Nalkutus ja parisuhteen valtataistelu

Elleissä keskustellaan nalkutuksen aiheuttamasta perhehelvetistä seuraavasti:

Mies: "En kertakaikkiaan kestä enää vaimoani. Sitä jatkuvaa nalkutusta ja komentelua. Mitään en tee oikein, en ainakaan tarpeeksi. Paitsi seksiä, sitä on kuulemma liikaakin. Ihan kuin sen koko elämä olisi epäonnistunut ja kaikki on tietysti minun vikaani."

Nainen: "Arkinen elämä tuntuu aina välillä helvetiltä, tuskin pääset eroamalla koskaan eroon nalkuttavasta vaimosta, samanlainen pirttihirmu se uusikin on sitten ajan myötä jos joskus muutatte asumaan saman katon alle."

"Kannattaa sopia kotitöiden jaosta ja vaikka kysyt vaimoltasi miten ne hommat sitten pitää tehdä jos et tee niitä niin kuin hän haluaa ja olet muutenkin vaimollesi mieliksi hommasi helpottuvat huomattavasti, mutta jos haluat ottaa nokkapokkaa joka kotityöstä niin nalkutus senkun kiihtyy eikä siitä tule koskaan loppua."

Mies: "Vaimo pitää minua jonkinlaisena kodin pikkuapulaisena ja sen kerran kuin pidän pääni, en kunnioita häntä ja olen muutenkin itsekäs. Keskustelu ei pitkälle johda. Hänellä on jonkinmoinen oikeassa olemisen pakko, joka on vain pahentunut vuosien saatossa."

"Miten siitä ihastuttavasta naisesta tuollainen tulikaan muutamassa vuodessa avioliiton ja lasten myötä. Itsehän se niitä molempia kovasti halusi."

Nainen: "Olen itse samantyyppisessä perhehelvetissä, olen tosin nainen ja ilmeisesti samantapaisessa asemassa kuin vaimosi. Olen mieheni mielestä kanssa nalkuttava ja rasittava ja hän yrittää myös pysytellä poissa kotoa. Meillä on myös yksi lapsi. Tuntuu todella pahalta nähdä miehen etääntyvän, sillon kun häntä juuri tarvitsisi eniten."

Nainen: "Minuakin ärsyttää puolestani se, että kun teen kaikkeni perheen eteen niin mieheni on kuin murrosokäinen kakara. joka ajattelee koko ajan itseään. Keskitty vain omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Kun tästä huomauttaa niin saan kuulla olevani nalkuttava akka, josta ero pitäisi ottaa. Minun ohjeeni alkuperäiselle siis on, että tuskinpa vaimosi nalkuttaa, vaan yrittää epätoivoisesti saada sinutkin mukaan perheyrityksen pyöritykseen."

Nainen: "Joo kyllä se monesti menee niin, että kun yrittää suhdetta ja elämäänsä pikkuisenkin paremmaksi saada sillä, että saisi miehenkin mukaan arjen pyöritykseen niin nalkuttava akka sitä saa kuulla olevansa. Mies ei halua muuttua, ei tietenkään ole mukavaa joutua luopumaan saavutetuista eduista."

Nainen: "En siis ole ollut nalkuttava akka, olen ollut seitsenpäinen lohikäärme, kun oikeuksista/velvollisuuksista on taisteltu tai neuvoteltu. Neljän vuoden jaksosta kaksi vuotta on ollut taistelutannerta, mutta kun tasapaino on löytynyt, kumpikin on tyytyväinen."

Kun lukee tätäkin keskusteluketjua, ajattelee, että tuollaiseksi valtataisteluksiko kaikki avioliitot menevät ennen pitkään? Miehet yrittävät keskittyä omiin harrastuksiinsa ja naiset yrittävät nalkuttaa heidät takaisin ruotuun. Toiset miehet yrittävät tehdä parhaansa, mutta sekin yritys menee pieleen. Ilmeisesti naiset pitävät nalkutusta hyvänä strategiana, kun he siihen niin usein tuntuvat turvautuvan.

Kuinka suuri osa liitoista ajautuu valtataistelun asteelle? Onko valtataistelun perussyynä lasten tuoma ylimääräinen työmäärä, jota ei saada jaettua kristillisesti? Löytyykö mitään konstia estää liittoa joutumasta tuolle asteelle? Onko olemassa keinoja valtataistelutilanteen purkamiseksi, vai onko ainut vaihtoehto laittaa lusikat jakoon?