lauantaina, marraskuuta 27, 2004

Naiset, joilla oli ollut tavallista enemmän seksikumppaneita, pettivät miehiään muita todennäköisemmin

Naisten parinvalintaongelma Iltalehdestä: Kumman ihanista miehistä ottaisi:
- Molemmat komeita ja fiksuja.

- Molemmat miltei täydellisiä ja minulle rakkaita.

- Sain valita kahdesta miehestä. Valitsin hänet, joka on paremmassa työpaikassa.

- Loppujen lopuksi ulkonäkö sai jäädä, ja luonne voitti. Järki voitti tunteet. Noloa myöntää, mutta myös poikaystäväni tuleva asema työelämässä veti minua puoleensa.
Mikseiköhän miehiltä kysytty, kumman he ovat joutuneet valitsemaan: a) Sen mallina toimineen isotissisen blondin, joka on myöskin miljoonaperijätär, vaiko b) Sen tiukkapyllyisen mallina toimineen oluttehtaan omistajan tyttären?

Miksi mies maksaa seksistä (Iltalehti):
- Nykyisin Jarmo ostaa seksiä noin kerran kuussa, ikään kuin kuukauden päätteeksi ja palkkioksi. Hän sanoo, ettei hän enää tunne siitä huonoa omatuntoa. "Jotenkin voi kuulostaa oudolta, mutta suhteemme on pysynyt kasassa ehkä juuri sen vuoksi, että voin välillä käydä tyydyttämässä tarpeitani muualla. Jos näin ei olisi, olisin kai lähtenyt seikkailemaan. Pahimmassa tapauksessa se olisi tarkoittanut avioliiton loppumista."

- Eivät tällaista vanhaa, rumaa ja läskiä miestä halua. Se on kiva, että joku vielä rahasta huolii.
Seksin ostaja on sisimmältään nynny:
- Seksiä ostavat miehet ovat narsisteja, väittää seksuaaliterapeutti Heidi Valasti. He voivat pitää itseään pintapuolisesti kovina kaatajina, mutta kyllä kykenemättömyys vastavuoroisuuteen kertoo, että he ovat sisimmältään nynnyjä. Valasti korostaa, että seksistä maksaminen sopii esimerkiksi sellaisille, joiden sosiaaliset taidot ovat puutteellisia.
Miksiköhän seksuaaliterapeteutin ja prostituoitujen asiakkaiden teoriat seksin ostamiseen liittyen kuulostavat kovin erilaisilta?

Naisilla pettäminen on geeneissä (Iltalehti):
- Lontoolaisessa St. Thomas' Hospitalissa naisilla suoritettu kaksostutkimus osoittaa, että 41 prosenttia naisten uskottomuuteen johtavista tekijöistä on geneettisiä. Perintötekijät vaikuttavat uskottomuuteen yhtä voimakkaasti kuin korkeaan verenpaineeseen tai depressioon.

Tutkijat huomasivat, että perintötekijöillä oli huomattava vaikutus myös naisten seksikumppanien määrään. Lisäksi naiset, joilla oli ollut tavallista enemmän seksikumppaneita, pettivät miehiään muita todennäköisemmin.

Uskottomilla naisilla on suurempi todennäköisyys synnyttää "hyvägeenisiä" jälkeläisiä kuin naisilla, jotka eivät petä puolisoitaan. Naisten syrjähypyt tapahtuvat yleensä miesten kanssa, joilla on yhteiskunnallisesti korkeampi status kuin heidän omilla aviopuolisoillaan.
Ahaa! Laitetaan tähän vielä uusintana: Naiset, joilla oli ollut tavallista enemmän seksikumppaneita, pettivät miehiään muita todennäköisemmin. Mielenkiintoista. Monipartnerisia naisia kannattaa siis todellakin vältellä parinvalinnassa oikeaa suhdetta ajatellen. Kaksinaismoraalille on näköjään olemassa vankka perusta.

Elleissä puhutaan lortoista:
- Kari, uskon että sinua ahdistavat kaikki kokeneet naiset, joilla on ollut rikkaita kumppaneita.

- On ollut yllättävää, miten monella mieskirjoittajalla on ns. perinteinen arvomaailma. Tulee väkisinkin mieleen, ettei tässä nyt vain taas julistettaisi suuremman luokan kaksinaismoraalia! Vai halutaanko itseasiassa jättääkin moraalinen vastuu naisille, kun miehet edelleen pitävät kiinni omasta oikeudestaan käyttää kaikkia keinoja vapaaseen valintaan seksissä?

Ei kommentteja: