maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Kyllä miehillä on helppoa

Keski-ikäiset miehet eivät jää suremaan eroa.
Miesten charmikkuus ja vetovoima saavat iän myötä uusia ulottuvuuksia. Miehen seksuaalinen haluttavuus lisääntyy vallan, rahan ja korkean aseman kautta. Nämä tulevat usein ajankohtaisiksi iän myötä. Vaikka mies olisi miten isomahainen tahansa, se ei naisia tunnu haittaavan, sillä miehen kroppaa ei ole standardisoitu - ainakaan vielä, psykologi ja pariterapeutti Selja-Anneli Mansnerus sanoo.
Taas sama juttu. Mies = menestyvä ylempitasoinen mies, jolla on charmia, rahaa ja statusasema. Ne 80% keski-ikäisistä miehistä, jotka eivät ole tuota, eivät ole miehiä ollenkaan. Jos ihan tosiasioihin mennään, niin keskimäärin keski-ikäiset sinkkumiehet ovat alkoholisoituvaa hylkytavaraa, jotka eivät kelpaa kenellekään naisille.

Harvemmin näkee naisia, joille miehen mahalla ei ole merkitystä. Siitä voidaan tietenkin tinkiä, jos hilloa on riittävästi. Ja jos iso maha ei naisia haittaa, niin sehän on ihan naisten oma päätös. Jos naiset haluavat samat standardit miehille, niin sehän on helposti tehtävissä niin, että naiset eivät ottaisi isomahaisia miehiä heidän statuksesta tai varallisuudesta riippumatta.
Miehet löytävät naisten ihmetykseksi uuden kumppanin yllättävän nopeasti. Mies on perusrakenteeltaan toiminnallinen, ja nainen jää käsittelemään ja pureskelemaan tunteitaan pidemmäksi aikaa. Naisilla on usein eron jälkeen tunne, etteivät he kykene muuhun kuin suremaan suhteen päättymistä ja menetettyä perhe-idylliä. Tällöin mukaan tulee epäonnistumisen tunteita. Miehet ovat yksinkertaisesti suoraviivaisempia ja toimivat loogisemmin, jolloin uusi suhde saa nopeammin alkunsa, Mansnerus kertoo. Toisaalta naiset voivat olla myös kranttuja.
Jos tuon nyt suomentaa, niin miehet tyytyvät siihen minkä sattuvat saamaan, jos nyt saavat yhtään ketään. Vanhemmiten naisista tulee erittäin kranttuja, varsinkin jos huomioidaan se, että krantuuteen ei olisi varaa juuri ollekaan, koska oma markkina-arvo on romahtanut. Vanhemmille naisille on kertytynyt lista ominaisuuksista, joita ei ainakaan halua miehellä olevan. Se johtaa ylenmääräiseen kranttuuteen. Asianhan pitäisi olla päinvastoin ja kranttuus suhteuttaa siihen, mihin on varaa.
Koulutus, sivistys ja tunne-elämän kasvu lisäävät erityisesti naisen kumppanivaatimuksia.
Miksi? Ne eivät lisää naisen markkina-arvoa. Jos nainen tulisi kauniimmaksi, niin kumppanivaatimusten nousun ymmärtäisi. Ihan sama olisi, jos postimerkkikokoelman kasvu lisäisi miehen odotuksia hankkia itselleen hienompi auto. Postimerkkikokoelma ei kuitenkaan lisää sitä miehen varallisuutta, jolla auto hankitaan, joten loogisesti mies ymmärtää, että että tuollaisessa ajattelussa ei ole järkeä. Miksi naiset eivät ymmärrä samaa asiaa? Vanhemmissa ikäluokissa naisten määrä suhteessa miehiin kasvaa ja naisten markkina-arvo rapistuu. Eikö siitä ole helppo vetää oikeat johtopäätökset vaatimusten suhteen?

40 kommenttia:

ethän ole akateeminen kirjoitti...

>Koulutus, sivistys ja tunne-elämän kasvu lisäävät erityisesti naisen kumppanivaatimuksia.

Tuo on hyvä syy välttää akateemisia naisia. Olen itse nuorehko akateeminen, keskimääräistä parempituloinen mies. Parhaat naiskokemukseni ovat ehdottomasti vähemmän koulutetuista naisista.

Nykyään puoli ikäluokkaa käy yliopiston ja heistäkin on suurin osa naisia. Sitten valmistutaan johonkin matalapalkkapätkätyöhön ja ollaan niin menestyneitä ja henkistyneitä, että rima miesten suhteen on todella korkealla.

Pitäkää tunkkinne! Naiset eivät suostu uskomaan, että koulutus ja sivistys ja etenkään niiden tuoma kranttuus eivät ole niitä tärkeimpiä ominaisuuksia mitä miehet naisissa arvostavat.

Anonyymi kirjoitti...

Tunne-elämän kasvu = katkeroituminen.

Ohikulkija kirjoitti...

ethän ole akateeminen:
"Pitäkää tunkkinne!"

Juuri näin! Tosimies pärjää ilman pillua!

Panu kirjoitti...

Tuo on hyvä syy välttää akateemisia naisia. Olen itse nuorehko akateeminen, keskimääräistä parempituloinen mies. Parhaat naiskokemukseni ovat ehdottomasti vähemmän koulutetuista naisista.

Tarkoitatko "vähemmän koulutetuilla naisilla" "järkevään ei-akateemiseen ammattiin koulutettuja naisia"?

Anonyymi kirjoitti...

Ohikulkija: "ethän ole akateeminen:
"Pitäkää tunkkinne!"

Juuri näin! Tosimies pärjää ilman pillua!"

Juuri näin! Viimeisestä suhteesta neljättä vuotta ja hyvin pärjätään.

Anonyymi kirjoitti...

ethän ole akateeminen: "Parhaat naiskokemukseni ovat ehdottomasti vähemmän koulutetuista naisista."

tarkoitatko ei-niin-fiksuista naisista? eli sellaisista jotka pitävät sinun keskinkertaista älyäsi arvossa? toki kannattaa pitää sitä omaa rimaa niin alhaalla että saa vielä tyhmemmiltään ihailua. miehille on tyypillistä pariutua alaspäin.

ethän ole akateeminen kirjoitti...

panu:

Kyllä, esim. fysioterapeutti, teknikko... enimmäkseen miellyttäviä ja täyspäisiä nuoria naisia. Jotenkin heiltä vain puuttuu monille yliopistotytöille tyypillinen prinsessamainen koppavuus.

Minun ihannenaiseni ei tarvitse olla erityisen älykäs eikä etenkään korkeasti koulutettu, jos sen hintana on "mulle ei mikään ole tarpeeksi hyvää" -asenne. Nätti ulkomuoto, iloisuus ja miellyttävä luonne ovat tärkeimmät kriteerit.

Luulen, että aika moni mies on samoilla linjoilla kanssani mutta tätähän ei naisten kuullen kannata ääneen sanoa.

anonyymille:

Puhun ihan tavallisista, ei-akateemisista naisista kellokäyrän paksun möykyn kohdalta. Välttelen kumpaakin ääripäätä. Itse saan palikkatesteistä parempia tuloksia kuin 99,5 % väestöstä. Usko jos haluat.

Pyrin tietoisesti pariutumaan alaspäin. Se on niin paljon helpompaa. Olen sikäli vanhanmallisten roolien kannattaja, että tykkään pitää langat käsissäni. Naisen tehtävä on näyttää nätiltä ja miellyttää. Fiksuja voi sitten puhua kavereitten kanssa kaljalla.

En sano, että kenenkään muun pitäisi ajatella samalla tavalla mutta näin olen itse homman funtsinut.

Leppis kirjoitti...

Minusta vaikuttaa, että vanhemmat naiset nimenomaan OVAT vetäneet oikeat johtopäätökset vaatimustensa suhteen: tuntemani yli 50-v. lesket/eronneet eivät juuri ole kovin aktiivisesti etsiskelleet uusia miehiä, vaan keskittyneet mieluummin lapsiinsa, työhönsä tai ystäviinsä. Jos omat paukut eivät enää riitä yhteenkään mieheen, jonka oikeasti saattaisi haluta, niin luovuttaminen on varmaan ihan viisas vaihtoehto, joka säästää monelta vaivalta.

Anonyymi kirjoitti...

normaalijakaumaa ei muuten pitäisi sanoa kellokäyräksi ellei puhu juuri nimenomaan bellin käyrästä eikä normaalijakaumasta yleensä.

Anonyymi kirjoitti...

"Nykyään puoli ikäluokkaa käy yliopiston ja heistäkin on suurin osa naisia. Sitten valmistutaan johonkin matalapalkkapätkätyöhön ja ollaan niin menestyneitä ja henkistyneitä, että rima miesten suhteen on todella korkealla."

No tuohan on vain meidän akateemisten miesten etu jos akateemiset naiset rajaavat usein heti kättelyssä reilusti yli puolet potentiaalisista miesehdokkaista pois pelkän koulutuksen perusteella.

Jos aikoo iskeä akateemisia, nättejä tai kauniita naisia, niin sinä pitäisi sitten olla tarjottavana vähän muutakin kuin fiksuja ajatuksia. Perusakateemisen nyt saa kuka tahansa ;)

- Syltty

ethän ole akateeminen kirjoitti...

syltty:

>Jos aikoo iskeä akateemisia, nättejä tai kauniita naisia, niin sinä pitäisi sitten olla tarjottavana vähän muutakin kuin fiksuja ajatuksia. Perusakateemisen nyt saa kuka tahansa ;)

Juuri näin. Minulla eivät paukut riitä että saisin ainakaan helposti iskettyä akateemisia ja kauniita naisia.

Oma ulkonäköni ei ole erikoinen, joskin olen urheilullinen. Olen lyhyehkö ja elämäntavoiltani jokseenkin tylsä ja tavanomainen tyyppi. Semmoinen 'ihan kiva'.

Siksi ymmärrän että minun täytyy tinkiä kumppanin ominaisuuksista. Karsintalistalla on koulutus kärkipäässä. DI & sairaanhoitaja ne yhteen soppii.

Panu kirjoitti...

Syltty: Jos aikoo iskeä akateemisia, nättejä tai kauniita naisia, niin sinä pitäisi sitten olla tarjottavana vähän muutakin kuin fiksuja ajatuksia.

Kylmää käteistä?

Eufemia kirjoitti...

Jänsää. Olen akateeminen vanheneva (30) nainen, eli markkina-arvoni on laskussa, joten minun pitäisi useimpien teistä mukaan kai "laskea rimaa"? Todellisuudessa olen kuitenkin viime vuosina lähinnä "nostanut rimaa". Lienen esimerkki siitä, mistä tässä puhutaan?

Se, että olen "nostanut rimaa", on suoraa seurausta siitä, että tietty miellyttämisentarve on vähentynyt reipaasti, olen entistäkin selvemmin alkanut tunnistaa ne ihmiset, joiden seurassa vilpittömästi viihdyn, ja samalla olen alkanut viihtyä entistäkin mainiommin yksin. Minusta on tullut kranttu niin petikumppanien "valitsemisessa" kuin muidenkin läheisten ystävieni "valitsemisessa". En jaksa olla liiemmin tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden seura ei erityisemmin inspiroi, niinpä en ole. Mikä on se argumentti, jonka mukaan minun pitäisi jaksaa ja toimin nyt väärin?

Anonyymi kirjoitti...

eufemia, sinun pitäisi tietysti tajuta että ihmisarvosi on siitä kiinni, kuinka "hyvälle" miehelle kelpaat - vai kelpaatko enää ollenkaan - lisääntymis(simulaatio)kumppaniksi. sinun pitäisi tajuta että koska ainoat mittarit joilla miehet valitsevat kumppaninsa ovat tämän ulkonäkö ja nuoruus, sinulla ei ole enää mitään toivoa saada "parhaita" miehiä: olethan absoluuttisen ruma ja vanha jos kerran jo 30 ikävuotta hätyyttelet. nyt sinun siis pitäisi "laskea rimaa", kerjätä munaa miehiltä joista et pidä ja joiden seurassa et viihdy, sillä onhan se ainoa mahdollisuutesi todistaa itsellesi ja muulle maailmalle ettet vielä ole aivan hukkatavaraa.

Henry kirjoitti...

Eufemia: "Se, että olen "nostanut rimaa", on suoraa seurausta siitä, että tietty miellyttämisentarve on vähentynyt reipaasti, olen entistäkin selvemmin alkanut tunnistaa ne ihmiset, joiden seurassa vilpittömästi viihdyn, ja samalla olen alkanut viihtyä entistäkin mainiommin yksin."

Kuten postauksessani toin ilmi, käsitykseni mukaan naisten henkinen kehitys menee tosiaan tuohon suuntaan, eli yhä suurempaan kranttuuteen ja pienempään riippuvuuteen miehistä iän myötä. Eli mitään halukkaiden naisten paratiisia miesten on turha odottaa ikääntymisen myötä.

Iän myötä naisten kiertonopeus markkinoilla heikkenee, eli naiset viihtyvät yhä pidempiä aikoja yksinkin. Hyville miehille löytyisi tilaa, mutta hyvät miehet ovat joko suhteessa tai sitten sitoutumishaluttomia. Vanhemmille naisille miehen täytyy "todistaa" paljon vakuuttavammin olevansa hyvä mies ja tuossa prosessissa voi mennä moni kohta vikaan.

Eufemia kirjoitti...

Anonyymi, ahaa...

Henry, miten kommenttisi mielestäsi sopii yhteen tämän kirjoittamasi kanssa?

Vanhemmissa ikäluokissa naisten määrä suhteessa miehiin kasvaa ja naisten markkina-arvo rapistuu. Eikö siitä ole helppo vetää oikeat johtopäätökset vaatimusten suhteen?

Henry kirjoitti...

Niin, siis loogisesti päätellen voisi kuvitella, että naiset laskisivat vaatimustasoaan, mutta he tekevätkin päinvastoin. Se on varmaan sitä naisten logiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Henry: "Niin, siis loogisesti päätellen voisi kuvitella, että naiset laskisivat vaatimustasoaan, mutta he tekevätkin päinvastoin."

Loogisestipa loogisesti, jos oletetaan, että naisten suurimpana haaveena on päästä käsiksi siihen rakkauden pikku namisauvaan, joka sinullakin siellä jalkovälissä jöpöttää.

Kuten olet mahdollisesti huomannut, naisilla on enenevässä määrin muita juttuja mielessään, mikä on tietysti verinen ihmisoikeusloukkaus.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi on oikeassa. Naiset eivät ole kiinnostuneita seksistä sinänsä vaan siitä, että mitä seksillä voi saavuttaa.

Kun oma markkina-arvo laskee tarpeeksi alas ja samalla on taloudellisesti ja sosiaalisesti riippumaton, on ymmärrettävää että rima nousee.

Katsokaapa vaikka naisten seksifantasioita. Pinnan alta niistä näkyy aina se, että seksi on joko tuottavaa tai sitten luksusta (eli on vaikka varaa pitää vaikka rattopoikaa).

Naiset ymmärtävät miehet juuri tästä syystä väärin. Miehiä kiinnostaa vain seksi, ei status eivätkä valtasuhteet. Oikeastaan se on aika ilmeistä. Suurin osa miesten väitetystä pahuudesta on taas sitten naisten taipumusten projisointia miehiin.

-- homo habilis

Anonyymi kirjoitti...

Täällähän on havaittavissa ad hoc -tyyppistä lässytystä.

Aiemmin on runsaasti hoettu sitä, että nörttiraasukin kelpaa sitten myöhemmin kun kun on tasaannuttu ja kaivataan elättäjää, mutta nuorempana alfauroot vievät kaikki mimmit.

Nyt ulistaan sitten siitä, että iän lisääntyessä rima vain nousee ja nörttiraasu kelpaa vielä huonommin kuin nuorena.

Anonyymi kirjoitti...

Anonymous: "Normaalijakaumaa ei muuten pitäisi sanoa kellokäyräksi ellei puhu juuri nimenomaan bellin käyrästä eikä normaalijakaumasta yleensä."

Mitä sönkötät? Bellin käyrä on normaalijakauman tiheysfunktio.
Miten "normaalijakauma yleensä" muka eroaa
kellokäyrästä?

-Toinen Ano

Anonyymi kirjoitti...

normaalijakaumaksi kutsutaan hyvin monenmuotoisia käyriä, lähes neliskanttisista vaikkapa kaksikyttyräisiin, vinoutuneisiin, jne. kellokäyrää hokevat vain tilastotiedettä vähemmän tuntevat ihmiset, se toki heille sallittakoon.

Anonyymi kirjoitti...

niin ja lisäisin vielä että tilastotiede on ilmeisen vaikeaa hahmottaa esim tämän palstan miehille juuri siksi että usein ihmisiin liittyvät ominaisuudet käyttäytyvät monimutkaisesti - liian monimutkaisesti teidän bellin käyrään juuri ja juuri pystyville aivoillenne. juuri on esim ihmetelty, miten naiset voivat samaan aikaan pariutua lopulta atm:nkin kanssa JA tulla iän myötä krantummiksi. menee jo niin monikäyräiseksi ettei mies enää pysy perillä putkiaivoineen.

Hyvärinen J. kirjoitti...

ethän ole akateeminen said...

Pyrin tietoisesti pariutumaan alaspäin. Se on niin paljon helpompaa. Olen sikäli vanhanmallisten roolien kannattaja, että tykkään pitää langat käsissäni. Naisen tehtävä on näyttää nätiltä ja miellyttää. Fiksuja voi sitten puhua kavereitten kanssa kaljalla.
...
Siksi ymmärrän että minun täytyy tinkiä kumppanin ominaisuuksista. Karsintalistalla on koulutus kärkipäässä. DI & sairaanhoitaja ne yhteen soppii.


Kaksi kysymystä:

Ensiksi: Millä perusteella esim. sairaanhoitajan työssä menestymiseen edellytettävä tiedollinen ja taidollinen taso on mielestäsi alempaa kuin esim. diplomi-insinöörin? Koulutustasojen luokittelut "ylempiin" ja "alempiin" ovat pohjimmiltaan perinteitä ajalta, jolloin mahdollisuus pitkäaikaiseen koulunpenkin kuluttamiseen kertoi lähinnä sitä, että siihen oli varaa.

Toinen, tärkeämpi kysymys: Miten koulutus määrittää parisuhdekumppanin "tason", jos kerran siitä on jouduttu tinkimään? Onko olemassa jokin tietty koulutustyyppi, jollainen optimaalisella parisuhdekumppanilla on?

