Puhutaanpa hiukan viherpipertäjistä. Viherpipertäjistä siksi, että en sotkisi vegaaneja, lakto-vegeteristeja ja sun muita greenpeacelaisia toisiinsa. Miettikööt kukin keskenään, kuuluuko hän esittelemääni ryhmään.

Viherpipertäjien logiikka on mietityttänyt minua. Ensinnäkin, minua ihmetyttää se, miksi viherpipertäjät haluavat lopettaa loukkaantuneen eläimen? Tai ymmärränhän minä sen siinä tapauksessa, jos he haluavat lopettaa myöskin loukkaantuneen mummon. Selitykseksi tarjotaan sitä, että loukkaantunut eläin kärsii ja sen kannalta on parasta kuolla. Minä uskon, että kärsivä eläin haluaa kuolla, sinä päivänä, kun näen loukkaantuneen kissan tai koiran vetämässä itseään puun oksaan rasvatun hamppuköyden jatkoksi. Eivät eläimet halua kuolla - eivät edes loukkaantuneina. Huonokin elämä on arvokkaampaa kuin ei elämää ollenkaan.

Viherpipertäjät haluavat lopettaa loukkaantuneet eläimet siksi, että he eivät itse kestä katsoa niitä. Eläin kyllä kestää loukkaantumisensa ja se taistelisi katkeraan loppuun saakka, ellei "ystävällinen" viherpipertäjä tulisi tekemään päätöstä sen puolesta. Jos loukkaantuneen mummon lopettaminen on murha, niin loukkaantuneen eläimen lopettaminen on eläinmurha. Ei minulla sinällään ole mitään sitä vastaan, jos joku haluaa lopettaa loukkaantuneet eläimet. Toivoisin vain, että hän tunnustaisi rehellisesti, että syynä on se, että hän ei itse kestä katsoa loukkaantunutta eläintä, eikä valehtelisi toimivansa eläimen parhaaksi.

Toinen häiritsevä piirre viherpipertäjissä on lajirasismi. Söpöjä eläimiä suojellaan, mutta ei-söpöt jätetään vapaasti kidutettaviksi. Kalastus on eräs törkeimmistä kidutuksen muodoista, mutta viherpipertäjät pipertelevät aivan eri ongelmien parissa. Jos joku korottaa ääntään koiralleen, niin jo on Greenpeacen iskujoukko kahleilla kiinni koiran takajaloissa. Tasa-arvoa niin rumille kuin lutuisillekin eläimille.