tiistaina, marraskuuta 11, 2003

Naistutkimus on tieteen irvikuva

Christine Stolba paljastaa tutkimuksessaan "Lying in a Room of One's Own: How Women's Studies Textbooks Miseducate Students", että naistutkimus ei ole oikeaa tiedettä. Naistutkimuksen tavoite on siirtää tietoa, ei tuottaa sitä. Eniten Stolbaa hämmästytti se, että naistutkimuksen oppikirjoissa ei ollut mitään sellaisia näkökulmia, jotka olisivat kyseenalaistaneet naisen aseman patriarkaalisen kulttuurin uhrina.

Stolba sanoo, että "sama palkka samasta työstä" ei riitä naistutkijoille. He haluavat "vertailukelpoiset palkat" - samaa taitotasoa edustavista töistä samat palkat. Se jää hämäräksi, miten naistutkijat aikovat tuon saavuttaa, jos he eivät edes suostu myöntämään eriävien mielipiteiden olemassaoloa.

Naistutkimuksen oppikirjat pitävät avioliittoa epäilyttävänä ja äitiyttä taakkana. Vaimona oleminen liittyy yhteiskunnan yhteiskunnan tapaan kahlita naisia.

Esimerkki naistutkimuksen näkökulmasta: "Kehittyneempi orjuuden muoto on se, missä orjat eivät edes huomaa tilannettaan ja jossa he uskovat tehneensä valinnat itse. Naisten kontrollointi patriarkaatissa toimii juuri noin."

Elizabeth Nickson kysyy: "Palkkaisitko naisen, jolla on tutkinto naistutkimuksesta?"

Naistutkimuksen sisältöä: "Systeemi pakottaa naiset heteroseksuaalisuuteen ja heteroseksuaalisuutta pidetään yllä sosiaalisen kontrollin avulla. Kulttuurimme on institutionalisoinut käytännöt, jotka olettavat naisten olevan seksuaalisesti suuntautuneita miehiin päin."

"Moderni avioliitto tekee naisista taloudellisesti ja emotionaalisesti miehistä riippuvia. Moderni avioliitto on sosiaalisten konfliktien lähde ja tehty miehiä varten."

Professori Marilyn Frye(Women's Studies at Michigan State University) sanoo: "Avainmekanismi maailmanlaajuiseen naisten hallintaan ja hyväksikäyttöön on naisten heteroseksuaalisuus"

Naistutkimuksen helmiä: "Naistenhakkaaminen johtuu institutionaalisista järjestelyistä, jotka eristävät naisen kotiin ja antavat miehille vallan."

"Heteroseksuaalisuutta pidetään yllä sosiaalisen kontrollin avulla."

"Tyttäret löytävät itsensä usein liittoutuneena äitinsä kanssa vierasta mieselementtiä - isää - vastaan."


Naistutkimuksessa ei yksinkertaisesti esiinny faktoja: "Feministiteoreetikot kaikkialla ovat vakuuttuneita, että missään ei ole puhtaasti paikkansapitäviä tutkimuksia, koska ne kaikki on tehty miesnäkökulmasta."

Voimakkaat tai sankarilliset konservatiivinaiset, kuten Florence Nightingale, Golda Meir ja Margaret Thatcher jätetään huomioimatta tai heitä pidetään luopioina."

Tulkintavirhe syntyy, kun naistutkimuksen oppikirjat käyttävät jokaista tutkimusta, tilastoa ja todistetta osoittaakseen, että naiset ovat uhreja ja miehet etuoikeutettuja sortajia.

Alice Graves sanoo: "Naistutkimuksen opetus loukkaa älyämme. Haluan tietää totuuden miehistä ja naisista. Eikö professorimme usko, että pystymme ajattelemaan itse?"

Naistutkimus hylkää faktat ja nostaa esiin myytit. Naistutkimus sekoittaa ideologian ja tieteen.

Profeminismi ja tasa-arvo

Kaikki eivät ole tyytyväisiä minun tapaani edistää tasa-arvoa. Muitakin tapoja löytyy ja tässä niistä muutama: Profeministit ja puhdas 40.

"Profeminismi tarkoittaa miesten aktiivista tukea ja solidaarisuutta feministisille ponnistuksille. Aivan kuten on useita feminismejä, on myös useita profeminismin muotoja. Kaikkia näkökulmia yhdistää kuitenkin vakaumus kuunnella feminismejä ja naisia. Kuuntelun kautta pyrimme ajattelemaan uudelleen ja purkamaan mieheyttä hallitsevana ja hegemonisena sukupuolena. Tämä sisältää aktiivista itsen ja muiden miesten muuttamisen - henkilökohtaisesti, poliittisesti, kotona, töissä, mediassa, erilaisten kampanjoiden avulla ja lain edessä."

Profeministeillä on myöskin jonkin sortin tietokilpailu: "9. Miten monta prosenttia naiset ansaitsevat miesten palkoista?" Jaahas, tuo on aika paha, mutta minä vastaan, että naiset eivät kyllä ansaitsisi yhtään miesten palkoista, tulkoot toimeen omillaan.

Tasa-arvoa kannattaville nuorille miehille on tarjolla myös uusi vallankumouksellinen ohjelma: Puhdas 40. Ohjelman perusidea: "Todellista hegemoniaa ei käytä tiettyjen miesten etuoikeutettu ryhmä, vaan vanhempien miesten ja naisten etu nuorempiin nähden. Ainoa tapa murtaa hegemonia on aktiivisesti kieltäytyä tarjolla olevista sukupuolisen käytöksen malleista. Tarjoamani ohjelman nimi on Puhdas40, koska tarjous koskee niitä miehiä, joilla 40 ikävuoden raja on vielä edessäpäin."

"1. Kieltäydyn niistä ambitioista, joita miehelle tarjotaan: aineellisesta ja sosiaalisesta menestyksestä. Kieltäydyn myös statussymboleista, joilla tuota menestystä esitetään: autoista, extremevarusteista, hi-techistä, omakotilinnoista, yms." Trio Erektushan ei juurikaan omista autoja ja tuskin muutakaan hi-techiä, saati sitten omakotitaloa. Ohjelmahan vaikuttaa kuin meille tehdyltä.

"2. Kieltäydyn olemasta tyypillinen mies kieltäytymällä niistä addiktioista, joiden perusteella tyypillinen mies voidaan määritellä vahvan yhteiskunnan heikoksi kohteeksi: alkoholista, tupakasta ja pornografiasta."
Erektuslaiset kieltäytyvät tupakasta kuin leikiten. Alkoholi tekee tiukkaa ja pornosta on miltei mahdoton pysyä erossa(Blogiteknisistä syistä johtuen, tietty).

"3. Kieltäydyn paitsi johtajuudesta myös isyydestä. Sterilisaatiolla varmistan sen, että en salli itselleni edes 'vahingossa' mahdollisuutta luiskahtaa siihen rooliin, joka on vanhuushegemonialle otollinen ja esikuvallinen." Hmmmph....

"Puhdas40-ohjelma on tarkoitettu niille miehille, jotka eivät pidä tapahtuneita muutoksia riittävinä hegemonisten sukupuoliroolien muuttamiseksi."

maanantaina, marraskuuta 10, 2003

Blogosfääristä poimittua

Blogilista on paisunut jo sen verran laajaksi, että omien lukusuosikkien ulkopuolinen osasto alkaa käymään sellaiseksi äärirajaksi, jossa kukaan mies ei ole ennen käynyt. Välillä tulee kuitenkin tarve tähyillä sattumanvaraisesti ympäristöön helmiä ja sikoja etsien. Tässä sattumanvaraisia löytöjäni:

Ilkka kertoo uudesta tv-sarjasta, jonka minäkin tahdon nähdä: "Reality TV on englannissa tehnyt uudet pohjat, kun juuri valmiiksikuvattu "There's Something about Miriam" alkaa pian TV:ssa. Idea on helpohko. 1 kuuma kissa nimeltaan Miriam ja 5 kuumaa kollia viedaan autiolle saarelle, ja kollien tehtavana on saada piparia mahdollisimman nopeasti. Sarjan Kliimaksi on kuitenkin siina, etta Miriam ei olekaan kana, vaan kukko, jolta ei ole viela poistettu munaa, eli Miriam onkin mies!"

Barbara jorisee tällaisia: NAISEN ILTA ON OHI, KUN...
-sinulla ei ole aavistustakaan missä käsilaukkusi on.
-luulet oikeasti että käsien heiluttaminen pään yläpuolella samalla kun keikutat persettäsi ja huudat: "WUUHUU!" on ehdottomasti seksikkäin tanssiliike.
-yhtäkkiä haluat vetää jotakuta turpaan ja luulet vielä pystyväsi siihen.
-vessareissullasi huomaat, että muistutat pikemminkin Miina Äkkijyrkkää kuin sitä jumalatarta joka olit vielä muutama tunti sitten.
-pudotettuasi aamuyöllä ostamasi kebabit lattialle (joita syöt vaikka sinulla ei oikeasti ole edes nälkä), nostat ne vain ylös ja jatkat syömistä.
-alat itkemään ja kertomaan kaikille kuinka paljon heitä rakastat.
-silmäsi meinaavat väkisin mennä kiinni ja päätät että pitämällä niitä puoliksi auki näytät eksoottisen seksikkäältä.
-sinun mielestäsi on loistoidea, että kaverisi työntävät sinua ostoskärryissä pitkin katua.
-alat huutamaan baarimikolle, joka (sinun mielestäsi) on huijannut sinua antamalla pelkkää limpparia. todellisuudessa et vain enää maista viinan makua drinkissäsi.
-et huomaa, että vessan kansi on kiinni kun istut pöntöllä.
-et enää vessassa käynnin jälkeen napitakkaan kaikkia farkkujesi nappeja vain jotta pääsisit nopeammin takaisin drinkkisi pariin.
-otat kenkäsi pois jaloista siksi että on niiden syytä ettet kykene kävelemään suoraan.

Tuuba kirjoittaa naistenlehtien ja todellisuuden välisestä erosta: "Lääkärissä alvariinsa ravatessa olen tullut lukeneeksi naistenlehtiä. Viime viikolla jossain näistä naiset kertoivat omista aamutoimistaan, ja siitä kuinka päivä lähtee parhaiten käyntiin...Mutta ne aamutoimet. Joku juo aamulla ensimmäiseksi lasin kylmää vettä, "se kun tekee hyvää aineenvaihdunnalle." Epäilemättä. Toinen tekee kuorinnan kasvoille, koska "sen jälkeen on raikas olo koko päivän." Epäilyttävää. Ja juttujen mukaan kaikki (ainakin lehdessä mainitut) ihmiset käyvät suihkussa aamulla, kunhan ovat ensin venytelleet tai jumpanneet. Epäilen...En ole jumpannut, en pessyt hampaitani saatikka käynyt suihkussa. Silti olen saanut tuhrattua jo yli tunnin olemattomiin aamutoimiin. Minulla on itse asiassa aamuisin rajattomasti aikaa lukemattomille aamutoimille, joilla saan lykättyä päivän töiden aloittamista."

Askeleita kirjoituksiin on kiinnostunut realitystä: "Tunnustus: Olen addiktoitunut pahemman kerran niihin reality-sarjoihin, joissa etsitään jollekin puolisoa. Unelmien poikamies on sarja, jota voidaan syyttää riippuvuuteni aloittajaksi. Käsittämättömän kiehtovaa! Unelmien poikamies ei edes ollut mikään varsinainen unelmamies, mutta jokin sarjassa veti puoleensa...Kun Neloselta sitten alkoi Unelmien poikamiestyttö, olin pettynyt...Miesehdokkaat olivat tylsiä! Ohjelmassa ei ollut mitään potkua, kun siitä puuttuivat tappelevat, itkevät ja dramatisoivat naiset. Ehkä kyse on siitä, että itse naispuolisena nautin toisille naisille nauramisesta, sekä mahdollisuudesta nousta tosikkuuden ja dramatisoinnin yläpuolelle. En ole tavannut vielä ainuttakaan naista, joka ei olisi edes joskus tosikko ja dramatisoisi omia ongelmiaan. On tosin niitä, jotka kovaan ääneen väittävät olevansa sellaisen yläpuolella ja heitä saattaa hetken uskoakin. Mutta kun tutustut heihin paremmin ja ensimmäinen ihmissuhdeongelma tulee vastaan..."

Puuttuvat suomen kielen sanat

Minua on useasti mietityttänyt se, että englannin kielessä on paljon osuvampia sanoa eri tilanteisiin kuin suomen kielessä. Ihmissuhdesarjoja katsoessani ihmisillä on connectioneja ja ei ole connectioneja, mutta miten sen sanoo yhtä kätevästi suomeksi? Tyttö voi olla high- tai low-maintenance. Miten voi edes kirjoittaa suomeksi, kun ei löydy oikeita ilmaisuja? Tuleeko muille mieleen englanninkielisiä sanoa, joille ei löydy hyviä vastineita suomen kielestä?

Uutena ilmiönä nuoret tytöt jengiytyvät, ovat ilkeitä ja sulkevat pois porukasta(ostracism) sekä päällepäsmäröivät(bullying). Tytöt eivät keskity fyysiseen väkivaltaan vaan naurettavaksi tekemiseen ja seurasta hylkäämiseen. Tytöt kiusaavat siinä missä pojatkin, mutta heidän käytöstään ei pidetä kiusaamisena siinä missä poikien fyysisempiä toimintatapoja. Tytöt satsaavat tosissaan piikittelyyn(taunting) ja haluvat saada uhrin kärsimään. Kaj Bjorkqvist havaitsi tutkimuksissaan, että tytöt olivat yhtä aggressiivisia kuin pojat, mutta eivät fyysisellä tavalla.

Dr. Jaffe sanoo: "Olemme vielä sillä tasolla, että yritämme nimetä ongelman". Kappas vain, Suomessa on jo sana tuollaiselle käytökselle: Psykonarttuilu.

Amerikassa tasa-arvo etenee suurin harppauksin. Nainen valitti poliisille ex-puolisonsa häirintäsoitoista, jota vastaan hänellä oli lähestymiskielto. Lain mukaan poliisin on pidätettävä jokainen, joka uhmaa lähestymiskieltoa. Poliisien mennessä miehen asuntoon he havaitsivat, että mies on pyörätuolissa, sokea ja ja vaatii säännöllistä dialyysihoitoa. Ja ei kun vain mies rautoihin ja asemalle. Miettikää tapausta, jos sukupuolet vaihdettaisiin keskekenään...

Naiset ovat parempia kuljettajia kuin Michael Schumacher!

Hesarissa käsitellään myyttejä Suomesta. Myytti 1: Suomessa on turvallista ja Suomessa eletään pitkään. Tosiasiassa Suomi on elinaikaodotteessa vasta kolmaskymmenes, edellään mm. Israel. Suomi on myös väkivaltainen maa, suunnilleen Kuuban tasoa.

Myytti 2: Suomessa panostetaan paljon terveydenhuoltoon. Suomi ei kuitenkaan kuulu niitten 30 maan joukkoon, jotka panostavat eniten terveydenhuoltoon suhtessa bkt:hen. Edellä ovat mm. Libanon ja Zimbabve.

Täytyy hiukan myöskin kommentoida iltapäivälehtien lööppiuutisointia uudesta väitöskirjasta: "Naisautoilijat ovat parempia kuljettajia". Olen saanut käsiini pari vielä julkistamatonta väitöskirjaa, joista saa aikaiseksi ainakin seuraavanlaiset lööpit: "Naiset ovat parempia kuljettajia kuin Michael Schumacher! (Naiset ajavat vähemmän kolareita kilometriä kohden kuin Michael) ja Naiset ovat parempia kuljettajia kuin Marcus Grönholm! (Naisilla on vähemmän ulosajoja kilometriä kohden kuin Marcuksella).

Unohduksessa on mielenkiintoinen kirjoitus prostituutiosta ja argumentoinnista.

Huh huh, Lumikkikin aikoo lopettaa bloggaamisen. Kun Ilkka Kokkarinenkin on tauolla, niin kaksi eniten tähän blogiin linkittänyttä bloggaajaa on nyt poissa pelistä. Mihin maailma on menossa? Bloggaajia tippuu kuin kärpäsiä. Toivottavasti Esmay's 1st Law Of Blogging pitää tällä kertaa kutinsa.

sunnuntai, marraskuuta 09, 2003

Feministien suhde pornoon

Feministeillä on pornoon kolme eri linjaa: 1) Porno on mieskulttuurin ilmaus, jossa naisia käytetään hyväksi. 2) Naisen ruumis, naisen oikeus. En pidä pornosta, mutta kaikilla on oikeus käyttää ruumistaan miten haluaa. 3) Porno auttaa naisia.

Dorchen Leidholdt sanoo, että feministit, jotka uskovat naisten tekevän vapaan valinnan ruumiinsa suhteen valehtelevat. Jos nainen haluaa olla pornossa mukana, hän on psyykkisesti vahingoittunut. Radikaalifeministit uskovat, että naisten halu äitiyteen tai edes heteroseksuaalisuuteen ei ole biologinen, vaan ideologinen.

Japanissa, missä pornoa ja raakaa väkivaltaa on laajasti saatavilla, raiskaukset ovat paljon harvinaisempia kuin USAssa.

Kannustaako porno kohtelemaan naisia objekteina? Pitääkö naisia kohdella kunnioituksella? Se, että naisia vaaditaan kohtelemaan kunnioituksella sisältää sen oletuksen, että naiset ovat jotenkin alempiarvoisia ja vaativat siksi erityiskohtelua. Toisin sanoen: "Älä lyö orjaasi." Yksi nainen pornossa alentaa kaikkia naisia, mutta yksi mies alentavassa roolissa ei alenna kaikkia miehiä, ainoastaan miehen itsensä. Kyseessä on feministinen kaksoistandardi.

Pornon haittavaikutuksia: 1) Porno vähentää seksin arvoa irrottamalla sen avioliiton ja tunteiden yhteydestä. 2) Porno levittää valhetta, että naiset ovat aina halukkaita ja heti valmiita 3) Porno asettaa kohtuuttomia vaatimuksia avioseksille 4) Porno korruptoi katsojansa mielen 5) Porno aiheuttaa riippuvuutta. 6) Dr William Marshall, 1983 havaitsi, että 86% raiskaajista käytti pornoa.

Pro-seksi feministin näkökulma: Porno antaa naisille tietoa oman seksuaalisuuden löytämisessä, pornon karselu antaa naisille turvallisen mahdollisuuden punnita eri seksivaihtoehtoja ja tietoa siitä, kuinka nainen tuntisi eri tilanteissa, porno antaa naisen kokea erään naisten yleisimmistä fantasioista, eli siitä, kuinka "nainen otetaan".

Wendy McElroy: 1)Porno antaa naisille seksuaalista informaatiota. 2) Se riisuu tosimaailman sekaannuksia seksistä. 3) Se rikkoo streotypioita ja antaa naisille mahdollisuuden tulkita itse. 4) se hälventää häpeää. 5) Se on seksiterapiaa.

Porno on äärimmäinen taiteellinen ilmaus miehestä ja naisesta seksuaalisina olentoina.

Goldstein: "Erotiikka on sitä, mikä kiihottaa minua ja porno on sitä, mikä kiihottaa sinua."

lauantaina, marraskuuta 08, 2003

Heikkolibidoisten asema

Uusista blogeista Lutkuvasikalla on ihmissuhteellinen teoria: "Nainen on auto, mies on kuski - Perusteeksi kelvannee se että, mitä enemmän naista on ajettu sitä enemmän sen arvo laskee, kun taas mitä enemmän mies on ajanut sitä arvokkaammaksi hänen kokemus koetaan"

Impotentin päiväkirjassa pohdiskellaan elämän mielekkyyttä: "Ilmeisesti bloggaajilla ylipäätään - kuten minullakin - on liikaa aikaa miettiä maailman menoa. Pohtia, mitä ihmeen järkeä tässä kaikessa on. Ja päätyä kerta toisensa jälkeen samaan johtopäätökseen: ei mitään. Onnellisimpia ihmisiä ovat kaiketi ne, jotka eivät turhaan ajattele, vaan keskittyvät lähinnä lisääntymispuuhiin."

Impotentilla on myöskin oma markkina-arvoteoreettinen näkemys: "Minä olen kehitellyt markkina-arvoteoriasta omaa versiotani, jossa seksuaalinen halukkuus ja kyvykkyys on mukana yhtenä parametrina. Tiivistetysti teorian voisi esittää klassiseen tyyliin nelikentän muodossa. Siinä vaaka-akselilla esitetään klassinen markkina-arvo (varakkuus, ulkonäkö, älykkyys, huumorintaju jne.) Pystyakselilla puolestaan kuvataan libidon voimakkuutta...Looginen olettamus on, että parisuhdemielessä toisille sopivat parhaiten yksilöt, joiden markkina-arvo ja libidon voimakkuus ovat lähellä toisiaan."

"Tämä teoria selittääkin varsin hyvin sen, miksi nelikentän ylempään puoliskoon sijoittuvat miehet (sekä ATM:t että YTM:t) ovat hyvin hanakoita korostamaan evoluutiopsykologiaa ja miesten "luonnollisista syistä" johtuvaa voimakasta viettiä siemenensä levittämiseen. Ikään kuin nelikentän alemman puoliskon olemassaolo miesten osalta haluttaisiin kiistää ja vaieta kuoliaaksi. Tavoite on selvä: houkutella heikon libidon omaavat naiset pois vastaavien miesten markkinoilta, vahvan libidon omaavien miesten käytettäviksi. Tämä asenne näkyy Blogilandiassakin erittäin selvästi esimerkiksi Trio erektuksen kirjoituksissa. Erektuslainen asennekasvatus koituu kuitenkin seksuaalisesti kylmien, muutenkin syrjäytymisvaarassa olevien miesten tappioksi."


Onkohan tuossa tarkoitus väittää, että Erektuslaiset ja vahvan libidon omaavat miehet korostavat evoluutiopsykologiaa ja luonnollisista syistä johtuvaa siementen levittämistä TIEDOSTAMATTOMAN motiivin ohjaamina saadakseen lisää naisia leiriinsä? On aikakin vaikea uskoa, että joku olisi niin kaukonäköinen, että uskoisi tuollaisen propagandan toimivuuteen ja harjoittaisi sitä pitkällä tähtäimellä.

Minä olen ainakin kannattanut kirjoituksissani yksiavioisuutta, jolloinka mahdollisimman monelle riittäisi kumppani libidon voimakkuudesta riippumatta, joten minun on vaikea nähdä heikon libidon omaavien miesten hylkäämistä. Sellaisen kuvan voi tosin saada seksin tasaisempaa jakoa koskevista vaatimuksistani, mutta seksivaatimusten käyttö edustaa kirjoituksissani lähinnä suhteen minimitason indikaattoria, ei seksiaktia sinänsä.

Teorioita jaossa

Minun suosikkifeministi- ja naisbloggaajat painiskelevat luovuus- ja mielekkyysongelmien parissa. Arawn on viettänyt pitkään hiljaiseloa. Muillakin riittää pohdiskeltavaa kirjoittamisiensa suhteen.

Isosisko pohdiskelee blogikirjoittamisen mielekkyyttä "On turhauttavaa kirjoittaa feminististä tekstiä, kun reaktiona on yleensä vain arveluita siitä, että olen varmaan karvainen, pilaileva sovinistiteekkari. En minä saa kenenkään asenteita muutettua. En pysty parantamaan maailmaa. On turha kirjoittaa?" Jos tekstisi kuulostaa siltä, että sen on kirjoittanut pilaileva teekkari, niin tekstissä on luultavasti vikaa ja puusilmäisyyttä. Parantaaksesi maailmaa tekstiesi on mieluiten oltava 1)paikkansa pitäviä ja 2) tasa-arvoisia ratkaisuja esittäviä. Muuten ollaan lähellä huumoriosastoa.

Naiskansalaisella on pyyntö: "Jos onnistuisin kehittämään jonkun siistin – tai jopa ihan supercoolin – teorian, voisin rehabilitoitua intertekstuaaliseen blogidiskurssiin nykyistä paremmin ja olla aivan käsittämättömän viisas. jos siis jollain on joku ylimääräinen teoria (ihan mikä tahansa), ottaisin sen mielelläni käyttöön. Tai lainatkaa sitä edes päiväksi. Antakaa tyhmälle mahdollisuus kokea, miltä tuntuu olla vaikkapa vuorokauden ajan viisas. Jooko pliis?"

Tottahan se on, että teorialla pääsee neron maineeseen, kuten Internetin Leetoimmalle on käynyt: "Teoria: Nyt tiedän miksi paskalla keksii juttuja: paskan poistuttua päästä ajatuksille jää enemmän tilaa."

Tässä Naiskansalaiselle muutama teoria käyttöönotettavaksi: "1)Sahanpuru pitää puita pystyssä. Kun puusta sahataan puru pois niin puu kaatuu. 2) Maapallo on pyöreä mutta me elämme sen sisäpinnalla. Tästä on todisteena esimerkiksi se, että kengät kuluvat eniten kärjistä ja kantapäistä eikä keskeltä, joka tapahtuisi, jos asuisimme pallon ulkopinnalla."

perjantaina, marraskuuta 07, 2003

Palkkaeroa ei ole!

Kun äitiysloma, koulutus, työn valinta ja kokemus otetaan huomioon, palkkaeroa miesten ja naisten välillä ei ole. Miehet tekevät myöskin pitempiä työpäiviä.

Elättääkseen perheensä miehet ottavat vastaan epämiellyttävämpiä ja vaarallisempia töitä. 25:stä huonoimmasta työstä miehiä on 24:ssä työssä 95% työntekijöistä.

Meillä on sellainen yhteiskuntajärjestys, joka ajaa miehet vaarallisiin ja huonoihin töihin tekemään pitkiä päiviä, jotta he voisivat elättää perheensä ja feministit syyttävät miehiä palkkasyrjinnästä.

Naimattomat miehet ansaitsevat vain 60% naimisissa olevien miesten palkoista, mutta sillähän ei tietenkään saa sympatiaa feministeiltä.

Sinä päivänä kun naisurheilijat pärjäävät miesurheilijoille, tulee heille maksaa sama palkka.

Naisten pienemmät palkat eivät johdu syrjinnästä, vaan siitä, että että he valitsevat joustavammat ja sosiaalisemmat työpaikat. Naiset arvostavat sosiaalisuutta työpaikan valinnassa siinä missä miehet arvostavat palkkaa.

25 vaarallisinta työtä ovat tyypillisiä miesten töitä. Jos naiset ansaitsevat vain 75% miesten palkoista, niin miksi yritykset eivät palkkaa enemmän naisia?

Vapaaehtoinen isyys

"Mies on suunnilleen yhtä lailla vastuussa naisen saattamisesta raskaaksi kuin pala suklaakakkua on vastuussa naisen lihomisesta"

Vapaaehtoisen isyyden projekti vaatii miesten isyysvalinnan laillistamista. Karmea totuus on se, että vaikka miehelle valehdellaan ehkäisystä tai vaikka mies raiskataan, niin isyyslaki ei anna miehille suojaa. Päinvastoin, laki pakottaa uhriksi joutuneen miehen maksamaan häntä huijanneelle naiselle elatusmaksua! Vaikka mies tulisi seksuaalisesti hyväksikäytetyksi alaikäisenä, niin silti hän joutuu maksamaan elatusmaksua.

Vaikka dna-testissä todettaisiin, että mies ei ole lapsen isä, niin isälle ei palauteta häneltä huijattuja elatusmaksuja. Naisille olisi lähetettävä selkeä viesti, että miehet eivät ole pelkkiä spermapankkeja ja lompakoita.

Kuinka argumentoida vapaaehtoisen isyyden puolesta: Onko oikein, että toinen henkilö saa pakottaa toisen vanhemmuuteen? Pakotettu isyys voi sotkea miehen opiskelut, mielenterveyden ja koko perhe-elämän. Vapaaehtoisen isyysprojektin tarkoitus on antaa miehille samat oikeudet kuin naisille ja mahdollisuuden suunnitella oma perhe-elämä.

Nainen voi 1. Tehdä abortin, 2. antaa lapsen adoptoitavaksi tai 3. kasvattaa lapsen itse.

Työilmoitus naisille.

torstaina, marraskuuta 06, 2003

Tiede tekee onnelliseksi

Luonnontiedeuskovaisuus tekee elämästä onnellisemman!

Sohvaperunaksi synnytään: "Sikiökaudella aliravituista rotanpoikasista kasvaa laiskasti lyllertäviä aikuisia. Sohvaperunan kova kohtalo on väistämätön, vaikka ravitsemus oikaistaisiin syntymän jälkeen ja eläin saisi siitä lähtien riittävästi ja terveellistä ravintoa." Sohvalla makaava aviomies ei siis ole laiska tai saamaton, vaan kyse on hänelle ominaisesta persoonallisuudesta. Ja ihmiselle ominaisia persoonallisuuden piirteitä tulee tietenkin kunnioittaa.

Kysyn vaanin kautta löytyy syy lihavuuteen. Lihava ei ole lihava, vaan ainoastaan isogeeninen. Lihavuudesta on turha syyttää itseään. Minkäs ihminen geeneilleen mahtaa.

Kaljamaha myytti on kumottu! Kaljanjuonti ei lihota, vaan jopa laihduttaa! Olen aina sisimmässäni tiennyt tuon. Nyt olutdieetilleni on olemassa tieteelliset perusteet. Oletteko koskaan nähnyt lihavaa rappioalkoholistia?

Schizoblog linkittää: Olut tekee hyvää aivoille! Sosiaaliset aktiviteetit, kuten shakki tai pubissa käynti auttavat henkisen suorituskyvyn säilyttämisessä!

Tiede vahvistaa sen, minkä miehet ovat intuitiivisesti aina tienneet: Kaljamaha ei johdu kaljanjuonnista, vaan geeneistä. Sohvaperunointi on osa miehen muuttumatonta perusluonnetta. Kaljanjuonnin tarkoitus on pääasiallisesti vahvistaa miehen henkistä aktiviteettia, jotta hän pystyisi toimimaan älyllisempänä seurana vaimolleen.

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2003

Sananlaskut naisista

Jokainen tietää, että vanhoissa sananlaskuissa piilee totuuden siemen. Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta noita totuuden siemeniä löytyy aimo annos. Vilkaistaanpa hiukan, millaisia viisaita sanaparsia sieltä löytyy nykymiesten hyödynnettäväksi.

"Lapikas ei ou kenkä, eikä akka ou immeinen." "Viisaan miehen kanssa tulee aikaan vaikka minkälainen akka." "Mies on luotu liikkujaks ja vaimo pirti vartijaks." "Se mies o jo vaivane, kene vaimo o valla päällä."

"Leipä ei oo limppu, eikä miniä emäntä." "Ei ämmistä oo muukko syämään." "Leipä on paistai parempi, naine lyyve lempiämpi." "Muijaa saap lyölä ja kurittaa sen minkä muil töilt kerkiää." "Vanhat akat ja tyhjät pullot pitää heittää seinään."

"Korian akan ottaa pitää, yhtä paljon se rumakin haukkuu." "Kaikkeen silmä tottuu: huonoon hevoseen ja rumaan akkaankin." "Hullu kiittää akkaansa, mielpuoli lapsiansa." "Kuka ukkoosa moittii, se haukkuu ihtijää."

"Miehellä on kaks ilon päivää, kun muijansa kotia kotia tuo ja hänet hautaan vie." "Vaimost on piäni lysti, mutt ikunen risti." "Tyttö synty, tyhjä synty." "Ennen ottaa sian kun akan: ku sikahan suuttuu, niin sen saa tappaa, muttei akasta pääse millään."

"Jos sananlaskujen opit tiivistää, vaimo on miehelle yksiselitteisesti taakka, jopa niin suuri, ettei ole ihmeellistä, jos parhaankin miehen jaksaminen ja kärsivällisyys joskus loppuivat."

"Naisen neuvot naurattaa, miesten ei milloinkaan."

Taiteilijat palkkakuopassa

Hesari kertoo, että suomalainen taiteilija ansaitsee yhä vähemmän. Suomen taiteilijaseuran pääsihteeri Piia Rantala kertoo, että taiteilijoita koulutetaan aivan liian paljon. Opiskelijat haluavat opiskella taiteita ja siksi ammattikorkeakouluihin on perustettu koko ajan uusia taiteen linjoja. Toisaalta Piia myöntää, että ylikoulutusta tarvitaankin, jotta syntyy lahjakkuuksien löytämiseen tarvittava laaja massa.

Tässä vaiheessa nousee mieleen kysymys, että kuinkakohan moni veronmaksaja kannattaa laajoja taiteilijoiden apurahasysteemejä ja runsaitten taiteilijamassojen koulutusta. Taidetta on mukava piirustaa, mutta ikävä kustantaa.

Peräti 79% kirjailijoista nautti tutkimusvuonna jonkinlaista apurahaa. Eikös tämä bloggaaminenkin ole jonkin sortin kirjailijan hommaa ja voi vaan kuvitella millaisiin sfääreihin minäkin yltäisin muhkean apurahan turvin, kun voisin valjastaa kaikki luovat resurssini pois tarpeettomasta ja tylsästä palkkatyöstä.

Miten minusta tuntuu, että kaikki hyvä taide on jo tehty? Kun kävin Ateneumissa, niin havaitsin, että tämähän on hienoa taidetta ja jos joku kykenee tällaista tekemään, niin voisinhan minä sitä pikkaisen tukeakin. Kiasman taiteesta olin samaa mieltä Tony Halmeen kanssa - täyttä skeidaa. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että Suomi ei tarvitse yhtään taiteilijaa tai iskelmätähteä enempää. Ilmeisesti taiteilijan status on niin tärkeä, että se halutaan saada ansiotasosta välittämättä. Tästä lähtien minua saa kutsua blogitaiteilijaksi.

Ilkan parhaat

Kyyninen paska ei oppinut tuntemaan Ilkkaa, Ilkka keräsi Tommin ja Danimalin parhaat palat kokoelmiksi ja televisiossakin pyörii Speden parhaat. Kaikesta tuosta ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: On aika nostaa estradille Ilkan parhaat blogipostaukset. Olkaa hyvä, Ilkan inspiraation palaamista odotellessa:

"Olen lukenut nyyssejä nyt yli kymmenen vuotta. Jostain syystä muutama kauan sitten lukemani postaus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Erityisesti sosiaalidarwinistisessa nyyssiryhmässä alt.tasteless kerran esitetty kommentti "They should've taken the tards away in cuffs" on monine variaatioineen osa normaalia kielenkäyttöäni."

"Joskus kauan sitten luin nyysseistä mainion postauksen siitä, miksi Tähtien sota (episodit 4-6) on itse asiassa allegoria Luken homoseksuaalisuudesta."

"Muistaakseni totesin, että Jabba the Hutt hahmona on aivan selvä sosialistisesta näkökulmasta esitetty kapitalistin äärimmäinen karikatyyri. Sosialistiseen diskurssiinhan kuuluu, että tehtaanomistajat ja muut kapitalistit ovat loppujen lopuksi täysin turhia loiseläjiä. Jos työläiset omistaisivat tuotantovälineet, kaikki tuotanto toimisi aivan kuten ennenkin, mutta työläisille jäisi enemmän käteen, kun kapitalisti ei vetäisi välistä työläisten tuottamaa lisäarvoa itselleen. Tällä näkökulmalla on paljon yhteistä pikkupoikien käsitykseen siitä, mikä on oikeaa työtä ja mikä ei (lakaisukoneen kuljettaja kyllä, papereita pyörittävä byrokraatti ei). Jabba the Hutt ei selvästikään kykene koskaan tekemään mitään "oikeaa työtä", koska on olomuodoltaan liikuntakyvytön läski lyllerö, jonka kädetkin ovat heikot ja onnettomat. Mutta koska Jabba jostain historiallisesta syystä omistaa kaiken ja hallitsee siten työläistensä lisäarvoa, hän saa kaikki voitotkin itselleen. Jos Jabba joutuisi kilpailemaan oikeilla työmarkkinoilla ja hankkimaan leipänsä lapion tai sorvin ääressä, hänen elintasonsa olisi jäänyt varsin alhaiseksi."

"Minua ärsyttävät suunnattomasti kaikki menneiden entisaikojen ihailijat --- sitä enemmän, mitä kaukaisemmasta ajasta on kysymys. Viime vuosituhannen maailma oli joka paikasta niin ruma ja köyhä ja inhottava, että sellaista takaisin kaihoavan täytyy olla jotenkin päästään vialla."

"Miksi ihmeessä amerikkalainen alaluokka muuten on niin muodottoman lihavaa? Eivätkö ne tosiaankaan itse tajua, miten typeriltä ja vastenmielisiltä näyttävät? Tällä kertaa Jerry Springerissä yksi läskipossunainen ilmeisesti haisi niin kuvottavan pahalle, että turvamiehet joutuivat parin minuutin välein vaihtamaan paikkoja, ja yhdeltä lensi jopa yrjöt. Jos olisin kyseisen naisen aviomies, olisin varmaan itsekin jättänyt akan toisen takia."

