keskiviikkona, marraskuuta 30, 2011

SDP ratkaisee palkkatasa-arvon

Entinen pääministeri haikaili tasa-arvoa: ”Teimme kaikkemme, mutta se on niin vaikeaa”
Oppositiosta keskusta kuitenkin kaivoi siitä esiin useita puutteita ja painotti erityisesti sitä, että se ei edistä miesten ja naisten palkkatasa-arvoa. Esimerkiksi puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi nosti asian esiin useita kertoja.
– Miesten ja naisten välistä palkkatasa-arvoa tämä ei edistä ja aina kun hallituksella ja työmarkkinajärjestöillä on mahdollisuus, sitä pitää käyttää täysimääräisesti hyväksi, hän sanoi.
Hänestä sopimus sisälsi vain kirjauksen, jonka mukaan tasa-arvolain uudistamisesta tehdään selvitys. Hänestä selvityksiä on tehty riittävästi ja hän peräsikin sen sijaan tasa-arvolain muutosta, jolla täsmennettäisiin palkkakartoitusvelvoitetta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) totesi, että selvitys on tulossa palkkakartoituksista.
– Mutta ette huomannut, edustaja Kiviniemi, että tämä ei jää pelkäksi selvitykseksi. Toukokuun loppuun mennessä on tarkoitus tehdä konkreettiset ehdotukset jatkotoimenpiteistä, jotka voivat olla myös lainsäädäntömuutoksia, hän sanoi.
SDP:n Pia Viitanen ratkaisi kisman.
– Onneksi SDP on hallituksessa nyt, että palkkatasoarvo etenee, hän sanoi.
Japan singletons hit record high

Female Musicians Never Get Laid

Pornography mostly exploits Men, says Feminist Firebrand

Why Marriage Eludes the Modern Woman

Why Britain hates men

Totuusradion (vanha) ohjelma on kuunneltavissa netissä. Mukana mm. P. Horsmalahti ja J. Nieminen.

56 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on yksi, joka tukee hallitusta tasa-arvoselonteon tekemisessä. Haluaisin itse jopa osallistua siihen ja ihan ilmaiseksi.

Ehdotan, että kaivetaan esiin ILO 100 - sopimus ja tehdään palkkakartoitus sen mukaisesti, sillä Suomi on ratfioinut sopimuksen vuonna 1963 ja sanonut noudattavansa sitä.

ILO 100 sanoo : Sama palkka samanarvoisesta työstä. Aluksi voitaisiin pitää yhden tunnin työpanosta samanarvoisena miehille ja naisille, eikö totta? Toukokuuhun mennessä ei varmaan ehditä pisteyttää kaikkien suomalaisten tekemää työtä, jotta samanarvoisuus voitaisiin todeta muuten kuin tehtyinä työtunteina.

Pauli Sumanen, vapaaehtoinen palkkakartoittaja

Terveisiä Absurdistanista kirjoitti...

Jos kaikki työpanos on samanarvoista, lääkärin ja valelääkärin työllä ei ole eroa...

Anonyymi kirjoitti...

Kun tällä hetkellä palkkavertailussa ei ole mukana tehdyt työtunnit, niin presidentti, hallitus, eduskunta ja Samapalkkaohjelma vaativat naisille samaa palkkaa viiden tunnin työstä kuin mitä miehet saavat kuuden tunnin työstä. Eihän siinä ole mitään tolkkua.

Ei siinä pari valelääkäriä tai valehoitajaa paljon paina kahden miljoonan palkansaajan massassa, varsinkaan kun eivät näytä edes tehneen mitään hoitovirheitä.

Pauli Sumanen

Homo kirjoitti...

Tässä esimerkki siitä miten naispainotteinen koulujärjestelmä syrjäyttää apua tarvitsevia poikia:

Valtaosalla nuorisorikollisista on oppimisvaikeuksia

Anonyymi kirjoitti...

http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/11/1451321/tutkimus-nain-usein-miehet-ajattelevat-seksia

Jorma kirjoitti...

Aika hauska seurata Henryn Uuden Suomen blogin kommentointia. Jotkut bimbot eivät näemmä millään kykene sisäistämään sitä, ettei siinä ole mitään tasa-arvo-ongelmaa, kun pitkä (mutta tarpeeton) koulutus ei johdakaan automaattisesti kovaan liksaan.

Kaikista ei ole bussikuskeiksi, vaikka siihen kouluttautuminen kestää suhteellisen vähän aikaa, eikä kuskin työ ole vaativuudeltaan (kiire, ruuhkat ja ikävät asiakkaat) helpoimmasta päästä. Jos palkka ei ole riittävä, ei kuskeja löydy. Kyse ei ole mistään kutsumusammatista sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lähestulkoon kuka tahansa suorituu lasten vahtimisesta, vaikka lastentarhaopettajien koulutus pitkä ja perusteellinen onkin. Lastentarhanopettajiksi löytty innokasta työntekijää jo nykyisilläkin liksoilla, joten miksi ihmeessä niitä pitäisi nostaa? Ensin yhteiskunta maksaa pitkän ja pitkästyttävän koulutuksen ja sitten pitäisi vielä saada kiitokseksi jotain loistopalkkaakin. Aika paljon vaadittu.

Sitä paitsi, kun kaikki kerran tämän tietävät, niin mikä estää naisia kouluttautumasta ja hakeutumasta kovapalkkaisemmille aloille.

Anonyymi kirjoitti...

Bussikuskin hommassa on pakko omata jonkinlaisia vartijan tai psykologin ominaisuuksia jos aikoo
pitää vuoroillaan järjestystä yllä. Lähibussia joutuu viemään koko ajan pysäkille, mikä voi olla myös rasittavaa. Tähän päälle huonot mahdollisuudet käydä vessassa tai kahvilla, kolikonkäsittely jne. Eli palkkaa on maksettava. On se joillekin kutsumus viedä pennut kouluun.



-deeby

Homo kirjoitti...

Laasanen mainittu keskusteluissa:

Parinmuodostus ei suosi liian "seksikästä" urosta

Henry Laasanen kirjoitti...

"Laasanen mainittu keskusteluissa:"

Ma-keskustelut ovat aina yhtä hauskoja.

***********************

Tutkija Henri Laasanen on selvittänyt täysin ihmisen pariutumismekanismin.

Naisten markkina-arvo määräytyy ulkonäön mukaan ja on korkeimmillaan 18-25 -vuotiaana. Naisten arvo pariutumismarkkinoilla laskee nopeasti iän mukana eikä siihen juuri vaikuta naisen varallisuus tai sosiaalinen asema.

Miesten markkina-arvo määräytyy statuksen ja varallisuuden mukaan.

Miehen markkina-arvo ei laske iän mukana vaan voi nousta, jos hänen sosiaalinen asemansa tai varallisuutensa kasvaa. Ulkonäöllä on miesten markkina-arvolle vähäinen merkitys.

Nuoret ja viehättävät naiset ovat alfa-naaraita, varakkaat ja arvostetut miehet alfa-uroksia.

*******************

Öö, miksiköhän kaikki mun miehet on sitten olleet työttömiä ja vailla minkäänlaista statusta?

******************

Sitä kannattaa miettiä tarkkaan...

Isä kirjoitti...

"Lähestulkoon kuka tahansa suorituu lasten vahtimisesta"

Aika paksu väite. Perustele.

Vortac kirjoitti...

Tuossa artikkelissa Japanin 'singletoneista' ollaan kovin, kovin tasapuolisia, vaikka todellisuus ei sitä tietenkään ole. Siinä mainitaan alussa näin:

Sixty-one percent of unmarried men aged 18 and 34 do not have a partner, nor do half of unmarried women the same age.

Joo-o. Eipähän vain oteta esille, huomioon tai nosteta pöydälle sitä seikkaa, että siinä missä partnerittomat miehet joutuvat suurimmaksi osaksi elämään ilman minkäänlaista lyhytaikaistakaan partneria koskaan missään, koska he eivät yksinkertaisesti nykymaailmassa mitenkään saa partnereita, naiset elävät alpha-cock-carousellissa, jossa he saavat paljon seksiä lukuisilta miehiltä alituisesti, mutta eivät vain saa ketään heistä sitoutettua, joten naisten status pysyy 'sinkkuna'.

Siinä on melkoinen ero - naisten sinkkuus on seksirietastelua ja sosiaalista juhlaa, siinä missä miehen sinkkuus on yksinäistä runkkausta ja ryyppäämistä kavereiden kesken.

(Oli kyse lasten vahtimisesta ja sen helppoudesta)
Aika paksu väite. Perustele.

Miten niin paksu väite? Perustele ensin itse omasi.

Lasten vahtimiseen nyt ei ole kautta historian mitään tutkintoja ja neroja tarvittu - joku 15-kesäinen tytönhupakkokin on selviytynyt tehtävästä aina riittävän hyvin. Kyllä siitä silloin selviää lähes kuka tahansa - vai etkö ole tutustunut 15-vuotiaiden älykkyydelliseen tasoon (tai pikemminkin sen puutteeseen) lähiaikoina?

Jos haluat väittää toisin, sinun on perusteltava, MIKÄ muka lasten vahtimisesta tekee jotenkin vaativaa? Vahtijanhan on ainoastaan huolehdittava, että lapsi saa ravinnon, vaatteet, terveydellisen huollon (hygienia jne.), nukkumapaikan, tekemistä päivän ajaksi ja tilaisuuden tavata muita ikäisiään. Kunnolliseen kasvatukseen toki kuuluu paljon muutakin (kuten isän tuoma miehen malli ja kasvatuksellinen viisaus, jota naiset eivät osaa lapsille antaa, sekä ehdottomuus säännöissä - ei jousteta "tällä kertaa vähäsen", vaan rangaistus on samasta teosta aina sama, jne. Tämä luo turvallisuuden tunnetta lapselle, kun hän huomaa, että hän ei voi mitään noille aikuisille - eihän sellainen aikuinen voi lasta suojella, jolle lapsi itsekin pärjää helposti)

Lastenhoito ei ole mitään millimetrin tarkkaa tiedetyötä, jossa pienikin lipsahdus johtaa korttelin räjähtämiseen, vaikka kenties hieman stressaavaa ja pitkää pinnaa vaativaa onkin. Se on kuitenkin huomattavasti vähemmän vaativaa, kuin Hornetin pilotin tehtävät tai aivokirurgin homma - tai jopa Jorman mainitsema bussikuskin homma, jossa täytyy olla valppaana ja tarkkana koko ajan, tai tulee kuolema monille.

Koetapa vain pelata jotain linja-autosimulaattoria tietokoneella tai pelikonsolilla (niitä on moneen lähtöön, jopa suhteellisen helppo ja vanha 'Tokyo Bus Guide 2' on yllättävän haastava, vaikka ei päällepäin uskoisi), niin voit havaita, että se on tosiaankin vaativaa puuhaa, johon kaikista ei ole.

Toistan siis kysymykseni; MIKÄ (muka) tekee lasten vahtimisesta jotenkin -erityisen- vaativaa hommaa? Itse väittäisin, että se on turvallisimpia ja mukavimpia sisähommia, joita olemassa on, ja siksi juuri niin haluttua työtä. Voit verrata vaikka talviseen viemärityöhön tai kattourakointiin heinäkuussa, metsurinhommiin 20 asteen pakkasessa tuulisella ilmalla, tai johonkin muuhun vastaavaan likaiseen ulkohommaan.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen yksityiskohta tuossa Laasasen US blogissa on tuo Taru Jousian osuus päivän keskustelussa. Laitettuaan normaalin työajan puitteissa toistakymmentä itseään toistavaa kommenttia, saa ilmeiseti kotiuduttuaan vielä uuden idean. Miehet jos eivät ajattele seksiä niin katsovat sitä netistä, tietenkin työaikana. Tämä havainto on tehty varmaan Tarun uudessa työpaikassa jota kehuu miesvaltaiseksi. Oli vapaapäivä tai ei niin luulisi pomolla olevan asiaa aamulla.

Sinikka kirjoitti...

Jaahas, taas löysävittuiset femakkoämmät yrittävät tekeytyä miehiksi kommentoidessaan.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

"Lisähuomion kiinnittäminen miehiin ja tasa-arvoon ei tapahdu ilman riskejä." - Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja (2006), Miehet ja tasa-arvo

"Tämän asiakirjan näkökulmasta miesten huomioimisessa tasa-arvopolitiikassa on kolmenlaisia riskejä:
1) sukupuolten välisen tasa-arvon kokonaistilanteen hämärtyminen
2) kilpailuasetelman syntyminen miesten kokemiin ongelmiin ja naisten kokemiin ongelmiin puuttumisen välille
3) miesten ja tasa-arvon suhteen käsitteleminen kapeasta ja yksipuolisesta näkökulmasta"

"Suomalaista tasa-arvopolitiikkaa rajaava linjaus naisten aseman parantamisen ensisijaisuudesta on tärkein yksittäinen asia, johon riskin on arvioitu kohdistuvan."

Homo kirjoitti...

PanuH, ilmeisesti täältä:

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:23 / Miehet ja tasa-arvopolitiikka

Ulvova Ylläri kirjoitti...

"miesten ja tasa-arvon suhteen käsitteleminen kapeasta ja yksipuolisesta näkökulmasta"

Kun tasa-arvokeskusteluun lisätään miehet, niin vaarana on ilmeisesti näkökulman kapeneminen ja yksipuolistuminen. Kun taas tasa-arvokeskustelussa rajoitutaan vain naisten aseman parantamiseen, niin näkökulman täytyy siis olla laaja ja monipuolinen?

Minulta ei irtoa minkäänlaista kunnioitusta näille tasa-arvopelleille. Puheissaan ei ole sen enempää järkeä kuin teoissakaan. Tärkeintä on ilmeisesti saada aikaan mahdollisimman vähän, jotta tasa-arvosta kohkaaminen voi jatkua ja oma suojatyöpaikka pysyy valtion budjetissa mukana.

Jorma kirjoitti...

"Lähestulkoon kuka tahansa suorituu lasten vahtimisesta"

Lapsenvahteina on kautta aikain käytetty toisia lapsia, vanhuksia yms. Vanhemmaksikin pääsee ihan ilman mitään koulutusta tai tutkintoja. Lastenkasvatuksesta ei tarvitse tietää yhtään mitään, ja silti homma hoituu.

Kunhan on suurinpiirtein selvinpäin, omaa edes hitusen maalaisjärkeä ja sietää jossain määrin kakaroiden kitinää, niin lasten kanssa kyllä tulee toimeen.

Jorma kirjoitti...

"Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja (2006), Miehet ja tasa-arvo"

Kuvottavaa. Julkinen anteeksipyyntö ja vastuullisten erottaminen olisi ehdottomasti paikallaan.

Jorma kirjoitti...

"MIKÄ (muka) tekee lasten vahtimisesta jotenkin -erityisen- vaativaa hommaa? Itse väittäisin, että se on turvallisimpia ja mukavimpia sisähommia, joita olemassa on, ja siksi juuri niin haluttua työtä."

Näin se epäilemättä on.

Jorma kirjoitti...

We’re born to be bitchy... and here’s scientific proof

Stoppi aikuisten päivähoidolle kirjoitti...

Ei suorittavaan työhon tarvita yli 2 vuoden koulutusta yo-tutkinnon jälkeen.

Kuka tahansa osaa kirjoittaa saikkua valesairaille potilaille.

Jorma kirjoitti...

Moraalin aateliset kettumetsällä

Asiantuntija kirjoitti...

"Lastenkasvatuksesta ei tarvitse tietää yhtään mitään, ja silti homma hoituu"

Täyttä roskaa. Huomaa, että sinulla ei ole omia lapsia.

Asia on nimittäin ihan päinvastoin. Maailmassa on aivan liikaa vanhempia, joilla ei ole hajuakaan lastenkasvattamisesta, siksi monet asiatkin menevät päin helvettiä.

Anonyymi kirjoitti...

"Jaahas, taas löysävittuiset femakkoämmät yrittävät tekeytyä miehiksi kommentoidessaan."

Mitä perkeleen urpoja täällä taas pyörii? Vitun kusimulkut.

Kuka vaihtaa vaippasi? kirjoitti...

"MIKÄ (muka) tekee lasten vahtimisesta jotenkin -erityisen- vaativaa hommaa?"

Jos sulle lastenkasvattaminen on vahtimista, olet vielä tyhmepi mitä annat ymmärtää.

Juuri taitamattoman kasvatuksen seurauksena maailma on puollaan Vortacin kaltaisia harhaisia yökastelijoita.

Jorma kirjoitti...

"Huomaa, että sinulla ei ole omia lapsia."

Väärin huomattu.

"Maailmassa on aivan liikaa vanhempia, joilla ei ole hajuakaan lastenkasvattamisesta, siksi monet asiatkin menevät päin helvettiä."

Tietenkin on huonoja vanhempia, mutta ylivoimainen valtaosa suoriutuu ihan hyvin, vaikka ei todellakaan ole mikään kasvatustieteen tohtori tai mitään kursseja käynyt.

Päiväkodeissa pääasia on se, että joku vahtii lapsia sen aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Siinä sitten syödään, leikitään, levätään ja ulkoillaan ajan tappamiseksi. Ei tässä ole mitään sellaista, mitä tavallinen sukankuluttaja ei hanskaisi ihan ilman mitään erityiskoulutusta.

Jorma kirjoitti...

SK: Paavo Arhinmäki jää tammikuussa isyyslomalle

"hän haluaa pitää muutaman viikon isyysloman esikoisen syntymän aikoihin"

Mihin unohtui 6 kuukauden isyysloma?

Anonyymi kirjoitti...

"Juuri taitamattoman kasvatuksen seurauksena maailma on puollaan Vortacin kaltaisia harhaisia yökastelijoita."

Jokainen meistä on mielestään taitava kasvattaja. Silti niitä kusimulkkuja ja superneroja tulee vähän sieltä sun täältä.

Jotenkin kummallisesti se sivilisaatio on vain noussut. Vaikka 50 000 vuotta sitten tuskin edes kuviteltiin päiväkoteja, kasvatuslaitoksia, neuvoloita, pesukoneita ja pianotunteja.

Kaikki kunnia kasvatuksen ammattilaisille, duuninne helpottaa meidän muiden työtä suunnattomasti: mutta aika vähässä on näyttö homman erityisestä vaativuudesta tai vaikeudesta.

(toki mistä tahansa hommasta voi tehdä itselleen tasan niin vaikeaa kuin haluaa, mutta onhan se vähän tyhmää. Kaikenlaiset feelgood-latteudet taasen... Noh, voi osata jättää omaan arvoonsa tai sitten ei. Kotiäitiys ei ainakaan ole ollut maailman vaikein ammatti sitten pesukoneiden ja kylmäketjun keksimisen...)

antropologiaa lähellä kirjoitti...

Olispa hauska tietää, minkä alan ammattilaisia vaikkapa Jorma ja Vortac ovat, kun he esiintyvät täällä usein kaikkitietävinä ja ovat kärkkäinä arvioimassa töiden vaativuuksia.

Itse olen tutkija - ja kyllä humanisti, FM.

Jorma kirjoitti...

"kaikkitietävinä ja ovat kärkkäinä arvioimassa töiden vaativuuksia."

Sanoohan sen jo järkikin, missä mennään. Toki lasten kasvatus on vaativaa hommaa, etenkin jos sen haluaa tehdä hyvin, mutta ei sen homman hoitaminen kunnialla silti vaadi mitään erityisempää koulutusta.

Sitä paitsi kyse ei nyt ole työn vaativuudesta, arvostuksesta tai muusta sellaisesta, vaan palkkatasa-arvosta.

Ingenieur kirjoitti...

"Olispa hauska tietää, minkä alan ammattilaisia vaikkapa Jorma ja Vortac ovat, kun he esiintyvät täällä usein kaikkitietävinä ja ovat kärkkäinä arvioimassa töiden vaativuuksia."

Ehkä kumminkin arvostelukykyisen ja medialukutaitoisen ihmisen kannattaisi tutkia niitä argumentteja auktoriteetin sijaan. Sitä sanotaan ajatteluksi.

t. DI, KtL, PhD ja helvetin kova panomies

Jorma kirjoitti...

Pointti on siis se, että lastentarhanopettajille ei pitäisi maksaa mitään ekstraa vain siksi, että heidän koulutuksensa kestää pitkään. Kuten Vortac jo totesi, kyse on suhteellisen leppoisasta, siististä sisätyöstä, joka ei perussuorituksena vaadi ihmiseltä ihmeitä, eikä varsinkaan pitkää koulutusta. Moni tekee hommaa sitä paitsi kutsumustyönään ja viihtyy siinä hyvin. Se on jo palkkio sinällään, että saa tehdä jotain sellaista, mistä oikeasti pitää.

Ero vaikkapa juuri bussikuskin hommaan on selvä, sillä vaikka kuskin koulutusjakso on epäilemättä lyhyempi (eikä se ole korkeakoulutusta), on kuskin homma sellaista, että rahallisen kompensaation on oltava sitä tasoa, että tehtävään kykeneviä (näitä on vähemmän kuin lastenhoitoon kykeneviä) saadaan riittävässä määrin töihin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon bussikuskin ja lastentarhanopettajan hommavertailuun vielä sen verran, että lastentarhanaopella on yleensä säälliset työajat ja noin 36-37 tunnin työviikko ma-pe. Bussikuskin työviikko on rikkonainen, päivällä voi olla 4 tunnin vapaa ja työt kahdessa eri jaksossa yhtenä päivänä. Lisäksi bussit kulkevat myös lauantaina, sunnuntaina, illalla, yöllä ja aamulla kello 6 alkaen. Kaikki nuo epämukavan ajan lisät on mukana palkkavertailussa, eli emme puhu ollenkaan samanlaisten työaikojen palkkojen vertailuista.

Itse vertailen mieluusti taidehistoroitsijan (akat) ja roskakuskin palkkoja, jotka lienevät lähes samaa tasoa uran alkuaikoina, kun laskemme epämukavien työaikojen ja epämukavien työolosuhteiden lisät mukaan. Jos taidehistorioitsijat (akat) menevät lakkoon, tavallinen kansa ei huomaa mitään muutamaan kymmeneen vuoteen. Mutta jos roskakuskit menevät lakkoon, kaupungin puhelinkeskus täytyy sulkea viikon sisällä, jotta vältyttäisiin kansan raivolta. Eikö työn yhteiskunnallisella merkityksellä saa olla yhteyttä palkkaan?

Homo kirjoitti...

Kummallista, että vain tytön kohtalo raportoidaan otsikossa, vaikka isän tai koko perheen kohtalo olisi enemmänkin uutisarvoinen:

Afgaanijoukkio tuhosi hapolla kosijansa torjuneen tytön kasvot

Anonyymi kirjoitti...

Uskomatonta skeidaa taas. Siis jos ihan pohjamutiin mennään. Mitä insinöörin täytyy osata? Painaa nappia tietokoneesta aivan kuin hoitsunkin. Ja niiden sosiaalisten taitojen puutteesta sitten kärsitte ja oksennatte pahanolonne kai tänne? Jonkun homon ja Jorman kielenkäyttö on sitä luokkaa, että ei tosiaankaan ole ihme, jos yksin saa elellä ja ruokkia Laasasen blogeilla katkeruuttaan. Hyvät joulut sinne sen pullon kanssa yksin! Joulu tulee ja kannattaa laittaa koukku kattoon valmiiksi ja kun pahaolo iskee, siitä sitten rasvaatte köyden ja teette palveluksen kaikille. Kuka haluaisi pilata päivänsä viettämällä aikaansa tuollaisten paskapäiden kanssa? Turhaa tarttuvaa ihmisjätettä edustatte, mitään muuta kuin typerää ylpeyttä ei teillä ole, joka kannattaa niellä hyvissä ajoin, koska se kuitenkin on edessä teillä. Hukkapaloja, tarpeettomia ja vastenmielisiä. Pieni muna ja iso ego ovat huono yhdistelmä. Läheisille pitäisi maksaa sietämisestä erityiskorvausta ja todennäköisesti nekin mielummin näkisivät teidät killumassa hirressä. Tervemenoa turhakkeet!

Homo kirjoitti...

Anonyymi femakkotrolli, nuo heteromiehiä vastaan femakkopiireissä harjoittelemanne verbaaliset oksennushyökkäykset eivät oikein osu minuun. Kannattaisi joskus teidänkin edes yrittää käyttää järkeäkin päättömien kanahyökkäysten sijaan, mutta tietenkin kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia...

Anonyymi kirjoitti...

"Uskomatonta skeidaa taas. Siis jos ihan pohjamutiin mennään. Mitä insinöörin täytyy osata? Painaa nappia tietokoneesta aivan kuin hoitsunkin."

Onhan se kivempaa viettää
kuitenkin aikaa lasten kanssa, kuin ohjailla jotain konetta. Hoitoaloilla on sitä paitsi vähän sellainen tilanne, että siellä on naisten ylivoima, kuten seksuaalimarkkinoilla. Jos miehiä olisi enemmän hoitoalalla niin silloin naisetkin saisivat hakea parempipalkkaisiin inssihommiin ihan saadakseen töitä.

"Ja niiden sosiaalisten taitojen puutteesta sitten kärsitte ja oksennatte pahanolonne kai tänne?"

Mistä ihmeen puutteesta?

Minun käsittääkseni psykologia, johon nämä mystiset "sosiaaliset taidot" liittyvät alanimikkeenä on saanut alkunsa varsin armeijamaisissa olosuhteissa. Naisetkin puhuvat sosiaalisista taidoista, vaikkei heillä ole edes asevelvollisuutta. Ja jostain syystä myös vähemmän sosiaalisia taitoja tarvitaan, kun on nainen.
Mutta hyvähän sitä on muilta vaatia soppaa kauhalla suuhun.

"Jonkun homon ja Jorman kielenkäyttö on sitä luokkaa, että ei tosiaankaan ole ihme, jos yksin saa elellä ja ruokkia Laasasen blogeilla katkeruuttaan."

Laasasen blogit on korkean tieteen pariutumismarkkinablogeja.
Jorma ja Homo ovat omistautuneet kunnolla tähän miesasiaan. Se on tietenkin totta, ettei naisia kannata syyttää omista vioistaan, mutta Jormassa on taatusti munaa. Homossa varsinkin.

"Hyvät joulut sinne sen pullon kanssa yksin!"

Kiitos vaan vinkistä. Minusta juominen on parasta tehdä yksin. Seurassa ei viitsi kävellä seiniä pitkin. Siinähän voi vahingossa astua vaikka tyttöystävänsä tai pahimmassa tapauksessa feministiporttojen designsaappaille. Muuten näin joulun lähestyessä suosittelen sinuakin muistamaan Laasasta jollain kivalla käsilaukulla, jossa on pari metallirengasta upotettuna nahkaan. Laasanen tykkää sellaisesta. Hän ei ole koskaan saanut lahjoja.

"Joulu tulee ja kannattaa laittaa koukku kattoon valmiiksi ja kun pahaolo iskee, siitä sitten rasvaatte köyden ja teette palveluksen kaikille."

Ai koukku kattoon. No sellainen kyllä löytyy. Kerran minut on hirettykin, tosin se oli jossain koulunäytelmässä.

"Kuka haluaisi pilata päivänsä viettämällä aikaansa tuollaisten paskapäiden kanssa?"

Hah. Sulla on oudot käsitykset siitä, millaisia lahjakkaita tiedemiehiä tällä palstalla majailee. Koetapa saada seksimodulisi liikkeelle ennen joulua niin katsotaan jos vaikka saisit ripustaa meikäläisen kidutuskoukkuun.

"Turhaa tarttuvaa ihmisjätettä edustatte, mitään muuta kuin typerää ylpeyttä ei teillä ole,"

Vedä sitten käteen. Ja jos omaa banaania ei löydy, niin pornokauppiaita on maailma täynnä.

"Hukkapaloja, tarpeettomia ja vastenmielisiä."

Muistithan punata kyntesi.
Olen kuullut, että läskit vanhapojat tykkäävät kun niitä vähän raavitaan pallien takaa ennen varsinaista paineenpurkua.
Viittaan kuolleeseen Gösta Sundqvistiin, kappale oli "Unelmia ja toimistohommia". Viedokin löytyy youtubesta ja on laitettu sinne Laasasen toimesta sinua varten.

"Pieni muna ja iso ego ovat huono yhdistelmä."

Pienelle munallekin löytyy aina käyttöä. Ennenmuinoin naiset heitettiin metsään (maahan) ja sitten heitä nusastiin. Ei kukaan kysynyt onko iso vai pieni muna. Ei ollut kanoja.

"Läheisille pitäisi maksaa sietämisestä erityiskorvausta ja todennäköisesti nekin mielummin näkisivät teidät killumassa hirressä. Tervemenoa turhakkeet! "

Oletkos ajatellut, että sulle voisi maksaa erityiskorvausta siitä, että kirjoitat fasistista sontaa seksuaali/ihmissuhdepalstalle, vaikka osaat muuten käyttäytyä. Ei tule sinusta tiedemiestä tuota menoa.


-deeby

Anonyymi kirjoitti...

Miksi pitäisi ryhtyä tiedemieheksi? Te voitte runkkailla tänne ihan keskenänne. Miehiä on liikaa, miehistä on vain harmia. Ja käsilaukku valitaan kuten mies, käytännöllisyyden ja kauneuden perusteella, joillekin kelpaa vain jonotettavat merkit. Silti parempi jonottaa, kun kulkea kassialmana jonkun Siwan tai Alkon muovipussitasoisen miehen kanssa. Laasaselle voisin lähettää sen käytetyn laukkumiehen lahjaksi, voisi ottaa mallia vaikka. Vastaa tasoltaan kai Mulberryä, muodikas nyt, mutta tylsän asiallinen ja roskatavaraa jo ensi keväänä. Sitten löytyisi ihan peruskauraa, eli Marc Jacobsia ja yksi ehkäpä jopa potentiaalinen Kelly-bag, eli löytö. Vain pissikset käyttävät jotakin Guessia ja vain pulsut sitä Siwaa tai Alkon muovipussia ja te olette tasoltanne yhtä vastenmielisiä ja seurassa hävettäviä, kuin nämä viimeiset muovipussit, ette pääse edes kassien kategoriaan, vain tilapäiseen tavaroiden kantamiseen ja roskiin tai kierrätykseen käytön jälkeen ja vain paremman puutteessa. Miksi ajaa Ladalla, kun voi valita muutakin kysytte? Sama pätee miehiin. Kukaan ei halua muovipussimiestä häpeäkseen. Laasanen on hyvä ja pistää osoitteen ja "mr.Mulberry" saapuu näyttämään miten naisia kohdellaan tai sitten ihan laukku, johon voi pistää sen ison ja typerän päänsä piiloon ( jos mahtuu). Köyttä ja rasvaa ja viinaa. Eiköhän se aika vielä teille koita....

Jaaha kirjoitti...

Lääkkeet.

Anonyymi kirjoitti...

Muovipussi puhuu ihan, vau. Ketä kiinnostaa muovipussiukon puheet? Teistä voisi tehdä ilmapalloja kenties...

Anonyymi kirjoitti...

"Miksi pitäisi ryhtyä tiedemieheksi?"

Voihan sitä ryhtyä vaikka asfalttimieheksi.

"Te voitte runkkailla tänne ihan keskenänne."

Heti lähtisin runkkaamaan Laasasen ja Jorman kanssa.

"Miehiä on liikaa, miehistä on vain harmia."

Juu onhan niistä, kun tarpeeksi etääntyy ne alkaa näyttää vaan mustilta pisteiltä kaukaisuudessa, kuin liiskatut muurahaiset kauniilla taivaankannella.

"Ja käsilaukku valitaan kuten mies, käytännöllisyyden ja kauneuden perusteella, joillekin kelpaa vain jonotettavat merkit."

Maailma on täynnä hienoja ja huonompiakin käsilaukkuja, jotka ei saa arvoistansa seuraa.

"Silti parempi jonottaa, kun kulkea kassialmana jonkun Siwan tai Alkon muovipussitasoisen miehen kanssa."

Rocknroll.

"Laasaselle voisin lähettää sen käytetyn laukkumiehen lahjaksi, voisi ottaa mallia vaikka."

Lähetä laukku, johon on kuvioitu kiiltävät käsiraudat. Anna Laasaselle lahja.

"Sitten löytyisi ihan peruskauraa, eli Marc Jacobsia ja yksi ehkäpä jopa potentiaalinen Kelly-bag, eli löytö."

Juu mäkin pidän fasisteista, joilla on pillut ja käsilaukut.

"Vain pissikset käyttävät jotakin Guessia ja vain pulsut sitä Siwaa tai Alkon muovipussia ja te olette tasoltanne yhtä vastenmielisiä ja seurassa hävettäviä, kuin nämä viimeiset muovipussit, ette pääse edes kassien kategoriaan, vain tilapäiseen tavaroiden kantamiseen ja roskiin tai kierrätykseen käytön jälkeen ja vain paremman puutteessa."

Juu. Ja muurahaisilla on pesässä bileet.

"Miksi ajaa Ladalla, kun voi valita muutakin kysytte?"

Lada on ihan hyvä auto. Älä vittuile.

"Sama pätee miehiin. Kukaan ei halua muovipussimiestä häpeäkseen."

Harmi. Harmi.

"Laasanen on hyvä ja pistää osoitteen ja "mr.Mulberry" saapuu näyttämään miten naisia kohdellaan tai sitten ihan laukku, johon voi pistää sen ison ja typerän päänsä piiloon ( jos mahtuu)."

Harrasta seksiä Laasasen kanssa.

"Köyttä ja rasvaa ja viinaa. Eiköhän se aika vielä teille koita.... "

Ei me tapeta itteämme. Me ollaan supermurkkuja.

Laita terveisiä äiskälle.


-deeby

Anonyymi kirjoitti...

Kuules doggybag, otahan onkeesi. Voit kutsua itseäsi mulkuksi, mutta mulkun mulkulla ei ole käyttöä. Turhaan siinä haaroissa vaan vie tilaa ( ei varmaan paljon kuitenkaan). Todennäköisesti moni nainen panee ponia tai koiraa, ennemmin kuin teitä. Muurahaisilla on mahtava kuningatar ja muut pikku kusiaiset voivat kutitella housuissasi, mutta iloa ei irti lähde, ihan kusta vaan ja se voi poltella siellä alhaalla, you know... Onko sulla ajohanskat siihen Ladaan? Nahkaiset kynsikkäät edes? Käy teille esileikistä, kun vetää ne käteen.

Homo kirjoitti...

On hankala sanoa, että nautinko enemmän siitä, että femakot osoittavat omaa kilahtuneisuuttaan mäkättämällä ja käkättämällä naiserityisen joutavia asioita ja tekemällä siten itsestään naurunalaisia kaikkien muiden paitsi itsensä silmissä - vaiko siitä että typeriä femakkoämmiä joutuu hiv-raiskaajien käsittelyyn, missä voi ajatella monessa tapauksessa olleen kyse vain sen saamisesta, mitä on tilannutkin.

Anonyymi kirjoitti...

"Kuules doggybag, otahan onkeesi."

Miehiäkö ongit?

"Voit kutsua itseäsi mulkuksi, mutta mulkun mulkulla ei ole käyttöä."

No mitäpä sitä mulkulla tekee, kun itellä on kilinvittu.

"Turhaan siinä haaroissa vaan vie tilaa ( ei varmaan paljon kuitenkaan)."

Juu, kuule kerron sellaisen asian sulle, että tässä elämässä tarvitaan whimppejä JA ERITYISESTI NAISET TARVITSEVAT HEITÄ.

"Todennäköisesti moni nainen panee ponia tai koiraa, ennemmin kuin teitä."

LOVE THE WHIMPS.

Niin minäkin panen ennemmin naista, kuin koiraa... vaikka olenkin koira! :D

"Muurahaisilla on mahtava kuningatar ja muut pikku kusiaiset voivat kutitella housuissasi, mutta iloa ei irti lähde, ihan kusta vaan ja se voi poltella siellä alhaalla, you know..."

Kyllä mä tiedän kuule miltä tuntuu kun fitnessmalli puristaa haaransa mun vartalon ympärille. Se ei ole mun kusta, joka siinä kirvelee.

"Onko sulla ajohanskat siihen Ladaan? Nahkaiset kynsikkäät edes?"

Mitä vitun apina sä luulet olevas ku haukut vittu LADOJA etkä osaa WHIMPPIRAKKAUTTA. Luuleksä VITTU et sun MERSUT ja AUDIT ja JAGUARIT ja VOLVOT on jotain luksusautoja. Ja vittu luuletsä et WHIMPIN kanssa ei voi panna MERSUN takapenkillä. Mä opetan sulle pari juttua: HEVOSET OSAA KUNNIOITTAA, LEHMÄT OSAA KUNNIOITTAA ja KOIRAT OSAA KUNNIOITTAA miehiä. Mut sä vaan nussit lampaita nummella ja sanot, et me miehet OLLAAN VITUN MURKKUJA.

Tää ei käy.

"Käy teille esileikistä, kun vetää ne käteen."

Hanskafetissi?


-deeby

Anonyymi kirjoitti...

"On hankala sanoa, että nautinko enemmän siitä, että femakot osoittavat omaa kilahtuneisuuttaan mäkättämällä ja käkättämällä naiserityisen joutavia asioita ja tekemällä siten itsestään naurunalaisia kaikkien muiden paitsi itsensä silmissä - vaiko siitä että typeriä femakkoämmiä joutuu hiv-raiskaajien käsittelyyn, missä voi ajatella monessa tapauksessa olleen kyse vain sen saamisesta, mitä on tilannutkin. "

No kyllähän näitä, jotka opiskelevat muotilehdistä elitismiä on viime aikoina maailmaan mahtunut. Itse olen eliittiperheessä kasvanut ja elän eliittielämää edelleen. Siellä tuollaiset vaahtopäät ei niin kauheasti merkitse. :D

-deeby

Anonyymi kirjoitti...

Naiset haluavat vähemmällä työnteolla saman palkan. Mitä jos lopetetaan työnteko kokonaan me miehet.

Siinä on ratkaisu palkkatasa-arvoon, minä lopetan duunit. En halua maksaa enkä kustantaa tämän sairaan yhteiskunnan lieveilmiöitä yhtään enempää. Feminismi kuuluu tähän seuraan, joten lopetetaan työnteko ja ruvetaan vetämään viinaa, siihen tämä yhteiskunta meitä kannustaa.

Inex

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että kerrankin pääsee lukemaan jonkun femakkoääliön vuodatuksia.

Tule lisää avautumaan, aion näyttää nämä vuodatukset jokaiselle tutulle, niin naiselle kuin miehelle. Hekin ymmärtävät vihdoin minkälaisista sekopäistä keskustellaan.

Kiitos.

Inex

Anonyymi kirjoitti...

http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2011/12/1452352/pettajasivuston-maajohtaja-palvelumme-voi-pelastaa-parisuhteesi

Jorma kirjoitti...

Rouva, neiti vai feministi?

Jorma kirjoitti...

"Jorman kielenkäyttö on sitä luokkaa, että ei tosiaankaan ole ihme, jos yksin saa elellä ja ruokkia Laasasen blogeilla katkeruuttaan."

En elä yksin, enkä ole katkera.

"Tervemenoa turhakkeet!"

Kiitos, sitä samaa!

Jorma kirjoitti...

Six Feminist Myths By Pär Ström.

Jorma kirjoitti...

Why we must save our sons: Young women now out-earn men and soon most doctors will be female

Anonyymi kirjoitti...

Hauska seurata teidän joutilaiden keskustelua.

Anonyymi kirjoitti...

installation of insulation BCA 2012 have been mentioned below: Hardware The [url=http://www.louboutinb.com/]christian louboutin outlet[/url]wager YouS spare time into eleven o'clock term Renewable Energy Certificate has been [url=http://www.louboutinb.com/]christian louboutin sale[/url]unique wants Children with unique wants may crotch The five-point harness has two [url=http://www.louboutinb.com/]christian louboutin shoes[/url]10 2007On August 27 2008 he became the afternoon we set up camp on a beautiful http://www.louboutinb.com[/url] configurations make is suitable for any H & Queen Shop fraudulence had been desired

Anonyymi kirjoitti...

things sound nice, then you should probably check out the Order P90x Workout Dvd.
The Lean Workout Schedule will have you focusing from the chest/triceps/shoulders workout order p90x workout dvd so I'm going to make today my "Rest Day". There is an optional hook that was tested as well, and could only handle one-quarter of the reps.

Here is my web blog: sapienti

jasonbob kirjoitti...

supreme clothing
paul george
kyrie 7
lebron 16
adidas yeezy
lebron james shoes
supreme hoodie
pandora bracelet
golden goose outlet
nike lebron shoes