Vanhuus ei tule yksin

Ennen sitä naureskeli kaavoihinsa kangistuneille, uutta vieroksuville vanhuksille. Nuorempana inhosin Junnu Vainiota ja oikeastaan kaikkea suomalaista iskelmää. On vaikea uskoa, että kun aikaa menee, niin itsestäkin tulee pikku hiljaa Jamppa Tuomista kuunteleva mielikuvitukseton vanha käpy.

Nykyään en jaksa kuunnella musiikkia oikeastaan ollenkaan, paitsi tietenkin autossa sävelradiota. Eihän minulla ole tosin edes radiotakaan - CD-levyjä olisi kyllä vaikka muille jakaa. Videotkin ostin, mutta en jaksa tutustua käyttöohjeisiin tai ruveta selvittelemään kaikkia toimintoja. Iskin vain videot kiinni ja selvittelen sitten nauhoituksia sun muuta, kun tarvetta tulee. Kotikatu tuntuu jo ihan kohtuulliselta ohjelmalta, mutta niin pitkällä en vielä ole, että Kymppitonnin tasolle olisin vajonnut. Kuntosalille kun menee, niin siellä jaksaa vain heilutella käsiään, tosissaan ei viitsi rehkiä. Vanhemmiten ihminen tulee mukavuudenhaluiseksi, eikä tahdo ottaa vastaan mitään uutta.

Olen kyllä ollut oikeastaan aina mieleltäni vanha - en kaipaa matkusteluakaan. Perillä matkanpäässä on ihan mukava olla, mutta ei se ole sen kaiken rahan ja matkustelun vaivan väärti. Koskaan en ole käynyt ulkomailla varsinaisella lomamatkalla, jos Tallinnan risteilyjä ei lasketa. Hiihtäminenkin on tullut kuvioihin takaisin. Oikea mummojen laji. Uskottava se on, että kalkkeutuminen tulee vääjäämättä, vaikka nuorempana kuvittelisi muuta. Kyllä minusta oikeasti vanhana tulee varmaan kärttyisä ja ilkeä ukko.

Pikapuoliin tulee sadantuhannen kävijän raja täyteen. Ihmissuhteet-hakusana ylitti juuri tuhannen rajan. Kiitokset kaikille lukijoille ja Googlettajille.

Ai niin, minäkin osallistun näkymätön nauha kampanjaan pahaa vastaan. Osallistu sinäkin!