväkirjoihin.
Hyvärinen: "Minun nähdäkseni Sinuhen idea on helppo ymmärtää ajatellen yhtäältä sitä tietämystä, joka suomalaisissa tiedekorkeakoulutetuissa piireissä tuohon aikaan oli Egyptin monoteismiyritelmän ajasta ja toisaalta Suomen omaa kulttuurillista tilannetta heti toisen maailmansodan jälkeen."
Tähän tahdon nyt, omasta puolestani huomauttaa, että en suinkaan kiellä Sinuhen kirjallisia ansioita. Waltari oli hyvä, asiansa osaava kirjailija. Mutta silti en vain henkilökohtaisesti pidä Sinuhesta, huolimatta sen kirjallisista ansioista ja filosofisista näkökulmista. Halusinpa nyt vain painottaa, että huono teos se ei mielestäni missään nimessä ole.
"Kyllä ne jo kuuluvat. Missä ihmeen maailmassa elät? Jo 80-luvulla, jolloin minä kävin peruskoulun, nuo olivat peruskauraa. Vieläpä pohjoisen pikkukaupungissa."
Käytettiinkö koulussanne äidinkielen tunneilla yhtä paljon aikaa kaikkein tuoreimman bestseller-kirjallisuuden, kioskikirjallisuuden ja sarjakuvien lukemiseen, käsittelyyn, esittelyyn ja niistä kirjoittamiseen, kuin vaikkapa Seitsemän Veljeksen tai Kalevalan?
Ei varmasti käytetty, koska niin ei tehdä nykykouluissakaan. Eli mistään peruskaurasta ei ole puhettakaan.
Tämä on ongelma, koska peruskoulun äidinkielen optus epäonnistuu sen seurauksena tärkeimmässä tehtävässään.
"Aika kaukana tyttökirjoista ovat nuo. Ja ne kirjalistat eivät todellakaan olleet opettajien laatimia vaan ne sisältyivät oppikirjojen ohessa oleviin YTL:n vaatimusten mukaisiin tehtäväkirjoihin."
Tällä ei ole yhtään mitään merkitystä, kun ensimmäisillä luokilla ei ole herätetty ja tuettu poikien kiinnostusta lukemiseen ja kirjoittamiseen. Kun tuho on jo tehty, niin loppu on pelkkää kosmetiikkaa.
Toisekseen on turha väittää, etteikö opettajilla, omine mieltymyksineen, olisi paljon vaikutusvaltaa siihen, miten opetus etenee, mitä tuetaan ja mitä väheksytään. Erittäin paljon on opettajan henkilöstä ja osaamisesta kiinni. Asiansa osaava opettaja myös tajuaa, että koulutusta on koko ajan kehitettävä ja että ongelmille on yritettävä tehdä jotain. Hyvä opettaja on sitten sellainen, joka ei vain surkuttele, vaan toimii.
"Hyvä opettaja on sitten sellainen, joka ei vain surkuttele, vaan toimii."
Miten, Jorma, siis pitää toimia ihan konkreettisella tasolla esim. yläkoulussa tai lukiossa, joissa itse toimin?
"Käytettiinkö koulussanne äidinkielen tunneilla yhtä paljon aikaa kaikkein tuoreimman bestseller-kirjallisuuden, kioskikirjallisuuden ja sarjakuvien lukemiseen, käsittelyyn, esittelyyn ja niistä kirjoittamiseen, kuin vaikkapa Seitsemän Veljeksen tai Kalevalan?"
Miksi ihmeessä pitäisi käyttää aikaa jonkin uusimman bestsellerin käsittelyyn. Kai nyt oikeasti tajuat, mihin se johtaa. Sivumennen: vilkaisepa uusia oppikirjoja ja peruskoulun opsia ja saat vastauksesi sarjakuvien, dekkareiden, fantasian, scifin, satujen, mainosten, nuortenkirjojen, tietokirjojen, populaarikirjallisuuden jne. käsittelyyn. Kyllä nyt liikut samiessa 70-kuvun vesissä.
"Miten, Jorma, siis pitää toimia ihan konkreettisella tasolla esim. yläkoulussa tai lukiossa, joissa itse toimin?"
Kuten olen edellä kertonut.
Oppiaineissa pitää hyödyntää tietokirjallisuutta, lukemisesta ja kirjoittamisesta pitää palkita, äidinkielessä pitää hyväksyä kulttuurin koko kirjo ilman elitismiä, oppilaiden omaa kiinnostusta pitää hyödyntää ja kannustaa.
Opettajan on syytä olla perillä siitä, mistä tämän päivän nuoret oikeasti ovat kiinnostuneita. Jos vaikka pelit tai moottorit kiinnostavat, voi opetuksessa hyödyntää alan lehtiä, niiden lukemista ja niiden pohjalta kirjoittamista. Luonnollisesti suorittamista valvotaan ja tekemistä vaaditaan. Hyvistä syuortuksista palkitaan ja oppilasta ohjataan siitä eteenpäin haastellisempiin suorituksiin herätettyä innostusta ruokkien.
Mutta kuten todettua, tuossa vaiheessa on myöhäistä korjata tilannetta ja odottaa ihmeitä, jos kiinnostus lukemista ja kirjoittamista kohtaan on jo aiemmin tapettu täysin. Kuten erittäin usein on.
"Miksi ihmeessä pitäisi käyttää aikaa jonkin uusimman bestsellerin käsittelyyn."
Siksi, että se on todennäköisesti kirja, jonka oppilaatkin haluavat lukea, jos eivät ole jo lukeneet. Se sitoo äidinkielen opetuksen tähän päivään.
"Kai nyt oikeasti tajuat, mihin se johtaa."
Tietenkin. se johtaa oppilaiden suurempaan kiinnostukseen lukemista ja kirjoittamista kohtaan ja kehittää heidän taitojaan näillä saroilla.
Aivan varmasti toimii paremmin tässä suhteessa kuin ylhäältä annettu pakkopullan syöttö. Monet ovat kertoneet, kuinka koulun liikuntatunnit ovat jäänet mieleen hyvin epämieluisina tilanteina ja kuinka he ovat oppineet iloitsemaan liikunnasta vasta myöhemmin, kun tarkoitukseton kilpailu ja surottaminen on korvattu omalla innostuksella ja hauskanpidolla. Aivan sama pätee äidinkielen opetukseen. Klassikkokirjat avautuvat ihan uudessa valossa, kun niiden lukeminen ei ole ylhäältä syötettyä pakkopullaa ja jälkikäteiskontrollointiin painottuvaa suorittamista. Se on vain muodon vuoksi tekemistä, vailla todellista sisältöä tai oman ajattelun käyttöä.
"vilkaisepa uusia oppikirjoja ja peruskoulun opsia ja saat vastauksesi sarjakuvien, dekkareiden, fantasian, scifin, satujen, mainosten, nuortenkirjojen, tietokirjojen, populaarikirjallisuuden jne. käsittelyyn. Kyllä nyt liikut samiessa 70-kuvun vesissä."
Kyse on kyllä ihan tästä päivästä. Kuivakkailla, pintapuolisilla ja jo valmistuessaan vanhentuneilla papereilla ei korvata millään oppilaasta itsestään lähtevää innostusta ja mielenkiintoa.
"´Kai nyt oikeasti tajuat, mihin se johtaa.´"
Tietenkin. se johtaa oppilaiden suurempaan kiinnostukseen lukemista ja kirjoittamista kohtaan ja kehittää heidän taitojaan näillä saroilla.
Ei. Se johtaa rimpuiluun milloin minkäkin trendi-ilmiön parissa. Sekö on mielestäsi äidinkielen opetuksen keskeinen substanssi?
Noin niin kuin muutoin: teen hyvin paljon niin kuin kuvailit. Pojat ovat silti huonompia äidinkielessä, mikä ei johdu pääasiassa muusta kuin biologiasta: pojat kehittyvät lingvistisesti hitaammin. Lukeminen ja harrastuneisuus tietenkin kompensoi tilannetta, mutta biologisia keskiarvoja ei voi tällä silti muuttaa.
Ero tyttöjen ja poikien biologiassa on tiedossa. Tätä pitäisi pohtia eikä jotakin sarjakuvia tai bestsellereita (jotka katoavat nopeasti näkyvistä koska ovat huttua; tämän toteaminen ei ole elitististä); ne eivät ratkaise mitään. Vai kuvitteletko, että tytöt eivät mieluummin lukisi sarjakuvia kuin paksuja romaaneja. Silti tytöt lukevat kun se annetaan tehtäväksi ja sillä selvä. Samat vaatimukset molemmille mutta aivojen kehittyminen pitäisi ottaa keskustelun kohteeksi.
Arawn
"tse rasituin ihan Sinuhen hahmosta. Kirja ei oikein toimi, jos lukijaa ei pätkääkään kiinnosta, mitä päähenkilölle käy tai jos toivoo, että päählö heittäisi pian henkensä ja kirja päättyisi. Sinuhe vaan ruikutti kaikesta eikä tehnyt minkään eteen mitään vaan lillui kuin lastu vedessä. Pyh."
En yhtään ihmettele, jos ei pidä moisesta ajopuusta. Päähenkilöiden ajopuumainen ja kunnianhimoton luonne tuntuu toistuvat Waltarin kirjoissa hyvin useasti. Ainakin Turmsissa sekä Mikael Karvajalassa, Mikael Hakimissa ja Ihmiskunnan vihollisissa päähenkilö on melko lailla saamaton ja kunnianhimoton henkilö, jopa lattiamatto. Menestystä tulee lähinnä tuurilla ja siksi kun vaimo käskee tai on pakko tsempata, koska muuten lähtee henki ;)
Johannes Angeloksessa oli mukava poikkeus tuohon linjaan, sillä päähenkilö ei ole muiden vietävissä ja hänellä jopa on oma tahto.
Waltari on varmasti naisille tylsä kirjoittaja. En minäkään ole kiinnostunut pätkääkään kirjoista, joiden päähenkilö on nainen. Myöskään historialliset tapahtumat, taistelut ja juonittelut, joita Waltarin kirjoissa on aina paljon, eivät varmasti ole naislukijoiden mieleen.
Itse kaipaisin vähän särmää Waltarin päähenkilöön. Ärsyttää kun päähenkilö on aina niin hyväuskoinen ja häntä viilataan linssiin kymmenettä kertaa ilman seuraamuksia, vaikka mies on muka mahtavassa asemassa (vähän vinkkaa suurvisiirille niin päitä irotaa).
- Syltty
Tulkoon heti aluksi todetuksi, että oman pedagogisen kokemukseni olen hankkinut ammattikoulussa eikä suinkaan äidinkielen ja viestinnän parissa. Kuitenkin rohkenen esittää, että sen, millä vähemmän motivoituneesti kirjallisiin harrasteisiin suhtautuvat saadaan tuottamaan kelvollista tekstiä ja käsittelemään lukemaansa asiallisesti, ei ole mitenkään välttämätöntä perustua kaunokirjallisuuteen. Kuten Jukin asiantuntevista puheenvuoroista on käynyt ilmi, yleissivistävä koulutus tekee paljon työtä asian eteen.
Tänä päivänä jo perusopetuksesta voi tulla nuoria, jotka tuntevat manga-kulttuurin hienommatkin vivahteet, mutta muistavat korkeintaan hämärästi Jukolan tai Koskelan Jussit eivätkä ole koskaan kuulleetkaan Akilleesta tai Gulliverista. Mitä sitten? Antaako mangan parissa viihtyminen huonommat vai paremmat eväät elämään kuin Iliaan kahlaaminen?
Sellaisia tekstitaitoja, joita tarvitaan työ- tai muussa käytännön elämässä, on mahdollista opiskella pelkästään ns. asiatekstien pohjalta. Ainakin ammattikoulumaailmassa näyttää siltä, että se toimii hyvin "tekstiallergikkojen" kanssa. Asiaa luonnollisesti helpottaa se, että ammattikoulupedagogiikassa on käytettävissä lähes rajattomasti mahdollisuuksia opiskelijalle läheisen käytännön ammatin asiatekstien joukossa. Kysymykseni onkin: vaikka perusopetuksessa tarjottaisiin mitä tahansa kaunokirjallisuutta klassikoista kioskikirjallisuuteen, tavoitettaisiinko silti kaikki tai edes valtaosa "tekstiallergikoista"? Mistä seuraa jatkokysymys, missä määrin tekstitaitoa on välttä mätöntä perustaa kaunokirjallisen ilmaisun pohjalle?
Arawn, en ajatellutkaan sinun kritisoivan Sinuhea tai Waltaria kirjallisuuden näkökulmasta, eikä oma kirjoituksenikaan ollut tarkoitettu hänen puolustamisekseen. Emme taida saada tästä asiasta väittelyä aikaan :)
Koulussa meillä ei ainakaan luetettu yhden yhtä tyttökirjaa tai muuta sellaista. Nehän nyt yksinkertaisesti jäsiviät lukematta, sillä eivät teini-ikäiset pojat yksinkertaisesti sellaista suostu lukemaan.
- Syltty
Hyvärinen
"Ikävä kyllä Waltari jäi Sinuhensa vangiksi. Sama möchtegern-Werther kun syntyi uudelleen etruskien valtakuntaan Turmsina, ajanlaskumme alun Palestiinaan Marcuksena, 1400-luvun Bysanttiin Johanneksena, 1500-luvun Turkuun Mikaelina ja niin edelleen."
Olen harmitellut aivan samaa! Waltari kirjoittaa monesti samaa tarinaa eri paikoissa eri sanankäänteillä. Ainakin Turmsissa, Mikaelissa ja Ihmiskunnan vihollisissa on päähenkilön parisuhteisiin liittyvät sivujuonet hyvin samantyyppisiä.
- Syltty
Jorma nyt vaan vänkää. Minkäänlaista asiantuntemusta hänellä ei ole, kuten vaikkapa Jukilla.
Mielipiteitä sen sijaan riittää kuin maan mutaa. Joka jeesuksen asiasta - kuten yleensäkin internetissä aamusta iltaan luuhaavilla joutomiehillä ja peräkammarin pojilla.
Mitä tulee itse aiheeseen, kehottaisin Jormaa miettimään vielä uudelleen opetussisältöjen vaikuttavuutta. Ehkäpä yläkoululaisten poikajullien saattaminen Kiven ääreen ei olekaan itkun paikka.
"Olen harmitellut aivan samaa! Waltari kirjoittaa monesti samaa tarinaa eri paikoissa eri sanankäänteillä. Ainakin Turmsissa, Mikaelissa ja Ihmiskunnan vihollisissa on päähenkilön parisuhteisiin liittyvät sivujuonet hyvin samantyyppisiä."
Waltari ei ollut itsekään tyytyväinen kaikkiin historiallisiin romaaneihinsa. Toisaalta ehkä toisto voidaan antaa anteeksi, sillä Waltari muutoin tuotti varsin monenlaista genreä: tekstitti sarjakuvaa (Kieku & Kaiku), kirjoitti dekkareita, historiallisia romaaneja, runoja, kehitysromaaneja, poliittista propagandaa ja nykyään vieläpä metallimusiikkia :)
"Ei. Se johtaa rimpuiluun milloin minkäkin trendi-ilmiön parissa."
Miksi johtaisi? Eihän se ole kuin yksi osa kokonaisuutta. Mieluummin niin, että otetaan edes pari tuntia sellaiseen käyttöön, joka kiinnostaa nykynuoria ja kytkee äidinkielen opetuksen tähän päivvään, kuin se että syötetään oppilaille kaikki tunnit kuivaa ja heitä lainkaan kiinnostamatonta pakkopullaa, jota on vain opetettava, koska joku on päättänyt että se on "korkeakulttuuria".
"Lukeminen ja harrastuneisuus tietenkin kompensoi tilannetta, mutta biologisia keskiarvoja ei voi tällä silti muuttaa."
Just joo. Kun pojilla menee huonommin kaikii onkin vain poikien ja biologian suyytä, opettajat ja koululaitos eivät voi mitään. Mutta kun tytöt suorituvat huonommin, esim. matematiikassa, ei biologiasta enää puhuta sanbaakaan, kaikki on kiinni opetuksesta tai kulttuurista ja koko sukupuoli vain sosiaalinen knstruktio. Näin se mieli muuttuu.
On aivan selvää sellainen opettaja, joka kuvittelee, ettei opetuksella ole mitään merkitystä sen kannalta, kiinnostuuko oppilas lukemisesta tai kirjoittamisesta koskaan, saa koskaan hyviä tai edes kelvollisia tuloksia vastaan. Hän vain nostaa kädet ylös, nostaa palkkansa, eikä edes yritä huolehtia töitään kunnolla.
Kyllä sitä toivoisi, että opettajat oikeasti haluaisivat pyrkiä parempaan, eivätkä kuvittelisi, ettei onnistuneella ja innostavalla opetuksella voitaisi saada tuloksia aikaan. Kyse ei ole mistään mahdottomuudesta, sillä tavoitteena ei ole mikään sen suurempi asia kuin lapsen kiinnostuksen herättäminen ja hänen taitojensa kehittäminen, sellaiselle tasolle, että hänellä on hyvät eväät menestyä myöhemmässä elämässä. Jos edes tätä ei opettajilta voida odottaa, mihin heitä yleensä edes tarvitaan? Tyhjän kun saa pyytämättäkin.
"sarjakuvia tai bestsellereita (jotka katoavat nopeasti näkyvistä koska ovat huttua; tämän toteaminen ei ole elitististä); ne eivät ratkaise mitään."
Osoitit sitten juuri, että olen täysin oikeassa sen suhteen, ettei opetus ole riitävän monipuolista, oppilaita puhuttelevaa ja innostavaa, vaan vanhat elitisiset asenteet jylläävät täysillä. Sarjakuvien ja hyvin myyvien kirjojen vähättely on elistismiä pahimmillaan. Jotain Tuntematonta sotilasta tai Asterixia tullaan innolla lukemaan vielä vuosikymmentenkin kuluttua (ja niitä on jo luettu vuosikymmeniä), kun taas useimmat "korkeakulttuurin merkkiteokset" unohtuvat samantien.
Sillä ei sitä paitsi ole yhtään mitään merkitystä, muistetaanko jotain tämän päivän sarjakuvaa tai bestselleriä 50 vuoden kuluttua lämmöllä tai ollenkaan. Olennaista on saada lapset lukemaan ja kirjoittamaan.
"Vai kuvitteletko, että tytöt eivät mieluummin lukisi sarjakuvia kuin paksuja romaaneja."
Osa lukee, osa ei. Kyse ei ole vain poikien innostamiesta lukemaan, moni tyttö voisi hyötyä elämänläheisemmätä lähestymistavasta myös.
"Silti tytöt lukevat kun se annetaan tehtäväksi ja sillä selvä."
Ketkä lukevat, ketkä eivät. Usein kyse on vain "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos"-pakkopullasta. Mitään hyötyä siitä ei myöhemmässä elämässä ole, vain haittaa.
"Samat vaatimukset molemmille mutta aivojen kehittyminen pitäisi ottaa keskustelun kohteeksi."
Miksi sitä erilaisuutta ei sitten voida ottaa huomioon, sensijaan että väkisin pusketaan kaikkia samaan muottiin?
"Jorma nyt vaan vänkää. Minkäänlaista asiantuntemusta hänellä ei ole, kuten vaikkapa Jukilla. "
Mitä? Eikö Jormalla olekaan 40 vuoden kokemusta peruskoulun opettajana?
"Minkäänlaista asiantuntemusta hänellä ei ole, kuten vaikkapa Jukilla."
Jos sinusta asiantutemusta on se, että ongelmien edessä nostetaan vain kädet pystyyn, kaikkia parannusehdotuksia vastustetaan, ja väitetään, ettei mitään voida tehdä, ei edes oppilaiden motivaatiota nostaa, niin sinä et tiedä mitä asiantuntemus tarkoittaa.
"Joka jeesuksen asiasta - kuten yleensäkin internetissä aamusta iltaan luuhaavilla joutomiehillä ja peräkammarin pojilla."
Ilmen mielipiteitä ei ole keskustelua. Sehän se tässä oikeasti hiertää: kun koululaitos ei poikien kohdalla tahdo nykyisin onnistua kovinkaan hyvin, niin asiasta ei sallittaisi edes puhuttavan.
Ja tyypilliseen tapaan, kun itsellä ei mitään mielipiteitä ole (sehän vaatisi omaa ajattelukykyä), niin nimittelylinjallehan sitä valutaan. No, tyhjästä on paha nyhjäistä.
"Mitä tulee itse aiheeseen, kehottaisin Jormaa miettimään vielä uudelleen opetussisältöjen vaikuttavuutta."
Suunnitelmilla ei osaavaa opetusta korvata. Ei nyt, eikä koskaan.
Kannattaisi joskus vetää pää pois perseestä, ja pohtia ketä varten se koulu on olemassa? Lapsia vai siellä työskenteleviä aikuisia? Eiköhän olisi korkea aika huomioida ne lapset ensisijaisesti ja huolehtia heidän koulutustarpeestaan, eikä aikuisten pätemistarpeesta.
"Ehkäpä yläkoululaisten poikajullien saattaminen Kiven ääreen ei olekaan itkun paikka."
Olisihan se pitänyt arvata, että sinulla menee hilseen yli kaikki se, mitä olen kirjoittanut.
Edelleen on kyse siitä, mitä opetuksella oikeasti tavoitellaan: sitäkö, että oppilaat oppivat aktiivisiksi kielenkäyttäjiksi, joilla on sujuva itseilmaisun taito ja pitämään niin lukemisesta kuin kirjoittamisestakin vai tukkimalla tunnit täyteen pakkopullaa, josta heille ei jää muuta käteen kuin vastenmielisyys niin lukemista kuin kirjoittamistakin kohtaan.
Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö Kiveä pitäisi käsitellä ja lukea. Se ei vaan saa olla mikään kivi kengässä.
"Osoitit sitten juuri, että olen täysin oikeassa sen suhteen, ettei opetus ole riitävän monipuolista, oppilaita puhuttelevaa ja innostavaa, vaan vanhat elitisiset asenteet jylläävät täysillä. Sarjakuvien ja hyvin myyvien kirjojen vähättely on elistismiä pahimmillaan. Jotain Tuntematonta sotilasta tai Asterixia tullaan innolla lukemaan vielä vuosikymmentenkin kuluttua (ja niitä on jo luettu vuosikymmeniä), kun taas useimmat "korkeakulttuurin merkkiteokset" unohtuvat samantien."
Eiköhän tämä keskustelu ala olla pulkassa, mutta haluan vielä kommentoida yllä olevaa. Rimpuilu milloin minkäkin uuden bestsellerin tai muun muoti-ilmiön parissa voi olla mielestäsi hyvä juttu. Minun mielestä taas ei: kenen aikaa ja tarmoa tähän loputtomaan populaarikulttuurin tulvaan pitäisi käyttää? Eivät opettajat sellaista ehdi tehdä. Toiseksi: aika kertoo, onko jostakin kirjasta tai muusta kulttuurituotteesta mihinkään. Se, mikä nyt vaikuttaa maailman parhaalta jutulta, voi vuoden päästä olla vain noloa. Siihenkö se aika pitäisi käyttää. Ei kai.
Minun puolesta oppilaat saavat ja ovat saaneet tutustua yleensä kirjoihin, joihin haluavat. En silti ole itse kiinnostunut esim. Pottereista, sillä sen markkinahumun takaa on vaikea nähdä, mikä niissä on niin hyvää. Päätinpä kuitenkin tutustua yhteen, ja se oli juuri sitä, mitä pelkäsinkin. Jos oppilas haluaa lukea Pottereita, annan hänen lukea. Itse en aio käyttää aikaa tähän vaan luen sitten vaikka tietokirjallisuutta tai teen vaikka fysiikan laskuja ihan vain huvikseni. Tämä ei ole elitismiä: sallin muille populaarikulttuurin kuluttamisen mutta ymmärrän myös mekanismit, joiden kautta populaarista tulee osa taiteen kaanonia ja kenties klassikkokin. Avainsana on aika. Ajanhampaalla ja trendien perässä rimpuilu taas olisi nykyisillä resursseilla vain hölmöä. Ylipäätään kirjallisuudentutkimuksessakin on viimeistään 70-luvulta alaken parhaan mukaan torpattu jakoa matala- ja korkeakulttuuriin, joten en nyt haluaisi toistella, mutta uit kyllä sameissa vesissä. ainakin haluaiaisn kuulla, missä päin Suomea harjoitetaan edelleenkin kuvailemaasi opetusmallia, jossa lasta suurin piiretin ruoskitaan kiinnostuksesta ympäröivään populaarikulttuuriin varsinkin jos on poika/mies.
"Mitä? Eikö Jormalla olekaan 40 vuoden kokemusta peruskoulun opettajana?"
Eli opettamisesta saavat vain puhua vain opettajat, koulunkäynnistä vain koululaiset ja verotuksesta vain veroviranomaiset? No, sitten on syytä rajata opettajat tästä keskustelusta pois, eiväthän he tiedä koulunkäymisestä mitään.
Uskomatonta, miten naiivia ja laumasieluista sakkia sitä löytyykin. Kun asiasta ei ole mitään järkevää sanottavaa ja hyvin tiedetään minun olevan oikeassa, niin hyökätään henkilöäni kohtaan.
Jep, Jorma on oikeassa, koska hän itse niin sanoo! Myös silloin kun hän on väärässä!
"Eli opettamisesta saavat vain puhua vain opettajat, koulunkäynnistä vain koululaiset ja verotuksesta vain veroviranomaiset? No, sitten on syytä rajata opettajat tästä keskustelusta pois, eiväthän he tiedä koulunkäymisestä mitään."
Aletaas keskustella vaikka lääketieteestä. Kyllähän meistä kaikki ovat olleet joskus potilaita. Kyllä kai se nyt kvalifoi antamaan lääkäreille ohjeita ja näkemään kokonaiskuvan terveydenhuollon tilasta, resursseista ja kehitystarpeista :)
Etenkin kun on oikeassa!
"...pohtia ketä varten se koulu on olemassa? Lapsia vai siellä työskenteleviä aikuisia? Eiköhän olisi korkea aika huomioida ne lapset ensisijaisesti ja huolehtia heidän koulutustarpeestaan, eikä aikuisten pätemistarpeesta..."
Oletko todellakin noin naivi?
"Rimpuilu milloin minkäkin uuden bestsellerin tai muun muoti-ilmiön parissa voi olla mielestäsi hyvä juttu. Minun mielestä taas ei: kenen aikaa ja tarmoa tähän loputtomaan populaarikulttuurin tulvaan pitäisi käyttää? Eivät opettajat sellaista ehdi tehdä. Toiseksi: aika kertoo, onko jostakin kirjasta tai muusta kulttuurituotteesta mihinkään."
Niin, niin opettajilla ei ole aikaa, eikä sellaisen kirjan lukemista, joka ei ole kerännyt pölyä hyllyissä, vaan josta oppilaat voisivat oikeasti olla kiinnostuneitakin, voida millään toteuttaa opetuksen puitteissa. Siinähän voisi vielä vahingossa käydä niin, että oppilaat jopa innostuisivat lukemisesta ja viihtyisivät äidinkielen tunneilla.
Minä ainakin haluan, että oppilaat saataisiin innostumaan lukemisesta ja kirjoittamisesta ja että kaikki voitava tehtäisiin poikienkin menestyksen parantamiseksi äidinkielessä. Tämä ei tapahdu itsestään, joten muutokset ovat välttämättömiä. Sinulle ei vaaan minkään muuttaminen sovi, joten ilmeisesti et halua tilanteen korjaantuvan paremmaksi.
Turha vedota resursseihin: osaava äidinkielen opettaja seuraa nykykirjallisuutta laaja-aleisesti. Kirjoja voi vaikka lainailla, jos niikseen tulee. Kyse on ihan vain tahdosta: jos on alusta loppuun haluton pistämään tikkua ristiin parempien tulosten saavuttamiseksi, niin siinähän sitä sitten ollaan.
"Tämä ei ole elitismiä: sallin muille populaarikulttuurin kuluttamisen mutta ymmärrän myös mekanismit, joiden kautta populaarista tulee osa taiteen kaanonia ja kenties klassikkokin."
Totta kai se on elitismiä, kun kaikki hyvin myyvät kirjat (se tuomitaan kaupallisuutena, mikä kielii lähinnä kateudesta) ja sarjakuvat, kokonainen taiteenlaji julistetaan roskaksi.
"ainakin haluaiaisn kuulla, missä päin Suomea harjoitetaan edelleenkin kuvailemaasi opetusmallia, jossa lasta suurin piiretin ruoskitaan kiinnostuksesta ympäröivään populaarikulttuuriin varsinkin jos on poika/mies."
Sinuahan tuo ajattelu tuntuu edelleen riivaavan.
Et suostu ymmärtämään, että koulu on oppilaita varten. Korkekulttuurin kaanonia voidaan rauhassa vaalia kirjallisuuskerhoissa, vapaa-aikana. Koulun tehtävä on antaa oppilaille mahdollisimman hyvät eväät eväät menestykseen tulevassa elämässä. Suurin osa heistä ei ryhdy runoilijoiksi, vaan käyttää kieltä ihan arkisesssa elämässä ja työssään. Siihen koulun heitä pitää ensisijaisesti valmentaa. Niinpä on tärkeä lukea ja kirjoittaa. On oppilaan kannalta parempi, jos hän lukee vaikka kaikki Potterit tänään (vaikka 50 vuoden kuluttua niitä ei enää kukaan muistaisi), kuin että hän muodon vuoksi, vain koetta varten, tankkaisi pakosta ainoastaan pari lukua Kalevalasta, eikä muuta. Tällaisesta tarkoituksellisesta ja tahallisesta innostuksen tappaminen on koko yhteiskunnalle pahasta, joten siitä on päästävä eroon.
"Oletko todellakin noin naivi?"
Siinä ei ole mitään naiivia, että ajattelee koko yhteiskunnan etua: on meidän jokaisen etu, että oppilaat saavat hyvät ja hyödylliset eväät koulusta tulevaa elämää varten, eikä aikaa ja resursseja haaskata tyhjänpäiväisyyksiin.
"Kyllähän meistä kaikki ovat olleet joskus potilaita. Kyllä kai se nyt kvalifoi antamaan lääkäreille ohjeita ja näkemään kokonaiskuvan terveydenhuollon tilasta, resursseista ja kehitystarpeista :)"
Toivottavasti sinä et ihan oikeasti ole opettaja.
Kyllähän me kaikki, demokratiassa kuin ollaan, osallistumme päätöksentekoon, niin terveydenhuoltoa ja kuin koulutusta koskien. Sinullekko tämä ei kelpaa? Miksi ei?
Toden totta, jatkuvasti käydään julkista keskustelua, siitä, miten terveydenhuolto pitäisi rahoittaa, toutttaa ja miten sen pitäisi toimia. Ihan tavallisten kansalaisten toimesta, hehän verot maksavat ja palveluja käyttävät. Lääkärien toimeista samoin: ei sitä paineta villaisella, jos lääkäri edes yritä hoitaa potilaitaan kunnolla.
Ihan saman on toimittava opetuksen suhteen. Me veronmaksajat maksamme koko lystin ja meidän lapsemme käyvät kouluja. Meillä on siis oikeus vaatia tuloksia ja kehitystä parempaan suuntaan. Sellainen opettaja, joka ei edes yritä hoitaa tehtäviään kunnolla, ei ole minkään arvoinen.
kaikken alojen asiantuntija.
"Me veronmaksajat maksamme koko lystin ja meidän lapsemme käyvät kouluja"
humoristikin XD
Syltty: "Waltari on varmasti naisille tylsä kirjoittaja. En minäkään ole kiinnostunut pätkääkään kirjoista, joiden päähenkilö on nainen. Myöskään historialliset tapahtumat, taistelut ja juonittelut, joita Waltarin kirjoissa on aina paljon, eivät varmasti ole naislukijoiden mieleen. "
Niin no. Totta puhuen minusta on yleisempää, että miehiä eivät kiinnosta kirjat, joissa nainen on päähenkilönä (ja naisten kirjoittamat ylipäätään) kuin se, että naisia häiritsee miespäähenkilö. Aika monissa fantasiakirjoissa esimerkiksi päähenkilö on poika/mies ja nuoret naiset nykyään ahmivat niitä. Ahmivatkohan nuoret miehet samalla tavalla fantasiaa, jossa päähenkilönä on tyttö/nainen?
Itseäni ei ole koskaan häirinnyt mies päähenkilönä eikä se ole se Waltarin "vika" silmissäni. En muista nimiä, mutta olen lukenut Waltarilta ihan hyviäkin novelleja. Ja osasi Waltari kuvata hyvin naisenkin sielunelämää esim. "Vieras mies tuli taloon" -novellissa. Waltarin päähenkilöiden vika on, minun silmissäni, aika lailla se päättämättömyys, mitä kuvasitkin.
"Myöskään historialliset tapahtumat, taistelut ja juonittelut, joita Waltarin kirjoissa on aina paljon, eivät varmasti ole naislukijoiden mieleen. "
Ihan uteliaisuudesta, mistä naislukijat sinusta sitten pitävät? Romantiikasta ja pussailusta? Olenko minä muka joku poikkeus, kun historialliset jutut, kuten taistelut yms. purevat hyvin? Varsinkin faktana? (Kirjahyllyssäni on vallankin antiikin ajan sodankäyntiä kuvaavia kirjoja.)
Jorma: "Kun asiasta ei ole mitään järkevää sanottavaa ja hyvin tiedetään minun olevan oikeassa, niin hyökätään henkilöäni kohtaan."
Jorman omahyväisyyden taso on kyllä saavuttamattomissa meille tavallisille pulliaisille. Vau.
"Jorman omahyväisyyden taso on kyllä saavuttamattomissa meille tavallisille pulliaisille. Vau."
Veit sanat suustani. Tulee Paavo Väyrynen mieleen.
Jorma: "Niin, niin opettajilla ei ole aikaa, eikä sellaisen kirjan lukemista, joka ei ole kerännyt pölyä hyllyissä, vaan josta oppilaat voisivat oikeasti olla kiinnostuneitakin, voida millään toteuttaa opetuksen puitteissa. Siinähän voisi vielä vahingossa käydä niin, että oppilaat jopa innostuisivat lukemisesta ja viihtyisivät äidinkielen tunneilla."
Kirjoitin jo aiemmin: "Minun puolesta oppilaat saavat ja ovat saaneet tutustua yleensä kirjoihin, joihin haluavat. "
Mikähän äidinkielen opetuksessa on mennyt pieleen, kun sisälukutaitosi on tätä tasoa, Jorma? Rauhoitus nyt vähän, niin näkee paremmin lukeakin, eikö mitä.
Tämä menee sellaiseksi jankkaukseksi ja ohiluennaksi, että tätä ei kannata jatkaa. Saldona: kukaan ei vastusta sitä, että pojat ja ylipäätään kaikki oppilaat osaisivat äidinkieltä paremmin. Olen tuonut vain esiin, että ideat, joita täällä on esitetty, ovat jo käytössä, mutta silti äidinkielen taso laskee. Olen tuonut myös esille, että nykyinen käytäntö ei toimi. Jotakin uutta on keksittävä: sitä ei, Jorma, ole sellaisten ideoiden ehdottaminen, jotka ovat käytössä. Täsmennetään: ...jotka ovat ainakin itselläni käytössä!
Siirrytääs lääketieteeseen...
"Kyllähän me kaikki, demokratiassa kuin ollaan, osallistumme päätöksentekoon, niin terveydenhuoltoa ja kuin koulutusta koskien."
Höpöhöpö täällä mitään demokratiaa ole. Suuryrityksen täällä valtaa todellisuudessa pitävät. Oletko tosiaankin noin naiivi.
"Oletko todellakin noin naivi?"
Se on "naiivi", mikä kerrottakoon lukemattomalle sukupolvelle.
"Jorma: "Kun asiasta ei ole mitään järkevää sanottavaa ja hyvin tiedetään minun olevan oikeassa, niin hyökätään henkilöäni kohtaan."
Jorman omahyväisyyden taso on kyllä saavuttamattomissa meille tavallisille pulliaisille. Vau."
En olisi tarvinnut enempää todisteita toteamukselleni, mutta kiitos silti.
"lukemattomalle sukupolvelle."
Luenhan minä. Sarja kuvia ja muuta populaari kultuuria. Koulussa sai valita luenko Valtaria vai Spidermania.
"Ihan saman on toimittava opetuksen suhteen. Me veronmaksajat maksamme koko lystin ja meidän lapsemme käyvät kouluja. Meillä on siis oikeus vaatia tuloksia ja kehitystä parempaan suuntaan. Sellainen opettaja, joka ei edes yritä hoitaa tehtäviään kunnolla, ei ole minkään arvoinen."
Tämä veronmaksuargumentti on yleensä argumentatiivinen itsemurha - niin nytkin: Myös opettajat maksavat veroa. Tällöin myös he saavat vaatia opetukseen kaikenlaista, esim. parempia, kiltimpia ja älykkäämpiä oppilaita. Veronmaksajat maksavat siitä, että asiantuntija eli koulutettu opettaja hoitaa virkaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Se tapa rakentuu työkokemuksen eikä kotipohdinnan perusteella. Montakoi vuotta sinä olet toiminut opettajana. Parhaita asiantuntijoitahan ovat ne, jotka eivät tiedä alasta mitään ja suurimpina kritiikinkohtaina ne, jotka oikjeasti tekevät töitä ko. alalla. Ja miksi näin on? Koska ne perkeleet "asiantuntijat" maksavat veroja, ja sen takia joka jantterin päähänpistoja pitäisi nöyrästi kuunnella ja ennen kaikkea noudattaa. Jorma, mainitsemasi keinot olen kokeillut ja ne eivät toimi mitenkään suuressa mitassa. Ei niistä tietenkään vahinkoakaan ole, mutta se, mikä ideatasolla on selkeästi hyvä juttu, käytännössä ei ratkaise joko mitäämn tai tuottaa vain vähän tulosta. Keskustelu käydään tällöin väärästä näkökulmasta ja ehdotukset ovat vääränlaisia.
"Kirjoitin jo aiemmin: "Minun puolesta oppilaat saavat ja ovat saaneet tutustua yleensä kirjoihin, joihin haluavat.""
Opettajanhan se pitäisi opettaa. Eikö teille siitä makseta palkkaa? Jos kaikki jää vain oppilaiden omatoimisuuden varaan, ei kyse ole siitä, mitä tarkoitan. On opettajan tehtävä kannustaa oppilaita lukemaan ja kirjoittamaan, ruokkia heidän innostustaan asiaa kohtaan.
"Mikähän äidinkielen opetuksessa on mennyt pieleen, kun sisälukutaitosi on tätä tasoa, Jorma?"
Sinullahan tässä ongelmia näyttää olevan.
"kukaan ei vastusta sitä, että pojat ja ylipäätään kaikki oppilaat osaisivat äidinkieltä paremmin."
Näköjään sitä vastustaa todella moni, eivät vain uskalla tunnustaa sitä suoraan.
Kaikki uudet esitykset ja ideat halutaan ampua saman tien alas, ilman mitään järkeenkäypiä peerusteluja, vaikka itsellä ei ole mitään vaihtoehtoja esittää(tietenkään, kun asia ei oikeasti kiinnosta), mitään ei muka voida tehdä paremmin, selitellään ja pakoillaan vastuuta.
Koko keskustelu halutaan kieltää, kun oikeita, asiaperusteisia vasta-argumentteja ei ole esittää. Lopulta mennään, tyypilliseen tapaan, pelkälle nimittely- ja nälvimislinjalle.
Kyllähän se osoittaa minun olevan oikeassa, ettei kunnon keskusteluun pystytä ollenkaan.
"Olen tuonut vain esiin, että ideat, joita täällä on esitetty, ovat jo käytössä, mutta silti äidinkielen taso laskee."
Eiväthän ne ole käytössä, eivät varsinkaan sellaisessa muodossa kuin olen esittänyt. Itsekin olet selvästi tuonut halveksuntasi populaarikirjallisuutta ja sarjakuvia kohtaan. Ei niitä tällä tavoin ja tuolla asenteella koskaan kyetä hyödyntämään opetuksessa tuloksellisella tavalla.
"sitä ei, Jorma, ole sellaisten ideoiden ehdottaminen, jotka ovat käytössä."
Minulla on ideoita ja halu parantaa systeemiä, sinulla ei ole ilmeisesti kumpaakaan. Ainuttakaan esitystä ei sinulta ole löytynyt siihen, miten tilanne saataisiin paremmaksi. Siitä huolimatta olet raivolla hyökännyt kaikkia esittämiäni parannusehdotuksia vastaan, kykenemättä perustelemaan miksi ne eivät kelpaa, edes kokeiltaviksi.
Jorma, I rest my case. Tulkitse asia, miten haluat.
"Tämä veronmaksuargumentti on yleensä argumentatiivinen itsemurha - niin nytkin: Myös opettajat maksavat veroa."
Olenko minä esittänyt, että opettajat, eivät saisi osallistua keskusdteluun opetuksesta, koulunkäynnistä tai terveydenhuollosta?
En ole. Sinä olet vaatinut, että vain opettajat saisivat keskustella opetuksesta, mikä on ajattelutapa, joka ei kestä kriittistä tarkastelua.
"Tällöin myös he saavat vaatia opetukseen kaikenlaista, esim. parempia, kiltimpia ja älykkäämpiä oppilaita."
Siinähän vaaditte. Opettajaksi ei kannata ryhtyä, jos ei tule toimeen lasten kanssa, eikä tajua että lapset eivät ole koulussa opettajaa, vaan opettajat lapsia varten.
"Veronmaksajat maksavat siitä, että asiantuntija eli koulutettu opettaja hoitaa virkaansa parhaalla mahdollisella tavalla."
Nyt niin ei tapahdu, kuten tuloksista nähdään. Äidinkielen opetuksessa ei saavuteta sitä, mitä tarvitaan elämässä mahdollisimman hyvin menestymiseen. Siksi on tehtävä muutoksia, ja lystin maksajilla on oikeus sitä vaatia.
"Se tapa rakentuu työkokemuksen eikä kotipohdinnan perusteella."
Ja voi siksi olla todella vääristynyt. Monesti parhaat ideat tulevat juuri ulkopuolisilta, jotka eivät ole kaavoihin jämähtäneitä.
Sitä paitsi, sinulla ei ole koulunkäynnistä yhtään sen kummempaa kokemusta kuin minullakaan, sillä ethän sinä ole koululainen. Ethän?
"Jorma, mainitsemasi keinot olen kokeillut ja ne eivät toimi mitenkään suuressa mitassa."
Ethän sinä ole niitä kokeillut, vaan olet tuonut esille syvän vastustuksesi niitä kohtaan.
"ehdotukset ovat vääränlaisia."
Koskahan niitä oikeanlaisia ehdiotuksia saadaan? Sitähän tässä on sinulta odotettu jo kauan, turhaan tietenkin. Luulisi noin suurelle "asiantuntijalle" olevan helppo nakki esittää edes jotain konkreettista.
Totta puhuen ilman Jormaa ja muutamaa muuta maallikkosaarnaajaa Henryn blogi olisi jankuttavine linkkeineen aika tylsää luettavaa. Jorma on kuin Jim-kanavan loppuillan ohjelma. Välillä on kiva katsoa miten roskaväki makaa.
Mutta liika on aina liikaa; esim. Vortacin jutut hyppään säännönmukaisesti yli. Ennen oli vielä hauskempaa, kun täällä pitivät hovia Birdyt, Panut, junikset sun muut Tommi P:n kaltaiset älykkäät kirjoittajat.
Selatkaa arkistoa
"Luenhan minä. Sarja kuvia ja muuta populaari kultuuria. Koulussa sai valita luenko Valtaria vai Spidermania."
Tosta lopusta unohtui kysymysmerkki.
Jorma: "En olisi tarvinnut enempää todisteita toteamukselleni, mutta kiitos silti."
Ole hyvä! Kyllä lämmittää mieltä, kun kiität! :)
"Tulee Paavo Väyrynen mieleen."
Olipa Väyrysen politiikasta mitä mieltä hyvänsä, poliittista taitoa hänellä on, minkä todistaa jo poliittisen uran pituus.
Jukin kanssa olen siitä samaa mieltä, että opetuksen resursseista on huolehdittava ja opettajille taattava työrauha ja tuki tärkeän tehtävänsä suorittamiseen. Liian suurissa ryhmissä opetuksen laatu vääjäämättä kärsii.
Poliittisen uran pituus todistaa poliittisesta taidosta?
Kaikkien alojen asiantuntija Jorma ei petä koskaan.
Sano Jorma vielä, mistä saat tietosi koskien kouluopetusta - ja kasvatusta. Mihin perustat näkemyksesi? Juki on ilmeisesti kasvatusalalla. Millä alalla sinä puolestasi olet?
Arawn väitti:
"Aika monissa fantasiakirjoissa esimerkiksi päähenkilö on poika/mies ja nuoret naiset nykyään ahmivat niitä."
Voisitko mainita muutaman? (Harry Potter ei kelpaa, eikä Peter Pan, heh.) Ainakaan omassa lapsuudessani en löytänyt yhtäkään hyvää kirjaa, jossa päähenkilö olisi ollut poika tai mies. Edelleenkään ei tule mieleen oikein mitään. Eniten asia on ehkä harmittanut kaikkien Liisa Ihmemaassa -variaatioiden suhteen. Olisiko esimerkiksi se animaatioksikin kääntynyt Coraline pahastikin erilainen jos siinä olisi poika? Hmm...
Kuinka moni teistä lukee scifiä? Pahaksi pettymykseni olen huomannut, että sekä lukiossa että yläkoulussa oppilaiden asenteet scifiä kohtaan ovat hyvin negatiiviset; mikä tahansa ruttu dekkarikin kelpaa lukemiseksi mutta scifi on kyllä pahasti dekkareiden ja fantasian paitsiossa. Itse olen innostunut lajista vasta vanhemmalla iällä mutta mitään negatiivistä asennetta ei ole ollut aiemminkaan.
"Jukin kanssa olen siitä samaa mieltä, että opetuksen resursseista on huolehdittava ja opettajille taattava työrauha ja tuki tärkeän tehtävänsä suorittamiseen. Liian suurissa ryhmissä opetuksen laatu vääjäämättä kärsii."
'
Onhan se näinkin mutta en kyllä puhunut tästä vaan ihan muusta. Ehdotuksiakin olen antanut: tietokirjallisuuden (ja miksei fiktionkin) lukemista kaikkiin oppiaineisiin. Kunkin oppiaineen opettajat kun sillä omalla alallaan koulussa kuitenkin ovat asiantuntijoita; äidinkielen opettajat eivät voi olla, sillä pelkästään jo kotimaisen aiemman sekä nykykirjallisuuden edes hyvä tuntemus on kovan työn takana puhumattakaan ulkomaisesta kirjallisuudesta ja joka alan tietokirjallisuudesta...
TN: No esimerkiksi Belgarionin ja Mallorean tarut? Salamurhaajan oppipoika? Taru kolmesta miekasta (vai mikä se nyt oli)? Lloyd Alexanderin Prydainin kronikat?
Ymmärtääkseni nuori mies, joka löytää kohtalonsa kuninkaana/pelastajana/minä lie, on lähes yleisin fantasian juonikuvio.
Joseph Campbell: "Sankarin tuhannet kasvot" tai jos tuntuu liian hankalalta lukea kirjaa: "Mad Max 3".
Onko siis nykyään paljonkin kirjoja, joissa sankari on tyttö nainen, joka kuolee (tai ainakin liki) ja sitten nousee pelastamaan yhteisönsä?
Arawn kirjoitti:
"Ymmärtääkseni nuori mies, joka löytää kohtalonsa kuninkaana/pelastajana/minä lie, on lähes yleisin fantasian juonikuvio."
Se on, en väitä vastaan. Ja hieman siihen se minun juttuni liittyikin, sillä en ole koskaan pitänyt tuollaisista messiastarinoista. Toki miespuolisi sankareita on pilvinpimein, vaan mikä olisi sellainen kirja, jossa juoni ei olisi ylettömän eeppinen... Noh, kyselen näitä lähinnä kuriositeettina enää, kun en aidosti ole aikeissa lukea mitään, mutta lapsuudesta tosiaan on jäänyt mieleen se, kun sekä koulusta että varsinkin sukulaisten puolelta jopa hieman painostettiin lukemaan kirjoja. Enkä ikinä löytänyt mieleisiäni.
Toisaalta en muutenkaan usko että lukeminen auttaisi oppimaan yhtään mitään. Minä, joka en siis juuri koskaan lukenut mitään, enkä kouluaineita enempää kirjoitellutkaan, sain kuitenkin eximian äidinkielestä, ja muutenkin olen joskus saanut kehuja selväsanaisuudesta. Väitän että enemmän on kyse yksilön viitseliäisyydestä yrittää, kuin siitä, etteikö ilman vakavaa kirjanlukuharrastustakin voisi pärjätä.
Ei se yksi yhteen käykään se lukeneisuuden ja äidinkielen aineiden kirjoitustaito. Itsehän olen aina lukenut paljon, jo yläasteella ja lukiossa ja kirjoitin ihan kelvollista fiktiota ikäisekseni - kävin jopa kirjoittajakoulutuksessa, missä sain kehujakin (ja olin yli 10 vuotta nuorempi kuin seuraavaksi nuorin osanottaja). Mutta lukion äidinkielen asia-aineissa en koskaan pärjännyt kovin hyvin. Harjoitusaineesta sain C:n, varsinaisessa ylioppilaskokeessa M:n. En osaa sanoa. En vain osannut enkä kyennyt noudattamaan jotain lausumattomia sääntöjä, joita en oppinut kolmessakaan vuodessa tuntemaan. Ja olin varmaan liian taiteellinen, vaikka en missään nimessä harrastanut edes silloin mitään modernia kikkailua, runonikin olivat ihan runomitassa. Mutta aika usein opettaja kieltämättä nurisi, että oli liikaa sitä ja tätä, otsikko oli liian raflaava ja ties mitä...
Juki: "Kuinka moni teistä lukee scifiä? Pahaksi pettymykseni olen huomannut, että sekä lukiossa että yläkoulussa oppilaiden asenteet scifiä kohtaan ovat hyvin negatiiviset; mikä tahansa ruttu dekkarikin kelpaa lukemiseksi mutta scifi on kyllä pahasti dekkareiden ja fantasian paitsiossa. Itse olen innostunut lajista vasta vanhemmalla iällä mutta mitään negatiivistä asennetta ei ole ollut aiemminkaan."
Scifissähän ei mitään vikaa ole. Itse vain lukisin nykyään mieluummin novelleja kuin kokonaisia isoja romaaneja - kun romaaneilla on vähän turhaa taipumusta scifi/fantasia-akselilla venyä melkoiseen eeppisyyteen, jos ei juonen niin ainakin pituuden osalta. Kyse ei ole siitä, ettenkö ihan hyvin pystyisi ja jaksaisi lukemaan pitkiäkin kirjoja ja kirjasarjoja, mutta enää ei huvita, yksikään tähän mennessä lukemani ei ole puolustanut pituuttaan hyvin.
Kenties täytyy jossain vaiheessa alkaa lukea englanniksi niin pääsisi käsiksi scifinovelleihinkin. Kirjojakin olen toki lukenut, esim. Enderin ja Ambrose Piercen kirjan, jossa oli näitä masokistisia alien-naisia, mutta nykyään törmää niin harvoin mielenkiintoisiin teokseen, ihan huolimatta siitä, onko se fantasiaa/scifiä...
Arawn
>>Myöskään historialliset tapahtumat, taistelut ja juonittelut, joita Waltarin kirjoissa on aina paljon, eivät varmasti ole naislukijoiden mieleen.
> Ihan uteliaisuudesta, mistä naislukijat sinusta sitten pitävät? Romantiikasta ja pussailusta?
Onko Anna Karenina romantiikkaa? Voisi olla. No ainakin se. Sitten tulee mieleen Sormusten herra, joku lahjaksi saatu horoskooppikirja, kuntoilu/ruokailukirjat, dekkari tai pari (esim Remes tai sitten joku naisdekkari), Kama sutra ja tuintemattomien suomalaisten naiskirjailijoiden kaunokirjalliset teokset.
> Olenko minä muka joku poikkeus, kun historialliset jutut, kuten taistelut yms. purevat hyvin? Varsinkin faktana? (Kirjahyllyssäni on vallankin antiikin ajan sodankäyntiä kuvaavia kirjoja.)
Olet aivan varmasti poikkeustapaus. En ole koskaan nähnyt moisia kirjoja kenenkään naisen kirjahyllyssä, tosin enpä ole pahemmin naisten kirjahyllyjä tutkinut. Itselläni on peräti yksi rooman sotataidosta kertova kirja. En muista että yksikään naisystävistäni olisi koskaan edes vilkaissut sitä.
juki
> Kuinka moni teistä lukee scifiä? Pahaksi pettymykseni olen huomannut, että sekä lukiossa että yläkoulussa oppilaiden asenteet scifiä kohtaan ovat hyvin negatiiviset; mikä tahansa ruttu dekkarikin kelpaa lukemiseksi mutta scifi on kyllä pahasti dekkareiden ja fantasian paitsiossa. Itse olen innostunut lajista vasta vanhemmalla iällä mutta mitään negatiivistä asennetta ei ole ollut aiemminkaan.
Taitaa olla joku muotijuttu, sellaine että ainoastaan nörtit tykkää sci-fistä. Itse ainakin teininä luin pääasiassa scifiä, erityisesti Philip K Dickin ja Frederik Pohlin teoksia. Ne olivat myös sopivan lyhyitä ja niissä on aina joku hyvä idea (paitsi Valiksessa...). Nykyään olen hyljännyt scifin, koska genreen tuntuu kuuluvan aivan käsittämättömän paljon kuraa.
Toisaalta hyperion-sarjan ensimmäiset kolme kirjaa ovat ehdottomasti kirjojen aatelia. Sitten koko idea lässähti ihan totaalisesti.
- Syltty
Syltty: "Onko Anna Karenina romantiikkaa? Voisi olla. No ainakin se. Sitten tulee mieleen Sormusten herra, joku lahjaksi saatu horoskooppikirja, kuntoilu/ruokailukirjat, dekkari tai pari (esim Remes tai sitten joku naisdekkari), Kama sutra ja tuintemattomien suomalaisten naiskirjailijoiden kaunokirjalliset teokset. "
Enpä olisi Anna Kareninaan tarttunut ellei se olisi ollut pakollinen teos venäjän kirjallisuushistorian kurssilla... Anna Karenina on kyllä paljon, paljon enemmän kuin romantiikkaa. Se on myös hyvin yhteiskunnallinen teos eikä Annan ja Vronskin rakkaustarina lopulta ole kovin romanttinen. Ja moralistinenkin se teos on: Tolstoi kuvaa "oikeaa" tapaa elää (Kitty ja Levin) sekä sitä "väärää" (Anna ja Vronski). Mutta taitava kirjoittaja Tolstoi on, siitä hänelle pisteitä.
Ruokailukirjoista osuit kohdallani oikeaan - satun näet harrastamaan kiinalaista/thaimaalaista kokkailua. Dekkareista tuen oikeastaan lähinnä Agatha Christietä ja suomalaisten naiskirjailijoiden kaunokirjallisia teoksia ei taida olla yhtäkään. :D En oikein lue suomalaisia...
"Itselläni on peräti yksi rooman sotataidosta kertova kirja. "
Mikä? Jos viitsisin lukea englanniksi (varmaan opintojen loputtua viitsinkin), tulee hankittua enemmänkin... Nytkin suunnittelen jo tilaavani englanninkielisiä teoksia sarjamurhaajista. Huisin kiinnostavaa! Siis faktaa, ei fiktiota.
Hmh. Hyperionia voisi ehkä testata, jos se on niin hyvä. Mistä se kertoo? Osaatko antaa muita scifisuosituksia?
Anna Karenina luetaan kuuluvaksi venäläiseen realismiin aikakautensa ja tyylinsä puolesta mutta toki aiheensa puolesta se on myös romanttinen. Ja sivuhuomautuksena: romanttinen taiteen tyylisuuntana tarkoittaa muuta kuin yleisessä kielenkäytössä: aika usein niissä avainsanana on tunne. Niinpä rakkauskertomusten lisäksi romantikot kirjoittivat myös paljon kauhua ja rakkauskertomuksiinkin liittyy hyvin usein ellei aina - kuolema.
Sikäli romnantiikka on aika raavaiden miesten touhua, ei mitään runotyttöjen vaalenpunaisten hattaroiden maalausta.
Scifistä: täytyy tunnustaa, että itse olen jäänyt koukkuun Asimoviin ja Säätiö-sarjaan, mikä on kyllä hyvin pitkä ja eeppinen sarja, kuten Arawn muotoili scifin yhden olemuksen. Mutta siis perusscifillä mennään.
Kas, Juki ja Arawn keskustelevat:)
Ottakaa oppia te riitojenrakastajat!
Juki: Noinhan se menee. Tyylisuuntana romantiikka on paljon, paaaljon laajempi käsite kuin "rakkauskertomukset". Onhan romantiikka maalaustaiteenkin tyylisuunta! No, äidinkielenopettaja totta kai tuntee nämä asiat paremminkin kuin minä. :)
Minusta on sääli, kun ns. "romanttista kirjallisuutta" niin laajalti poljetaan lokaan ja halveksitaan sellaisena mitättömänä naisten näpräilynä. Loppujen lopuksi rakkaus on aika vahva voima maailmassa. Tosin, traagiset rakkaustarinathan ovat ikiaikojen klassikkoja ja jotain Carmenia ja Trastania ja Isoldea pidetään korkeataiteen huippusaavutuksina. Että ehkä se onkin nimenomaan nykyromanttisten tarinoiden onnellinen loppu, mikä nyppii. Komedia tuntuu olleen jo pitkään aliarvostetumpaa kuin tragikomedia; onnellisia loppuja pidetään kliseisinä ja tympeinä, onnettomia realistisina ja ylevinä.
Se on sääli ja harmi se.
Niin tai ne oikeasti romanttiset rakkauskertomukset ovat aika järeätä ja synkeätä kamaa paikoitellen. Tuossa muutama kesä lueskelin noita romanttisia klassikoita, ja kyllä niissä kaikissa aiheena oli lähes maanisen mielipuolinen rakkaus ja kuolema, tyyppiesimerkkinä mainitsemasi Carmen. Toki niissä muutakin on kuin synkistelyä, mutta gootit ovat monessa mielessä hyvin romanttista sakkia kaikkine vampyyrifantasioineen.
Tuohoin tragediajuttuun voi liittyä katarsiskäsite, eli traaginen tarina koetaan katarsisteorian mukaan voimakkaampana, liikuttavampana jne. ja silloin se mittaroidaan korkeammalle.
Komedian aliarvostukseen vaikuttanee myös se, että komedia mielletään amerikkalaisksi sitcomeiksi, jotka valmiiksinaurettuina muuten ovat aika latistavaa katseltavaa.
Mutta tätähän komedia ja huumori ei pelkästään ole.
"gootit ovat monessa mielessä hyvin romanttista sakkia kaikkine vampyyrifantasioineen."
Siis länsigootit. Itägooteille noi ihmissudet oli se kova jutsku.
En jaksa ottaa osaa enää muuten tähän keskusteluun kuin sen verran, että mahdanko olla kovinkin poikkeuksellinen lukija, kun aikoinaan fiktiota lukiessa pidin nimenomaan pitkistä romaaneista, enkä niinkään novelleista tai sarjakuvista, jotka ovat ohi suunnilleen heti kun on ehtinyt virittäytyä tunnelmaan. Tosin, pidin jo lapsena myös tietosanakirjasarjojen systemaattisesta lukemisesta alusta loppuun.
Homo
Kokeeseen osallistui 12 miestä ja saman verran naisia. Miehistä kuusi kieltäytyi antamasta tappavaa sähköiskua koiranpennulle, jonka siis näkivät ja kuulivat. Naisista sen sijaan jokainen suostui menemään loppuun asti.
Mulle tekee pahaa jo kuulla tuollaisesta kokeesta. Mutta itse asiaan sanoisin, että äidinvaisto mahdollistaa täydellisen julmuuden, ergo, naiset kykenevät suurempaan julmuuteen kuin miehet.
- Vortac
Lähetä kommentti