Kriittinen Pedagogiikka

Sattuneista syistä yritin joskus lukea Henry A. Girouxin ja Peter McLarenin sosiologiaan liittyvää suomennettua kirjaa Kriittinen pedagogiikka. Tulos oli kehno, sillä sivistyssanakirjan avustamanakin noin puolet virkkeistä jäi ymmärryksen ulkopuolelle, vaikka kaikkien sanojen merkitys olikin tiedossa. Sinisilmäinen opiskelija toteaisi nöyränä luultavasti tässä vaiheessa, että "onpas tämä tiede yllättävän vaikeata". Minä vähemmän nöyränä totean, että kirjassa oli tehty yksinkertaisesta perusideasta "tekovaikeaa" ja mitään tarkoittamatonta tekstiä. Keisarilla ei ole vaatteita.

Kirjan sisältö lyhyesti: "Giroux korostaa koulutuksen sidonnaisuutta ulkopuoliseen maailmaan. Kasvatus ja opetus ovat aina poliittista, liittyen arvoihin ja valtaan. Opettajan ja oppilaan suhde tulee nähdä uudessa valossa. Opettaja ei ole vain neutraalin tiedon siirtäjä. Hän on myös yhteiskuntaan, sen arvoihin ja käytäntöihin sekä niiden muuttamiseen kasvattaja. Keskeistä on analysoida miten tieto, arvot ja sosiaaliset suhteet rakentuvat ja miten ne kytkeytyvät valtaan. Giroux muistuttaa, ettei pedagogiikka ole koskaan viatonta, vaan aina poliittista ja tiettyihin arvojärjestelmiin sitoutunutta. Hän pyrkii murskaamaan sen ylle kertynyttä poliittisen viattomuuden sädekehää. Koulutuksen uudistaminen merkitsee pedagogiikan politisoitumista, opettajan työn poliittisuuden tunnistamista ja tunnustamista. Opettamisessa ovat tästä näkökulmasta olennaista opettajien yhteiskuntakriittisyys ja oppilaiden rohkaiseminen ottamaan riskejä vallitsevien valtasuhteiden piirissä mutta myös toivon luominen paremman maailman saavuttamisessa."

"Suomalaisen opettajan pitäisi tämän mukaan kyseenalaistaa mm. sellaiset itsestään selvinä pidetyt lähtökohtaolettamukset kuin että kaikki olisivat sosiaaliselta taustaltaan samanlaisia, valkoihoisia, heteroseksuaaleja ja evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvia kristittyjä."

"Koulutus ei saa palvella ensisijaisesti taloudellisia ja tuotannollisia tarpeita, vaan sen tulee kehittää yhteiskuntakriittisiä yksilöitä, jotka vahvistavat demokratian toimintaedellytyksiä ja luovat siten edellytyksiä yhteiskunnalliseen edistykseen."

Äkkinäinen saattaa ajatella tuon tiivistelmän luettuaan, että "tuossahan voi olla jotain pointtia", mutta kriittinen tarkastelija ei vakuutu. Ensinnäkin, tavoite on liian vaativa. Mistä löytyy sellaisia opettajia, jotka kykenevät opettamaan itse opetettavan asian ja siinä sivussa analysoimaan, miten tieto, arvot ja sosiaaliset suhteet rakentuvat ja miten ne kytkeytyvät valtaan? Toiseksi, vaikka opettaja itse ymmärtäisikin asian jollakin tasolla, niin miten hän siirtää tuon tiedon oppilaille ja missä ajassa?

On myös kysyttävä, onko oppilasaineksella valmiuksia tai motiiveja ottaa tuollaista tietoa vastaan ja jos on, niin onko tuollaisesta tiedosta mainittavaa hyötyä, vaiko kenties haittaa? Ja mitä hyötyä yhteiskunnalle on oppilaista, jotka on kasvatettu kriittisyyteen, eikä tuotannollisten tarpeiden tyydyttämiseen?

Kirjan muuta sisältöä: "Emansipaation ydin on vapautuminen kaikenlaisesta vierasmääräytyneisyydestä: ihmisen pyrkimystä laajentaa ja säilyttää itsemääräämisoikeuttaan. Se tähtää järjenvastaisen vallan kumoamiseen ja ehkäisemiseen, vapautumiseen kaikenlaisesta pakosta. Tällaisen emansipaation aikaansaamiseksi on oppijassa käynnistettävä reflektion prosessi, jossa hän tutkii omien uskomustensa ja toimintojensa järkevyyttä ja toimivuutta. Vapautuessaan vääristymistä toiminnan ja siihen kohdistuvan pohdinnan kautta ihminen löytää aidosti itsensä ja ylittää vieraantuneisuutensa."

Tahdotaanko tuossa sanoa, että ihmiset ovat kasvaneet jollakin lailla kieroon tai heidät on peräti kasvatettu kieroon? Ja kun ihminen alkaa tarkkailemaan niitä uskomuksia, joita mm. vanhemmat ovat häneen tyhmyyksissään istuttaneet, niin hän vapautuu, hänen itsemääräytymisoikeutensa lisääntyy, hän pystyy kumoamaan järjenvastaisen vallan ja ylittämään vieraantuneisuutensa?

Voi voi, tuosta ei humanismi ei paljon pahene.