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin tilastotieteessä ja matematiikassa normaalijakauma tarkoittaa nimenomaan kellokäyrää eikä yhtään mitään muuta. Tai jos haluat saivarrella, niin kellokäyrä on normaalijakauman tiheysfunktion kuvaaja.

Siinä olet oikassa, että normaalijakaumaa käytetään usein perustelemattomasti ja jopa tilanteissa joihin se ei sovi. Mutta sillä ei nähdäkseni ole mitään tekemistä kommenttisi "bellin käyrään juuri ja juuri pystyville aivoillenne". Jokinhan se (minkä lie) jakauma aina on! Tietty kymmenen prosenttia populaatiosta on aina sen jakauman kymmenen prosentin hännässä oli jakauma sitten mikä tahansa
(jatkuva sellainen).


- Toinen Ano

Anonyymi kirjoitti...

hyvärinen: "Millä perusteella esim. sairaanhoitajan työssä menestymiseen edellytettävä tiedollinen ja taidollinen taso on mielestäsi alempaa kuin esim. diplomi-insinöörin?"

tekee mieleni tähän kommentoida, vaikkei minulta kai mitään kysyttykään.
pitäisin kyllä amk-koulutuksia tiedollisesti ja taidollisesti kauttaaltaan yliopisto(tms)koulutuksia alempitasoisina. tästä asiastahan on iät kaiket puhuttu: amk:t (esim sairaanhoitajat) osaavat asiat konkreettisella käytännön tasolla ja pintapuolisesti, siksi päätyen suorittavan portaan töihin, kun taas yo:t ja vastaavat (esim di) osaavat asiat myös formaalisella, teoreettisella tasolla, kyeten esim tekemään tiedettä, kehittämään alaa ja suunnittelemaan töitä suoritusportaan toteutettavaksi. yhtä hyvin kun voi väittää ettei sairaanhoitajan ja di:n tiedoissa ja taidoissa ole tasoeroa voi väittää ettei lukion lyhyellä ja pitkällä matematiikan oppimäärällä ole eroa (muuta kuin siinä, miten pitkä aika penkkiä kulutetaan). totta kai konkreettisella ja formaalisella ajattelulla on eroja! itselläni ei ole asiasta varsinaista perstuntumaa kun en ole koskaan ammatillista koulutusta hankkinut, mutta tunnen tyypin joka ensin luki pari vuotta amk:ssa (labrahoitajaksi) ja sitten siirtyi lääkikseen - eroa opiskellun tiedon tasossa kuulemma kyllä oli.
kolmantena ryhmänä näkisin muuten nykyään harvinaiset käsityöläisammatit, joita pidän suuressa arvossa älyllisen, henkisen ja konkreettisen vaativuutensa suhteen.

ethän ole akateeminen kirjoitti...

hyvärinen:

1. Jako "ylempiin" ja "alempiin" koulutustasoihin on omani. Uskon tämän jollakin perstuntumalla korreloivan ÄO:n kanssa. Uskon, että lääkärin koulutuksen läpikäynyt soveltuu todennäköisemmin sairaanhoitajaksi, kuin sairaanhoitajan koulutuksen saanut lääkäriksi. Keskimäärin.

2. Varsinainen pointti kuitenkin oli se, että lisääntyneiden (naisten) sisäänottojen myötä monet naiset ovat ylpistyneet yliopistokoulutuksestaan ja vaativat enemmän potentiaalisilta kumppaneiltaan. Pyrin tietoisesti välttämään heitä. Arvostan fiksua ja nöyrää sairaanhoitajaa enemmän kuin työtöntä etnomusikologian maisteria.

Kellokäyrästä: tarkoitin juurikin normaalijakauman tiheysfunktiota. Anteeksi epätarkkuuteni. En ole matemaatikko ja tietoni tilastotieteestä ovat jokseenkin pintapuoliset.

Henry kirjoitti...

"juuri on esim ihmetelty, miten naiset voivat samaan aikaan pariutua lopulta atm:nkin kanssa JA tulla iän myötä krantummiksi."

Ei siinä mitään ihmeellistä. Kysyntää on sellaisille miehille, joilla on vakaa talous, jotka eivät ryyppää, eivät ole hulttioita ja jotka ovat valmiita sitoutumaan. Nuo ominaisuudet kuvaavat juuri myöhemmän iän ATM:ä. Muille keskitasoisille miehille viina maistuu, sitoutuminen ei kiinnosta, jne.

Jaakob kirjoitti...

"normaalijakaumaksi kutsutaan hyvin monenmuotoisia käyriä, lähes neliskanttisista vaikkapa kaksikyttyräisiin, vinoutuneisiin, jne."

Ja tuollainen asiantuntija tulee tänne vittuilemaan putkiaivoista, lol.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Anonymous said...
pitäisin kyllä amk-koulutuksia tiedollisesti ja taidollisesti kauttaaltaan yliopisto(tms)koulutuksia alempitasoisina. tästä asiastahan on iät kaiket puhuttu: amk:t (esim sairaanhoitajat) osaavat asiat konkreettisella käytännön tasolla ja pintapuolisesti, siksi päätyen suorittavan portaan töihin, kun taas yo:t ja vastaavat (esim di) osaavat asiat myös formaalisella, teoreettisella tasolla, kyeten esim tekemään tiedettä, kehittämään alaa ja suunnittelemaan töitä suoritusportaan toteutettavaksi.

On puhuttu iät ja ajat, ja siksi tarina toistaa itseään ilman kyseenalaistamista. Millä perusteella formaali ajattelu on vaativampaa kuin jonkin asian toteuttaminen käytännössä varsinkaan enää nykyään, kun tiedollinen osaaminen on etusijalla konkreettiseen toteuttamiseen nähden jo peruskoulutasolla?

Millä perusteella tieteen tekeminen on kognitiivisesti vaativampaa kuin esim. sairaanhoito? Entä onko formaaliin ajatteluun suuntautuneilla todellista kompetenssia menestyksellisesti suunnitella töitä ”suoritusportaan” toteutettavaksi vai onko kyse vanhojen perinteiden uusintamisesta?

totta kai konkreettisella ja formaalisella ajattelulla on eroja!
On, mutta ovatko ne laadullisia, toisin sanoen voidaanko jompaakumpaa sanoa toista vaativammaksi?

ethän ole akateeminen said...
Jako "ylempiin" ja "alempiin" koulutustasoihin on omani. Uskon tämän jollakin perstuntumalla korreloivan ÄO:n kanssa. Uskon, että lääkärin koulutuksen läpikäynyt soveltuu todennäköisemmin sairaanhoitajaksi, kuin sairaanhoitajan koulutuksen saanut lääkäriksi. Keskimäärin.

Itse en usko tähän, koska Suomen kaltaisessa äärikoulutusmyönteisessä yhteiskunnassa voidaan kouluttaa esim. lääkäri lähes kenestä tahansa, jonka oma motivaatio (ja mahdollisesti omat tai yhteiskunnan taloudelliset resurssit) riittää.

Varsinainen pointti kuitenkin oli se, että lisääntyneiden (naisten) sisäänottojen myötä monet naiset ovat ylpistyneet yliopistokoulutuksestaan ja vaativat enemmän potentiaalisilta kumppaneiltaan. Pyrin tietoisesti välttämään heitä. Arvostan fiksua ja nöyrää sairaanhoitajaa enemmän kuin työtöntä etnomusikologian maisteria.
Ymmärrän, että tätä ajoit takaa. En vain malta olla puuttumatta netissä rehottavaan akateemisuudenpalvontakulttiin. Mutta onko lainaamastani tekstistä luettavissa se, että etnomusikologian maisteri (joka osaa… tuota… niin mitä?) on mielestäsi tiedekorkeakoulutuksensa puolesta ”liian korkeatasoinen” parisuhdekumppani ja siksi ”tyydyt” sairaanhoitajaan, jonka työnkuva nykyään leikkaa monessa kohdin sitä, mitä lääkärit tekivät vielä pari-kolme vuosikymmentä sitten?

Henry kirjoitti...

Oman käsitykseni mukaan yliopistojen nimi voitaisiin muuttaa vaikkapa "lukuopistoiksi". Ei siellä mitä "yli"-tasoista opetusta saa, eikä opiskelija-aineskaan ole ylitasoa. Ainakin puolihumanistisilta aloilta voi valmistua miltei kuka tahansa keskivertohemmo. Jokamiehen opisto ei ole mikää "yli".

Jossain Ranskassa saattaa ollakin huippukorkeakouluja, joissa pitää tosiaan olla lahjoja pärjätäkseen, Suomessa riittää, jos on lahjoja pääsykokeessa pärjäämiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ad hocista löpissyt anonyymi: olet liian tyhmä antaaksesi mitään arvoa tähän keskusteluun. Ole hyvä ja poistu.

-- homo habilis

Anonyymi kirjoitti...

jaakob: ” "normaalijakaumaksi kutsutaan hyvin monenmuotoisia käyriä, lähes neliskanttisista vaikkapa kaksikyttyräisiin, vinoutuneisiin, jne."

Ja tuollainen asiantuntija tulee tänne vittuilemaan putkiaivoista, lol.”

ja olisiko ihan joitain perustelujakin?

hyvärinen: ” Millä perusteella formaali ajattelu on vaativampaa kuin jonkin asian toteuttaminen käytännössä”

lapset oppivat ensin konkreettisen ajattelun ja vasta myöhemmin hermoston kypsymisen myötä formaalisen ajattelun (lue esim piaget’n teoriasta konkreettisten ja formaalisten operaatioiden vaiheet). kukaan ihminen ei kai voi oppia ensin formaalista ajattelua ja vasta sitten konkreettista – se olisi vähän sama kuin ihminen oppisi juoksemaan ennen kuin oppii konttaamaan ja kävelemään. kyse ei ole siis preferensseistä (jotkut vaan tykkäävät juosta ja toiset kontata) vaan kehitystasoista, jotka seuraavat toisiaan määrätyssä järjestyksessä. voisiko tätä pitää yhtenä todisteena formaalisen ja konkreettisen ajattelun tasoerosta? olen myös samaa mieltä kuin aiempi kirjoittaja joka arveli että useampi lääkäri pystyisi tekemään hoitajan työt kuin hoitaja tekemään lääkärin työt - tai vaikka useampi di selviäisi amk-insinöörin töistä kuin päinvastoin.

hyvärinen: ” Suomen kaltaisessa äärikoulutusmyönteisessä yhteiskunnassa voidaan kouluttaa esim. lääkäri lähes kenestä tahansa, jonka oma motivaatio (ja mahdollisesti omat tai yhteiskunnan taloudelliset resurssit) riittää”

toki voi olla näinkin, mutta vaikka yksinkertaisemman ihmisen saisi riittävillä resursseilla koulutettua lääkäriksi, esim käyttäen lääkikseen sisäänpääsyyn ja pikku hiljaa sieltä valmistumiseen normaalin 6-8 vuoden sijaan esim 30 vuotta, kertoo se mielestäni edelleen kykyeroista – jotkut vaan pystyvät sisäistämään, ymmärtämään ja muistamaan valtavan määrän yksityiskohtaista tietoa lyhyemmässä ajassa kuin toiset. normaalisti ihminen hakeutuukin sellaiseen koulutukseen josta pystyy selviämään suunnilleen odotetussa ajassa, resursseja ja motivaatiota kun harvemmin on sen enempään. tiedän toki tyypin joka haki lääkikseen joka vuosi kunnes 50-vuotiaana pääsi sisään – hänellä tosin oli toinen ammatti, työ ja perhe hankittuna siinä sivussa, joten lääkikseen pyrkimisensä vakavuudesta en olisi kovin varma (kyllä hän sinne koulun penkille sitten palasi, kenties virkavapaan turvin).

ethän ole akateeminen: ”Arvostan fiksua ja nöyrää sairaanhoitajaa enemmän kuin työtöntä etnomusikologian maisteria.”

olisit toki voinut valita vähemmän kärjistävän esimerkin kuin sen myyttisen etnomusikologin (toisaalta, kuinka moni pitää esim sibiksestä valmistunutta musiikin akateemista tyhmänä ja turhana – paitsi ehkä te akateemisia kateuksissanne sorsivat atm:t?). mutta asiaan, arvostaako ”ethän ole akateeminen” myös työtöntä datanomia enemmän kuin lääketieteen lisensiaattia tai oikeustieteiden maisteria tms? olen datanomeja nähnyt työpaikallani ja usko pois, kyllä on jännää kun alansa ammattilainen ei osaa asentaa koneelle perusohjelmia tai virustorjuntaa, sanoo ettei osaa käyttää (pc-)läppäriä kun on tähän asti käyttänyt vain pöytäkonetta, jne. kaikki me muut olisimme osanneet tehdä hänen hommansa (ja pitkälti teimmekin) ilman alan tasokasta amk-koulutusta, ainoa mitä hän teki oli rikkoi yhden läppärin "lunastuskuntoon".

ethän ole akateeminen kirjoitti...

Koitan vielä kiteyttää ajatustani:

Kirjoitin nyt nimenomaan puolisoehdokkaiksi harkittavista naisista ja heidän koulutuksestaan.

Minulle naista valittaessa akateemisuus ei ole mikään itseisarvo. Äly, koulutus ja kauneus ovat postiivisia ominaisuuksia naisessa. Jos nuo ominaisuudet tekevät hänestä niin krantun että hän ei vilkaisekaan kaltaisiini päin, niin ko. ominaisuudet ovatkin haitta.

Tingin mieluummin koulutuksesta ja älystä kuin ulkonäöstä.

Vaikka naureskelenkin miespuolisille työttömille datanomeille, saattaisin silti hyvinkin kelpuuttaa naispuolisen työttömän datanomin tyttöystäväkseni. Omalla palkallani pärjää kaksikin ja se tekee naisesta riippuvaisemman minusta.

Anonyymi kirjoitti...

Jumankeka, kauanko te jaksatte kiertää tämän aiheen viertä?

Miehen tarve: seksi. Suhdetta sitten katotaan jos on tullakseen.
Miehen kriteerit edelliseen kohtaan: seksikumppanin miellyttävyys silmälle, seksikkyys.

Naisen tarve: tuki elämässä, elämänkumppani. Henkinen ja taloudellinen sellainen.
Naisen kriteerit edelliseen kohtaan: hyvin toimeentuleva, vahva mies fyysisesti ja henkisesti.

Kun tarpeet ovat noin erilaiset, miksi kriteeritkään olisivat samat. Tottakai naiset ovat koulutuksen ja itsenäisen elämän myötä krantumpia. Se on luonnollista sillä naiset eivät enää niinkään tarvitse sitä tukea. Miehet sen sijaan eivät näytä voivan seksihaluilleen edelleenkään mitään...

Anonyymi kirjoitti...

hyvärinen, miehet taitaa valita ammatin sen perusteella mistä saa parasta liksaa. miehenhän on pitänyt pitkään elättää perhe ja se on vielä takaraivossa. naiset taas näyttäis tekevän enemmän sitä mikä tuntuu hyvältä. (ei ole ihme ettei palkkaeroakaan ei saa nollaan)

koska johtajat ja vaikka lääkärit saa kovaa liksaa, kaikki miehet haluaisi siis olla johtajia tai lääkäreitä tmv. jos vaan kykenisivät siihen. lääkäriksi opiskeleva tarvii perslihaksia ja päätä päntätä. kaikista amislaisista ei ole siihen (ainakaan nykyisellä mallilla). ei niistä ole edes lukioon. hyvä jos niistä on edes peruskouluun. oletko unohtanut millaista yläasteella oli?

ja toisaalta kemppinen latasi viimeisimmässään, "professorit ovat yksipuolisen ponnistelun vaurioittamia, pirstoutuneita ihmisiä." akateemiset naiset tuntuisivat usein olevan samanlaisia.

ne ei ole enää naisia. miehiksi ne ei voi tulla. ne on siis akateemisia naisia. ne pystyy tahkoamaan sivutolkulla naisten logiikkaa verhottuna akateemiseen skeidaan. mihinkään vaikeisiin töihin heistä ei ole. katsokaa nyt vaikka kuinka paljon naisista tulee johtajia.

tuo piagetin väärintulkinta yms. kasvatustiedeskeida on juuri tätä samaa akateemista naisten logiikkaa. veikkaanpa että juuri kukaan kasvatustieteilijä ei ole lukenut piaget'ia alkuperäisteoksena ja vaikka olisi, ei ole ymmärtänyt sitä. (minä olen). naistutkimus on vielä pahempaa skeidaa.

eli jos puhuu noista piaget'n vaiheista, naiset eivät kykene formaaliin vaiheeseen lainkaan. he vain kuvittelevat päässeensä siihen. osataan formaalin vaiheen liturgia, mutta sisältöä eikä kykyä ole. siksi kai naiset puolustaakin akateemisuutta. naisakateemisuudesta maksetaan paskaa palkkaa eikä siitä ole kenellekään mitään hyötyä. joten on sen pakko olla ainakin "korkeampaa opetusta".

lääkäri/hoitsu on huono esimerkki, mutta laita nyt kuka tahansa kirjaviisas lukemaan vaikka viis vuotta miten valokuvataan. laita toinen visuaalisesti lahjakas harjoittelemaan kuvausta viis vuotta. tietenkin käytäntöä harjoitellut saa aikaan parempia kuvia. useimpia juttuja ei voi oppia kirjoista.

t. jesse

Hyvärinen J. kirjoitti...

Anonymous said...
lapset oppivat ensin konkreettisen ajattelun ja vasta myöhemmin hermoston kypsymisen myötä formaalisen ajattelun (lue esim piaget’n teoriasta konkreettisten ja formaalisten operaatioiden vaiheet). kukaan ihminen ei kai voi oppia ensin formaalista ajattelua ja vasta sitten konkreettista – se olisi vähän sama kuin ihminen oppisi juoksemaan ennen kuin oppii konttaamaan ja kävelemään. kyse ei ole siis preferensseistä (jotkut vaan tykkäävät juosta ja toiset kontata) vaan kehitystasoista, jotka seuraavat toisiaan määrätyssä järjestyksessä. voisiko tätä pitää yhtenä todisteena formaalisen ja konkreettisen ajattelun tasoerosta?

On aika raju valinta jaotella normaalien ihmisten työelämässä käyttämät taidot konkreettisiin ja formaaleihin piagetilaisesta näkökulmasta. Työelämän edellyttämät konkreettiset taidot eivät ole niitä perusmotoriikkaan verrattavia kognitiivisia taitoja, jotka Piaget näkee lapsen oppivan 7-12-vuotiaana. Muutoin meillä kai mentäisiin ammattikouluun 7-vuotiaana.

Jos kehityspsykologian saralla edetään piagetilaisesta alkeismallista eteenpäin, tullaan mielestäni arveluttaville alueille. Kun kontekstina nähdään kehitysprosessi, tullaan – esim. Feldmania tässä tarkoituksellisesti karrikoiden - siihen johtopäätökseen, että nenänkaivamisosaaminen on pohjimmiltaan yhtä merkittävää kuin vaikkapa johtamisosaaminen.

Ylipäätään työelämässä edellytettävien ja arvostettavien taitojen jaottelua hakisin mieluummin vaikka älykkyys- ja lahjakkuustutkijoiden taholta kuin lapsen kehityspsykologian tutkijoilta. Jos välttämättä on vierailtava äijänpäägalleriassa, niin ensin muutamia teoreetikkoja:
Cohn: älyllisen, taiteellisen ja sosiaalisen kyvykkyyden alueet.
Gagné: älyllinen, luova, sosio-emotionaalinen ja sensomotorinen kyvykkyys, jotka ympäristön, persoonallisuuden ja motivaation muodostama ”black box” muokkaa käytännön kyvyiksi.
Sternberg: analyyttinen, syntetisoiva ja käytännöllinen eli soveltava kyvykkyys.

Kotoisen, edellisiä työelämälähtöisemmän jaottelun on tehnyt ainakin Ruohotie yritysjohtajiin kohdistuvan tutkimuksen perusteella: elämänhallinta, kommunikaatiotaito, johtamistaito, innovaatio- ja muutoskyky.

Yhteistä edellä mainituille on se, että erilaisia kyvykkyyden lajeja ei aseteta Piagetin mallin tapaan laadulliseen arvojärjestykseen.

Mutta esittämäsi ajatusmalli on minulle hyvin valaiseva. Kiitos siitä. Luulen nyt ymmärtäväni, mihin perustuu akateemisissa piireissä viljelty harhakuvitelma omasta osaamisesta laadullisesti ylivertaisena ns. ammatilliseen osaamiseen nähden. Taustalla lienee enemmän kuin vähän tekemistä sen kanssa, että psykologia on lukion suosituimpia, ellei nykyään jopa suosituin reaaliaine (ainakin ylioppilaskirjoitusten ainereaalikokeen valintojen perusteella). Kehityspsykologian viehättävään ja konkreettisen vs. formaalin mukavalta tuntuvalla tavalla määrittelevään ajatusmalliin törmätään siis jo lukiossa tai viimeistään yliopistossa, jossa kasvatustiede on suosittu myös sivuaineena. Tunnustan, että ennen kommenttiasi asia näyttäytyi minulle koko lailla käsittämättömänä ideologisena meeminä, minkä esittämistäni kysymyksistä varmaankin huomasi. Itselläni kun ei ole lukiopsykologian taustaa, ja kasvatustiedepuoli on lähinnä kapeahkoon ja käytännönläheiseen sektoriin keskittyvää ammattikasvatusta.

toki voi olla näinkin, mutta vaikka yksinkertaisemman ihmisen saisi riittävillä resursseilla koulutettua lääkäriksi, esim käyttäen lääkikseen sisäänpääsyyn ja pikku hiljaa sieltä valmistumiseen normaalin 6-8 vuoden sijaan esim 30 vuotta, kertoo se mielestäni edelleen kykyeroista – jotkut vaan pystyvät sisäistämään, ymmärtämään ja muistamaan valtavan määrän yksityiskohtaista tietoa lyhyemmässä ajassa kuin toiset.

Kykyerojen pitäminen epäonnistumisia määrittävänä tekijänä ovat helppoja selityksiä joko (1) koulutusjärjestelmän tehottomuudelle, jos tarkoituksena olisi esim. kouluttaa paljon lisää lääkäreitä ja (2) yksilön omalle motivaation puutteelle ja ”laiskuudelle”. Oletuksena on luonnollisesti se, että diagnosoitavissa olevat kehitysvammaiset yms. henkilöt rajataan tarkastelun ulkopuolelle.

ethän ole akateeminen said...
Koitan vielä kiteyttää ajatustani:
Kirjoitin nyt nimenomaan puolisoehdokkaiksi harkittavista naisista ja heidän koulutuksestaan.
Minulle naista valittaessa akateemisuus ei ole mikään itseisarvo. Äly, koulutus ja kauneus ovat postiivisia ominaisuuksia naisessa.


Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta oma kysymykseni ei liittynyt tuohon, vaan perusteisiin, miksi (tiedekorkea)koulutus on mielestäsi myönteinen ominaisuus. Älyn ja kauneuden ymmärrän hyvin, toki aivan subjektiivisista syistä, kun itsekin olen heikkona sen kaltaisiin ominaisuuksiin ;-) Mistä päästään siihen, että asiasta lienee yhtä turha väitellä kuin siitä, onko optimaalisempi kumppani vaaleahiuksinen ja –hipiäinen sinisilmä vai pisamaposkinen punapäinen vihersilmä.

Anonyymi kirjoitti...

hyvärinen: "On aika raju valinta jaotella normaalien ihmisten työelämässä käyttämät taidot konkreettisiin ja formaaleihin piagetilaisesta näkökulmasta. Työelämän edellyttämät konkreettiset taidot eivät ole niitä perusmotoriikkaan verrattavia kognitiivisia taitoja, jotka Piaget näkee lapsen oppivan 7-12-vuotiaana. Muutoin meillä kai mentäisiin ammattikouluun 7-vuotiaana."

hyviä huomioita. en toki tarkoittanut sanoa että aikuisten työelämässä (/koulutuksessa) käyttämät taidot ovat yhä samalla tasolla kuin lapsen tai että amikset eivät ole koskaan yltäneet formaalisten operaatioiden tasolle. (vaikkakin lasten tiettyjä erityiskykyjä ei pidä väheksyä: esim 11-vuotiaat olisivat kuulemma ajattelultaan taitavimpia poliitikkoja.) näen kuitenkin selvän analogian lapsen kykyjen ja aikuisen tietojen/taitojen kehittymisen välillä. konkreettinen ajattelu edeltää formaalista, joten formaali ajattelu sisältää itsessään myös konkreettisen ajattelun. ilman konkretiaa ihminen rakentaisi vain onttoja, abstrakteja ajatushäkkyröitä. formaalisti ajatteleva ihminen on siis johtanut tämän abstraktimman, käsitteellistävän ja kokoovan ajattelunsa induktiivisesti konkreettisten käytännöntilanteiden ymmärtämisen kautta (minkä jälkeen kaikkea ei enää tarvitsekaan oppia miljoonien esimerkkien kautta, riittää kun proffa sanoo homman yleisperiaatteen). miksi siis se joka osaa molemmat tavat ajatella ei olisi kehittyneempi kuin se joka osaa vain toisen, poikkeuksetta konkreettisen tavan. kyllä, olen dikotomioihin ja raakaan luokitteluun taipuvainen ajattelussani - on muuten miehillä tyypillisempi tapa - joten vaihtoehtoisia ja pehmeämpiä tapoja ymmärtää tämäkin asia varmasti on. en kuitenkaan luokitteluperiaatteestani johtaisi mitään toimimattomia rankingeja yhteiskuntaan, tyyliin kuka on tärkein työntekijä - totuushan on se vanha tylsä "kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan" ja joissain hommissa vain viihtyy paremmin amikset, joissain maisterit. hehheh, 7-vuotiaat ovat tosiaan vielä kognitiivisesti - mutta eivät varmastikaan emotionaalisesti :D - epäkypsiä amikseen.

"Ylipäätään työelämässä edellytettävien ja arvostettavien taitojen jaottelua hakisin mieluummin vaikka älykkyys- ja lahjakkuustutkijoiden taholta kuin lapsen kehityspsykologian tutkijoilta. Jos välttämättä on vierailtava äijänpäägalleriassa, niin ensin muutamia teoreetikkoja:
Cohn: älyllisen, taiteellisen ja sosiaalisen kyvykkyyden alueet.
Gagné: älyllinen, luova, sosio-emotionaalinen ja sensomotorinen kyvykkyys, jotka ympäristön, persoonallisuuden ja motivaation muodostama ”black box” muokkaa käytännön kyvyiksi.
Sternberg: analyyttinen, syntetisoiva ja käytännöllinen eli soveltava kyvykkyys."

valitsitko tietoisesti näin nössöjä teorioita? näidenhän perusajatus on "kaikki tavat ovat yhtä hyviä", jolloin teet saman tien oman kysymyksesi "miten konkreettinen ja formaalinen ajattelukyky voidaan laittaa arvojärjestykseen?" tarpeettomaksi. yritin vastata kysymykseen, en kiistää sitä - ja siinä tehtävässä kehityspsykologia on julmuudessaan paljon parempi kuin nämä päänsilittelyteoriat. sternbergistä vielä: työelämässä suosittua sternbergin ajattelutyyliteoriaa vaivaa varmasti myös koko ajan tiukentuva lain kontrolli i/o psykologian ympärillä. teorian pohjalta kehitettyä mittaria (sternberg & wagner) käytetään paljon työnhakijoiden testaukseen, mutta mittarilla esiin saatavia ajattelutyylejä ei sitten uskalleta laittaa paremmuusjärjestykseen. :) toki asia on oikeasti paljon monimutkaisempi ja tilannekohtaisuus pelaa suurta osaa siinä - siksi yritänkin ehkä validoida kyseistä mittaria gradutyönäni (ja näin pääsen viimeistään "ethän ole akateeminen" n vaaravyöhykkeeltä).

Hyvärinen J. kirjoitti...

Anonyymi,

Tarkoitukseni oli nimetä jokunen yleisesti tunnettu malli, jonka lähtökohta toimisi työelämää ja sen vaatimuksia tarkasteltaessa paremmin kuin lapsuuden tarkasteluun liittyvä kehityspsykologia. Sillä, mikä ajatustapa on kenenkin mielestä nössö ja mikä taas kovien jätkien juttu, ei minusta ole tässä merkitystä.

Kehityspsykologia kyllä tarjoaa valmiit vastaukset - ja sitä kautta peräti valmiin arvomaailman - mutta eri kysymykseen. Gagnén ja kumppaneiden etu on siinä, että ne jättävät kontekstin keskiöön. Kun toimitaan markkinatalouden ja muiden ns. kovien ehtojen määrittämässä työelämässä, on tuhoisaa laatia ennalta arvojärjestys erilaisille ajattelutyyleille. Niillä on järjestyksensä, mutta se on poikkeuksetta kontekstisidonnainen, myös saman ammatin tai työtehtävän sisällä. Tähän liittyy osaltaan Ruohotien viittaus muutoskykyyn.

Päättötyösi aihe kuulostaa mielenkiintoiselta. Menestystä!

Anonyymi kirjoitti...

hyvärinen: "Kun toimitaan markkinatalouden ja muiden ns. kovien ehtojen määrittämässä työelämässä, on tuhoisaa laatia ennalta arvojärjestys erilaisille ajattelutyyleille. Niillä on järjestyksensä, mutta se on poikkeuksetta kontekstisidonnainen, myös saman ammatin tai työtehtävän sisällä."

luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat. olisi toki vaarallista ihannoida yhtä tyyliä ja sen takia syrjiä ihmisiä, köyhdyttää tieteen ja työelämän kompetensseja, jne. minusta kuitenkin voidaan puhua myös laadullisesta erosta juuri konkreettisen ja formaalisen ajattelun kohdalla. yhteiskuntakin tuntuu jonkinlaisen arvojärjestyksen näiden välillä näkevän, sikäli että pomot saavat suoritusporrasta suurempaa palkkaa. ei palkkaero tietenkään pelkästään tästä johdu, mutta käsittääkseni taustalla on yhtenä tekijänä tämäkin seikka - duunarin voi korvata lähes kuka vaan, pomon asioiden hahmotuskyky löytyy harvalta (ja pomo pystyisi tekemään duunarin hommat, mutta duunari ei pomon hommia).
kiitos onnentoivotuksesta!