Raha ratkaisee
Miehen rahakäsitys pilaa suhteen! Tällainen ongelma stressaa: kesällä pitäisi mennä naimisiin pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa (molemmat 30 v) ja nyt olemme alkaneet todenteolla keskustella rahan käytöstä avioliitossa eikä yksimielisyyteen ole päästy millään. Ongelma on siinä, että itse olen akateeminen köyhä pätkätyöläinen, (vaikka työstäni ja alastani kovasti tykkäänkin), mutta mieheni on yritysmaailmassa korkeassa ja kovapalkkaisessa asemassa ja tienaa monta kertaa enemmän kuin minä.
Miehellä on selvät periaatteet: aikuisia ihmisiä kun ollaan, niin kaikki kulut avioliitossa jaetaan 50-50. Kun huomautan, että tuloni ovat tosiaan monta kertaa pienemmät, hän kuittaa sen sillä, että mitäs valitsin alunperin niin huonosti palkatun alan. Hän on sanonut ihan suoraan, ettei ala ketään elättämään, raha on hänen omaansa.
Yritin selittää, että rahani ei millään riitä niin kalliiseen matkaan. Hän sanoi, että ota lainaa tai hanki parempi työpaikka. Minä harkitsen nyt ihan tosissani koko häiden perumista ja miehen jättämistä.
Miehet parisuhteessa, ei ymmärrä. Mä olen oikeasti ruvennut miettimään yhtä asiaa. Olen seurustellut muutaman kerran, ja yksi yhteinen tekijä on leimannut jokaista suhdettani. Se on ollut se, että mies on lopulta kyllästynyt siihen, kun seksiä ei ole herunut riittävästi ja mun halut on hiukan hiipuneet. Omalta osaltani syynä siihen on ollut se, että olen kokenut olevani enemmänkin antajana kuin saajana suhteessa, joten kun mies on kohdellut mua - toki hyvin, mutta pääasiassa seksuaalisten halujensa tyydyttäjänä, niin mielestäni ei ole ihmekkään, että fiilikseni on hiukan latistuneet. En väitä itsekkään olevani täydellinen tässä asiassa, mutta rehellisyyden nimissä olen parisuhteissani suurimmaksi osaksi ollut se, joka ehdottaa, yllättää, piristää jne., mies ei juuri ole osallistunut tähän puoleen. Mutta seksiä pitäisi kuitenkin saada... Mun mielestä tässä on ihan helkatinmoinen ristiriita, ja olen todella ihmetellyt, eikö mies oikeasti ymmärrä, että parisuhde ei voi olla pelkkää seksiä, ja jos sitä haluaa, niin molempien - siis huom! Molempien, myös miehen - täytyy nähdä vaivaa sen eteen.
Kommentti: Eli...nainen ei ihastu mieheen, vaan miehen tekemiin palveluksiin. Sittenhän naisen kannattaisi mennä kimppaan kampaajansa, hierojansa tai mekaanikkonsa kanssa ja maksaa saamistaan palveluista seksillä.
Jos en kiinnosta naista omana itsenäni vaan minun pitää koko ajan olla passaamassa ja palvelemassa arvon prinsessaa niin antaa sitten olla. Varmaan jossain on nainen joka tykkää minusta sellaisena kuin olen ja nauttii seksistä kanssani, eikä vaadi kiinnostuksen herättämiseksi kynttiläillallisia ja hierontoja.
42 kommenttia:
Hetkinen... nainen tekee enimmän osan aloitteista seksin suhteen, mutta kuitenkin mies on se joka vaatii koko ajan seksiä? Sitten valitetaan että miehen pitäisi vielä nähdä vaivaa seksin eteen, mutta kuitenkaan parisuhde ei ole vain seksiä.
En nyt oikein ymmärrä.
Ensimmäisellä lukemisella sanoisin kyllä, että molemmilla tytöillä on ihan ehta ääliö heilana.
Kai te pojat muistatte, että sellaisiakin kundeja oikeasti on olemassa? Että jokainen miestään idiootiksi valittava nainen ei ole nirppanokka prinsessa?
Hölmö äijä tuo hyväpalkkainen mies. Nainen on aina myös sijoitus, eikä mikään harrastus, vaimokaan, ole ilmainen ;)
Johan sitoutumisen asteestakin kertoo jotain, jos ei halua käyttää ollenkaan käytössään olevia resursseja toiseen.
Uusin tyttöystäväehdokkaani tienaa kokopäivätöissä kuukaudessa vähemmän, mitä minä tulen saamaan joulubonuksina. Mielestäni tuolla perusteella minun kannattaa maksaa kaikki kun olemme liikkeellä.
Käyttämällä resurssejani voin osoittaa naiselle että välitän hänestä. Jos tienaisin vähemmän, mutta osaisin esimerkiksi veistellä kauniita koristeita, niin antaisin sitten niitä.
Ja nyt puhutaan siis vasta ehdokkaasta, eli mukana on erityisen suuri riski siitä että "sijoitus ei kannata". En ole edes itse varma siitä, meneekö em. nainen läpi tyttöystäväfiltteristäni.
- Syltty
Kai te pojat muistatte, että sellaisiakin kundeja oikeasti on olemassa? Että jokainen miestään idiootiksi valittava nainen ei ole nirppanokka prinsessa?
No totta kai naiset valitsevat usein väärin. Rahanhimonsa sokaisema nainen ottaa rikkaan öykkärin, ja seksuaalisen himonsa sokaisema nainen ottaa väkivaltarikollisen. Mitäs ottivat, syyttäkööt itseään.
Kokemusta on ainakin tuosta seksielämän hankaluudesta... Eli siitä kun toinen osapuoli valittaa, että on niin tylsää, aina sitä samaa - ja sitten sitä 'tylsää' on vielä kuulemma aivan liian vähän.
Eli kyllä se vaan pistää ketuttamaan, kun itse tekee aloitteita, yrittää keksiä jotain kivaa uutta (asusteita, asentoja, paikkoja, leikkejä) ja toinen saa sitten vaan "tulla mukana", pistämättä sen enempää itseään likoon. Ja että se silti kehtaa valittaa seksin vähäisyyttä, vaikkei koskaan itse ehdota sanallisesti tai ota mitään fyysistä kontaktia, hellimisestä puhumattakaan - että siitä kun toinen seuraa töllöstä valioliigaa, pitäis ilmeisesti itsekseen osata kiihottua ihan pitelemättömäksi...?
No, lopulta päättelin, että se "vaihtelu" varmaan sitten tarkoittaa muita naisia - että minuun on vain kyllästytty - ja vapautin sitten herran takaisin sinkkumarkkinoille. Turha luulla että sain siitäkään sen enempää kiitosta.
Jälkikäteen olen ajatellut, että suhde taisi kaiken kaikkiaan olla aika säälittävä yritys - siis pitkä, suht. nuorena aloitettua suhde, jossa on "kasvettu yhteen", ts. muututtu lähestulkoon siskoksi ja veljeksi - ja kun mitään vertailukohtaa ei ole, ei saatua kumppania osata arvostaa, eikä suhteeseen myöskään panostaa. Kaikki kummallekin mielenkiintoinen ja tärkeä tapahtuu ihan muualla, ja lämpö ja energia kulutetana töissä, kavereiden kanssa ja harrastuksissa. ...Kotona sitten vaan pyristellään väsyineinä ja tyytymättöminä...
Panu,
ihan varmasti myös noin, mutta ei tuo mikään koko totuus ole. Kyllä sitä kuule piisaa sitäkin sorttia, mistä naistenlehdissä aina paasataan, että akka on niin lällykkä, että ottaa mitä annetaan ja menee naikkariin sen kanssa, joka sattuu huolimaan.
Se nyt tiedetään, että sulle kaikki naiset on rumia ja haisee pahalta (tosin MK on saanut erivapautuksen sukupuolestaan), mutta maailma tuolla ulkona on sitten kuitenkin melko moniulotteinen.
Varsinkin tuo ekan tarinan äijä on ihan pihalla. Jos tulot on epätasaiset, on vaihtoehdot nää:
a) Eletään köyhemmän tulojen tasoista elämää ja maksetaan 50-50, parempipalkkaiselle jää omat ylimääräiset rahat säästöön
b) Eletään tulojen keskiarvon tasoista elämää yhdessä ja parempipalkkainen siis avustaa huonompipalkkaista
c) Kumpikin elää oman tasoista elämää, mut sitten ei ole yhteisiä lomamatkoja jne...
Vaihtoehdossa C ei itseasiassa voi olla paljon mitään yhteistä elämää, koska jo esimerkiksi asumiseen menee niin valtava osa tuloista. Ja pariskunnat kun tuppaavat asumaan yhdessä...
Mitä iloa vaihtoehdossa a parempipalkkainen saa suuremmasta palkkapussistaan? Voi jättää perinnöksi lapsilleen...
Parempipalkkainen voi esimerkiksi jättäytyä pois työelämästä 15 vuotta aikaisemmin. Muita kysymyksiä?
OWM
Sitäpaitsi elämisen taso ei niinkään ole riippuvainen ympärille haalitusta materiaalista kuin esimerkiksi ihmissuhteista ja taloudellisesta turvallisuudesta (tämä on paremmin palkatun eräs etu). Naiset vain valitettavasti usein ovat uskomattomia materialisteja tai olisikohan tarkempaa sanoa, että naiset tavoittelevat kovaa statusta viiteryhmässään. Katsokaa vaikka noita naistenlehtiä, kuten Avotakkaa yms. Yhtä hyvin voisi silmäillä Stockkan tai muiden high-endiksi miellettyjen liikkeiden mainoskatalogeja. Ainoa ero on, että naistenlehdissä osa mainoksista on naamioitu artikkeleiksi.
Sinänsä olen Syltyn kanssa samaa mieltä siitä, että pieniä merkityksettömiä summia kannattaa sijoittaa suhteeseensa, jotta kaikki sujuu mukavasti. Se on sitten kokonaan toinen juttu, kannattaako mennä naimisiin ja kannattaako antaa kusettaa itseään muissa merkittävissä ostoksissa, kuten asunnoissa. Merkittävissä asioissa linja on syytä pitää tiukkana, pikkuasiat ovat pikkuasioita.
OWM
"Se on sitten kokonaan toinen juttu, kannattaako mennä naimisiin ja kannattaako antaa kusettaa itseään muissa merkittävissä ostoksissa, kuten asunnoissa."
Mitä tarkoitit? Olettaen, että pariskunta haluaa tulevaisuudessa perustaa perheen on aivan yhdentekevää ovatko he naimisissa vai ei, päivittäisen elämän raha-asioiden hoidosta pitää olla sekä avioparilla, että avoparilla sopu (vaihtoehdot a, b tai c).
Asumiseen menee niin iso osa tuloista, että yhteen muutettaessa on jo pakko päättää millä lailla kumpikin suhteen osapuoli osallistuu vaikkapa vuokran rahoitukseen. Jos halutaan rahoittaa kaikki puoliksi, on molempien mentävä vähemmän tienaavan ehdoilla eli muutettava pienempään/huonompaan/kaukaisempaan kämppään. Alkuperäisen esimerkin mies puolestaan nimenomaan halusi elää omalla tulotasollaan leveästi, mutta silti tyttöystävän piti tulla kaikkeen mukaan, vaikka sitten lainarahalla.
Vuokra on paljon hankalampi jakokysymys kuin asunnon osto. Jos vuokra jaetaan pariskunnan kesken epätasaisesti, molemmat saavat eri suurilla rahamäärillään saman tuloksen eli puolikkaan asumisoikeutta siinä kämpässä. Jos asunto ostetaan, voi osakkeet jakaa samassa suhteessa kuin asuntoon investoitu rahamäärä.
Miten olette vuokranne jakaneet? Asutteko paremmin ansaitsevan vai huonommin ansaitsevan kriteerien mukaan?
Tarkoitin, että miehen (= paremmin ansaitsevan ja varakkaamman) kannalta avioliiton nimellä tunnettu taloudellinen sopimus ei kannata. Se ei tuo mitään etuja, mutta sisältää paljon riskejä ja luo ilman vedenpitävää avioehtoa perverssin kannustimen eroamiseen parisuhteen vähemmän varakkaalle puoliskolle (= naiselle).
Miksi siis vaivautua pelleilemään avioehdon kanssa, koska sen luominen olisi joka tapauksessa hankalaa, koska mm. aikaisemmin hankitun omaisuuden tuottoa on vaikea rajata selvästi erilleen muusta rahasta. En itse ole lähdössä tähän leikkiin koskaan.
Suurista linjoista olen samaa mieltä. Keskeiset vaihtoehdot ovat a, b ja c.
Oletuksesi siitä, että asumiseen menisi erityisen suuri osa tuloista on väärä, vaikka pääkaupunkiseudulla asunkin. Toki se on merkittävin yksittäinen säännöllinen menoerä.
Jos oletettaisiin, että muuttaisimme yhteen, olisimme luoneet jo etukäteen erittäin tarkan tavan kustannusten jakamiseen. Asia ei ole aivan yksinkertainen, koska asuminen tapahtuisi omistusasunnossani. Asioista on kyllä puhuttu ja niistä on päästy molempia tyydyttävään sopimukseen.
Jos asunnosta omistetaan erisuuret osat, jonkinlainen taloudellinen kompensaatio on välttämätön, mikäli tavoitellaan tasa-arvoista taloudellista tilannetta. Vuokra olisi mielestäni huomattavasti selkeämpi jaettava.
Tilanne on kuitenkin meillä vielä pitkään se, että kumppanini ei pysty ostamaan merkittävää osaa asunnosta pääkaupunkiseudulla, joten toistaiseksi joudutaan soveltamaan kehittämiäni laskentamalleja.
OWM
Ja selvennykseksi. Asun ns. kykyjeni alapuolella ja jos oletetaan, että asuisimme yhdessä, asuisimme todella radikaalisti kykyjemme alapuolella. Tällaisena tilanne on tarkoitus myös pitää, kunnes kumppanini pystyy merkittävään panostukseen. En katso olevani velvollinen olemaan ainoa, joka sitoo merkittävän pääoman omistusasuntoon. Pääoman kerääminen on rankkaa.
OWM
Tottakai avioehto on tehtävä jos jommallakummalla on omaisuutta tai perintöä tulossa. Vai olisiko siistiä jos vanhempiesi kuoleman jälkeen vaimosi ottaa eron, pakottaa jakamaan (=myymään) sukutilanne, vie ainakin puolet lapsuudenkotisi arvoesineistä ja puolet sukusi sukupolvien saatossa keräämästä perinnöstä?
OWM,
kukin taaplaa tyylillään tietysti, mutta täältä katsoen toi on tosi outoa.
Myös mä olen ollut suurimman osan liittoni kestosta radikaalisti muijaani paremmin tienaava, mutta ei mulle olisi tullut mieleenkään tehdä mitään tollasia virityksiä. Me eletään pariskuntana, piruvie.
Jaahas, voi kai sitä erikoisena pitää. Olen kuitenkin onnistunut kykyjeni alle elämällä hankkimaan alkupääomaa ja olen kasvattanut sitä rajulla riskillä maailman pörsseissä. Asunnon osto oli pitkän työn tulos, eikä tänne todellakaan kukaan tule asumaan puolikkaalla vastikkeella.
Korvauksen täytyy olla oleellisesti suurempi ja sopivan summan määrittäminen edellyttää tarkkaa analyysiä. Kuten sanoin, asioista on keskusteltu ja laskentamallini on täysin hyväksytty. Kumppanini kyllä tietää, että en varsinaisesti tavoittele omaa hyötyäni, vaan tasa-arvoa. Olisin koska tahansa valmis muuttamaan jonkun toisen omistusasuntoon vastaavalla sopimuksella, jos tilanne olisi käänteinen.
OWM
Samaa ihmettelin kuin Junakohtauskin.
Tunnen joltisenkin liudan pariskuntia, eikä niistä yhtä tai kahta lukuunottamatta ainoassakaan ole varallisuus ja tulot tasapainossa (eikä se epätasapaino läheskään jokaisessa miehen hyväksi, by the way).
Mutta tuollaisia OWM-virityksiä ei kukaan harkitse. Se olisi hitaan lopun alku suhteelle, ja todennäköisesti saisi myös minut lievää inhoa tuntien etäännyttämään hieman muodollisemmat suhteet moisiin kolikonpyörittäjiin.
Mutta kukin tyylillään. Taidamme liikkua OWM:n kanssa hieman erilaisissa piireissä.
Pariskuntana elämisen ajatus on tietysti kaunis. Itse olen kuitenkin raha-asioissa realisti ja katson, että toinen osapuoli voi koska tahansa irtisanoa tämän parisuhteen. Siten tilit on syytä pitää jatkuvasti tasan, ettei tule suurempia riitoja siinä teoreettisessa tapauksessa, että ero tulisi. Jos ostaisimme digiboxin ja se nyt sattuisi jäämään toiselle eron koittaessa, en olisi asiasta lainkaan kiinnostunut. Asunto on kustannusvaikutukseltaan kuitenkin aivan eri kategoriassa.
OWM
OWM, käyttäydyt laskentamallisi kanssa niin kuin tilanne, jossa puolisosi asuisi kanssasi olisi sinulta jotain pois. Taidat ajatella, että on pinta-alaa VÄHEMMÄN kuin nykyisessä yksinasumistilanteessa ja siksi sinun tulisi saada korvausta. Useimmiten pariskunnat muuttavat yhteen juuri siksi, että molemmat sitä haluavat mieluummin kuin yksin asumista, jolloin sille yksin asuvalle, jonka luokse muutetaan uusi tilanne on ENEMMÄN kuin edellinen. Korvausta ei tällöin tarvitse laskea yhtä perusteellisesti. Molemmat voittavat kun ei tarvitse kaipailla koko ajan.
Mekin mietimme raha-asioita lähinnä yhteisinä, koska asiat, mitä haluamme niillä rahoilla tehdä ovat yhteisiä kokemuksia. Ei minua paljon lämmittäisi, jos saisin omalla potillani lähteä yksin paratiisilomalle pois puolisoni luota.
Kaveripiirissä satuttiin joskus keskustelemaan aiheesta. Yksi oli näet hiljaittain ostanut itselleen asunnon yhdessä vanhempiensa kanssa (1/3 asukkaan omistuksessa loput vanhempien). Aika yksimielisesti oltiin OWM:n tapaisen mallin kannalla - kukaan ei olisi ottanut poikaystävää asumaan "siivellä" omistusasunnossa.
