Vasemmistoliiton punavihreä hiekkalaatikko

Vasem­mis­to­liiton entinen puolu­e­sih­teeri Marko Varajärvi jättää uppoavan laivan. Varajärvellä on myös tekeillä kirja ”Pako punavihreästä kuplasta”.



Varajärvi kirjoittaa aiheesta seuraavasti:

Lapissa vaalikentillä törmäsin paperitehtaalla työskentelevään haalarimieheen. Hän sanoi, että tuntee välillä huonoa omatuntoa siitä, että menee töihin tehtaalle, jonka piipusta pääsee hiilidioksiditonneja taivaalle. Samansisältöinen viesti tuli metallitehtaan miehiltä ja naisilta: ”Vasemmistoliitosta on tullut liian vihreä.” Kantavana ajatuksena oli, että Vasemmistoliiton kyky puhutella työtä tekevää tehdasväestöä on heikentynyt.

Puolueen linjasta poikkeavia kantojani ydinvoimaan, vesivoimaan ja turkistarhaukseen ei enää siedetty. Sain jopa kehotuksen muuttaa blogiani ”Vasemmistoliiton poliittinen pelikenttä”, jotta puoluejohto ei näyttäisi erimieliseltä. En kuitenkaan suostunut siihen.

Suomenmaa kirjoittaa otsikolla Analyysi: Vasem­mis­to­liitto hamuaa punavihreitä ääniä – pyllistääkö samalla duunareille?

Vielä vuosina 2003–2007 puolueen saattoi luokitella työväestön puolueeksi. Se oli perinteisten duunarien keskuudessa 16 prosentin kanna­tuk­sel­laan kolmanneksi suurin, SDP:n ja keskustan jälkeen.

Erityisesti viime edus­kun­ta­vaalit merkitsivät kuitenkin muutosta. Vasem­mis­to­liiton kannatus on nyt tasaista 7-9 prosenttia kaikissa yhteis­kun­ta­luo­kissa, yrittäjiä lukuun ottamatta.

Li Andersson vakuutti Varajärven eroa kommen­toi­des­saan, että puolueessa ei ole laajempaa vastak­kai­na­set­telua raskaan teollisuuden työn­te­ki­jöiden ja punavihreiden välillä.

Vasem­mis­to­liiton ohjelmista ja puheen­joh­ta­ja­va­lin­noista käy kuitenkin selväksi, että vihreys on tullut jäädäkseen Suomen punaisimpaan puolueeseen.

Punavihreälle kannat­ta­ja­ryh­mälle kumartaessaan vasem­mis­to­liitto näyttää pyllistävän ainakin joillekin duuna­ri­kan­nat­ta­jil­leen.

Li Anderssonilla on pää syvällä persuuksissa, kuten jokaisella punavihreällä feministipoliitikolla, joka väittää ajavansa duunarimiesten asiaa. Miesten äänet kelpaavat, vaikka puolueella ei ole heille mitään annettavaa.

Odotan innolla Marko Varajärven kirjaa, joka luultavasti tulee nostamaan vasemmistofeministisen kissan pöydälle. Loikka demareihin on yhtä tyhjän kanssa, koska demarit on muodostumassa samanlaiseksi punavihreiden feministien keskustelukerhoksi kuin vihreät ja vasemmistoliitto.

Punavihreille feministeille pitäisi olla oma puolue

Miksi ihmeessä punavihreät feministit tekevät myyräntyötä useissa eri puolueissa, vaikka heidän ideologiansa on lähes identtinen toistensa kanssa?

Kuinka kauan feministejä nuoleskevat herrasmiehet jaksavat katsoa menoa feministisen agendan valtaamissa puolueissa? Kuka ilmoittautuu Varajärvestä seuraavaksi järkiinsä tulijaksi?