torstaina, tammikuuta 12, 2006

Naispostaus

Päivän naissitaatti:
"Ettako kaikki miehet haluaisivat sen kaikkein kauneimman naisen, mutta kun siihen nyt ei ole varaa. Kylla mina ainakin tiedan etta mieheni ottaisi juuri minut vaikka Angelina Jolie- lookalike olisikin ollut vaihtoehtona.

Kypsymatonta ajatella naisen, eritoten kumppanin valinnassa oman naisen ulkonako olisi tuolla tavoin koettu asia."
Ohjeet.

Men retreat from hassle of loving relationships.

Feministin transformoosi.

Ammattihaave tämäkin.

tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Sosiaalinen vaihto

Sosiaalista vaihtoa voidaan havaita kaikkialla, kunhan ensin herkistymme tuolle käsitteelle - ei pelkästään markkinasuhteissa, vaan myöskin ystävyydessä ja jopa rakkaudessa. Sosiaalinen vaihto eroaa tärkeillä tavoin taloudellisesta vaihdosta. Sosiaalisessa vaihdossa toinen henkilö tekee toiselle palveluksen ja vaikkakin yleisenä odotuksena on jonkinlainen vastapalvelus tulevaisuudessa, vastapalveluksen tarkkaa luonnetta ei ole sovittu etukäteen. Koska sosiaalisessa vaihdossa ei ole mitään tapaa sopia soveliaasta vastapalveluksesta, vaaditaan luottamusta siihen, että toinen osapuoli täyttää oman osansa vaihdosta.

Sosiaalinen attraktio on se voima, joka saa ihmiset luomaan sosiaalisia suhteita heidän omasta tahdostaan. Yksilö attraktoituu toiseen, jos hän arvelee suhteen olevan jollakin tapaa hänelle palkitseva. Kapeammassa merkityksessään sosiaalinen attraktio merkitsee positiivisten tunteiden omaamista tiettyä henkilöä kohtaan, laajemmassa merkityksessään sosiaalinen attraktio viittaa toisen henkilön puoleensavetävyyteen mistä syytä tahansa. Henkilö, joka on attraktoitunut toisiin on myöskin kiinnostunut tekemään itsestään attraktiivisen heille. Sosiaalisen attraktion prosessi johtaa siten sosiaaliseen vaihtoon.

Ne henkilöt, jotka hallitsevat niitä palveluksia, mitä muut tarvitsevat, saavat itselleen valtaa. Tämä periaate sopii sekä hyvin intiimeihin että hyvin etäisiin tapahtumiin. Tytöllä, johon poika on ihastunut on valtaa suhteessa poikaan. Henkilöllä jolla on mahdollisuus tyydyttää toisten perustarpeita on valtaa saada vaatimuksensa lävitse.

Yksilöillä ja ryhmillä on tavoitteenaan pyrkiä kohti tasapainoa vuorovaikutuksessa. Heidän tavoitteenaan on kuitenkin hankkia korkeampi status kuin muilla ja siten prosessi johtaa samalla epätasapainoon toisella elämänalueella. Sosiaalisilla suhteilla onkin taipumuksena siirtyä samanaikaisesti kohti vastavuoroisuutta ja vaihdon epätasapainoa. Esimerkki: Poika joka on ihastunut tyttöön pyrkii tekemään itsensä attraktiiviseksi tytölle tarjoamalla hänelle palkitsevia kokemuksia tekemällä treffeillä pikemminkin sitä, mistä tyttö pitää kun mistä hän itse pitää. Attraktiosta tulee noin molemminpuolista, mutta vastavuoroisuus on saavutettu vaihdon epätasapainolla. Tytön seura kelpaa sellaisenaan, mutta pojan ei, mikä tekee tytöstä ylemmässä asemassa olevan. Vastavuoroinen attraktio, joka kuuluu suurimpaan osaan intiimeitä suhteita - avioliitoista ystävyyteen, kuten myöskin lyhyempiaikaisiin suhteisiin, on seurausta epätasapainoa kompensoivista panostuksista suhteen yhden osapuolen taholta. Henkilö joka tarjoaa palveluja, joille on kysyntää, velvoittaa muut vastavuoroisuuteen. Tarjoamalla yksipuolisia palveluja henkilö tai ryhmä kerää itselleen pääomaa, johon on mahdollista turvata palvelun arvon asettamissa rajoissa. (Peter Blau 1964, Exchange And Power In Social Life.)

maanantaina, tammikuuta 09, 2006

2006

Non-paying parents may be tagged.

Naisen lupauslista 06.
- en tee isättömiä lapsia tänä vuonna
- osallistun työelämään ja opiskeluun
- en elätä itseäni toisten rahoilla: ex-miehen tai toisten veronmaksajien
- en soita suutani väärissä paikoissa vääristä asioista
- kunnioitan kaikkia miehiä, koska he ovat viisaampia, vahvempia kuin me naiset
- hillitsen luonteeni;ajattelen ennen kuin sanon ja ajattelen ennenkuin teen
Traileri filmistä feministeille. (video).

Ruotsi syrjii äitejä:
While state-funded child care and extremely long and cushy maternity benefits (480 days with up to 80 percent of pay) make it easy to be a working mother in Sweden, such benefits also have the effect of dampening female employment in the most lucrative and powerful jobs.
America`s Most Bizarre and Politically Correct College Courses.

Humanistivisan ratkaisukysymys.

Humanistinen tiede edistyy jättihappauksin.

Kotitaloustarvikkeita feministeille.

Työ.

Suomalaiset lomalla.

Yliopisto-ohjeita.

Poikakalenteri.

perjantaina, tammikuuta 06, 2006

Blondivitsi

En viitsi linkittää, joten tässä tulee superhauska blondivitsi:
K: Mitä eroa on blondilla ja kakkosnelosella?
V: Kakkosnelonen ei kitise kun sitä höylää. (spontaania naurua).

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2006

Miten ATM saa seksiä?

Tutkimus kertoo tuohon vastauksen:
"Do rich men have more, or even most, sex? On the basis of this analysis, the answer is a clear yes. Also in contemporary Northern European societies, sexual success correlates well with male economic and social power."
Rahallahan sitä tietenkin saa.

torstaina, joulukuuta 15, 2005

Klassikkonurkkaus

Tämän viikkoisessa klassikkonurkkauksessa käsittelemme Etsher Vilarin kirjaa "Hyvin opetettu mies" vuodelta 1972. Kirja on varmaan jokaiselle kirjallisuuden ystävälle tuttu, mutta tässä kuitenkin muutamia parhaita paloja lukijoiden nautittavaksi:
"Naiset eivät ole sorrettuja olentoja, vaan he ovat tyhmiä ja laiskoja, tunteettomia ja ovelia. He kouluttavat miehet järjestelmällisesti jo lapsesta alkaen omien tarkoitusperiensä mukaan - työorjikseen. Nainen käyttää seksiä kiristyskeinona jolla hän pääsee nauttimaan miehen työnteon hedelmistä, työnteon jollaiseen hän on itse liian veltto ja johon hänen älynlahjansa eivät riittäisi. Nainen ei synnytä lapsia suinkaan rakkaudesta lapsiin (sillä niin suuriin tunteisiin hän ei yleensä kykene) - vaan voidakseen sitoa miehen lujemmin itseensä antamalla tämän mielettömälle orjuudelle muka syvemmän tarkoituksen."

Naista kiinnostavat periaatteessa vain sellaiset asiat, jotka hän voi heti arvioida itselleen henkilökohtaisesti hyödyllisiksi. Jos hän esimerkiksi lukee sanomalehdestä poliittista artikkelia, on todennäköisempää, että hän aikoo valloittaa jonkun valtiotieteen opiskelijan kuin että hän ottaa osaa kiinalaisten, Israelin tai eteläafrikkalaisten kohtaloon. Jos hän etsii tietosanakirjasta kreikkalaisen filosofin nimen, tämä ei suinkaan merkitse äkillistä kiinnostusta kreikkalaiseen filosofiaan, vaan sitä että hän on ratkaisemassa ristisanatehtävää... Miehen uteliaisuus sen sijaan on jotain aivan muuta: se on itseriittoista, siihen ei liity mitään välitöntä hyötyvaikutusta ja silti se on hyödyllisempää kuin naisen."

"Pidetään toteennäytettynä, että miehet ja naiset syntyvät samanlaisin henkisin taipumuksin varustettuina. Mutta on myös todistettu, että taipumukset, joita ei kehitetä, surkastuvat. Naiset eivät käytä henkisiä taipumuksiaan, ehdoin tahdoin he antavat ajatuskoneistonsa rappeutua ja päätyvät muutaman vuoden harvojen lyhytaikaisten aivoharjoitusten jälkeen alempiasteisen, muuttumattoman tyhmyyden tasolle. Minkä vuoksi naiset eivät käytä aivojaan? He eivät käytä niitä, koska hengissä pysyäkseen he eivät tarvitse mitään henkisiä kykyjä."

"Naisten makuhermojen herkkyys - silloinkin, kun heidän pyrkimyksenään on keksiä uudenlainen ruoka - on niin rajoittunut ja siinä määrin tavallisten arkiruokien valmistamisen kuluttama, etteivät he kykene saamaan aikaan uutta. Naispuolisia herkkusuita ei ole olemassa, eikä naisista ylipäätään ole mihinkään."

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Lepakoita tapulissa

Tutkimus osoittaa, että pienimunaisilla lepakoilla on isot aivot ja isomunaisilla pienet aivot. Jos poliittinen korrektius ei olisi ollut esteenä, perään olisi voitu todeta, että sama ilmiö on havaittavissa ihmisilläkin. Mustilla on alhainen ÄO ja isot munat, aasialaisilla päinvastoin. Ja Mitvit kirjoittaa älykkäästi.

Kommenttiosastolla kirjoitetaan seuraavasti:
"oletteko aateeämmät sitten varmoja että lopulta teitä lykästää naisrintamalla kun vaan sitkeästi käytte siellä viihteellä joka perjantai- ja lauantai-ilta? eli maksatte aloittelubisset himassa (että uskallatte lähteä taas kohti uutta nöyryytystä), kenties bussimatkan baarin suuntaan, sisäänpääsymaksun, narikan, röökit jos sellaista harrastaa, tukevan kännin (tottakai, eihän nyt selvin päin uskalla naisia lähestyä), naisille juomia (jos lykästää niin paljon että pääsette tarjoamaan), mahdollisen grilliruuan pilkun jälkeen, taksin kotiin ja ehkä vielä krapulapäivänä korjaussarjan bissen tai pizzan muodossa. varmasti kuluu kohtuuttomasti valuuttaa tälläiseen elämäntapaan! lisäksi samalla menee kunto ja pitkässä juoksussa terveys. onko menetelmän toimivuudesta toisaalta koskaan tullut mitään todisteita? omalla kohdalla, ei kavereiden? ehkä kannattaisi kokeilla jotain muuta, niin pelottavalta kuin se kuulostaakin ehkä jopa itsensä kehittämistä henkisesti. ihan ensimmäisenä suosittelen tämän ja muiden vastaavien blogien seuraamisen lopettamisen ja säästyneen ajan kuluttamisen muunlaisten blogien tai keskustelupalstojen seuraamiseen. vastaani on tullut miesten kirjoittamia blogeja joissa ei esim syytellä toisia omasta kurjuudesta ja pyöritä yhden asian ympärillä. en väitä että henkka livenä olisi näin yksipuolinen, mutta vain tälläisten blogien lukeminen kaventaa näkökulmaa tarpeettomasti. jos luette laajasti kaikenlaista ja käytte tänne vain dumppaamassa harminne tästä asiasta niin sitten hyvä. myös hyviä keskustelupalstoja löytyy - kaikkialla ei olla käyty sotaan miehet vastaan naiset. en väitä että näillä neuvoilla heti nainen löytyisi, mutta oma asenne muuttuisi ehkä pikku hiljaa niin että antaisi itselleen ja toisille edes mahdollisuuden. itse en ainakaan haluaisi olla missään tekemisissä täällä mielensä myrkyttäneiden miesten kanssa ennen kuin ovat käyneet vieroituksessa!"
Tuo kuvattu elämäntapa on toki hyvin tuttu ja epäkiitollinen, mutta se tuskin kuuluu pesunkestävän aateeämmän arkeen. Lähinnä kooteeäämmän viikonloppuihin. Ja mitä itsensä henkiseen kehittämiseen tulee, niin esim. tätä blogia seuraamallahan henki kehittyy minkä jaksaa. Ja aateeämmyydenhän "tieteellinen" idea on yrittää ymmärtää sitä, miksi flaksi ei käy. Eli pikemminkin löytää vika omasta aateeämmyydestä kuin syyttää muita. Ja tuskin aateeämmillä on ongelman ydin on siinä, että "antaa itselleen ja toisille mahdollisuuden".

Vastatoimia seksinkieltolakiin.


Lähesty nuorta.

Sub teeveestä tullutta.

lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Miehiä vaan kuolee

Hiukan taukoa ollut bloggaamisessa, ei vaan ole oikein ollut inspiraatiota. Ja tietenkin kaikkihan on tullut sanottua jo moneen kertaan aikaisemminkin. No, katselin tuossa elokuvan "Pelastakaa sotamies..." alkutaistelua, jossa suolet lensivät. Samalla mieleen tuli mieleen suomalainen kranaatinheitinonnettomuus. Yhteensä noista asioista tulee mieleen, että kaikki uhrit olivat kummassakin miehiä. Miehiä vaan laitetaan kuolemaan, kun naiset kutovat sukkaa ja juovat siideriä. Ei ole maailma tasa-arvoinen paikka.

Lovelacen testissä oli linkki:
"Feminismin, ainakin sen räyhäilmentymien, keskeisenä ajatuksena on sukupuolen neutralisoiminen, sukupuolisokeus. Feministiä loukkaa se, että miehisissä valtarakenteissa, esim. yritysmaailmassa, häntä kohdellaan naisena. Samaan aikaan hän kuitenkin huomaa jäävänsä vaille naisille perinteisesti kuuluneita privileegioita. Hänelle ei avata ovia, hänelle ei auteta takkia päälle, hänelle ei tuoda kukkia, eikä hänelle sanota kohteliaisuuksia. Lisäksi hän on aggressiivisuudellaan saanut miehet pelkäämään ja nöyristelemään. Tämä tyydyttää hänen vallanjanoaan, mutta ei hänen naiseuttaan. Ei kukaan nainen kiinnostu miehestä, joka pelkää ja nöyristelee häntä.

Afrikkalainen maahanmuuttaja tulee maailmasta, jossa pätevät Wanhat Tawat. Hän tarjoaa feministissä asuvalle naiselle pakotien feminismin itsensä luomasta umpikujasta. Feministin ei tarvitse myöntää suomalaiselle miehelle, että hän haluaisi vahvan miehen, vaan voi edelleen olla sitä mieltä, että suomalainen mies on sovinistinen paska, jota nainen ei tarvitse. Afron sovinismiin hänen sen sijaan ei tarvitse puuttua, koska sovinismi "kuuluu" afron "kulttuuriin", eikä afron kulttuuria saa ruveta arvostelemaan. Näin feministi saa vahvan karjun, joka kertoo, missä kaappi seisoo, mutta samalla hän voi olla feministi ja "vahva nainen". Kaiken kruunuksi hänen vihaamaansa suomalaista miestä vituttaa entistä rankemmin. Afro on tyytyväinen, naisessa asuva feministi on tyytyväinen, ja naisessa asuva nainen on tyytyväinen. Vain suomalainen mies ei ole tyytyväinen, mutta se on hänelle oikein, koska hän on sovinisti ja rasisti." (Tästä linkistä tuli jostain syystä Kokkarisen Ilkka mieleen).
Itselle Eddien kuolema selvisi vasta eilen, se oli järkytys.

Ubersexual: The New Masculine Ideal?


Naiseus on Haloselle valtti.
"...viidesosa Halosta äänestävistä naisista valitsee hänet nimenomaan sukupuolensa vuoksi. Tämä merkitsee käytännössä melkoista valttia Haloselle."
Saskatchewan father loses child-support case:
"Regina ? A Saskatchewan man must continue paying child support for his stepdaughter even though his ex-wife married the child's biological father, a court has ruled."
Vuoden natsi kilpailu.

Vakava avunpyyntö.

Video ruotsalaisista.

Hauskaa joulua.

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Anarkismin hilpeä aate

Anarkismi, feminismi ja yksilö:
Miehenä olin lykännyt kiinnostustani feminismiä kohtaan kunnes olin ensin omaksunut ekologisen vasemmiston politiikan. Olin ajatellut, että kamppailua inhimillisen vapauden puolesta voitaisiin menestyksekkäästi käydä lähes kokonaan miesjohtoisilta ajattelun areenoilta käsin (vaikkakin tietysti herkkyyteen pyrkien myös naisten asioiden suhteen). Siihen asti olin vain passiivisesti tukenut naisten itsemääräämisen päämääriä. Vasta kun olin omaksunut näkemyksen (lukemani kirjallisuuden pohjalta), että kaikki miehet hyötyvät seksismistä ? eivät vain pahoinpitelijät, raiskaajat, ahdistelijat tai sortajat ? vasta sen jälkeen kykenin syvemmin näkemään omat (valkoisen) miehen etuoikeuteni. Perhe-elämässä, kasvatuksessa, koulutuksessa ja työmarkkinoilla minulla oli melkein aina etua suhteessa naispuolisiin (ja värillisiin) vertaisiini.

Sandra Harding väittää viimeisessä kirjassaan, että miehet voivat olla feministejä samalla tapaa kuin valkoiset naiset voivat olla rasismin vastustajia. Hänen mukaansa miesten pitäisi kehittää itselleen "huojuvia identiteettejä" ja "feministisiä näkökulmia" (3). Kuitenkin miesten osallistuminen feminismiin (omani mukaan lukien) edellyttää varovaisuutta. "Miehet rakastavat kaiken itselleen omimista, ohjailemista, arvostelemista ja kaiken sen hallitsemista minkä he vain saavat käsiinsä", Harding kirjoittaa

Treating his sexual woes also boosts her satisfaction:
The results showed that female sexual partners in committed relationships with men who were treated with an impotence drug (in this case Levitra, made by Bayer, which also sponsored the study) had better sex. That?s the ?duh? part. But get this: The women didn?t just like sex better because they could, you know, have sex. They liked sex better because their own bodies worked better. Lubrication improved. Orgasm improved. Desire improved.

In case you?re still not catching on, the women?s bodies reacted as if they were receiving the drug, as if they were the ones being treated. So a drug they didn?t even take affected their bodies. "Her physiology is linked to him," Goldstein says. "Men share problems with women, and the solutions ? It totally intrigues me. I can change someone?s physiology without treating them. It?s the wildest thing!"

In fact, the better a man?s response to the drug, the better her response to him.

Hakatut naiset saavat enemmän poikia.

Halonen.


Kielenhuoltoliitto tiedottaa.

Jooga.

Italialainen.


Apina.

ATM:yyden vaaroja.

lauantaina, marraskuuta 12, 2005

Loppuuko seksi kokonaan?

Seksin ostosta vankeutta
Seksin ostamisesta voidaan määrätä rangaistukseksi sakkoja tai enintään puoli vuotta vankeutta, jos eduskunta hyväksyy oikeusministeriön valmisteleman lakiesityksen. Rangaistusasteikko olisi sama kuin Ruotsissa, jossa seksin ostaminen kriminalisoitiin kuusi vuotta sitten.

Lakiesitys noudattelee muutenkin Ruotsin mallia. Ministeriö haluaa kieltää seksin ostamisen kokonaisuudessaan eikä esimerkiksi vain sellaisissa tapauksissa, joissa myyjä on ihmiskaupan tai parituksen uhri. Myös ostamisen yrittämisestä on tulossa rangaistavaa.
Eli jatkossa mies ei saa tehdä naisen hyväksi mitään rahan arvoista tekoa sillä taka-ajatuksella, että kyseessä olisi seksin saaminen, koska kyseessä olisi silloin seksin ostaminen. Ja kuten tiedämme, miehet eivät tee naisten eteen mitään ilman taka-ajatusta seksin saamisesta, joten mies ei saa tehdä luonnollisestikaan yhtään mitään naisen hyväksi.

Lakihan on loistavan tasa-arvoinen, koska se faktisesti määrää, että seksin on oltava pelkkää seksiä ilman, että siihen sisältyy minkään sortin maksamista muodossa tai toisessa.

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Kirjoituksia feminismistä

Suomalaisen tasa-arvon nousu ja tuho:
Uusi naisliike on hyljännyt pitkälti tasa-arvoretoriikan, ainakin periaatteellisella tasolla, vaikka käytännössä siihen yhä turvaudutaan poliittisessa toiminnassa. Jo 1960-luvulla amerikkalainen nouseva naisliike lanseerasi uusia termejä vanhentuneeksi ja konservatiiviseksi tavoitteeksi katsotun tasa-arvon tilalle. Puhuttiin muun muassa naisten vapautumisesta. Suomessa tämä trendi on tullut näkyviin nimenomaisesti naistutkimuksen nousun myötä 1980-luvulla: tasa-arvon sijaan puhutaan nykyään eron politiikasta, naisen subjektiviteetista, nomadismista ja niin edelleen. Tasa-arvosta on tullut vanhentunut, reformistinen termi: sen katsotaan edustavan "vääriä arvoja", olevan kiinnittynyt miehiseen normiin. Tasa-arvon tavoittelu ei tuo naisille sitä mitä he tahtovat.

Tämä naistutkimuksen positio on nähdäkseni ymmärrettävä tavoitteiden erilaisista konteksteista lähtien. Tasa-arvo on Suomessa historiallisesti ollut yhteiskunnallinen ja poliittinen termi, joka on aktualisoitunut yhteiskunnallisen muutoksen vaatimuksissa. Naisliike ja naistutkimus tavoittelevat ehkä nykyään pääasiassa kuitenkin jotain muuta. Ne tavoittelevat naisen tietoisuuden kehittymistä, epistemologista vallankumousta; tiedon vallankumousta; henkistä vapautumista - ja näihin tavoitteisiin ei tosiaan sen paremmin yhteiskunnallinen toiminta kuin tasa-arvon kaltainen yhteiskunnallinen käsitekään anna paljoakaan eväitä.

Tasa-arvon laajentuneet käyttötavat näyttävät levinneen myös muualle yhteiskuntaan, tasa-arvopolitiikan ja naisliikkeen ulkopuolelle. Tasa-arvosta puhuminen on ylittänyt aiemmat jakolinjat "edistyksellisten" ja "konservatiivien" välillä. Kaikki tuntuvat puhuvan tasa-arvosta ja kannattavat sitä, vaikka tarkoittavatkin termillä hyvin erilaisia asioita. Tasa-arvosta voi nykyään puhua samassa hengenvedossa, kun vaaditaan naisille oikeutta pysyä kotona hoitamassa lapsia - "niin kuin naisen luontoon kuuluukin". Tänä päivänä tasa-arvoa käytetään hyvin erilaisten aatteiden ja poliittisten vaateiden ajamiseen, aina feministisistä äärikonservatiivisiin vaateisiin.

Tasa-arvosta on tullut retoriikkaa, jolla haetaan hyväksyttävyyttä ja edistyksellisyyden leimaa omille aatteille ja vaateille, olivatpa ne mitä hyvänsä. Tasa-arvo on erinomainen väline tähän, sillä tasa-arvo on hyvä, upea arvo, jota suomalaiset kannattavat lähes sataprosenttisesti. Kuten muitakin hyviä arvoja, rauhaa, rakkautta ja työllisyyttä.

Tällä hetkellä ainoastaan feministit ja naistutkijat näyttävät Suomessa kritisoivan tasa-arvoa ja tasa-arvon käsitettä. Tästä näkökulmasta erotteleva, poliittinen rajalinja kulkisi siis tasa-arvon puolustajien (ja siitä puhujien) ja feministien välillä, joista siis edelliset edustavat hyvää ja jälkimmäiset pahaa. Tämä ajatus tasa-arvon ja feminismin vastakkainasettelusta on tosin ollut suomalaisen tasa-arvoajattelun ydintä jo kauan. Se tiivistyy sanonnassa "En ole mikään feministi, mutta kannatan kyllä tasa-arvoa".

Mitä tapahtuu, kun sovinistiemakko koittaa tulla hyväksi femakoksi?
Feminismi näyttäytyy minulle asioiden loputtomana ongelmointina, jossa naisen elämä on kuluttavaa, kaunaista kyttäämistä sen suhteen, mitä miehet taas ovat saaneet enemmän kuin me.

Feministit kysyvät, miksemme me naiset saa, kun miehetkin, vaikka oikea kysymys olisi: miksi kenenkään pitäisi tehdä asioita, jotka vahingoittavat heitä itseään tai, vielä pahempaa, ympärillä olevia ihmisiä? Voisimmeko keskustella siitä?
Jutun kommentit:

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Huumoritutkimusta

Hormones make women safer drivers:
The women were far better at being able to shift their attention from one stimulus to another, making it easier for them to perform everyday actions like driving and reading.

This study demonstrates that tasks requiring mental flexibility favour women over men, an area previously not considered to elicit strong sex differences.

Driving could be an example of how this is applied to everyday life.
"Easier for them to perform everyday actions like driving..." Ovatkohan nuo tutkijat koskaan seuranneet naiskuskien touhuilua liikenteessä?

tiistaina, marraskuuta 08, 2005

ATM saa sakinhivutusta

Opas naisenkaatoon, ensimmäinen oppitunti.
Aurora: Lähdetäänpäs liikkeelle ihan perusasioista...Rahaa ja tai muovia. Se, että tarjoat naiselle parilla ensimmäisillä treffeillä, ei tarkoita todellakaan että joudut tekemään sitä lopun elämääsi. Se että nainen joutuu tarjoamaan parilla ensimmäisillä treffeillä, tarkoittaa että olet itserakas kusipää kitupiikki ja täten bygones.

Lord Boredom: Miksei nainen ole itserakas kusipää kitupiikki, jos hän ei tarjoa parilla ensimmäisillä treffeillä? (Missä on tasa-arvo?)

Lumikki: Tasa-arvo on housussasi. Niin kauan kuin miehen ja naisen housuissa piilee täysin erilaiset vastakappaleet, ja naisella on kuukautiset ja miehellä hallitsemattomat erektiot, ei ole syytä olettaa että miesten ja naisten henkiset erot olisivat yhtään sen pienempiä kuin fysiologiset. On olemassa feminiinisiä ja maskuliinisiä käyttäytymismalleja ja perinteitä. Yksilötasolla niitä saa rikkoa niin paljon kuin sielu sietää mutta minä ainakin haluan että naiset on yhä naisia ja miehet miehiä ja tasa-arvo toteutuu näiden kahden sukupuolen arvostuksessa eikä jossain pilkunviilaamisessa lapsellisesti että "jos tytöt vaatii tollasta niin poikienkin pitää saada, väy väy."

Aurora: Arvoisa Lord Boredom: Nämä ovat ohjeita ja neuvoja naisen näkökulmasta. Eivät jumalan sanaa. Suosittelen että testaat silti. Voi vaikka käydä flaksi. Ja mitä tasa-arvoon tulee, se on utopiaa. Sosialismikin oli ihan kiva aate muttei käytäntöön soveltuva.

Leia: Hei Lord B, ei tarvii miehen tarjota treffeillä, muut "säännöt" kyllä allekirjoitan. Tosin jos on tiedossa, että miehellä on hyvät/kohtuulliset tulot, eikä mies siltikään kertaakaan tarjoudu maksamaan, niin siitä saattaa tietysti tulla mieleen kaikenlaista...

Jude: Lord B., jos olet osakuntasi neitosten keskuudessa tunnettu miehenä jonka rinnalla jokainen nainen puhkea kukkaan ja jonka kanssa kaikki ovat saaneet ennenkokemattoman huikeita orgasmeja, se mies josta kaikki daamit näkevät enemmän tai vähemmän kosteita päiväunia, silloin ymmärrän että miksi sanot ?väy väy?. Muutoin, maksa se mitä sinun tulee maksaman tai ole ilman. Voithan aina jatkaa seurustelua Kyllikin kanssa.
Se siitä tasa-arvosta sitten.

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Pornosoitunut mies

Porn is screwing us up:
Pornography, says Pamela Paul, is destroying our marriages and families and twisting our children's ideas about sex and sexuality.

Porn, she says, is bad for us. Men who use porn, she says, have trouble being turned on by "real" women. Their sex lives with their girlfriends and wives collapse. Women find themselves constantly trying to measure up to the impossible bodies and sexual performances of the porn stars their men lust after.

Six out of 10 women state that pornography affects how men expect them to look and behave (and four in 10 men agree). Even college-age women contemplate getting breast implants to keep up with porn stars. Similarly, six in 10 women believe porn changes men's expectations of how they should behave. Women find themselves forced to compete on all fronts.

She is betrayed. One-third of women see men using porn as cheating, while only 17 percent of men equate porn with cheating.

Four in 10 Americans say pornography harms relationships between men and women. Nearly half of women describe fall-out in relationships; only one-third of men say the same thing. Couples describe a breakdown in closeness and a growing absence of trust.

Divorce lawyers report cases of porn tearing couples apart. Nearly two-thirds of attorneys at the 2003 meeting of the American Academy of Matrimonial Lawyers witnessed a sudden rise in divorces related to the Internet; 58 percent of those were the result of a spouse looking at excessive amounts of porn online.
Pornohan on sinällään halpa naisen korvike - ei likikään aidon veroinen, mutta hinta/laatu suhteeltaan kilpailukykyinen. Naisilla on seksin suhteen monopoli ja pornolla on tervetullut vaikutus tuon monopolin murentajana.

"Women find themselves constantly trying to measure up to the impossible bodies and sexual performances of the porn stars their men lust after." Olen sen verran katsonut pornoa, että pornotähtien suoritusten jäljittely ei ole kovin vaikeaa. Jokainen nainen pystyy viikossa parissa opettelemaan internetin ohjeiden mukaan heidän parhaat kikkansa. Kyse onkin enemmän tahdosta - on tietenkin luonnollista, että naiset eivät halua nähdä vaivaa opetellakseen pornon saloja nettiesikuvien mukaan. Helpommallahan sitä tietenkin pääsisi, jos miehiltä evättäisiin vertailumahdollisuus pornon taitajiin.

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Ruudinkeksijöitä liikenteessä

Ruudinkeksijä psykologi Ilta-Sanomissa:
Psykologi Maarika Markkanen: Parisuhteessa jatketaan henkistä kasvua siitä, mihin lapsuuden perheessä on jääty.

Parin valinta on aina tietoista, eikä rakastuminen ole siis koskaan sattumanvaraista.
Ihminen valitsee parinsa järkensä ja lapsuuskokemustensa turvin.

- Kumppania valitessaan ihmiset huomioivat toisessa ensin tietoisesti arvostamiaan piirteitä. Tällaisia ovat useimmiten äly, arvomaailma ja ulkonäkö.
Vain erittäin harvoin ihmiset päästävät itsensä ihastumaan henkilöön, jonka älyn he kokevat omaansa heikommaksi, Markkanen kertoo.
Voi jösses, jos ihmiset ihastuisivat vain itseään älykkäänpiin henkilöihin, mitään pareja ei voisi koskaan edes muodostua. Tutkimuksethan nimenomaan osoittavat, että miehet suosivat vähemmän älykkäitä naisia kuin mitä he itse ovat - tai ainakin naisia, jotka eivät yritä olla heitä älykkäämpiä.

Ja parinvalintahan on tyypillisesti jotakin sellaista, missä järjellä voidaan ajatella olevan tavallista pienempi osuus.

Are men really that much better at golf?
These statistics would earn Annika a lot of money if she played against the men - which, presumably, is why some of them are running scared.

What on earth is the use of a world championship that excludes just over half of the human race from entering?
Ahaa, naisten sarjat urheilussa ovat miesten katala juoni, jolla he estävät naisia voittamasta kaikkia lajeja. Mielenkiintoista. Mitenkähän tasa-arvoon urheilussa sopii ylipäätään se ajatus, että naiset voivat kilpailla sekä naisten sarjoissa ja miesten sarjoissa, mutta miehet vain miesten sarjoissa? Se on toki kannatettava ajatus, että lopetetaan erilliset naisten sarjat kokonaan. Kuten myös tieteen naistensarja - naistutkimus.

torstaina, marraskuuta 03, 2005

Ohjeita suomalaisille feministeille

The Dying Art Of Femininity:
  • Femininity is a gentle tender quality found in a woman's appearance, manner and nature. A feminine woman gives the impression of softness and delicateness. She has a spirit of sweet submission, and a dependency upon men for their care and protection. Nothing about her appears masculine, no male aggressiveness, competence, efficiency, fearlessness, strength, or the ability to kill her own snakes.
  • Women don't have to be beautiful to be feminine. "Acquire a feminine manner by accentuating the differences between yourself and men, not the similarities. Since the masculine manner is strong firm and heavy, yours should be gentle, delicate and light. Apply this in the way you walk, talk, use your hands and carry yourself.
  • A feminine woman is never "crude, vulgar, harsh, overbearing or critical.
  • A woman should accept her husband at face value and not try to change him. His pride and freedom are inviolable. She should focus on his good qualities and he will improve naturally in response to her.
Päivän huumori osio.
Seksuaalinen itsemääräämisoikeus

Isosisko kyselee onko naisella seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jos naisen olisi annettava seksiä kerran viikossa. Ilta-Sanomat kertoo asiasta näin:
Jo pelkkä ajatus aviollisista velvollisuuksista sai Virpi Hämeen-Anttilan karvat pystyyn.

- Seksi on ylin ilo ja lahja. Piru vie, se on niin hauskaa, että sitä ei saa työntää velvollisuudeksi!

Hämeen-Anttila kehottaa pihtaamaan, jos siltä tuntuu.

Kirjailijan mukaan pihtaamisessa on kyse kommunikaatiovajeesta.
Jopas sentään. Naisiahan tuossa nimenomaan kehotetaan määräämään itse itsensä harrastamaan seksiä. Sitä ei tee poliisi tai hallitus. Jos joku sanoo, että on järkevää harrastaa antaa seksiä kerran viikossa ja että pihtaaja menettää oikeutensa vaatia uskollisuutta, niin eihän tuo ole mitään määräilyä. Seksin antamiseenhan ei tunnetusti kuole.

Kymmenen syytä olla profeministi.

Jonkin asteista huumoria sisältäviä linkkejä.

Poikien synnyttäminen lyhentää naisen elinikää.

tiistaina, marraskuuta 01, 2005

Vaimonhakkaajat esiin

Potentiaaliset vaimonhakkaajat erotteleva testi:
SCIENTISTS claim to have identified tell-tale traits in men that could predict whether they pose a threat to their partners.

THREE traits identified as top of the list in predicting domestic violence:

1. Checking up on a partner or "vigilance". Behaviour such as making frequent calls to establish a person's whereabouts or "dropping in" on them unexpectedly. Rated behaviour most likely to signify violence.

2. Emotional manipulation. This involves actions such as a man saying he would "die" if his partner left him. The second strongest warning sign of violence.

3. Monopolisation of time and threats to punish infidelity. This rates lower but is another behavioural trait of violent partners.
Anteeksipyyntö feministeille edellisen kirjoituksen johdosta.

Unohduksen älyllisen olennon testi.