perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Naistutkimuslistalta

Naisasialiitto Unioni ry

HALLITUKSEN KAAVAILEMA PAKKOLAKI RIKKOO EUROOPAN NEUVOSTON IHMISOIKEUSSOPIMUSTA

Naisasialiitto Unioni katsoo, että hallituksen kaavailema pakkolaki tehyläisten hoitajien irtisanoutumisten kieltämisestä on Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen vastainen. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus kieltää nimittäin orjuuden ja pakkotyön kieltoa koskevassa 4. artiklassaan, että ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä.

Kun tehyläisten hoitajien palkat ovat niin pienet, että hoitajat mieluummin irtisanoutuvat kuin suostuvat jatkamaan työtään nykyisillä pienillä palkoillaan ja kun palkkojen korottamiseen ei siitäkään huolimatta löydy rahaa, merkitsee se sitä, että valtiovalta hyväksyy, että rahan säästäminen on tärkeämpää kuin tehyläisten tekemän tärkeän työn jatkuminen. Valtiovalta ei kuitenkaan voi polkea kansalaistensa ihmisoikeuksia selviytyäkseen näin syntyvästä, itse aiheuttamastaan vaaratilanteesta. Näin toimimista ei oikeuta, että kysymyksessä olevat kansalaiset ovat pääosin naisia.

Suomessa ihmisoikeudet kuuluvat myös naisille. Naisasialiitto Unioni katsoo, ettei Suomen valtio Euroopan neuvoston jäsenvaltiona voi edes perustuslain säätämisjärjestyksessä säätää lakia, jolla poljetaan tehyläisillekin
kuuluvia, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa säädettyjä ihmisoikeuksia.

Tehyläisten tavoin Naisasialiitto Unioni kantaa syvää huolta potilasturvallisuudesta. Potilasturvallisuudesta huolehtiminen on kuitenkin valtion ja kuntien asia, eikä se saa tapahtua tehyläisten ihmisoikeuksien kustannuksella.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässähän olisi hyvä sauma määrätä naisillekin asevelvollisuus ja määrätä hoitajakoulutukselliset naiset hoitotehtäviin ruhtinaallisellaä muutaman euron päivärahalla ja ruualla. Majoituskin voitaisiin järjestää pistämällä sairaalan pihaan puolijoukkueteltta, jolloin työmatkatkin lyhenisivät.

sdasfafasd kirjoitti...

Suomessa ihmisoikeudet kuuluvat myös naisille.

Voi kiitos tästä valaistuksen hetkestä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja silloin kun rajavartijat, nuo heteronormatiivis-patriarkaalisen linnakkeen inhat puolustajat, lakkoilivat ja vastaavaa lakia oltiin säätämässä, niin Naisliitto Unioni älähti vastaavasti ihmisoikeussopimusta rikkovasta pakkolaista?

Tulva-lehti, tuo Humaani Totuuden Torvi, suorastaan tulvi sym- ja empatiaa rajavartioitamme kohtaan?

Eikö? Miksi ei? Eikö feminismi merkitsekään tasa-arvoa?

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisoikeuksia, solidaarisuutta ym. mussutusta käytetään tässä maassa niin rankasti omien etujen ajamiseen, että ei nappaa enää. Ei koske minua, ei kiinnosta.

Anonyymi kirjoitti...

"Näin toimimista ei oikeuta, että kysymyksessä olevat kansalaiset ovat pääosin naisia."

ja

"Suomessa ihmisoikeudet kuuluvat myös naisille."

Kiesus mitä retoriikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tainnut Naisasialiitto Unionin myötätuntolakko oikein ottaa tulta alleen ja nyt miestenvihaajat purkavat pahaa oloaan ja pettymystään idiotismilla.

"Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus kieltää nimittäin orjuuden ja pakkotyön kieltoa koskevassa 4. artiklassaan, että ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä."

Mitäs asevelvollisuus? Entäs rajavartijat? Ai, niin ne ovat miesten asioita, eivätkä kiinnosta tasa-arvoa vastustavaa Naisasialiitto Unionia.

"Suomessa ihmisoikeudet kuuluvat myös naisille."

Koskas ihmisoikeudet saataisiin myös miehille?