lauantaina, kesäkuuta 11, 2016

Nainen neuvoo naisteniskentää netissä

Tuonen Joutsen on tehnyt videon Miten naisia ei ainakaan isketä netissä. Joutsen kertoo, miten naisia kannattaa lähestyä Facebookissa, twitterissä tai muualla sosiaalisessa mediassa.




  1. Kato, että tiedät naisesta jotakin, etkä vaan sano tykkääväsi niiden ulkonäöstä.
  2. Älä yritä vongata varattuja naisia ja taivutella niitä luopumaan nykyisestä miehestään.
  3. Älä laita pelkkää kaveripyyntöä ilman viestiä, ettei nainen luule sinua läähättäjäpervoksi.
  4. Älä aloita keskustelua vain sanomalla "Moi!". Kerro missä olet nähnyt naisen.
  5. Älä puhu naisten ulkonäöstä: "Hei söpöliini!" Nainen luulee, että haet vain seksiseuraa.
  6. Kauniiden naisten kehuminen ei tee vaikutusta.
  7. Älä asetu hurmaajan asemaan, koska naiset eivät halua miehiä, jotka yrittävät liikaa. Nainen pitää mielisteleviä miehiä alempiarvoisina.
  8. Mieti valmiiksi jotain sanottavaa: "Miten menee? Jaa?"
  9. Älä missään nimessä kerro kaksimielisiä vitsejä. 
  10. Oma nimi ja kuva profiiliin.
Ohjeissa ei sinällään ole paljoa vikaa ja monet vinkeistä ovat samoja kuin pelimiesoppaissa.

Kiteytettynä voisi sanoa, että miehen pitää valmistautua huolellisesti, miettiä vuorosanoja etukäteen, tehdä paljon töitä lähestymisyrityksen eteen ja luoda sellainen vaikutelma, että hän ei ole mikään seksinvonkaaja tai tiirailijapervo.

Naisten ulkonäön kehuminen

Kauniin naisen ulkonäön kehuminen tulee useimmilta miehiltä kuin luonnostaan. Neuvo olla kehumatta ulkonäkö pakottaa miehen näyttelemään jotain muuta kuin mitä hän on.

On olemassa paljon miesryhmiä, jotka eivät kehu naisten ulkoköä: nörtit, kiltit miehet, miesfeministit ja taitavat pelimiehet. Nörtit ja kiltit miehet eivät uskalla sanoa mitään, miesfeministi ei syyllisty seksismiin ja taitava pelimies tekee sen iskentästrategian takia.

Naisten ulkonäön kehujiin kuuluvat sitten loput perusjantterit, jotka eivät ole erityisen ujoja tai taitavia naisteniskennässä.

Voidaan kysyä, onko mitään pointtia tyrmätä perusjantterit ulkonäön kehumisen takia ja rajata kelvolliset muutamiin valikoituihin ryhmiin? Jos mies tekee paljon perusvirheitä naisteniskennässä, voi olla varma siitä, että kyseessä ei ainakaan ole piinkova pelimies.

Mikään ei auta netissä iskemiseen

Vaikka mies noudattaisi pilkulleen Joutsenen antamia neuvoja, iskentä ei siitäkään huolimatta onnistuisi 99 % todennäköisyydellä. Miksi?
  1. Netti-iskennässä haittaa ns. "tuntemattoman miehen syndrooma". Naiselle tuntemattoman miehen on vaikeaa tai mahdotonta todistaa, että hän ei ole tiirailijapervo.
  2. Kilpailu on armottoman kovaa. Miksi ihmeessä nainen valitsisi juuri sinut satojen tai tuhansien vonkaajien joukosta?
Mietitäänpä Joutsenta itseään. Hän on varattu, joten iskuyritykset ovat tuomittuja jo ennen alkamistaan. Jos Joutsen olisi sinkku, niin voimme olla varmoja, että Joutsenelle kelpaisi vain alle 5 % tasokkaimmista miehistä edes harkintaan asti. Ylivoimainen enemmistö miehistä tekisi turhaa työtä, koska he eivät tasoltaan kelpaisi alkuunkaan - riippumatta heidän netti-iskentätaidoistaan.

Video lisäsi mieheksi syntymisen vitutusta

Joutsenesta tuli mieleen lähinnä joku Supercellin rekrytointijohtaja, joka latelee norsunluutornistaan ohjeita työnhakijoille: näin haet töitä. Rekrytointijohtaja ei kuitenkaan sano misään vaiheessa, että päästäksesi töihin sinun tulee olla huippukoodaaja, eikä sekään välttämättä riitä kovin pitkälle.

Joutsen kertoo sivulauseissa, että hän varatun statuksestaan huolimatta valtavasti vonkausyrityksiä sosiaalisessa mediassa. Se on etuoikeutun seksuaalisen eliitin maailma, jota harva mies pystyy edes kuvittelemaan.

Seksuaalisen vallan hallinta on hauskaa. Sen kun vaan jakelet viisauden murusia rahvaalle: jos leipä on loppu, niin syökää leivoksia.

Videota katsoessa oppi lähinnä sen, että mieheksi syntyminen pariutumismarkkinoilla on paska tikki, jota saa hävetä lopun elämäänsä.

11 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Niinpä. Ainoa puolustus on se, että 9kk ennen syntymää eivät kaikki seuraukset olleet ihan tarkkaan tiedossa kun tämä valinta tuli tehdyksi.

Anonyymi kirjoitti...

Feministi ja Kansikuvapoika kärjessä keskustan puoluesihteerikisassa
Mari Kokon riesana pidetään luonnetta. Jouni Ovaskan epäillään hakevan nostetta matkalla eduskuntaan.


Keskusta valitsee lauantaina iltapäivällä uuden puoluesihteerin. Nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen,61, vetäytyy tehtävästä vapaaehtoisesti.

Vahvimpina ehdokkaina on mainittu puolueen viestintävastaava Mari Kokko ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska. Mahdollinen yllättäjä on Riikka Pirkkalainen,36. Hän on kansanedustaja Elsi Kataisen avustaja.

Kokko,40, on hakijoista kokeneempi. Hän on toiminut ministerin erityisavustajana ja erilaisissa asiantuntija- ja viestintätehtävissä esimerkiksi toimihenkilöjärjestö STTK:ssa ja viestintätoimisto Ellun Kanoissa.

Mari Kokon riesana pidetään hänen luonnettaan. Hän on tiukka feministi, jonka henkilöstöjohtamista on verrattu panssarivaunuun.

Jouni Ovaska,29, sai kampanjalleen hyvä lähdön. Ovaskan kannattajat kehuvat ehdokkaansa tulevan Kokkoa paremmin toimeen puolueen kenttäväen kanssa. Ovaskaa on myyty puolueen naisväelle kilttinä kansikuvapoikana, joka viihtyy baareja paremmin kuntosalilla.

Ovaskan vaalityötä on varjostanut epäilys, että hän käyttäisi puoluesihteerin tehtävää ponnahduslautana eduskuntaan. Ovaska on keskustan ensimmäinen varaedustaja Pirkanmaalla.

Puoluesihteerivaaliin vaikuttaa keskustan varapuheenjohtajien valinta. Kokon mahdollisuudet paranevat, jos kolmesta varapuheenjohtajasta kaksi on miestä. Ovaskan asemia vahvistaisi naisten menestys varapuheenjohtajavaalissa.

Anonyymi kirjoitti...

Isojen naisten muotilehti kielsi laihat mallit

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on julkaistu uusi muotilehti isokokoisille naisille. Kesäkuun alussa lanseerattu FabUplus-lehti hyväksyy sivuilleen vain keskimääräistä pyöreämpien naisten kuvia, sillä se kertoo kieltäneensä laihat naiset myös lehden sivuilla julkaistavista mainoksista.

– Meidän täytyi kieltäytyä joistain mainoksista, koska heidän kuvakielensä ei heijastellut plus kokoisten naisten maailmaa. En halunnut laihojen naisten mainostavan lehdessäni. Kyllästyin fitness- ja terveyslehtiin, jotka saivat minut tuntemaan oloni karmeaksi. Siksi päätin perustaa oman lehden, lehden kanadalainen perustaja Shannon Svingen-Jones kertoi Marketing Magille.

FabUplus-lehden kohderyhmä on varsinkin Yhdysvalloissa valtava, sillä maassa on 167 miljoonaa ylipainoista naista. Lehti kertoo keskittyvänsä laihdutusjuttujen sijaan terveyteen ja positiivisen minäkuvan rakentamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmistoliiton puoluekokous: Ei enää miehiä ja naisia
Puoluekokouksen aloitteissa vaadittiin myös Venäjä-työryhmän perustamista ja feministeiksi julistautumista.


Vasemmistoliiton puoluekokouksessa tehtiin 80 aloitetta. Puolueen uudeksi nimeksi ehdotettiin Työväenpuoletta (TP) ja Vihreä Vasemmisto – Viva rp. Puoluehallitus ei kannattanut näitä aloitteita.

Sen sijaan puoluehallituken kannatuksen sai aloite, jossa käsiteltiin sukupuolen ilmaisua puolueen tarkoituspykälässä.

Virkkeeessä “puolue on avoin kaikille vapaata, demokraattista, suvaitsevaa ja väkivallatonta yhteiskuntaa kannattaville naisille ja miehille, jotka hyväksyvät puolueen säännöt” korvataan jatkossa sanat ”naisille ja miehille” ilmauksella “henkilöille, sukupuoleen katsomatta”.

Puoluehallituksen mukaan jaottelu miehiin ja naisiin kategorisoi sukupuolet kahtiajakoon tavalla, joka ei vastaa nykypäivää.

Vasemmistonaiset esittivät aloitteessaan, että Vasemmistoliitto määrittelee itsensä feministiseksi puolueeksi. Näin Vasemmistoliiton varmistaisi omalla toiminnallaan että tarvetta uudelle feministiselle puolueelle Suomessa ole. Tällaista feminististä puoluetta ollaan paraikaa Suomeen jo kokoamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Sinkkubloggaaja Henriikka Rönkkönen: ”Parisuhde ei ole ainoa keino kokea rakkautta”

Bloggaaja Henriikka Rönkkönen testasi vuosia villiä sinkkuelämää huomatakseen, ettei se ole häntä varten. – Parisuhde ei ole ainoa keino kokea rakkautta.
Uusi rakkaus löytyy kyllä, kun vain tarpeeksi pokailee ja etsii. Sitä ennen pitää rakastella villisti ja vapaasti, sillä koskaan ei tiedä, milloin se oikea löytyy.

Kun Henriikka Rönkkönen 25-vuotiaana erosi pitkäaikaisesta poikaystävästään, hän ajatteli sinkkuelämästä juuri näin.

Siitä alkoivat Henriikan hurjat vuodet, joihin liittyi paljon ihastumisia, hapuilua ja ahdistusta. Näiden vuosien aikana Henriikka rakensi itsetuntonsa ja minäkuvansa uudelleen pohjista.

Syntyi suosittu Sinkkublogi ja esikoisteos Mielikuvituspoikaystävä. Molempia leimaa roisikin suorasanaisuus: yksi blogin suosituimmista kirjoituksista kertoo vaginapierusta. Henriikka kirjoittaa asioista, jotka useat naiset tuntevat, mutta eivät ota puheeksi. Esimerkiksi siitä, kuinka treffiaamuna pestään vessanpytyn reunukset, ihan varmuuden vuoksi.

Henriikka kirjoittaa myös siitä, miten hän etsi itseään – ja lopulta löysi milloin kenenkin sängystä. Todellisuudessa sinkkuelämä oli kaukana glamourista ja miesjutuissa oli usein monta asiaa pielessä, mutta Henriikka halusi sutinaa. Hän mallaili jokaisesta sinkkumiehestä väkisin uutta rakkautta.

– Monista ihastumisista muut varmaan näkivät kauas, että ei tuosta tule yhtään mitään. Mutta jos kehossa on jokin tunne päällä, on ihan sama, mitä kukaan siihen sanoo, Henriikka kertoo.

Sinkkukokemustensa mutta myös paniikkikohtauksien, loppuunpalamisen ja erityisherkkyyden tunnistamisen kautta Henriikka on oppinut ymmärtämään itseään – ja olemaan armollisempi.

– Olen sellainen touhupetteri, että minun on pitänyt käydä kokemassa tunteet äärirajoilla.

Anonyymi kirjoitti...

häikäilemätön mamma alkaa käydä epätoivoiseksi? Hillaryn vaaiikoneisto (tai kenties Hillary itse?) Trumpiin kannattajiin kohdistuvien maksettujen väkivaltaisten hyökkäysten takana?:

Hillary Clinton is suspected to have paid activists to sabotage Donald Trump's public meetings «Avpixlat

Donald Trump Protester Speaks Out: "I Was Paid $3,500 To Protest Trump's Rally" - ABC News

Trumpia vastustavat "valistuneet" vasurit taas riehuneet ja poliisi ei tehnyt juuri mitään näiden villi-ihmisten rauhoittamiseksi. Tällä kertaa asiasta raportoi Trumpia kannattava latino ja homo, joka ystävineen pahoinpideltiin joukolla, kun nämä olivat poistumassa Trumpin tilaisuudesta - samoin kuin moni muu Trumpin kannattaja:

I’m voting for Donald Trump, so I went to see him speak. Protesters broke my nose. - The Washington Post

And suddenly, there were protesters everywhere. Some were holding Mexican flags, or burning American ones. They were yelling “F— Trump!” at us and cornering us. Some of them started grabbing Trump supporters — they were going up and slugging people, sucker-punching people, just picking random people out. As much as we wanted to help, because our fellow Republicans were getting hit, I knew any moment that could be me. So my friend and I just kept walking — sometimes, we’d be running. We saw police standing nearby, but they didn’t do anything. That scared me, because I thought, “Okay, if I’m next, there’s going to be no cops.”
...
Before we could make it into the garage, four or five men surrounded me, and another four surrounded my friend. They just started swinging. We swung back as best as we could. My main thing was I didn’t want to fall; I didn’t want to be knocked down. I’m not a big guy, but I can defend myself as best I can if it’s one on one — but not when they have so much anger against us.
...
It was much harder to come out as a Trump supporter than it was to come out as gay — the minute you say you’re for Trump, everyone comes at you — but this has pushed me out of the closet about it completely.

I should be able to vote for whom I want, and I shouldn’t have to deal with violence to go hear my candidate speak.

Anonyymi kirjoitti...

2016-06-11 IS: Euroedustaja: Soini tantraseksin tarpeessa

Kommenteista:

"Jos miespoliitikko sanoisi jotain naispoliitikon seksielämästä, vaikka miten läppänä ja viattomasti, niin hänet tuomittaisiin siitä mediassa suurieleisesti Ylen pääuutislähetystä myöten. Miespoliitikon yrittäessä selittää lausuntoaan vain harmittomana vitsinä feministit lähtisivät kaduille heinähankojen ja soihtujen kanssa mellastamaan pitäen vitsiselitystä entistäkin pahempana, koska se todistaisi patriarkaatin olemassaolosta, naisten lasikatosta ja suomalaisen kulttuurin naisvihamielisyydestä ja siitä, ettei naisia oteta ylipäätään vakavasti vakavissakaan viroissa."

2016-05-12 Lapsiavioliitto sallittu Saksassa

"German Court Applies Sharia to Child Marriage

The following report from the German website Einwanderungskritik (Immigration Criticism) is all but unbelievable: a district court has cited sharia law to validate a Syrian immigrant’s marriage to a 14-year-old girl. An act that would land a native German man in prison for child molestation is being sanctioned by the court as a valid “marriage”, simply because it as recognized as such by Islamic law."

2016-06-11 AL: Hollantilaisnainen raiskattiin Qatarissa - syyte aviorikoksesta

Nuori tyttö heitettiin alas parvekkeelta Ruotsissa - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi

Putkassa edeltävänä yönä ollut epäilee opettajanaisen kuolemassa laiminlyöntiä – ”Avunhuutoja ja kirkumista, vartijoita ei kuulunut” - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Murhaepäily kuin dekkarista: Opettajan epäillään myrkyttäneen miehensä – avioero oli vireillä - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Miehensä murhasta epäillyn vaimon koskettava muistokirjoitus: ”Niin yksinäistä ilman sinua” - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Opettajanainen kuoli vankilassa – epäillään toimitusjohtajana toimineen miehensä murhasta - Rikos - Uutiset - MTV.fi

MTV:n lähteet: Poliisia pahoinpidellyt vanki teki sellissä itsemurhan - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Mies eli 555 päivää ilman sydäntä - Ulkomaat - Uutiset - MTV.fi

Anonyymi kirjoitti...

Alle kolmekymppiset rynnistivät keskustan johtoon – puoluesihteeriksi Jouni Ovaska, 29
Varapuheenjohtajiksi valittiin ministeri Juha Rehula ja nuoret kansanedustajat Katri Kulmuni ja Antti Kurvinen.


KESKUSTAN Seinäjoella koolla oleva puoluekokous valitsi puolueen uudeksi puoluesihteeriksi Jouni Ovaskan, 29. Hän on nyt keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja.

Hämeenkyröstä kotoisin oleva Ovaska oli viimeksi lähellä päästä eduskuntaan. Hän on toiminut tällä kaudella eduskunnan varapuhemiehen Mauri Pekkarisen avustajana.

PUOLUESIHTEERIKSI oli tarjolla viisi ehdokasta, joista toiselle äänestyskierrokselle pääsi Ovaskan lisäksi keskustan viestintävastaava Mari Kokko, 40. Ovaska voitti Kokon melko pienellä erolla.

Muut ehdokkaat puoluesihteereiksi eli Sami Kilpeläinen, Riikka Pirkkalainen ja Olli Riikonen putosivat ensimmäisellä kierroksella.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmisto­liitto uudisti koko johtonsa – puolue­kokous varoitti nuorten naisten väri­suorasta
Puheenjohtajaksi vuosille 2016–2019 valittiin odotetusti ja ilman äänestystä kansanedustaja Li Andersson, koska muita ehdokkaita ei ollut.


ENSIMMÄISEKSI varapuheenjohtajaksi puoluekokous valitsi Vasemmistonuorten suosikin, oululaisen kansanedustajan Hanna Sarkkisen, 28, joka on toiminut puoluevaltuuston puheenjohtajana.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin äänekoskelainen Paperiliiton työehtosihteeri Juho Kautto, 44. Näin toteutui kenttäväen toivomus, että kaikki paikat eivät menisi samanhenkisille nuorille akateemisille naisille.

Kannatuspuheenvuoroissa liian homogeenisesta johdosta varoiteltiin. Puhujat vaativat puolueen johtoon alueellista ja ammatillista tasapainoa. Duunaria kaivattiin.

”Eduskuntaryhmän puheenjohtaja on nuori nainen ja nyt on valovoimaisia naisia tulossa valituksi. Jokainen aito feministi ymmärtää, että nuorten naisten värisuora on ongelma”, varoitti kansanedustaja Anna Kontula.

Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin kuitenkin helsinkiläinen valtiotieteiden tohtori Veronika Honkasalo, 40.

Anonyymi kirjoitti...

Ghanalainen nainen julkaisi ihanan kihlajaiskuvan – sai koostaan törkykommentteja, mutta naisen vastaus jätti kommentoijat kylmäksi

Ghanalainen Mzznaki Tettehi julkaisi sosiaalisessa mediassa onnellisena kihlajaiskuvia kumppaninsa kanssa, mutta sai harmikseen vyöryn törkykommentteja niskaansa.

Ghanalainen Mzznaki Tettehi julkaisi kuvapalvelu Instagramissa hiljattain sarjan varta vasten otettuja kihlajaiskuvia poikaystävänsä kanssa. Kuvissa Tettehi ja tämän kumppani Kojo Amoah poseeraavat molemmat silmin nähden onnellisina erilaisissa kuvakulmissa. Pariskunta aikoo mennä kesäkuun lopussa naimisiin.

– On minun aikani, kiitos, Tettehi kirjoittaa.

Eräässä kuvassa Amoah kohottaa rakastaan ilmaan ja molemmat hymyilevät iloisina. Kuva kuitenkin kirvoitti ikäviäkin kommentteja sosiaalisen median käyttäjien keskuudessa. Tettehin koko sai monet irvailemaan ja lähettämään vastakihlautuneelle naiselle törkeitä kommentteja.

Buzzfeed-sivusto julkaisi kuvankaappauksia naisen saamista törkykommenteista. Sivuston mukaan kommenteissa lähetetään suruvalitteluja miehen selkärangalle ja irvitään, että ”miehen käsivarret ovat voimakkaammat kuin viimeisin parisuhteeni”. Jotkut myös innostuivat jakamaan kuvaa ilkeämielisesti muissa sosiaalisen median kanavissa, kuten viestipalvelu Twitterissä. Ilkeät kommentoijat väittävät miehen ilmeen näyttävän kärsivältä, kun hän joutuu nostamaan tulevaa vaimoaan ilmaan.

Ilkeät kommentit eivät kuitenkaan lannistaneet Tettehiä. Sen sijaan nainen julkaisi lisää kuvia Instagram-tilillään. Kuvat keräsivät nopeasti tuhansia tykkäyksiä.

– Edelleen itsevarma... Roskakommenttinne eivät pilaa onneani. Kiitos kaikille kohteliaisuuksista ja onnitteluista, Tetteh kirjoittaa.

Lopuksi Tetteh julkaisi vielä kuvayhdistelmän, jossa pitelee kihlattunsa vierellä poseeratessaan kädessään kylttiä, jossa lukee: Olen kihloissa, daa!

Anonyymi kirjoitti...

Mitäköhän tapahtuisi jos miehet muuttaisivat pariutumisstrategiakseen sen että vaan odotellaan koska joku nainen tekee aloitteen.. ja sitten marmatetaan siitä että ne aloitteet tehdään väärin eivätkä naiset osaa hurmata miehiä oikein.