Eihän se mikään uusi juttu ole että varallisuus luo ison kuilun ihmisten välille. Minä en voisi seurustella korkeatuloisen naisen kanssa ihan jo sen takia että meidän elämäntapamme olisivat täysin erilaiset.
Ja muuten, jos naiset haluavat taloudellista itsenäisyyttä niin miksi he kuvittelevat että miehet haluaisivat olla tilanteessa jossa nainen maksaa kaiken?
Enpä minä usko että se on itsetunto-ongelma, vaan kylläpä se niin on että menestynyt nainen tahtoo vierelleen menestyneen miehen. Suomessa tuon menestyksen voisi varmaan korvata koulutuksella kun ei täällä niin paljoa palkkakuitteja tuijotella ja vaikka tuijoteltaisiinkin, palkkaerojen pienuus ja verotus pitävät huolen siitä että erot eivät kesimäärin repeä kovinkaan kummoisiksi.
Eli taas päästään siihen että koulutettu nainen tahtoo mieluiten itselleen yhtä koulutetun miehen tai ainakin melko lähelle (AMK-inssi varmaankin kelpaa jos on nainen yliopistolta). Tähän on ihan muitakin syitä kuin pelkkä statuksellisen miehen etsiminen sillä koulutusero nimittäin tuppaa näkymään maailmankatsomuksessa ja kiinnostuksenaiheissa.
Miesten nuiva suhtautuminen selittynee sillä että suhteissa joissa naiset tuovat leivän pöytään, avioeron yms riski kasvaa huomattavasti isommaksi kuin perinteisessä mallissa. Eikä miehelle jää tilanteen mennessä päälle mitään käteen, ei edes niitä lapsia vaikka olisi edistyksellinen koti-isä ollutkin, joten onko se niin yllättävää jos miehet eivät halua olla naisen armoilla, tilannetta auttaisi se että miehiä varten olisi heitä varten viilattu koneisto joka puolustaisi lapsia ja elatustukia sun muita, mutta kun ei ole. Naisille kaavaillaan jo kiintiöitä työpaikoille, ja kotona lapset lähtee ilman mitään kysymyksiä naisen mukaan, naiselle win-win.
Täällä blogissa oli vähän aikaa sitten juttua siitä miten koti-isille voi käydä, ja naiset kostonhimoisina hirnuivat kyseisen uutisen kommenttiosastolla, että nyt on takaisinmaksun aika. Joten onko se niin ihmeellistä jos miehiä ei haluta mennä tuollaiseen mukaan?.
Minun puolestani nainen saa olla vaikka minkälainen uraohjus, ja ajaa sitä ruminta citymaasturia minkä löytää, kunhan kotona osaa olla se pullantuoksuinen "but i do love little kittens" naishenkilö. Näin kärjistäen siis. Minä puolestani voin näön vuoksi nostella aina välistä isoja painoja ja ilman mitään järkevää syytä siirrellä raskaita tavaroita.
tilannetta auttaisi se että miehiä varten olisi heitä varten viilattu koneisto joka puolustaisi lapsia ja elatustukia sun muita, mutta kun ei ole.
Siis piti sanoa että jos miehiä varten olisi heille viilattu koneisto joka pitäisi huolen että lapset, tuet, omaisuus yms yleinen sympatia sun muu tulee heidän puolelleen avioeron sattuessa, näin ei kuitenkaan ole.
Niin, omalle kohdalle ajateltuna, jos nainen sanoo: "Minä haluan uran ja tehdä paljon rahaa", minä näkisin että se suhde on siinä. Tapailemani naiset ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta paremmin koulutettuja kuin minä. Olen ajatellut että varmaankin jostakin löytyisi sellainen kiva r-kioskin myyjä, lastentarhan täti tai jumppaohjaaja. Silloin on varma että ura ja kunnianhimo ei ohjaa minunkin elämääni, eikä vaaranna mahdollisten jälkeläisten elämää.
Ja joo, minä kuulun myös siihen ryhmään jota pohjimmiltaan vituttaa istua naisen kyydissä naisen omistamassa autossa tai kun nainen maksaa ylipäätänsä mitään tai ostelee minulle mitään.
En tiedä onko se minulle luontaista vai opittua, mutta en näe mitään syytä tapella sitä vastaankaan. Häviän kuitenkin.
se on toki ihailtavaa, mutta "jos nainen sanoo: "Minä haluan uran ja tehdä paljon rahaa", minä näkisin että se suhde on siinä" onkin hieman vähemmän ihanaa - puheen ollen pikkumaisista syistä jättää kumppaninsa. myös "pohjimmiltaan vituttaa istua naisen kyydissä naisen omistamassa autossa tai kun nainen maksaa ylipäätänsä mitään tai ostelee minulle mitään" on aika ankeaa; rahat pois naisilta? lapsen (naisen) tahto on vanhemman (aviomiehen) taskussa (lompakossa)? "Silloin on varma että ura ja kunnianhimo ei ohjaa minunkin elämääni, eikä vaaranna mahdollisten jälkeläisten elämää." tuota alkuosaa minun on vaikea ymmärtää; miten toisten kunnianhimo ohjaa kenenkään elämää? eikö kamilla ole omaa tahtoa? loppuosasta käy ilmi, että kirjoittaja on sentään asiallisesti tunnistanut oman kyvyttömyytensä huolehtia (omista) jälkeläisistään, jolloin naisen kunnianhimottomuus mahdollisten jälkeläisten turvallisuuden kannalta on välttämätöntä. kun tällaisia miehiä kerran on, miksei muka ole perusteltua antaa lapsia useammin huoltajuuskiistoissa äideille?
"niin, kami, joskus naiset voivat tuntua pelottavilta."
Kyllä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. He voivat vetää miehen lihamyllystä läpi nostamatta sormeakaan. Mitä sitten? Koska olen mies, en saa pelätä mitään? Minä en pelkää poliisia, lepakoita, hiiriä, hyönteisiä, työtä, väkivaltaa tai pimeää. Minä pelkään osaa naisista, enkä halua olla heidän vaikutuspiirissään. Voin valita ihmiset elämässäni. Minulla on myös tahto siihen.
"on aika ankeaa; rahat pois naisilta?"
Sinä sen sanoit, en minä. Minulla on itseasiassa vaikeuksia ottaa keneltäkään vastaan yhtään mitään. Jos en pysty itse jotain maksamaan, en tarvitse sitä. En juuri koskaan pyydä keneltäkään mitään.
"tuota alkuosaa minun on vaikea ymmärtää; miten toisten kunnianhimo ohjaa kenenkään elämää? eikö kamilla ole omaa tahtoa?"
On, se tahto auttaa minua olemaan olematta missään tekemisissä ihmisten kanssa joilla on hirveä palo tavoitella rahaa ja kunniaa. He uhraavat sinut, itsensä ja lapsensa. Kieltäen tietenkin kaiken.
Kyse on siitä mitä olen todistanut. Ei ole mitään syytä hypätä junaan joka ajaa jyrkänteeltä alas. Varmastikin se voi olla vaikeaa ymmärtää ihmiseltä jolla ei ehkä ole ymmärrystä siitä miten yhden tekemiset vaikuttavat toisen elämään.
"loppuosasta käy ilmi, että kirjoittaja on sentään asiallisesti tunnistanut oman kyvyttömyytensä huolehtia (omista) jälkeläisistään, jolloin naisen kunnianhimottomuus mahdollisten jälkeläisten turvallisuuden kannalta on välttämätöntä. kun tällaisia miehiä kerran on, miksei muka ole perusteltua antaa lapsia useammin huoltajuuskiistoissa äideille?"
Niin, tästä nykyisestä perspektiivistä katsellen ja itseni tuntien, minusta ei mitään koti-isiä tule, ei vaikka joka naistenlehdessä, televisiosarjassa tai pop-liikkeessä sen autuutta toitotettaisiin. En vaan ole sellainen ihminen. Ei varmasti kaikista naisistakaan tule kotiäitejä.
Toisaalta tiedostan sen että ihmisenä en ole muuttumaton tai kiveen hakattu. Kukaan meistä ei ole. Olen nähnyt kaveripiirissäni kuinka akateemisesta uranaisesta tulee täysipäiväinen kotiäiti ja kuinka nainen saa tehtyä täysin holtittomasta miehestä luotettavan perheenisän.
Tahto on hieno asia. Sillä pääsee eroon mistä vaan ja kenestä vaan. Minä en aio missään tapauksessa viettää yhtä yötä enempää naisen kanssa joka haluaa todistaa maailmalle miten kova jätkä on tai kuvittelee ettei hänellä ole muuta arvoa kuin se minkä hän saavuttaa kilpailemalla miesten kanssa.
Eihän naisen menestys työelämässä ole mitenkään lähtökohtaisesti tai määritelmällisesti kilpailua MIESTEN kanssa. Toki se joillekin ämmille on sitä, minkä näkee mm. Lenita Airiston jatkuvasta (ilmeisesti yli 30 vuotta jatkuneesta) kampanjoinnista naisjohtajien puolesta.
Liiallinen urakeskeisyys ei yleensä ole naisten ongelma, vaan miesten. Tämä on keskeinen syy siihen, että naisten keskitulot ovat pienempiä kuin miesten. Miehet ovat keskimäärin uraorientoituneempia kuin naiset, kun taas naiset ovat keskimäärin perheorientoituneempia kuin miehet.
Mikään tässä ei minun mielestäni kuitenkaan ole järkevä syy siihen, että miesten pitäisi pelätä itseään suurituloisempia naisia. Kyseessä on käsittääkseni lähinnä englanninkielisiin maihin rajoittuva ilmiö. Ei sillä ole Suomessa mitään väliä, jos mies tienaa esim. 3000 euroa kuussa ja nainen 5000 euroa kuussa. Toki useimmissa pariskunnissa mies on suurituloisempi osapuoli, mutta päinvastaiset asetelmat eivät ole Suomessa mitään ääriharvinaisia yksittäistapauksia.
Linkatussa amerikkalaisessa artikkelissa sanottiin miesten ahdistuvan, jos mies ei saa itse maksaa ravintolaillallista kokonaan MOLEMPIEN puolesta. On aika hankala kuvitella normaalin suomalaisen miehen asennoituvan tuolla tavalla. Vaikka sukupuolierot ovat paljolti geneettisiä, myös kulttuurisidonnaisia sukupuolieroja on olemassa. Englanninkielisissä maissa sukupuoliroolit ovat osittain selvästi erilaisia kuin Suomessa, vaikka kulttuuriero Suomen ja englanninkielisten maiden välillä on toki yleisesti ottaen hyvin vähäinen verrattuna esim. Suomen ja Italian väliseen eroon, puhumattakaan Euroopan ja Lähi-idän välisestä erosta.
Kaikki naisten ja miesten välisiin parisuhteisiin liittyvät kysymykset eivät ole universaaleja. Amerikkalainen ihmissuhdekulttuuri on siinä määrin erilainen kuin suomalainen, että sikäläiset kysymyksenasettelut eivät yleensä ole suuressa määrin relevantteja Suomessa.
Amerikassa esim. lukiolaisten seurustelussa olennaista on jock-urheilijapoikakulttuuri, jota ei sellaisenaan esiinny Suomessa. Urheilijat eivät Suomessa ole muista nuorista selkeästi erottuva alakulttuuri. Amerikassa jock-pojat myös ovat usein varakkaista perheistä, mikä ei ole Suomessa urheilua harrastaviin nuoriin poikiin liitetty mielikuva. Amerikassa usein pidetään itsestäänselvänä, että koulun kauneimmat tytöt seurustelevat nimenomaan jock-poikien kanssa. Koko tämä ilmiö on suomalaiselle kulttuurille vieras; vaikka urheileminen sinänsä yleensä lisää miehen macho- ja YTM-imagoa, urheilijanuorukaiset eivät ole muista nuorista pojista erottuva ja muita keskimäärin selvästi varakkaampi, tyylikkäämpi ja sosiaalisempi YTM-eliitti. Amerikassa jock-pojat muodostavat lukioissa ja jopa korkeakouluissa juuri tällaisen sosiokulturaalisen eliitin. Tätä pidetään Amerikassa täysin itsestäänselvänä ja siksi asiaa saatetaan käsitellä amerikkalaisissa ihmissuhde-esseissä muka hyvin mielenkiintoisena ja kaikkien tuntemana ihmisten sosiaalisia suhteita täysin universaalisti kuvaavana ilmiönä. Kuitenkin tämän ilmiön relevanssi USA:n ulkopuolella on hyvin rajallinen.
Sama koskee tätä edellä linkatuissa artikkelissa mainittua ilmiötä, että miehen itsetunto edellyttää sekä miehen että naisen ravintolaskun maksamista aina ja kaikkialla.
Usein amerikkalaisessa deittailukulttuurissa mies myös hakee naisen kotoaan autollaan sen sijasta, että mies ja nainen sopisivat tapaavansa toisensa kaupungilla. Amerikkalaiselle miehelle ei myöskään käy se, että nainen hakisi miehen autollaan. Suomalaiselle miehelle tällainen ajattelutapa on vieras.
Joku tässä viestiketjussa sanoi kokevansa olonsa epämukavaksi naisen ajamassa autossa; lähes kaikki suomalaiset miehet kuitenkin pitävät itsestäänselvänä, että nainenkin voi ajaa autoa miehen istuessa kyydissä. Miehellä täytyy olla harvinaisen heikko itsetunto, jos hän ei kehtaa istua naisen ajamassa autossa.
Englanninkielisten maiden miehillä on keskimäärin mielestäni paljon heikompi itsetunto kuin suomalaisilla miehillä. Usein puhutaan suomalaisten heikosta itsetunnosta, mutta tämä puhe perustuu itsetunnon käsitteen totaaliseen väärinymmärtämiseen. Terve ihminen nimenomaan ei hirveästi kaipaa itsetuntonsa pönkittämiseksi valtavia ulkoisia puitteita tai hysteeristä hypetystä. Nimenomaan englanninkielisissä maissa itsetunnon perustuminen ulkoisiin statussymboleihin ja narsistiseen, epärealistiseen, hysteeriseen hypetykseen on valtavan yleistä ja Suomessa varsin harvinaista.
"Miehellä täytyy olla harvinaisen heikko itsetunto, jos hän ei kehtaa istua naisen ajamassa autossa."
Minä tosiaan totesin kokevani oloni epämukavaksi ja vaikka olenkin samaa mieltä tuon lainauksen, se ei tietenkään poista sitä faktaa että tunnen oloni epämukavaksi.
Omasta mielestäni itsetunnossani ei ole mitään vikaa. Tiedän aivan hyvin vahvuuteni ja heikkouteni. En myöskään ole mikään trendi-ihminen, olen sitä mitä olen. En tosin pidä itseäni mitenkään ainutkertaisena tai ihmeellisenä, minun mielestä sellainen ajattelu on typerää ja ristiriidassa todellisuuden kanssa.
amerikkalainen kulttuuri on kyllä hauska siinä missä se ei ole surullinen tai mielipuolinen. hulvaton esimerkki amerikkalaisesta palkitsemiskulttuurista:
foxboro-nimisellä yrityksellä (http://www.foxboro.com) oli alkutaipaleellaan suuri tarve jonkinlaiselle tekniselle innovaatiolle, ettei bisness menisi nurin. yhtenä päivänä sitten labrasta ryntäsi työntekijä toimarin huoneeseen ja esitteli juuri valmiiksi saamansa toimivan prototyypin uudesta teknisestä ratkaisusta. toimari oli haltioistaan ja alkoi heti kaivella kirjoituspöytänsä laatikoita voidakseen palkita työntekijän jollain, ojensi ensimmäisen käteen osuneen "palkinnon" työntekijälle ja kiitti tätä onnistumisesta. palkinto oli banaani.
kuulemma vielä tänäkin päivänä kyseisessä yrityksessä saa suurimpana tunnustuksena tieteellisestä keksinnöstä rintaneulan, jota koristaa kultainen miniatyyribanaani.
tarinan ideana oli siis kiinnittää huomio amerikkalaisen yritysjohdon tapaan pitää työntekijöitä lapsina, joita pitää ohjata välittömillä palkinnoilla ja rangaistuksilla. ei palkitsemisessa sinänsä mitään vikaa tietenkään ole, mutta miltähän tuntuisi saada pomon banaani käteen kiitoksena hyvin tehdystä työstä? :) (eikä sitten mitään kaksimielisiä tulkintoja fallosten suuntaan, kiitos)
15 kommenttia:
Eihän se mikään uusi juttu ole että varallisuus luo ison kuilun ihmisten välille. Minä en voisi seurustella korkeatuloisen naisen kanssa ihan jo sen takia että meidän elämäntapamme olisivat täysin erilaiset.
Ja muuten, jos naiset haluavat taloudellista itsenäisyyttä niin miksi he kuvittelevat että miehet haluaisivat olla tilanteessa jossa nainen maksaa kaiken?
Jos mä ajattelen itseäni ja tuttavapiiriäni, sekä miehiä että naisia, ongelma naisen isoissa tuloissa ei olisi miehen itsetunto vaan naisen.
Junakohtaus: Voihan asia olla eri USAssa/Englannissa?
Ja sehän on jo todettu, että oli tilanne mikä oli, ongelma on nainen...
Pidän hyvin mahdollisena, jopa todennäköisenä, että Usassa ja Hörökorvain Saarella tilanne on toinen.
Enpä minä usko että se on itsetunto-ongelma, vaan kylläpä se niin on että menestynyt nainen tahtoo vierelleen menestyneen miehen. Suomessa tuon menestyksen voisi varmaan korvata koulutuksella kun ei täällä niin paljoa palkkakuitteja tuijotella ja vaikka tuijoteltaisiinkin, palkkaerojen pienuus ja verotus pitävät huolen siitä että erot eivät kesimäärin repeä kovinkaan kummoisiksi.
Eli taas päästään siihen että koulutettu nainen tahtoo mieluiten itselleen yhtä koulutetun miehen tai ainakin melko lähelle (AMK-inssi varmaankin kelpaa jos on nainen yliopistolta). Tähän on ihan muitakin syitä kuin pelkkä statuksellisen miehen etsiminen sillä koulutusero nimittäin tuppaa näkymään maailmankatsomuksessa ja kiinnostuksenaiheissa.
Miesten nuiva suhtautuminen selittynee sillä että suhteissa joissa naiset tuovat leivän pöytään, avioeron yms riski kasvaa huomattavasti isommaksi kuin perinteisessä mallissa. Eikä miehelle jää tilanteen mennessä päälle mitään käteen, ei edes niitä lapsia vaikka olisi edistyksellinen koti-isä ollutkin, joten onko se niin yllättävää jos miehet eivät halua olla naisen armoilla, tilannetta auttaisi se että miehiä varten olisi heitä varten viilattu koneisto joka puolustaisi lapsia ja elatustukia sun muita, mutta kun ei ole. Naisille kaavaillaan jo kiintiöitä työpaikoille, ja kotona lapset lähtee ilman mitään kysymyksiä naisen mukaan, naiselle win-win.
Täällä blogissa oli vähän aikaa sitten juttua siitä miten koti-isille voi käydä, ja naiset kostonhimoisina hirnuivat kyseisen uutisen kommenttiosastolla, että nyt on takaisinmaksun aika. Joten onko se niin ihmeellistä jos miehiä ei haluta mennä tuollaiseen mukaan?.
Minun puolestani nainen saa olla vaikka minkälainen uraohjus, ja ajaa sitä ruminta citymaasturia minkä löytää, kunhan kotona osaa olla se pullantuoksuinen "but i do love little kittens" naishenkilö. Näin kärjistäen siis. Minä puolestani voin näön vuoksi nostella aina välistä isoja painoja ja ilman mitään järkevää syytä siirrellä raskaita tavaroita.
tilannetta auttaisi se että miehiä varten olisi heitä varten viilattu koneisto joka puolustaisi lapsia ja elatustukia sun muita, mutta kun ei ole.
Siis piti sanoa että jos miehiä varten olisi heille viilattu koneisto joka pitäisi huolen että lapset, tuet, omaisuus yms yleinen sympatia sun muu tulee heidän puolelleen avioeron sattuessa, näin ei kuitenkaan ole.
Niin, omalle kohdalle ajateltuna, jos nainen sanoo: "Minä haluan uran ja tehdä paljon rahaa", minä näkisin että se suhde on siinä. Tapailemani naiset ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta paremmin koulutettuja kuin minä. Olen ajatellut että varmaankin jostakin löytyisi sellainen kiva r-kioskin myyjä, lastentarhan täti tai jumppaohjaaja. Silloin on varma että ura ja kunnianhimo ei ohjaa minunkin elämääni, eikä vaaranna mahdollisten jälkeläisten elämää.
Ja joo, minä kuulun myös siihen ryhmään jota pohjimmiltaan vituttaa istua naisen kyydissä naisen omistamassa autossa tai kun nainen maksaa ylipäätänsä mitään tai ostelee minulle mitään.
En tiedä onko se minulle luontaista vai opittua, mutta en näe mitään syytä tapella sitä vastaankaan. Häviän kuitenkin.
niin, kami, joskus naiset voivat tuntua pelottavilta.
Eikö se ole ihan ihailtavaa miehessä että ne ei tykkää loisia naisen lompakolla?. Toisin kuin NA.. humdeduududuumun.
se on toki ihailtavaa, mutta "jos nainen sanoo: "Minä haluan uran ja tehdä paljon rahaa", minä näkisin että se suhde on siinä" onkin hieman vähemmän ihanaa - puheen ollen pikkumaisista syistä jättää kumppaninsa. myös "pohjimmiltaan vituttaa istua naisen kyydissä naisen omistamassa autossa tai kun nainen maksaa ylipäätänsä mitään tai ostelee minulle mitään" on aika ankeaa; rahat pois naisilta? lapsen (naisen) tahto on vanhemman (aviomiehen) taskussa (lompakossa)?
"Silloin on varma että ura ja kunnianhimo ei ohjaa minunkin elämääni, eikä vaaranna mahdollisten jälkeläisten elämää." tuota alkuosaa minun on vaikea ymmärtää; miten toisten kunnianhimo ohjaa kenenkään elämää? eikö kamilla ole omaa tahtoa? loppuosasta käy ilmi, että kirjoittaja on sentään asiallisesti tunnistanut oman kyvyttömyytensä huolehtia (omista) jälkeläisistään, jolloin naisen kunnianhimottomuus mahdollisten jälkeläisten turvallisuuden kannalta on välttämätöntä. kun tällaisia miehiä kerran on, miksei muka ole perusteltua antaa lapsia useammin huoltajuuskiistoissa äideille?
Kah.
"niin, kami, joskus naiset voivat tuntua pelottavilta."
Kyllä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. He voivat vetää miehen lihamyllystä läpi nostamatta sormeakaan. Mitä sitten? Koska olen mies, en saa pelätä mitään? Minä en pelkää poliisia, lepakoita, hiiriä, hyönteisiä, työtä, väkivaltaa tai pimeää. Minä pelkään osaa naisista, enkä halua olla heidän vaikutuspiirissään. Voin valita ihmiset elämässäni. Minulla on myös tahto siihen.
"on aika ankeaa; rahat pois naisilta?"
Sinä sen sanoit, en minä. Minulla on itseasiassa vaikeuksia ottaa keneltäkään vastaan yhtään mitään. Jos en pysty itse jotain maksamaan, en tarvitse sitä. En juuri koskaan pyydä keneltäkään mitään.
"tuota alkuosaa minun on vaikea ymmärtää; miten toisten kunnianhimo ohjaa kenenkään elämää? eikö kamilla ole omaa tahtoa?"
On, se tahto auttaa minua olemaan olematta missään tekemisissä ihmisten kanssa joilla on hirveä palo tavoitella rahaa ja kunniaa. He uhraavat sinut, itsensä ja lapsensa. Kieltäen tietenkin kaiken.
Kyse on siitä mitä olen todistanut. Ei ole mitään syytä hypätä junaan joka ajaa jyrkänteeltä alas. Varmastikin se voi olla vaikeaa ymmärtää ihmiseltä jolla ei ehkä ole ymmärrystä siitä miten yhden tekemiset vaikuttavat toisen elämään.
"loppuosasta käy ilmi, että kirjoittaja on sentään asiallisesti tunnistanut oman kyvyttömyytensä huolehtia (omista) jälkeläisistään, jolloin naisen kunnianhimottomuus mahdollisten jälkeläisten turvallisuuden kannalta on välttämätöntä. kun tällaisia miehiä kerran on, miksei muka ole perusteltua antaa lapsia useammin huoltajuuskiistoissa äideille?"
Niin, tästä nykyisestä perspektiivistä katsellen ja itseni tuntien, minusta ei mitään koti-isiä tule, ei vaikka joka naistenlehdessä, televisiosarjassa tai pop-liikkeessä sen autuutta toitotettaisiin. En vaan ole sellainen ihminen. Ei varmasti kaikista naisistakaan tule kotiäitejä.
Toisaalta tiedostan sen että ihmisenä en ole muuttumaton tai kiveen hakattu. Kukaan meistä ei ole. Olen nähnyt kaveripiirissäni kuinka akateemisesta uranaisesta tulee täysipäiväinen kotiäiti ja kuinka nainen saa tehtyä täysin holtittomasta miehestä luotettavan perheenisän.
Tahto on hieno asia. Sillä pääsee eroon mistä vaan ja kenestä vaan. Minä en aio missään tapauksessa viettää yhtä yötä enempää naisen kanssa joka haluaa todistaa maailmalle miten kova jätkä on tai kuvittelee ettei hänellä ole muuta arvoa kuin se minkä hän saavuttaa kilpailemalla miesten kanssa.
Eihän naisen menestys työelämässä ole mitenkään lähtökohtaisesti tai määritelmällisesti kilpailua MIESTEN kanssa. Toki se joillekin ämmille on sitä, minkä näkee mm. Lenita Airiston jatkuvasta (ilmeisesti yli 30 vuotta jatkuneesta) kampanjoinnista naisjohtajien puolesta.
Liiallinen urakeskeisyys ei yleensä ole naisten ongelma, vaan miesten. Tämä on keskeinen syy siihen, että naisten keskitulot ovat pienempiä kuin miesten. Miehet ovat keskimäärin uraorientoituneempia kuin naiset, kun taas naiset ovat keskimäärin perheorientoituneempia kuin miehet.
Mikään tässä ei minun mielestäni kuitenkaan ole järkevä syy siihen, että miesten pitäisi pelätä itseään suurituloisempia naisia. Kyseessä on käsittääkseni lähinnä englanninkielisiin maihin rajoittuva ilmiö. Ei sillä ole Suomessa mitään väliä, jos mies tienaa esim. 3000 euroa kuussa ja nainen 5000 euroa kuussa. Toki useimmissa pariskunnissa mies on suurituloisempi osapuoli, mutta päinvastaiset asetelmat eivät ole Suomessa mitään ääriharvinaisia yksittäistapauksia.
Linkatussa amerikkalaisessa artikkelissa sanottiin miesten ahdistuvan, jos mies ei saa itse maksaa ravintolaillallista kokonaan MOLEMPIEN puolesta. On aika hankala kuvitella normaalin suomalaisen miehen asennoituvan tuolla tavalla. Vaikka sukupuolierot ovat paljolti geneettisiä, myös kulttuurisidonnaisia sukupuolieroja on olemassa. Englanninkielisissä maissa sukupuoliroolit ovat osittain selvästi erilaisia kuin Suomessa, vaikka kulttuuriero Suomen ja englanninkielisten maiden välillä on toki yleisesti ottaen hyvin vähäinen verrattuna esim. Suomen ja Italian väliseen eroon, puhumattakaan Euroopan ja Lähi-idän välisestä erosta.
Kaikki naisten ja miesten välisiin parisuhteisiin liittyvät kysymykset eivät ole universaaleja. Amerikkalainen ihmissuhdekulttuuri on siinä määrin erilainen kuin suomalainen, että sikäläiset kysymyksenasettelut eivät yleensä ole suuressa määrin relevantteja Suomessa.
Amerikassa esim. lukiolaisten seurustelussa olennaista on jock-urheilijapoikakulttuuri, jota ei sellaisenaan esiinny Suomessa. Urheilijat eivät Suomessa ole muista nuorista selkeästi erottuva alakulttuuri. Amerikassa jock-pojat myös ovat usein varakkaista perheistä, mikä ei ole Suomessa urheilua harrastaviin nuoriin poikiin liitetty mielikuva. Amerikassa usein pidetään itsestäänselvänä, että koulun kauneimmat tytöt seurustelevat nimenomaan jock-poikien kanssa. Koko tämä ilmiö on suomalaiselle kulttuurille vieras; vaikka urheileminen sinänsä yleensä lisää miehen macho- ja YTM-imagoa, urheilijanuorukaiset eivät ole muista nuorista pojista erottuva ja muita keskimäärin selvästi varakkaampi, tyylikkäämpi ja sosiaalisempi YTM-eliitti. Amerikassa jock-pojat muodostavat lukioissa ja jopa korkeakouluissa juuri tällaisen sosiokulturaalisen eliitin. Tätä pidetään Amerikassa täysin itsestäänselvänä ja siksi asiaa saatetaan käsitellä amerikkalaisissa ihmissuhde-esseissä muka hyvin mielenkiintoisena ja kaikkien tuntemana ihmisten sosiaalisia suhteita täysin universaalisti kuvaavana ilmiönä. Kuitenkin tämän ilmiön relevanssi USA:n ulkopuolella on hyvin rajallinen.
Sama koskee tätä edellä linkatuissa artikkelissa mainittua ilmiötä, että miehen itsetunto edellyttää sekä miehen että naisen ravintolaskun maksamista aina ja kaikkialla.
Usein amerikkalaisessa deittailukulttuurissa mies myös hakee naisen kotoaan autollaan sen sijasta, että mies ja nainen sopisivat tapaavansa toisensa kaupungilla. Amerikkalaiselle miehelle ei myöskään käy se, että nainen hakisi miehen autollaan. Suomalaiselle miehelle tällainen ajattelutapa on vieras.
Joku tässä viestiketjussa sanoi kokevansa olonsa epämukavaksi naisen ajamassa autossa; lähes kaikki suomalaiset miehet kuitenkin pitävät itsestäänselvänä, että nainenkin voi ajaa autoa miehen istuessa kyydissä. Miehellä täytyy olla harvinaisen heikko itsetunto, jos hän ei kehtaa istua naisen ajamassa autossa.
Englanninkielisten maiden miehillä on keskimäärin mielestäni paljon heikompi itsetunto kuin suomalaisilla miehillä. Usein puhutaan suomalaisten heikosta itsetunnosta, mutta tämä puhe perustuu itsetunnon käsitteen totaaliseen väärinymmärtämiseen. Terve ihminen nimenomaan ei hirveästi kaipaa itsetuntonsa pönkittämiseksi valtavia ulkoisia puitteita tai hysteeristä hypetystä. Nimenomaan englanninkielisissä maissa itsetunnon perustuminen ulkoisiin statussymboleihin ja narsistiseen, epärealistiseen, hysteeriseen hypetykseen on valtavan yleistä ja Suomessa varsin harvinaista.
"Miehellä täytyy olla harvinaisen heikko itsetunto, jos hän ei kehtaa istua naisen ajamassa autossa."
Minä tosiaan totesin kokevani oloni epämukavaksi ja vaikka olenkin samaa mieltä tuon lainauksen, se ei tietenkään poista sitä faktaa että tunnen oloni epämukavaksi.
Omasta mielestäni itsetunnossani ei ole mitään vikaa. Tiedän aivan hyvin vahvuuteni ja heikkouteni. En myöskään ole mikään trendi-ihminen, olen sitä mitä olen. En tosin pidä itseäni mitenkään ainutkertaisena tai ihmeellisenä, minun mielestä sellainen ajattelu on typerää ja ristiriidassa todellisuuden kanssa.
amerikkalainen kulttuuri on kyllä hauska siinä missä se ei ole surullinen tai mielipuolinen. hulvaton esimerkki amerikkalaisesta palkitsemiskulttuurista:
foxboro-nimisellä yrityksellä (http://www.foxboro.com) oli alkutaipaleellaan suuri tarve jonkinlaiselle tekniselle innovaatiolle, ettei bisness menisi nurin. yhtenä päivänä sitten labrasta ryntäsi työntekijä toimarin huoneeseen ja esitteli juuri valmiiksi saamansa toimivan prototyypin uudesta teknisestä ratkaisusta. toimari oli haltioistaan ja alkoi heti kaivella kirjoituspöytänsä laatikoita voidakseen palkita työntekijän jollain, ojensi ensimmäisen käteen osuneen "palkinnon" työntekijälle ja kiitti tätä onnistumisesta. palkinto oli banaani.
kuulemma vielä tänäkin päivänä kyseisessä yrityksessä saa suurimpana tunnustuksena tieteellisestä keksinnöstä rintaneulan, jota koristaa kultainen miniatyyribanaani.
tarinan ideana oli siis kiinnittää huomio amerikkalaisen yritysjohdon tapaan pitää työntekijöitä lapsina, joita pitää ohjata välittömillä palkinnoilla ja rangaistuksilla. ei palkitsemisessa sinänsä mitään vikaa tietenkään ole, mutta miltähän tuntuisi saada pomon banaani käteen kiitoksena hyvin tehdystä työstä? :) (eikä sitten mitään kaksimielisiä tulkintoja fallosten suuntaan, kiitos)
Lähetä kommentti