"Olipa tämän toteaminen miten poliittisesti epäkorrektia tahansa, alaluokan ajatusmaailma ja maailmankuva ovat normaaleille keskiluokkaisille ihmisille täysin vieraita ja käsittämättömiä. Suomalaiset oppivat tämän tosiasian armeijassa, mutta amerikkalaiset joutuvat oppimaan sen joko Jerry Springeristä ja muista talkshow-ohjelmista."

"Ensimmäinen Marsiin laskeutunut ihminen ei voi koskaan palata takaisin. Miehitettyjen marslentojen kannattajat, kertokaapa julkisesti, miten ajattelitte kuljettaa kyseisen kantoraketin ja sen sisältämän polttoaineen Marsin pinnalle siten, että Marsissa kävijät voisivat käyttää sitä paluumatkansa aloittamiseksi?"

"Otan takaisin aiemmin kirjoittamani nyrpeän huomion Burger Kingistä. Tänään ostin kuitenkin tarjouksesta Whopper Juniorin juustolla (hinnaksi verojen kanssa tuli dollari ja 22 centiä, eli noin viisi vanhaa markkaa)."

tiistaina, marraskuuta 04, 2003

Prostituutio Inhimillisessä tekijässä

Ohjelmatiedot: "Pitkään kadulla seksipalveluita miehille myynyt entinen prostituoitu Trixie ei pidä itseään uhrina. Hän korostaa ryhtyneensä alalle täysin vapaaehtoisesti ja kokeiltuaan useita ns. tavallisia ammatteja on aina palannut takaisin seksityöntekijäksi. Ammattinsa positiiviseksi puoliksi hän määrittelee itsenäisyyden ja kohtuullisen hyvän tulotason."

Trixie on nyt naimissa ja on ollut vuoden kuivilla huumeista, joiden käytön rahoittamiseksi hän toimi prostituoituna. Trixie ja Lady Johanna tyrmäsivät ajatuksen uhrin roolista ja pitivät heidän kutsumistaan uhreiksi suurena loukkauksena. Uhriksi myöntyminen tarkoittaisi sitä, että he eivät ymmärtäisi tehdä oman elämänsä kannalta haluamiansa valintoja.

Trixie sanoi, että huumeiden käytön voi rahoittaa varastelulla, huumeiden myynnillä, prostituutiolla tai ryhtymällä kamahuoraksi, eli kamaa omaavan miehen poikaystäväksi, jota pitäisi sitten mielistellä parhaansa mukaan kaman saamiseksi. Tavallisista ammateista Trixie ei saanut riittävästi rahaa sekä myöskin kyllästyi uusiin ammatteihin parin kuukauden jälkeen. Trixie sanoi, että hän ei ollut kokenut koskaan väkivaltaa prostituoituna ollessaan. Trixie valitsi asiakkaansa tarkkaan omaan ihmistuntemukseensa nojaten.

Trixie ja Lady Johanna olivat seksin myynnin kriminalisointia vastaan, koska se pienentäisi valittavissa olevaa asiakaskuntaa ja koska se aiheuttaisi pelokkuutta asiakkaissa, mikä voisi lisätä väkivallan mahdollisuutta.

Lopuksi lainaksia - lukijatehtäväksi jää miettiä, mistä ne ovat: "Avioliitolla ja prostituutiolla on nimittäin niin paljon yhteisiä piirteitä, että on vaikea käsittää miksi ne pitäisi luokitella täysin eri, ja usein jotenkin vastakkaisiin, ryhmiin. Molemmissahan on kyse pohjimmiltaan seksistä ja rahasta."

"Tiettyjen ammattiryhmien edustajien esittämät syytökset siitä, että prostituoitu ei yleensä valitse itse ammattiaan vaan ajautuu siihen traumaattisen lapsuuden tai seksuaalisen hyväksykäytön jälkeen ovat mielestäni heikolla pohjalla. Kuinkahan moni päätyy avioliittoon, koska on saanut siihen elämäntapaan mallin jo lapsuudestaan ja painostusta siitä lähtien? Omasta valinnasta ei tosiaankaan aina voida puhua."

"Minun täytyy myöntää, että jos tarkastelen noita kahta ilmiötä(avioliittoa ja prostituutiota) ja lasken yhteen niiden plus- ja miinuspuolia, niin kyllä täytyy sanoa, että prostituutio vetää pitemmän korren. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että prostituutio on ainakin periaatteessa rehellistä."

Miessakit

Miessakit ry:n synty ja tavoite: "Miessakit ry syntyi siitä tietoisuudesta, että jo pitkälle ehtinyt sukupuoliroolien muutos on liian vaikea haaste miesten yksin kohdattavaksi...Miessakkien työssä ei siis ole kysymys vähemmästä kuin paremman mieskulttuurin kehittämisestä. Tähän ei ole muuta tietä kuin jokaisen omakohtainen muuttuminen. Miessakkien alkuvaiheen iskulause ”muuttaminen muuttumalla” ilmaisee asian sattuvasti."

Miessakin periaatteet kertovat rivien välistä, että yhdistys on tarkoitettu MIEHILLE(ei nössöille), joilla on vaikeuksia oman maskuliinisuutensa hallitsemisessa. MIEHIÄ ovat sellaiset miehet, joilla naisia riittää, mutta joitten ongelma on lähinnä oman väkivaltaisuuden hallitsemisessa ja tasa-arvon periaatteitten sisäistämisessä. Nössöjen tossukkamiesten kohtalo ei kiinnosta miessakkia, koska he eivät ole MIEHIÄ.

Varmaan on olemassa tarvetta ylempitasoisten miesten itsemuokkausporukoille tasa-arvoisempaan suuntaan. Ylempitasoisen miehen tasa-arvoistuminen ja feminisoituminen ei tuhoa hänen markkina-arvoaan. Samaan hengenvetoon on sanottava, että yleisohjeena miehen oman maskuliinisen puolen kahlitseminen on huonoin mahdollinen ohje ujoille alempitasoisille miehille, sillä heidän ongelmansa kumpuvat liian heikosta maskuliinisuudesta, jotta naiset voisivat pitää heitä puoleensavetävinä.

Profeministimiehet puhuvat miessakissa: "Monilla miehillä tuntuu tasa-arvon miesnäkökulma tarkoittavan sitä, että miesten tulisi puuttua tilanteisiin, joissa miehiä on kohdeltu huonosti. Tällaisia tilanteita voivat olla miehiä seksiobjekteina pitävät mainokset..." Anteeksi vain kaikkien kaikkien herkkähipiäisten lukijoitten puolesta, mutta nyt minun on pakko sanoa: "Voihan J..suksen P..lit!"

"Epätasa-arvoisen kohtelun uhriksi joutuminen juuri sukupuolensa vuoksi on useimmille miehille poikkeustilanne, naisille se taas valitettavan usein on osa arkipäivää...Tärkeänä pidämme myös sen viestin välittämistä, että feminismillä on paljon annettavaa miehille."

"Eräs tapa suhtautua kriittisesti mieheyteen on hiljainen mielenosoitus...Hiljaisuudella pyrimme kiinnittämään huomiota miesten etuoikeuteen ja vähentämään sitä." Minä olen hengessä mukana toivoessani, että profeministimiesten hiljainen mielenosoitus jatkuu mahdollisimman pitkään. Lisäetu: Kun on hiljaa, muut vain luulevat tyhmäksi tietämättä sitä varmaksi.

Lainsäädännön perusteet

Monissa blogeissa ja julkisessa keskustelussa on ollut päivittelyä rikostuomioiden lievyydestä. Päivittelyn keskuksessa ovat olleet raiskaukset ja rattijuopumukset. Keskustelua leimaa suuri viha rikoksen tekijöitä kohtaan, mutta pieni ymmärrys lainsäädännön perusteita kohtaan.

Kansan suuri enemmistö ei ymmärrä sitä lainsäädännön yksinkertaista periaatetta, että rikoksista annettujen tuomioiden pitää olla oikeassa suhteessa toisiinsa niin, että pahemmasta tuomiosta annetaan ankarampi rangaistus. Ymmärrän kyllä, että mainitsemani rikokset aiheuttavat vihaa, mutta Suomen lainsäädäntö ei perustu vihaperiaatteelle, vaan lähinnä sille, mitä vahinkoa on aiheutettu - eikä aina sillekään.

Ilta-Sanomien keskustelussa suurta kannatusta on saanut ehdotus rattijuoppojen autojen tuomitsemisesta valltiolle. Ideahan on täysin järjetön mainitsemani suhteellisuusperiaatteen perusteella. Rattijuoppo ei ole aiheuttanut mitään vahinkoa, korkeintaan vaaratilanteen, joten kovin ankara rangaistus - kuten auton menettäminen - ei tule kysymykseenkään. Ei pahoinpitelystäkään langeteta 20 000 euron sakkoja, vaikka vahinkoa olisi sattunut. Toinen täysin älytön piirre autojen vaatimisessa valtiolle on rangaistusten kohdentamattomuus ja epätasaisuus. Joku voi menettää vanhan Ladan ja toinen uuden rekan. Ja entäs jos rattijuoppo ja puoliso omistavat auton yhdessä, niin miksi puolisoakin pitäisi rangaista?

Koko rattijuoppoutta koskeva keskustelu on niin täynnä älyttömyyksiä, että olisi luultavasti parempi, jos kansaa ei kuunneltaisi ollenkaan lakeja laadittaessa - niin kuin ei varmaan onneksi kuullakaan.

Toinen vihaa aiheuttava rikosnimike on raiskaus. Ymmärrän kyllä raiskausten aiheuttaman vihan, mutta suhteellisuusperiaatetta on käytettävä raiskauksistakin annettavissa tuomioissa. Jos kyse on pelkästä raiskauksesta ilman fyysistä vahingonaiheuttamista(esim. sammuneen raiskaaminen), niin tuomion on oltava suhteellisen lievä, jotta rangaistusasteikossa jäisi varaa sellaisille raiskauksille, joissa on tapahtunut eri asteista fyysistä vahingoittamista aina surmaamiseen asti.

Oikeat mielipiteet kirjoittaa: "Onneksi lapsenraiskaajat eivät ole vankilassa kovin hyvässä kurssissa, joten ehkäpä vangit hoitavat sen tehtävän, joka kuuluisi Suomen oikeuslaitokselle - nimittäin rikollisen rankaisemisen." Tuollainen ajattelu ei osoita suurta kunnioitusta lainsäädäntöä ja lakien suhteellisuusperiaatetta kohtaan. Vankilapahoinpitelyt eivät ole osa Suomen lainsäändännön rankaisujärjestelmää.

Johtuuko muuten feministien ja humanistien "viharaiskausteoria siitä", että jos raiskaukset johtuvat naisiin kohdistuneesta vihasta, niin suurien tuomioiden langettaminen on oikeutetumpaa kuin että jos raiskauksien syynä olisi "luonnollinen" biologinen lisääntymisstrategia?

Nykyisten lainsäädäntöperiaatteitten sijaan voisimme tietenkin ottaa käyttöön vihalainsäädännön, jolloinka eniten vihaa aiheuttamista rikoksista langetettaisiin suurimmat rangaistukset. Ennen vanhaan lainsäädäntöhän oli juuri tuollainen. Veropetoksista tai talousrikoksista annettaisiin korkeintaan pieniä sakkoja ja aviorikoksesta ankarimmillaan kuolemantuomio.

Pitäisikö rangaistuksen perustua teon aiheuttamaan vihan määrään vaiko teon aiheuttamaan vahingon määrään?

maanantaina, marraskuuta 03, 2003

Syyllisyys, nolous, ujous

Häpeän sukulaiset: "Häpeän ja syyllisyyden ero on selkeä -- ainakin teoriassa. Tunnemme syyllisyyttä siitä miten käyttäydymme puhumme tai asennoidumme. Häpeää tunnemme siitä, mitä olemme. Syyllisyys tulee siitä, että uskoo tehneensä pahaa, häpeä taas siitä, että uskoo olevansa paha. Voin tuntea syyllisyyttä siitä, että valehtelin vaimolleni, mutta häpeä tulee siitä, että en koe olevani se mies jota vaimoni tarvitsee."

"Syyllisyydestä voit pyristellä irti sanomalla: "Kyllä minä tein sen, mutta en ollut oma itseni. En tarkoittanut mitä tein." Häpeän kanssa on vaikea väitellä. Se kouraisee koko minuuttamme liian vastustamattomalla tavalla."

"Nolous on sosiaalista hämmennystä. Ehkä tärkein ero häpeän ja nolouden välillä on kokemuksen vahvuudessa. Joskus nolous voi myös olla kohtalokasta. Miehelle, joka on opetettu sisulla pärjäämään missä myrskyssä tahansa, avunpyytäminen voi olla nolo juttu."

"Ujous on arkuutta sosiaalisessa tilanteessa, epämukavaa oloa vieraiden seurassa. Se on epämääräisen pelon ja yhtä epämääräisen kiinnostuksen jännitteessä elämistä. Toisaalta on halua yhteyteen ja toisaalta epävarmuutta kyvystä solmia sellaista."

Ujous eri persoonallisuusteorioiden valossa: "Persoonallisuuspsykologia: ”Ujous on peritty ominaisuus, samoin kuin älykkyys ja pituus.” Ujous on näkemyksen mukaan siis synnynnäistä ja johtuu yksilön herkkähermoisuudesta.
Behavioristit: ”Ujolla ei ole ihmissuhteiden solmimiseen ja vaalimiseen tarvittavia sosiaalisia valmiuksia.”
Psykoanalyytikot: ”Ujous on oire, tapa jolla sielussa riehuvat tiedostamattomat ristiriidat tulevat näkyviin.” Ujous on epätasapaino egon ja viettikerrostuman välillä. Toisaalta ujolla saattaa olla narsistisia piirteitä, mm. suuruudenkuvitelmia itsestä.
Sosiologia: ”Yhteiskunta ohjelmoi ihmisen ujoksi.” Olosuhteet pakottavat toiset ihmiset alistumaan toisten vallan alle.
Sosiaalipsykologia: ”Ujous saa alkunsa, kun joku muu –tai ihminen itse ”kiinnittää selkäänsä” nimilapun ujo. Jotkut ihmiset siis leimautuvat tai leimaavat itsensä ujoiksi.

Helena Tornberg vakuuttaa, että ujous on voitettavissa: "Nynny jää seinäkukkaseksi niin tanssilavoilla kuin diskoissa, eikä kukaan muista kuulleensa, että ujo olisi napannut työpaikan lukuisten yrittäjien nenän edestä. Eli ajatus, että ”rohkea rokan syö” elää ja voi hyvin."

"Yksi pahimmista arjen peikoista on etukäteen murehtiminen. Ujon on helppo heittäytyä itsesääliin: en kuitenkaan hurmaa, puhe menee joka tapauksessa änkytykseksi, punastun taatusti...Helena Tornbergin mielestä valittamisen kuilusta pääsee vasta kun uskaltaa laittaa itsensä selkä seinää vasten ja kysyä, mitä pelkojen takaa löytyy."

Haittavero naistenlehdille

Soopa pohdiskelee tekijänoikeusmaksukäytäntöä: "Ihmiset luovat koko ajan suunnattoman suuren määrän tekijänoikeuden alaista materiaalia mistä maksetaan maksuja vielä vuosikymmenien/-satojen päästä. Kun tekijät kuolevat oikeudet periytyvät samalla tavalla kuin muukin omaisuus heidän jälkeläisilleen. Ei mene siis enää kauaakaan kunnes koko ihmiskunta saa kaikki tulonsa tekijänoikeuksista eikä kenenkään enää tarvitse tehdä töitä!" Jos ainoastaan menestyvät muusikot saisivat lisääntyä, niin heidän jälkeläisensä eläisivät perityillä tekijänoikeusmaksuperinnöillä, eikä kenenkään tarvitsisi tehdä töitä.

Aivotrusti käsittelee transhumanismia ansiokkaasti(onko transhumanisti transun ja humanistin yhdistelmä?): "Jos tulevaisuudessa mahdollisuutemme muokata itseämme ja ympäristöämme kenties ylivertaisen älyn ansiosta kasvavat, mihin meidän pitäisi nämä resurssit ensisijaisesti kohdistaa? Saatan olla jonkinlainen kummajainen, mutta minulle ei ensimmäisenä tule mieleen ihmisälyn kasvattaminen, nanoteknologisten lisäosien itseeni asentaminen tai edes tietoisuuteni siirtäminen virtuaalimaailmaan."

"ihminen on myös siitä vänkä otus, että se nopeasti sopeutuu jopa täydellisiin olosuhteisiin ja epäilemättä jopa tällaisissa olosuhteissa halajaa jotain vielä parempaa."

Tumppu von Tumppu on keksinyt uuden haittaveron: "Nykyään kun tuntuu siltä, että ongelmat pyritään lakaisemaan maton alle kaiken maailman haittaveroilla. Samalla todelliset kansanterveydelliset ongelmat, kuten naistenlehdet, saavat kulkea ilman haittaveroa. Niissä kun naisia kehotetaan varsin suorasanaisesti olemaan pariutumatta ja hankkimatta lapsia, varsinkaan suomalaisen miehen kanssa, koska nehän on kaikki ihan juntteja. Tupakka-askin kyljessä sentään kerrotaan, että tupakkaa ei ihan oikeasti kannata polttaa. Naistenlehden kansissa harvemmin lukee, että "älä ota näitä juttuja tosissasi"."

Poliittisesti epäkorrekti pohtii Erektuslaisuutta: "Jos kallis auto on peniksen jatke, niin mitä voidaan päätellä Erektusmiehistä tämän valossa? Erektusmiehillähän ei autoja taida olla." Ööh...minulla kyllä on auto ja samaa asiaa voisi kysyä takaisinpäinkin, koska Poliittisesti epäkorrekti kuuluu henkisesti Erektukseen itsekin.

sunnuntai, marraskuuta 02, 2003

Tyhjä taulu

Roope Lipasti ruotii kirjoituksessaan tässäkin blogissa tarkasteltua teosta Voiko naista rakastaa? "Naistenlehtimetodi on meidän sosiologien keskuudessa ihan arkipäivää. Kun sosiologi haluaa selvittää asioita maailmasta, hän ei suinkaan avaa työhuoneensa ikkunoiden kaihtimia ja kurkista ulos vaan tilaa työpaikalle naistenlehtiä, tutkii niiden perhe- ja parisuhdejuttuja ja päättelee, että maailma on epätasa-arvoinen - vaikka samalla vaivalla voisi vetää sellaisenkin johtopäätöksen, että suomalaiset ovat kauniita, koska useimmat haastatelluista ovat kauniita."

"Korkeita avioerolukuja voi pitää merkkinä siitä, että patriarkaalinen järjestys on sortumassa omille raunioilleen. Jos avioliitossa ei asu kunnioittava sukupuoliero, liitto päättyy kivuliaaseen eroon, tutkijat uskovat ja tästä voi päätellä, että yli puolessa suomalaisista avioliitoista asuu kunnioittava sukupuoliero, koska ne eivät pääty eroon. Parempiin lukuihin päästään ainoastaan Afganistanissa, jossa kunnioittava sukupuoliero asuu jokaisessa taloudessa, sillä avioliitot eivät pääty koskaan eroon."


J.P Roos arvioi Steven Pinkerin kirjaa The blank slate. The modern denial of human nature: "Uudessa kirjassaan Tyhjä taulu Steven Pinker väittää mm. että vanhempien vaikutus on suhteellisen vähäinen siinä millaisiksi lapset tulevat. Suurin vaikutus on perinnöllisyydellä ja tämän jälkeen tulevat lapsen sosiaaliset suhteet (kaveripiiri) ja kaukana perässä tulevat vanhemmat ja kasvatus."

"Ne reaktiot joihin törmää, kun yrittää kehitellä yhteiskuntatieteellisiä ongelmanasetteluja tästä perspektiivistä ovat hämmentäviä ja kiinnostavia: pelkoa, raivoa, absoluuttista kieltämistä, moraalista järkytystä. Suvaitsevinkin postmodernistinen tai konstruktionistinen yhteiskuntatieteilijä muuttuu yhtäkkiä moraaliseksi ja perusarvoja puolustavaksi fundamentalistiksi. Ensimmäinen reaktio on torjunta - miksi luonnosta pitäisi keskustella? Toinen reaktio on motiivien epäileminen - rasismi, determinismi, seksismi. Kolmas on ulossulkeminen: toivoton tapaus."
(tuttu ilmiö minullekin)

"Sosiologit ovat päästäneet suustaan (tai panneet paperille) jokaisen mahdollisen typeryyden joka vain on mahdollista ja olleet aina väärässä - vääristä syistä. Sosiobiologiaa on vastustettu moraalisista ja poliittisista syistä siten että vastustajat ovat yleensä olleet vasemmistolaisia."

"Kaiken kaikkiaan hämmästyttävä määrä ajattelutavoistamme, sosiaalisista suhteistamme, havaintotavoistamme on biologisesti määräytynyttä. Monet sellaiset sosiaaliset luontumukset joita sosiologia pitää sosiaalisina konstruktioina ovatkin meissä itsessämme."

"Päin vastoin, sosiologiassa on menty aivan äärimmäisyyksiin tämän kieltämisessä, kun vaikkapa sukupuoli tai ikä on katsottu puhtaiksi sosiaaliseksi konstruktioksi."

"Pinker sanoo, että jos ihminen olisi tyhjä taulu johon voidaan kirjoittaa mitä tahansa, niin häntä olisi äärimmäisen helppo manipuloida ja lisäksi eloonjäämistaistelussa hän tuskin pärjäisi kovin hyvin."

"Miksi sitten yhteiskuntatieteet ja monet filosofit pitävät tyhjää taulua parhaana vaihtoehtona? Se että biologia determinoi kaiken, on kauhea ajatus. Meidän on siis oman etumme nimissä ajateltava että kaikki on yhteiskunnallisesti konstruoitua koska silloin voimme siihen vaikuttaa. Pahimmassa tapauksessa kyse on myös siitä, että ilmeisetkin tosiasiat kielletään koska ne ovat moraalisesti sopimattomia."

"On olemassa keskinkertaista, universaalin ihmisluonnon kannalta hyvää taidetta joka pitää kiinni tietysti säännönmukaisuuksista ja sitten on erilaisten teoreettisten periaatteiden pohjalta kehitettyä taidetta. Jälkimmäinen ei pitkän päälle kestä vaan karsiutuu pois."

"Pinkerin näkemyksenä on se että humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat todella kovapäistä porukkaa joka ei vain viitsi kuunnella eikä uskoa."