perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Vapauden kaiho

SDP:stä feministinen liike:
Sukupuolen sosiaalinen konstruktio on tärkein sukupuolirooleja selittävä tekijä. Siksi sukupuolten välistä epätasa-arvoa tulee tarkastella pintaa syvemmältä.

Sosialidemokraattisen liikkeen tavoitteet ovat kautta aikojen olleet emansipatorisia. Tavoitteena on ollut kaikkien ihmisten tasavertaisuus - vapautuminen köyhyydestä ja eriarvoisuudesta. Siksi on käsittämätöntä, että feminismiin suhtaudutaan tasa-arvoliikkeessä negatiivisesti. Maailma, Eurooppa ja Suomi ovat yhä valkoisen, rikkaan, heteromiehen hallitsemia. Heteronormatiivisesta ja maskuliinisesta vallankäytöstä ja valtahierarkioista luopuminen tulisi asettaa sosialidemokraattien tavoitteeksi.
Tulvahduksia:
Tulva - tuo feministin Hannu Karpo! Tulin eilen niin kovin iloiseksi lukiessani taas uusinta numeroa parhaasta Suomessa ilmestyvästä lehdestä. Viittaan Hannu Karpoon nyt positiivisessa mielessä, sillä Karpohan toi julkisuuteen aina pienen ihmisen kokemia vääryyksiä ja kysyi miksi kukaan ei piittaa. Tulva tuo esiin yhteiskunnan kieroutumia ja sitä lukiessa tekee mieli huutaa, mikseivät ihmiset tajua tätäkään! Erityisen mielenkiintoista oli lukea ruotsalaisen yhteiskunnan feminismistä. Feminismi on siellä monella tasolla institutionalisoitunut ja valtavirtaistunut tavalla, josta suomalaiset feministit näkevät vain kaukaisia haaveunia. Huikein esimerkki oli feministinen päiväkoti, jossa sukupuolta problematisoidaan jatkuvasti. Aikuiset pyrkivät koko ajan tiedostamaan omia sukupuolittuneita käytäntöjään ja sitä miten kohtelevat tyttö- ja poikalapsia.
HS-keskustelu: Verot sukupuolen mukaan?

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samalla logiikalla: "kommunistisen liikkeen tavoitteet ovat kautta aikojen olleet emansipatorisia. Tavoitteena on ollut kaikkien ihmisten tasavertaisuus - vapautuminen köyhyydestä ja eriarvoisuudesta. Siksi on käsittämätöntä, että kommunismiin suhtaudutaan negatiivisesti."

Oletettavasti maailma olisi tasa-arvoinen paikka jos mustaihoiset ja köyhät lesbofeministit hallitsisivat sitä. No, eihän tässä tietenkään mistään tasa-arvosta ole kysymys, vaan siitä että valta saadaan keskitettyä feministisen eliitin käsiin.

Suomessa on naispuolinen presidentti. Saksan kansleri on nainen. Etelä-Koreassa oli hiljattain naispuolinen pääministeri. Yhdysvalloissa on todennäköisesti pian mustaihoinen tai naispuolinen presidentti. Itkuvirret sorrosta ja heteronormatiivisesta patriarkaalisesta salaliitosta loppuvat todennäköisesti vasta sitten kun feministit hallitsevat maailmaa.

H-Baari kirjoitti...

"Itkuvirret sorrosta ja heteronormatiivisesta patriarkaalisesta salaliitosta loppuvat todennäköisesti vasta sitten kun feministit hallitsevat maailmaa."

Eivät tietenkään lopu, silloin patriarkaatti Emmanuel Goldsteinin johdolla on tietenkin vastuussa jokaisesta epäonnistuneesta suureellisesta edistysprojektista, deadlinen ylittymisestä ja siitä jos toveritar majurimatriarkan virka-auto ei lähde pakkasaamuna käyntiin. Sabotaasia, sano.

Anonyymi kirjoitti...

Feminismi on ongelma. Suuri sellainen.

Jape kirjoitti...

Nainen, varo seksintappajia!

Suomalaismiehet kääntävät selkänsä seksille formuloiden, jääkiekon, metsästyksen ja kalastuksen edessä, listaavat seksitutkijat.

Tämä tukee brittitutkimusta, jonka mukaan eurooppalaisia futisfaneja ei kiinnosta seksi. IS kertoi, että 72 prosenttia valitsee mieluummin jalkapallon kuin seksin.

- Seksi ei tarjoa välttämättä mitään uutta. Se on sitä samaa vanhaa pullaa. Jos olet sen joskus kokenut, that's it. Mutta pärjääkö Kovalainen tai Räikkönen, siinä on paljon suurempi intressi kuin mentäisiin sänkyyn ja tehtäisiin se samalla tavalla kuin aina ennenkin, pohtii seksologi Kari Heusala.

Urheiluun liittyy yllätysmomentti, mutta seksin tulos on yleensä ennalta arvattavissa. Heusalan mukaan tämä selittää osaltaan miesten haluttomuuden.

- Seksissä saavutettu tilanne on yleensä aina samanlainen. Irtosuhteet tietysti tuovat uusia virikkeitä, Heusala toteaa - mitenkään kannustamatta niihin.

- Naisilla on se käsitys, että miesten orgasmi on aina samantyyppinen. Se ei ole niin. Miehetkin kaipaavat joskus rajumpaa äksöniä, toisinaan hellempää. Orgasmin voimakkuus on hyvinkin erilainen riippuen tilanteesta. Jos seksi tehdään aina saman kaavan mukaan, niin silloin orgasmikin on samanlainen, naisten orgasmikirjaa valmisteleva Heusala jatkaa.

Suomalaisten seksielämää tutkinut emeritaprofessori Elina Haavio-Mannila arvelee, että vain kiihkeimmät urheilufanit eivät harrasta lainkaan seksiä.

- Tutkimuksissani on tullut esille, että ihmiset, jotka ovat ääri-ihmisiä, eivät nauti seksistä. Oikein jalkapallohullut ovat kuin uskovaisia tai raivoraittiita, Elina Haavio-Mannila vertaa.

Professori muistuttaa, että tutkimusten mukaan miehet kuitenkin haluaisivat enemmän seksiä. Heusala taas arvelee, että olympialaiset menevät kesällä seksin edelle.

- Uskon, että sikspäk ja kyrsä kiinnostavat tv:n ääressä enemmän kuin se, että nainen koettaa ehdotella jotain.

Lord B. kirjoitti...

Heh, ja sitten me, joita ei vähempää voisi kiinnostaa urheilu, metsästys ja kalastus, jäämme ilman aina, eikä ainoastaan tärkeämpien asioiden äärellä :D

Anonyymi kirjoitti...

No eipä tuo mikään ihmne ole, kun jäkismatsi tulee tiettyyn aikaan ja jos omistaa tyttöystävän, paneskella voi ihan milloin vain.

Varmasti puutteessa elävällä sinkkumiehellä on vähän erilaiset prioriteetit elämässään...

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Vaimo ei ollutkaan neitsyt - avioliitto mitätöitiin Ranskassa

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa, että mua kiinnostaa jalkapallo ja seksi tasapuolisesti yhtä vähän - ei ollenkaan. En ymmärrä sen enempää urheiluhulluja kuin seksin pakkomielteekseen ottaneita, mitään tympeitä nimiä mainitsematta toki.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:
"Täytyy sanoa, että mua kiinnostaa jalkapallo ja seksi tasapuolisesti yhtä vähän - ei ollenkaan. En ymmärrä sen enempää urheiluhulluja kuin seksin pakkomielteekseen ottaneita, mitään tympeitä nimiä mainitsematta toki. "

Kyllähän elämän kuoleman
kysymykset aina arkiset askareet päihittävät, viimeistään sillä kriittisellä hetkellä kun maailma silmissä alkaa muuttaa
muotoaan.

Kun ei voimat riitä vielä "elämää suutempien" asioiden kokemiseen keskitytään töihin ja
hauskanpitoon, erilaisiin aistinautintoihin.

Ennemmin silti remmiä avovaimolta, kuin jalkapalloa tv:stä. En siedä näitä nationalistiurheilijoita, vaikka kuinka piukkoja suorittajia
olisivat. Mitä ihmeen väliä sillä minullekinon jos tämän valtion kirjoilla oleva tyyppi hyppää 2cm kauemmas...

Yks äijä pillitti vakavissaan
ja liikuttuneena, että kunpa saatais joku ulkomaalainen jalkapallotähti Suomeen asumaan. :)
Jos elämän onni tulee toisen potkimasta jalkapallosta
niin huh.

Bmad