perjantaina, tammikuuta 23, 2004

Väkivaltaiset piilouhat

Man-postituslistalla pohditaan seksuaalisten ehdotusten tekemisen oikeutusta, sekä sitä, onko oikein, että pieni nainen(mies) joutuu väistelemään kaduilla tms. oman turvallisuutensa varmistamiseksi isoja korstoja tien toiselle puolelle. Sisältyykö seksuaalisiin ehdotuksiin ja korstona olemiseen väkivaltaisia piilouhkia? Miksi piilouhkaaja saa käyttäytyä miten tykkää, mutta pienen ihmisen on pelättävä?

"Minun on vaikea nähdä milloin miesten naisiin kohdistuvaan lähentelyyn *ei* liittyisi implisiittistä uhkaa, jos sitä tarkastellaan nimenomaan siinä kulttuurisessa ja poliittisessa kontekstissa, jossa se tapahtuu, eikä pelkästään yksittäisten ihmisten välisinä yksittäisinä tekoina. Tarkoitan toisaalta sitä, miten kulttuurisesti seksuaalisuus ja väkivalta ovat konseptuaalisesti yhdistetty toisiinsa ja miten nimenomaan maskuliinininen valta ja väkivalta on erotisoitu, ja toisaalta sitä, että käytännössä hyvinkin suuri osa vallankäytöstä tapahtuu seksuaalisissa konteksteissa. Täten naisilla on nähdäkseni *aina* täydet perusteet tulkita lähentelyt itseensä kohdistuvaksi uhaksi."

"Voi aivan hyvin kysyä, miksi *minun*(pienen ihmisen) pitää vaihtaa kadun puolta, jos haluan tuntea oloni turvalliseksi, miksei samaa voi edellyttää siltä isolta korstolta? Miksi on kohtuutonta vaatia, että hän ottaisi huomioon sen, miten hänen oma käytöksensä vaikuttaa muiden turvallisuudentunteeseen, sen sijaan, että hän saa rymistellä ympäriinsä kuin norsu posliinikaupassa? Miksi hänen oikeutensa toteuttaa identiteettiään isona pelottavana korstona on tärkeämpi kuin minun oikeuteni elää ilman pelkoa? Miksi minulle ainoa sallittu reaktio on mennä kotiin, laittaa ovi lukkoon ja jättää muu maailma niiden käyttöön, joiden ei tarvitse pelätä?"

Nyysseistä löytyy realistisen kiinnostava ihmissuhdetarina.

Aika tavallinen valokuva...ei sehän onkin maalaus! John Baeder piirustaa vesiväreillä fotorealistisia maalauksia ruoka-autoista.

Kirjaimellisille pissiksille löytyy urinaalisivusto, josta löytyy mm. aina tarpeellinen naisten pisuaari.

Ei kommentteja: