keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2016

Kenellä naisista on korkein markkina-arvo?

Suomi24-keskustelussa esitetään havainto kolmesta naisesta baarissa:
  1. Kolmekymppisen tyylikkään ja käsittääkseni eronneen naisen joka siemaili drinkkejä jutellessaan ystäviensä kanssa oletettavasti matkailusta ym. Tätä naista lähestyi pari siististi pukeutunutta ja komeahkoa miestä, lopputuloksena ystävällinen jutustelu vaan ei muuta. 
  2. Nelikymppisen puuman joka puhui kaikille, otti huumorilla härskimmätkin jutut, eikä ollut tyly edes häntä yrittäneelle ätmin oloiselle miehelle. Ja yrittäjiä riittikin. Nuoret pojat kokeilivat onneaan, samoin kuin tavismiehet ja vanhat juopot. Ainoastaan komeimmat ja menestyneimän oloiset miehet jättivät kokeilematta.
  3. Hottiksen joka vietti aikaa lähinnä tanssilattialla, ja pöydässä muiden hottisten ympäröimänä. Tanssiessa ympärillä oli aina komeita miehiä jotka eivät kuitenkaan pyrkineet lähikontaktiin. Jopa vanhemmat miehet jättivät kunnioittavan välimatkan kun hottis kävi tiskillä hakemassa siideriä, luonnollisesti ottamatta katsekontaktia miesten kanssa. Hottista ei lähestynyt tai yrittänyt kukaan.
Kysymys kuuluu:
Kenellä naisista oli korkein MA? Puumalla jolla riitti eniten vientiä? Kolmekymppisellä jonka yrittäjät olivat tasokkaamman oloisia ja mahdollisesti yrittämässä muutakin kuin seksiä? Hottiksella joka omasi eniten tulevaisuuden potentiaalia?
Kommenteissa sanotaan seuraavasti:
  • Itse asiassa tämän palstatotuuden kyseenalaisti tuttu nainen joka argumentoi että markkina-arvo = kysynnän ja tarjonnan laki. Eli tällöin nainen jota yritetään eniten omaa korkeimman markkina-arvon.

    Eli puuma > hottis.

    Minun argumenttini hänelle oli että Toyotalla on enemmän ostajia kuin Ferrarilla. Moni renkaanpotkija neuvottelee Toyotan hinnasta autoliikkeessä, kun taas Ferraria tyydytään pelkästään katselemaan.
MARKKINA-ARVO = POTENTIAALINEN KYSYNTÄ.

Kotona tai baarin nurkassa kyyhöttävällä hottiksella on korkeampi markkina-arvo kuin puumalla, koska markkina-arvo ei tarkoita "toteutunutta kysyntää", eli vonkaajien määrää baarissa.

Toteutunut kysyntä

Kuka saa eniten ehdotuksia baarissa tai netissä? Miksi korkemman markkina-arvon henkilöt eivät useinkaan saa eniten ehdotuksia, varsinkaan livenä?

Tilannetta voidaan valaista toteutuneen kysynnän käsitteellä, johon vaikuttavat seuraavat asiat:
  1. Naisen markkina-arvon ja arvellun helppouden välinen suhde.
  2. Naisen otollinen lähestyttävyys ilman noloja pakkeja.
  3. Markkina-paikalle ominaiset alhaiset lähestymiskustannukset.
Baarissa eniten lähestymisyrityksiä saavat ne naiset, jotka vaikuttavat mahdollisimman helposti iskettäviltä suhteessa markkina-arvonsa korkeuteen. Vaatetuksellaan ja käytöksellään esille tulevat puumat mainostavat helppouttaan. Puuma ei voi myöskään antaa nyrpisteleviä pakkeja häntä jututtaville nuorille miehille kuten parikymppiset kanssasisaret.

Toinen tapa mainostaa helppoutta ovat tatuoinnit ja lävistykset. Toisinaan näkee väitteitä, joiden mukaan tatuoiduilla naisilla on suurin kysyntä. Väitteet pitävät paikkansa siltä osin, että tatuoiduilla naisilla on tyypillisesti suuri toteutunut kysyntä. Miehet mieltävät tatuoidut naiset helpoiksi saaliiksi ja siksi tekevät heitä kohtaan enemmän lähestymisiä.

Omat kokemukseni baareista kertovat, että baarien naiset tietävät oman markkina-arvonsa digitaalisen tarkasti. Liian tasokkaiden naisten iskemisyritykset ovat miehelle täyttä ajanhukkaa, ellei miehen tarkoituksina ole hakata päätä seinään tarkoituksella.

Loppuanalyysi

Rempseää ja ulospäin suuntautunutta puumaa on järkevää lähestyä, koska puumalta ei saa tylyjä ja noloja pakkeja ja onnistumisen todennäköisyydet vaikuttavat hyviltä. Todellisuudessa onnistumisen mahdollisuudet puuman kanssa eivät ole kovin hyvät, jos baarissa on vain yksi puuma ja kymmeniä hänestä innostuneita miehiä.

Kolmikymppinen tyylikäs nainen ja hottis ovat liimautuneina kavereihinsa. Kolmikymppinen saattaa myös olla varattu. Sisäänpäin kavereihinsa nojaavan naisen iskentä on toivotonta puuhaan, jos et satu olemaan parkettien parasta pelimieslaatua.

Kolmikymppinen tyylikäs nainen ja hottis ovat suurimmalle osalle baarin miehistä aivan liian tasokkaita. Mitä järkeä heitä on yrittää iskeä, ellei mies tykkää masokismista?

24 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Noh, kuka nyt tuollaista "hottista" haluaisi? Jollei sinulla ole itsellä fantastinen ulkonäkö ja pankissa muutama miljardi taskurahaa, tuollaisen tytön kanssa seurusteleminen on todennäköisesti hyvin lyhytaikainen juttu koska viimeistään ylihuomenna hän keksii kokeilla seuraavaa kalaa merestä.

Sametti kirjoitti...

Kiintoisa, tosielämän konkreettisia esimerkkejä sisältävä analyysi. Juuri tämmöisiä olisi kiva lukea lisää.

Anonyymi kirjoitti...

Kun kerran linkeistä valittaneet akat sitten pitävät turpansa tukossa, vaikkei linkkejä olekaan, niin nostetaan nyt ylös tämä juttu:

Tämä Trumpia kannattava, Twitteristä poistettu ja transihmisiä vastustava homoaktivisti näyttää, mistä maailmalla nousevasta oikeistoaallossa on kyse - Internet - Nyt

...
Osa miespuolisista peliaktiiveista ja journalisteista, Yiannopoulos mukaan lukien, sanoi, että Gamergatessa oli kyse pelijournalismiin pesiytyneen korruption vastustamisesta. Heistä koko sotku sai alkunsa väärin perustein tehdyistä pelijutuista, ja keskeiset tekijät vain sattuivat olemaan naisia.
...
Medium-sivusto julkaisi viikonloppuna laajalti kiertäneen raportin, jossa toimittaja, feministi ja Yiannopouloksen tuttava Laurie Penny hengasi Yiannopouloksen ”tiimissä” republikaanien puoluekokouksessa. Tiimiin kuului luonnollisesti Yiannopouloksen käsilaukkua kantanut, bodattu PT-autokuski.

Paikalla järjestetyssä ”Gays for Trump” -kannatustapahtumassa Penny tapasi muun muassa Suomeenkin pro-raiskaustapahtumaa puuhanneen Daryush Valizadehin alias Roosh V:n, netin tunnetuimmaksi naisvihaajaksi nimetyn miesasialiikkeen idolin, sekä Geert Wildersin, hollantilaisen äärioikeiston tähden.
...

Pantalone kirjoitti...

Se mitä ole Milon tempauksia juutuupissa katsellut, niin hänen argumenttinsa ovat erittäin järkeviä ja hän myös perustelee kantansa aukottomasti.

Pantalone kirjoitti...

Se mitä ole Milon tempauksia juutuupissa katsellut, niin hänen argumenttinsa ovat erittäin järkeviä ja hän myös perustelee kantansa aukottomasti.

Anonyymi kirjoitti...

Selkeä teksti, jossa jalat pidetään maassa. Toisin kuin feministien kirjoituksissa.

Linkityspalvelu kirjoitti...

Viitattu Suomi24-keskustelu ilmeisesti on: Kolmekymppinen, puuma ja hottis baarissa (26.7.2016)

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset naiset etsivät tietyn tulotason miestä, mutteivät välttämättä itse tiedosta sitä, kirjoittaa toimittaja Kyösti Niemelä kolumnissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Edelleenkin kommentit puuttuvat itkija-iitoilta, joten tässä taas linkki. Kommenteissa mainittu Laasanen:

Naiset haluavat hyvätuloisen miehen – eikä siinä ole mitään vikaa | Kyösti Niemelän kolumnit | HS

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni verotiedoista selviää seuraavaa: Mies ansaitsee 70 % parisuhteissa naista enemmän, 20 % he ansaitsevat yhtä paljon ja 10 % parisuhteista nainen ansaitsee enemmän. Lisäksi uusi tutkimus todistaa, että miehen työttömyys aiheuttaa miehelle puolet enemmän avioeroriskiä työssä käyviin miehiin verrattuna.

Semimissi kirjoitti...

Vaan mitäpä tekee ihminen potentiaalisella kysynnällä? Mitä iloa on olla Ferrari, joka jää kauppaan?

Nainenhan ei tämän samaisen kirjoittamattoman koodiston vuoksi saa tehdä aloitetta, koska miehiltä menee maku, jos nainen näin tekee. Siinä sitten yrität signaloida keskitason miehille, että sitä olisi kiinnostunut ihan tavallisesta miehestä eikä odota mitään Leonardo di Capriota siihen rahamassinsa kanssa itseään tyrkyttämään, mutta eihän se epäsuora viestintä miehille perille mene. Samaan aikaan toisaalla puuma tai muu rempsakka keskitason nainen saa valita itseään tyrkyttävien miesten välillä. Ei taida mikään olla niin onneton kohtalo kuin olla ujo ja tavallista paremman näköinen nainen.

Sametti kirjoitti...

Hyvännäköisen naisen pitää antaa ymmärtää. Jos ei oikein osaa, niin eikun opettelemaan. Naisen ei tarvitse ruveta tekemään aloitteita. Pitää vain osata rohkaista miehiä oikein.

Anonyymi kirjoitti...

Ferraria ei ikinä vie kaupasta ulos perseaukinen, eli siinä mielessä Ferrari onnistuu aina.

Anonyymi kirjoitti...

Kauheita nämä naiset. Ensin sadistiseksi psykopaatiksi todettu nainen piiskaa mattopiiskalla silmhermot halvaantuneiksi ja korvasta kuulon ja sitten vielä myrkkyhoitajatarkin yrittää päästä apajille:

Einojuhani Rautavaaran dramaattinen elämä: pakeni väkivaltaista ex-vaimoaan, oli joutua myrkkyhoitajan käsiin - Viihde - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

KOMMENTTI
Kympin tyttö vastaan vitosen poika

Anonyymi kirjoitti...

Amerikkalaistutkimus: Miehen työttömyys vaikuttaa merkittävästi avioeroriskiin – naisen ei

Anonyymi kirjoitti...

"Vaan mitäpä tekee ihminen potentiaalisella kysynnällä? Mitä iloa on olla Ferrari, joka jää kauppaan?"

Roikkuvatko Ferrarit tyypillisesti autoliikkeessä vuosikausia myymättöminä? Jos ei auto meinaa mennä kaupaksi, aina voi laskea hintaa.

"Nainenhan ei tämän samaisen kirjoittamattoman koodiston vuoksi saa tehdä aloitetta, koska miehiltä menee maku, jos nainen näin tekee."

Miten niin ei osaa? Yleensä ei vain uskalla. Ja jos aloitteen tekijä on iskettävän miehen omaa tasoa, niin kyllä on aikka harvassa miehet, joilta maku menee.

"Ei taida mikään olla niin onneton kohtalo kuin olla ujo ja tavallista paremman näköinen nainen."

No kokeileppa olla tavanomaisen tylsä mies.


- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Vinkki naisille:
Jos haluat että miehet tekevät vaikkapa yökerhossa aloitteita, kannattaa jäädä yksin jonhonkin sopivalle paikalle seisoskelemaan. Mieluiten semmoiseen, jossa voi helpost aloittaa keskustelun ohikulkumatkalla.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Avioerossa aloitteen tekee yleensä nainen – ja ymmärrän hyvin miksi
Hopeahääpäivää seuraa entistä useammin hopeaero, kirjoittaa Eeva-Liisa Pere.

Anonyymi kirjoitti...

Feministinen raivo ei tunne rajoja. Tulee mieleen aivan tämä Audi-tapaus Suomesta:

Saatchi boss put on 'immediate leave of absence' after claiming gender equality debate is 'all over'

Saatchi & Saatchi chairman Kevin Roberts thinks the gender diversity in advertising debate is 'over' | Business Insider

Ja vaikkapa Harvardin tapaus Yhdysvalloista:

Lawrence Summers - Wikipedia, the free encyclopedia

Why women are poor at science, by Harvard president | Science | The Guardian

Semimissi kirjoitti...

Kyllä se Ferrarikin voi jäädä kauppaan, jos ei ole edes renkaanpotkiskelijoita. Entisen yliopistoni kirjaston seinällä oli artikkeli taannoisesta tutkimuksesta parinvalinnasta. En muista sisältöä enää hyvin (siitä on vuosia aikaa), mutta lopputuleman mukaan miehet yleensä ottaen preferoivat kiltinnäköisiä keskivertonaisia. Parhaimman näköisiä yrittivät vain lesottajat ja ylikorostuneen itsetunnon omaavat jupit. Muut pitivät em. naisia lähtökohtaisesti leuhkana, ylpeänä ja ensimmäisen kommentoijan tapaan olettavat naisen häipyvän rahakkaamman mukaan. Miten siinä lasket hintaa? Lihot muodottamaksi ja ryyppäät itsellesi viskibasson, vai? Suurimmasta ehdokkaiden joukosta saavat valita asteikon ollessa 1 - 10 6 - 8 tason naiset, joita halutaan ja uskalletaan yrittää.

En väittänyt, etteikö nainen osaisi tehdä aloitetta, vaan että nainen ei saa tai mieheltä menee maku. Aika monella taholla on hoettu, että mies on saalistaja, joka ei tunne itseään mieheksi, jos ei saa saalistaa. Naisen pitää - kuten nimim. Sametti tuossa sanoi - "antaa ymmärtää". Itse katsoisin sen olevan tekemistä vaikeampaa kun siinä ikäänkuin täytyy tehdä, mutta olla tekemättä samalla vaikuttamatta huorahtavalta (joka karsii järkevien miesten aloitteita suhteessa helppoheikkeihin).

Anonyymi kirjoitti...

"En muista sisältöä enää hyvin (siitä on vuosia aikaa), mutta lopputuleman mukaan miehet yleensä ottaen preferoivat kiltinnäköisiä keskivertonaisia"

Kyllä kyllä, aivan kuten miehet yleensä ottaen preferoivt Toyota Corollaa tai Avensista.

" Parhaimman näköisiä yrittivät vain lesottajat ja ylikorostuneen itsetunnon omaavat jupit. "

Mitä sitten? Kyllä miehet haluaisivat parhaimman näköisiä, mutta kun ei ole mahkuja niin ei ole mahkuja.

"Muut pitivät em. naisia lähtökohtaisesti leuhkana, ylpeänä ja ensimmäisen kommentoijan tapaan olettavat naisen häipyvän rahakkaamman mukaan."

Kylläpä kyllä.

"Miten siinä lasket hintaa?"

Yksinkertaisesti hyväksymällä esimerkiksi keskustelualoitteita muiltakin kuin parhaalta A-ryhmältä.

" Lihot muodottamaksi ja ryyppäät itsellesi viskibasson, vai?"

Se vastaa kyllä auton pilaamista, ei hinnan tiputtamista.

"Suurimmasta ehdokkaiden joukosta saavat valita asteikon ollessa 1 - 10 6 - 8 tason naiset, joita halutaan ja uskalletaan yrittää."

Kuinka ihmeen monta miestä naisen pitäisi haluta? Mitä iloa on isosta yrittäjämäärästä, jos yrittäjät ovat alle sen mitä itse haluaa?

"En väittänyt, etteikö nainen osaisi tehdä aloitetta, vaan että nainen ei saa tai mieheltä menee maku."

Niin ja minä sanoin siihen, ettei mene. Paitsi ehkä jos aloite on "Haluatko pillua?". Minulla on ollut muutamia tyttöystäviä ennenkuin meni naimisiin ja niistä enemmistö teki itse aloitteen enkä minä juossut pakoon.

