Väitöskirjassaan Husu käsittelee tiedenaisten kokemuksia sukupuolisyrjinnästä ja seksismistä, sosiaalista tukea tutkijanuralla sekä selviytymisstrategioita. Mukana oli 102 naista 11 yliopistosta ja kaikilta päätieteenaloilta.Onko se sitten huono juttu, jos tentin suorittamisesta seksuaalisin palveluksin voi erikseen sopia? Minusta se on lähinnä etuoikeus ja jos naistutkimuksen opettajat olisivat sitä minulle ehdottaneet, olisin varmaan suostunut vaihtoehtoiseen metodiin, vaikka opettajien sekundaarisista sukupuolen tunnusmerkeistä olikin usein vaikea tehdä yksiselitteistä määrittelyä.
– Lähdin tutkimaan tiedenaisten kokemuksia sukupuolisyrjinnästä, enkä edes erikseen kysynyt häirintäkokemuksista. Varsin moni häirinnästä kuitenkin kertoi, joko omalle kohdalle, työtoverille, alaiselle tai opiskelijalle sattuneista tapauksista.
Husu luettelee yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa listattuja akateemisia ahdistelijatyyppejä, jotka kaikki esiintyivät myös hänen aineistossaan. Neuvonantaja pyrkii auttamalla ja opastamalla synnyttämään luottamuksen, jota sitten käyttää väärin. Uskoutuja puolestaan saattaa luoda eräänlaisen salaliittomaisen suhteen opiskelijaan tai nuoreen tutkijaan kertomalla paljastuksia vaikkapa laitoksen muista opettajista. Intellektuaalinen viettelijä vetoaa älyllään ja opportunisti yrittää sopia erikoisia ajankohtia yksityisohjaukseen tai käydä kiinni hississä, kun kukaan ei ole näkemässä. Vallankäyttäjä käyttää asemaansa väärin esimerkiksi uhkauksin tai lupauksin – vaikkapa tentin suoritustavasta voidaan erikseen sopia.
Kumpi on parempi positio: a) Tentin suorittaminen kirja lukemalla
b) Tentin suorittaminen seksuaalilla palveluksilla tai kirjan lukemalla?
5 kommenttia:
Kumpi on parempi positio:
a) Tentin suorittaminen kirja lukemalla
b) Tentin suorittaminen
- seksuaalilla palveluksilla tai
- kirjan lukemalla niin, että saa kostoksi huonon arvosanan riippumatta siitä mitä tentissä vastaa tai
- valittamalla tilanteesta ja vaatimalla toista tentaattoria, jolloin saa maineen tyhjästä valittavana femakkona.
Kumpi on parempi positio: a) Tentin suorittaminen kirja lukemalla
b) Tentin suorittaminen seksuaalilla palveluksilla tai kirjan lukemalla?
Ilman muuta a!
moni nainen lukee mielummin kirjan kuin harrastaa seksiä vieraan miehen kanssa tämän painostamana, moni mies harrastaa mielummin seksiä vieraan naisen kanssa kuin lukee kirjan. moni nainen lukee jopa mielellään opintoihinsa kuuluvat kirjat, miehiltä kuulee useammin valitusta opiskelujen tylsyydestä.
Se on kyllä hyvin tunnettu fakta että miehiä ei opiskelu kiinnosta, he vain istuvat runkkaamassa joka päivä. Siksi naiset tekevätkin kaikki työt yhteiskunnassa.
Totta kait vaihtoehto a) Seksi seksinä ja työasiat/tentit työasioina. Nää pitäis pitää erillään!
Minun tapauksessa ohjaava proffa "viekotteli" sanoillaan ja tuijotteli tisseihin... käsittämätöntä. Kyllähän jokainen nainen tietää sen, että miehille seksillä on merkitystä, niillä tulee mukaan tunteet ja sitten piruillaan huonolla arvosanalla tai vastaavalla. Jos olisin ollut vapaa ja voinut varmistua siitä että seksi olisi ollut vain seksiä (ja tietty hyvää sellaista), olisin taatusti lähtenyt mukaan. Oli se sentään sen verran vaikutusvaltainen mies, että vastaanotolla aloin kiihottua.... Ei sentään.. toi on unta, potku munille olis ollu paikallaan.
Lähetä kommentti