Itsellä sattuu olemaan sellainen tilanne, että ennakkoperintönä saatua ja edelleen osakekaupoilla kartutettua varallisuutta on aika reilusti, mutta tulotaso on ainakin toistaiseksi melko heikko. Jos (tai kun) ostamme yhteiseen käyttöön asunnon ja siihen käytetään ne rahat, mitä osakesalkkuni myynnistä saa irti, niin joku etukäteen yhdessä sovittu ja molempien hyväksymä "viritys" otetaan kyllä käyttöön.
Luulen, että kannattaa sitoutua toiseen pysyvästi vasta sitten, kun ei tunnu pahalta antaa vaikka kaikkea tälle toiselle. Kun se on sama kuin antaisi itselleen. Olen esimerkiksi tyhjentänyt tilini puolisoni autonostoa varten, sillä muuten hän ei olisi voinut ottaa vastaan kauempana olevaa työtä. Mietin siinä rahoja siirtäessäni, ettei kyllä tunnu mitenkään pahalta. Jätin tonnin omalle tilille ja elämä jatkui.
"kukaan ei olisi ottanut poikaystävää asumaan "siivellä" omistusasunnossa"'
Entä jos siinä olisi asunut joka tapauksessa itse? Ja jos poikaystävällä ei olisi ollut kovin paljon rahaa maksaa siitä vuokraa? Ja jos sen olisi kuitenkin halunnut nähdä aamuisin vieressään?
Anonyymi: Entä jos siinä olisi asunut joka tapauksessa itse? Ja jos poikaystävällä ei olisi ollut kovin paljon rahaa maksaa siitä vuokraa? Ja jos sen olisi kuitenkin halunnut nähdä aamuisin vieressään?
1. Kaverin tapauksessa kyseessä nimenomaan oli asunto, jossa hän joka tapauksessa asuu itse. Se ei mielestäni juuri vaikuta asiaan.
2. Kyseessä on kuitenkin pikkukaupungin (Vaasa) keskustan liepeillä sijaitsevan melko iäkkään pienkerrostalon kaksio eikä mikään luksusasunto Helsingissä. Eli jos poikaystävällä on varaa asua itsekseen ja maksaa yksiön (tai edes opiskelijasolun) vuokria, hänellä luulisi olevan myös varaa maksaa käypä korvaus tuollaisen asunnon puolikkaan asumisoikeudesta.
3. Yökylään voi kyllä tulla maksamatta korvausta. Siinä vaiheessa, kun roudaa kaikki kamansa toisen luo, aikuisen ihmisen kuuluu maksaa oma osuutensa siitä asumisesta - vaikka toinen olisi omasta osuudestaan maksanut huomattavan osan etukäteen aikaisemmin hankitulla varallisuudella.
MK: "Siinä vaiheessa, kun roudaa kaikki kamansa toisen luo, aikuisen ihmisen kuuluu maksaa oma osuutensa siitä asumisesta - "
Tietysti on itsestäänselvää, että toinen maksaa osuutensa tavalla tai toisella. Rahalla tai vastaamalla vaikka ruokaostoksista yksin tai jollakin muulla yhdessä sopivaksi katsotulla tavalla. Kysymys onkin se, että pitääkö "vuokralaisen" maksaa vastikkeesta *suurempi* osuus kuin asunnon omistajan? (Tämä oli kai OWM:n ajatus?)
Itseni mielestä olisi kyllä hiukan outoa pyytää kumppaniltani enemmän kuin puolet kustannuksista. Eihän asunnon myöhempi myyntiarvo siitä kuitenkaan laskisi, että asunnossa asuisi yhden sijasta kaksi (siistiä) ihmistä. Siksi joku ylimääräinen rahallinen kompensaatiokin olisi minusta tarpeetonta.
Leppis
Leppis: Kysymys onkin se, että pitääkö "vuokralaisen" maksaa vastikkeesta *suurempi* osuus kuin asunnon omistajan? (Tämä oli kai OWM:n ajatus?)
Itseni mielestä olisi kyllä hiukan outoa pyytää kumppaniltani enemmän kuin puolet kustannuksista. Eihän asunnon myöhempi myyntiarvo siitä kuitenkaan laskisi, että asunnossa asuisi yhden sijasta kaksi (siistiä) ihmistä. Siksi joku ylimääräinen rahallinen kompensaatiokin olisi minusta tarpeetonta.
Hoitovastikkeen puolikas voi olla muutaman kymmenen euron luokkaa, kun taas lyhennyksiin ja korkoihin tai rahoitusvastikkeeseen menee huomattavasti suurempi summa kuukausittain - yleensä satoja euroja, jopa tuhat. Aika iso ero siis tulisi siihen, miten paljon osapuolet panostavat yhteiseen kotiin, jos toinen makselee pelkästään vastikkeen puolikasta ja toinen alkupääoman sijoittamisen lisäksi hoitaa lainan korkoineen. Yhteinen koti on myös hieman eri asia kuin sijoitusasunto - sitä ei ole tarkoitus myydä kuin siinä tapauksessa, että esim. vaihdetaan isompaan asuntoon, jolloin myyntitulot sijoitetaan sitten siihen. Kumppani saisi eroon tai kuolemaansa saakka asua todella halvalla, toisin kuin asunnon omistaja, eikä asunnon omistaja kuitenkaan välttämättä missään vaiheessa hyödy siitä, että asunto on vain hänen nimissään.
Itse annan miehelle tasan kaksi vaihtoehtoa: joko hän maksaa vuokraa sen verran, että hoidan sillä vähintään puolet vastikkeesta ja mahdollisista lainakuluista tai osallistuu lainan maksamiseen siten, että tulee lopulta maksaneeksi noin puolet asunnon alkuperäisestä hinnasta (ja myös omistaa puolet asunnosta).
MK: Mutta eihän tuossa sinun mainitsemassasi tilanteessa olekaan sitten selkeää toinen omistaa/toinen ei -asetelmaa. Tietysti tilanteessa, jossa toinen maksaa vain puolet vastikkeesta, ei tällä toisella tulisi mahdollisen eron sattuessa olla mitään oikeutta asuntoon. Jos naimisiin mennään, niin tehdään selkeä avioehto.
Ja miksi asunto pitäisi omistaa juuri puoliksi? Kai sellainenkin avioehto/sopimus voidaan tehdä, joka määrittelee, että toinen omistaa asunnosta 70% ja toinen 30%, siinä suhteessa suunnilleen missä asunto on maksettukin. Silloin mahdolliset velanlyhennyksetkin voidaan jakaa sopivimmin molempien maksukyvyn mukaan.
Ja jos eroa ei koskaan tule, niin eihän se asunnon omistaja silti mitään häviä (olettaen että puolisoiden elintaso on sama, kuten yleensä on). Yhteisille lapsille se kämppä perinnöksi menee riippumatta siitä, kenen nimissä se oli.
Leppis
Leppis: Tietysti tilanteessa, jossa toinen maksaa vain puolet vastikkeesta, ei tällä toisella tulisi mahdollisen eron sattuessa olla mitään oikeutta asuntoon. Jos naimisiin mennään, niin tehdään selkeä avioehto.
Kun yleensä naimisiin mennessä ei ole tarkoitus erota jossain vaiheessa, ja tuosta "asunto vain omissa nimissä ja avioehto" -systeemistä olisi hyötyä vain ja ainoastaan siinä erotilanteessa. (Juu, juu tiedetään, tilastojen mukaan puolet eroaa - mutta siinä jää se toinen puolet, jotka eivät eroa.)
Leppis: Ja miksi asunto pitäisi omistaa juuri puoliksi? Kai sellainenkin avioehto/sopimus voidaan tehdä, joka määrittelee, että toinen omistaa asunnosta 70% ja toinen 30%, siinä suhteessa suunnilleen missä asunto on maksettukin. Silloin mahdolliset velanlyhennyksetkin voidaan jakaa sopivimmin molempien maksukyvyn mukaan.
Ei tarvitsisi tehdä sitä avioehtoa pelkästään asunnon takia, jos se muutenkin omistetaan suhteessa 50/50? Periaatteessa omistussuhde 65/35 olisi myös mahdollinen, jolloin mies maksaisi tasan puolet lainakuluista, mutten tosiaan koe, että tuostakaan (että omistaisin suuremman prosenttiosuuden asunnosta virallisten papereiden mukaan) olisi minulle mitään etua muuta kuin mahdollisessa erotilanteessa. Ongelmallisinta tässä tilanteessa lienee se, että tulevasta velanmaksukyvystäni on tässä vaiheessa paha sanoa yhtään mitään, kun olen vielä opiskelija, vakityöpaikasta ei ole tietoa ja äitiyslomalle jääminen lähivuosina on varsin mahdollista. Puolet lainakuluista&vastikkeista olisi kuitenkin suunnilleen sitä luokkaa, että sillä hädin tuskin vuokraisi itselleen pienen yksiön, joten suunnilleen sen verran asumiseen molemmilta menisi joka tapauksessa muutenkin.
Leppis: Ja jos eroa ei koskaan tule, niin eihän se asunnon omistaja silti mitään häviä (olettaen että puolisoiden elintaso on sama, kuten yleensä on).
Raha-asioiden hoitaminen olisi muuten mielestäni kätevintä järjestää niin, että molemmat maksavat tuloistaan summan X yhteiselle tilille, jolta sitten maksetaan asumiskulut, ruokakulut, sähkö, netti yms. yhteiset välttämättömät menot, ja loput saa kumpikin sitten vapaasti käyttää omiin menoihinsa (harrastukset, vaatteet, kirjat, lehdet jne). Summa X määräytyisi sen mukaan, mitä niiden kulujen arvioidaan olevan ja mikä yhdessä päätetään reiluksi jakosuhteeksi, ja pyöristetään varmuuden vuoksi reilusti ylöspäin. Ja jos yhteisten kulujen tilille sitten kertyy rahaa, se voitaisiin käyttää yhteisiin lomamatkoihin tai huonekaluihin tms. Mutta tuossa mallissa olisi kyllä aika lailla väliä sillä, maksanko asumisesta 600e ja mies 60e vai molemmat noin 360e.
Juu, itse lähdin ajattelemaan tätä siitä vinkkelistä, että toinen jo (melkein) omistaa sen asunnon, kun käsitin sen olevan OWM:n tilanne, joka tämän keskustelun kuitenkin aloitti. Silloin tällä asunnon omistavallakaan osapuolella ei olisi asunnostaan enää niin suuria menoja. Menot (vastike) siis jaettaisiin tasan, ja tämä toinen omistaisi silti sen asuntonsa "pahan päivän varalle".
Itse tuossa kuvailemassasi tilanteessa valitsisin varmaan sen 35:65-omistussuhteen. Toki ymmärrän, että jos toisen maksukyky on paljon parempi, hänen kannattaa lyhentää enemmän, jolloin alunperin voimassa ollut omistussuhde ei enää päde. 35:65 on muutenkin sen verran lähellä 50:50:ttä, että tuollaisessa tilanteessa siihen päätyminen tuskin vaatii mutkalle kääntymistä kummaltakaan osapuolelta. Elikkä en taida loppujen lopuksi olla kovinkaan eri mieltä kanssasi tässä. :)
Leppis
Täytyy olla maailmankirjat sekaisin kun minä alan Raamattu sitteraamaan, mutta nyt en malta.
MK:
"en tosiaan koe, että tuostakaan (että omistaisin suuremman prosenttiosuuden asunnosta virallisten papereiden mukaan) olisi minulle mitään etua muuta kuin mahdollisessa erotilanteessa."
1. Kor. 13:4-5
Siitä.
Jos meinaatte kirkossa vihkiytyä, suosittelen juuri teille jotakin muuta raamatunkohtaa siellä luettavaksi.
Muuten minulle on aivan yksi lysti miten te parisuhdettanne elätte tai rahanne jaatte.
Telaketjutenava voisi vaikka koittaa lukea, mihin tuolla kommentillani vastasin. Leppishän taisi siinä lähinnä ehdottaa ihan avioehdon ja erillisen sopimuksen tekemistä - ja mistäpäs muustakaan syystä niin tehtäisiin kuin ns. varakkaamman osapuolen edun turvaamiseksi mahdollisessa erotilanteessa. On se muutenkin kumma, jos mielestäsi on niin kovin väärin ja oman edun tavoittelua haluta toisen maksavan noin puolet asumiskuluista tilanteessa, jossa toisella on enemmän varallisuutta ja toisella taas (ainakin tällä tietoa) paremmat kuukausitulot.
Selvennetään vielä vähän: jos olen äitiyslomalla minimipäivärahalla (380e/kk) - ja sellainen tilanne voi ihan oikeasti tulla vastaan, niin vastikkeita maksellessa ja lainaa lyhennellessä sekä miettiessä, miten saisi rahansa riittämään edes perusvälttämättömyyksiin, ei paljon lämmittäisi se, kuinka monta prosenttia asunnosta sattuu olemaan minun nimissäni. Paljon enemmän merkitystä on sillä, kuinka suurella osuudella kumppani niihin kuukausittaisiin pakollisiin menoihin yleensä osallistuu. Ja ei, kyse ei ole siitä, että uskoisin toisen olevan niin julma, ettei tuossakaan tilanteessa nurkumatta venyisi auttamaan taloudellisesti, vaan siitä, ettei koskaan tarvitsisi toiselta erikseen pyytää rahaa. Tilanne luullakseni kävi jo siitä Teliksen kommentoimasta viestistäni riittävän selväksi: että olisin reiluuden nimissä valmis maksamaan suunnilleen puolet kaikista kuluista sen lisäksi että sijoitan koko tämän hetkisen omaisuuteni yhteiseen asuntoon, vaikka niistä tulevista tuloista ei ole mitään varmuutta ja toivoisin vain, että halutessaan yhtäläisen omistusoikeuden kyseiseen asuntoon kumppani edes osittain korvaisi tuon sijoituksen maksamalla asuntolainan lyhennyksistä ja koroista suurempaa osuutta esim. ollessani mahdollisella äitiyslomalla tms; että tulojeni jäädessä pieniksi tinkisin ihan mielelläni ensimmäisenä omista henkilökohtaisista menoistani eli en ostaisi uusia vaatteita, en harrastaisi mitään maksullista jne. Sitä voisi vähän miettiä, onko jollain tuhannen euron meikkilaukun omistajalla oikeasti varaa arvostella tätä ajattelumallia oman edun tavoitteluna, vaikka satuinkin kommentissani käyttämään sanaa "etu".
Leppis: Itse tuossa kuvailemassasi tilanteessa valitsisin varmaan sen 35:65-omistussuhteen. Toki ymmärrän, että jos toisen maksukyky on paljon parempi, hänen kannattaa lyhentää enemmän, jolloin alunperin voimassa ollut omistussuhde ei enää päde. 35:65 on muutenkin sen verran lähellä 50:50:ttä, että tuollaisessa tilanteessa siihen päätyminen tuskin vaatii mutkalle kääntymistä kummaltakaan osapuolelta. Elikkä en taida loppujen lopuksi olla kovinkaan eri mieltä kanssasi tässä. :)
Eihän mitään ongelma olekaan siinä, etteikö sitä molemmille sopivaa kompromissia pystyttäisi löytämään, vaan ärsyynnyin alunperin niistä anonyymi-nillittäjistä, jotka suurin piirtein vaativat ottamaan toisen puoli-ilmaiseksi asumaan omistusasuntoon ja jos moiseen ei ollut valmis, ei kuulemma liitto kestäisi työttömyyttä tai muita vastoinkäymisiä (ikäänkuin ei olisi ihan eri asia alunperin aloittaa yhteiselo siitä lähtökohdasta, ettei toisen juuri tarvitse osallistua kuin joustaa periaatteesta tiukan paikan tullen). Oikeassa Rakkaudessa kun ei kuluja haluta suhteessa jakaa tasapuolisesti vaan ollaan valmiita antamaan toiselle vaikka kaikki.
Yleensä avioehdolla suojataan ennen liittoa hankittu/peritty omaisuus. Myös tulevia perintöjä voidaan suojata joko puolisot keskinäisellä sopimuksella tai perittävä henkilö(t) testamentissa/lahjakirjassa.
Avioliiton aikana hankittu omaisuus omistetaan useimmiten 50/50. Riippumatta mahdollisista tuloeroista tai äitiyslomista.
Käsittääkseni naimisiin mennään, koska halutaan jakaa se elämä ja perustaa perhe.
Tuossa Henkan jutussa olleen miehen asenne on käsittämätön.
Naisen pitäisi muka kustantaa puolet esim. yhteisistä lomamatkoista vaikka lainalla.
Jos tuloerot ovat suuret ja mies elää tulojensa mukaista elämää, niin nainen velkaantuisi koko ajan lisää. Mahdoton tilanne.
Jos tuo juttu on totta, niin miksi helvetissä mies haluaa naisen kanssa elää? Vakipano?
"Mitä iloa vaihtoehdossa a parempipalkkainen saa suuremmasta palkkapussistaan? Voi jättää perinnöksi lapsilleen..."
Mainio esimerkki minä-ajattelusta. Miksi minä jättäisin itse ansaitsemani rahat lapsilleni perinnöksi.
Ei kai työtä nyt tehdä vain sen palkkapussin maksimoimisen takia? Tai sitten ollaan jo aika pahasti menty vikaan aiemmin matkalla kyseiseen pisteeseen. Ei hyvästä palkasta haittaa ole, mutta ei siitä tarvitse olla maksimaalista hyötyäkään. Pitää vaan luoda itselleen ajatustasolla esim. raharaja, johon on tyytyväinen ja jolla pärjää. Sen rajan yläpuolelle jäävä palkka on bonusta, jonka voi hyvin laittaa säästöön.
Mielestäni parisuhteessa on vielä helppoa sopia raha-asiat, jos ei ole vielä lapsia. Mutta sitten...
Useimmiten nainen, tai huonompituloisempi, jää vanhempainvapaalle ja ehkä vielä hoitovapaalle, jolloin hänen tulotasonsa putoaa entisestäänkin hyvin alas.
Ja kun lapsi menee hoitoon, hoitomaksuthan riippuvat myös vanhempien tuloista.
Minkäslaiset laskentakaavat tähän lapsikuvioon saatte istutettua? Vai onko tarkoitus elää lapsettomina loppuelämän?
Tytteli Töölöstä: Useimmiten nainen, tai huonompituloisempi, jää vanhempainvapaalle ja ehkä vielä hoitovapaalle, jolloin hänen tulotasonsa putoaa entisestäänkin hyvin alas.
Mitoitetaan mahdollisuuksien mukaan asumiskulut yms. kiinteät kulut niin, että kumpikin pystyy maksamaan osuutensa niistä myös ym. tilanteissa - samalla jäisi myös sopivasti "pelivaraa" myös työttömyyden, sairastumisen, korkojen nousun tms. varalle. Tarvittaessa säästetään lisäksi esim. ruokamenoissa vanhempainloman ja hoitovapaan aikana (ei osteta sitä sisäfilettä vaan tyydytään jauhelihaan jne).
Tytteli Töölöstä: Ja kun lapsi menee hoitoon, hoitomaksuthan riippuvat myös vanhempien tuloista.
Pienituloisemman osuus voisi määräytyä vaikka sen mukaan, mikä olisi hoitomaksu/2, jos molemmat olisivat hänen tulotasollaan, ja suurempituloinen maksaisi loput. Mielestäni tuo olisi ihan reilu järjestely.
Tytteli Töölöstä: Minkäslaiset laskentakaavat tähän lapsikuvioon saatte istutettua? Vai onko tarkoitus elää lapsettomina loppuelämän?
Yhteisten kulujen tililtä maksettaisiin asumis- ja ruokamenot yms. myös lasten osalta. Jos toinen on töissä ja toinen hoitaa lapsia kotona, töissä käyvä osapuoli maksaisi "lasten osuuden", muuten joko puoliksi tai tulojen suhteessa (esim. jos toisen nettotulot ovat 1000e/kk ja toisen 2000e/kk, pienituloisempi maksaisi 1/3 ja suurituloisempi 2/3). Lasten "omat menot" (eli vaatteet, harrastukset jne.) katettaisiin lähinnä lapsilisillä. Synttäri- ja joululahjat yms. extran kumpikin vanhempi maksaa omilta tileiltään sen mukaan, mitä itse haluaa lapselle antaa (ja mihin on noiden perusvälttämättömyyksien jälkeen varaa). Ei tuo mielestäni menisi vielä liian hankalaksi.
Mutta eikö vanhempain- tai hoitovapaallle jääminen, vaikka pudottaakin vain toisen vanhemman tuloja, ole sikäli yhteisen päätöksen tulosta ja yhteisen hyvän mukaista, että sen toisen osapuolen voisi mielestäni odottaa osallistuvan tämän päätöksen kustannuksiin rahalla, siinä missä vapaalle jäävä panostaa aikaansa, vaivaansa ja vaarantaa urakehityksensä.
Ja minusta olisi vähintäänkin kummallista, mikäli perheessä lapsi saisi lahjoja isältä ja äidiltä erikseen. Minä ainakin sain aina kaikki lahjat ihan vaan "vanhemmilta". Kilpavarustelun makua ja saumaa suosion osteluun, sanon minä.
Tosin en kyllä vieläkään hankkiutunut eroon meikkipussistani, joten lienen edelleen pätemätön ottamaan kantaa näihin asioihin? Poistun siis pikaisesti takavasemmalle.
telaketjutenava: Mutta eikö vanhempain- tai hoitovapaallle jääminen, vaikka pudottaakin vain toisen vanhemman tuloja, ole sikäli yhteisen päätöksen tulosta ja yhteisen hyvän mukaista, että sen toisen osapuolen voisi mielestäni odottaa osallistuvan tämän päätöksen kustannuksiin rahalla, siinä missä vapaalle jäävä panostaa aikaansa, vaivaansa ja vaarantaa urakehityksensä.
No juuri noinhan yllä kuvaamassani järjestelyssä tapahtuu - toinen osapuolihan osallistuisi niihin lasten saamisen "kustannuksiin" rahoittamalla kokonaan lasten osuuden yhteisistä kuluista(*, jos toinen jää vapaalle ja panostaa siten enemmän aikaansa ja vaivaansa.
*)Tähän voi kuulua esim. aikaisemman ja lasten vuoksi hankitun isomman asunnon asumiskulujen välinen erotus terveydenhoito-, perushygienia- ja ruokakulujen lisäksi - ei välttämättä mikään pikkusumma.
telaketjutenava: Ja minusta olisi vähintäänkin kummallista, mikäli perheessä lapsi saisi lahjoja isältä ja äidiltä erikseen. Minä ainakin sain aina kaikki lahjat ihan vaan "vanhemmilta". Kilpavarustelun makua ja saumaa suosion osteluun, sanon minä.
Minulle ei kyllä ole tullut mieleenkään, että omien lasten suosiota pitäisi lahjoilla ostella tai että ylipäätään pitäisi jotenkin kisata miehen kanssa siitä, tykkääkö lapset enemmän äidistä vai isästä. Eikä sitä ole ainakaan pienelle lapselle mikään pakko kertoakaan, kumpi minkäkin lahjan on hankkinut - joululahjathan tuo joulupukki ja samaan synttäripakettiin voidaan paketoida sekä isän ostama iltasatukirja että äidin ostama pyjama.
telaketjutenava: Tosin en kyllä vieläkään hankkiutunut eroon meikkipussistani, joten lienen edelleen pätemätön ottamaan kantaa näihin asioihin? Poistun siis pikaisesti takavasemmalle.
Et ole meikkipussisi vuoksi pätemätön ottamaan kantaa näihin asioihin, mutta mielestäni kyllä hiukan jäävi arvostelemaan muita esim. materialismista... ja edellinen kommenttisi oli ihan silkkaa henkilökohtaisuuksiin menevää arvostelua - itse asiaa et edes vaivautunut kommentoimaan.
Tuossa edellisessäsi kun oli ensimmäisessä kappaleessa että
"Mitoitetaan mahdollisuuksien mukaan asumiskulut yms. kiinteät kulut niin, että kumpikin pystyy maksamaan osuutensa niistä myös ym. tilanteissa"
ja
"Tarvittaessa säästetään lisäksi esim. ruokamenoissa vanhempainloman ja hoitovapaan aikana"
Jotka tulkitsin, viimeisen kappaleen ristiriitaisista väittämistä huolimatta, niin, että tarkoituksenne olisi siis mitoittaa koko elonne niin, että sillä äitiyspäivärahalla voisi sitten kustantaa koko kustannuksista puolet. Ja se nyt olisi mielestäni vain hölmöä, jos sen töissä käyvän tulojen varassa olisi mahdollisuus paljon parempaankin.
Jollei näin ole, niin sitten ei ole. Ja vaikka olisikin, ei teidän tietenkään tarvitse (eikä kannata, sehän se vasta hölmöä olisikin) elää niinkuin minä sanon.
Sen edelliseni oli tarkoitus nimenomaan kommentoida koko sitä edeltänyttä keskustelua, missä jotkut keskustelijat, sinä mukaanlukien muttet ainoana, näyttivät minusta puhuvan ennen kaikkea omasta edu(i)staan paremman palkan (/isomman omaisuuden) saajana. Sinun kommenttisi vain sopi parhaiten lainattavaksi. Tarkoitus ei ollut mennä turhan henkilökohtaisuuksiin, mutta joo, pystyyhän sinne sen arvostelevan sävynkin lukemaan. Olisi pitänyt muotoilla paremmin.
Voihan elämänsä elää taskulaskin kourassa, mikäs siinä.
samuli: Voihan elämänsä elää taskulaskin kourassa, mikäs siinä.
En tarvitse taskulaskinta, mulla on excel. ;) Vakavasti puhuen, kokemusta on kimppa-asumisesta kahden eri ihmisen kanssa (molemmat sisariani) ja parista eri tavasta huolehtia kustannusten jakamisesta, joten tuon (luonnosteluvaiheessa olevan) mallin taustalla on jotain käsitystä siitä, mikä omalla kohdallani toimii ja mikä ei, ja miten paljon vaivaa mistäkin vaihtoehdosta on. Se, että erikseen pitää pyytää "kaupparahaa", ei oikein toimi ja on muutenkin rasittavaa, samoin kuin rahojen siirtely eestaas tililtä toiselle sen mukaan, kumpi minkäkin laskun on maksanut (tai sen muistelu, kumman vuoro onkaan maksaa sähkölasku tällä kertaa).
Vaivattomin tapa olisi juuri tuo arviot yhteisistä kuluista ja yksinkertaiset jakolaskut siitä, jonka perusteella maksettaisiin yhteiselle tilille summa X, sekä tarvittaessa arvion tarkistus aika ajoin - suoraan tiliotteeltahan näkisi, mitä oikeasti on mennyt. Kokonaan yhteiset rahatkaan (eli yhteinen tili) ei näet toimisi, kun itsellä pitää aina olla vähintään parin kuukauden menojen verran tilillä, että pystyn olemaan stressaamatta raha-asioista - se taloudellinen turvallisuudentunne - ja toisella voi tili pahimmillaan mennä melkein nollille ennen palkkapäivää eli en koskaan uskaltaisi ostaa itselleni mitään ei-välttämätöntä, kun tilin saldo olisi lähes aina oman "turva-rajani" alapuolella. Se, että laskut yms. maksaisi se, joka ensin ehtii, ei toimi, koska todennäköisesti olisin 90-prosentissa laskuista se ensin ehtivä, kun tapanani on maksaa lasku nettipankissa samantien. Jne.
telaketjutenava: Tuossa edellisessäsi kun oli ensimmäisessä kappaleessa että
"Mitoitetaan mahdollisuuksien mukaan asumiskulut yms. kiinteät kulut niin, että kumpikin pystyy maksamaan osuutensa niistä myös ym. tilanteissa"
ja
"Tarvittaessa säästetään lisäksi esim. ruokamenoissa vanhempainloman ja hoitovapaan aikana"
Jotka tulkitsin, viimeisen kappaleen ristiriitaisista väittämistä huolimatta, niin, että tarkoituksenne olisi siis mitoittaa koko elonne niin, että sillä äitiyspäivärahalla voisi sitten kustantaa koko kustannuksista puolet.
"Osuutensa" tarkoitti siis tuossa suunnilleen sen verran, mitä itse "aiheuttaa" niitä yhteisiä kuluja. Asunnossa asuvan henkilön osuus asumiskuluista on asumiskulut yhteensä/asukkaiden määrä, osuus ruokakuluista on joko ruokakulut/ruokittavien määrä jne. Ei tuossa siis ollut mitään ristiriitaa vaan viimeinen kappale käsitteli sitten sitä, miten se lasten osuus eri tilanteissa voitaisiin jakaa vanhempien kesken. Joskus voisi olla järkevää luopua niistä omista oletuksistaan sen suhteen, mitä uskoo toisen tarkoittavan, jos joku toinen tulkinta a)olisi täysin mahdollinen ja looginen sekä b)poistaisi tekstin näennäiset ristiriitaisuudet.
telaketjutenava: Ja se nyt olisi mielestäni vain hölmöä, jos sen töissä käyvän tulojen varassa olisi mahdollisuus paljon parempaankin.
Jollei näin ole, niin sitten ei ole. Ja vaikka olisikin, ei teidän tietenkään tarvitse (eikä kannata, sehän se vasta hölmöä olisikin) elää niinkuin minä sanon.
Tässä on tullut kitkuteltua opintotuella ja hyvin satunnaisilla työtuloilla muutamalla sadalla eurolla kuussa niin pitkään, etten jotenkin edes osaa kaivata sellaista muutaman tuhannen euron kuukausipalkan mahdollistamaa "parempaa elintasoa". Elämänlaatu kun on enimmäkseen kiinni ihan muista asioista ja olen ollut onnellinen ja varsin tyytyväinen elämääni näinkin - oli se puolivapaaehtoinen kitkuttelu sitten muiden mielestä kuinka hölmöä tahansa.
telaketjutenava: Sen edelliseni oli tarkoitus nimenomaan kommentoida koko sitä edeltänyttä keskustelua, missä jotkut keskustelijat, sinä mukaanlukien muttet ainoana, näyttivät minusta puhuvan ennen kaikkea omasta edu(i)staan paremman palkan (/isomman omaisuuden) saajana.
Lähinnä kyse oli ja on siitä, että vastustan käsitystä, jonka mukaan parisuhteesta pitäisi saada jotain taloudellista etua, jos sattuu olemaan se "köyhempi" osapuoli - sitähän tuo "tulot ja omaisuus ovat yhteisiä tai ainakin ne jaetaan 50/50 -suhteessa" käytännössä tarkoittaa. Ja avainsana tässä on se pitäisi - vastapuolelta kun on mielestäni melkoisen jyrkästi lähdetty kyseenalaistamaan ja jopa tuomitsemaan muita mahdollisia ratkaisuja (enkä tarkoita tällä nyt yksinomaan tai edes etupäässä sinua) ottamatta huomioon sitä, että niille voi joskus olla jotain perusteltuja syitäkin.
For most up-to-date news you have to pay a quick visit world wide web and on internet I found this web page as a finest site for latest updates.
Also see my website :: manchester united transfer news november 2012
Lähetä kommentti