perjantaina, elokuuta 14, 2009

Miesten syrjintä asuntomarkkinoilla

"Vuokrataan naiselle" - mies ei kelpaa vuokralaiseksi
Vuokra-asuntopalstoilla etsitään toistuvasti nimenomaan naisvuokralaisia, ja muutenkin asunnot menevät herkemmin naisille. Tasa-arvovaltuutettu saa yhteydenottoja miehiltä, joiden mielestä heitä syrjitään asuntomarkkinoilla.

- Kaikki yhteydenotot aiheesta ovat tulleet miehiltä. He epäilevät, että he ovat eriarvoisessa asemassa kuin vuokra-asuntoa etsivät naiset. Niin yksityisillä kuin kunnallisillakin markkinoilla, tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen kertoo.

Valtuutetun selvityksissä ei ole juuri löytynyt näyttöä kunnallisen puolen syrjinnästä, yksityisillä markkinoilla naisten suosimista kyllä esiintyy.

Ilmiö on tuttu myös Vuokralaisten keskusliitolle. Sen toiminnanjohtaja Anne Viita ja tasa-arvovaltuutettu Mäkinen uskovat kumpikin, että taustalla ovat tyypilliset ennakkoluulot.

- Nainen koetaan yleensä sellaiseksi perheen hengeksi ja kodin huolehtijaksi, eli siinä mielessä asunnon kannalta paremmaksi asukkaaksi, Viita tietää.

- Armeijan jälkeen monet pojat haluaisivat itsenäistyä. Voi olla, että tämän asuntoasian takia asutaan äidin luona entistä pidempään, Anne Viita pohtii.

Kommentti: Kerran kysyin yhdeltä ilmoitustenvälityspalvelulta, että miksi he syrjivät hakijoita tällä tavalla. He sanoivat etteivät ota kantaa koska ilmoitus on kokonaan vuokranantajan oma asia. Tämän jälkeen ilmoitin tarjoavani kämpän vuokralle valkoihoiselle, kristinuskoiselle, heterolle ihmiselle. Tämä ei kuitenkaan enää jostain syystä onnistunutkaan. Eli syrjiä saa kunhan syrjii miestä. Se on sitä tasa-arvoa!

Asunnonhakija torpattiin vieraan korostuksen takia

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä, eivätkö naiset olekaan femakoita:

Uiminen yläosattomissa ei kiinnosta naisia Malmössa


Tyttövauvojen määrä kasvussa Intian pääkaupungissa


Nyt narttuja jo enemmistö vauvoista, vaikka normaalioloissa poikavauvoja syntyy muutama prosentti enemmän.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Sofia neuvoo taas...
http://www.iltalehti.fi/sofiansohva/2009081310062120_ss.shtml

"Miten veisin miehen poikuuden?
Torstai 13.8.2009 klo 08.06

Kysymys: Seurustelen parikymppisen miehen kanssa, joka on vielä neitsyt. Hänellä ei ole muita kokemuksia naisista kuin ne kerrat, jolloin olemme nukkuneet vierekkäin. Hän sanoo tahtovansa olla kanssani sängyssä, mutta ei halua pitää kiirettä yhdyntään. Olen pyytänyt, että hän kertoisi, milloin on valmis. Itse olen aika rohkea ja avoin ihminen, mutta en tiedä, miten tulisi edetä tässä tilanteessa.

Blazing

Sofia:
Pohdi, mitä sinä haluaisit seurustelustasi. Kaveruutta ja nukkumista vierekkäin, vai läheisyyttä, hellyyttä, erotiikkaa, seksiä? Kun olet vastannut itsellesi, voit miettiä miehen ilmoitusta, ettei hän halua kiirehtiä. Johtuuko se vakaumuksesta eli haluaako hän odottaa avioliiton solmimista? Siinä tapauksessa ongelma hoituisi naimisiin menolla.

Vai johtuuko pidättäytyminen siitä, että hän on arka ja ujo ja häntä pelottaa? Ikää poikaystävälläsi on tarpeeksi seksiin eikä ujous poistu vierekkäin makaamalla. Sinun pitäisi auttaa häntä reippaasti viettelemällä. Hakeudu kainaloon, ala hyväillä kaikkialta ja suudella. Ohjailet sitten hänen käsiään haluamallasi tavalla. Ensimmäiset kerrat voivat olla pelkkää intiimiä pettingiä ja muutaman kuivaharjoituskerran jälkeen voitte siirtyä yhdyntään asti. "

Anonyymi kirjoitti...

Harmi, ettei minulla ole enää ainakaan tällä hetkellä asuntoa vuokrattavana. Muuten olisi seuraavaa vuokralaista hakiessa voinut tarkoituksella laittaa, että vuokralaiseksi kelpaa vain mies ja katsoa sitten kuinka femakot vetävät herneen nenään asiasta.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Nartuista ja feminismistä puheenollen, eikös monet femakot ole väittäneet, että feminismi on suorastaan aivan luontaista nartuille. Jos näin on, niin miten feminismi näkyy esimerkiksi koiranartuissa?

Homo

Ville kirjoitti...

"- Nainen koetaan yleensä sellaiseksi perheen hengeksi ja kodin huolehtijaksi, eli siinä mielessä asunnon kannalta paremmaksi asukkaaksi, Viita tietää."

Tämän myytin räjäyttämiseksi sopisi näyttää kuvia niistä asunnoista, jotka olivat aivan roskan ja paskan peitossa naisvuokralaisten jäljiltä.

"Uiminen yläosattomissa ei kiinnosta naisia Malmössa"

Kaksi surkeasti hoidettua asiaa viime aikoina: Oikeus uida yläosattomissa ja hedelmöityshoitolaki. Ensimmäinen piti saada ihan vaan piruuttaan, ketään se ei kiinnosta, edes sitä ajaneita naisia. Hedelmöityshoitolaki karkotti spermanluovuttajat ja sen takia moni pariskunta joutuu hakemaan hoitonsa ulkomailta. Laki siis hankaloitti apua tarvitsevien elämää ja varmaan aiheutti mielipahaakin. Onkohan kukaan laskenut kuinka paljon nämä "ketään ei kiinnosta -oikeus ja hankaloitetaan hoitoa tarvitsevien elämää -laki" maksoivat yhteiskunnalle?

Reilu peli: Mielenterveystietoja annettu armeijalle kertomatta nuorille

Heiskala kirjoitti...

Tässä teille viihdettä ankeaan arkeenne

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on kyllä tuttu tilanne vuokramarkkinoilla. Erittäin raivostuttavaa. Onneksi ovat HOAS, Nuorisosäätiö ja Alkuasunnot, jotka ovat pelastaneet minut monesti tiukasta paikasta. Yksityisten asuntonäyttöihin on turha miehen mennä.

Raineri

Heiskala kirjoitti...

Tässä teille vielä lisää viihdettä ankeaa arkeanne sulostuttamaan

Anonyymi kirjoitti...

Raineri, omalta puoleltani voin vakuuttaa, että eivät kaikki yksityiset vuokranantajat katso miesvuokralaisia kieroon, vaan pikemminkin päinvastoin. ;-) On tosin varsin mahdollista, että yleisempää on mies- kuin naisvuokralaisiin kohdistuva syrjintä.

Eräs tapa millä voi vaikuttaa jossain määrin itse asiaan melko helposti, on riittävän edustava ulkoasu. Puku voi mennä liioitteluksi, mutta rähjäiset vaatteet, sekaiset hiukset ja parransänki harvemmin ovat plussaa, samoin kuin muukin rähjäisyys. Samoin kuin ohimennen tuoda esiin sitä, että on töissä, mainitsemalla asunnon sijainnista suhteessa omaan työpaikkaan. Samaa voi ihan opiskelijakin minusta käyttää, ainakin jos opiskelee jotain suhteellisen hyväpalkkaista alaa.

Työssäkäyvä tai hyväpalkkaiseen ammattiin valmistuva on vuokranantajalle pienempi riski. Riski täystuholaisvuokralaisesta on pienempi ja riskin realisoituessa työssäkäyvältä on jotain toivoa saada perityksi vahingonkorvauksia, toisin kuin joltain sosiaalitapaukselta.

Erään sukulaisen asuntonäytössä mukana ollessani, oli eräällä asuntoa katsomassa käyneestä supisuomalaisella nuorella miehellä, päässään kumma neulottu myssy, jonka alla luultavasti oli paksu kerros rastahiuksia myssyn pulleudesta päätellen. En ole hirveän asiantunteva näistä pastafari- yms huumekulttuuritouhuista, mutta meille yhteisesti tuli epäilys siitä, että mahtaako kyseessä olla joku hyvässä syrjäytymiskierteen alussa oleva huumeidenkäyttäjä - ja kun valinnanvaraa oli, niin asuntoa tarjottiin mm. tästä syystä johtuen eräälle toiselle ehdokkaista.

Homo

Jape kirjoitti...

Anna Kontula: Sittenkin kunnon miehiä

ote:
Olen nyt viettänyt seuraavaa kirjaani varten kaksi viikkoa Olkiluodossa, parakissa parinkymmenen puolalaisen raksamiehen kanssa. Minulla on oma huone, mutta keittiö ja pesutilat ovat täällä yhteiset. Näin intiimeissä oloissa sitä oppii toisesta jo parissa viikossa yhtä ja toista.

Myönnän, että minua etukäteen pelotti muuttaminen ainoana suomalaisena ja naisena satojen ulkomaalaisten miesten yhteisöön - varsinkin, kun olin kuullut siellä keitettävän pontikkaa ja olleen järjestyshäiriöitä.


Saas nähdä mitä jännää draamaa ja paljastusta Kontulan seuraavassa kirjassa on? Onko Kontula kenties palannut vanhaan ammattiinsa...?

Anonyymi kirjoitti...

Onko Anna Kontula harrastanut kyseistä ammattia itse?

Kiintoisia kommentteja Peter Pan -kirjoitukseen vuodelta 2007, kuten

It seems to be a common theme that women nowadays have no value as wives and have cheapened themselves to the role of sex doll. That's fine. I'm a gay man (one of the generation of men raised by a single (divorced) mother in the 80s and 90s), and I am just looking into the affairs of hererosexuals for the occasional laugh.

Personally I find the kind of woman who tries to emotionally manipulate a man the worst form of scum. As the author says, so long as you can avoid falling in love, or better still, find yourself repulsed by them in the first place, then you (as a male) will survive in this world with your balls intact.

I think we're not far off a cold war between the sexes. That's if we're not there already.

Having a generation of men raised by women means the men generally either turn out gay or lost. If that trend continues into further generations, the problem will only get worse.

IMHO there needs to be a push by the various family courts to have custody of children, or at least custody of male children, default to their male parent. At present by default all the kids end up with the female parent.

With Marriage basically a shambolic institution that has no relevance anymore, I genuinely think male custody is the only way to break the lost boys cycle.


Homo

Anonyymi kirjoitti...


Have you met Peter Pan?


Homo

Anonyymi kirjoitti...

500k Gold Digger Gets Slammed

Homo

Jape kirjoitti...

Homo: "Onko Anna Kontula harrastanut kyseistä ammattia itse?"

Viittasin "maailman vanhimpaan ammattiin"...

Anonyymi kirjoitti...

Jape, niin minäkin.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Ville
"Tämän myytin räjäyttämiseksi sopisi näyttää kuvia niistä asunnoista, jotka olivat aivan roskan ja paskan peitossa naisvuokralaisten jäljiltä."

No mutta nuo tapaukset ovatkin olleet aika selviä mielenterveyspotilaita, tai siis kansankielellä latvakakkosia.

Kyllä se niin vaan on, että vuokranantajan näkökulmasta nainen on varmempi sijoitus kuin mies, koska se epätodennäköisemmin hajottaa paikkoja tai jättää laskut maksamatta. Ihan samalla tavalla mies on työnantajan vinkkelistä se riskittömämpi vaihtoehto.

Tämä ei muutu niin kauan kuin miehet erittävät testosteronia ja naiset synnyttävät.

- Syltty

Kaikille Rakkautta kirjoitti...

Kenties testosteronivajaisille miehille (atmmille) voitaisiin alkaa vuokraamaan kämppiä yhtä usein kuin naisille?

tympeäNörttö kirjoitti...

Anonyymi pohti "Sofian vinkkejä", vaikka ne vaikuttivat ihan hyviltä. Missä jutun juoni...?

Kämpistä: Olen itsekin joskus pohtinut onko ollut epäreilua vuokranantajan sanoa että vain tytölle vuokrataan, mutta kyllä olen silti aina katon saanut pääni päälle. Vaikka näytänkin hipinretkulta. On muuten jännä juttu: jos katsoo vuokrailmoituksia menneiltä vuosikymmeniltä (40, 50, 60?) niissä lukee useammin että vuokrataan "toimeliaalle nuorellemiehelle", tms!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt se on tutkittu: Ukkomiehet kiinnostavat sinkkunaisia

Homo

Vortac kirjoitti...

Eräs tapa millä voi vaikuttaa jossain määrin itse asiaan melko helposti, on riittävän edustava ulkoasu. Puku voi mennä liioitteluksi, mutta rähjäiset vaatteet, sekaiset hiukset ja parransänki harvemmin ovat plussaa, samoin kuin muukin rähjäisyys. Samoin kuin ohimennen tuoda esiin sitä, että on töissä, mainitsemalla asunnon sijainnista suhteessa omaan työpaikkaan. Samaa voi ihan opiskelijakin minusta käyttää, ainakin jos opiskelee jotain suhteellisen hyväpalkkaista alaa.

Ai vähän niinkuin jos harjaat hampaat ja käyt suihkussa ja pukeudut PUHTAISIIN vaatteisiin, saat automaattisesti pillua?

No ei, tiedän, ettet tarkoittanut sitä niin, mutta en voinut vastustaa rinnastusta. Silti, jos vuokranantaja on jo ETUKÄTEEN PÄÄTTÄNYT, että hän haluaa naisen, nuo keinot ovat kyllä täysin tehottomia.

Minullekin on kyllä sanottu että muuten hyvä ja kaikki ok, mutta mun pitäis olla nainen saadakseni sen asunnon - näin oli asunnon omistaja päättänyt. Onko tämä syrjintää? Olisivatko femakot heti kirkumassa syrjinnästä jos miehiä suosittaisiin tässä asiassa?

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Kohta naisten ei tarvitse enää mennä vankilaankaan (eipä silti että nykyäänkään kovin suuressa määrin täytyy suhteessa rikoksiin)..

http://www.lacrossetribune.com/articles/2007/12/21/news/z01jail21.txt

Jep, päästetään naisvangit vankiloista pois, ne rassukat partriarkaalisen sortokoneiston uhrit.

Tsiisus!

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Kaikille Rakkautta
"Kenties testosteronivajaisille miehille (atmmille) voitaisiin alkaa vuokraamaan kämppiä yhtä usein kuin naisille?"

Nössönnäköinen yliopistolla tietojenkäsittelytiedettä opiskeleva nörtti saa varmasti helpommin vuokrakämpän kuin karhulippispäinen metallilinjalla opiskeleva amis.

- Syltty