Voiko naista rakastaa?

Soile Veijola ja Eeva Jokinen ovat kirjoittaneet puusilmäfeministisen kirjan, Voiko naista rakastaa? Kirjan nimen ja takakansitekstin tarkoitus on ilmeisesti peitellä sitä faktaa, että kirjan mukaan vika naisen rakkauden puutteeseen on aina miehissä. Aika ovela konsti saada uusia pahaa aavistamattomia lukijoita. Positiivista kirjassa ovat mielenkiintoiset aikauslehtiartikkelianalyysit ja se, että termi "patriarkaalisen järjestelmän aiheuttama sorto" esiintyy kirjassa vain n. 300 kertaa.

On ymmärrettävää, että tämän kaltaisessa tai juuri minkään muunkaan kaltaisessa analyysikirjassa ei voida ottaa kaikkia näkökulmia ja tarkastelutapoja huomioon. Valitettavasti kuitenkin pitäytyminen sosiologisessa ja naistutkimuspohjaisessa näkökulmassa vie kirjalta uskottavuuden. Kirjassa on kolme pahaa puutetta:

1) Evoluutiopsykologisen näkökulman puuttuminen. Ihmisten käyttäytymistä tarkastellaan ilman yhteyttä heidän biologiseen luontoonsa. Kaikki ilmentyy puolitietoisena, ei vaistonvaraisena käyttäytymisenä. Naisten vaistonvaraisia tai tietoisia käyttäytymismalleja ei kyseenalaisteta. Oletetaan, että miesten pehmokäyttäytyminen ratkaisisi ongelmia jollain tasolla. Sitä ei mainita, että pehmomiehet eivät sytytä naisia, eivätkä naiset valitse pehmomiehiä puolisoikseen.

2) Pahin vika kirjassa on parisuhdemarkkina-arvonäkökulman puuttuminen. Kirja käsittelee esimerkkiensä osalta pääasiassa huippumiesten ja heidän vaimojensa välisiä suhteita, eivätkä kirjan tekijät näytä ymmärtävän, että parien markkina-arvojen erotuksella on ratkaiseva vaikutus suhteen laatuun.

3) Kirja ei esitä mitään toimivaa yhteiskuntamallia siinä esitettyjen sortomekanismien korvaamiseksi. Kaikki heitetään miesten harteille. Miesten olisi jotenkin kollektiivisesti muutettava käytöstään patriarkaalisen järjestelmän sorron lopettamiseksi, mutta sitä ei juuri pohdita, onko tuollaisessa ajattelussa mitään realistista pohjaa. Jää myöskin varsin epäselväksi, miten miesten olisi toimittava eri lailla.

Kirjan motto on seuraava: "Osaamme rakastaa miehiä, lapsia ja äitiä. Naisia halutaan, ostetaan, omistetaaan. Naista ei voi rakastaa" Tuota mottoa perustellaan aikakausilehtiartikkeleista napatuilla poiminnoilla, joissa esiintyvät mm. Juha Kankkunen, Esa-Pekka Salonen, Renny Harlin, Jani Sievinen ja Ari Sulander perheineen. Nuo miehet viilettävät maailmalla jättäen vaimonsa selviytymään yksin arjesta. Sitten kun koittaa loma, nuo miehet sanovat viettävänsä sen lapsiensa, eivätkä suinkaan vaimonsa kanssa. Esimerkeillään kirjoittajat haluavat osoittaa, että vaimolla ei ole sijaa miehen rakkaudessa.

Kirjan tekijät eivät valitettavasti näytä ymmärtävän, että on aiva eri asia olla naimisissa menestyvän huippumiehen kuin tavallisen tallaajan kanssa. Naisten miesvalintoja ei kyseenalaisteta millään lailla. Valitun miehen markkina-arvon merkitystä suhteen laatuun ei näytetä ymmärtävän ollenkaan. Missään ei sanota, että: "Nuo naiset olisivat voineet mennä naimisiin työttömän muurarin kanssa, jolta he olisivat saaneet yllin kyllin intiimiä yhdessäoloaikaa." Silläkään ei spekuloida, olisiko artikkelien pareissa "kulissiliittolaisia" tai vastaavia pareja, jolloinka intiimiyden puuttuminen olisi varsin ymmärrettävää. Naisten osa noissa avioliitoissa nähdään rakkaudettomana ja surkeana. Sille ei anneta mitään arvoa, että nuo naiset elävät hyvin leveästi miestensä huippukyvyillään ansaitsemilla rahoilla. Noita naisia ei verrata marketin kassalla työskentelevään ja penniä venyttävään yksinhuoltajaan, vaan heidät nähdään surkeina rakkaudettomuuden uhreina.

Miten kirjoittajat suhtautuisivat avioliittoon, jossa mies olisi kotona ja eläisi leveästi naisen ansaitsemilla rahoilla? Olisiko mies samanlainen rakkaudettoman avioliiton uhri? Vai kävisikö niin kuin todennäköistä olisi, että kirjoittajat syyllistäisivät laiskan kotona makoilevan loisen vieläkin rankemmin? Oli mies sitten kotona makoileva loinen tai maailmalla viilettävä huippumies, niin joka tapauksessa hän on armoton patriarkaalinen sortaja.