tiistaina, joulukuuta 23, 2003

Perinteinen tapa viettää joulua

Joulu on tulossa ja on aika julistaa joulurauha Blogistaniin tai ainakin tähän blogiin muutamiksi päiviksi.

Hesari kirjoittaa siitä, että ilmaisia joululahjoja ei ole ja on varsin tarkkaa millaisen joululahjan kullekin antaa. Pyyteetön joululahja on unikuva vain. Vaimolle voi ostaa kuinka kalliin lahjan tahansa, mutta anopille ei. Lasten tarvitsee vain olla kilttejä. Italiassa itse tehtyä lahjaa pidätään jopa loukkauksena ja lahjoihin saatetaan muutenkin jättää jopa hintalappu, jotta saaja tietää sen arvon. Sosiaaliantropologin mielestä kansalaiset yksinkertaisesti tarvitsevat tietyn tilaisuuden lahjojen kollektiiviseen vaihtoon.

Olen kehittänyt sellaisen taloudellisen teorian, että jos ei osta ollenkaan lahjoja tai korkeintaan pari halpaa, niin säästää rahaa verrattuna siihen, että ostaisi paljon lahjoja. Aion testata tuota teoriaa tänä jouluna käytännössä. Minä en luota sosiaaliantropologeihin ja jos he sanovat jotakin, niin minä teen juuri päinvastoin.

"Hyvänä" uutisena voin kertoa lukijoille, että blogi jatkaa normaalisti joulun ylitse, tosin joulun henkeen sopivammilla jouluhenkeä pursuvilla kirjoituksilla. Syksyllä ajattelin repäistä joulun vieton ihan extremellä - tehdä pipareita, perunalaatikkoa, koristella kuusen ja laittaa kinkun uuniin jne, mutta ääh...palasin taas vanhaan perinteiseen joulunviettotapaan bloggailun merkeissä.

Hauskaa joulua kaikille extremejoulun viettäjille!

Ei kommentteja: