Syöpä-paita ahdistaa

Aika ja minä kirjoittaa nimimerkkikysymyksestä ja kertoo suosivansa vastuunottoa, mitä nimellään kirjoittaminen hänelle edustaa. Miksi näistä nettikirjoitteluista pitäisi ottaa joku erillinen vastuu netin ulkopuolella ja mikä tuo vastuu olisi? Sitäkö, että jos kirjoittaisi jotain, joka saisi osan ihmisistä raivoihinsa, niin noilla ihmisillä olisi mahdollisuus maksaa takaisin luonnossa häirikkösoitoilla ja ilkivallalla?

Aika ja minä kirjoittaa:"Nimen käyttö herättää luottamusta, joka on kaiken rationaalisen keskustelun perusta." Minussa taas luottamusta herättävät rationaaliset ja järkevän oloiset kirjoitukset. Meillä kaikilla on nimi, mutta tieto siitä, että tuo nimi on olemassa, ei saa minua yhtään sen luottavaisemmaksi, ei edes, vaikka tietäisin sen.

Ja mitä tulee ihmissuhdekeskusteluihin, niin luotan nimellisten sanomisiin paljon vähemmän kuin nimimerkillisten sanomisiin. Nimimerkeillä voidaan keskustella useammin asioiden oikeasta tilasta mitään salaamatta. Nimellisyys tekee häveliäämmäksi ja saa peittelemään keskustelun kannalta relevantteja faktoja. "Käytkö vieraissa?" "En", "En"...Ja näin nimellisten ihmissuhdefoorumi on tullut siihen tulokseen, että kukaan ei käy vieraissa.

Syöpä-paidat ja muut syöpätuotteet ovat mielestäni mauttomia ja saavat aikaan muissa ihmisissä epätoivottavia tunteita. Hiukan samalla tavalla kuin muutkin "statementteja" olemuksellaan ja vaatetuksellaan esiin tuovat ihmiset. Jos kaikki vastaavat järjestöt alkaisivat kerätä rahaa kärsivien auttamiseksi samalla tavalla, niin ympäristön visuaalinen ilme olisi aika rasittava. Feministijärjestötkin alkaisivat kaupitella Raiskaus!-paitojaan raiskausten uhrien auttamiseksi saadakseen aikaan keskustelua. Hmm... Kaakao on ottanut myöskin kantaa syöpä-paitoihin.

Tommipommikin liittää pettymyksekseni Ihmissuhdekommunismiin "pakkonaittamisen", mikä pilaa hienon aatteen mainetta. Minä en ole koskaan, korostan koskaan vaatinut kirjoituksissani naisten pakkonaittamista miehille. Mistä ihmeestä kymmenet kirjoittajat saavat päähänsä viikko toisensa jälkeen liittää "pakkoajatuksia" minun pakottomiin ajatuksiini? Hermot alkavat kohta mennä.

Positiivinen ajattelu ei välttämättä auta syöpäpotilaita parantumaan.