"Aika monella taholla on hoettu, että mies on saalistaja, joka ei tunne itseään mieheksi, jos ei saa saalistaa. "

Tuo varmaan pitää paikkansa niiden A-luokan miesten kohdalla, jotka ovat tottuneet siihen että naista kaatuu kuin heinää ilman sen ihmeempää vaivaa. Tällaiselle miehelle saalistaminen varmaan onkin ihan kivaa, koska palkinto tarjolla.

Silti tavallinen mies saa jokatapauksessa nähdä niin paljon vaivaa, ettei kyllä kaipaa mitään ihmeellisiä saalistuskiemuroita. Huom. Tämä nyt ei tarkoita sitä, että pitäisi heti ensitreffeillä antaa, vaan sitä ettei välttämättä ole järkevää olla vaikeasti tavoiteltava siksi, että mies muka siitä pitäisi. Voi jäädä saalis saamatta.

Tietenkin tuo voi olla ihan hyvä toimintamalli, jos haluaa semmoisen miehen joka on varmasti kiinnostunut. Semikiinnostunut kun ei varmaan jaksa nähdä vaivaa. Mutta kyllä samaan lopputulokseen pääsee pitämällä jalat ristissä tarpeeksi pitkään. Jos nainen ei kiinnosta niin ei sen kanssa kukaan jaksa pitkään treffailla, pukille pitäisi päästä nopeasti.

"Naisen pitää - kuten nimim. Sametti tuossa sanoi - "antaa ymmärtää""

Antaa ymmmärtäähän tarkoittaa että naisen nimenomaisesti pitää antaa miehen ymmärtää että on kiinnostunut. Mitä ihmeen saalistamista siinä muka sen jälkeen oikein on?

Onhan se naiselle mukavampi selitys jättää aloitteet tekemättä siksi, kun miehet haluavat ne tehdä kuin siksi, että aloitteiden on pakkien riskin takia ikävää. Voi hyvillä mielin ajatella että näin mukavasti toimimalla itsesasiassa toimiikin kaikkein parhaimmalla tavalla, eikä tarvitse rohkeutta.

"Itse katsoisin sen olevan tekemistä vaikeampaa kun siinä ikäänkuin täytyy tehdä, mutta olla tekemättä samalla vaikuttamatta huorahtavalta (joka karsii järkevien miesten aloitteita suhteessa helppoheikkeihin)."

Roskaa. Huorahtavuus punnnitaan tuleeko vai ei. Jos illalla antaa niin se on kuule se ja sama kuinka kylmäkiskoisesti on miehen ensimmäiseen silmäykseen vastannnut.

Joten jos haluat mmiehen, mutta miehet eivät tee aloitteita, niin mitäpä jos tekisit itse niitä? Mitä sitten jos vaikka puolet miehistä ei tykkää? Mitä ihmeen väliä sillä on jos niitä miehiä ei nytkään tule? Kaikkein surkeimmassakin tapauuksesa sinullahän tulisi menemään yhtä hyvin kuin nyt: ei miestä ollenkaan.

Jos toimintamalli ei tuota tulosta, niin järkevä ihminen muuttaa sitä eikä jatka pään seinään hakkaamista.

- Syltty

Semimissi kirjoitti...

"Mitä sitten? Kyllä miehet haluaisivat parhaimman näköisiä, mutta kun ei ole mahkuja niin ei ole mahkuja."

Tutkimus ei sanonut, että miehet haluavat parhaimman näköisiä. Miehet nimenomaan eivät halua parhaimman näköisiä, ensimmäisen kommentoijan mainitsemasta syystä. Kuinkahan kauan Pihtiputaan Reiskan itsetunto kestäisi seurustella vaikkapa Irina Shaykin kanssa? Aivan. Riippumatta siis siitä, mitkä Irina Shaykin halut tässä asiassa ovat. Fantasioida jostakin on aivan eri asia kuin oikeasti haluta jotain ihan tässä oikeassa elämässä ja toimia sen eteen. Ja jopa fantasiasektorilla esim. seksialan ammattilaisten parissa tutkimustyötä tehnyt Anna Kontula kommentoi eräässä keskustelussa, että seksityötä tekevät tuttavat olivat kertoneet, että pokia saa paremmin, jos on korostetun tavallisen näköinen ja strippiklubin suurimmat tipit menivät keski-ikäiselle naiselle nuorten ja näyttävien sijasta.

"Miten siinä lasket hintaa?"

"Yksinkertaisesti hyväksymällä esimerkiksi keskustelualoitteita muiltakin kuin parhaalta A-ryhmältä."

LOL. Tässähän oli puhe siitä, että keskustelualoitteita ei tule ja sinä tarjoat siihen ratkaisuksi keskustelualoitteiden hyväksymistä muiltakin kuin parhaalta A-ryhmältä.

"Kuinka ihmeen monta miestä naisen pitäisi haluta? Mitä iloa on isosta yrittäjämäärästä, jos yrittäjät ovat alle sen mitä itse haluaa?"

Laasasen mukaan tatuoinnin ottaminen laskee kysyntää ja sitä ei kannata tehdä saadakseen enemmän kiinnostusta markkinoilta kuten esim. asunto asuntonäytössä (jotenkin näin se meni kuuluisassa tatuointi-sokorassa). Enemmän kiinnostuneita = enemmän vaihtoehtoja. Tästä joudun päättelemään, että isosta yrittäjämäärästä on iloa. Ja tässä teet saman oletuksen kuin mikä on se syy, miksi aloitteita ei aloitteet "hyväksymällä" tule yhtään enempää kuin hyväksymättä jättämälläkään: kuvitellaan hyvännäköisen naisen haluista jotain mikä on vain omien korvien välissä.

Miehelle pitää antaa ymmärtää, että on kiinnostunut, mutta suoraa kiinnostusta ei saa ilmaista, jotta miehestä tuntuu edelleen mieheltä, joka vie sitä hommaa ja nainen on vietävänä. Sama mekanismi taustalla kuin siinä, että mies ei halua olla itseään enemmän tienaavan naisen kanssa. Normimies ja normimiehen rooli.

Anonyymi kirjoitti...

"Miehet nimenomaan eivät halua parhaimman näköisiä, ensimmäisen kommentoijan mainitsemasta syystä. "

Kuitenkin täysin mystisesti heti, kun miehen ulkonäkö ja status nousevat, muuttuvat naisetkin kauniimmiksi. Jos miehet "oikeasti" haluavat taviksi, mikseivät kaikkein suosituimmat miehet ota harmaavarpusia?

Tai mitä "oikealla" halulla tarkoitetaan? Jos ottaa mielummin tavallisen, kun arvion mukaan ei saa kummminkaan pidettyä kaunista naista, niin kyllähän silloin preferoi aidosti tavallista, vaikka komeampana ottaisikin kauniimman.

" Tässähän oli puhe siitä, että keskustelualoitteita ei tule ja sinä tarjoat siihen ratkaisuksi keskustelualoitteiden hyväksymistä muiltakin kuin parhaalta A-ryhmältä."

Tietty pitää käyttäytä niin, että aloitteita tulee. Jos istuu yökerhon nurkassa tiiviissä kaverilaumassa niin ei tarvitse ihmetellä, miksei sieltä kukaan tule kiskomaan tanssilattialle.

"Miehelle pitää antaa ymmärtää, että on kiinnostunut, mutta suoraa kiinnostusta ei saa ilmaista, jotta miehestä tuntuu edelleen mieheltä, joka vie sitä hommaa ja nainen on vietävänä."

Kuten sanoin, tuo saatta koskea miehiä, jotka kaatavat naisia kuin heinää.

Keskimääräiselle miehelle itselle sopivan naisen hankkiminen on kuitenkin sen verran iso työ, ettei ole varaa heivata hyvää kanditaattia laidan yli vain siksi, että se sattui sanomaan ensin "moi". Ihan naurettava ajatuskin.

" Sama mekanismi taustalla kuin siinä, että mies ei halua olla itseään enemmän tienaavan naisen kanssa. "

Yleensä se menee kyllä niin, että nainen ei halua miestä, joka tienaa vähemmän ja mies haluaa naisen, jota kiinnostaa koti. Jos kiinnostaa koti, niin se vähän niinkuin leikkaa uranaiset pois, mutta silloin ei ole kyseeessä palkka vaan intressit.

"Normimies ja normimiehen rooli."

Roskaa. Miehet eivät pidä siitä että nainen on liian tyrkky, mutta tyrkkynä oleminen on ihan eri asia kuin vaikkapa että sanoo baaritiskillä vieressä tilaustaan odottelevalle viattomasti "Hei"

- Syltty