Nuorten esiintyminen alastonkuvissa
Lakiehdotus 16-vuotiaitten pornokuvaamisen sallimisesta on tuntuu synnyttäneen ainakin epäloogisuudessaan mielenkiintoista keskustelua mm. Ilta-Sanomien keskustelupalstalla. Miksi esim. alastonkuvat 16-vuotiaasta ovat paha asia verrattuna siihen, että samanmoisen henkilön kanssa saa laillisesti harrastaa vaikka minkälaisia seksileikkejä sadomasokismista alkaen? Perheen 16v lapsi: "Lähden tästä anaaliryhmäseksisessioon." Iskä ja äippä: "Juu, mene vaan, kunhan et vaan suostu minkäänlaisiin alastonkuviin, kun se on niin ällöttävää." Miksi suojaamattoman seksin harrastaminen vaarallisten tautien uhalla on sallittua, mutta "vaarattomien" alastonkuvien ottaminen kiellettyä?Se on totta, että alastonkuviin suostuminen voi olla myöhemmin 16-vuotiasta kaduttava päätös, mutta onko alastonkuvista saatavan palkkion suuruudella merkitystä kaduttavuuden kannalta? Toki, jos nuori suostuu kuviin "puserorahojen" hinnalla(kuten jossakin asia ilmaistiin), niin päätös voi osoittautua myöhemmin virheeksi. Jos taas palkkio on esim. 10 000 euroa, niin alastonkuvissa esiintymisen edut voivat hyvinkin olla haittoja suuremmat. Pitäisikö 16v. alastonkuvapalkkion suuruudelle säätää alaraja, jotta kyse ei olisi ainakaan selkeästä hyväksikäytöstä?
Miehen ja naisen deitti-ilmoituksen ero Elleissä:
- Laitoin kaks viikkoo sit deitti.nettiin ilmotuksen, jos oli tyyliin perustietoi musta: ikä(22v.), mies, urheilullinen, atleetti akateeminen, ilonen, hauska, jne( harrastuksia ym.). No sit tein saman mut laitoin omaks sukupuoleks nainen, jota siis en ole=)" Ja suunnilleen samat datat , akateemisuus, hyväkroppasuus, ilosuus, ym...No kahen viikon tuloksena, miehen ilmotus sai yhen vastausken ja seki oli luultavasti joku copy-paste homma. Mut naisen ilmotus sai 62 vastausta.Elleissä keskustellaan kevytkenkäisyydestä:
- Tuohan on ihan realismia ja arkipäivää. Tavismies (joita on 99% miehistä) saa tehdä 50...100 kertaa enemmän "toitä" (rustailla netti-imoituksia, vastata niihin , käydä kapakassa , harrastuksissa ym) kuin tavisnainen (joita on 99% naisista), saadakseen jokinlaisen naissuhteen alulle.
Pakkien saaminen on miehille enemmän kuin normaalia ja jos siitä masentuu niin heikosti on asiat. On paskapuhetta, että miehet olisivat jotenkin naisia kovapintaisempia, yhtä ikävältä pakit tuntuu, mutta em. tosiasiat tietäen pitää vain jatkaa.
- Pari ystävätärtäni yrittävät jatkuvasti muuttaa elämäntapaani. En kuulemma saisi tapailla miehiä - tai en ainakaan sillä tavalla tapailla kuin nykyään teen. Tällä he vihjailevat, että vietän liian "leväperäistä" seksielämää.
Mikä ihme tätä maata ja sen ihmisiä riivaa, kun aina luullaan, että paha mies on höynäyttänyt nuorta naista ja saanut tämän "saalistettua" sänkyynsä? Ihan pienelllä itsenäisellä ajattelulla pitäisi hoksata, että ajatus on epäkorrektilla tavalla sukupuolittunut ja siten kehnoa ajattelua. Yhtä hyvin voisin kehuskella, että olen saanut höynäytettyä hyvän näköisiä miehiä sänkyyni ja näin siis halventamaan omaa vartaloaan.
Mitä olette mieltä, eikö KATEUS ole se perimmäisin motiivi kun nämä kitkerät siveyden sipulit jakavat neuvojaa?! Ei ole uskallusta ja tervettä itsetuntoa itsellään.
- os nainen käyttää ehkäisyä, tapaa useita miehiä ja pitää hauskaa, se on hyvää ja terveen nuoren naisen elämää. En ymmärrä, miksi vielä eletään jossakin kaksinaismoralismin aikakaudella, jossa mies saa harrastaa seksiä vaikka maailman kaikkien naisen kanssa, mutta naisen pitää istua jalat ristissä piianpedillään ja odottaa sitä tulevaa miestä.
- Onhan totuus myös siinä, että kukaan fiksu mies ei kaltaisesi naisen kanssa mene naimisiin ja sitten 3-kymppisena vingut kun et löydä itsellesi miestä kuten niin moni näyttää tekevän.
- Ninnu; olet hyvin oivaltanut tasa-arvon merkityksen ihmissuhteissa. Jatka edelleenkin elämistä niin kuin se sinusta tuntuu hyvältä.
- Valitettavasti pilaat itsesi kaikkien järkevien miesten silmissä käytökselläsi. Ei kukaan kunnollinen mies ota naista, jonka nuoruus on täynnä irtoseksiä.
- Olen sinkkuillut reilut puoli vuotta ja viettänyt sinä aikana erittäin aktiivista ja antoisaa seksielämää. Harrastan vain yhden illan juttuja, ja jos seksi on ollut erikoisen hyvää, olen saattanut olla saman mieen kanssa toisenkin yön. Minäkään en ymmärrä sitä ajatusta että jos mies elää tällä tavalla se on jotenkin siistiä, mutta naista haukutaan heti huoraksi jne..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti